Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja virkamiehet.

Kysymykseni, jonka olen esittänyt, sisältää yhden hedelmällisen erehdyksen, joka voi osoittaa tuon vahingolliseksi totuudeksi jo parin kuukauden kuluttua, kun hankintalaki astuu voimaan.

Helsingin kaupungin ympäristötuotantoa ei tällä kertaa vielä kilpailuteta. Tilaaja-tuottaja -systeemi on näinä päivinä hyvin suosittu, ja suunnitelmia on. Hankintalain muutos ei ainakaan tule vähentämään kilpailutusvelvollisuutta.

Tällä tietoa kuntien omia tuottajayksiköitä ei tule minkäänlaiseen erityiskohtelun piiriin.

Valtuuston kokouksessa aina lähetetään eduskunnalle terveisiä ... (Puheenjohtajan välihuomautus.)

Miten kaupunki aikoo pitää oman kunnossapitoyksikön toiminnassa? Jos se häviää kilpailussa ja katoaa markkinoilta, jää kaupungille ja valtuustolle pelkän laskun maksajan rooli siihen hintaan, miten monopoliasemaan päässyt kunnossapitäjä pyytää. ? Näin on käynyt Tukholmassa. Mielestäni siinä on iso ero, onko monopoli kunnalla vai yksityisellä yrityksellä.

Hyvät valtuutetut. Bäste fullmäktige.

Vastauksena valtuutettu Vikstedt-Nymanin kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:

Katujen ylläpidon kilpailuttaminen yksityisillä urakoitsijoilla aloitettiin Helsingissä vuonna 1995, joten siitä on nyt noin kymmenen vuoden kokemukset. Taustana alueurakoinnille on kiinteistölle kuuluvien kadunhoitotehtävien ottaminen kaupungin tehtäväksi, jolloin työmäärän kasvaessa tarvittavat lisäresurssit on hankittu yksityisiltä markkinoilta.

Rakennusvirastossa vuonna 2004 hyväksynyt tuotantotapastrategian mukaisesti oma tuotanto ei osallistu ylläpidon urakkakilpailuihin, vaan saa nämä työnsä suoraan katu- ja puisto-osastolta neuvottelumenettelyn kautta. Näin voidaan varmistaa oman tuotannon täystyöllisyys. Tuotantotapastrategiassa on edelleen sitouduttu siihen, että omajohtoisen tuotannon osuus ylläpidon kokonaisvolyymista pidetään vähintään 70 %:n tasolla vuosina 2004 ja 2008.

Helsingissä kaupungin oma tuotantoyksikkö, HKR-Ympäristötuotanto, tekee nykyisin noin 90 % katujen ja viheralueiden ylläpitotöistä ja loput palveluista hankitaan kilpailuttamalla yksityisiltä urakoitsijoilta. Tällä hetkellä yksityisiä katujen ylläpidon alueurakoita on kuudella alueella. Urakoitsijoita on neljä, joista kaksi on valtakunnallisesti toimivia, tieliikelaitos ja YIT ja kaksi pienempiä yrityksiä. Lisäksi osa töistä tehdään aliurakoimalla. Viheralueiden ylläpidon markkinatilanne on huonompi. Siellä kaikilla neljällä käynnissä olevalla urakka-alueella on sama urakoitsija.

Ylläpidon urakoinnin kehittymisen kannalta on tärkeätä, että tarjouskilpailuihin saadaan riittävästi todellisia tarjouksia eli että markkinat toimivat. Tämän varmistamiseksi rakennusvirasto pyrkii lisäämään ylläpitourakoiden houkuttelevuutta kehittämällä urakoiden sisältöä ja pituutta sekä käytettäviä urakkamuotoja. Oman tuotannon toimintaedellytyksen varmistamiseksi jatketaan tuotantotapastrategian mukaista sopimusmenettelyä sen tekemien töiden osalta.

Arvoisa puheenjohtaja.

Ympäristötuotannon henkilökunta on pienentynyt viime aikoina jatkuvasti. Sen keski-ikä on 48 vuotta. Ja kun yksikkö pienenee, niin oman työn osuus kaupungissa laskee samalla, kun hoidettava alue lisääntyy.

Olen tämän kysymyksen nimenomaan sen takia tehnyt, että hankintalaki tulee aiheuttamaan todennäköisesti sen, että tämä joutuu kilpailutilanteeseen. Siihen pitää varautua ja laskea tarkasti kustannusrakenteet.

Ympäristötuotannon asema kilpailussa tavanomaisten yritysten kanssa tulee olemaan heikko, koska sen kustannusrakenne on niin erilainen. Se mm. maksaa sisäisiä vuokria, kantaa työllistämisvelvoitetta ja kouluttaa oppisopimuksella työntekijänsä ja jonkun verran se kouluttaa niitä myös kilpailijoilleenkin. Se noudattaa työehtosopimuksia, kun taas kilpailijat teettävät työt alihankkijoilla ja pikkuyrittäjillä, joilla ei ole työaikoja, sosiaalitiloja tai varikoita koneilleen. Yrityksillä on sellaisiakin kilpailukeinoja, jotka eivät kestä päivän valoa, kuten on tässä muutamien päivien aikana useita tapauksia tullut esille rakennusalalla, joka on hyvin lähellä tätä.

Viikko sitten tuli palveludirektiivistä Euroopan unionin parlamentissa äänestystulos, joka antaa aihetta pitää oman tuotannon kunnosta erittäin hyvää huolta. Kustannusrakenteen laskeminen on sen takia nimenomaan tärkeää, että ...

Arvoisa puheenjohtaja.

Valtuutettu Vikstedt-Nyman on kiinnittänyt huomiota tärkeään asiaan.

Meillä kiinteistölautakunnassa oli eilen listalla useita kilpailuja, joissa haettiin urakoitsijoita erilaisiin tehtäviin. Tuolloin saatoimme todeta, että kilpailuttamisosaaminen on varsin ongelmallista. Meillähän tuli joissakin tapauksissa valituiksi vain neljä yrittäjää, silloin kun olisi pitänyt ehkä valita useampia, jopa kymmenen.

Tässä suhteessa on korostettu koulutuksen merkitystä. Mutta näyttää siltä, että Helsingin kaupunki on edelleen erittäin passiivinen kouluttaja, ja toivoisin tässä suhteessa suurempaa aktiviteettia.

Mitä tulee tähän asiaan, niin haluaisin sanoa, että uusi hankintalaki, joka on tällä hetkellä täysin valinkauhassa vielä, todennäköisesti muuttaa tilannetta siten, että 1,3 miljoonaa pientä hankintaa jää pois, siis täysin toiseen suuntaan kuin valtuutettu Vikstedt-Nyman äsken sanoi.

Olennaista on se, että jatkossa osataan miettiä tarkemmin, mitä kilpailutetaan, ettemme kilpailuta turhaan, varsinkaan sellaisilla alueilla, joilla ei ole markkinoita ollenkaan.

Kaupungin kilpailuttamisorganisaatio pitäisi vihdoinkin uusia. Olen odottanut tuloksia tässä jo parin vuoden ajan, mutta mitään ei ole tapahtunut.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Kyselyyn viitaten totean, että Suomen markkinat katujen ja teiden kunnossapidossa ovat varsin laajat. Tiehallinnon hoitamia yleisiä teitä on 78 000 km, kuntien hoitamia katuja 28 000 km ja erilaisia yksityisteitä 350 000 km eli yhteensä 11 kertaa maapallon ympärysmitta. Maanrakennusurakoitsijoita Suomessa on noin 6 000 kpl ja Uudenmaan alueella nelisensataa kappaletta Uudenmaan piiriyhdistyksessä, että kyllä urakoitsijoita löytyy.

Tavanomaista markkinoiden keskittymistä en ymmärrä, erikoistumisen kyllä.

Tarjoajien määrä riippuu luonnollisesti urakan koosta. Järkevä rakennuttaja ottaakin tarjouksia pyytäessään huomioon tarjoajien resurssit. Se luonnollisesti edellyttää markkinatilanteen tuntemusta. Sopivan kokoisilla urakoilla tarjoajia kyllä riittää.

Pysyäkseen markkinoilla kaupungin oman yksikön tulee olla kilpailukykyinen. Joten sen kehittämistä ja resursointia on huolehdittava.

Puheenjohtaja.

Kysyjä kysyy nimenomaan katujen ja teiden kunnossapidosta.

Siitä on esitetty apulaiskaupunginjohtajan suulla asiantuntevia lukuja. Kuitenkin ne herkästi antavat väärän käsityksen rakennusviraston töiden kilpailuttamisesta. Sen vuoksi tuon esille muutaman faktan.

Noin puolet Helsingin kaupungin rakennusviraston ympäristötuotannon töistä teetetään yksityisellä sektorilla erilaisina aliurakoina, isompina tai pienempinä, aina yksityiseen kone- ja laiteurakoitsijaan.

Noin puolet on aika paljon keskimäärin. Jos katsotaan, missä kilpailuttaminen on ollut kehittämisen kohteena, on nimenomaan vihertuotannossa eli puistopuolella. Siellä ei ole riittävästi toimijoita. Tätäkin on rakennusviraston toimin pyritty kehittämään.

Arvoisa puheenjohtaja.

Valtuutettu Vikstedt-Nymanin kysymys todellakin liittyy nimenomaan katujen kunnossapidon osalta tähän kilpailuttamiseen, mutta kokonaisuudessaan tämä on erittäin laaja kysymys, tämä kilpailuttamisosaaminen ja sen turvaaminen jatkossa.

Itse haluaisin muistuttaa siitä, että tällä hetkellä käydään hyvin paljon tähän liittyvää keskustelua, tämän kunta- ja palvelurakenneuudistushankkeen puitteissa.

Tuntuu siltä, että tämä ajatus tästä tilaaja-tuottaja -mallista on levinnyt aika laajasti ja sitä pidetään aika kritiikittömästi soveltuvana hyvin monille alueille, mm. sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Kehottaisin nyt valtuutettuja tutustumaan sosiaali- ja terveysministeriön sivuille. Sieltä on nähtävissä opetuksia siitä, mihin se pahimmassaan voi johtaa tai että miten se ei välttämättä sovellu esimerkiksi ollenkaan sosiaali- ja terveydenhuollon puolelle. Ruotsissa tätä tilaaja-tuottaja -mallia on käytetty jo hyvin pitkään myöskin näillä ns. pehmeillä sektoreilla, ja ne kokemukset sieltä eivät suinkaan ole voittopuolisesti, ei edes lähes tulkoonkaan positiivisia. Kustannussäästöjä, joita on odotettu syntyvän, ei välttämättä ole saavutettu ja laatu ei ole parantunut, mutta nimenomaan byrokratia on lisääntynyt, kun tämä monimutkainen kilpailuttamisprosessi on laitettu liikkeelle.

Minulla on sellainen huomautus, että kun näitä alueita kilpailutetaan, niin tarjous tulee kahdelta taikka kolmelta, ja silloin kun kaksi taikka kolme ottaa ne urakat, niin siellä on alihankkijoita kymmenittäin ja niitten valvominen on erittäin vaikeata. Jos urakat pilkotaan pienemmäksi, niin valvontakustannukset lisääntyvät edelleen.

Arvoisa puheenjohtaja.

Tähän kokonaisuuteen - joka on todellakin hyvin tärkeä ja ajankohtainen - liittyy myös se, että kun katsotaan vähänkin Suomen työmarkkinoita pidemmälle, kymmenen, viidentoista vuoden päähän, niin näyttää siltä, että meillä on kuitenkin kaikilla palvelusektoreilla työvoimapula. Ja jos arvioimme sitä, mikä on kaupungin strateginen tarve pitää omaa yksikköään ja pitää se ehkä vielä houkuttelevana ja hyvänä työnantajana siinä todellisuudessa, kun tämän alan työntekijöistä, varsinkin osaa ? työntekijöistä, onkin pulaa, niin kannattaa kyllä vakavasti miettiä jo nyt vähän nokkaansa pitemmälle. Se saattaa olla yksi varteen otettava syy tehdä paljon sen eteen, että meidän oma yksikkömme säilyy, mutta tietysti sen täytyy säilyä myös laadukkaana ja kilpailukykyisenä.

Puheenjohtaja.

Kun tätä uutta taksaa vahvistettiin ja sen laskentaperusteista puheenvuoroissa käytiin keskustelu siitä, onko oikeaa kytkeä tämä kiinteistön kokoon ja rakennusten määrään ja pinta-alaan, silloin esitettiin erilaisia käytännön syitä tälle ratkaisulle, mm. se, että vesijohto- ja viemäriverkosto vaatii uusimista ja siihen tulevat kustannukset ovat isoja ja niitä ei pelkästään vesimaksun avulla saada kuntoon, varsinkin kun ihmiset säästävät veden käyttöä. Verkoston kunnossapito edellyttäisi, että vettä käytettäisiin.

Nyt tässä on kulunut tällainen aika. Olen kuulostellut omalta pientaloalueeltani asukkaiden mielipiteitä. Kovasti ovat ihmiset olleet katkeria siitä, että ensinnäkään ei voi juurikaan vaikuttaa enää vesilaskun määrään kulutusta vähentämällä. Ja toinen on se, että erilaisista tyhjistä rakennuksista ja seinistä joudutaan maksamaan vesiverkoston kunnossapidon kustannuksia. Se sotii oikeustajua vastaan. Olen selittänyt, että nämä määrät eivät ole niin suuria ja että tässä pyrittiin nimenomaan sellaiseen, että ainakaan tässä vaiheessa mitkään kustannukset eivät muutu, niin tähän suhtauduttiin epäluuloisesti.

Ja nyt kun tätä kustannusjakoa tässä katselen, niin tässä on taas se sama trendi, että kerrostalossa asuva perhekunta maksaa tuntuvasti vähemmän näitä kustannuksia kuin pientalossa asuva. Tämä kumuloituu erilaisten maksujen muodossa tämä sama periaate. Tähän pitäisi kiinnittää huomiota, ettei näitä asumiskustannuksia jaeta epätasaisesti.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Lyhyesti kahteen seikkaan:

Ensimmäiseen jo edellisessä puheenvuorossakin hieman viitattiin, eli nyt käytössä oleva taksajärjestelmä ei suosi kestäviä kulutustapoja tai säästäviä kulutustapoja. Sitä kannattaisi tässä mielessä tulevaisuudessa pohtia, varsinkin kun otetaan huomioon ne näköalat, joita veteen liittyen globaalistikin on.

Sitten toinen seikka:

Tämän tariffirakenteen muutoksen piti olla kustannusneutraali. Nyt meille jaetusta aineistosta kuitenkin näkyy, että tariffijärjestelmän tariffirakenteen muutoksella on lisätty Helsingin Veden tuottoja arvioilta melkein miljoonalla eurolla. Nämä ovat lukuja, jotka Helsingin talouden kokonaissummissa tuntuvat pieniltä. Mutta jos meillä muulla alalla tehtäisiin tällaisia virhearvioita, niin niihin sosiaali-, terveys- ja opetuspuolella kyllä aika hanakasti puututtaisiin.

Puheenjohtaja.

Vierustoveri Enroth inspiroi sittenkin puheenvuoroon.

Lyhyesti:

Tässä asiassa siis todellakin nyt näyttää siltä, kun vähän aikaa on kulunut, että lupaus siitä, että tämä kokonaistuotto ei nyt juurikaan merkittävästi kasva, pitäisi jollakin lailla paikkaansa.

Mutta sitten tästä maksurakenteesta edelleen, niin olen ehdottomasti sitä mieltä, että tästä ylös päin sitä perusmaksun osuutta kokonaismaksusta nyt ei sitten enää saisi kasvattaa.

Ymmärrän toki Helsingin Veden pyrkimykset sen osalta, että vettä pitää myös käyttää. Mutta niin kuin tässä kuultiin, niin onhan siinäkin itseisarvoa, varsinkin yksittäisissä kiinteistöissä, kun yritetään kokonaiskustannuksia pitää aisoissa. Ainakin tuntuisi, että siihen voi jollain lailla vaikuttaa. Se koskee mielestäni ihan yhtä hyvin kerrostaloasukkaita kuin pientaloasukkaitakin, niin ehdottomasti jäädytetään tämän perusmaksun osuus kokonaismaksusta tähän.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Otan ihan muutaman asian esiin.

Tässähän on itse asiassa kaksi erityisen suurta ylitystä, jotka hyväksytään elikkä lasten päivähoito ja sitten Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä.

Lasten päivähoidosta on todettava, että siinä on yllättävän suuri heitto lasten lukumäärän ennusteessa, elikkä 488 lasta suunniteltua enemmän.

Olen kiinnittänyt huomiota sosiaaliviraston suunnittelussa aikaisemminkin tähän lasten lukumäärään. Mielestäni siellä on aika paljon myös sellaista toiveajattelua siitä, että lapsiperheet hoitaisivat lapsiaan muualla kuin kunnallisessa päivähoidossa. Toivottavasti olen väärässä, mutta tämän suuntaista havaintoa olen tehnyt.

Toivon, että jatkossa ei tehdä suunnittelussa tällaista vinoumaa, koska tässä on jo kyse ihan toimintaan vaikuttavasta määrästä ja tässä voidaan jo tehdä ihan virhearviointeja siinä, missä niitä päiväkoteja sijaitsee mitä lopetetaan ja mitä jatketaan. Tähän toivon kyllä skarppaamista jatkossa.

Olen tosi tyytyväinen, että budjettineuvotteluissa saatiin lasten päivähoidon rahoitusta korjattua hyvään suuntaan, että ei jatkossa jouduta tällaiseen ylitykseen. Tämä on todella mittava ylitys.

Mielestäni meillä Vasemmiston valtuustoryhmässä oli erittäin realistinen käsitys tästä, että mitä tämä tulee olemaan, että sillä tavalla tämä ylitys ei missään tapauksessa meitä yllättänyt.

Sitten toinen asia, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä.

Siinähän on ylitystä se reipas 13 milj. euroa, ja se tulee vielä sen päälle, että meillä oli HUSissa hoitotakuun toteuttamiseksi 25 milj. euroa, ja noin 60 % hoitotakuun tavoitteista on kyetty hoitamaan.

Tämä vain antaa sellaisia viitteitä jatkoa ajatellen, ja vielä tästä täytyy - mikä ei näy listalla - todeta, että terveyslautakunnassa pitkään keskustelimme ylipäänsä tästä tilanteesta, että miten Helsingissä voidaan ohjata HUSia ja sitten nostimme sieltä esiin selkeästi tämän lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon, jossa hoitotakuu arvioidaan, että se tulee voimaan vasta 2006 lopulla, elikkä ensi vuoden lopulla.

Lautakunta käy siitä keskustelun ja vaatii HUSilta selvitystä asiaan, että miten se pystytään hoitamaan, että se saataisiin nykyistä paremmalle tolalle. On aivan kohtuutonta, että hoitotakuu olisi toteutumassa vasta ensi vuoden loppupuolella, ja kyse on lapsista ja nuorista, heidän psykiatrisesta hoidostaan. 4-vuotiailla se tarkoittaa yhdeksän kuukauden jonotusaika. Se tarkoittaa neljännestä hänen elämästään. Elikkä on isosta asiasta kysymys.

Tästä HUSin tilanteesta vuodelle 2006 voi todeta sen, että kun meillä on tällä hetkellä noin 60 %:sesti hoitotakuu toteutunut, meidän täytyy jatkaa sen hoitotakuun toteuttamista ja samaan aikaan kuitenkin hoito ihan samalla tavalla tulee tämä ns. normaali, tai tavanomainen hoito rinnalla. Olemme varmaan kyllä aikamoisissa ongelmissa myös ensi vuoden puolella, kun pidetään kiinni hoitotakuun toteuttamisesta. Sehän on tavoitteena, että se kuitenkin saadaan ajan tasalle tämän vuoden puolella. Eikä missään tapauksessa ministeriön asettamiin aikarajoihin ei tässä päästy.

Puheenjohtaja.

Olisin muutaman sanan puhunut näistä rakennusviraston määrärahaylityksistä.

Tässä on ensimmäisenä katujen ja viheralueiden ylläpidosta aiheutuva ylitys.

Täytyy kyllä todeta, että tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun näitä määrärahoja joudutaan ylittämään. Se johtuu siitä, niin kuin ryhmätoverini Lea Saukkonen kertoi, pitkällä tähtäimellä talvet tulevat vaikeammiksi katukunnossapidon osalta ja sää on monityyppisempää. Se lisää kustannuksia. Tähän täytyy seuraavassa budjetissa varautua, koska tämä ei tule olemaan ainut vuosi.

Sen lisäksi tässä on tällaisia helpommin ymmärrettäviä, kuten polttoainekustannusten ja suolan hinnan nousu.

Esimerkiksi erilaista suolausta erilaisilla suoloilla tarvitaan, koska säätyyppi on muuttunut jäätäväksi, kaatumisonnettomuuksia on paljon. Näitä pyritään tällä suolauksella torjumaan.

Toinen asia - mikä tässä samassa kappaleessa on - on näistä vahingonkorvauksista, joitten määrä on noussut puoli miljoonaa euroa.

Se on tavallaan luonteva seuraus siitä, että kun kaupunki ottaa vastatakseen katujen kunnossapidosta, talvikunnossapidosta, sille siirtyy myös vastuu näistä onnettomuuksista. Nämä pitäisi sitten periä jako-osuuksien mukaan kiinteistöiltä sen jälkeen, kun on havaittu, miten on käynyt. Mutta nämä eivät näy budjetissa, ellei sitä ennakoida riittävästi.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio on joutunut puuttumaan mm. Helsingin päivähoidon henkilökunnan mitoitukseen äskeisessä ratkaisussaan, joka on päivätty 23.11.2005.

Hän kiinnittää huomiota siihen, että tämän ratkaisun kohteena olleessa kolmessa päiväkodissa ei ollut kaikkina päivinä koko päivän ajan asetuksessa säädetyn henkilöstön mitoituksen mukaista ammattitaitoista henkilökuntaa.

Tämä on yksi esimerkki siitä tilanteesta, johon päivähoidon puolella on jouduttu, kun tämän vuoden talousarvion määrärahat on alun perin alibudjetoitu ja kun ne arviot, joita budjetin perustaksi esitettiin lapsimäärän vähenemisestä, ovat osoittautuneet virheellisiksi. Ei ole kysymys pelkästään siitä, että olisi tullut joku suunnitteluvirhe. Sekä asukasliikkeiden että henkilöstöryhmien taholta esitettiin jo budjettia valmisteltaessa epäilyjä siitä ja kritiikkiä siitä, että nämä lapsimäärän vähenemistä koskevat arviot ovat liioiteltuja tai liian suuria.

Toinen asia, johon jo valtuutettu Puhakka puuttui, on kysymys terveydenhuollon määrärahoista, joissa niin ikään törmäämme siihen, että budjetti on alun perin tehty väärille arvioille, alibudjetoitu alun alkaen.

HUSin osalta määrärahojen ylitysvaltuus ylittää nyt jo 30 miljoonaa. Jos vertaamme tätä toteutuvaa kehitystä siihen budjettiin, jonka kaupunginvaltuuston muut ryhmät halusivat hyväksyä ensi vuodelle, niin tilanne on se, että näiden ylitysvaltuuksien jälkeen HUSin määrärahat ovat ensi vuonna hädin tuskin nimellisesti sillä tasolla kuin tänä vuonna toteutuu ja eräiden yksiköiden osalta, kuten kirurgisten toimien osalta, määrärahat jäävät ensi vuonna pienemmiksi kuin tänä vuonna toteutuva kehitys on.

Hoitotakuu ei tällä menolla todellakaan toteudu. Tiedot potilasjonoista syksyn osalta viittaavat siihen, että ongelmat eivät ole enää vähentyneet, vaan uhkaavat lisääntyä.

Kolmas seikka, johon kiinnittäisin huomiota, on kuljetuspalveluja koskeva esitys budjettimäärärahojen ylittämisestä.

Tämä on hyvin erikoinen kohta. Jos olette katsoneet tätä kaupunginhallituksen esitystä aikuisten palvelujen osalta.

Ylitys aiheutuu yhtäältä siitä, että on jouduttu maksamaan kehnon sopimuksen johdosta kompensaatiota yritykselle sen takia, että matkat ovat vähentyneet. Ja toisaalta ylitystä aiheutuu sitten hieman sen takia, että vaikeavammaisille varattuja palveluja varten varatut määrärahat eivät ole olleet riittäviä, vaan matkamäärän tarve olisi suurempi.

Kiinnitän vielä neljänteen asiaan huomiota.

Myöskin toimeentulotuen puolella on sellainen tilanne, että määrärahat erityisesti ehkäisevän toimeentulotuen osalta ovat Helsingissä niin minimaaliset, että ne eivät täytä edes sitä suositusta, joka ministeriöllä on näihin ehkäisevän toimeentulotuen tarkoituksiin varattavien määrärahojen osuudesta.

Näillä perusteluilla haluan tässä yhteydessä esittää valtuuston hyväksyttäväksi seuraavanlaisen ponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus huolehtii nk. vahvojen subjektiivisten oikeuksien toteutumisesta lasten päivähoidossa, vaikeavammaisten kuljetuspalveluissa ja toimeentulotuen saamisessa riittävillä määrärahoilla niin, että palvelujen saannissa ei esiinny pitkiä jonoja, henkilökunnan alimitoitusta eikä alueellista eriarvoistumista.

Arvoisa rouva puheenjohtaja.

En kannata valtuutettu Hakasen pontta.

Mutta haluan olla samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että ensi vuoden budjetti HUSissa, ja sittemmin HYKSissä ensi vuonna, tulee todella olemaan vaikea.

He ovat purkaneet 60 % jonosta, mikä on erinomainen suoritus, parhaita koko Suomessa. Mutta sen 40 %:n purkaminen vaatii edelleenkin lisätyötä, mitä he ovat erittäin ahkerasti tehneet, Ja se maksaa. Sitä ei voi tehdä ilmaiseksi. He tulevat olemaan suurissa vaikeuksissa noudattamaan sitä budjettia, minkä heille on ajateltu antaa.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Päivähoidon rahoitusvaje on peräisin vuodelta 2003.

Ennuste päivähoidon supistusmahdollisuuksista ei ole pitänyt paikkaansa. Lasten määrän väheneminen ei ole viimeisten vuosien aikana toteutunut väestöennusteen mukaisesti, kuten valtuutettu Puhakka sanoi. Myöskään yksikkökustannuksia ei ole voitu alentaa määrärahan edellyttämälle tasolle. Eräänä syynä siihen on, että lasten määrä päiväkodeissa vaihtelee toimintavuoden aikana.

Viime vuonna päiväkodeissa oli huhtikuussa runsaat 1 100 lasta enemmän kuin lokakuussa. Tänä vuonna huhtikuussa oli 700 lasta enemmän kuin lokakuussa. Ja se on selvä, että tämä vaihtelu vaikeuttaa taloussuunnittelua.

Sen lisäksi on todettava, että talousarviossa käytetään vuoden lopun ennustettua lapsilukua ja vuoden lopun luku on aina huomattavasti alhaisempi kuin kevätkauden luku.

Päivähoidon reaalikustannukset ovat kuitenkin laskeneet. Tämä näkyy ikävä kyllä päiväkotien henkilökunnan työssä. Ihmiset ovat hyvin motivoituneita, mutta he väsyvät.

Korkean käyttöasteen vaatimus on myös johtanut siihen, että lapsen ja aikuisen väliselle vuorovaikutukselle jää yhä vähemmän aikaa.

Päivähoito sai syksyn budjettineuvotteluissa 5 milj. euron lisämäärärahan. Se merkitsee, että ensi vuoden rahoitusvaje on noin 5 - 6 milj. euroa.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Muutama kannanotto kaupunginhallituksen esitykseen.

Kulttuurikeskus hakee lisärahaa 62 000 euroa. Se sille myönnettäköön.

Mielestäni Caisa voisi kuitenkin rationalisoida tiedonvälitystään. Nyt sieltä tuntuu tulevan kirje viikossa. Jakeluväliä voisi harventaa, tehdä kuukausiohjelma, joka lähetettäisiin kerran kuussa tai sitten siirtyä sähköpostin käyttöön.

Hankintakeskuksen toimintakatetta ollaan alentamassa 676 000 euroa. Tilanne oli vuosi sitten jokseenkin samanlainen, samoin perustelut. Toimintakatteen määrittelyyn pitäisi saada enemmän realismia.

HUSin osalta myös vanha meno tuntuu jatkuvan. Ylitysoikeudet ovat yhteensä 31 milj. euroa, joka lähentelee kymmentä prosenttia alkuperäisestä määrärahasta. Sitä, miten ylitykset ovat syntyneet, ei ole vaivauduttu selittämään.

Ylitysten perustelut ovat yleensäkin varsin ylimalkaisia ja jättävät ilmaan monia kysymyksiä, joita en nyt kuitenkaan esitä.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Sosiaalilautakunnan puheenjohtajan viesti oli todella vakava, elikkä päivähoidossa on sellainen 5 - 6 milj. euroa ensi vuonna vajetta, jos lapsitoteutumat tulevat menemään niin kuin käytäntö on jo tähän mennessä osoittanut. Elikkä se on tosi vakava paikka siellä päivähoidossa, koska se kostautuu suoraan siinä toiminnassa.

Olen itsekin saanut tällaisia ihan arjesta nousevia soittoja. Kaikkeen, esimerkiksi askarteluun, toimintaan, suurin piirtein vessapaperia mietitään, että kuinka paljon voi käyttää. Se alibudjetti heijastuu sinne arkeen tosi pahasti.

Tämä on jatkunut päivähoidossa jo monta vuotta. Tästä pitää päästä sellaiseen tilanteeseen ? . Meillä on lapsilla subjektiivinen oikeus päivähoitoon. Silloin se oikeus pitää myös taloudellisesti toteuttaa. Budjetti pitää olla realistinen. Tässä pitää päästä - niin kuin edellisessä puheenvuorossa tuli esille - ensinnäkin näissä luvuissa täysin ajan tasalle ja sitten täytyy budjetoida sen mukaan kuin todelliset ennusteet osoittavat.

Tässä tuli nämä ...? .... Kysymyksiä herättävät, että otetaan lapsiluku loppuvuodesta, joka on aina kaikkein pienin. Ja niin kuin käytäntö on osoittanut, se ei pidä paikkaansa. Silloin sitä pitää korjata.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Sivulla 30 mainittu sopimus on allekirjoitettu 29.11.2005.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Tämähän on toinen lähetekeskustelu asunto-ohjelmien historiassa ja voisi oikeastaan sanoa, ensimmäinen todellinen, koska tämä ajatus lähetekeskustelusta syntyi viimeksi jo valmisteluprosessin ollessa pitkällä. Nyt voidaan muovata alusta asti tätä uutta ohjelmaa. Toivonkin hyviä neuvoja vaikeaan työhömme.

Esittäisin johdannoksi muutaman peruskuvion, josta osa on tuttuja, mutta silti hyvä muistuttaa.

Helsingin väestökehitys, jos sitä tarkastellaan, niin kuin pitkän tähtäyksen kehitystä pitää tarkastella tuollaisessa asteikossa, jossa käyrän kulmakerroin kertoo kasvuvauhdin riippumatta millä tasolla ollaan sillä käyrällä, voimme nähdä, että vuodesta 1970 lähtien käytännöllisesti katsoen Helsingin väestökehitys on stagneerannut, pysynyt paikoillaan. Siellä on pieni palautuma 1990-luvun alussa, mutta siinäkin oli osa väestökirjanpidon muutosta, jonka vaikutuksen tarkka mittaaminen on tainnut jäädä vähän kesken.

Seutu siirtyi vuoden 1970 paikkeilla kasvamaan muualla nopeammin kuin Helsingissä. Sama kehitys näkyy asuntojen keskikoon kehityksestä, jossa tämä kauan sitten alkanut stagnaatio näkyy selvästi, jossa Espoo ja Vantaa ovat pystyneet kehittämään asunto-olojaan huomattavasti ripeämmin ja paremmin kuin Helsinki. Sen seurauksena meidän jälkeen jäävä asuntokantamme valikoi yhä pienempiä perheitä ja enemmän sinkkutalouksia, ja nimenomaan lapsiperheet ovat olleet pakotettuja siirtymään ympäröiviin kuntiin.

Esitän saman kuvion, joka on myös yleiskaava-aineistossa.

Kehityskuvassa - tässä se nyt on englanniksi, joka on siellä löytynyt suomeksi - tämä on niin vaikeasti tajuttava, että sitä valitettavasti joutuu usein toistamaan.

Tuossa näkyy energian kulutus eri kaupungeissa toisella akselilla ja toisella miten tiivistä siellä on asutus. Ja niin kuin havaitsemme, vallitsee hämmästyttävä yhteys, korrelaatio näiden asioiden välillä. Mitä harvempaan rakennamme, sitä enemmän poltamme energiaa ja pilaamme ilmastoa. Ja voisi sanoa, että kuin mitä tiiviimmin rakennetaan, sillä osallistumme myös maailman ilmakehän ja ilmaston pelastustalkoihin.

Helsingissä on noin kolmekymmentä ihmistä hehtaarilla ja Helsingin seudulla, tai pääkaupunkiseudulla huomattavasti vähemmän. Kööpenhamina ja Tukholma ovat huomattavasti tiiviimmin rakennettuja kaupunkeja. Niissä kulutetaan vain noin puolet henkeä kohti siitä energiasta liikenteeseen, mitä Helsingissä.

On hieman ollut outoa, että joskus samat tahot, jotka puhuvat ympäristön puolesta, kuitenkin näkevät väljän kehityksen erityisen puolustettavana ja vastustavat rakennusoikeuksia tiivistämiskohteissa. Ihmisille ei ole kielletty epäjohdonmukaisuus, mutta faktat ovat hyvä kuitenkin olla taustalla tiedossa.

Tässä, miten ohjelmistomme ovat toteutuneet, ensimmäinen pylväs näissä pylväspareissa on tavoite ja vieressä on toteutuma, vuodesta 1998 lähtien vain. Vuonna 1999 ylitimme tavoitteen. Eli voisi sanoa, että tavoite on ollut haasteellinen, mutta poikkeamat eivät ole toivottoman huonoja alaspäin. Olemme kuitenkin kaiken kaikkiaan valahtamassa sataman lykkäytymisen kuoppaan, joka heijastuu tietenkin asuntojen hinnanmuodostukseen ja seudun yhdyskuntarakenteen hajoamiseen.

Voimassa olevassa asunto-ohjelmassa oli monia selvitystehtäviä. Mainitsen niistä vain ns. Haravan, joka tähänastisessa valmistelussa - niin kuin liiteaineistosta käy ilmi - on sillä tavalla saanut siipiä alleen, että ainakin tähänastinen ajattelu valmistelukoneistossa on sellainen, että me olisimme valmiit irrottautumaan ARA:sta, ainakin jossain määrin ja perustamaan Helsingin oman asuntorahoitusjärjestelmän. Tämä on varsin suuri periaatteellinen kannanotto, jos valtuustossa tälle löytyy ymmärrystä.

Kiinnittäisin myös huomiota siihen, että asuntohankinta on aika pahasti näivettynyt, eikä ole pystynyt toteuttamaan asunto-ohjelmissa olevia tavoitteita, mm. siitä syystä, että hajautettavilla alueilla monilla hinnat ovat niin korkeat ja vuokrat muodostuisivat kohtuuttomaksi siihen tarkoitukseen nähden, mihin hankinta on perustettu. Tämän instituution uudelleen arvioinnin paikka on nyt.

Me olemme paljon puhuneet monimuotoisemmasta asumisesta aikaisemmissa ohjelmissa, ja nyt myös väljempään asumiseen on mitä suurimmassa määrin ydinkysymys Helsingin kilpailukyvyn ja seudun yhdyskuntarakenteen kannalta.

Seutuyhteistyö on noussut hyvin voimakkaasti esiin viime aikoina. Ja nyt on juuri teille jaettu ensimmäinen hengentuote siltä alalta.

Meille hyvin tärkeä osio on yhteisvastuullinen asuntopolitiikka naapurikuntiemme kanssa. On valitettavasti todettava, että tällä alueella pikemminkin otetaan askelia taaksepäin kuin eteenpäin, koska sekä Espoo että Vantaa, hyvään tasapainoon vuokramarkkinoilla viitaten, ovat kirjanneet sosiaalisen asuntotuotannon määräksi "tarpeen mukaan" ja luopuneet kaikista prosenteista ja numeroista. Helsinki joutuu miettimään, missä määrin vilkuilemme sivulle ja otamme huomioon, mitä naapurikunnissa tapahtuu ja tietenkin yritämme muodostaa sitten yhteisrintamaa tällä alueella.

Lopuksi, hyvät valtuutetut, nostaisin esiin sellaisen yksityiskohdan, jonka ehkä olette huomanneetkin.

Kun 1970- ja 1980-luvuilla asunto-ohjelma uusittiin joka toinen vuosi, se oli melkein koko ajan uuden ohjelman tekoa, sitten muutettiin kolmivuosittain se ja voi sanoa, että kolmen vuoden syklikin on tälle ilmiölle liian lyhyt, olettaen, että valtuusto todella muuttaa kurssia.

Jos hyväksytään aina entinen ohjelma, niin silloin se voi olla mikä tahansa tai entisen tyyppinen, mutta jos radikaalisti käännetään ratista, niin voin sanoa, että tämä meidän masiinamme on sellainen, että auto kulkee pitkään vielä vanhaan suuntaan ennen kuin ratin käännös alkaa näkyä missään, koska yksistään tontteja on varattu vuosikausiksi vanhojen ohjelmien oletuksilla ja ennen kuin uusi käännös on läpi, niin siihen menee vuosia. Ehdottaisinkin pohdittavaksi, voisimmeko siirtyä esimerkiksi neljän vuoden asunto-ohjelmasykliin niin, että valtuustokausittain tämä keskeinen politiikkapaperi kaupungissa uusittaisiin?

Arvoisa puheenjohtaja, bästa fullmäktige.

Aluksi haluaisin yhtyä kaikkiin apulaiskaupunginjohtaja Korpisen esittämiin viesteihin ja piiloviesteihin, tietenkin sillä varauksella, että ymmärsin ne oikein.

Minulla olisi kolme asiaa, joita haluaisin tähdentää.

Ensimmäinen on se, että meidän pitää Helsingissä rakentaa enemmän kuin ehkä kuvittelemmekaan ja enemmän kuin ehkä haluammekaan. Toinen on se, että meidän pitää entistä paremmin ymmärtää asuntopolitiikan yhteydet muuhun yhteiskuntapolitiikkaan ja ennen kaikkea kaupungin verotulokertymään. Ja kolmanneksi meidän pitää entistä vakavammin ottaa huomioon ja ymmärtää asuntopolitiikkaan liittyvä seudullinen näkökulma.

Ensin asuntorakentamisen volyymista:

Meillä on useita tekijöitä, jotka johtavat siihen, että täällä pitää rakentaa paljon.

Ensimmäinen on se, että kaupungistuminen Suomessa jatkuu. Kaupungistuminen Suomessa ei ole edennyt niin pitkälle esimerkiksi kuin Ruotsissa ja Norjassa, jotka ovat meihin verrattavia maita. Ja tässä mielessä, halusimme tai emme, kaupungistuminen jatkuu ja se kohdistuu ennen kaikkea pääkaupunkiseudulle. Toinen on se, että asumisväljyys kasvaa. Kolmas on se, että asuntojen hintoja pitäisi pyrkiä kohtuullistamaan. Neljäs on se, että meidän pitäisi pystyä turvaamaan osaavan työvoiman saanti tulevaisuudessa. Ja viides on se, että meidän pitää pystyä hallitsemaan tänne suuntautuva maahanmuutto. Viisi tekijää, jotka johtavat siihen, että meidän pitää rakentaa enemmän.

Otan näistä nyt tarkempaan käsittelyyn vain yhden eli asumisväljyyden.

Jos Suomen asumisväljyys nostettaisiin samalle tasolle kuin Ruotsin asumisväljyys tällä hetkellä, Suomeen pitäisi rakentaa 700 000 uutta asuntoa.

Jos ei verrata Ruotsiin, vaan verrataan siihen, minkälaisia arvioita meillä itsellämme on siitä, miten tämän pitäisi kehittyä, niin pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan 13.9. päivätyssä paperissa - joka liitetiedostossa on - asetetaan tavoitteeksi, että asumisväljyys tämän hetken 33 m² per asukas pitäisi nostaa 42 m² per asukas vuoteen 2030 mennessä. Tämä on ihan kelpo tavoite. Eikä sekään vielä huima ole. Sen jälkeen olisimme ehkä edelleen jäljessä siitä mitä Ruotsissa tilanne on tällä hetkellä.

Helsingissä on tällä hetkellä noin 300 000 asuntoa. Jotta pääsisimme tähän kasvuun, meidän pitää lisätä asuntotuotantoamme 27 % nykyiseen asuntokantaamme suhteessa nykyisen, eli meidän pitäisi rakentaa 81 000 asuntoa lisää eli 3 272 asuntoa joka ikinen vuosi seuraavat 25 vuotta, ainoastaan asumisväljyyden näkökulmasta. Tällä emme saa vielä yhtään uutta asukasta Helsinkiin. Jos ajatellaan, että rakennettavat asunnot ovat hieman isompia kuin nykyinen asuntokanta, niin totta kai se luku jonkun verran laskee. Mutta korkeasti kunnioittamani asiantuntija Korpinen sanoi minulle, että ei se paljon siitä laskisi.

Toiseksi:

Asuntopolitiikka liittyy olennaisesti kaupungin kaikkeen toimintaan.

Meidän kunnallisveromme ovat tällä hetkellä noin 1,7 miljardia euroa eli 84 % kaikista verotuloista. Ennen yhteisöveropuhallusta tilanne ei ollut näin olennainen. Nimenomaan tämän yhteisöveropuhalluksen ensimmäinen ja eniten huomiota kohdakseen saanut ulottuvuus on se, että kaupungin taloudessa menee huonommin. Toinen, ehkä vähemmälle huomiolle jäänyt, on se, että olemme entistä riippuvaisempia omista kunnallisverotuloistamme, joka johtuu siitä, että olemme entistä riippuvaisempia omasta asukasrakenteestamme, eli asukasrakenteemme vaikuttaa siihen, minkälaisia verotuloja saamme, joka taas vaikuttaa siihen, miten pystymme esimerkiksi peruspalvelut tässä kaupungissa turvaamaan.

Kun asuntopolitiikka vaikuttaa olennaisesti asukasrakenteeseen, pitää tietenkin muistaa, että vaikuttaa siihen moni muukin asia, vaikuttaa yleensä kaupunkiasumisen arvostus, joka tässä kansallisromanttisessa Nurmijärvi -buumissa ei ehkä ole nyt parhaassa mahdollisessa huudossa, mutta joka edelleen on houkuttelevaa. Tietenkin ne palvelut, mitä meillä täällä on, minkälaisia kulttuuripalveluja meillä on, minkälaisia virkistysmahdollisuuksia, kaikki nämä vaikuttavat. Mutta asuntopolitiikalla on olennainen merkitys. Ja kun me tämän myönnämme, meidän pitää myös tiedostaa asukkaiden preferenssit ja tietyllä tavalla kunnioittaa niitä. Tämä johtaa siihen, että jos iso osa siitä väestöstä, jonka veronmaksukyky on - ja nyt en puhu oikeasti rikkaista ja huipputuloisista, vaan sanotaan keskivertoa tai hieman sitä yli - haluaa asua pientaloissa, niin meidän pitää myös siihen huutoon osata vastata.

Tosiasia on kuitenkin se, että me emme tällä tuotannolla pysty yksinkertaisesti kilpailemaan naapurikuntiemme kanssa. Sen takia olen täysin vakuuttunut siitä, että tämän kaupungin kannalta ehkä vielä keskeisempää on se, että me pystymme lisäämään kerrostaloasumisen houkuttelevuutta. Ja tästä näkökulmasta se, miten me onnistumme Jätkäsaaren, Sompasaaren ja Keski-Pasilan, varsinkin näitten kolmen alueen kaavoittamisessa ja rakentamisessa on aivan olennainen merkitys siitä, miten houkutteleva paikka Helsinki on jatkossa. Ja ihan maininnan varaan jätän, että totta kai myös asuntojen hallintamuodoilla on tässä suhteessa merkitystä.

Jännittävää on, että tähän liittyvään keskusteluun liittyen tehdään paljon täysin vääriä johtopäätöksiä jopa lehdistössä.

Ottaakseni vain pari esimerkkiä, ensimmäinen on se, että kun Helsingin väkiluku on joinakin vuosina hieman kasvanut, niin tehdään sellainen johtopäätös, että Helsingin vetovoima on vähentynyt. Ei se johdu siitä, vaan se johtuu siitä, että emme ole pystyneet rakentamaan niin paljon asuntoja, että tänne olisi tullut lisää ihmisiä.

Minulla on se käsitys, että Helsingissä ei kovin montaa tyhjää asuntoa taida olla ja kyllä täällä asunnot kaupaksi menevät. Jos me rakennamme enemmän, niin tänne tulee enemmän väkeä.

Toinen väärä tulkinta on ollut se, että kun on lähdetty siitä ja tutkittu, että suurimpaan osaan kaupunkiin rakennettaviin asuntoihin muuttaa jo Helsingissä asuva, että eihän tämä nyt .........?............siihen johda, että emmehän me pystykään houkuttelemaan tänne lisää asukkaita naapurikunnista. Tämä sinänsä pitää paikkansa. Mutta jos ajatellaan, että asumisväljyys kasvaa, ihmisten preferenssit kohoavat, niin kyse on myös siitä, pystymmekö pitämään ne helsinkiläiset, jotka täällä tällä hetkellä asuvat täällä jatkossakin ja varsinkin ne, jotka asuvat lisätä omaa asumisväljyyttään ja parantaa tällä lailla omaa elintasoaan.

Tämän lisäksi meidän pitää pystyä vastaamaan haasteeseen osaavan työvoiman saatavuuden turvaamisesta jatkossa.

Elinkeinoelämän näkökulmasta yksi keskeisin investointi- ja sijaintipaikkapäätöksiä tehtäessä oleva kysymys on nimenomaan se, että on tarjolla osaavaa työvoimaa. Ja osaava työvoima taas liittyy pitkälti siihen, että meillä on heille tarjolla riittäviä asuntoja. Kuten tiedetään, Helsinki, kuten muutkin isot kaupungit, ovat tuotantorakenteeltaan sellaisia, että palvelujen osuus on huomattava, ja silloin on kyse palvelualojen ammattilaisista ja kyse siitä, että pystymme paitsi järjestämään sellaisia asuntoja, joihin nämä palvelualan ammattilaiset haluavat ja pystyvät ja heillä on varaa asuttautua, jotta meillä sitten tätä työvoimaa olisi. Kyse ei ole pelkästään elinkeinoelämästä. Tiedämme myös, että julkisella sektorilla ja kaupungilla itsellään tulee olemaan merkittäviä rekrytointitarpeita jatkossa. Meidän pitää siis pystyä rakentamaan myös sellaista kohtuuhintaista tuotantoa, joka saa osaavan työvoiman pysymään ja omaa tilannettamme tältä osin parantamaan. Tässä mielessä hitas-tuotanto tai harava - johon äsken viitattiin - ovat tietenkin elintärkeitä. Ja kolmas on tietenkin se, että meillä on merkittävä sosiaalinen vastuu. Halusimmepa tai emme, niin tiettyjen luonnon lakien mukaisesti metropoleihin, jossa Helsinki on Suomessa ainoa, liittyy erilaisia lieveilmiöitä, joita muualla ei ole. Meidän asuntopolitiikan suuri haaste on pystyä nämä kaikki kolme kytkemään toisiinsa.

Kolmas näkökulma on seudullinen, jossa viittaisin melkein, että viittaisi siihen kalvoon, minkä apulaiskaupunginjohtaja Korpinen täällä äsken esitteli.

Kyse on siitä, että jos ja kun meidän pitää joka tapauksessa rakentaa lisää. Tänne tulee lisää ihmisiä. Se johtaa siihen, että he liikkuvat vähän enemmän, joka tapauksessa työpaikat hajoavat laajemmin tälle seudulle, ihmisten etäisyydet työpaikkoihin kasvaa, ehkä elintaso nousee, liikenne kasvaa tätäkin kautta. On valtavan suuri merkitys siitä, miten me rakennamme ja minne me rakennamme, rakennammeko me hyviä liikenneyhteyksien varaan vai sinne tänne tällaisella Nurmijärvi -mallilla.

Seudulliseen näkökulmaan liittyy myös kysymys siitä, että meidän pitäisi täällä pystyä ehkäisemään tällaista liiallisesti eriytyvää verotulokehitystä.

Kun suurta kuntaliitosta Helsingissä vuonna 1946 valmisteltiin, silloinen selvitysmies Yrjö Harvia kiinnitti huomiota siihen, että kaupunkiseudulla on epätoivottavaa, että syntyy toisaalta sellaista kehitystä, että syntyy varakkaampien ihmisten asuinalueita, jotka sitten vain poimivat rusinoita pullasta ja toisaalta on myöskin väärin se, että syntyy sellaisia alueita - tai sellaisia kuntia - joilla asukasrakenne on vähemmän edullinen ja sitä kautta johtaa siihen, että he kärsivät enemmän siitä koko kaupunkiseudun lieveilmiöistä, mutta eivät kuitenkaan pääse hyötymään siitä, että se myös vetää puoleensa tiettyjä etuja.

Kilpailu hyvistä veronmaksajista, johon mm. tämä yhteisöveropuhallus on johtanut, on tämän päivän arkimaailmaa. Mutta se pitäisi jotenkin pystyä pitämään hanskassa. Se edellyttää hyvin merkittävää seudullista koordinaatiota. Tämän kääntöpuoli on yhteisvastuullinen asuntopolitiikka, johon apulaiskaupunginjohtaja Korpinen myös viittasi. Hieman kääntäen: kun puhumme kilpailusta hyvistä veronmaksajista, niin maailma saattaa joskus olla niin raadollinen, että käydään tavallaan myös negatiivista kilpailua huonoista veronmaksajista. Myönnämme tai emme, niin tämän tyyppistä tämä toisinaan voi olla.

Kolmas ulottuvuus, joka korostaa seudullisen näkökulman merkitystä, on se, että rakentamista koskeva vastustus kasvaa. Se kasvaa tietenkin ennen kaikkea siellä missä on jo rakennettu enemmän ja tietenkin Helsingissä tällöin suhteellisesti enemmän ehkä kuin naapurikunnissamme. Se tekee yhä vaikeammaksi rakentaa sitäkään, mistä olisi muutoin olemassa yhteisymmärrys.

Arvoisa puheenjohtaja.

Jos Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen yhdistettäisiin, meillä ei juurikaan olisi näitä ongelmia.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Helsingin kaupunki on suuren haasteen edessä. Verotulomme ovat viime vuosina vähentyneet, eikä tuo suunta ainakaan tämän hetken tietojen varassa näytä olevan kääntymässä. Syitä tälle kehitykselle on useita, mutta eräs keskeisistä on Helsingille epäedullinen muuttoliike niin pääkaupunkiseudun kuin koko Helsingin seutukunnankin sisällä. Tästä on pääteltävissä, että Helsinki ei ole pystynyt tarjoamaan riittävästi asumisen mahdollisuuksia sille aktiiviväestölle, jota se kipeimmin tarvitsisi.

Helsingin menestyksen ja kilpailukyvyn kannalta onkin keskeistä se, miten onnistumme asunto-ohjelmamme laadinnassa ja erityisesti sen toteuttamisessa. Asunto-ohjelman ohjaava vaikutus on poikkeuksellisen suuri muun muassa siksi Helsingissä, että Helsingin kaupunki omistaa kaikista alueellaan olevista rakennuskelpoisesta maasta yli 75 %.

Nyt valmisteilla oleva asunto-ohjelma vuosille 2007 - 2011 on poikkeuksellisen haasteellinen. Tällä ohjelmalla linjataan osaltaan, millaisia asuntoalueita, asuntoja ja asukkaita Helsinkiin tulee 2010-luvulla.

Asunto-ohjelma ei ole erillinen asiakirja, vaan se on vahvasti sidoksissa kaupungin muihin strategioihin, talouden suunnitelmiin, kaavoitukseen, palveluiden järjestämiseen ja liikenteeseen, vain muutamia mainitakseni. Asunto-ohjelma koskee siis kaikkia hallinnonaloja.

Kokoomuksen valtuustoryhmä korostaa erityisesti asunto-ohjelman merkitystä kaupunkimme elinvoimaisuuteen. Asunto-ohjelmalla on suuri merkitys kaupunkimme verotulokertymään. Suurena haasteenamme on se, että Helsinki olisi houkutteleva asuinpaikka meille tavallisille veronmaksajille.

Tarkoituksenmukainen asuntotarjonta on merkittävä osatekijä myös yritysten sijoittumispäätöksissä, vaikuttaen oleellisesti niiden mahdollisuuksiin rekrytoida tarvitsemaansa työvoimaa. Asuntopolitiikan ja elinkeinopolitiikan onkin kuljettava käsi kädessä. Pystymme turvaamaan kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja palvelut ainoastaan toimivalla elinkeinoelämällä, riittävillä verotuloilla sekä kilpailukykyisellä asuntotarjonnalla.

Asunto-ohjelmalla voidaan osaltaan vaikuttaa myös yhdyskuntarakenteeseen. Pirstaloitunut yhdyskuntarakenne tuo tehottomuutta ja kustannuksia palveluiden tuottamiseen sekä aiheuttaa turhaa rasitusta ympäristölle, kuten äsken apulaiskaupunginjohtaja Korpisen kalvosta näimme ja totesimme.

Ennen kaikkea asunto-ohjelman tulee kuitenkin palvella helsinkiläisiä. Asukkaille - nykyisille ja tuleville - on pystyttävä tarjoamaan sellaisia asuntoja, joita he elämänsä eri vaiheissa haluavat ja tarvitsevat. Valinnanmahdollisuuksia tulee olla sekä hallintamuodon - omistusasunto vai vuokra-asunto - sekä asumismuodon - pientalo vai kerrostalo - suhteen. Nykyistä valikoimaa tulee laajentaa uusilla ennakkoluulottomilla vaihtoehdoilla, kuten ns. kaupunkivilloilla.

Kokoomuksen valtuustoryhmä korostaa opiskelija-asuntojen riittävää määrää Helsingissä. Tärkeää on, että opiskelijat otetaan huomioon myös heidän valmistumisensa jälkeen ja nuorille työelämään astuville on tarjolla sopivia asuntoja.

Erityisesti lapsiperheille on tarjottava riittävän suuria ja laadukkaita asuntoja hyvien palveluiden ja liikenneyhteyksien ääreltä. Vaikka helsinkiläisistä talouksista jopa 80 % on yhden tai kahden hengen talouksia, niin Helsingin tulee tarjota myös muille vaihtoehtoja.

Ikäihmisiä ei saa tässäkään yhteydessä unohtaa. Meidän tulee myös asunto-ohjelman puitteissa tukea seniorien asumista kotona tai kodinomaisissa olosuhteissa mahdollisimman pitkään.

Uudet asuntoalueet, niin kerros- kuin pientaloalueet, on suunniteltava hyvin, jotta ne ovat houkuttelevia ja toimivia. Aikaisempaa enemmän uusia suunnittelualueita pitää avata esimerkiksi kansainvälisille suunnittelukilpailuille. Kansallista ja kansainvälistä tutkimustietoa on myös aktiivisesti hyödynnettävä suunnittelussa. Uusilla alueilla asuntojen pohjaratkaisuissa tulee suosia joustavuutta eri elämänvaiheita ajatellen.

Kokoomus haluaa kaupunkikuvallisesti moni-ilmeistä kaupunkia myös kerrostaloalueilla. Meillä on jo liikaa pienasuntoja. Siksi uusilla asuntoalueilla on varmistettava kaavoituksen avulla riittävän iso asuntojen keskikoko. Uudet asuntoalueet vaikuttavat kaupunkirakennetta eheyttävästi, jos ne suunnitellaan hyvin. Sinkku saa naapuriinsa perheen ja päinvastoin. Ymmärrys erilaisten ihmisten kesken vahvistuu ja siten luo uudenlaista turvallisuutta.

Asumisviihtyvyys on entistäkin tärkeämpää kotipaikkaa valittaessa. Viihtyvyyteen vaikuttaa mm. alueiden palvelut, työpaikkojen sijainti sekä mahdollisuus liikkua julkisella ja kevyellä liikenteellä ja henkilöautoilla. Palvelut sekä liikenneratkaisut pitääkin suunnitella ja toteuttaa yhtä aikaa muun rakentamisen kanssa.

Esimerkkinä uusista mahdollisuuksien alueista voidaan mainita Kruunuvuori. Paikka on ainutlaatuinen, jollaisia ei juuri muista Euroopan pääkaupungeista löydy. Alueelle on ehdottomasti saatava ja varattava alueita myös todella isoille asunnoille.

Mahdollisuuksien alueista haluan vielä nostaa esiin Kulosaaren sekä Herttoniemen metroaseman ja palveluiden vieressä olevan Kivinokan, jonka suunnittelu on käynnistettävä. Kivinokka on alue, jonne voitaisiin suunnitella uudenlainen, kestävän kehityksen periaatteiden mukainen pienpuutaloalue. Alue voidaan suunnitella hyvin niin, että herttoniemeläisille jää uuden alueen rakentamisen jälkeen riittävästi virkistysalueita. Onko Helsingillä varaa jättää hyödyntämättä paikkaa, mihin on mahdollista saada olemassa olevien palvelujen äärelle asunnot noin 2 000 ihmiselle?

Yleiskaavassa hyväksyttyjen asuntoalueiden kaavoitus ja toteutus on saatava käyntiin ripeästi.

Toivomme myös, että valtio lunastaa ministeri Heinäluoman suulla antamansa lupauksen siitä, että valtion omistamaa maata saadaan enenevässä määrin asuntorakentamisen käyttöön. Helsingissä ei näitä alueita juuri ole, mutta kylläkin Helsingin seudulla.

Kaupungin on selvitettävä mahdollisuudet myydä tontit rakentajille. Kokoomuksen mielestä kaupungin ydintehtäviin ei kuulu rakennettujen asuntotonttien omistaminen.

Asumisväljyyden odotetaan Helsingissä edelleen kasvavan. Tällä hetkellä olemme asumisväljyydessä lähes perän pitäjä, verrattuna muihin eurooppalaisiin suurkaupunkeihin. Rakennetaan sitten pientalo- tai kerrostaloasuntoja, niiden on oltava aiempaa suurempia.

Kokoomuksen valtuustoryhmän mielestä yksi keino asuntojen koon kasvattamiseen on pientalojen rakentaminen kaikille sellaisille alueille, minne se vain on mahdollista.

Myös täydennysrakentamisen mahdollisuuksia on kartoitettava tehokkaasti vanhoilla asuinalueilla. Asunto-osakeyhtiöille tulee tehdä houkuttelevaksi vanhojen väljästi rakennettujen tonttien täydennysrakentaminen sekä ullakkorakentaminen kantakaupunkia laajemmallakin alueella, varsinkin kun suuressa osassa vanhaa asuntokantaa on edessä mittavat peruskorjaukset, joista suurimmat investoinnit kohdistuvat putkiremontteihin.

Useat suuret kaupungit Suomessa ovat organisoineet erilliset kiinteistöosakeyhtiönsä yhdeksi suureksi yhtiöksi. Helsingin kokoisessa kaupungissa näin yksioikoinen ratkaisu ei välttämättä ainakaan heti ensivaiheessa toisi tavoiteltua hyötyä. Suunnan kuitenkin pitää olla selvä. Kaupungin omistamia kiinteistöyhtiöitä tulee tarkastella siten, että tavoitteena on niiden toimintojen yhdistäminen esimerkiksi 3 - 5 yhtiöön. Toimintojen yhdistäminen ei kuitenkaan saa olla itseisarvo, vaan sille on oltava selkeät selvät alueelliset ja toiminnalliset perusteet.

Sitten Helsingin Asuntohankinta Oy:stä sen verran, että sen asemaa ja tehtäviä pitää pohtia kriittisesti.

Sen harjoittama asuntojen hankinta vanhasta asuntokannasta ei lisää asuntojen määrää. Asuntohankinnan toiminta ei mielestämme kuulu kunnan toimialaan ja tehtäviin, vaan pahimmillaan voi vauhdittaa vanhojen asuntojen hintojen nousua.

Kokoomuksen valtuustoryhmä on aiemminkin kiinnittänyt huomiota asuntotuotantotoimikunnan eli ATT:n rooliin ja haluaa tehdä sen jälleen kerran.

Mielestämme ATT:n tehtävä ei ole osallistua kilpailluille yksityisten rakennuttajien markkinoille, vaan keskittyä ydintehtäväänsä eli sosiaaliseen asuntotuotantoon ja luopua omistusasuntotuotannosta.

Kokoomus kannattaa ja haluaa vauhdittaa siirtymistä Harava-järjestelmään.

Toteaisin punaisesta valosta, että nyt täällä on varmaan väärä aika menossa, elikkä täällä syttyy ryhmäpuheenvuoroissakin 6 minuutin kuluttua tuo punainen valo. (Puheenjohtajan välikommentti.) 12 minuuttia, anteeksi.

Kokoomus kannattaa ja haluaa vauhdittaa siirtymistä omaan Harava-järjestelmään, jossa kaupunki itse vastaa vuokra-asuntojen uudis- ja peruskorjaustuotannon rahoituksen järjestämisestä. Haravan mahdollistamat joustot, mm. vuokralaisten mahdollisuus lunastaa asunto omaksi ja omistajien mahdollisuus myydä asuntoja, ovat kannatettavia parannuksia nykyjärjestelmään. Kannatettava on myös asuntorahoitustyöryhmän esittämä mahdollisuus asuntojen myymiseen peruskorjaustilanteessa.

Kannatamme omaa rahoitusjärjestelmää myös siksi, että se mahdollistaa nykyistä enemmän joustoja vuokra-asuntojen asukasvalintaperusteisiin. Meillä on oltava mahdollisuus tukea osaltamme helsinkiläisten asunnon saantia suosimalla heitä asukkaita valittaessa. Kunnan oma rahoitus merkitsisi varmimmin lisää vapautta päättää, ketä haluamme asuttaa.

Helsinkiläisyyskriteerin lisäksi asukasvalintaperusteita tulee muutoinkin uudistaa niin, että ne tukevat kaupungin ja koko seudun tarpeita ja tavoitteita. Meidän on annettava tavallisille pieni- tai keskituloisille asukkaille mahdollisuus saada kaupungin vuokra-asuntoja. Tämä on erityisen tärkeää, jotta itsenäistymisvaiheessa olevat nuoret helsinkiläiset löytäisivät kohtuuhintaisen asunnon omasta kotikaupungistaan. Tämä on erityisen tärkeää myös siksi, että Helsinki jatkossakin saa tarvitsemaansa työvoimaa mm. jatkuvasti kasvavalle palvelusektorille.

Asunto-ohjelman valmistelussa meidän tulee ajatella myös seudullisesti. Emme tässäkään suhteessa ole erillinen saareke Helsingin seudun eteläkärjessä.

On muistettava, että olemme jo sitoutuneet muiden pääkaupunkiseudun kaupunkien kanssa viemään yhteiset maankäytön ja asuntopolitiikan strategiset linjaukset omiin asunto-ohjelmiimme.

Pääkaupunkiseudun kaupunkien tulee todenteolla lähteä yhteisvastuullisen asuntopolitiikan tielle. Tästä yhtenä esimerkkinä olkoon sosiaalinen asuntotuotanto, jonka tarpeista seudun kuntien tulee huolehtia yhteisvastuullisesti. Tähän asti Helsinki on kantanut suhteellisesti suurimman vastuun ja täyttänyt sille asetetut tavoitteet. Samaa toivomme kumppaneiltammekin, sillä seudullisuus toimii vain, jos kaikki osapuolet ajattelevat ja toimivat seudullisesti.

Seudullinen sopiminen sosiaalisesta asuntotuotannosta olisi konkreettinen osoitus pääkaupunkiseudun yhteistyökyvystä myös valtiovallan suuntaan. Olemmehan kannattaneet vapaaehtoisen yhteistyön mallia Pääkaupunkiseudun ja Helsingin seudun kuntien välisen yhteistyön kehittämisessä. Toivottavasti vireillä oleva kunta- ja palvelurakennehankeuudistus vain vahvistaa tätä yhteistyömallia. Ja jos tämä yhteistyömalli ei toimi, niin sitten tietysti täytyy harkita muita toimenpiteitä, kuten esimerkiksi kaupunginhallituksen puheenjohtaja äskeisessä puheenvuorossaan totesi, elikkä kuntien yhdistämistä.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Asunto-ohjelman strategista merkitystä ei voi liikaa korostaa. Sen valmisteluun ja päätöksentekoon käytetään runsaasti aikaa ja asiantuntemusta. Sen tavoitteet ovat merkityksellisiä koko kaupungin elinvoimaisuudelle. Sen vuoksi se ei saa jäädä pelkästään asiakirjaksi täynnä hyviä aikomuksia.

Valmisteltavalla ohjelmalla ei ole merkitystä, jos poliittiset päättäjät ja virkamiehet eri tasoilla eivät siihen sitoudu.

Kokoomuksen valtuustoryhmä esittääkin, että asunto-ohjelmaan liitetään osio, missä määritellään asunto-ohjelman toimenpiteet eri lautakunnissa ja virastoissa.

Asunto-ohjelmassa on oltava myös keinot, miten seurataan asunto-ohjelman toteutumista käytännön päätöksiksi ja toimenpiteiksi eri hallintokunnissa.

Arvoisa puheenjohtaja.

Valtuuston hyväksymä ohjelma on saatava käytännössä muuttumaan monimuotoiseksi ja viihtyisäksi Helsingin tarpeisiin ja toiveisiin vastaavaksi ja koko kaupungin elinvoimaisuutta tukevaksi asuntokannaksi.

Hyvät valtuutetut. Bästa fullmäktige.

Uuden asunto-ohjelman valmistelu antaa meille mahdollisuuden käsitellä suurempana kokonaisuutena kuntalaisten kannalta olennaista elämisen perustarvetta, asumista.

Meille on kaikille tätä lähetekeskustelua varten koottu kiitettävä määrä erilaista taustatietoa ja tilastoja Helsingin kehityksestä.

Kun niihin itse tutustuin, tuntui siltä, että vertailun vuoksi on pakko lukea jotakin muutakin. Ja kun sitten erilaisia, asumista koskevia juttuja ja mm. lehtiartikkeleita luki, tuli sellainen tunne, että silmiinpistävää niissä on, miten paljon niissä tuodaan esille tarinoita onnellisista ihmisistä, jotka ovat päässeet perheineen pois Helsingistä.

Täällä kaupunginhallituksen puheenjohtaja todisteli sitä, että Helsingillä on vetovoimaa, mutta sitten kuitenkin täällä perheiden osalta kerrotaan näitä tarinoita, että asumisen ja kaikki muut elämisen perusasiat näyttävät sujuvan paremmin jossain muualla. Kyllähän me tiedämme, ettei se näin yksipuolisesti asia todellisuudessa ole. Mutta kuitenkin kysyä pitää, että milloin me täällä Helsingissä menetimme tämän haavekuvien asuinpaikan aseman?

Helsingissä asutaan ja voidaan jatkossakin asua hyvin, jos yhdessä kehitämme kaupunkia ja monimuotoista asumista täällä.

Uuden asunto-ohjelman valmistelussa tulee ottaa huomioon monenlaisia tavoitteita.

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä haluaa kuitenkin nostaa tässä keskustelussa esiin kaksi olennaista uudistustarvetta.

Ensimmäisenä:

Helsingin kaupungilla on paljon perusparannusta tarvitsevia vanhoja kiinteistöyhtiöitä. Asuntojen kunnostaminen ja asuinalueiden viihtyvyyden parantaminen parantaa asukkaiden arkea ja estää osaltaan yleisen rapistumisen mukanaan tuomia kielteisiä ilmiöitä.

Vanhan vuokra-asuntokannan korjaustalkoisiin tarvitaan kuitenkin valtion tukea.

Me esitämmekin nyt, että Helsinki tekee esityksen valtioneuvostolle asuntorahaston tehtävien muutettavaksi niin, että korjausrakentamisen kehittäminen ja rahoittaminen tulee ARA:n toiminnan uudeksi painopistealueeksi.

Niin kuin ovat nämä hissi- ja energia-avustukset nykyään, niin asuntorahaston tulisi tukea korjausrakentamista myöntämällä 20 %:n korjausavustuksia asuntojen kunnostamiseen. Tämä takaisi myös sen, että näin asuntorahastoon kertyneitä mittavia pääomia käytettäisiin jatkossa myös asuntotuotantoon, eikä siis niitä käytettäisi esimerkiksi valtion muihin menoihin.

Valtion rooli asuntotuotannon tukemisessa on muuttunut korkotueksi. Nyt on historiallinen mahdollisuus suunnata uudelleen rahaston käyttöä. Valtion avustus hillitsisi myös korjauskustannusten vaikutusta asuntojen vuokraan ja tätä kautta auttaisi helsinkiläisiä myös. Mutta tämähän koskisi koko maata tietenkin.

Toisena uudistusasiana asunto-ohjelman valmistelussa tulee ottaa kantaa kaupungin oman asuntorahoitusmallin, ns. Haravan kehittämiseen.

Tätä keskustelua varten jaetussa taustamateriaalissa todetaan, että on selvitetty sitä, onko kaupungilla edellytyksiä luoda valtion asuntorahaston lainoittaman uudistus- ja peruskorjaustuotannon rinnalle uusi tätä valtion järjestelmää joustavampi järjestelmä, jossa kaupunki itse vastaa rahoituksen järjestämisestä ja päättää yhtiöihin kohdistuvista käyttö- ja luovutusrajoituksista.

Jo näin suuren uudistuksen valmistelu osoittaa, että Helsinki haluaa aktiivisesti kehittää kaupungin asunto-oloja.

Tässä vaiheessa ilman konkreettisia laskelmia uudistuksen taloudellisista vaikutuksista koko kaupungin talouteen, joudumme täällä luottamaan siihen, että hanke on kokonaistaloudellisesti kannatettava ja tarkoituksenmukainen.

Uudistuksen mukana tuleva mahdollisuus päättää itse asukasvalinnasta tarkoittaa sitä, että asukasvalintakriteerit tulee aikanaan harkita tarkkaan.

Asukasvalintakriteerien laajentaminen antaa mahdollisuuden tarjota asuntoja useammille tavallisille palkansaajille ja perheille, jotka nyt usein jäävät tulorajojen ulkopuolelle.

Asukasvalinnoissa tulee kuitenkin huomioida se, ettei vaikeammin asutettavien asunnot keskity vanhoihin aravakohteisiin, että siinä ei sitä segregaatiota sitten tapahdu.

Luovutusrajoitusten vapautuminen antaa kaupungille tiettyä jouston varaa, mutta se ei voi tarkoittaa myöskään sitä, että kaupungin asuntokantaa laajamittaisesti myytäisiin.

Valtuuston tulee huolehtia siitä, että näitä tilanteita varten luodaan riittävä ohjeistus.

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä odottaa mielenkiinnolla tarkempaa esitystä kaupungin omasta asuntorahoitusmallista.

Nykyistä asunto-ohjelmaa toteutettaessa ja uutta valmisteltaessa tulee muistaa, että Helsingin tulee jatkossakin olla lapsiperheiden asuinkunta. Meidän on rakennettava ja annettava mahdollisuus rakentaa lapsiperheille sopivia asuntoja.

Tällä hetkellä liian usein perheiden tarpeet ja todellisuus eivät kohtaa. Asumisen kalleus pakottaa asumaan liian ahtaasti, niin kuin täällä on jo useamman kerran mainittu ja vaihtoehdoksi usein jää hakeutuminen Helsingistä pois.

Meillä on kokeiltu halvempien pientalojen rakentamista. Niistä saatuja kokemuksia kannattaa huomioida. Olemme esimerkiksi kiinteistölautakunnan kanssa käyneet katsomassa näitä uusia kohteita, esimerkiksi Malminkartanossa ja ne vaikuttivat hyvin mielenkiintoisilta.

Pieni- ja keskituloisille sopivia ratkaisuja ja omatoimisuuteen perustuvia malleja tulee myös edelleen kehittää. Ne, samoin kuin asumisoikeus- ja osaomistusasunnot, ovat yksi tapa luoda mahdollisuuksia monien unelmien toteutumiselle.

Perheiden asumisesta huolehtiminen on samalla huolenpitoa siitä, että tavallisella palkansaajalla ja eläkeläisellä olisi mahdollisuus elää ja asua kehittyvässä Helsingissä. Eri elämäntilanteissa tarvitaan erilaisia asumisratkaisuja. Mutta sen ei pidä tarkoittaa erilaisten ihmisryhmien ja asumismuotojen vastakkainasettelua. Tänään Helsingin Sanomissa oli jotain kommentteja. Tuli vähän sellainen olo, että jos puhutaan yhdestä, niin sitten koetaan, että se on vastaan jotain toista.

Huolestuminen kaupungin sinkkuistumisesta ei tarkoita yksin elämisen vastustamista tietenkään, vaan huolta myös heidän puolestaan siitä, että liian yksipuolisesti kehittyvä asujaimisto ei ole meidän kenenkään etu.

Uudessa asunto-ohjelmassa on paneuduttava vakavasti ikääntyvien ihmisten asumistarpeisiin.

Tulemme tarvitsemaan enemmän esteettömiä asuntoja ja erilaisia palveluasuntoratkaisuja.

Helsingissä, kuten koko Suomessa, on aikanaan osattu tehokkaasti ratkaista opiskelijoiden asuntotarpeet. Opiskelija-asunnoilla vaikutettiin olennaisesti tasa-arvoisiin opiskelumahdollisuuksiin.

Tulevina vuosina meillä on vuorossa se, että on pidettävä huoli ikäihmisten tarpeista, kuten me täällä jo budjettikeskustelussa valtuutettu Anttilan puheenvuorossa aikanaan sanoimme.

Kaupunginhallituksen esittelyssä todetaan, että voimassa olevan asunto-ohjelman mukaiseen, keskimäärin 3 500 asunnon rakentamiseen on olemassa toteuttamisedellytykset.

Tästä kaavoituksellisesti mahdollisesta määrällisestä tavoitteesta olemme täällä varmaan yksimielisiä. Ja toive on, että sitä voitaisiin jatkossa kasvattaa.

Uudessa ohjelmassa rakentamisen jakautuminen vuokra- ja omistusasuntoihin tulee olemaan erilainen, jos näissä muistioissa esitetty osaomistustuotannon aloittaminen lähtee kunnolla käyntiin.

Taustamuistioiden perusteella osaomistusasumista halutaan kehittää nimenomaan omistusasumisidentiteetillä. Siinä on kuitenkin tärkeätä muistaa, että niin kauan, kun asukas omistaa 49 %:iin asti tai on maksanut sitä asuntoa, niin hän on muodollisesti vuokralainen ja silloin esimerkiksi riitatilanteissa häntä kohdellaan vuokralaisena ja se suhde on vuokralaissuhde.

Helsinki on tehnyt paljon asunnottomuuden poistamiseksi, ja asunnottomuuden poistaminen tulee olla myös uuden asunto-ohjelman tavoite.

Samalla on kiinnitettävä huomiota siihen, että myös muut pääkaupunkiseudun kunnat kantaisivat selvemmin oman vastuunsa asunnottomuuden poistamisesta.

Asuntopolitiikan onnistunut toteuttaminen vaatii hyvää yhteistyötä pääkaupunkiseudun kuntien kesken. Asuntorakentamiseen ja koko asuntopolitiikkaan liittyy olennaisesti, myös kaikki muu infrastruktuurin rakentaminen, liikennejärjestelyt ja mm. tämä ajankohtainen jätteiden käsittely ja hävittäminen.

Olemme tyytyväisiä, että myös valtiovarainministeri Heinäluoma on julkisesti asettunut tukemaan pääkaupunkiseudun kehittämistä ja luvannut valtion toimivan tässä hyvässä yhteistyössä.

Tästä katsantokannasta hyvältä vaikutti myös eilen kotiin saamamme pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan raportti maankäytön ja asuntopolitiikan strategisista linjauksista. Aika oli liian lyhyt siihen tutustua. Tähän metropolialue-esityksiin täytyy vielä tutustua tarkemmin.

Kuten jo aikaisemmin totesin, niin asunto-ohjelman valmistelua varten on olemassa paljon tärkeitä huomioon otettavia seikkoja.

Tärkeää on kuitenkin muistaa, että aina ei ole kyse vain rakentamisesta tai resursseista. Usein on kysymys myös toimintatavoista ja toimintakulttuurista.

Helsingillä on paljon kokemusta suurena vuokranantajana. Hyvien käytäntöjen kehittäminen siinä työssä voi olla myös yksi tapa parantaa asukkaiden viihtyvyyttä.

Maan suurimpana alueellisena vuokranantajana Helsinki voisi olla esimerkkinä muulle maalle asukaslähtöisten hyvien käytäntöjen kehittäjänä.

Kaikessa asumiseen liittyvässä tulee kuitenkin huomiota myös se, että rakennetaan mahdollisimman esteettömiä ja syrjimättömiä alueita. Kaikkien turvallinen asuminen ja liikkuminen tulee olla meidän yhteinen tavoitteemme.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Helsinkiin tarvittaisiin reilusti lisää asuntoja. Tulevalla asunto-ohjelmakaudella ei ole kuitenkaan näkyvissä mahdollisuuksia lisätä tonttitarjontaa nykyisestä.

Lisäksi on tärkeää, että säilytämme riittävän määrän metsiä, puistoja ja lähivirkistysalueita, jotta asuinalueemme pysyvät houkuttelevina ja viihtyisinä, vaikuttaahan uuden asunnon valintaan yhtä paljon asuinalueen kuin itse asunnon laatu.

Vihreiden mielestä asunto-ohjelman päämäärä on ennen kaikkea tuottaa viihtyisiä, kiinnostavia, toimivia ja ekologisia asuntoja ja asuinympäristöjä mahdollisimman monenlaisille helsinkiläisille.

Nykyisen asunto-ohjelman tavoite lisätä perheasuntoja ja kasvattaa asumisväljyyttä on edelleen ajankohtainen. Helsingin asuntokanta ja yksiö- ja kaksiovaltainen ja kooltaan pieni. Erityisesti lapsiperheet muuttavat Helsingistä ympäristökuntiin, koska sieltä on saatavilla enemmän neliöitä ja kohtuullisemmalla hinnalla. Kaupungin monipuolisen asukasrakenteen kannalta on tärkeää, että pystymme tarjoamaan sopivia asuntoja myös näille perheille.

Nykyisessä asunto-ohjelmassa määriteltyä asuntojen keskipinta-ala-tavoitetta tulee kasvattaa nykyisestä 75 m²:stä. Etenkin täydennysrakennettaviin kohteisiin, alueilla, joilla entuudestaan on pieniä asuntoja, tulee rakentaa erityisen suuria asuntoja. Usein ihmiset kiintyvät omaan lähiympäristöönsä ja siksi kunkin asuinalueen sisällä pitäisi olla mahdollisuus vaihtaa tilavampaan asuntoon perheen kasvaessa.

Myös huoneistojen suunnitteluun pitää kiinnittää huomiota. Useampilapsiselle perheelle huoneiden määrä on usein tärkein tekijä. Asuntojen pinta-alatavoitteen lisäksi tuleekin asunto-ohjelmassa määritellä tavoite myös riittävälle huoneiden määrälle. Uudistuotannossa tulee asunnot rakentaa mahdollisimman muunneltaviksi, jotta voidaan asukkaan tarpeen mukaan toteuttaa joko useampi pieni makuuhuone tai pari suurta huonetta.

Uudistuotanto muuttaa koko asuntokantaa vain vähän, joten myös vanhalle kannalle tulisi tehdä jotain. Yksi keino olisi myöntää kaupungin avustuksia asuntojen yhdistämiseen, jolloin yksiön tai kaksion voisi yhdistää viereiseen asuntoon. Ilman avustusta lisätilan neliöt remontteineen tulevat usein kohtuuttoman kalliiksi. Kuitenkin on koko kaupungin etu, että pystymme muokkaamaan nykyistä asuntokantaamme nykyajan odotuksia vastaavaksi.

Tuetussa vuokra-asuntotuotannossa kysyntää on kuitenkin kaikkein eniten yksiöille ja kaksioille.

Mielestämme pitäisi olla mahdollista hankkia osa näistä pienistä asunnoista vanhasta kannasta, jolloin vastaavasti uustuotannossa voitaisiin toteuttaa suurempia asuntoja. Samalla olisi mahdollista hankkia asuntoja nimenomaan alueilta, joilla vuokra-asuntokanta on vähäinen ja tukea eri hallintomuotojen sekoittumista. Tällä hetkellä asuntohankinta hankkii käytännössä huonokuntoisia asuntoja vuokravaltaisilta alueilta, jotka remontoidaan kalliisti uudelle vuokralaiselle. Tässä ei ole tolkkua. Järjestelmää tulisi kehittää paremmin vastaamaan asuntopoliittisia tavoitteitamme: hallintomuotojen sekoittumista ja vanhan asuntokannan kehittämistä.

Joukkoliikenneyhteydet ja palvelut tulee toteuttaa uusille asuinalueille samanaikaisesti rakentamisen kanssa ja asuinalueet tulee rakentaa siten, että ne pääsääntöisesti tukeutuvat kevyeeseen- ja joukkoliikenteeseen. Erityisesti kantakaupungin alueelle ja lähistölle tuleville uusille alueille voitaisiin toteuttaa autottomia tai lähes autottomia alueita. Tällainen toteuttaminen olisi kustannustehokasta säästyneiden parkkipaikkakustannusten myötä ja varmasti houkutteleva vaihtoehto monelle urbaanille asukkaalle.

Palveluita ei pidä unohtaa asuinalueiden suunnittelussa. Pelkkä sopiva asunto ei tee alueesta vielä houkuttelevaa.

Viime aikoina toteutetut uudet asuinalueet ovat saaneet ikävää julkisuutta erityisesti huonon päiväkotitilanteen takia. Samanlaisia viivästymiä palveluiden toteuttamisessa ei enää saa tapahtua uusilla rakennettavilla alueilla. Kyse on paitsi ihmisten arjen sujumisesta, myös siitä, kuinka houkutteleva kaupunki oikeasti olemme.

Asuinalueet eivät ole vain asuntoja sisältäpäin katsottuna.

Alueiden positiivisia erityispiirteitä tulee säilyttää ja korostaa eikä alueita saa rakentaa liian monotonisiksi. Suunnittelussa pitää arvostaa historiallisia erityispiirteitä rakennetussa ympäristössä ja säilyneitä luonnonelementtejä, kuten rantoja, kallioita ja vanhoja puita. Luontoarvojen säilyttäminen on tärkeää myös täydennysrakentamisen yhteydessä. Piha-alueiden suunnitteluun tulee kiinnittää nykyistä enemmän huomiota esimerkiksi siten, että tulevat asukkaat otetaan mukaan suunnitteluun jo ennen rakentamista samaan tapaan kuin tehdään huoneistojen suunnittelussa. Lisäksi täytyy muistaa, että ihmisten mielestä viihtyisillä alueilla asunnot ovat kauniita myös ulkopuolelta ja rakennukset tulee suunnitella asukkaiden mieltymyksiä arvostaen.

Asuntopolitiikalla voidaan luoda myös rakenteellisia mahdollisuuksia yhteisöllisyydelle ja sitä kautta lisätä alueiden viihtyisyyttä. Yksi toimiva tapa on useamman kiinteistön yhteiset pihat. Kerrostalon yhteinen sauna tai takkahuone voi olla kiinnostavampi ratkaisu kuin kunkin asunnon oma pieni löylyhuone. Tällä hetkellä kerhohuoneistoja velvoitetaan rakentamaan uusiin asuntoihin, mutta niiden käyttöä ei juuri suunnitella ja usein ne päätyvät ylimääräiseksi varastohuoneeksi. Yhteistilojen toteuttaminen, tarve ja käyttö pitää suunnitella nykyistä paremmin.

Vihreiden mielestä Helsinkiin tulee rakentaa ennen kaikkea viihtyisiä ja hyviä kerrostaloja. Lisäksi tulee toteuttaa tehokkaita kaupunkimaisia pientaloja, etenkin kantakaupungin ulkopuolelle. Helsinkiin sopiva kaupunkimainen pientalo on tehokkuudeltaan lähes kerrostaloaluetta vastaava. Käytännössä tämä voi tarkoittaa tontinrajalle ja yhteen rakennettuja asuntoja, pienkerrostaloja, tehokkaasti toteutettuja pari- ja rivitaloja. Omakotitalomattoon meillä ei kuitenkaan riitä maata. Erityinen haaste pientalorakentamisessa on asuntojen esteettömyyden toteuttaminen. Tähän pitääkin etsiä ratkaisuja, samalla kun suunnitellaan uusia asuntotyyppejä.

Helsingissä on kantakaupunki, jollaista ei muualla ole tarjolla. Neliöhintojen perusteella kantakaupunki on koko Suomen halutuin asuinpaikka.

Mielestämme tulee selvittää, olisiko kantakaupungista mahdollista vallata lisää asuinneliöitä esimerkiksi toimistokäytöstä. Muutenkin vanhaa rakennuskantaa voitaisiin nykyistä enemmän muuttaa asumiskäyttöön. Esimerkiksi vanhoihin teollisuusrakennuksiin voitaisiin toteuttaa erittäin mielenkiintoisia asuntoja.

Nykyisessä asunto-ohjelmassa eri hallintomuotojen osuudet ovat mielestämme jotakuinkin kohdallaan. Ongelma on, että eri hallintomuodot eivät toteudu aivan ohjelman mukaisesti. Parhaiten toteutuu säätelemätön tuotanto ja heikoiten tuettu vuokra-asuminen. Asunto-ohjelmassa sitovana tavoitteena tuleekin olla eri hallintomuotojen suhteellinen toteutuminen eikä asuntojen lukumäärä.

Hitas-tuotannon määrää pitää lisätä nykyisestä.

Uusi hitas-hinnan laskentajärjestelmä on lisännyt asuntojen vaihtuvuutta ja tuotannon lisääntyminen parantaa koko ajan mahdollisuutta vaihtaa asuntoa järjestelmän sisällä. Hitas on tällä hetkellä erittäin haluttua ja se on mahdollisuus tarjota säätelemätöntä tuotantoa kohtuullisempia hintoja laadusta tinkimättä. Säätelemättömän ja sosiaalisen tuotannon välissä pitää olla myös muita asumisen vaihtoja, kuten osaomistustuotanto, jolla voidaan madaltaa kynnystä oman asunnon ostoon.

Kaupungin oman vuokra-asuntotuotannon rahoitusmalli on mielestämme kannatettava. On hyvä, jos saamme toteutettua järjestelmän, jossa voimme itse päättää asukasvalinnan kriteereistä. Tällä tavalla voimme halutessamme reagoida esimerkiksi suhdanteisiin, segregaatioon ja työvoiman kysyntään. Luonnollisesti myös kaupungin rahoittamana tuetun vuokra-asuntotuotannon pitää palvella kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ja niitä, joilla ei ole mahdollisuutta saada asuntoa vapailta markkinoilta. Oma rahoitusjärjestelmä ei tarkoita sosiaalisen vastuun vähenemistä. Rahoitusmallia voisi kehittää koko pääkaupunkiseudun yhteisenä mallina, koska jo nyt tavoitteena on saada yhteiset asukasvalinnan kriteerit pääkaupunkiseudulle.

Pääkaupunkiseudulla on oma asunnottomuuden vähentämisohjelma vuosille 2002 - 2005, mutta sitä ei koskaan tuotu minkään luottamuselimen käsittelyyn.

Uusi ohjelma pitää laatia ripeästi. Asunnottomuuden vähentäminen on ensiarvoisen tärkeää ja vaatii siksi poliittisen sitoutumisen ohjelmaan.

Asunnottomuuden hoitoon pitää tarttua seudullisesti. Helsinki ei voi olla pääkaupunkiseudun ainut kunta, joka hoitaa myös heikko-osaisten asuntotilannetta.

Tavoitteena tulee olla itsenäinen asumisen toteutuminen mahdollisimman monelle. Tätä tavoitetta kohti päästään esimerkiksi lisäämällä tuettua asumista, jossa ketään ei jätetä heitteille, mutta ei myöskään laitosteta.

Vaikka pitkä-aikainen asuntolassa asuminen ei ole kannatettavaa, pidämme erittäin tärkeänä, että asuntolapaikkoja on riittävästi kaikille tarvitsijoille. Yksikään asunnoton ei saa kuolla ulkona pakkaseen.

Asuntolat ja erilaiset tuetun asumisen muodot myös muille kuin asunnottomille, kohtaavat asukkaiden vastustusta lähes kaikkialle minne niitä suunnitellaan.

Jotta hankkeita kuitenkin saataisiin toteutettua ja jaettua tasaisesti ympäri kaupunkia, tulisi näitä varten kaavoittaa tontteja valmiiksi kaikille uusille asuinalueille.

Seudullisesti asuntopolitiikan toteuttaminen olisi huomattavasti helpompaa ja tuloksellisempaa. Keskinäinen kilpailu ns. "hyvistä veronmaksajista" ei ole yhteisen edun mukaista. Selkein ratkaisu olisi yhdistää pääkaupunkiseudun kaupungit. Mutta vähimmäistavoitteena on oltava keskinäisen verokilpailun lopettaminen toteuttamalla yhteinen sitova asunto-ohjelma. Naapurikunnissa on enemmän tilaa rakentamiselle ja meillä vastaavasti urbaani alueen keskusta kulttuuri-, liikunta- ja viihdepalveluineen.

Monimuotoinen asuminen tarkoittaa meille myös sitä, että kaupungilla on jatkossakin vuokra-asuntoja myös puutaloissa. Vanhojen puutalojen perusparannukset ovat olleet ongelmallisia korkeiden kustannusten takia, koska suunnitelmissa ei ole huomioitu puutalojen erityispiirteitä, vaan korjaukset on pyritty tekemään elementtitalojen tapaan.

Ratkaisu olisi puutalojen siirtäminen omaan kiinteistöyhtiöönsä. Tällä tavalla puutalojen kustannukset eivät rasittaisi muita yhtiön asuntoja ja kiinteistöyhtiössä voitaisiin toteuttaa oma asukasvalinta, jolloin asukkaiksi voitaisiin valita omatoimisia puutaloihin haluavia asukkaita.

Lisäksi mielestämme on tärkeää, että asunto-ohjelmassa jatkossakin asetetaan tavoitteet opiskelija-asuntotuotannolle.

Opiskelijat eivät juuri pysty kilpailemaan vapailla vuokra-asuntomarkkinoilla ja kaupunki vastaavasti hyötyy siitä, että opiskelijat, joilla on asunto Helsingissä, jäävät todennäköisimmin tänne myös valmistuttuaan.

Olemme pitkään tavoitelleet autopaikkojen hintojen irrottamista asuntojen hinnoista. Tämä tavoite on ollut mukana aikaisemmissa asunto-ohjelmissa, mutta meille on kerrottu, että teknistä ratkaisua sen toteuttamiseksi ei ole keksitty. Me uskomme, että käytännön järjestely on toteutettavissa, kunhan tahtoa löytyy.

Lopuksi todettakoon, että mielestämme asuntopolitiikan suurin haaste on pitää Helsinki hyvänä asuinpaikkana myös perheille sekä rakentaa mahdollisimman paljon asuntoja haaskaamatta kaunista ja käyttökelpoista lähiluontoa.

Helsinki on Suomen ainoa suurkaupunki. Monenlaisten ihmisten pitäisi tulla toimeen täällä ja tuntea olevansa kotonaan.

Herra puheenjohtaja, hyvät valtuustotoverit.

Helsingin asuntopolitiikka oli varsin mallikasta ja aravakatseista menneinä vuosina ns. "hyvinä aikoina". Teuvo Aura ja Raimo Ilaskivi olivat silloin kaupunginjohtajina. Silloin asuntopolitiikka näkyi helsinkiläisten asunto-olojen nopeana kehittymisenä, koska rakennettiin halukkaasti kaupungin omia vuokratontteja ja -asuntoja. Myös kohtuuhintaisten omistusasuntojen rakentamista suosittiin ja luotiin hitas-järjestelmä.

Viime vuosina Helsingin asuntopolitiikassa on kuitenkin päässyt unohtumaan, että asuntokysymys on kiinteässä vuorovaikutuksessa kaupungin oman talouden lisäksi elinkeinopolitiikkaan sekä sosiaaliseen, ekologiseen ja poliittiseen kehitykseen.

Valtiovallan onnettomasti toteuttama kuntatalouden ja erityisesti Helsingin kaupungin talouden kiristäminen on aiheuttanut Helsingille talousongelmia, joita ollaan nyt ratkaisemassa lyhytnäköisesti ja virheellisesti virheellisin asuntopoliittisin keinoin. Vuokra- ja asuntotuotantoa on radikaalisti vähennetty ja kaupungin omin toimin, vaikkei kaupungille tästä ole kertynyt lainkaan kustannuksia. Lisäksi on alennetuista vuokra-asuntotavoitteista jääty jälkeen. Hitaksesta on tullut kirosana ja on perustettu hitas- ja aravavapaita asunto-alueita.

Helsinki on lähtenyt taistoon kaikkein varakkaimpien haalimiseksi tänne. Meille jaetussa listatekstissä todetaan, että varakas, asumistasossaan erittäin vaativa väestönosa otetaan paremmin huomioon kaupungin alueiden markkinoinnissa ja muussa suunnittelussa, elikkä heitä todella silkkihansikkailla käsitellään.

Tällä virheellisellä asennoitumisella voi olla kalliita seurauksia. Jo edellisen asunto-ohjelman lähetekeskustelussa oli esillä aineisto, joka osoitti hitas-asukkaat vähintään yhtä hyviksi veronmaksajiksi kuin kaupungin markkinaehtoiseen tuotantoon luovuttamalla maalle muuttaneet asukkaat.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän asuntopoliittinen linja eroaa selvästi siitä linjasta, mitä laadittu asunto-ohjelmaluonnos edustaa. Me välitämme siitä suuresta helsinkiläisten joukosta, joka kärsii korkeista vuokrista ja kalliista asumisesta.

Kysyn, eikö meidän tehtävänä ole ensin auttaa niitä, joilla on suurimmat asumistarpeet? Nykymenolla tavalliselle työtätekevälle ei löydy sijaa täältä, koska heidät on asuntopolitiikassa unohdettu.

Asuminen kuuluu ihmisten perusoikeuksiin. Markkinat eivät tätä oikeutta takaa, joten Helsingillä on vastuu asunto-oloista. Sen pitää osoittaa asunto niille, jotka eivät omin voimin pysty hankkimaan tarpeitaan vastaavaa asuntoa. Asumisen oikeus voidaan toteuttaa vain valtion ja kuntien toimilla.

Siksi tarvitsemme esitettyä enemmän kaupungin vuokra-asuntoja ja hitas-asuntoja. Eikö nuorille lapsiperheille ole eduksi ostaa keskihintainen 2 300 euroa neliöltä maksava hitas kuin se, että hän maksaisi 1 500 - 2 000 euroa neliötä kalliimpi markkinaehtoinen omistusasunto. Juuri kalliit asunnot on yksi keskeinen syy siihen, että täältä muutetaan lähikuntiin, joissa asumiskustannukset ovat oleellisesti alhaisempia.

Meillä onkin "isoksi" kaupungiksi sosiaalisesti suhteellisen tasapainoisia alueita. Siksi Vasemmistoliitto ei pidä hyvänä, että entisiä periaatteita nakerretaan jatkuvasti lisäämällä alueita, joille rakennetaan vain kovan rahan tuotantoa. Meidän mielestämme hinnaltaan, laadultaan ja hyvin muodoltaan monipuolinen asuntokanta tarjoaa ihmisille maksukyvyn elämiseen, elämäntyyliin ja ikään perustuvia ratkaisevia vaihtoehtoja.

Toimivien asuntomarkkinoiden synty Helsinkiin edellyttää, että asuntokanta on monipuolinen ja että eri asumismuotojen tarjonta on riittävä. Tärkeää on myös se, että asumiskustannukset asukkaiden maksukykyyn nähden ovat kohtuullisia.

Hitastuotannon hyljeksinnästä on tehtävä loppu. Järjestelmän edut ovat asukkaille ja kaupungille kiistattomat.

Meillä on Helsingissä leimallisesti hyvätuloiset asuinalueet, joissa ei näy hitaksia eikä aravia. Näitä alueita ovat mm. Eira, Kruununhaka, Lauttasaari - anteeksi onhan Lauttasaaressa yksi aravatalo.

Nykyisessä voimassa olevassa asunto-ohjelmassa on selvästi pienemmät vuokra-asuntojen tuotantoluvut kuin edellisessä. Silti niitä ei ole saavutettu. Syitä on varmaan monia, aina asenteista sopimattomiin kaavoihin myöten.

Yhdestä asiasta olemme kuitenkin hyvillämme.

Valtion ja pääkaupunkiseudun kuntien hyväksymässä asunnottomuuden poistamisohjelmassa Helsingiltä edellytettiin 2 000 asunnon luovuttamista tähän tarkoitukseen. Olemme ylittäneet tämän tavoitteen. Tästä asiasta tuntemaamme mielihyvää latistaa se, että naapurit eivät ole alkuunkaan saavuttaneet omia tavoitteitaan.

Meillä sen sijaan vuokralaisten asumisturva on heikko ja osallistuminen asuintalon hallintaan on puutteellisesti järjestetty. Mielestämme vuokralaisia pitäisi kuunnella nykyistä enemmän.

Vasemmistoliiton mielestä aravataloissa, joissa asukkaat maksavat vuokrissaan kaikki talon kustannukset, voitaisiin siirtyä vuokralaisten itsehallintomalliin vuokralaisten sitä halutessa.

Kohtuuhintaisten asuntojen puute on yksi este elinkeinoelämän kehittämisessä täällä. Kun eläkkeelle lähtevät ikäluokat kasvavat, mistä saamme tilalle uutta työvoimaa, kun ei ole tarjota kohtuuhintaista asumista? Jopa Kauppakamarissa ollaan huolestuneita asioiden nykytilasta. Myös HOK-Elannon toimitusjohtaja on päivitellyt sitä, että asumisen hinta ylittää tänne muuttavien palvelusalojen työntekijöiden maksukyvyn.

Ja mitä Helsingin kaupunki on tehnyt tässä tilanteessa? Se irtisanoi kohtuuvuokraisten palvelussuhdeasuntojen vuokrasopimukset ja kytki vuokrat markkinavuokriin ja sitoi vuokrankorotukset yleisemmin käytössä olevan elinkustannusindeksin sijaan uusiin solmittavien vuokrasopimusten tasoon. Näin nostettiin vuokratasoa ja korotetaan vuokria vuosittain enemmän, mitä markkinoilla keskimäärin. Samalla vuokrasopimuksista tehtiin määräaikaisia. Seurauksena on ollut kaupungin henkilöstön joukkomittainen poismuutto asunnoista.

Helsinki tarvitsee lähivuosina tuhansia uusia työntekijöitä. Kysynkin, missä nämä useasti pienipalkkaiset työntekijät asuvat?

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä vaatii kaupungin palvelussuhdeasuntojen vuokrissa palaamista entiseen, turvallisiin vuokrasuhteisiin, kohtuullisiin vuokriin ja maltillisiin vuokrankorotuksiin.

Asuntojen uustuotannon määrä on liian vähäistä, vain prosentin luokkaa valmiista asuntokannasta. Kaupungin kiinteistöomaisuuden hoito ja kunnossapito tulevat yhä tärkeämmäksi.

Asuntotuotantotoimikunnan vastuuta kaupungin asuntojen korjausrakentamisessa ja roolia uustuotannossa pitää vahvistaa. Nyt ATT on jäämässä syyttään liiaksi jälkeen asunto-ohjelmassa sille asetetuista tuotantomäärätavoitteista.

Arvoisa puheenjohtaja.

Joudun pyytämään vielä toisen puheenvuoron, koska punainen lamppu syttyi enkä halua ylittää näin aikojani. Meinaan sen pitää vielä oikealta laidalta.

Ärade ordförande, bästa fullmäktige, hyvät valtuustokollegat.

Vad är avsikten med bostadsprogrammet - att svara mot det dagsaktuella behovet av bostäder eller att skapa en vision för framtidens Helsingfors? Sfp-gruppen anser att det borde vara både och. Utkastet till ett nytt bostadsprogram med listan över alla problem och utmaningar, ger läsaren ett intryck av att bostadspolitiken är ett enda "Mission impossible", ett företag på förhand dömt att misslyckas. Det är nu fullmäktiges sak att finna möjligheterna tillsammans med tjänstemännen - ansvaret för ett kvalitativt sett gott boende är både stadens och statens.

Yleiskaavan voimassaoloaika on kymmenen vuotta. Asunto-ohjelma hyväksyttiin valtuustossa vain pari vuotta sitten ja nyt on taas uuden aika. Kannattaisiko tehdä asunto-ohjelmakin pidemmälle aikavälille kuin neljälle vuodelle? Ehkä visiotkin silloin olisivat hieman kauaskantoisempia ja enemmän yhtenevät yleiskaavan linjausten kanssa.

De senaste årens flyttningsstatistik har med beklaglig tydlighet visat att Helsingfors bostadspolitik inte har varit helt lyckad. Staden och byggfirmorna har bäddat kortsiktigt för en framtid med idel citysingels i små lägenheter. Barnfamiljer och s.k. goda skattebetalare flyttar ut till grannkommunerna. Vi har 20 % barnfamiljer där grannkommunerna har 30 % och antalet barn under skolåldern är nere i 6,7 % av befolkningen mot grannkommunernas 10 %. Inflyttningen sker till stor del utomlands ifrån och många av dessa inflyttade saknar utkomst och är beroende av samhällets stöd. Detta skapar en ond spiral vad gäller skatteunderlaget och stadens förmåga att producera välfärdstjänster, varvid utflyttningen av stabila skattebetalare med höga krav tenderar att öka. Det är på tiden att vi försöker bryta trenden och intensifierar samarbetet med grannkommunerna även på markanvändningens och bostadsplaneringens område. Om det nu inledda samarbetet trots allt skulle misslyckas, kanske det vore skäl att överväga ett samarbetsorgan med större fullmakt att fatta beslut gällande mark- och bostadsplaneringen inom huvudstadsregionen men - fortfarande utan en sammanslagning av kommunerna.

Asumme edelleen ahtaammin kuin muualla Länsi-Euroopassa, eivätkä pienasunnot sovellu kasvaville perheille. Asunto ei muutu perhe-asunnoksi jakamalla jo vähät neliöt useampaan tulitikkuaski-makuuhuoneeseen. Nyt olisi aika muistaa myös suurperheiden sekä ns. uusperheiden tarpeet. Tosiasiahan on, että yhä useammat erolapset asuvat vuoroviikoin äitinsä ja isänsä luona. Valtion Kapiteeli voisi yhteistyössä kaupungin kanssa miettiä tonttipolitiikassaan miten lapsiperheiden hyvä asuminen mahdollistetaan taloudellisesti pääkaupungissa. Jos kotona ei ole tilaa, lapset ja nuoret ajautuvat helposti toimettomuuteen kaduille. Vuosien 2007 - 2011 asunto-ohjelmaluonnoksessa todetaankin, että elintason nousu näkyy asumisväljyyden lisäämisen vaatimuksina, ja tähän tarpeeseen kaupungin asuntopolitiikan olisi myös vastattava.

Rkp:n valtuustoryhmän mielestä integroidun rakentamisen sinänsä hyvää tarkoitusperää on toteutuksessa viety hieman hakoteille. Kaupungin on toki kaavoitettava maata ja investoitava sosiaaliseen rakentamiseen, mutta kaavoituksessa on myös syytä huomioida hyvätuloisten veronmaksajien korkeat vaatimukset. Ranta-alueet - esimerkiksi Eiranranta ja Laajasalon öljysataman tulevat tontit - ovat kysyttyjä ja kalliita. Ei siis ole järkevää rakentaa tuettua asumista alueille, joista kaupunki saisi paremman tuoton. Tällä tarkoitamme sekä tonttien myyntihintaa että jatkuvaa kunnallisverotuloa, kun kaavoitamme tarpeeksi vapaarahoitteiselle omistus- tai vuokra-asuntorakentamiselle. Rannathan kuitenkin pysyvät kaavoituksen avulla kaikkien vapaassa käytössä. Erilaista ja eritasoista rakentamista tulisi sekoittaa hieman laajemman alueen sisällä, ei kortteleittain.

Helsinkiläisistä puolet asuu vuokralla, poiketen tässä paljon Suomen keskiarvosta. Tämä kuuluu urbaaniin elämäntapaan. Vuokralla asuminen suo myös joustavammat mahdollisuudet muuttoon työn perässä tai perheen koon muuttuessa. Arava-vuokrien tulorajat rajaavat edelleen Helsinkiläisten mahdollisuuksia asua vuokralla, joten ennen kuin valtio tulee vastaan, Helsingin on hyvä kehittää omia työkaluja asian korjaamiseksi. Tarvitsemalleen omalle työvoimalleen kaupungin tulisi edelleen varata kohtuuhintaisia työsuhdeasuntoja.

Helsingfors har i särklass mest smålägenheter i sitt bostadsbestånd. Vi bor trångt både i internationellt och nationellt perspektiv och hyresnivån ligger därtill 38 % över riksgenomsnittet. Däremot har vi under den senare hälften av 1900-talet åstadkommit rena glesbygder till förorter, vilket har lett till att servicestrukturen har blivit svår att upprätthålla, bl.a. ett glest skolnät - i all synnerhet för de svenska barnen - och trycket på trafiklederna har ökat. Det är nu dags att täta till stadsstrukturen - med varsam hand, för invånarna har svårt att acceptera förändringar i det som de uppfattar som sina park- eller sina naturområden. Det s.k. NIMBY fenomenet, alltså "inte på min bakgård!", med invånares många gånger helt obefogade motstånd mot nybygge i sina närkvarter, har beklagligtvis förhindrat eller förhalat byggande av bostäder, som så väl skulle behövas för handikappade, f.d. drogmissbrukande ungdomar och bostadslösa. I programutkastet nämns att mycket har byggts för speciella befolkningsgrupper, bl.a. studentbostäder och servicebostäder för äldre. Sfp-gruppen vill betona vikten av att man understöder möjligheten för äldre att flytta till ett tryggt pensionärsboende. Detta lösgör samtidigt bostäder för unga familjer med barn. Staden borde också fortsätta att understöda tilläggsbyggnadsprojekt på vindar och göra det möjligt att slå ihop små bostäder till familjebostäder i äldre stadskvarter.

När de nya bostadsområdena planeras borde möjligheterna att både bo och arbeta inom sitt närområde eller stadsdel vara en av ledstjärnorna, inga sovstäder alltså. En annan ledstjärna bör vara att planera så, att bostadsområden så vitt det är möjligt med tanke på terrängen, i sin helhet är tillgängliga för personer med handikapp.

En rundtur i villaområdena i Grankulla, Esbo och Vanda borde göra det klart för Helsingfors beslutsfattare, att vi måste kunna erbjuda utrymme också för mera boende på marknivå och t.o.m. för lyxigt boende. Vi måste kunna lyssna på människors åsikt om hur de önskar bo. Det är ju ändå de själva som betalar för de fritt finansierade ägobostäderna. Det gäller nu att inte fuska bort chansen att attrahera goda skattebetalare när Degerö oljehamn förvandlas till en ny havsnära stadsdel. Sfp-gruppen har länge talat för ett urbant tätt småhus- eller radhusbyggande, som ger rum för ett trivsamt boende. Men vi vill samtidigt varna för en stadsplaneringssyn som går ut på stram likriktning av byggnadsbeståndet och som resulterar i opersonliga områden typ militärkasern, där barnen har svårt att hitta till sitt eget hem. Vi vill också påpeka att vi fortfarande - i likhet med Museiverket - motsätter oss byggande på Malms flygfält och på Sandhamn. Vi tror dock inte att Museiverkets hela lista på skyddsobjekt är helt realistisk, trots att vi inser vikten av att bevara olika värden i byggnadsbeståndet. Något måste vi kunna bygga till eller renovera också i innerstaden, inte minst förse gamla höghus med hiss.

Byggandet i mellersta Böle är av annan karaktär än Degerö och Busholmen och i Böle kan man på ett fördomsfritt sätt bygga högt, inga regelrätta skyskrapor men kanske upp till 25 våningar. Det är dock skäl att minnas att barnfamiljer sällan frivilligt väljer en bostad ens i tionde våningen. Sfp-gruppen efterlyser alltså en målmedveten balansering i bostadsutbudet. Och vi efterlyser trivsamma områden, trivsamma, estetiskt sett attraktiva hus. Bostadsprogrammet tangerar frågan men främst sett ur social kvalitets- och imagesynvinkel. Det är som om det fortfarande vore nästan otillständigt att ens försöka definiera behovet av det estetiskt tilltalande, åtminstone mindre önskvärt än att definiera storlek, höjd, tätt eller glest bebyggt. Ändå har det estetiska oerhört stor betydelse för invånarnas välbefinnande. Det är verkligen inte oväsentligt vad folk ser när de tittar ut genom fönstret eller när de vandrar hem från metron, spårvagns- eller busshållplatsen. Arkitektkårens - även stadens egna arkitekters - ansvar för den urbana trivseln kan inte betonas nog i sammanhanget.

Pystymmekö vastaamaan Helsinkiläisten erilaisiin asuntotarpeisiin - määrällisesti ja laadullisesti - ohjelman voimassaolo-aikana, se jää nähtäväksi. Vanha rakennuskanta on korjattava ja uustuotanto painaa päälle. Alan ylikuumentuessa tulee pula ammattitaitoisista työntekijöistä. Jo nyt on aika-ajoin vaikea saada putkiremontit tehtyä. Varteen otettavat riskit ovat hintojen nousu ja laadun aleneminen. Ehkä se kuuluisa puolalainen putkimies ja eestiläiset timpurit pelastavat Helsingin asuntorakentamisen, elämmehän globaalisessa maailmassa. Mutta rakennustekniikan laatukontrolli ei saa pettää, muuten maksamme virheistä vielä vuosikymmeniä.

Arvoisa puheenjohtaja.

Nyt esitetty pohjatyö asunto-ohjelmalle on hyvin tehty. Rkp:n valtuustoryhmä odottaa mielenkiinnolla valmista asunto-ohjelmaehdotusta, johon meidän ja muiden valtuustoryhmien keskustelun parhaat palat on sisällytetty.

Ett lyckat bostadsprogram borgar för en god framtid för Helsingfors invånare, för näringslivet och för Helsingfors ekonomi.

Kunnioitettu herra puheenjohtaja.

"Aikamme tärkein tehtävä on keskiluokan asuntokysymyksen ratkaiseminen", julisti helsinkiläinen arkkitehti Gustaf Strengell jo vuonna 1909. Esitelmässään, joka pidettiin Ekonomiska Samfundetin tilaisuudessa Strengell viittasi - yllätys yllätys - pääkaupungin pysyvään ongelmaan: tilavien, huonejärjestelyiltään monipuolisten asuntojen puutteeseen. Tuolloinkin tämä mainittu keskiluokka, haki ratkaisua Helsingin rajojen ulkopuolella olevista huvila- ja omakotitaloyhdyskunnista.

Tänään ei enää puhuta muokkapohjaisesti "keskiluokan asunto-ongelmasta", vaan käytetään pyöreämpiä ilmaisuja huoneväljyydestä, asuntokannan keskikoosta sekä monimuotoisesta asuntotuotannosta.

Nyt saimme asunto-ohjelman tausta-aineiston, jossa kieli on teknokraattisempaa ja virkamiesmäisempää, mutta ongelma on ja pysyy. Palaan vielä historiaan.

Jo Zachris Topeliuksen ajoista periytyvä tosiasia tuntuu olevan vakio täällä Helsingissä. Asumisen traditio on viimeisen sadan vuoden aikana kasvanut vakaasti ja hyvin "hellan ja huoneen" helmoissa. Tiedämme tämän helsinkiläisen tarinan. Asteittain, hitaasti ja raskaan asuntolainan ehdoilla on edetty huone kerrallaan kohti tilavampaa kotia, neliöitä erittäin tarkasti ja ahneesti laskien.

Missään muualla Euroopassa tällaista neliöhysteriaa ei harrasteta. Nyt on asuntojen keskikokoa saatu kasvatettua noin 62 neliömetriin, iloitkaamme siitä, sillä asumisväljyys on tuplaantunut sotien jälkeisistä ajoista. Tämä on siis hyvä asia. Mutta vertailu kehyskuntiin, puhumattakaan muihin pohjoismaisiin pääkaupunkeihin tai eurooppalaisiin kasvukeskuksiin osoittaa, että perässä tullaan ja erittäin selvästi.

Helsingin keskustaryhmän mielestä peruskysymys tulevassa asunto-ohjelmassa on, painotetaanko määrää vai laatua. Tiedämme faktat: Helsingin pinta-ala ei näillä näkymin kasva. Hyvää rakennusmaata ei siis riitä loppumattomiin, kuten naapuri- ja kehyskunnissa.

Asuntopolitiikka ei mielestämme voi siis perustua enää määrään ja volyymin kasvattamiseen, vaan laatuun tulee panostaa. Mm. professori Mari Vaattovaaran & co. tutkimukset - joita tietokeskuksen deskillä on jaettavana - ovat osoittaneet, että Helsinki ei voi olla kilpailukykyinen samoilla tilan ja väljyyden kriteereillä, kuten Espoo, Vantaa tai vaikkapa Nurmijärvi.

Helsingin pitää ottaa hyöty siitä, mikä täällä on erikoista ja kilpailukykyistä suhteessa kehyskuntiin.

Helsinki on ainoa paikka, joka pystyy tarjoamaan urbaania asumista. Pitää luottaa tähän aikamme suuntaukseen, kaupunkimaisen, urbaanin elämänmuodon kokemaan suureen arvonnousuun. Edes kaikille lapsiperheille omakotitalo pellolla, keskellä "ei mitään", kaukana sivilisaatiosta, kilometrien päässä lähimmistä kaupoista ja palveluista, ei ole se ihanne, jota haetaan, vaan se on se toiseksi paras vaihtoehto, johon joudutaan. Kehyskuntien uudisrakennusalueille joudutaan siksi, ettei ole varaa asuntoon täällä Helsingissä, kaupungin arvostetuilla, hyvin suunnitelluilla, vanhoilla tai vähän uudemmilla asuinalueilla.

Lähdemme siitä, että Helsingissä ei pidä tyytyä lisäämään asuinviihtyvyyttä ja palvelurakennetta yrittämällä jäljitellä metsälähiöasumista ja siirtämällä kehämarketteja urbaaniin kontekstiin.

Me näemme vasta nyt, mitä kansainväliset kaupunkisuunnittelun virtaukset, esikaupunki ja lähiöaate, lopulta toivat tänne Helsinkiin.

Tärkeä murroskohta, jolloin panostettiin volyymin kasvattamiseen, sijoittui 1950- ja 1960-luvun taitteeseen. Tuolloin suuren muuttoliikkeen puristeessa meillä innostuttiin modernistisesta kaupunkisuunnittelusta ja kaavoitusihanteista. Lopputuloksen näemme kaikki: rakennettiin betonia, volyymia ja massaa etäälle keskuksista. Meillä asutaan todenteolla hyvällä DDR:läisellä tasolla siksi, että pitkään noudatettiin samoja kelpoperiaatteita kuin edesmenneessä DDR:ssä.

Helsinki voisi tarjota sitä, mitä on saksalainen Vorstadt, esikaupunki todellakin. Se ei ole sama asia kuin Siedlung, uudisalue, joita nyt näemme kehyskunnissa. Ongelma on se, että meillä ei ole kehitetty toimivaa ja tyylikästä Vorstadtia sitten Munkkiniemen, Kulosaaren ja Puu-Käpylän kulta-aikojen. Eiran Ehrensvärdin aukio ja sen ympäristö lienee pieni pala juuri tällaista Vorstadt -ajattelua raskaan kaupunkirakenteen puristuksessa. Lauttasaari on esikaupunkia, Kuusisaari ja Lehtisaari samoin. Tunnusomaista tällaisille hyville helsinkiläisille esikaupungeille on ollut monipuolinen asuntokanta yhdistyneenä kaupungin urbaaneihin toimintoihin.

Me tiedämme, että meillä esikaupungin korvasi liian varhain lähiö ja siihen sitoutunut unelma autokaupungista. Autojen täyttämä ympäristö on kuitenkin erilainen kuin ihmisten ympäristö. Siksi lähiörakentamisen varjopuolet näyttäytyvät nyt niin synkkinä ja meillä kaivataan "eurooppalaista urbanismia".

Mitä tämä tällainen eurooppalainen urbanismi voisi olla? Se on juuri sitä, joka rakentuu kaupunkimaisista toiminnoista, sellaisista toiminnoista, jotka ovat niin lähellä, että niitä voi käyttää ilman suunnitelmaa matkustamisesta. Voi siis mennä teatteriin, elokuviin, ravintolaan tai kauppaan ilman, että pitää istua auton rattiin. Erityisesti raitiotie on se väline, joka tällaisessa eurooppalaisessa kaupungissa voi liikkua ihmisten seassa. Meillä siitä ainoa toimiva, onnistunut ja elävä esimerkki on Kauppatori. Tulevassa asunto-ohjelmassa eivät siis tärkeää ole vain asunnot ja asuntotuotanto - tällaisina graafisina esitteinä - vaan se, missä nuo tulevat asunnot sijaitsevat, siis asuinympäristö.

Helsingissä edelleenkään ei ole toimivaa kävelykeskustaa. Me voisimme rakentaa kävelykaupunginosia, siis juuri tällaisia Vorstadt'eja ja sisäkaupunkeja. Mutta se tuntuu olevan yllättävän vaikeaa.

Me keskustaryhmässä olemme sitä mieltä, että asuntopolitiikan tulee perustua niihin vahvuustekijöihin, joita Helsingillä on ennen kaikkea suhteessa maaseutumaisiin ympärys- ja naapurikuntiimme.

Helsingin tulee tarjota tilavia asuntoja, joissa voisi olla väljyyttä, kuten omakotitaloissa. Helsinki voisi tarjota väljyyttä kaikkien palveluiden välittömässä läheisyydessä, viihtyisässä ja turvallisessa ympäristössä. Mutta kopioimalla naapurikaupunkiemme Siedlung -ajattelua, nukkumalähiöitä ja kehäteiden kauppakeskuksia, ei onnistuta.

Asuntomylläkässä ja tässä keskustelussa ja tässä ahdistuksessa ihminen helposti unohtuu. Keskiluokan sijaan tänään puhutaan lapsiperheistä. Mutta ilmiö on sama kuin 100 vuotta sitten: muutto kehyskuntiin - niin kuin tausta-aineistostakin voimme lukea - on mahdollistanut edullisemmat, viihtyisämmät ja laadukkaammat asuinolot ja elinolosuhteet.

Korostamme, että Helsingin tulevan asunto-ohjelman tulee lähteä asumisympäristöstä, joka tässä kaupungissa voisi olla ainutlaatuinen ja houkutteleva suhteessa maalaismaisista oloista kehityksensä aloittaneisiin naapurikuntiin.

Helsinkiläiselle asuinympäristölle tulee olla tyypillistä voida tarjota palvelut kävelyetäisyydellä jokaisen kodista. Juuri se on kilpailuvaltti, jossa me voimme olla voittamattomia.

Helsinki on yhdessä muiden pääkaupunkiseudun kaupunkien kanssa joutunut raskaasti viime vuosikymmeninä vastaanottamaan muuttajia niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Helsinki on tarjonnut työtä, mutta usein toivo paremmasta asunnosta on ollut hankalampaa. Vuokra-asuntotarjonta on ollut riittämätöntä ja omistusasunnot vuodesta toiseen tuntuvat karkaavan tavallisen palkansaajan ulottumattomiin.

Voimme vain yhtyä siihen, mitä täällä on jo puhuttu, että asuntopolitiikan täytyy olla monipuolista ja huomioida eri ryhmät. Tarvitsemme kerrostaloja omistus- ja vuokrahuoneineen. Tarvitsemme rivitaloja ja omakotitaloja. Tarvitsemme erikokoisia ja -näköisiä, viihtyisiä taloja.

Helsingin kaupunki tarjoaa ensiasunnon ostajalle asuntolainarahoituksessa jo nyt erittäin vahvan vaihtoehdon, jolla nuoret pääsevät kiinni omaan asuntoon. Mutta tämänkin järjestelmän toimivuutta tulevaisuudessa, se tulee varmistaa.

Ja jälleen kerran: keskiluokan lapsiperheet ovat fokuksessa, niin tänään, tulevaisuudessa kuin 100 vuotta sittenkin.

Odotamme kiinnostuksella uutta asunto-ohjelmaa. Se on todellinen visio Helsingin tulevaisuuden kehityksestä ja kova haaste meille.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Ei ole helppoa tehdä Helsingissä sellaista asuntopolitiikkaa, joka täysin vastaisi Helsingissä asuvien ja Helsinkiin muuttoa miettivien tarpeita. Tämä käy selkeästi ilmi tämän asunto-ohjelman, sinänsä ansiokkaasta alustavasta valmistelusta.

Kun asumisväljyys on yli 2,5 -kertaistunut vuodesta 1950 tähän päivään ja kehityksen odotetaan jatkuvan samansuuntaisena edelleen, ei 1 %:n vuosittainen uudistuotanto anna kovin hyviä mahdollisuuksia kohdata tätä asukkaitten toiveista nousevaa haastetta. Espoon ja Vantaan on ollut varsin helppo ajaa Helsingin ohi asuntojen koossa, koska niillä on ollut suhteellisesti huomattavasti enemmän uudistuotantoa. Tilannetta hieman helpottaa se sinänsä surullinen, lisääntyvästä yksinäisyydestä kielivä seikka, että samanaikaisesti asuntokuntien keskikoko on supistunut. Tästä huolimatta haasteemme on suuri.

Tämän haasteen dramaattisuudesta kertoo pieni laskennallinen sormiharjoitus. Tehdään seuraavia oletuksia:

Ensiksi: oletetaan, että nykyisestä noin 33 m²:stä per henkilö asumisväljyys halutaan tuplata 50 vuodessa, mikä siis tarkoittaisi suhteellisen kasvuvauhdin hidastumista. Toiseksi: oletetaan, että ruokakuntien keskikoko pienisi aina 1,4:ään henkilöön asunto, mikä olisi varsin dramaattinen supistuminen nykyisestä noin 1,9 asukkaasta per asunto. Minkä kokoisia asuntoja Helsinkiin tulisi rakentaa, kun nykyinen asuntojen keskikoko on 61,5 m² ja oletettaisiin, että 50 vuodessa koko asuntokannasta uusia asuntoja olisi puolet? Tämä esimerkki on siis senkaltainen, että nämä olettamukset on pyritty tekemään pikkuisen tilannetta helpottaviksi eikä tilannetta vaikeuttaviksi.

Laskelmani mukaan tässäkin tilanteessa meidän tulisi rakentaa asuntoja, joiden keskikoko olisi hieman yli 123 m². Tämä kertoo merkittävästä muutostarpeesta, kun edellisessä ohjelmassa nostettiin tuotettavien asuntojen keskikoko vasta 75 m²:iin.

Kristillisdemokraattinen valtuustoryhmä pitää tärkeänä, että kaupungin seuraavassa asunto-ohjelmassa otetaan riittävän vakavasti tämä haaste ja nostetaan tuotettavien asuntojen keskikoko ainakin 100 m²:iin.

Esityslistatekstistä käy ilmi, että valmistelijoilla ja kaupunginhallituksessa on varsin hyvä tietoisuus niistä haasteista, joita asuntopolitiikalla on. Nyt olennainen kysymys on siinä, rohjetaanko tehdä niitä johtopäätöksiä, joita tilanne edellyttää.

Jos Helsinki ei pyri kuromaan kiinni sitä eroa, joka asuntojen koossa on naapurikuntien hyväksi, on vaara, että Helsinki slummiutuu. Hieman varakkaammat perheet hakeutuvat suuressa määrin Espooseen ja vähemmän varakkaiden toiveet kohdistuvat Vantaaseen ja kehyskuntiin.

Me elämme markkinataloudessa, jossa kysyntä ja tarjonta määräävät hintatason. Suurempi isojen asuntojen tarjonta laskee hintatasoa sekä isojen että pienempien asuntojen osalta, koska valtaosa isompaan asuntoon muuttajista jättää markkinoille jonkin verran pienemmän asunnon, jonka ostajat puolestaan taas jättävät oman hieman pienemmän asuntonsa markkinoille. Näin tilavien asuntojen rakentaminen koituu lopulta kaikkien eduksi.

On luonnollista, että valtava määrä lapsiperheitä muuttaa asuntotilanteen takia pois Helsingistä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun lapset alkavat tulla teini-ikään, perheet tarvitsevat sen unelmiensa kodin, ainakin tilakooltaan. Ei ole enää oikein järkeä, jos se isoin koti hankitaan sitten, kun lapset ovat lähteneet pois.

Kaupunginhallitus pitää todennäköisenä, että kerrostaloasumisen suosio kasvaa tulevaisuudessa pientaloasumista huolettomampana asumismuotona. Tämä saattaa kyllä pitää paikkansa. Mutta ei tule unohtaa sitä, että tänä päivänä kerrostaloissa asuu monia ihmisiä, jotka mieluummin asuisivat pientaloissa, mutta tuskin pientaloissa joutuu asumaan kovin moni niistä, jotka haluavat asua kerrostaloissa. Kerrostalosta pientaloon muuttava jättää markkinoille sitä paitsi yleensä yhden kerrostalohuoneiston, mikä auttaa myös kerrostaloasuntoa haluavia.

Tiivis kerrostalorakentaminen tulee keskittää hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärelle. Keski-Pasila on esimerkki suurista mahdollisuuksista. Voisi sanoa, että sinne tulee rakentaa hyvätasoisia ja niin korkeita taloja kuin sielu sietää. On arvokasta tarjota ihmisille mahdollisuus valita autoton elämäntapa, kun esimerkiksi elämäntilanne sen sallii.

Tarvitsemme monimuotoista, nykyistä selvästi suurempaa keskikokoa olevia asuntoja, jotka rakennetaan siten, että joukkoliikenteelle luodaan erinomaiset edellytykset.

Korostamme myös, että asuntojen muuntojousto ja esteettömyys ovat tärkeitä.

On kaupunkilaisten ja myös kaupungin etu, jos esimerkiksi ikäihmisen on mahdollista elää pitkään kotona. Väestön ikääntyminen on rakentamisessakin otettava vakavasti.

Lopuksi totean, että Helsingin asuntopolitiikan ongelmista suuri osa olisi ratkaistu, jos Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen, mahdollisesti Sipoon kanssa, muodostaisivat yhden kaupungin.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat.

Mitkä ovat suurimmat ongelmat ja haasteet, joihin asunto-ohjelman valmistelussa pitäisi vastata?

Suomen Kommunistisen Puolueen ja asukaslistan ryhmän mielestä niitä ovat ennen muuta kohtuuttoman korkeat asumiskustannukset, asumisen ja alueiden lisääntyvä eriarvoisuus, peruskorjauksen tarpeet, uudisrakentamisen sovittaminen Helsingille ominaiseen, melko matalaan ja luonnonläheiseen mittakaavaan sekä ne haasteet, joita asumiselle aiheutuu epätyypillisten työsuhteiden, väestön ikääntymisen ja maahanmuuton lisääntyessä.

Asuntomarkkinoiden vapauttamista ja vuokrasäännöstelyn purkamista perusteltiin aikoinaan sillä, että ne lisäävät vuokra-asuntojen tarjontaa. Näin ei ole tapahtunut.

Markkinaehtoisten vuokra-asuntojen tuotanto on Helsingissä jäänyt viime vuosina alle 200 asuntoon ja tuhansia vuokra-asuntoja on poistunut markkinoilta.

1990-luvun alkupuolella tapahtuneen sääntelyn purkamisen jälkeen vuokrataso on noussut yli kaksinkertaiseksi. Myös asuntojen hinnat ovat kaksinkertaistuneet. Samalla Helsingin ja muun Suomen vuokratason ero on kasvanut rajusti, noin 5 %:n tasolta noin 40 %:iin.

Tällaisten lukujen valossa pitäisi olla selvää, että ainakin pääkaupunkiseudun kaltaisilla alueilla pitäisi palata vuokrasääntelyyn ja vahvistaa muutenkin julkisen vallan roolia asuntomarkkinoilla. Kaupunginhallituksen tähän lähetekeskusteluun esittämän aineiston päälinja suuntautuu kuitenkin päinvastoin voimistamaan markkinaehtoisuutta.

Kaupunginjohtaja Pajusen vetämän asuntoasiainrahoitustyöryhmän esityksessä lähdetään siitä, että siirrytään markkinaehtoisiin lainoihin kaupungin vuokra-asuntojen rakentamisessa ja peruskorjaamisessa. Tätä perustellaan sillä, että näin vapaudutaan valtion asuntorahaston lainoihin liittyvistä tulorajojen asukasvalinnan ja jälleenmyynnin rajoituksista. Työryhmän mukaan tällöin voidaan mm. vuokralaisvalintojen ja mahdollisen vuokra-asuntojen myymisen avulla huolehtia väestörakenteen monipuolistamisesta ja turvata elinkeinoelämän tarvitseman työvoiman asuntojen saanti. Lisäksi työryhmä esittää peruskorjattavien aravalainojen myymistä silloin, kun rakennuksen ominaisuuksien, esimerkiksi iän vuoksi sen kunnossapito on niin kallista, ettei se enää sovellu vuokra-asumiseen, jossa asukkaiden valinnassa noudatetaan tulorajoja ja jossa vuokrat määräytyvät omakustannusperusteella. Työryhmän mukaan tällaisia kohteita voisivat olla esimerkiksi 1900-luvun alkupuolella rakennetut puutalokohteet. Näin siis kaupunginjohtaja Pajusen johtama työryhmä.

Koko tässä kaupunginvaltuuston keskustelua varten kootussa aineistossa - kaiken kaikkiaan lähes kolmessasadassaneljässäkymmenessä sivussa - ei ole yhtään ainoata esitystä tai edes alustavaa hahmotelmaa siitä, miten asukasvalinnan sosiaaliset kriteerit ja kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarjonta turvataan, jos kaupunki siirtyy markkinaehtoisiin lainoihin vuokra-asuntotuotannossa ja peruskorjaamisessa. Toistan: ei yhtään ainoata, edes alustavaa hahmotelmaa tai tavoitteen asettelua siitä, miten sosiaaliset kriteerit turvataan, koko tässä kolmensadanneljänkymmenen sivun aineistossa. Tämä kuvaa sitä, mikä on uuden rahoitusjärjestelmän todellinen tarkoitus.

Rahoitustyöryhmän esityksessä on sivuutettu myös markkinaehtoisen rahoituksen vuokratasoa nostavat, sosiaalista eriytymistä lisäävät ja asukasdemokratiaa mahdollisesti kaventavat vaikutukset.

SKP:n ja asukaslistan ryhmän mielestä asunto-ohjelman valmistelussa on hylättävä esitykset kaupungin vuokra-asuntotuotannon muuttamisesta markkinaehtoiseksi ja aikeista ryhtyä myymään kaupungin omia vuokra-asuntoja.

Valtion rahoitukseen ja lainaehtoihin on toki liittynyt ongelmia, mm. Helsingin muuta maata korkeamman kustannustason takia.

Rahoitustyöryhmän aineistosta ilmenee, että nykyinen valtion ARA-rahoitus on edullisin vaihtoehto uusien vuokra-asuntojen tuottamisessa ja että sen edullisuus vain kasvaa yleisen korkotason noustessa. Lisäksi asuntoministeri Mannisen lausunnon mukaan on mahdollista tarkistaa aravalainojen ehtoja paremmin pääkaupunkiseudun olosuhteet huomioon ottavaksi.

Parhaillaan kaupunginhallituksen käsittelyssä oleva esitys asukasvalinnoista ei sekään anna aihetta siirtyä markkinaehtoiseen rahoitukseen.

Hyvät kuulijat.

Helsingin kaupunki voi omilla toimillaan hillitä vuokrien ja asuntojen hintojen nousua.

SKP:n ja asukaslistan mielestä on syytä alentaa kaupungin omilta asuntoyhtiöiltään perimiä tonttivuokria. Ne ovat nyt eräissä tapauksissa jo lähes euron neliöltä ja keskimäärinkin jo 60 senttiä neliöltä.

Kaupungin oman asuntotuotannon tertiäärilainojen korkoja voidaan edelleen alentaa.

Kaupungin ei tarvitse ryhtyä perimään markkinaehtoisia vuokria omista palvelusasunnoistaan.

Suojelukohteiden peruskorjaukseen voidaan antaa lisärahoitusta ja pidempiaikaisia lainoja.

Kaupungin omistaman tonttimaan myynti on syytä lopettaa. Sen sijaan kaupungin pitäisi lunastaa valtion ja valtion kiinteistöyhtiöiden hallinnassa olevaa tonttimaata ennen sen kaavoittamista.

Oma lukunsa ovat vuokrantasauksen ongelmat. Pääomavuokrien tasauksen toteuttaminen suuriksi yksiköiksi fuusioiduissa kaupungin kiinteistöyhtiöissä on johtanut siihen, että asukkaiden oma aktiivisuus talojen pitämiseksi hyvässä kunnossa ja kustannusten hillitsemiseksi ei näy heidän vuokrissaan.

Asunto-ohjelmaan pitäisi liittää myöskin toimenpiteitä asukkaiden itsehallinnon ja sen reaalisten edellytysten kehittämiseksi.

Määrällisten tavoitteiden osalta SKP:n ja asukaslistan ryhmä haluaa painottaa asunto-ohjelman valmistelussa kaupungin oman kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon osuuden lisäämistä.

Tätä tarvetta korostavat mm. työmarkkinoiden muutokset. Monien kokoaikatyötä tekevien on vaikea selviytyä vuokrista, pätkätöitä tekevistä puhumattakaan.

Kaupungin vuokra-asuntotuotannossa on mielestämme normaalien vuokra-asuntojen osuus nostettava yli 30 %:iin.

Asumisväljyyden lisäämistä koskevat tavoitteet tulee liittää asumiskustannusten hillitsemiseen. Muuten asuntojen keskikoon kasvattaminen suosii helposti hyvätuloisia ja voimistaa sosiaalista eriytymistä.

Vuokra-asuntojonojen keskittyminen Helsingissä vain pieniin asuntoihin kertoo siitä, että muuta maata ahtaammin asumisen syyt eivät liity vain Helsingin asuntokannan rakenteeseen, vaan ne liittyvät mitä suurimmassa määrin asumiskustannusten hillittömään nousuun.

Kaupungin oman asuntotuotannon merkitystä korostavat myös väestön ikääntymiseen liittyvät tarpeet lisätä erilaisia palveluasumisen mahdollisuuksia ja kehittää uusia ratkaisuja ikäihmisten asumisen ja palvelujen yhdistämiseen.

Sekä korjaus- että uudisrakentamisessa tulee noudattaa elinkaariajattelua ja esteettömyyden periaatteita.

Hyvät kuulijat.

Kaupunginhallitus kehuu Helsingin toimineen suorastaan mallikkaasti asunnottomuuden vähentämiseksi. Kuitenkin Helsingissä on edelleen virallisten tilastojen mukaan noin 3 300 yksinäistä asunnotonta, ja asunnottomuus väheni näiden tilastojen mukaan vuosina 2003 - 2004 vain 245:llä. Onko tämä mallikas tilanne?

Helsingin Asuntohankinta Oy:lle asetetut tavoitteet pysyvien asuntojen hankkimisesta vanhasta asuntokannasta eivät ole toteutuneet alkuunkaan. Se on osaltaan vaikeuttanut asunnottomuuden poistamista. Asuntohankintayhtiön toimintaa ei pidä silti lopettaa, kuten Kokoomus täällä esitti, vaan sen kehittämiseen on löydettävä uusia ratkaisuja.

Lisää resursseja tarvitaan myös muihin erityisasumisen tarpeisiin, kuten nuorten, opiskelijoiden, vammaisten, päihde- ja huumeongelmaisten asuntotilanteen helpottamiseen.

Samalla on huolehdittava sosiaalisten ongelmien kasautumisen ehkäisemisestä kaupungin asuntovälityksen, sosiaalitoimen, kiinteistöyhtiöiden ja asukkaiden yhteistyötä kehittämällä.

Tulevan asunto-ohjelmakauden aikana on käynnistymässä useita suuria asuntorakentamisen kohteita, kuten Jätkäsaari, Keski-Pasila sekä Sörnäisten ja Hermannin ranta. Näitä kohteita ei pidä pilata liian tehokkaalla rakentamisella. Eikä niistä saa tehdä myöskään vain hyvätuloisille tarkoitettuja alueita, vaan suunnittelussa on pidettävä huolta väestörakenteen tasapainoisuudesta ja monimuotoisuudesta.

Kilpailuttamisella ja siihen liittyvillä alihankintakuvioilla ei saa vaarantaa rakentamisen laadun valvontaa eikä ruokkia harmaita markkinoita.

Asunto-ohjelmaan on syytä liittää myös ekologisen kestävyyden ja joukkoliikenteen kehittämisen tavoitteet.

Mitä tulee täydennysrakentamiseen, SKP:n ja asukaslistan ryhmä korostaa Keskuspuiston rakentamattomien kaupunkimetsien ja rakentamattomien rantojen säilyttämistä. Vastustamme esimerkiksi Lääkärikadun laidan, Myllypuron metsän sekä Kruunuvuorenrannan arvokkaiden luontokohteiden ja rantojen rakentamista.

Asumisviihtyisyyttä ei pidä heikentää myöskään luopumalla valoisuutta koskevista suosituksista aluetehokkuuslukujen kohottamiseksi.

Helsinki rahastoi lihavina vuosina ylijäämiä mm. lähiörahastoon, jonka pääoma on edelleen reilusti yli 100 milj. euroa. Ehdotamme, että lähiörahasto puretaan seuraavan asunto-ohjelmakauden aikana ja että sen varoja ohjataan lähiöiden peruskorjaamiseen ja lähiöiden julkisten palvelujen kehittämiseen.

Lopuksi - arvoisa puheenjohtaja ja hyvät kuulijat - muutama kommentti meille eilen erikseen toimitettuun pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan hyväksymään maankäytön ja asuntopolitiikan strategiseen linjaukseen:

Tämä on alue, jossa tarvitaan kuntien yhteistyötä. Kaupunginvaltuusto on kuitenkin sivuutettu täysin tämän strategisen linjauksen valmistelussa.

Strategian ovat laatineet kuntien johtavat virkamiehet valtuustoilta tai lautakunnilta mitään kysymättä. Linjaukset perustuvat yksipuolisesti määrällisiin kasvutavoitteisiin, joiden mukaan pääkaupunkiseudulla asuu vuonna 2020 noin 150 000 asukasta nykyistä enemmän ja asumisväljyys kasvaa samaa vauhtia kuin viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana. Koko aravavuokra-asuntotuotannon tavoite on strategiassa pudotettu Helsingin osalta 25 %:iin, siis koko arava-asuntovuokratuotannon tavoite.

Tällaisenaan linjauksia ei pidä sisällyttää Helsingin asunto-ohjelmaan.

Valtuuston pitäisi muutenkin asettaa rajat eräiden johtavien virkamiesten vallantäyteydelle ja palauttaa itselleen päätösvalta strategisissa asioissa.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Ryhmäpuheenvuorojen jälkeen on itse asiassa hyvin vähän asioita, mitä ei ole mainittu tai otettu esille. Mutta kun me kerran olemme lähetekeskustelussa nyt, niin ajattelin muutaman huomion ottaa esiin.

Lähtien ihan liikkeelle siitä, että me olemme nyt tekemässä asunto-ohjelmaa vuodelle 2007 - 2011. Ja kun tutustuin tausta-aineistoon ja siihen tutkimustyöhön, mitä tämän asunto-ohjelman eteen on tehty, niin minua jaksaa yhä edelleen tässä kaupungissa jollain tavalla järkyttää se, että kaupunki ei millään tavalla tutkimustyössään ota huomioon sitä radikaalia, ehkä eurooppalaisittain suurinta murrosta, mitä meille on tällä hetkellä nyt tapahtumassa elikkä suurten ikäluokkien eläkkeelle jääntiä.

Meillä on jotenkin ulkoistettu ja kiiltokuvaistettu ja piilotettu tämä viesti siihen, että meillä sanotaan, että ihmiset jäävät eläkkeelle vuosina 2015 - 2020. Ne luvut tuntuvat jotenkin kaukaisilta. Totuushan on se, että Suomessa jäädään eläkkeelle keskimäärin alle 59-vuotiaina, edelleen. Edes eläkeuudistus ei ole vielä nostanut tätä ikärajaa lainkaan. Eli se tarkoittaa sitä, että ensi vuonna jää eläkkeelle, ensi ja seuraavana vuonna itse asiassa, silloin kun asunto-ohjelma alkaa, keskimäärin kaikki vuonna 1947 syntyneet, keskimäärin siis kaikki suurimmasta mahdollisesta ikäluokasta, ja tämä vielä jatkuu eteenpäin niin, että käytännössä kaikki suuret ikäluokat ovat jääneet eläkkeelle vuosina 2007 - 2011 aikana. Tämä toki ei tarkoita sitä, että kaikki jäisi, mutta keskimäärin, ellei eläkeikä jostain syystä radikaalisti nouse, mitä en usko, viitaten erilaisiin ulkoistamisiin ja kilpailun kiristymisiin jne. Me tiedämme, että tällä hetkellä korkea ikä on vain rasite työelämässä - ikävä kyllä.

Miten tämä liittyy sitten asuntopolitiikkaan?

Yritän hahmottaa sitä asiaa, lähtien vaikka siitä liikkeelle, että meillä ei ole minkään näköistä tietoa, ei haaveita, unelmia, ymmärrystä siitä, mitä suuret ikäluokat tekevät, kun he eivät enää käy päivittäin töissä ja heidän lapsensa ovat jo muuttaneet kotoa pois? Onko niin, mikä on itse asiassa Keski-Euroopassa ollut jo selkeästi nähtävissä, tällä ns. aktiivisella senioriväestöllä - joksi saamme heitä kutsua - että he muuttavat kokonaan, kenties pois Helsingistä kotipaikkakunnalleen tai ensimmäisenä kuluttajasukupolvena satsaavat johonkin muuhun kuin isoon asumiseen, muuttavat pienempään asuntoon tai satsaavat esimerkiksi kakkosasuntoon maaseudulle? Tarkoittaisiko tämä mahdollisesti sitä, että Helsingin seudulla alkaisi vapautumaan tätä kautta suuria asuntoja, niitä kauan kaivattuja pientaloja ja jopa suurempiakin asuntoja?

Miksi tätä ei tutkita? Entä tutkitaanko sitä, mitä suuret ikäluokat tekevät sitten liikenneratkaisujen suhteen? Me tiedämme, että liikenneratkaisut ja asuntopolitiikka väkisinkin linkittyy yhteen. Onko sanottu, että kun et käy enää säännöllisesti päivätöissä, miksi ostaisit joukkoliikennelipun, jonka hintoja me jatkuvasti korotellaan? Ihan tosissaan. Mikä olisi enää se peruste, että kannattaisi ostaa kuukausikortti? Ja jos ei osta, lisääkö tämä esimerkiksi yksityisautoistumista? Muistutan, että vuonna 2015 Helsinki on joidenkin tutkimuksien mukaan Euroopan vanhin pääkaupunki, siis ikärakenteellisesti Euroopan vanhin pääkaupunki, ja silloin meidän täytyy miettiä, että ollaanko luomassa valtavaa kuluttavaa massaa, joka liikkuu yksityisautoilla esimerkiksi vain marketteihin.

Ja minä vaan ihmettelen. Siis voihan olla, että nämä minun skenaariot ovat täysin vääriä, mutta joka tapauksessa mielestäni sellaisia, että ne olisivat jonkun tutkimuksen arvoisia. Miksi nämä ihmiset jatkaisivat enää asumista valtavan isoissa asunnoissa? Saattaa olla monenlaisia muita kulutustarpeita, tai jopa niin paljon aikaa, että - ajattelin, etten sano tätä, mutta sanon silti - kestääkö parisuhde? Kaikki tutkimukset osoittavat, että kun on paljon aikaa, aktiivinen senioriväestö saattaa tehdä monenlaisia elämänmuutoksia, joka taas tekee sen, että välttämättä he eivät pysy niissä isoissa asunnoissaan, joissa tällä hetkellä Helsingissä ovat. Eli peräänkuulutan samaa tutkimusta, mitä yritettiin saada jo eteenpäin kaupunginvaltuuston strategiaseminaarissa, silloin kun se pidettiin, siis tämän vuoden alkupuolella. Sitä tutkimusta täytyy tehdä. Meillä täytyy olla jonkun näköinen käsitys, miten tämä suuri massa tulee toimimaan? Se on huomattavasti tärkeämpää tutkimusta kuin oikeastaan se, että ketkä tänne vuosittain muuttaa. Josta toiseen aiheeseeni, jos minulla on vielä hetki aikaa.

En oikein ymmärrä tätä keskustelua. Siis tämä on sillä tavalla ristiriitaista, että joidenkin asioiden takia - mitä en ihan täysin ymmärrä - Helsingistä halutaan tehdä Espoo. Me pyrimme rakentamaan tänne ns. asuntoja jollekin epämääräiselle massalle, jota kutsutaan "hyviksi veronmaksajiksi". Minulle vähän tulee mieleen se keskustelu, mitä on käyty siitä, että rahvas tuo vaan pankkiin tai pankkisaliin hiekkaa jalkojensa mukana. Minä en tykkää tästä helsinkiläisten erottelemisesta. En pidä siitä laisinkaan. Siinä keskustelun sävyssä on joku vähän väärä juttu tällä hetkellä.

Erityisesti minua ihmetyttää se, että mihin me tarvitsemme näitä pientaloja ja tätä omistusasumista tukevaa asuntopolitiikkaa, jos kaikkien tilastojen mukaan tänne muuttaa nimenomaan palvelualojen työntekijät, siis ravintolatyöntekijä, kauppatyöntekijät jne. ja maahanmuuttajia? Uskommeko me todella, että tämä väestöporukka on se, joka ostaa sitten tämän niin kuin kalliin omistusasuntokannan, nämä pientalot? En oikein ymmärrä. Ja ihan vaan tiedoksi, mistään Malmista ei tehdä millään poppakonstilla Westendiä, se on aivan selkiö. Joten nyt voitaisiin lopettaa tämä Espoo -haaveilu. Tähän asiaan me ei voida saada ratkaisua aikaan Helsingissä millään muulla tavalla kuin pysymällä täällä ihan kiltisti tiiviissä ja sitä kautta myöskin - niin kuin apulaiskaupunginjohtaja Korpinen sanoi - ekologisessa asumisessa ja yhdistää nämä kunnat. Ei tässä ole mitään muuta vaihtoehtoa, ihan tosissaan. Kyllä se on - ikävä kyllä - tämän asuntopolitiikan se ainoa selkeä ratkaisu.

Jos Helsinki lähtee kilpailemaan Espoon kanssa näistä asioista, me hävitään aina siinä, että kuka on kekseliäin hankkimaan tänne varakkaita asujia. Plus vielä sanon sen, että ne todella varakkaat asukkaat, joita tavallaan tässäkin tavoitellaan, ovat yleensä tällä hetkellä sellaisia ihmisiä, jotka maksavat lähinnä pääomatuloveroa ja pääomatuloverosta ei kerry pennin vertaa kunnallisveroa. Se aina joskus unohtuu tässä keskustelussa, kun puhutaan yhteisöveron tuotoista ja sen vahingollisista seurauksista Helsingin kaupungille. Ihan samanlainen seuraus on ollut se, että normaalista tuloverotuksesta on siirrytty pääomatuloverotukseen ja sitä kautta myöskin helsinkiläisten verokanta ja verotulot ovat pudonneet. Yes.

Kolmantena vaan nopeasti sanottuna, että meillä on upeita kaupunginosia Helsingissä, en tarkoita siis uusia osayleiskaavoja, jotka on rakenteilla (Puheenjohtajan välihuomautus.), vaan uusia kaupunginosia - puheenjohtaja, lopetan ihan juuri - jotka vain pilataan nyt ahneella kaavoittamisella. Ei ole mitään järkeä rakentaa omakotitaloalueelle 5 metriä korkeampia taloja, jos ei ole olemassa mitään tontteja. Ahneus näkyy, ja se ei ole myöskään Helsingin imagotekijä. Sitä pitää välttää.

Mutta viimeisen kerran vielä: 2007 - 2011 suurimpia rakenteellisia muutoksia Helsingissä, ja sitä on tutkittava, mitä seurauksia sillä on?

Arvoisa puheenjohtaja.

Olen valtuutettu Pajamäen kanssa samaa mieltä, että tutkimus on aina hyvästä. Mutta ymmärrän täysin, miten tietokeskus on tehnyt nämä asumisväljyysennusteet, jopa vuoteen 2005 asti. Siis siinä on täytynyt olla vain väestöennuste pohjana ja sitten rakentaminen, kuten sitä nyt tähän asti on tehty.

Mielestäni ne antavat hyvän kuvan siitä ja hyvin varoittavan kuvan siitä, miten kamalan hitaasti meidän asumisväljyys kasvaa. Vuoteen 2050 mennessä on annettu tällainen kuin 71,8 m² per henkilö ja viidessä vuodessa vain 1,3 m² per henkilö lisää. Nämä ovat aika alhaisia, nämä asumisväljyysluvut Helsingin osalta. Tämä osoittaa sen, että jos mitään ei tehdä, näin tapahtuu.

Ennusteethan eivät arvioi sitä, mitä politiikka on. Meidän poliitikkojen tehtävä on sitten katsoa, olemmeko tyytyväisiä näiden lukujen kanssa vai haluammeko todella tehdä jotain. Ja kun minä katson näitä lukuja, niin kyllä selvästi tarvitsisi tehdä jotain.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuustotoverit.

Helsinki ei voi olla Nurmijärvi, vaikka Matti Vanhanen sitä haluaisi. Helsinki ei voi olla edes Espoo, vaikka kokoomuslaiset sitä tuntuvat haluavan. Helsinkiä ei voi rakentaa, Helsingin asuntopolitiikkaa ei voi tehdä siitä näkökulmasta, millä tavalla saamme houkuteltua ns. hyviä veronmaksajia. Se ei voi olla meidän asuntopolitiikkamme, meidän kaavoituspolitiikkamme, meidän rakentamispolitiikkamme lähtökohta.

Huomauttaa valtuustosalille: "Minun mielestäni on erittäin hyvä, että käydään useita keskusteluja tällä hetkellä valtuustossa, koska asuntopolitiikka ei ole niin tärkeä asia kuitenkaan."

Se mikä on oleellista, on se, että me rakennamme hyvää kaupunkia, kunnollisia asuntoja, kohtuuhintaisia asuntoja helsinkiläisille riippumatta heidän tuloistaan, riippumatta heidän työpaikoistaan, riippumatta heidän taustastaan. Eikö meillä lähtökohtana pidä tehdä hyvää Helsinkiä helsinkiläisille, ei miettiä sitä, miten saamme tänne houkuteltua jotain parempia ihmisiä kuin nykyiset helsinkiläiset?

Minusta tuntuu, että tällä hetkellä Kokoomuksen linja, kun kuunteli Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoroa, on seurannut Kokoomuksen politiikkaa, on se, että ei nykyisistä helsinkiläisistä juuri välitetä, tänne halutaan jotain muita, parempia ihmisiä nykyisten helsinkiläisten tilalle.

Oleellista meidän asuntopolitiikassamme on se, että me pystymme tarjoamaan turvallista asumista ja kohtuuhintaista asumista.

Tällä hetkellä Helsingissä ja Suomessa kohtuuhintaista asumista on vaikea löytää. Se johtuu siitä, että meillä on vaikka ... Täällä on kritisoitu, että meillä on liikaa vuokra-asuntoja, niin itse asiassa keski-eurooppalaisesta tai eurooppalaisesta näkökulmasta meillä on varsin vähän.

Meillä oli mahdollisuus käydä kaupunkisuunnittelulautakunnan kanssa tutustumassa Wieniin, jossa on todellista vuokra-asumista verrattuna Helsinkiin. Vuokrat ovat kohtuullisia, mutta ennen muuta, vuokra-asukkailla on oikeuksia. Heillä on todellinen oikeus asuntoon. Suomessa ja Helsingissä vuokralaisilla ei juuri tunnu olevan oikeuksia. Siellä sinulla on oikeus asuntoon. Sinua ei saa sieltä ulos. Sinulla on jopa oikeus lapsillesi siirtää sinun vuokra-asuntosi siinä vaiheessa, kun sinä haluat siirtyä jonnekin muualle. Me tarvitsisimme tänne todellista vuokra-asumismallia, sellaista, että se on turvallista.

Helsingin politiikka tällä hetkellä on vuokra-asuntojen osalta kaikkea muuta kuin turvallisuuden tunnetta luova asukkaille. Nyt on esillä ollut Puu-Vallila, on ollut esillä Käpylä, on joitain muitakin kohteita, joita on nostettu esille, ajatus siitä, että ihmisten asunnot myytäisiin alta, vuokra-asunnot myytäisiin alta.

Mikään ei vähennä niin paljon vuokra-asumisen turvallisuudentunnetta kuin se, että jatkuvasti puhutaan, että mitä kohteita me voisimme myydä. Kyllä vuokra-asujilla pitää olla samanlainen oikeus asuntoonsa kuin niillä, jotka asuvat omistusasunnossa tai asumisoikeusasunnossa tai osaomistusasunnossa. Vuokra-asujilla pitää olla oikeus omaan kaupunginosaan, kaupunginosan identiteettiin, kaupunginosan yhteisöön.

Emme me voi ajatella vuokra-asujia sellaisina, joita voidaan siirrellä paikasta toiseen miten tahdotaan. Heillä pitää olla aivan samanlainen oikeus siihen omaan kotikaupunginosaan, siihen omaan asuntoonsa. Tämä pitäisi ottaa meidän ohjenuoraksi helsinkiläisessä politiikassa.

Me olemme aina huolestuneita siitä, että miten me saamme tulevaisuudessa sairaanhoitajia, poliiseja ja keittäjiä. Me saamme niitä tänne sillä tavalla, että meillä on kohtuuhintaiset asunnot ja asuminen on turvallista, ei sillä tavalla, että on koko ajan pelko päällä, että mitä uusia poliittisia ratkaisuja tehdään, pannaanko minut ulos minun vuokra-asunnostani. Tämä pitää olla linja.

Yksi käsittämätön meidän vuokra-asuntopolitiikassamme, tai kaupungin vuokra-asunnoissa käsittämätön yksityiskohta - joka on tullut minulle selville nyt lukuisten yhteydenottojen jälkeen - on se, että meillä on edelleen kiinteistöosakeyhtiöitä, joissa ei jääkaappi kuulu asunnon vakiovarustukseen, 2000-luvun Suomessa, 2000-luvun Helsingissä jääkaappi ei kuulu kaupungin vuokra-asunnon vakiovarustukseen.

Olin aivan pöyristynyt, kun minulle tuli näitä yhteydenottoja. Kuvittelin, että ihmiset ovat ymmärtäneet jotain väärin, että tässä on joku fiba. Aloin soittelemaan asian perään ja kyselemään. Selvisi, että todella niin on, että osassa kiinteistöosakeyhtiöistämme sanottiin vain, että jääkaappia ei tipu, että hanki itse, että ei se meille kuulu. Eihän näin voi olla. Samaan aikaan, kun me mietimme, miten saamme kohtuuhintaista asumista ja hyviä vuokra-asuntoja, meillä on kiinteistöosakeyhtiöitä, joissa asuntoihin ei edes kuulu jääkaapit. Tämä pitää muuttaa. Uskon, että tähän on poliittinen tahto, löytyy koko valtuustolta.

Sen vuoksi olen tänään jättänyt aloitteen, jossa esitetään, että Helsinki ottaisi yleisohjeistuksen kaikille kiinteistöyhtiöille, että jatkossa asuntoon vakiovarusteena kuuluu jääkaappi. Ei 2000-luvun Helsingissä voi olla enää kaupungin vuokra-asuntoja, joihin ei vakiovarusteena kuulu jääkaappi.

Puheenjohtaja.

Toteaisin valtuutettu Arhinmäelle, että Helsingin Kokoomus ei todellakaan halua Helsingistä Espoota, vaan kehittää Helsinkiä entistä paremmaksi kaupungiksi helsinkiläisille asua ja me kannamme kyllä huolta nykyisistä helsinkiläisistä, mutta toki toivomme, että tänne tulee myöskin uusia helsinkiläisiä. Ja sekä nykyisiä että tulevia helsinkiläisiä, niin helsinkiläisille toivomme, että voimme tarjota sellaisia asuntoja, joita he elämänsä eri vaiheissa haluavat ja tarvitsevat. Korostamme erityisesti valinnanmahdollisuutta sekä hallintamuodon, oli se sitten omistusasunto tai vuokra-asunto, että myöskin asumismuodon pientalo vai kerrostalo -suhteen. Ja toteamme sen, että kerrostaloasuminen tulee olemaan valtaosaltaan se vallitseva muoto Helsingissä tulevaisuudessakin, mutta pientalot ovat sellainen houkutteleva hyvä lisä meidän lapsiperheillemme ja tuovat sitä kautta sitä valinnanmahdollisuutta.

Arvoisa puheenjohtaja.

On sinänsä totta, että vuokralaisilla pitää olla kohtuulliset oikeudet. Ymmärrän valtuutettu Arhinmäen puheenvuoron tästä näkökulmasta. Mutta hänen vaatimuksensa, että vuokralaisilla tulee olla sama oikeus toisen asuntoon, jonka on vuokrannut itselleen kuin omistajalla tulee olla omaan asuntoonsa, jossa asuu, niin ei kyllä käy minun oikeustajuuni. Eihän muidenkaan tavaroiden osalla noudateta sitä periaatetta, että jos on vuokrannut tai lainannut toiselta tavaran, niin sitä saa pitää kuin omanaan.

Emmekö me helsinkiläiset omista meidän omat kaupungin vuokra-asuntomme? Eikö silloin kohtuullista, että kaupungin vuokra-asunnoissa annetaan sama turvallisuus kuin muissakin meidän omissa asunnoissamme? Kyllähän kaupungin omat vuokra-asunnot ovat ihan samalla lailla meidän omia vuokra-asuntojamme. Nyt sitä turvaa ei anneta, kun puhutaan siitä, että halutaan esimerkiksi Puu-Vallilan talot myydä pois tai Puu-Käpylää on väläytelty ja joitain muitakin alueita.

Arvoisa puheenjohtaja.

Markkinoilla on paljon myös yksityisomistuksessa olevia vuokra-asuntoja ja ainakaan niihin tämä ei millään tavalla sovellu.

Hyvä puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut.

Minulla on seitsemän ranskalaista viivaa tähän toiveiden tynnyriin, joka on siis tuleva asunto-ohjelma.

Äskeistä keskustelua seuranneena toivoisin, että kauheasti ei ryhdyttäisi ehkä tässä vaiheessa replikoimaan ja myöskään piikittelemään välttämättä muiden puolueiden suuntiin. Nyt olisi hedelmällistä kuulla kaikki hyvät ideat, joita varmasti kaikilla poliittisilla ryhmillä asunto-ohjelman suhteen on.

Siispä asiaan.

Ensimmäisenä ranskalaisena viivana haluaisin muistuttaa yhtenä keinona saada hyvätuloisia asukkaita Helsinkiin. Se voisi olla se, että meillä on kantakaupungissa edelleen varsin paljon arvokortteleita arvotoimistotiloina.

Mielestäni näistä kortteleista vielä suuri osa - tai hyvin suuri osa - voitaisiin ajan myötä muuttaa asumiseen. En tiedä, onko meillä valtuustossa ne keinot, se keinovalikoima käytettävissä. Mutta tätä asiaa kannattaisi pohtia, siis tavoitteena lähinnä se, että esimerkiksi Ruttopuiston äärellä olisi asuntoja tai vaikka Espan äärellä olisi asuntoja. Kun kuljette kantakaupungissa, niin katsokaapa ympärillenne. Huomaatte siellä varsin paljon edelleenkin konttori- ja toimistotilaa.

Näissä yhteyksissä minulla on yleensä ollut tapana puhua myös, että erilaista teollisuustyyppistä kiinteistöä tai jo aikaisemmin johonkin muuhun tarkoitukseen rakennettuja kiinteistöjä pitäisi yhä enemmän pyrkiä muuttamaan myös asunnoiksi. Se liittyy mielestäni lähinnä siihen, että saataisiin kaupungista monimuotoinen myös asumisen suhteen. Todennäköisesti tällaisiin teollisuuskiinteistöihin voisi myös luoda helpommin isoja asuntoja erilaisiin tarpeisiin.

Eräs ranskalainen viivan kohta on sellainen idea, jota olen pitkään pohtinut, mutta en ole oikein osannut konkretisoida sitä esimerkiksi valtuustoaloitteeksi.

Töölön alueella, Kalliossa, koko kantakaupungissa on paljon isoja asuntokortteleita, joiden sisäpihoilla on valtavat piha-alueet. Mutta ikävä kyllä, nämä piha-alueet ovat eri kiinteistön omistusjärjestelyjen takia aika usein aidattu omiksi pieniksi yksiköikseen.

Olen miettinyt sitä, että mitä keinoja kaupungilla voisi olla, jotta näitä mahtavia sisäpihoja voitaisiin tehdä enemmän puistomaisiksi yhteisiksi, yhteisöllisiksi alueiksi. Se voisi olla myös vastaus kantakaupungin puisto-ongelmiin, mutta ennen kaikkea vastaus kantakaupungissa asumisen olosuhteiden parantamiseen.

Eräänä asiana asunto-ohjelmassa mielestäni pitää aina muistaa asunnottomuuden ongelmat.

Siitä en puhu sen pidempään kuin sen, että mielestäni ei ole ihan rehellistä vedota pääkaupunkiseudun eri kaupunkien yhteistyöhön tässä asiassa.

Tosiasia on kuitenkin se, vaikka me kaikki toivommekin todennäköisesti, että pystyisimme tekemään hyvää yhteistyötä naapurikaupunkien kanssa, Helsinki on kuitenkin tämän alueen a ja ö. Tämä on kuitenkin tämän alueen keskeinen keskus. Meillä on enemmän töitä asunnottomuuden edessä kuin esimerkiksi espoolaisilla ja vantaalaisilla tovereillamme.

Jonkin verran täällä on puhuttu pientaloasumisesta.

Jo viime asunto-ohjelmassa pientaloasuminen tuli selvästi uudella vaihteella helsinkiläiseen rakentamisvalikoimaan, tai kaavoitusvalikoimaan oikeastaan.

En ole itse sitä mieltä, että Helsingissä olisi mitenkään tarpeeksi tonttimaata, jotta pientaloja hyvin paljon tänne voisi tai kannattaisi kaavoittaa.

Mielestäni meidän kannattaisi paremminkin painiskella kerrostalorakentamisen äärellä siten, että pyrittäisiin tekemään laadukkaita kerrostaloja yhä enemmän, ei siis vain tiivistä ja matalaa, vaan tiivistä ja korkeata myös.

Samoin täällä on puhuttu paljon kilpailusta, hyvistä veronmaksajista.

Ja vähemmin kuin valtuutettu Pajamäki puheessaan osasi - hyvässä puheenvuorossa muuten - yleensäkin osasi tätä asiaa tuoda esiin, että tämä veromaksukyky eri kaupunkilaisten suhteen tuodaan mielestäni vähän kärjistetysti esiin. Kaikkihan me olemme hyviä veronmaksajia, kukin kynnelle kykenevällä tavallaan.

Ja aivan lopuksi:

Vielä 1990-luvulla olin itsekin sitä mieltä, että Helsingin kannattaa monissa tapauksissa myydä tontteja asuntorakennustarpeisiin. Sitä trendiä olemme jonkin verran päässeet toteuttamaan, ihan hyvä. Mutta jossain vaiheessa tulee myös vaihe, jolloin kannattaa pikkuisen suitsista nykäistä. Pitää aina muistaa se, että on erittäin hieno helsinkiläinen tilanne se, että Helsingin kaupungilla on niin paljon tonttimaata plakkarissaan. Sitä ei pitäisi liikaa myydä.

Puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Helsingin asunto-ohjelmaa eikä asuntopolitiikkaa tehdä mitenkään irrallisena osana yhteiskuntaa, vaan se linkittyy muihin yhteiskunnalliseen, poliitikkoihin.

Tällä hetkellä haluan ottaa esille kaksi erityistä ryhmää, maahanmuuttopolitiikan ja korkeakoulupolitiikan.

Tutkimusten mukaan Suomeen muuttavat maahanmuuttajat haluavat asua lähellä omaa yhteisöään, niitä ihmisiä, jotka edustavat samaa kulttuuria ja etnistä ryhmää. Tämä maahanmuuttopoliittinen kysymys koskettaa erityisesti pääkaupunkiseutua, jonka seurassa mm. tulevaisuuden strategioissa ja valtioneuvoston linjauksissa panostetaan voimakkaasti työperäiseen maahanmuuttoon.

Keskittyminen omiin yhteisöihin ei tarkoita samaa kuin sitä, että haluttaisiin asua välttämättä ihan samassa kaupunginosassa, vaan yhteisöt pääkaupunkiseudulla riittää eli levittäytyminen pääkaupunkiseudun kuntiin, kunhan liikenneyhteydet ovat tarpeeksi hyvät.

Hyvään kotoutumiseen kuuluu ehdottomasti kielen lisäksi myös erityisesti asuminen.

Epäonnistumisen esimerkkejä löytyy reippaasti, erityisesti Keski-Euroopasta. Huono kotoutuminen, asumisen keskittäminen vain tietyille asuinalueille ja työttömyys on erittäin huono coctaili maahanmuuttajien ollessa kyseessä.

Tämä on mielestäni tärkeää huomioida asunto-ohjelmaa laadittaessa.

Toinen, vastaava ryhmä on opiskelijat ja korkeakoulupolitiikka.

Uudellamaalla on yhdeksän yliopistoa ja yhdeksän ammattikorkeakoulua. Vaikka Helsingissä on uusia rakentamishankkeita lähivuosina toteutumassa, on kuitenkin totta, että pääkaupunkiseudulla elää 50 000 opiskelijaa. Heistä noin 10 - 15 % asuu tällä hetkellä opiskelija-asunnoissa, mutta puolet haluaisi.

Opetusministeriön tuotantotarvetutkimus vuonna 2003 totesi, että pääkaupunkiseudulla on vähiten opiskelija-asuntoja per opiskelija koko maahan verrattuna. Opiskelijuus on kuitenkin yleensä varaton elämänvaihe. Mutta kyseessä on laaja joukko helsinkiläisiä, jotka elävät, opiskelevat ja yleensä tekevät myös töitä ja maksavat veroja Helsingin kaupungille.

Tästä syystä yhteinen asunto-ohjelma olisi pääkaupunkiseudulla tarpeen odotellessa pääkaupunkiseudun kuntien yhdistymistä, toivottavasti jo ensi keväänä, osana kunta- ja palvelurakenneuudistusta.

Lopuksi on todettava, että olen samaa mieltä kaikkien niiden puhujien kanssa, jotka ovat täällä todenneet, että Helsinki ei ole Nurmijärvi.

Helsinki on kaupunki isolla K:lla. Siksi Helsingin on panostettava nimenomaan kerrostalorakentamiseen sekä varsinkin täydennysrakentamisen kohdalla isojen asuntojen rakentamiseen.

Arvoisa puheenjohtaja.

Helsingin asuntopolitiikan ehdottomasti pahin ongelma on se, että asunnot ovat niin mahdottoman kalliita.

Miksi ne ovat niin kalliita? Sen takia, että niitä on liian vähäsen, nimenomaan liian vähäsen verrattuna siihen, kuinka moni ihminen haluaisi asua Helsingissä.

Täällä on aika monessa puheenvuorossa sanottu, että Helsingistä muutetaan pois esimerkiksi Nurmijärvelle tai muualle sen takia, että asunnot ovat niin kalliita. Tämä ei itse asiassa pidä paikkaansa. Tässä on virhepäätelmä. Jos asunnot olisivat halvempia, niin ei Helsingin asuntokantaan mahtuisi sen useampi ihminen asumaan. Voi olla, että Virtanen on joutunut muuttamaan Nurmijärvelle sen takia, että hänellä ei ole varaa asua Helsingissä. Mutta jos Virtanen menisi pankkiin ja hirveällä asuntolainalla ostaisi asunnon Helsingissä, niin jonkun toisen pitäisi muuttaa pois Helsingistä.

Helsingissä on liian vähän asukkaita sen takia, että täällä on liian vähän asuntoja. Ja se hintamekanismi on vain keino, joka sitten valikoi, että kuka joutuu muuttamaan. Ja se, että asunnot ovat niin kalliita, osoittaa, että niitä on liian vähäsen. Niistä saa halvempia sillä tavalla, että niitä rakennetaan lisää. Näin yksinkertaista se periaatteessa on.

Mutta voiko Helsinkiin rakentaa niin paljon lisää asuntoja, että asunnot muuttuisivat halvemmiksi?

Luulen, että Helsingin kaupungin hallinnollisten rajojen sisällä ei tämä ole mahdollista. Tietysti, jos me pilaamme tämän kaupungin oikein rakentamalla sen täysin umpeen, niin saamme asuntoja halvemmaksi kahdella tavalla. Ensinkin niitä on enemmän ja niissä halutaan asua vähemmän ja ihmiset haluavat muuttaa pois. Mutta tämä ei ehkä ole se tapa, jota kannattaa toteuttaa. Sen takia täytyy katsoa, että missä asuntoja on liian vähäsen.

Jos lähdette junalla Helsingistä pohjoiseen päin, niin huomaatte, että Tikkurilan jälkeen aukeaa sellainen aava preeria, jossa ainakin noin helsinkiläisittäin katsottuna näyttää olevan aika paljon hyvää rakennusmaata.

Jos taas teette sillä tavalla, että matkustatte vaikka fillarilla, tai jos joku nyt sattuisi autoon sortumaan, niin Nurmijärventietä pitkin Vantaata, jossa on taas vaikka kuinka paljon tyhjää tilaa ja sitten yht'äkkiä alkaa rakentaminen, on tavattomasti asuntoja heti sen Nurmijärven rajan toisella puolella. Yleensä kaupunkien rajat ovat sillä tavalla, että kaupungin rajan sisäpuolella on paljon asuntoja ja sen ulkopuolella on vähän asuntoa, mutta tässä raja kulkee vähän toisin päin.

Kysymys on se, että miksi Vantaalla on niin vähän asuntoja, vaikka siellä on niin mahdottoman paljon hyvää rakennusmaata? Sen takia, että Vantaalla ei ole rahaa rakentaa, tai on rahaa rakentaa taloja, mutta ei ole rahaa rakentaa päiväkoteja, kouluja, terveysasemia jne. Jokainen uusi asukas maksaa kunnalle noin 10 000 euroa investointeina, ja Vantaalla nyt ei satu tätä rahaa olemaan.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vapaavuori sanoi, että moni asia olisi helpommin, jos pääkaupunkiseudun kunnat olisi yhdistetty yhdeksi kunnaksi.

Tämä asia ainakin olisi huomattavasti helpommin silloin. Jos näin tapahtuisi, voisimme sijoittaa rakentamista järkevästi sinne, missä on hyvää tilaa ja sen jälkeen asuminen kaikkialla pääkaupunkiseudulla olisi halvempaa.

Asumisesta saa halvempaa myös sillä tavalla, että kun ihmiset mieluummin asuvat lähellä kuin kaukana, niin lähellä olevaa maata voi rakentaa rakentamalla raiteita. Rakentamalla metroa, rakentamalla Marjaradan jne. pystymme alentamaan olennaisesti asumisen hintaa Helsingissä. Tältä osin on tietysti harmillista, voidaan sanoa, että taas jos pääkaupunkiseudun kunnat olisivat yhdessä, niin tämäkin ongelma olisi poistunut ja jos valtio, joka kyllä vaatii toimenpiteitä asuntojen rakentamiseksi, vaivautuisi rakentamaan sen Marjaradan nyt vaikka ensin, niin sekin voisi jotakin auttaa.

Sitten on sanottu kysymys siitä, että pientaloja vai kerrostaloja?

On sanottu, että Helsingissä 12 % asunnoista on pientaloja ja 88 % kerrostaloja, tai jotain sellaista.

Harva on tullut huomanneeksi, että Helsingin asuinrakennusmaasta 57 % on varattu pientaloille ja 43 % kerrostaloille. Jos kaikki olisi varattu pientaloille sillä tehokkuudella kuin pientaloja Helsingissä on nyt rakennettu, Helsinkiin mahtuisi 120 000 asukasta. Tämä tavallaan kertoo sen, että tuollainen pientalomatto ei ole se, miten Helsingin asunto-ohjelmaa, politiikkaa voidaan mitenkään toteuttaa.

Meidän tehtävämme on rakentaa tänne hyvien liikenneyhteyksien varteen, ratikkaverkon sisälle korkeatasoisia hyviä kerrostalohuoneistoja ja myös sellaisia kerrostaloja, joissa on perheasuntoja. Ne aivan varmasti täyttyvät. On sanottu, ettei niitä kannata rakentaa, koska kenelläkään ei ole varaa niissä asua. Mutta nehän ovat kalliita sen takia, että niitä on liian vähäsen. Eivät ne tyhjiksi jää, jos niitä rakennetaan. Sitä halvemmaksi ne tulevat, mitä enemmän niitä rakennetaan. Ratikkaverkon ulkopuolelle sitten jo voidaan rakentaa pientaloja, ja jos maa loppuu, niin ratikkaverkkoja voi tietysti tarvittaessa laajentaa.

Kun meillä on Helsingissä liikaa pieniä asuntoja, niitä ei pitäisi rakentaa enää lisää. Mutta me tarvitsemme sosiaalisessa asuntotuotannossa pieniä asuntoja. Sen takia se ajatus, että ostetaan niitä vanhasta kannasta, on järkevämpi kuin rakentaa lisää.

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa sanottiin, että tällä tavalla ei synny lisää asuntoja. No kyllä itse asiassa syntyy.

Jos kaupunki ostaa 100 asuntoa vanhasta asuntokannasta, niin 100 sellaista henkilöä, jotka ovat kuvitelleet ostavansa itselleen omistusasunnon vanhasta asuntokannasta, joutuu ostamaan sen jostakin muualta ja tällöin tulevat todennäköisesti rahoittamaan uustuotantoa. Kuten sanottu, Helsinkiin mahtuu juuri niin paljon ihmisiä kuin mitä täällä on asuntoja. Mutta joka tapauksessa on aivan selvää, että me saamme tällä tavalla kyllä lisää asuntoja rakennetuksi, koska sitä asuntovarallisuutta, joka ei mene vanhoihin asuntoihin, sitä valuu sitten uustuotantoon.

On myös sillä tavalla, että asuntohankinta tällä hetkellä tuottaa tavattomasti voittoa. Se, että sillä on korkea vuokrataso, johtuu sellaisesta kamriinimaisesta ajatuksesta, että sen pitäisi lainojen lyhennykset rahoittaa vuokrilla. Tähänhän ei ole mitään perusteita, koska asuntojen arvot eivät laske siinä vauhdissa kuin lainoja pitää lyhentää.

Arvoisa puheenjohtaja.

Viimeisenä huomautuksena:

Suomessa noudatetaan sellaista asuntopolitiikkaa - syystä jota en täysin ymmärrä, mutta ymmärrän, että sitä ei voi mitenkään korjata - että omistusasuminen on aina halvempi asumismuoto kuin vuokralla asuminen sen takia, että omistusasumisesta saa koron vähentää, mutta vuokra ei ole verotuksessa vähennyskelpoinen.

Kun näin on - ja se on otettava realiteetiksi - niin emmekö mekin voisi tätä käyttää hyväksemme? Me voisimme ryhtyä tekemään sitä, että kaupunki takaisi asuntolainoja niille, jotka markkinaehtoisesti eivät niitä pankista saa. Miksi me teemme sen, että köyhät maksavat asumisesta enemmän kuin rikkaat?

Arvoisa puheenjohtaja.

Valtuutettu Soininvaara otti taas perinteiseen tyyliinsä pientalot tässä kohteeksi, että ne eivät toteuta kaupungin tavoitteita ja se on tehotonta rakentamista.

Ensinnäkin voidaan todeta, että kun katsotaan tulevaisuuteen, niin lähinnä Vuosaari, Hakuninmaalla Kuninkaantammen alue, Honkasuo, Maunula, Patola, Metsälä, jonne on yleiskaavassa suunniteltu pientaloalueita, niin sinne on tulossa asukkaita noin 10 000 yhteensä. Sitten jos katsotaan Jätkäsaarta, Sompasaarta, Keski-Pasilaa, tulevia isoja asuinalueita, niin sinne on tulossa asunnot noin 40 000 asukkaalle. Eli käytännössä tämä tarkoittaa edelleenkin sitä, että pientalojen osuus pienenee entisestään suhteessa kerrostaloasuntoihin. Lisäksi on paljon perheitä, jotka haluavat asua pientaloissa.

Ja niin kuin valtuutettu Soininvaarakin varmaan hyvin tietää, tänä päivänä pystytään kaavoittamaan pientaloalueita todella tehokkaasti. Tonttitehokkuudet voivat olla jopa luokkaa 0.7. (Välihuuto!) Se voidaan aloittaa. Ja hyvä sellainen kohta, missä voitaisiin aloittaa, mielestäni on Sipoon suunta, jossa Helsinki - huom. Helsinki - omistaa jo noin 800 ha suhteellisen valmista rakennusmaata ja lisäksi tietysti hyödyntämällä äsken mainittuja alueita. (Välihuuto!)

On totta nuo välihuudot, että tähän kaavoitukseen pitää saada vauhtia ja sitten myös näitten hankkeitten toteutumiseen jatkossa.

Arvoisa puheenjohtaja.

Omasta mielestäni sanoin, että raitiotieverkon sisällä pitäisi Helsingissä rakentaa kerrostaloja, mutta en oikein ymmärrä, miksi raitiotieverkon ulkopuolelle rakennetaan kerrostaloja.

Ymmärtääkseni kaikki nuo mainitut pientalokohteet, ainakin tällä hetkellä, ovat raitiotieverkon ulkopuolella, ettei tässä nyt mitään suurempaa riitaa ole.

Ei kai valtuutettu Rautava tarkoita, että me Jätkäsaareen rakentaisimme omakotitaloja? Tuskin nyt kuitenkaan tällaista kukaan ehdottaa. Mutta Santahamina olisi aivan loistava pientaloalueitten alue.

Puheenjohtaja.

Olisinkin pettynyt, jos valtuutettu Soininvaara ei olisi Santahaminaa ottanut tähän keskusteluun mukaan. Kiitos siitä. Ei tullut yllätystä.

Mutta jos puhutaan raideverkosta, niin Sipoon alueelle voidaan vetää metroverkko ja sinne voidaan myös rakentaa tällaista uudenlaista tiivistä kaupunkialuetta. Kyllä myös pientaloissa voidaan asua raideverkon äärellä.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Ensinnäkin haluan kiittää kaikkia niitä, jotka ovat osallistuneet valtuutetuille jaetun tausta-aineiston tekemiseen. Se antoi erittäin hyvän kuvan Helsingin nykyisen asumisen tilasta, ja sitä kautta sillä oli oikein suuri informaatioarvo.

Näiden selvitysten ja tilastojen pohjalta nousee selkeästi esiin kolme tärkeätä kysymystä.

Ensinnäkin asumisen tarpeet, minkälaisia asumismuotoja kaivataan ja miten asunto-ohjelman toteuttaminen mahdollistuu kaavoituksessa.

Asunnontarvitsijoiden kärkeen nousevat aivan tavalliset helsinkiläiset lapsiperheet. Niistä on tänä iltana paljon puhuttu. He ovat Helsingin palvelukyvyn ja elinvoiman turvaamisen ydinjoukkoa. Heitä varten tarvitsemme kohtuuhintaisia, riittävän isoja perheasuntoja hyviltä paikoilta. Lapsiperheiden tarpeiden huomioon ottaminen on oltava seuraavan asunto-ohjelman ykkösasia.

Sen sijaan vähäiselle huomiolle ovat jääneet nuoret, alle 25- ja 30-vuotiaat. Ei myöskään Vihreät ole tästä huolta kantaneet.

Selvitysten ja tilastojen mukaan he asuvat ahtaimmin, kalliimmin vuokralla ja vanhempiensa helmoissa. Heidän asumistarpeistaan ei ole tähän mennessä kannettu riittävästi huolta. Tämä on myös otettava esiin seuraavassa ohjelmassa.

Eronneiden, yksinäisten, opiskelijoiden ja asunnottomien tarpeet on tiedostettu, vaikkakaan asioita ei ole kunnolla hoidettu. Tämäkin asia on jatkossa otettava huomioon.

Miten Helsingissä halutaan asua?

Lyhyesti sanottuna: väljemmin ja monipuolisemmin.

Yleiskaavassa on varauduttu asumisväljyyden nostoon 32 m²:stä 40 m²:iin vuoteen 2020 mennessä. Jos helsinkiläisten asumistasoa halutaan nostaa nopeammin - kuten toivon - muun Suomen tai Euroopan tasolle, se saattaisi tarkoittaa, että pitäisi alkuvuosina tinkiä asuntotuotantotavoitteista ja huolehtia, että täydennysrakentaminen onnistuu ennen suurien asuntoalueiden käyttöön saantia.

Kaikissa oloissa väljyystason nosto merkitsee yleiskaavassa hahmoteltujen rakennusoikeuksien tarkkaa toteuttamista. Tuskaa lisää myös se, että on otettava huomioon asuntokannan muutokset, jotka aiheutuvat asuntojen yhdistämisen tai korjaamisen myötä poistuvista asunnoista. Meidän on kuitenkin vakavasti otettava huomioon asumisväljyyden kasvu. Tausta-aineiston mukaan hyvinvoinnin kasvu heijastuu aina asumiseen.

Helsingissä on erilaisten kansainvälisten ja kotimaisten suunnittelukilpailujen kautta haettu entistä monipuolisempia asumismuotoja. Tehokkaasta kaupunkimaisesta pientaloasumisesta on hyvä selostus aineistossa. Mutta se ei vielä riitä. Tarvitsemme jatkossa tilavia ja monipuolisia ja moderneja kerrostaloja. Kerrostalo on kuitenkin kaupunkiasumisen perusta. Sitä on jatkossa kehitettävä entistä aktiivisemmin.

Asuntojen suunnitteluun pitää tuoda myös uusia mahdollisuuksia. Tilavat yksiöt ja kaksiot tai huoneistohotelli voisivat olla yksi mahdollisuus urbaaniin monipuoliseen asumiseen. Se voisi palvella sinkkuja, dubleja, opiskelijoita ja ikäihmisiä.

Kaikista tärkein kysymys on asunto-ohjelman toteutumisen varmistaminen kaavoituksessa. Olemmeko valmiita yhdessä kantamaan vastuun asunto-ohjelman toteuttamisesta myös kaavoitusvaiheessa?

Uskoni on tähän viimeaikaisten kokemusten pohjalta horjunut, vaikka Yleiskaava 2002 hyväksyttiin laajan yksimielisyyden vallassa, mihin asuntojen tuotantotavoitteet pitkälti rakentuvat.

Hämmästyneenä totesin Vasemmistoliiton aloitteen Lääkärikadun pohjoisosan liittämisestä Keskuspuistoon. Myös Myllypuron puukylän kaavan yhteydessä tehdyt esitykset rakennusoikeuksien karsimisesta eivät vakuuta yhteisestä tahdosta. Käytännössä nämä toimet tarkoittaisivat, että vuosittaisesta asunto-ohjelmatoteutustavoitteesta pitää tinkiä 10 tai 15 %. Miten siinä sitten ollaan valmiita suunnittelemaan uusia asuntoja tarvitsijoille?

Enkä voi tässä yhteydessä olla puuttumatta Vihreiden hurskasteleviin puheenvuoroihin, että Helsinkiin tarvitaan reilusti lisää suuria asuntoja. Valtuutettu Soininvaarakin todisti, että miten on liian vähän asuntoja Helsingissä, ikään kuin Vihreät eivät olisi itse koko tämän surkeuden alkulähde monilta osin. Ja kun mietitään myöskin, millä tavalla kaupunkisuunnittelulautakunnassa rakennusoikeuksien ja yleiskaavan valmistelun yhteydessä nimenomaan monelta osin rakennusoikeuksien ja rakennusalueiden karsimisen alulle panijat olivat myöskin Vihreät.

Tämän tyyppistä hurskastelua minun on erittäin vaikea hyväksyä poliittisessa päätöksenteossa.

Tausta-aineistossa on hyvät ja selkeät kuvaukset Yleiskaava 2002:n rakennusoikeuksista ja tonttitilanteesta. Ne osoittavat, että Helsingissä ei ole varaa tinkiä kaavoitustavoitteista, mikäli haluamme huolehtia ihmisten asunnontarpeista.

On hyvä tietää, että Yleiskaava 2002:n valmistelun kuluessa lautakunta poisti ja supisti useita virkamiesten esittämiä rakentamisalueita, koska halusimme ottaa asukkaiden näkemyksiä huomioon. Yleiskaava 2002:n kaavavaranto jäi näin ollen erittäin tiukaksi asuntotavoitteita ajatellen. Se merkitsee, että liikkumavara asemakaavavaiheessa on kohtuullisen vähäinen. Se tuotiin esiin myös useissa asukastapaamisissa. Toivon, että tämän muistavat kaikki vastuulliset päättäjät.

Joudumme seuraavat kymmenen, viisitoista vuotta kaavoittamaan erityisen vaikeissa oloissa olemassa olevan kaupunkirakenteen sisällä aina jonkun naapuriin. Sen voi jokainen valtuutettu havaita vuosittain jokaiseen talouteen jaettavasta kaavoituskatsauksesta. Silloin kysytään poliittisilta päättäjiltä rohkeutta perustella asumistarpeita, kun vastassa ovat erilaiset pro-liikkeet paksuine adresseineen. Asumis- ja kaavoitustarpeita ei voi myöskään siirtää tulevaisuuteen, aikaan jälkeen Vuosaaren sataman valmistumisen, koska kaikki alueet on jo otettu huomioon Helsingin tulevaisuutta ajatellen.

Asunto-ohjelman nykyisistä määristä on erittäin vaikea tinkiä, kun tarpeet osoittavat aivan toiseen suuntaan. Lisäksi Helsingissä pitää aina varautua erilaisiin kehitystarpeisiin, mikäli haluamme kaupunkimme kehittyvän. Ne tarkoittavat useimmiten kaavoitusta ja rakentamista.

Asunto-ohjelman tavoitteiden hyväksyminen tarkoittaa mielestäni myös sitä, että samalla sitoudutaan tavoitteiden saavuttamiseen. Tässä tuen Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa esitettyä tavoitetta siitä, että eri hallintokunnat vastuutetaan asunto-ohjelman toteuttamisessa. On kohtuutonta ajatella, että yhdessä hyväksytyn ohjelman toteuttamisen vastuu kaavoitusvaiheessa jää vain muutamien ryhmien kontolle.

Vielä haluaisin lopuksi kysyä, ymmärsinkö oikein Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa, että he ovat valmiita myymään taikka ainakin selkeästi vähentämään Helsingin omistamien vuokra-asuntojen määrää, joka on 48 000 asuntoa, jossa asuu noin 100 000 ihmistä? Jos näin on, niin uskon, että asunto-ohjelmaneuvotteluista tulee erittäin vaikeat.

Annoin valtuutettu Anttilan ensimmäisen vihreisiin kohdistuvan piikin mennä läpi tyhjän pääni siihen puuttumatta. Mutta sen jälkeen, kun kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajamme säälittävästi toi esiin mielipiteemme Myllypuron pientaloalueen kaavoittamisesta, en voinut olla puuttumatta.

Itse kaupunkisuunnittelulautakunnassa moneen kertaan esitin Myllypuron pientaloalueen kaavoittamisen eri vaiheiden aikana, että olisi järkevämpää kaavoittaa tällä alueella tehokkaammin ja saada aivan sama määrä asuntoja ja aivan sama määrä asukkaita paikalle, mutta samalla säilyttää Myllypurossa arvokasta metsäluontoa.

En todellakaan pidä valtuutettu Anttilan tyylistä syyllistää ja nolata muita poliittisia ryhmiä ja useimmiten vielä täysin - sanoisinko - perättömillä väitteillä.

Tee nyt sitten tässä yhteistyötä demareiden kanssa.

Haluaisin puuttua kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Maija Anttilan kahteen väitteeseen, jotka koskivat Vasemmistoliittoa.

Ensin Myllypuron metsästä:

Missään vaiheessa Vasemmistoliitto tai Vihreät eivät ole kaupunkisuunnittelulautakunnassa esittäneet, että alueen kerrosneliöitä vähennettäisiin, päinvastoin. Me esitimme sitä, että aluetta tiivistettäisiin, sitä mattomaista rakentamista tiivistettäisiin niin, että siihen tehtäisiin myös pienkerrostaloja, jolloin sama määrä asukkaita, sama määrä kerrosneliöitä olisimme saaneet. Silloinhan ei ole kysymys siitä, että olisimme halunneet vähemmän asuntoja ja vähemmän asukkaita. En ymmärrä, miten valtuutettu Anttila muistaa niin väärin asian, joka oli vain pari viikkoa sitten lautakunnassa.

Toinen kysymys.

Hän syytti Lääkärikadun osalta, että Vasemmistoliitto estää asunto-ohjelman toteuttamisen, koska katsovat, että sitä aluetta ei pidä rakentaa, koska se on oleellinen ja luonnollinen osa Keskuspuistoa.

Tällä hetkellä sinne suunnitellaan 10 000 k-m². Kysymys on kaupunkivilloista. Voidaan todeta, että jos kysymys on 10 000 k-m² :stä, niin jos täällä on hienoja kaupunkivilloja ja mietitään, kuinka paljon siinä tulee keskimääräinen asumiskoko olemaan, niin silloin puhutaan ehkä sadasta asunnosta, jolloin ei voida sanoa, että jos Vasemmistoliitto on yhteen hankkeeseen suhtautunut kriittisesti, jossa noin sataa asuntoa ollaan tekemässä, niin on aika kova väite väittää, että Vasemmistoliitto olisi sitä mieltä, ettei pidä asuntoja rakentaa tähän kaupunkiin lisää.

Kyllä suurimmassa osassa hankkeista olemme ihan hyvässä yhteisymmärryksessä olleet. Valtuutettu Anttila nyt kyllä tarkoituksella muistaa väärin asioita ja antaa asioista aivan erilaisen kuvan kuin tosiasiat ovat.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Puutun tähän valtuutettu Anttilan ensimmäiseen tölväykseen vihreille, joka tuntui vähän kyllä siltä, että siinä haukuttiin vain jotain sanoakseen, kun sanottiin, että edes Vihreät eivät välitä nuorista.

Jos ajatellaan tämän kaupungin asuntokantaa, niin täällähän on ensisijaisesti asuntoja nuorille. Täällä on vaikka kuinka paljon - tai ei nyt vaikka kuinka paljon - mutta täällä on enimmäkseen yksiöitä ja kaksioita. Niitä on vuokratuotannossa, tuetussa tuotannossa, omistusasuntotuotannossa ja sinkuilla, ja etenkin dinkeillä - eli double income, no kids - on kyllä varmaan parhaat mahdollisuudet valita. Ja jos 25 - 30-vuotias on opiskelija - joka oli tämä valtuutettu Anttilan haarukka nuorille, joista emme välitä - niin opiskelijoille kyllä vaadimme asuntoja. Ja jos he ovat perheellisiä, niin perheasunnoista täällä ovat tainneet puhua kaikki, että en tiedä, kuinka monelle ikäryhmälle täällä mahdettaisiin haluta sitten erikseen suunniteltuja asuntoja, että varmaan tarvitaan sitten vielä ne 40 - 50-vuotiaiden special design -asunnot. 55-vuotiaista ylöspäinhän meillä jo joitain kohteita onkin, joita itse henkilökohtaisesti en pidä mitenkään järkevänä.

Puheenjohtaja.

Toteaisin valtuutettu Anttilalle, että totesin Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa nimenomaan tästä Harava -järjestelmästä, että sillä saataisiin joustoa vuokra-asumiseen. Totesin, että kaupungin oma Harava -järjestelmä, jossa kaupunki vastaa itse vuokra-asuntojen uudis- ja peruskorjaustuotannon rahoituksen järjestämisestä, niin se olisi meidän mielestämme kannatettava ja tällä Haravalla se mahdollistaisi joustot, mm. vuokralaisten mahdollisuus lunastaa asunto omaksi ja omistajien mahdollisuus myydä asuntoja. Ja lisäksi totesin vielä, että kannatettavaa on asuntorahoitustyöryhmän esittämä mahdollisuus asuntojen myymiseen peruskorjaustilanteessa.

Nämä olivat ne kohdat, jossa olemme - ryhmäpuheenvuorossa - kannattaneet vuokra-asuntojen mahdollista myymistä taikka lunastamista. Mutta totta kai ne täytyy tapauskohtaisesti harkita ja katsoa.

Arvoisa puheenjohtaja.

Joskus on pakko kärjistää, jotta saa kunnolliset keskustelut aikaiseksi. Tässä yhteydessä tein sen ihan tarkoituksella, että voimme keskustella, millä tavalla asunto-ohjelma ja kaavoitus liittyvät yhteen. Ne eivät ole todellakaan kaksi eri asiaa. (Välihuuto!)

Todetaan ensinnäkin tästä Lääkärinkadun pohjoisosasta:

Se on yleiskaavassa merkitty noin 20 000 k-m². Siinä todennäköisesti tullaan esittelemään vähäisempi määrä. Mutta se tarkoittaa 350 000 k-m²:stä vajaa 10 % vuodessa. Joka tapauksessa se on iso määrä.

Sitten Myllypuron puukyläalueesta:

Moneen kertaan lautakunnassa keskustelimme siitä, että ensinnäkin se oli Helsingin kaupunkimaisen pientalorakentamisen yksi kohde, kehittämiskohde, jossa nimenomaan haluttiin kokeilla kahta asiaa, puurakentamista ja kaupunkimaista Helsingille tyypillistä pientaloasumista. Se oli valtioneuvoston pientalo-ohjelmassa mukana. Ja näin ollen se, sekä tämän kerrostalovaihtoehdon mukaan ottaminen, että rakennusoikeuksien supistaminen olisi tarkoittanut kaavan palauttamista ja koko sen idean hylkäämistä, joka Myllypurossa alun alkaen suunniteltiin.

Ja valtuutettu Arhinmäen vastaehdotuksessa oli rakennusoikeuksien uudelleenmuokkausta.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Helsingissä on noin 300 000 asuntoa. Asunto-ohjelmiemme tavoitteet tähtäävät runsaan 3 000 asunnon vuosittaiseen rakentamiseen, mikä merkitsee siis noin 1 %:n lisäystä olemassa olevaan asuntokantaan. Tavoitteet ovat siis varsin maltilliset, useastakin syystä. Ongelmahan tässä on se, että asuntotuotanto tällä tahdilla ei edes kunnolla riitä kattamaan näköpiirissä olevaa asumisväljyyden kasvua.

En kylläkään usko - kuten valmistelupapereista saattaa lukea - että kun asumisväljyys on viidenkymmenen viimeisen vuoden aikana kasvanut kaksinkertaiseksi, että se seuraava viidenkymmenen vuoden kuluessa edelleen kaksinkertaistuisi.

Uskon, että maamme erityisolosuhteista johtuvat rakennekustannukset ja kohoavat energiakustannukset leikkaavat väljyyskasvua. Mitkään trendit eivät jatku loputtomasti samaan suuntaan samalla voimakkuudella.

Kuitenkin väljyyden kasvu - haluaisin ehkä käyttää siinä mieluummin sanaa "asumistason kasvu" - on tosiasia. Pitää sitten myöskin muistaa, että kun puhumme väljyysluvuista, puhumme keskiarvoista. Helsingissä asutaan nimittäin kohtuuttoman ahtaasti. Toisaalta asutaan myös kohtuuttoman väljästi.

Asuntojen nykyinen keskikoko ei ole riittävä, ja siihen muutoksia saadaan aikaan vain hitaasti.

Kerrostaloasuntojen yhdistämistä toisiinsa täytyy lisätä. Siinä pitäisi miettiä myös uudenlaisia ratkaisuja, esimerkiksi myös muodostamalla huoneistoja ja yhdistämällä kahden eri kerroksen asuntoja toisiinsa.

Pitäisi myös miettiä, löydettäisiinkö keinoja niin vuokra-asunto kuin omistusasuntopuolellakin edistää nykyistä enemmän muuttoa isommasta asunnosta pienempään, kun asujien elämäntilanne sinänsä antaisi siihen mahdollisuuksia ja edellytyksiä. Useinhan on niin, että erityisesti seniori-iässä ajatus hankkia uusi asunto ja muuttaa, tuntuu aivan käytännön syistä vaikealta.

Kaavoitusasiat ovat tietenkin avainasemassa asuntorakentamisessa. Runsaan 3 000 asunnon tuotantoon lienee maaresursseja lähivuosina.

Kaavoituksessa on kuitenkin paljon epävarmuustekijöitä. Niihin äsken viitattiinkin. Kaupunkilaisia ei juurikaan saa ymmärtämään sitä, että Helsingissä yleensä pitäisi rakentaa lisää. Ja olemme nähneet, että eräiden Yleiskaava 2002:n uusien asuntorakentamisalueiden kaavoitusta vastustetaan. Kuka nyt sitten vastustaa ja kuka ei, se ehkä tuli äsken täällä jotenkuten selvitetyksi.

Paitsi että meidän on vaikea saada asukkaita kannattamaan uusien asuntoalueiden rakentamista, valtiokin heittää kapuloita rattaisiin. Siitä vain eräänä esimerkkinä Malmin lentokentän asia. Valtio valtiossa, eli museovirasto, haluaa sen suojella kokonaan ja mieluummin pitää tämän keskellä Helsinkiä olevan kentän lentoliikenteen käytössä.

Miten lieneekään museovirastolle mennyt ohi Helsingin nykyisten tavarasatamien kohtalo? Niillähän on pitempi historiallinen tausta kuin lentokentällä. Museointilinjaa noudattaen ne olisi voitu suojella ja määrätä entiseen käyttöönsä. Korostan, että en nyt kuitenkaan kannata sitä.

Jossakin vaiheessa, viidentoista, kahdenkymmenen vuoden kuluttua, tulemme siihen, että rakentamiseen kaavoitettavissa oleva maa loppuu, siirrymme korjaus- ja ylläpitorakentamiseen ja pienehköön täydennysrakentamiseen. Jos asumisen väljyyden kasvu silloin vielä jatkuu, Helsingin asukasluku vähenee ja väki vanhenee. Jokainen voi miettiä, mitä se merkitsee vaikkapa verotulojen kannalta? Kaavoitettavissa oleva maa loppuu, ellei sitten radikaalisti muuteta nykyisiä kaavoitusperiaatteita esimerkiksi täyttämällä matalia merialueita tai supistamalla viheralueita. Meren täyttöä Helsingin on tehty iät ja ajat, mutta ns. yleinen mielipide nykyisin vastustaa sitä.

Sitten vielä eräänlainen loppuponsi, asiallisesti sellainen, jonka olen huomannut aika monen puhujan täällä jo sanoneenkin.

Nimittäin kaavoitettavissa oleva maa ei myöskään lopu, jos pääsisimme tarkastelemaan ja suunnittelemaan maankäyttöä unohtamalla tai häivyttämällä kuntarajat, jotka pääkaupunkiseudulla nykyisin ovat kehitystä jarruttava ja sitä väärin ohjaava tekijä. Kuntarakenne Helsingin seudulla on sinänsä ollut muissakin yhteyksissä jo lähes päivittäin puheenalaisena.

Palveluiden tuottamisen kannalta Helsingin seudulla mielestäni ei tarvita kuntaliitoksia, koska kunnat ovat riittävän suuria, mutta kuitenkin järkevä maankäyttö, tasapainoinen yhdyskuntarakenne, toimiva liikenneverkosto toteutuu täällä vain, jos nykyiset kuntarajat poistetaan Helsingin seudulta.

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.

Raportti maankäytön ja asuntopolitiikan strategisia linjauksia luo hyvän perustan pääkaupunkiseudun maankäytön ja asuntopolitiikan kehittämiselle. Siihen liittyvää yleiskaavojen yhteennivomista tulee jatkaa.

Asunto-ohjelma ja jaetut pohjapaperit pitävät sisällään varsin laajan asiakokonaisuuden. Itse otan kantaa vain eräisiin asunto-ohjelmaan liittyviin kysymyksiin.

Tietokeskuksen arvion mukaan asumisväljyys kasvaa nykyisestä 33 m²:stä 43 m²:iin per henkilö vuoteen 2030 mennessä. Jos oletetaan, että asuntotuotanto on 3 500 asuntoa vuodessa ja Helsingin asukasluku vuonna 2030 olisi 600 000, tarkoittaisi edellä mainittu asumisväljyystavoite sitä, että rakennettavien asuntojen keskikoko tulisi olla noin 85 m². Tämä osoittaa, että asetettu asumisväljyystavoite on ainakin yleiskaavassa oletetulle väestönkasvuoletuksella mahdotonta saavuttaa.

Asumisväljyyden lisäämistä voisi edistää määrittelemällä eri huoneistotyypille minimipinta-alat luovutusehdoissa, jotta ei tehtäisi liian pieniä asuntoja. Tietysti tavoite pientalotuotannossa, että siinä päästäisiin yhteen kolmasosaan, varmasti lisäisi asumisväljyyttä.

Asumisväljyyden lisäämistä hankaloittavat asuntojen hinnat. Rakennusteollisuus ry:n laskelmien mukaan asuntojen hinnoissa on erilaisia veroja ja niihin rinnastettavia maksuja noin 40 %. Kymmenessä vuodessa ulkoiset tekijät arvonlisävero, maan hinnannousu, lisääntyneet tekniset vaatimukset ovat nostaneet asuntojen hintoja pääkaupunkiseudulla noin 1 200 euroa neliömetriä kohti eli yhdellä kolmasosalla.

Asunto-ohjelman laatutekijöistä korostuvat tulevaisuudessa turvallisuus ja asuinalueen imago, joka puolestaan on suuresti riippuvainen alueen turvallisuudesta. Eli turvallisuustekijät pitäisi kaavoituksessa ottaa keskeisenä elementtinä huomioon.

Asuntojen hallintamuodossa tulee suosia omistusasumista, koska se on edullisin asumismuoto asukkaan ja kunnan kannalta. Se ei myöskään ole este työvoiman liikkuvuudelle toimivien asuntomarkkinoiden johdosta.

Vuokra-asuntoja tulee tehdä tarpeen mukaan. Tällä hetkellä on puutetta lähinnä vain yksiöistä. Muuten vuokra-asuntokysyntä on tyydytetty.

Hitas-järjestelmä kehitettiin aikanaan pitämään Helsingin asuntojen hinnat kurissa. Jokainen tietää, että tässä ei ole onnistuttu. Lisäksi hitas-asuntojen enimmäishinnat ovat varsin sattumanvaraisia. Täten koko järjestelmää tulee tarkastella kriittisesti.

Asuntotuoton määrällisenä tavoitteena, 3 500 asuntoa vuodessa, on varsin haastava. Tämä edellyttää, että uusien tuotantoalueiden kaavoittamiseen panostetaan voimakkaasti. Varsinkin Jätkä- ja Sompasaaren kaavoitusprosessia tulee hoitaa niin, että rakentaminen alueelle voidaan todella aloittaa vuonna 2008 Vuosaaren sataman valmistuessa. Itselläni on pienoinen epäilys ja pelko, onko kaavoitus näiltä osin aikataulussa ja eteneekö se riittävän nopeasti.

Kannatan kaupungin oman asuntotuotantorahoitusjärjestelmän luomista vuokra-asuntojen rakentamiseen sekä asuntojen peruskorjaamista.

Osaomistusasuntotuotannon aloittamista kaupungin toimesta en kannata.

Oma rahoitusjärjestelmä tuo päätöksenteon itselle. Tällöin on vapaus valita asukkaat ja realisoida kohteet tilanteen niin vaatiessa. Lisäksi markkinaraha on valtion rahaa edullisempi.

Mielestäni Helsingin Asuntohankinnan roolia tulisi selvittää ja selkeyttää.

Tiivistävää uudelleenkaavoitusta kannatan. Siinä on mahdollista hyödyntää olemassa olevaa infrastruktuuria ja toisaalta varmistaa palvelujen säilyminen.

Kun Helsingin vuotuinen uudisrakennustuotanto on vain noin 1 % asuntokannasta, on keskeisen tärkeätä huolehtia olemassa olevasta asuntokannan kehittämisestä ja ylläpidosta. Tällöin ei saisi erilaisin suojelullisin määräyksin hankaloittaa mm. hissien ja ullakkoasuntojen rakentamista jne.

Asunto-ohjelman toteuttaminen edellyttää hyviä suunnittelijoita, ammattitaitoisia rakentajia ja rakennusyrityksiä. Myös tämä aspekti on hyvä pitää mielessä ohjelmaa kehitettäessä.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Asunto-ohjelmasta puhuttaessa puhumme paitsi asunnoista ja asuntoneliöistä ja samalla tarkoitamme koteja ja olohuoneita. Asumisesta puhuttaessa käsittelemme siis myös kodin unelmaa. Ja näitä unelmia tietysti on monenlaisia, koska asujiakin on monenlaisia. Uuden ohjelman pitää olla tasapainossa sen suhteen, että asuntoja on tarjolla erilaisiin tarpeisiin.

Puutun itse asunto-ohjelmassa vain muutamaan kohtaan, koska pelkään, että tuo punainen valo rupeaa vilkkumaan aivan liian aikaisin.

Pari vuotta sitten tehtiin edellinen ohjelma, ja siitähän nyt ei ole tietysti paljonkaan päässyt vielä toteutumaan.

Siinä linjattiin rakentamisen painopisteeksi perheasunnot. Tätä painotusta on tietysti syytä jatkaa, koska - kuten on todettu - Helsingin asuntokanta on erityisen pienasuntovaltaista.

Nykyisessä ohjelmassa on asetettu 75 m²:n keskitavoite. Mutta siinä on ongelmana, että se ei välttämättä tuota niitä yli 100 m²:n asuntoja, joita esimerkiksi 2-lapsinen perhe, josta se haaveilee ja jonka se hankkii, jos siihen on varaa. Ja meillä on tällaisia kaupunkilaisia, perheitä ja ihmisiä, jotka haluavat asua ratikka-hissi -yhdistelmän lähellä, eli suosivat helsinkiläistä asuntokantaa ja ovat nyt pakotettuja auto + whitefens -espoolaiseen asuntokantaan, ja se ei tietysti ole hyvä. Eli me pakotamme nykyiset helsinkiläiset muuttumaan espoolaisiksi, vaikka heidän haaveensa olisi päästä ratikalla ja hissillä kotiin.

Toisaalta meillä on ongelmana - kuten valtuutettu Soininvaarakin totesi - että sosiaalisessa asuntotuotannossa on kysyntää erityisesti pienille asunnoille. Silloin tietysti ei ole kauhean fiksua rakentaa kauheasti sosiaalisen tuotannon isoja perheasuntoja, koska niitä tällä hetkelläkin on tyhjillään. Tämä dilemma, että meillä on kannassa paljon pieniä asuntoja ja toisaalta tarve, että sosiaalisen puolen kysyntä kohdistuu pienasuntoihin, joita ei kannattaisi rakentaa, niin tämä dilemma pitäisi ratkaista.

Meillähän on tämä asuntohankintasysteemi, jolla on mahdollista ostaa pieniä asuntoja vanhasta kannasta. Ja vaikka Kokoomus tätä systeemiä vastustaa, niin ilmoitan itse kannattavani sitä.

Mielestäni on hyvä idea sillä, että voidaan torjua segregaatiota sekoittamalla asujaimistoa ja toisaalta vältytään siltä, että nyt jo pienasuntovaltaiseen Helsinkiin pitäisi rakentaa lisää pienasuntoja, jotta tämä sosiaalisen vuokra-asunnon kysyntä pienille asunnoille saataisiin ratkaistua.

Toisaalta uudessa tuotannossa pitäisi mielestäni rakentaa sekataloja, joita on ilmeisesti toteutettu ainoastaan Ruoholahdessa ja sielläkin kai ainoastaan lama-ajan seurauksena ja turvin.

Itse asun talossa, jossa samassa talossa, samassa rapussa on omistusasuntojen lisäksi kaupungin vuokra-asuntoja ja mm. HOASin opiskelija-asuntoja. Ruoholahdessa tämä malli on toiminut hyvin, ja sitä mielestäni pitäisi suosia muuallakin.

Sitten:

Minulla on tällainen oma asumisen unelma, joka liittyy siihen, että mielestäni pitäisi kehittää toisaalta uusia tai uusvanhoja ratkaisuja.

Aikaisemmin oli tapana, että asunto-osakeyhtiöt muodostettiin ennen talon rakentamista, eli tulevat asukkaat pääsivät osallistumaan asuntojensa ja koko talon suunnitteluun. Nykyisin talot toteuttavat rakennusliikkeet, jotka suunnittelevat standardiasuntoja ja ajattelevat, että ne sopivat mahdollisimman monelle. Toisaalta tämä tuottaa paitsi tylsää asumista, kohtuuttoman paljon kaksioita ja muita pieniä asuntoja. Kaksiot menevät nopeasti kaupaksi ja niistä saa rakennusliike hyvän hinnan.

Itse toivon, että Helsingissä, tässä monimuotoisessa asumisessa, olisi tilaa kerrostaloille, jotka asukkaat itse rakennuttaisivat. Eli minulla on haaveissani tällainen yhteisöllinen sukupolvikerrostalo, jossa asukkaat osallistuvat suunnitteluun ja toteutukseen. Jotakin tämän tyyppistä on Loppukiri -senioriasunnossa, joka on Arabianrantaan, tai sinne lähelle toteutettu. Toivon, että tällainen yhteisöllinen kerrostalorakennuttaminen yleistyisi ja olisi myöskin muiden kuin senioreiden mahdollisuutena.

Kaupungin osa tässä on se, että toisaalta, jotta tällainen yhteisöllinen sukupolvikerrostalo voisi toteutua, pitäisi olla sellaisia kerrostalokaavoja ? , on riittävän pieni kerrostalo, että sadan asunnon yhteisöllinen talo ei välttämättä onnistu, vaan pitäisi olla pienempi kaava, jotta saataisiin tällainen yhteisö ja suunnittelu kasaan.

Sitten toisaalta kaupungin pitäisi suhtautua vakavasti sellaisiin tontinvaraajiin, jotka haluavat itse rakennuttaa kerrostalon, eivätkä ostaa rakennusliikkeen valmiiksi suunnittelemaa ja rakentamaa standardia.

Tällaisessa yhteisöllisessä kerrostalossa voisi esimerkiksi toteuttaa laajemmat ja toimivammat yhteistilat. Pesutuvat ja saunat voisi toteuttaa kerroksittain yhteistiloina sen sijaan, että niitä asuntoneliöitä tuhlataan näihin. Ja toisaalta ennen kaikkea asukkaat voisivat tehdä asunnoistaan omien tarpeidensa mukaan muuntuvia. Nämä talot olisivat myöskin luontevasti sekataloja. Näissä unelmataloissa olisi yksiöitä ja kaksioita, joita voitaisiin vuokrata sitten joko siellä asuvien perheiden tarpeiden mukaan tai sitten ulkopuolelle. Yhteisöllisyyttä voi ja pitää toteuttaa myöskin niissä taloissa, jotka eivät ole tällaisia erityisiä unelmatalojani.

Kaupunkihan nyt määrää kaavoissaan kerhotilojen rakentamisesta uusille alueille, mutta kaupungilla ei ole mitään strategiaa näiden tilojen käytölle. Pahinta on, että tilat on annettu pysäköintiyhtiöiden hallintaan, ja näillä pysäköintiyhtiöillä ei ole tietenkään mitään intressiä huolehtia asukkaiden yhteistoiminnasta. Eli kaupungin pitäisi miettiä tätä yhteisöllisyyden näkökulmaa kerhotiloissa.

Uusia asuntoalueita pitäisi toteuttaa myöskin autottomina tai vähäautoisina. Nythän meillä suurin piirtein puolella talouksista on auto ja kantakaupungista vain yhdellä kolmasosalla. Tähän liittyy kyllä kysymys autopaikan hinnasta. Autopaikka maksaa nykyisin noin 10 - 20 000 euroa, ja niiden hinta tulee nousemaan. Nykyisin, kun mitoitus on yksi paikka per kaksi asuntoa, niin autoton maksaa 5 000 - 10 000 euroa naapuriasukkaan autopaikasta. Sillä saisi vaikka vähän väljemmän makuuhuoneen tai vaatehuoneen. Sen takia autopaikan hinta pitää erottaa asuntojen hinnasta uusilla alueilla.

Ja vielä, vaikka täällä punainen valo jo näyttää syyttävästi tuossa silmäkulmassa.

Kuulun siihen kahden kolmasosan enemmistöön tästä valtuustosta, joiden mielestä pääkaupunkiseudun kunnat pitäisi yhdistää. Siihen tietysti liittyy tavoite yhteisvastuullisesta asuntopolitiikasta, jonka pohjalta on neuvottelukunnassa tietysti paperikin hyväksytty.

Yhteisvastuu merkitsee erityisesti yhteisvastuuta asunnottomien asuttamisesta ja se ei toteudu minkään vapaaehtoisuuden pohjalta.

Mutta - kuten täällä on jo todettu - kunnat voidaan laittaa yhteen. Viime viikolla jo puhuin järkiliiton, järkiavioliiton puolesta, ja olen miettinyt, että kyllä tätä järkiavioliittoa kannattaa edistää, koska muuten meitä voi odottaa järjestetty avioliitto.

Hyvä valtuustoväki.

Valtuutettu Minerva toi minun lempiaiheeni esille elikkä Ruoholahden. Sieltä löytyy oikein loistavia esimerkkejä niihin pointteihin, mitä haluan tuoda esille.

Ensinnäkin:

Kun täällä on paljon puhuttu asumisväljyyden kasvattamisesta, niin haluaisin tuoda konkreettisen esimerkin omasta elämästäni.

En ole löytänyt tarpeeksi pientä asuntoa näiltä uusilta alueilta. Tällä hetkellä esimerkiksi Ruoholahdesta ei löydy 20 plus m² suuruista, tai pientä asuntoa yksiöllä citysinkulle, yksin elävälle. Asunnot lähtökohtaisesti suunnitellaan isommiksi, on näitä minimirajoja nykyään. Käytännössä ei löydy kohtuuhintaista asuntoa uusilta alueilta elikkä ei tarpeeksi pientä. Sitä kautta citysinkut ajetaan asumaan mm. Kallioon tai Alppilaan, missä löytyy pieniä yksiöitä ja sitten pannuhuoneita.

Valtuutettu Krohn mainitsi pysäköintiyhtiöiden roolin.

Olen ihan samaa mieltä hänen kanssaan, että heillä ei ole paljon intressiä. Mutta pitää ilokseni kertoa, että Ruoholahdessa olemme saaneet neuvoteltua heidän kanssaan ja nyt saadaan Kanavakeskukseen, heidän rahoillaan, oma kanavakeskusemäntä. Elikkä he suostuivat tällaiseen.

Arvoisa puheenjohtaja.

Ihan lyhyesti:

Valtuutetut Koskinen ja Krohn mainitsivat puheenvuoroissaan Helsingin Asuntohankinnan ja Krohn jopa korosti sen tarpeellisuutta pienasuntojen hankintaorganisaationa.

Minä satun istumaan Helsingin Asuntohankinnan hallituksessa. Se toiminta on tällä hetkellä erittäin vaikeata. Voin mainita, että tänä vuonna on pystytty vapailta markkinoilta ostamaan vain 34 asuntoa per tilanne, pari viikkoa sitten, kolme viikkoa sitten, sanotaan korkeintaan 50 tänä vuonna, kun asunto-ohjelma edellyttäisi 200.

Sen tarpeellisuus on siinä. Mutta ei ole helppoa saada näitä pieniä asuntoja juuri siitä syystä, että niitäkin tarvitaan ja ihmiset eivät luovu niistä. Tämä oli lähinnä informaatiota.

Puheenjohtaja.

Kysehän on siitä, että meillä kuitenkin sosiaalisessa tuotannossa kaivataan pienasuntoja. Onhan järjetöntä, että kun meillä on niin hirveän pienasuntovaltainen kaupunki, että me jatkuvasti tuotamme niitä lisää, kun oikeastaan pitäisi ostaa vanhasta kannasta eikä tuottaa kauheasti pienasuntoja vuokra-asunnoiksi. Mutta totta kai se on hyvin hankalaa. Olen kuullut, että kolmekymmentä, neljäkymmentä kämppää on ostettu asuntohankinnalle. Ei sillä sosiaalista tuotantoa ratkaista.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Miten helsinkiläisten korkeita asumiskuluja saadaan kohtuullisemmaksi?

Tähän kysymykseen ei valtuustolle esitetystä aineistosta löydy vastausta, eikä sitä ole vielä löytynyt tänä iltanakaan.

Puhutaan siitä, että asuntojen pinta-alan olisi nopeaan tahtiin noustava, mutta välineitä siihen ei esitetä siihen, että helsinkiläisillä olisi tähän myös varaa. Sen sijaan esitetään, että valtio tukema kohtuuhintainen vuokra-asuntojen uustuotanto ja perusparannus lopetettaisiin kokonaan. Jonkinlaista "rusinat pullasta" -ajattelua edustaa ajatus, että erityisryhmiä varten kuitenkin valtiolta otettaisiin 35 %:n avustus.

Asuntopolitiikka on ehdotuksessa alistettu täydellisesti osaksi Helsingin kiihtyvää kilpailua ns. hyvistä veronmaksajista. Vastuu niin heikompiosaisten ryhmien kuin myös pieni- ja keskituloisten työtä tekevien asumisesta lakaistaan maton alle. Tosin sitä puheenvuoroissa on täällä kyllä nostettu esiin.

Kaupungin johdon mielestä ilmeisesti aivan liian suuri osa helsinkiläisistä on huonoja veronmaksajia.

Tämän ajattelun ruokkimiseen ei olisi varaa. Jo nyt Helsingissä jyllää ns. Nimby -ilmiö, eli huono-osaisilla ei ole asiaa hyvien ihmisten tontille.

Asuntopolitiikan lähtökohtana tulee olla ihmisten hyvinvoinnin lisääminen ja kohtuuhintainen asuminen.

Haluan kiinnittää huomion myös siihen että Helsinki on ainoa paikka, jossa vuokra-asuminen on ns. normaalia ja omistusasuminen poikkeavaa. Myös muualla Länsi-Euroopan suurkaupungeissa vastaava tilanne on hyvin yleinen. Suurkaupungeissa on kallista asua ja niissä asutaan jossakin elämänvaiheessa, esimerkiksi opiskeluaikana.

Työvoiman liikkuminen ja yleensä myös elinkeinoelämän tarpeiden kannalta laaja kohtuuhintainen vuokra-asuminen on Helsingin valtti. Missä muualla pienipalkkaiset julkisen ja yksityisen palvelujen työntekijät asuisivat, jos he haluavat asua vähänkään lähellä työpaikkojaan?

Kun maan hallitus on erityisellä matalapalkkatuella lisäämässä pienipalkkaisten määrää, on kysyttävä, minkä veneen alle Helsingin johto ajattelee heidän asuvan?

1990-luvun suuren laman perintö näkyy myös asumisessa. Vuokralaiset ovat köyhtyneet ja heidän asumisensa kallistunut. Näiden kahden tekijän yhteisvaikutuksesta asumismenot haukkaavat Helsingissä aivan kohtuuttoman osan pienituloisten kukkaroista, mikä näkyy hyvin sieltä tausta-aineistoista.

Rahoitustyöryhmän esityksessä valitetaan mm. tulorajojen haittaavan asukasvalintaa. Nykyisten tulorajojen perusteella yksinäinen hakija saa vähennyksen jälkeen ansaita 2 750 euroa kuukaudessa. 4-henkinen kahden tulonsaajan perhe voi ansaita 4 900 euroa kuukaudessa. Jos asuntoja tehdään pienituloisille, niin tulorajoihin se ei ensimmäiseksi hirtä kiinni.

Helsinki on Suomen ylivoimaisesti tärkein opiskelukaupunki. Meillä on hyvin paljon 20 - 30-vuotiaita asukkaita, paljon enemmän kuin muissa alueen kunnissa. Nuorten asuminen on Helsingin suurkaupunkimaisuutta ja on nähtävä vahvuutena. Heille on tärkeää myös hyvä joukkoliikenne, kohtuuhintainen vuokra-asuminen ja kulttuuripalvelut. On luonnollista osittain, että osa opiskelijoista muuttaa perheen perustamisvaiheessa pois Helsingistä.

Silti lapsiperheille on ehdottomasti tarjottava nykyistä kohtuuhintaisempia perheasuntoja. Markkinavetoisesti se ei yksin onnistu. Suuri kysyntä ja pieni tarjonta nostaa asuntohinnat tavallisen lapsiperheen kannalta riskirajoille, mikä näkyy jättikokoisina asuntolainoina. Nythän ollaan rajoittamassa myös asuntolainojen aikaa, kuten olemme uutisista kuulleet.

Monessa lapsiperheessä on alkanut korkojen nousu herättää varmasti huolta huomisesta, ja huoli varmasti vaan syvenee.

Lapsiperheiden, kuten myös muulle aikuisväestölle palvelut ovat tärkeitä.

Olen moneen otteeseen täällä aikaisemminkin jo todennut erilaisissa ponsissa ja aloitteissa, että palvelut pitää rakentaa asuinalueiden kanssa samaa tahtia - valtuutettu Hellström puuttui mielestäni tähän samaan asiaan tänään - ja palvelut on suunniteltava porukan mukaan ja niistä on pidettävä kiinni. Viikki on erittäin hyvä esimerkki siitä, että miten asukkaille luvattiin paljon ja annettiin vähän.

Kymmenessä vuodessa, vuodesta 1995 vuoteen 2005, asuntolainakanta Suomessa on kolminkertaistunut ja asuntojen hinnat Helsingissä yli kaksinkertaistuneet. Samalla yli puolet ruokakunnista on velattomia.

Asuntolainat kasaantuvat erityisesti nuorille perheille pääkaupunkiseudulle. Esimerkiksi 500 euron kuukausimaksulla voi nyt hoitaa kaksi kertaa suurempaa lainaa kuin kymmenen vuotta sitten, mutta tällä kaksinkertaisella lainamäärällä ei saa kovan rahan asuntomarkkinoilla neliötäkään suurempaa asuntoa hintojen nousujen vuoksi.

Hintojen nousu johtaa myös yllätyksiin palvelujen suunnittelussa. Näin kävi esimerkiksi jossakin Aurinkolahden kohdalla tai sitten Meri-Rastilan kohdalla, jossa perheet asettuivat toisin kuin suunnittelijat ajattelivat.

Kovan rahan vuokrat ovat vuokrasäännöstelyjen lopettamisen jälkeen kymmenessä vuodessa pompanneet tasolta 7 euroa per neliö tasolle 12 euroa per neliö. Aravavuokrat omakustannusperiaatteen vuoksi ovat nousseet nekin, mutta vain tasolta 6 euroa neliölle tasolle 8 euroa/neliö.

Kovan rahan vuokra-asuntotuotantoa on kiskurivuokrista huolimatta ollut hämmästyttävän vähän. Tämä on hyvä esimerkki poliittisesta virhearvioinnista. Vuokrasäännöstelyn purkamisen jälkeen ei kymmenessä vuodessa ole syntynyt edes kahtatuhatta uutta kovan rahan asuntoa. Se on vähemmän kuin valtion tukema asuntotuotanto Helsingissä yhtenä ainoana vuonna elikkä vuonna 2001, jolloin ARA-tuella alkava asuntotuotanto viimeksi ylitti 2 000 rajan.

Tehdyssä tausta-aineistossakin todetaan, että ARA-tuotanto on edullisin vaihtoehto uusien vuokra-asuntojen tuottamiseksi ja valtion tuella rakennettaessa ja korjattaessa Helsingin ei myöskään tarvitse velkaantua lisää tai vaihtoehtoisesti taata kiinteistöyhtiöiden lainoja. Miksi ottaa vastuut ja riskit Helsingin kannettavaksi, kun valtio osana omaa tukijärjestelmäänsä haluaa ne säilyttää?

Ja huolimatta punaisesta valosta esitän, että valtion asuntopolitiikassa on Helsingin kannalta yhtä ja toista parannettavaa. Mainitsen muutamat seikat, jotka Helsinki voisi esittää valtioneuvostolle ja ympäristöministeriölle. Neuvottelemalla voisimme päästä parempaan lopputulokseen kuin uhmakkaasti katkomalla välit valtioon.

Ensinnäkin:

Asukasvalinnan tulorajat voitaisiin poistaa kasvukeskuksista kokonaan. Tämä edellyttää, että kaupunki omassa asukasvalinnassaan asettaa edelleen etusijalle asunnottomat ja kiireellisemmässä asunnon tarpeessa olevat, vähävaraisimmat ja pienituloisimmat hakijat. Helsingin on myös tehokkaasti valvottava, että muut sosiaalisen vuokra-asuntojen omistajat tekevät samoin, joita ovat mm. VVO ja Sato.

Se, että kunnan vuokra-asuntoihin ei ole tulorajoja, tekee vuokra-asumisen paremmin yleisesti hyväksytyksi.

Toiseksi:

Peruskorjauksen valtion korkotukilainoituksen käyttö- ja luovutusrajoituksista voitaisiin olennaisesti lyhentää esimerkiksi 15 - 20 vuoteen nykyisestä 40 vuodesta.

Sitten puutun siihen asiaan, mihin valtiovarainministeri Heinäluomakin puuttui omissa puheenvuoroissaan tässä parin päivän sisällä.

Elikkä valtion maiden osalta on vaadittava valtiolta yhteiskuntavastuullista tonttipolitiikkaa, ei suurimman mahdollisen hinnan ulosmittaamista, mikä näyttää olevan ainakin valtiovarainministeriön tulosohjaamien Capitalin ja Senaatti-Kiinteistöjen linja. Tässä odottaisin nyt Heinäluomalta toisennäköistä linjaa eilisten kannanottojen perusteella.

Ja lopuksi:

Tuettua asumista on kehitettävä osana yleistä asuntopolitiikkaa.

Mielenterveyskuntoutujille, päihdeongelmaisille, vammaisille tai jostain muusta syystä asumiseen tukea tarvitseville on järjestettävä räätälöityjä tukipalveluja, jotta he selviytyvät muiden asukkaiden joukossa tasavertaisesti.

Kiitoksia.

Ja lopuksi: Santahamina asunnoille.

Arvoisa rouva puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Pääkaupunkiseudun tulevaisuus näyttää hyvältä, vaikka muunkinlaisia mielipiteitä on tänään kuultu, varsinkin jos meidän tilannettamme vertaa Itä- ja Pohjois-Suomen tilanteeseen.

Vuoteen 2030 mennessä väkilukumme on pääkaupunkiseudulla kasvanut 170 000. Yksinomaan Vuosaaren sataman valmistuttua, Jätkäsaari, Kalasatama, Sompasaari, Laajasalon rannat ja Keski-Pasila asuttavat 40 - 45 000 ihmistä.

Asuntokoko kasvaa, kuten moneen kertaan on sanottu.

Väki vanhenee. Suuret ikäluokat, vuosina 1945 - 1955 syntyneet, ovat melko aktiivisia. He ovat paljon parempituloisia. Siis heidän eläkkeensä ovat paljon paremmat kuin nykyisillä eläkeläisillä. Yksin asujat lisääntyvät. Ja uskokaa tai älkää, minä en ainakaan usko, että nämä tulevat eläkeläiset kaikki haluavat asua omakotitalossa. Monilla asukkailla on nimittäin tällöin jo mökki, kakkoskoti, jotkut hoitavat kakkoskotia Kanarian saarilla jne.

Helsinki kansainvälistyy.

Meistä itsestämme riippuu, miten kilpailukykyinen metropoli Itämeren rannalla Helsinki tulee olemaan. Meidän tulee houkutella tänne kansainvälisiä yrityksiä, pääkonttoreita, vakuutuslaitoksia, EU-virastoja ja pankkeja. Kulttuuritarjontaa ei koskaan ole liikaa.

Helsingin tulevaisuus ei ole pientaloissa, joita asunto-ohjelma tarjoilee runsaasti. Kuten jo Topelius sanoi sataviisikymmentä vuotta sitten, "perunamaa ei sovi Unioninkadun päähän". Jos menemme Helsingin pohjoisrannalle ja katsomme Vantaalle päin, siellä on runsaasti peltoja pientaloja varten. Ja kun katsomme itään, jossa Helsinki jo omistaa aika paljon maata, näemme siellä Sipoon metsät, johon voimme rakentaa pientaloja. Helsinki on erittäin pieni alue, vain alle 200 neliökilometriä. Nyt Helsingin asunto-ohjelmassa suunnitellaan kaikki pusikot ja ojan pohjat täyteen pientaloja, jolla houkutellaan ns. hyviä veronmaksajia.

Jos pääkaupunkiseudun neuvottelukunta ei saa asuntopolitiikkaa parempaan hallintaan, on kuntien yhdistäminen ainoa hyvä vaihtoehto.

Olen erittäin iloinen, että siitä ovat monet täällä puhuneet. Jos yhdistäisimme pääkaupunkiseudun kunnat, saisimme kunnolliset liikennejärjestelyt, kuten metroyhteydet ja lentokenttäradan jne. ja runsaasti tonttimaata pientaloja varten.

Helsingin asunto-ohjelma esittää moneen kertaan Malmin lentokentän uhraamista pientaloille.

Tämä ei ole Helsingin edun mukaista. Helsinki tarvitsee helikopteri- ja pienkoneyhteyden Pietariin, Tallinnaan ja muihin Itämeren kaupunkeihin. Malmilla on kaksi lentokoulua ja 350 työpaikkaa. Lähes kaikki suomalaiset lentäjät ovat aloittaneet tai aloittavat koulutuksensa Malmilla. En ole pariin vuoteen tavannut yhtään pohjoishelsinkiläistä, joka haluaisi, että Malmin lentokenttä muutetaan taloalueeksi. Asukkaat pitävät pienkoneiden ja laskuvarjohyppääjien katselusta. Lentomelu ei enää nykyisin häiritse, koska pienkoneet ovat lähes äänettömiä. Lentokentän alue on vain 180 ha. Ei sinne saa mitään suurta ja merkittävää pientaloaluetta. Jos haluamme säilyttää Helsingin kilpailukyvyn muiden Itämeren suurkaupunkien joukossa, on pienkonekenttä välttämätön. Onhan Tukholmassakin Bråmma.

Jätkäsaaren kaupunginosan suunnittelussa ei asunto-ohjelmassa ole paljoa mainintaa.

Ja minkälaisia palveluita tulee Jätkäsaareen? Miten se ihan oikeasti rakennetaan?

Me muut valtuutetut, jotka emme ole kaupunkisuunnittelulautakunnassa, emme ole oikeastaan nähneet siitä mitään tarkempia piirustuksia, vaan pieniä hahmotelmia.

Jätkäsaaressa asuu vuokralla tai omistusasunnoissa mahdollisesti taiteilijoita, liikemiehiä, ammatinharjoittajia, kaiken ikäisiä, lapsia ja vanhuksia.

Asunto-ohjelmalla on hyvät tavoitteet, mutta se korostaa liikaa pientalojen rakentamista.

Suomen kaupungistuminen ei ole päässyt oikein alkuun. Emme ole kansainvälinen suurkaupunki ollenkaan.

Helsingin kaupunginvaltuustossa on myös enemmän yliopiston professoreita ja opettajia kuin Suomen eduskunnassa. Siitä huolimatta missään ei koskaan mainita kolmea yliopistoa, jotka ovat tässä kaupungissa, eikä yliopiston opiskelijoita ole missään mainittu.

Meidän tulee siis enemmän ja paremmin rakentaa tämä suurkaupungiksi ja kilpailukykyiseksi Itämeren metropoliksi.

Puheenjohtaja.

Haluaisin tukea valtuutettu Asko-Seljavaaraa Malmin kentän asiassa.

Olen aina ollut sitä mieltä, että Malmin kenttä täytyy rakentaa, mutta vasta sitten kun kaikki muut tyhjät paikat on rakennettu.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Tässä on jo pitkä keskustelu pohjalla asunto-ohjelmasta. Siellä on paljon oleellisia linjauksia, ehkä tärkeimpänä panostaminen uusiin alueisiin ja rakennettavien asuntojen suurempaan kokoon.

Tiedoksi eräille valtuutetuille, jotka ovat ajatelleet, että nuoria ei ole tarpeeksi ajateltu, niin kyllä nuoriakin se ilahduttaisi, että olisi joskus rahaa jo heti ensiasuntovaiheessa mukavan kokoiseen asuntoon ja niitä saadaan vain rakentamalla suuria asuntoja niin, että keskikokoisiakin asuntoja vapautuu nuorille perheille.

Ajattelin puuttua yhteen tiettyyn kysymykseen, josta ei ole vielä varsinaista puheenvuoroa käytetty. Se liittyy täydennysrakentamiseen.

Viime aikoina täydennysrakentamisen osalta olemme yhä uudelleen ja uudelleen törmänneet sellaiseen ongelmaan, että uusien asuintalojen rakentaminen nakertaa nykyisten asukkaiden viheralueita.

Tämä asia on otettava vakavasti, tai muuten ihmiset muuttavat pian esimerkiksi Sipooseen, ei pelkästään saadakseen halvempia asuntoja, vaan saadakseen siedettävää asuinympäristöä.

Nämä lähivirkistysalueet, sitä ei voi varmaan kukaan kieltää, että ne ovat ihan must ihmisten viihtyvyyden, mielenterveyden ja liikuntamahdollisuuksien kannalta.

Olen usein kuullut niidenkin valtuutettujen ja virkamiesten suusta, miten hehkutetaan, että "no mutta Helsinkihän on maailman vihrein tai ainakin Euroopan vihrein pääkaupunki, että eihän meillä ole mitään hätää". Mutta eipä ole kovin kauaa, jos jatketaan tällaista nakertamislinjaa jatkossakin.

Mielestäni on älyllisesti aika epärehellistä puhua siitä, montako prosenttia Helsingin pinta-alasta on viheralueita. Paljon oleellisempaa on se, miten ne jakautuvat eri helsinkiläisten käytettäväksi. Ja tässä lähiviheralueet ovat erityisen tärkeitä.

Eli minä, ja uskon, että myös muut vihreät valtuutetut ovat sitä mieltä, että täydennysrakentamista on jatkossa tehtävä muualle kuin puistoihin ja metsiin.

Myös uusien asuinalueiden suunnittelussa on säästettävä enemmän luonnon rantoja, maastonmuotoja ja muita ympäristön elementtejä sekä näitä historiallisesti arvokkaita muistijälkiä, kuten vanhoja rakennuksia.

Tiedän, että erityisesti demarien valtuustoryhmässä on monia valtuutettuja, jotka ovat huolestuneita viheralueiden kohtalosta. Toivonkin, että voimme nimenomaan demariryhmän kanssa jatkossa tehdä hyvää yhteistyötä viheralueiden säilyttämiseksi.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Ajattelin olla suloisesti hiljaa asuntolautakunnan puheenjohtajana koko asunto-ohjelmasta.

Mielestäni yksi asunto-ohjelman peruslähtökohta löytyy jo siitä, kun tarkastetaan ja käydään läpi se jono niistä ihmisistä, jotka hakevat Helsingistä asuntoa. Silloin varmasti myös keskustelu asunnon koosta tulee kokonaan uuteen tilanteeseen, aukeaa uusi näkökulma siihen.

Nimittäin, vaikka meillä olisi kuinka pienasuntovaltainen Helsinki, niin joka tapauksessa suuri hätä ja puute on tällä hetkellä nimenomaan pienehköistä asunnoista. Eniten hakijoita on yksinäisissä naisissa ja miehissä, eikä suinkaan kaikki ole mitään sosiaalitapauksia, vaan aivan luonnollisen kehityksen kautta mukaan tulevia ihmisiä, osin yksinäisiä, esimerkiksi eronneita naisia ja miehiä, osin nuoria, jotka haluavat päästä kotoaan muuttamaan pois, mutta eivät ole vielä vakiintuneessa parisuhteessa, vaan haluavat itsenäistyä. Meillä tällaista kierrossa olevaa pienasuntokantaa tarvitaan. Siinä mielessä ei pitäisi kokonaan unohtaa, kun uustuotantoa teemme, että myös tällaisista asunnoista on puutetta.

Lisäksi on paljon esimerkiksi vanhempia, juuri näitä kohta eläköityviä ja jo eläköityneitä, jotka ovat jääneet esimerkiksi puolison kuoltua ja lasten muutettua maailmalle, jääneet yksin ja ovat varsin valmiita asumaan pienehköissä kohtuukokoisissa asunnoissa. Kun me puhumme siitä, että 30 - 40 m² henkeä kohden pitäisi olla se asuinpinta-ala, niin eikö silloin esimerkiksi 35 - 36 m²:n pienasunto ole juuri tätä, mihin me tavoittelemme ja olisi aivan sopiva tällaisille henkilöille?

Tämän haluan sanoa siksi, että tässä hyvin helposti tulee tilastoharhat esiin. Tällä hetkellä minulla on sellainen käsitys, että Helsingillä on koko ajan asuntoja, joita saa, jos on vaan jollakin varaa niissä asu. Eli meillä on suurimmat asunnot hyvin nopeassa kierrossa sen takia, että niitä on, jos joku niitä todella tarvitsee ja esimerkiksi määräysten mukaan tällaiseen kuuluu. Mutta ei ole perheelle mikään lottovoitto saada 110 m²:ä, kun vuokra on 10 euroa/m². Vuokra on 1 100 euroa kuukaudessa.

Puhumme asuntopolitiikasta, puhumme asumisen hinnasta. Jotakin Helsingin asuntojen asumisen hinnalle pitäisi pystyä tekemään.

Toinen asia on sitten tietysti se, että mikä on Helsingissä esimerkiksi vuokra-asumisen arvostus.

Tuntuu suorastaan uskomattomalta, että joku haluaisi myydä tällaisen bisneksen, mikä kaupungilla on, mikä vuokra-asunto on. Vuokra-asujat maksavat kaikki kulunsa ja ovat kartuttaneet esimerkillisellä tavalla Helsingin kiinteistökantaa.

Meillä on valtava asuntokanta Helsingissä, ja se on vuokralaisten maksamaa. Se meidän pitäisi aina muistaa. Siinä mielessä meidän pitäisi päinvastoin arvostaa näitä ihmisiä, jotka asuvat vuokralla ja saada myös kiinteistöyhtiöihin iskostettua se, että he eivät ole suinkaan kaupungin suuren omaisuuden edustajia, vaan asukkaiden palvelijoita, samalla kun he huolehtivat hyvällä tavalla Helsingin kaupungin kiinteistöjen kehittämisestä ja kiinteistöjen kunnossa pitämisestä.

Tässä mielessä kyllä asuntopolitiikkaa ja asunto-ohjelmaa voidaan lähestyä hyvin monista näkökohdista. Yksi olisi varmasti ihan hyvä, että jokainen miettisi vähän eri rooleissa, minkälaista asumista Helsingissä tarvitaan.

Olen joskus ajatellut, että kadehdin hieman näitä 1950 - 1960-luvun taitteessa rakennettuja lähiöitä. Ajattelen sitä, että nyt me rakennamme isojakin alueita, joissa ei ole palveluja missään. Ne perustuvat jo siihen, että pitää autolla lähteä johonkin kaukana olevaan supermarkettiin, kun silloin vielä lähdettiin siitä, että asuinalueelle syntyy myös liikepalveluja ja monenlaisia kaupallisia palveluja, kun vertaa esimerkiksi Roihuvuoren ostoskeskusta, joka nyt tosin on rapistunut, mutta joka silloin oli ihan hyvä.

Tässä mielessä olen tavattoman iloinen, kun nyt on tullut tiivisrakentamista. Esimerkiksi Kontulankaaren ja Kivikonkaaren kulmaan löytyi hyvin kolmen talon tila ja mikä parasta, yhden talon alakertaan tuli Alepa eli tuli liike, siis lähiliike, joka on ollut sen alueen asukkaille varmasti suurimpia ilonaiheita, samalla kun huomattiin, että ne kolme taloa mahtui tähän. Kyllä meillä myös tätä tiivisrakentamismahdollisuuksia on, kun me niitä vain haluamme käyttää ja sitä kehittää.

Arvoisa puheenjohtaja.

Oli hyvä, että valtuutettu Saarnio otti esille asuntolautakunnan puheenjohtajana tilavien yksiöiden ja kaksioiden tarpeen.

Olen täsmälleen samaa mieltä, että kun asunto-ohjelmaa rakennetaan, ei pidä pelkästään katsoa riittävän isoja ja tilavia perheasuntoja, vaan että pitää pohtia kokonaisuutta. Meillä on erilaisia tarpeita, jotka näkyvät tässä taustaselvityksessäkin, että nimenomaan nuoret, vanhempien helmoissa asuvat ovat niitä ja ikäihmiset ja eronneet, jotka tarvitsisivat näitä asuntoja.

Voisi olla ihan hyvä, että asunto-ohjelmassa jollakin tavalla määriteltäisiin eri asumismuotojen tarvetta niin, ettei se jäisi pelkästään rakennuttajan tai kiinteistölautakunnan harkintaan, kun tontteja ruvetaan muodostamaan.

Puheenjohtaja, hyvä valtuustoväki.

Asumisen monimuotoisuudesta ja kohtuullisesta hintatasosta lienemme suhteellisen yhtä mieltä.

Haluaisin tuoda muutaman lisänäkökulman asumisen kehittämiseen.

Dosentti Matti Kortteinen meille jaetussa aineistossa tuo esiin sen, että suunnittelua ohjaavasta ajattelusta puuttuu kulttuurin käsite. Kulttuuri ohjaa asumiseen liittyviä mieltymyksiä.

Tämä ongelma näkyy nähdäkseni uuden, ns. postmodernin arkkitehtuurin luontaan työtävyydessä, joka on pikemminkin kliinistä kuin esteettistä.

1960 - 1970-luvuilla harjoitetusta betonibrutalismista olemme siirtyneet lasibrutalismin kauteen. Tällaisessa miljöössä ei ole aina helppo luoda yhteisöllisyyttä, vaan se viittaa lähinnä kontrolliin ja tehokkuuteen.

Monet tuntemani luovat ihmiset, joista osa on lapsiperheitä, ovat lähteneet pois Helsingistä hakemaan yhteisöllisempää asumista. Yhteisöllisyyttä tukevat asumisratkaisut ovat myös sosiaalipoliittisesti toimivia. Kun asuinympäristö on turvallinen ja ihmisläheinen, siinä on helpompi luoda hoitoverkostoja lapsille ja vanhuksille.

Esimerkiksi Pikku-Huopalahdessa olen nähnyt tällaista yhteisöllisyyttä. Pihat ovat rajattuja ja rakennuskanta matalaa, jolloin lapset ovat ikään kuin ikkunan alla valvottavana.

Toinen esimerkki on ruotsalaisen arkkitehdin suunnittelema ja suomalaisten arkkitehtien halveksima Vantaan Kartanokoski, joka hyväilee myös monen suomalaisen esteettistä silmää.

Miksi uusvanha rakentaminen on suomalaisille arkkitehdeille tabu? Mitä järkeä on lättäkattojen rakentamisessa, kun harjakatot ovat paitsi parempia pitämään kosteusvauriot loitolla, tekevät taloista myös talojen näköisiä? Miksi kaarreviivainta on niin vaikea käyttää, jotta saataisiin pyöreitä muotoja? Miksi jugendtaloille tyypillinen ornamentaalinen koristelu on nykyään pannassa?

Haluan siis kiinnittää huomiota asumisen kehittämisessä asuinympäristön estetiikkaan ja asumiskulttuuriin. Tähän tarvittaisiin myös poliittista tahtoa, kun sitä ei näytä suunnittelijoilta riittävän tai löytyvän riittävästi. Rahanpuute ei nähdäkseni tässä riitä pelkästään selitykseksi. Kyse on myös kulttuurista.

Pohjimmiltaan inhimillisemmän asumisen kehittämisessä on kyse sosiaalipolitiikasta, sillä asumisen laatu vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin asuinalueella.

Yksi keskeinen ryhmä, jonka elinolosuhteisiin ja toimintakykyyn asuinympäristö ja asuntojen toimivuus vaikuttaa, ovat kuntoutujat. Jos asunnot ovat esteettömiä ja toimivasti varustettuja, he voivat jäädä helpommin kotiin kuntoutumaan, ja tämä puolestaan säästää laitoshoitokustannuksissa.

Myös senioriasumisessa on tärkeää kehittää toimivia asumisratkaisuja, joiden on syytä olla paitsi teknisiä, myös sosiaalisia. Juuri yhteisölliset asumisympäristöt kehittävät mahdollisuutta lähitukiverkostojen rakentumiseen.

Elikä yhteenvetona toistan vielä toivomukseni:

Asumisen kehittämiseen lisää yhteisöllisyyttä ja esteettisyyttä.

Arvoisa puheenjohtaja ja valtuutetut.

Olen koko illan miettinyt, että miten pystyn keskittymään omaan sanomiseeni, niin paljon on sanottu.

Mary Decker oli 800 m:n juoksija - en nyt muista, kuinka kauan sitten. Hän sanoi jossain haastattelussa koko ajan miettivänsä "action, passion, vision, action, passion, vision". Olen ajatellut tätä samaa.

Tämä action tulee minulle siitä, että täällä on niin hyvä tausta-aineisto. Puuttuu vain se, että priorisoidaan, mitä ensimmäiseksi tehdään. Siellä on Jätkäsaaret ja nämä kantakaupunkiin liittyvät alueet ja niiden uudisrakentaminen. On selvä, että monimuotoisesta rakentamisesta tulevan asuntokannan turvaamiseksi niin, että meillä on kahden hyvän veronmaksajan perheille kunnon asunnot. Siitä tehdään ne rahat, joilla turvataan meidän palvelut.

Helsingissä on tällä hetkellä maan parhaat palvelut. Niitä tulevat käyttämään ympäristökunnat, niitä käyttää nyt ympäristökunnat. Ilman uusien veronmaksajien tuomia lisärahoja me emme pysty palveluja pitämään. Toisaalta on aivan selvä, että Helsinki tarvitsee lapsiperheitä. Muutenhan meiltä loppuu kantakaupungista lapset, jotka käyttävät kouluja.

Sitten tämä passion.

Mielestäni meillä on hyvä Helsinki asua. Intohimoni on Helsinki, kun vietän nämä illat täällä.

Meidän täytyy suojella kantakaupunkia niin, ettei jokaista puiston nurkkaa nyrhennetä lisärakentamiseen täydennysrakentamisen nimissä tai jokaista rantatonttia viedä meren päälle asti, niin että saadaan ne muutamat viisikymmentä asuntoa. Meidän täytyy suunnitella nyt rakentamiseen varatut alueet niin hyvin, että me saamme nämä kahden palkansaaja-veronmaksajan lapsiperheet sinne asumaan. Jätkäsaaressa on iso mahdollisuus. Näin myös Keski-Pasilassa. Se on upeiden liikenneyhteyksien päässä.

Haluaisin tästä uudesta asunto-ohjelmasta toteutuksen, joka on moni-ilmeinen.

Olen viettänyt 1950-, 1960-, 1970-, 1980-, 1990- ja 2000-luvun kaupunginosassa, jossa 1950-luvulta, pula-ajalta, on upea rakentamisen tahti. On Myllykalliolla korkeat talot, jotka laskevat matalimmiksi kerrostaloiksi ja rantaa kohti rivitaloiksi. Meillä oli 1950-luvulla arkkitehtejä ja kaupungilla varaa suunnitella viihtyisä lähiympäristö, johon helsinkiläiset halusivat tulla asumaan. Siellä oli myös lähiliikunta- ja lähikulttuurin paikat, ennen kaikkea lähiliikuntapaikat.

1970- ja 1980-luvuilla tehtiin ensimmäinen täydennysrakentaminen. Lauttasaareen tuli ostari, myös Herttoniemeen, Roihuvuoreen. Samalla lailla tehtiin tähän viihtyisään kotiympäristöön ostari, kaupat ja lisää kerrostaloja. Kaikki olivat suhteellisesti kauniissa mittakaavassa edelliseen, aiempaan ympäristöön ja luontoon.

2000-luvulla tuli tämä kolmas buumi, joka toi nämä betoninharmaat tornit lasinurkkaisine parvekkeineen. Niitä minä en haluaisi täydennysrakentamisen nimissä. Nehän tehdään halvimmalla mahdollisella tavalla, koska kaikki menee kaupaksi. Ei Helsingin ympäristöineen pitäisi olla niin halpa. Kalliilla menee mikä tahansa.

Haluan moni-ilmeistä rakentamista niihin paikkoihin, joihin nyt suunnitellaan, joka viehättää niitä, jotka menivät Espooseen minun suuresta ikäluokastani. Kyllä he palaavat yhteen kerrokseen, taloon, jossa on hissi, kunnollinen parveke ja hissi vie katutasoon ja autotalliin.

Kolmas, ihan pieni asia, tässä kaupungin asumisen rakentumisessa, ovat lähipalvelut, lähiliikuntapalvelut, lähikulttuuripalvelut. Miten me muuten pidämme vanhenevan suuren ikäluokan kotona asumassa, jos meillä ei ole turvallisia palveluja, jotka ovat saavutettavissa katutasoon hissillä omasta kodista?

Ikä-ihmiset tarvitsevat asuntoja tässä kaupungissa.

Ja kun ajattelen lähipiirissäni olevia yli 80-vuotiaita, aika moni heistä leskirouvista saattaisi luopua omasta suuresta asunnostaan jonkun lapsiperheen hyväksi, jos heille olisi tarjota parvekkeellinen, kauniilla näköalalla oleva hyvien kulkuyhteyksien päässä oleva palveluasunto.

Toivon uutta otetta asumisen suunnitteluun ja kaupunkiimme, että ennen kaikkea tämä kaunis vanha Helsinkimme säilyy.

Fru ordförande, bästa fullmäktigeledamöter. Arvoisa rouva puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Ilta on myöhäinen, enkä pidennä sitä pitkään.

Ryhmätoverini Dahlberg piti jo niin hyvän ja kattavan, hyvin valmistellut ryhmäpuheenvuoron, että siihen ei ole paljon lisättävää. Mutta tunnetusta meidän ryhmämme on iso ja monipuolinen. Muutama kommentti vielä sallittakoon.

Aluksi haluaisin vielä kerran - olen aikaisemminkin sen sanonut - alleviivata, se on jostakin syystä puuttunut tästä keskustelusta kokonaan, että kyllä meitäkin jossakin määrin koskee se, miten tätä koko maan politiikkaa harjoitetaan, koska pääkaupunkiseudun asuntopolitiikka on myös kansallinen asia. Se vaikuttaa koko maan politiikkaan ja koko maan politiikka vaikuttaa siihen.

Sen takia olen edelleen sitä mieltä, että hallitsematon muutto pääkaupunkiseudulle ei voi olla meidän kenenkään intressissä. Silloin tämä puhuttu mission impossible tulee vielä mahdottomammaksi ja ongelmat ovat aina askeleen edellä.

Meidän haaste täällä on löytää se tasapaino asuntotilanteessa, joka johtaa siihen, että se ei haittaa taloudellista kehitystä, mutta ei myöskään tietenkään sitten houkuttele lisämuuttoon koko alueelle.

Mielestäni suurin ongelma on se, miten pystymme jakamaan tätä taakkaa kaikkien pääkaupunkisaajien ? kesken, niin kuin me olemme kuulleet, että tässä on Helsingillä paljon tekemistä.

Olemme myös kuulleet, että kaikki toimenpiteet ovat tärkeitä, pienet ja isot. Ja erityisesti minun listallani oli myös - taisi olla valtuutettu Helistön mainitsema asia - että sekä uuskaavoituksessa että kaavamuutoksissa yritetään tehdä kaikkia, jotta toimisto- ja hallinnolliset toiminnot siirtyisivät kantakaupungista ulos ja tekisivät ainakin siltä osin tilaa sitten suurimmillekin asunnoille täällä päin.

Kulttuuriarvoisa on puhuttu monessa puheenvuorossa.

Ihan kuten asiaan kuuluu, niin museovirastoa on sekä kehuttu että haukuttu. Mutta näinhän se on, että jos näitä rakennuksia halutaan säästää, oli kyse sitten yksittäisistä rakennuksista tai kokonaisuuksista, niin silloin täytyy uskaltaa osoittaa vähän suurempaa ennakkoluulottomuutta muilla alueilla. Ja nyt ajattelen sitä, kun suunnataan katseet ylöspäin.

Olemme kenties pikkuisen liian varovaisia sittenkin tässä maassa tätä korkeaa rakentamista kohtaan. En tarkoita sitä, että asuinpilvenpiirtäjiä levitettäisiin koko kaupungin alueelle. Mutta olisi kuitenkin mahdollisuus kokeilla sitä. Nythän meillä on Keski-Pasila, jonka sekä itä- että länsipuolella on sellainen alue, joka ei rumemmaksi voi muuttua. Kokeillaanpa siellä sitten ihan kunnolla korkeaa rakentamista eikä vain 25-kerrosta ja katsotaan, mihin se johtaa. Luulen, että myös lapsiperheet voisivat löytää paikkansa siellä, kunhan lähellä on, niin kuin siellä on Keskuspuisto kuitenkin aika lähellä ja riittävästi viheralueita, jos uudet talot ovat teknisesti korkeatasoisia.

Lopuksi ihan yleisesti ottaen tähän problematiikkaan:

Näinhän se on, että kaavoitus ja asuntotuotanto muodostavat nyt tämän sektorin, jolla tämä paljon puhuttu, ja meidänkin ryhmän hellimä yhteistyö pääkaupunkiseudun kuntien välillä - yksinkertaisesti sen täytyy onnistua. Ei ole varaa epäonnistua. Minä kuulun siihen kolmasosaan, joka ei nimittäin näitä kuntaliitoksia halua - ja silloin nimenomaan puhutaan asuntojen kokonaistuotannosta, asumisen sijoittamisesta nykyisten ja tulevien suurten liikenneväylien varteen, jotta kaupunkirakenteen pirstaloitumista voidaan ehkäistä, mutta puhutaan myös oikeudenmukaisesta taakan jaosta, sosiaalisesta asuntotuotannosta.

Mutta vaikkei nyt onnistuisikaan ihan siinä aikataulussa mitä me haluaisimme, niin mielestäni seuraava looginen askel ei kuitenkaan ole kuntaliitos, vaan olemassa olevan yhteistyöelimen, joka meillä kuitenkin on olemassa, joka tekee jo joiltakin osin kaikkia kuntia sitovia päätöksiä eli YTV:n edustavuuden parantaminen ja jonkin näköinen demokratisointi, jotta kaikki jäsenkunnat ja niissä olevat poliittiset suuntaukset varmasti saisivat äänensä kuuluviin ja sen jälkeen siirtää, jos tähän joudutaan, päätäntävalta yleiskaavoituksesta, sitovista asuntotuotantotavoitteista ja myös liikennesuunnittelusta sitten tälle. Asemakaavoitus jäisi mielestäni ehdottomasti peruskuntien tasolle. Minä en halua olla mukana päättämässä Espoon perukoiden asemakaavoista. Muistan, miten vaikeaa se saattoi olla joskus Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnassa tuntea hyvin kaikki laajimmat osat. Väitän nimittäin, että juuri liikennejärjestelyt ja edullinen joukkoliikenne on se avain, jolla myös kaavoituksen ja asuntotuotannon koordinointi saadaan nytkähtämään eteenpäin.

Jos tätä voidaan saavuttaa kuntarajoja muuttama, olisi hyvin tyhmää suostua siihen valtavaan demokratiavajeeseen, joka seuraa kaikilla muilla alueilla tämän takia, jos se voidaan hoitaa olemassa olevia yhteistyöelimiä kehittämällä.

Puheenjohtaja.

Olen rakennusvirasto yleisten töiden lautakunnan puheenjohtaja, ja haluaisin tuoda lautakunnan näkemyksiä esille kaupungin rakentamisen osalta.

Kun kaupunki kasvaa, niin rakennusten lisääntyessä lisääntyy myös rakennettavien puistojen ja katujen tarve. Näissä ja niiden kunnossapidossa on jo nyt vakava budjettivaje. Tämän vuoksi on tontteja myytäessä osa myyntihinnasta varattava puistojen ja katujen rakentamiseen.

Jo nyt, ennen kuin tätä esillä olevaa asunto-ohjelmaa aletaan toteuttaa, nämä käyrät kulkevat tähän malliin. Määrärahat ovat suurin piirtein samat kuin aikaisemmin ja rakennettavien puistojen vaativat määrärahat ovat noin 45 asteen kurvassa. Siinä on aika iso käppi. Ja jos ajatellaan, mihin tämä asunto-ohjelma johtaa, seuraavan kymmenen vuoden aikana rahan tarve on mitä melkoisin.

Asunto-ohjelmaan on sisällytettävä myös kasvavan liikennemelun vähentämiskeinot.

Liikennemelu on jo nyt sietämätöntä pääväylien varrella. Niitten liikennemelujen torjumista pitäisi valtion vastata. Kaupungin kasvaessa myös liikennemelu kasvaa. Siltä on suojauduttava. Mutta suojautumisen kustannukset on kytkettävä rakentamiseen. Muuten niihin ei ole rahaa.

Kaupunkisuunnittelussa ollaan nykyään väkivaltaisia. Maankäyttölain mukaan kaupunkilaisia pitäisi kuulla. Kuuleminen on saanut yhä enemmän farssimaisia piirteitä. Kuitenkin aito mahdollisuus kaupunkilaisten vaikuttaa ympäristöönsä on ollut maankäyttölain yksi keskeinen tarkoitus.

Uuden rakentamisen suunnittelussa on kuultava asukkaita aidosti. Esimerkiksi pientaloalueita tulisi sijoittaa sellaisille alueille, joihin ne sopivat, ei melualueille, koska pientaloasumisen idea on juuri ulkona puuhastelu. Liikerakennuksia tulee sijoittaa väylien varrelle, koska ne toimivat eristeenä niitten takana oleville asuintaloille, olivatpa ne sitten mitä muotoa rakentamista tahansa.

Tässä muutama keskeinen rakennusvirastossa esille päivittäin tuleva ongelma asuntopoliittisen ohjelman saatteeksi.

Hyvä puheenjohtaja, hyvä valtuustoväki.

Helsingistä puuttuu tilavia perheasuntoja. Sen sijaan yksiöitä meillä on runsaasti. Emme ole tämän ongelman kanssa yksin. Sama tilanne on monissa pohjoismaissa.

Yksi tapa, jolla tätä problematiikkaa muualla pohjoismaissa on pyritty ratkaisemaan, on se, että kunta tai kaupunki on tukenut pienten kerrosasuntojen yhdistämistä toisiinsa siten, että kaupunki on maksanut yhdistämisestä koituvat putki- ja sähköremontin tai ainakin osallistunut siihen.

Tämä on sellainen keino, jota voitaisiin hyvin kokeilla myös Helsingissä. Meilläkin on vanhoja lähiöitä, esimerkiksi Laajasalo, Herttoniemi, Roihuvuori, Haaga ja monet muut, joissa vanha kanta on nimenomaan täynnä taloja, joissa on pieniä parinkymmenen neliön yksiöitä. Sen sijaan isoista perheasunnoista on kova pula.

Nyt tätä vierekkäisten asuntojen yhdistämistä sillä tavalla, että siten saataisiin isoja perheasuntoja, niin sitä tukisi myöskin se, että tällä tavalla voisimme vähentää sitä painetta, joka kohdistuu alueiden puistoihin ja viheralueisiin.

Mielestäni voidaan myöskin kysyä sitä, että jos pyritään paikkaamaan sitä tarvetta, joka vallitsee isojen perheasuntojen kohdalla, niin onko mielekästä rakentaa ne perheasunnot, tai nämä isot asunnot, juuri siihen puistoon, joka tekee siitä alueesta arvokkaan niille alueella asuville lapsiperheille, jotka sitten muuttavat pois, kun eivät siinä enää viihdy? Eli ainakin tällä tavalla voitaisiin yrittää saada paikata tätä isojen asuntojen pulaa, yhdistämällä vierekkäisiä asuntoja.

Se olisi mielestäni sellainen asia, joka kannattaisi pyrkiä tekemään lähivuosina sen vuoksi, että juuri lähivuosina on tulossa näille vanhoille asuinalueille putkiremontit ja niiden yhteydessä nimenomaan olisi järkevää toteuttaa näitä asuntojen yhdistämisiä.

Asuntojen yhdistämisessä tai muunneltavuudessa, jota voidaan tietysti soveltaa myös sitten isoihin asuntoihin, olisi myös se hyvä puoli, että tällaista viereistä yksiötä voitaisiin käyttää myös tällaisena niin kuin mummon yksiönä, kun nyt kotihoito lisääntyy ja ihmiset Helsingissä eläköityvät. Ja samoin tämä viereinen pieni yksiö voisi toimia sitten myöhemmin opiskelemaan lähtevän lapsen asuntona, mikä myöskin tukisi yhteisöllisemmän asumisen muotoa.

Vielä tästä täydennysrakentamisesta sen verran, että itse toivoisin, että osallistaminen tai asukkaiden mukaan ottaminen suunnitteluun, josta kyllä paljon puhutaan, että sitä toteutettaisiin oikeasti enemmän.

Esimerkiksi meillä Herttoniemessä, jossa kaivataan nimenomaan isoja asuntoja, niin siellä voitaisiin mielestäni hyvin löytää sellaisia alueita täydennysrakentamiselle, jotka välttämättä eivät herättäisi asukkaissa suurta vastustusta. Esimerkiksi kun lähivuosina puretaan Herttoniemen vanha ostoskeskus, niin sen ostoskeskuksen tilalle voitaisiin hyvin rakentaa korkeita kerrostaloja, joissa olisi isoja perheasuntoja, joita siltä alueelta puuttuu.

Toiseksi:

Olen ihmetellyt myöskin sitä kovasti, että kun Herttoniemen teollisuusalueella - joka siis sijaitsee 10 minuutin metromatkan päässä keskustasta - on sellainen laaja teollisuusalue, niin kuinka Helsingin kaupungilla on varaa siihen, että siihen nousee yksi toisensa perään isoja autokauppoja? Sen sijaan mielestäni olisi paljon järkevämpää, että ne autokaupat olisivat jossain enemmän periferiassa. Ja tällainen iso alue, 10 minuutin metromatkan päässä keskustasta, metroradan varrella, siihen voitaisiin aivan hyvin rakentaa perheasuntoja tai ylipäätään asuntoja, joista on kova pula.

Arvoisa rouva puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Helsingin verotulopohja on huono, eikä ole näkyvissä nykyisellään oleellista tilanteen paranemista. Yritykset muuttavat ympäristökuntiin jatkuvaa tasaista tahtia. Samoin tekevät lapsiperheet. Toisaalta Helsingin muuta maata paremmat suojaverkot houkuttavat väkeä muualta maasta nauttimaan sosiaalieduista. Tässä muutama esimerkki, miksi nyt laadittavan asunto-ohjelman poliittisen ohjauksen merkitys on suuri.

Kaikkien poliittisten päättäjien, vasemmalta oikealle, on tunnustettava, että Helsinki tarvitsee kiireesti väestökehityksen rakennemuutosta tilanteen tasapainottamiseksi. Tarvitaan kipeästi lisää veronmaksajia verotulopohjan vahvistamiseksi.

Helsingin tulevaisuuden selviytymisstrategian tärkein ohjauspaperi on juuri tämä asunto-ohjelma, koska maankäyttö on paras väline ohjata tulevaa kaupunki- ja väestörakennetta toivottuun ja terveeseen suuntaan.

Asunto-ohjelmassa on pääpaino pantava sellaiselle asuntotuotannolle, joka houkuttaa työssä käyviä ja lapsiperheitä pysymään Helsingissä.

Suuri virhe on tehty siinä, että aiempina vuosikymmeninä on rakennettu liian yksipuolisesti pieniä asuntoja. Näin on siitä huolimatta, että kaupungin talouksista lähes puolet on yhden hengen talouksia. On myös tehty liian yksipuolista asuntokantaa ja yksipuolisia asuinalueita. Muutos tähän on välttämätön.

Nyt tarvitaan myös suuria, muunneltavissa olevia elinkaariajattelun sisältäviä perheasuntoja. Näitä on myös rakennettava riittävästi, huomattavasti enemmän kuin edelliset asunto-ohjelmat edellyttävät. Edellisten asunto-ohjelmien tavoitteet riittävät vain asumisväljyyden poistamiseen.

Tulevaisuudessa kilpailu kovenee myös työntekijöistä, joten tämä on otettava huomioon asunto-ohjelmassa.

Helsingin tuleekin keskittyä omassa tuotannossaan sekä vanhoissa omistamissaan asunnoissa selkeästi työsuhdeasuntoihin.

Helsinki on maan ainut metropoli. Tällöin on luonnollista, että valtaosa asuinrakennuksista on kerrostaloja. Kuitenkin Helsingissä kerrostalojen kehittäminen on unohtunut kokonaan. Me tarvitsemme erilaista, monipuolista, korkealuokkaista toteutusta tyyliin "terassitaloja Erottajalle".

Jätkäsaaressa, Keski-Pasilassa ja Sompasaaressa on oivalliset mahdollisuudet toteuttaa aivan uudenlaista kerrostaloasumista. Nämä alueet voi toteuttaa myös aiempaa suunnittelua huomattavasti korkeampina rakennuksina asumisviihtyisyyden kärsimättä. Vielä ei ole liian myöhäistä. Näin toteutettuna saamme lisää kipeästi tarvittavia kerrosneliömetrejä helposti jo valmiiksi eheässä kaupunkirakenteessa.

Liikennejärjestelyt ovat monella alueella vaikeat toteuttaa toimiviksi. Siksi niihin on keksittävä entistä ennakkoluulottomampia ratkaisuja. Esimerkiksi Jätkäsaari toimiakseen tarvitsee sekä liitynnän keskustatunneliin että metron.

Ullakkorakentamista tulee suosia entistä enemmän ja sallia laajemmin. Nyt meillä suojellaan kattoja tarpeettomasti, vaikka maan tasalle ne eivät juurikaan näy. Näin estetään järkevä ja edullinen ullakkorakentaminen.

Kiistatta hyvin monet perheet haluavat asua pientaloissa. Tämän toiveen toteuttaminen on Helsingille erityinen haaste, joka on otettava vastaan ja etsittävä oikeat ratkaisut kehittämällä kaupunkiin sopivia pientaloja. Myös kaupunkivillat kuuluvat moni-ilmeiseen metropoliin.

Lainsäädäntöä tulee muuttaa pientalojen osalta sallivammaksi, jotta niiden rakennuskustannukset pysyvät kohtuullisina ja rakennustehokkuutta saadaan nostetuksi.

Kaavat eivät saa olla löysiä hyvän lopputuloksen aikaan saamiseksi. Tarvitaan ennakkoluulottomuutta ja persoonallisia ratkaisuja kaikkiin asumismuotoihin.

Pääkaupunkiseudun yhteistyö maankäytön suunnittelussa on välttämätöntä. Paras -hankkeen myötä yhteistyö on tiivistynyt.

Toivoisin kovasti pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan pystyvän sitouttamaan kaikki mukana olevat tahot sovittuihin päämääriin. Näinhän ei nyt tapahdu. Esimerkiksi Helsinki on ainoana täyttänyt velvollisuutensa, jopa ylittänyt, asunnottomien ja sosiaalisesti tuettujen asuntojen rakentamisessa. Tulevaisuudessa on Helsingin löydettävä keinot, millä saadaan muut tekemään samoin. Muuten on turha puhua yhteistyöstä, ja päätöslausekkeet jäävät pelkäksi sanahelinäksi.

Valtio tulee myös saada mukaan näihin pääkaupunkiseudun talkoisiin. Olisi kohtuullista, että valtio myisi omistamiaan maita raakamaan hinnalla.

Jäämme odottamaan myös, toteutuuko ministeri Heinäluoman tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa antamat lupaukset valtion enenevästä osallistumisesta kuntien asuntorakentamiseen.

Myös kaupungin tulee myydä enemmän omistamiaan tontteja asuinrakentamiseen. Tämä on yksi keino saada lisää veronmaksajia.

Joka puolella kaupungin hallinnossa tulee eteen, että kaupungin tonttivarantoa ei voida merkittävästi lisätä.

Täytyy löytyä keinot tonttivarannon nopeammalle kasvattamiselle.

Helsingin asuu muuta maata enemmän nuoria aikuisia. Tämä on merkittävä ja tärkeä myönteinen asia.

Asunto-ohjelmassa on pyrittävä kaikin keinoin turvaamaan, että he myös jäävät tänne asumaan ja työskentelemään. Näin Helsinki ehkä välttyisi näkyvissä olevalta koko maata uhkaavalta väestöpohjan ikääntymiseltä.

Nyt laadittavan asunto-ohjelman pääpainon tulee olla entistä enemmän vapaarahoitteisessa tuotannossa, jotta on edes minkäänlaisia toiveita saada verotulopohja positiiviseksi nykyisessä tilanteessa.

Maankäytön kannalta katsottuna Helsingille olisi hyvä asia poistaa pääkaupunkiseudun hallinnolliset kuntarajat. Tämä poistaisi nykyisen verotulopohjaongelman. Alueen suunnittelu kokonaisuutena toteutuisi ja mahdollisuudet tarjota riittävä määrä asukkaiden toivomia erilaisia ja kohtuuhintaisia asuinmuotoja kasvaisi huomattavasti. Nykyisessä mallissa Helsinki on useimmiten häviäjä.

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut.

Aloitan asunnottomuudesta:

Asunnottomuus on yksi suomalaisen nyky-yhteiskunnan häpeäpilkku, ja mielestäni tässä asunto-ohjelmassa - joka valmistellaan - tulee olla selkeitä toimenpiteitä siihen, että asunnottomuudesta pyritään kokonaan eroon. Tässä asiassa yhteistyö pääkaupunkiseudun kuntien välillä on kannatettavaa. Mutta myös Helsingiltä itseltään vaaditaan toimenpiteitä, koska me olemme se suurkaupunki. Asunnottomuus on keskittynyt tänne, ja meidän täytyy tehdä asioita sen poistamiseksi.

Vankeinhoidon surkean tilanteen ohella asunnottomuus on kuitenkin yksi niistä asioista, joissa suomalaisen yhteiskunnan kaikkein järkyttävin ja syvin ihmiskohtaloiden syrjäytyminen näkyy.

Asunnottomuuden osalta:

Asunnottomuuden ratkaisuun täytyy yhdistää palvelurakenne, koska hyvin suuri osa asunnottomistamme on sellaisia, jotka eivät nykyisessä tilanteessaan täysin itsenäiseen normaaliin asumiseen kykenisi. Eli palveluasuminen ja itsenäisen asumisen tuki täytyy olla tässä mukana.

Asunto-ohjelmasta muuten:

On hieno tilanne, että meillä tulee Helsingissä tulevina vuosina olemaan mahdollisuus rakentaa aika paljon lisää. Osa tästä rakennettavista asunnoista tulee varmasti näkymään lisääntyvänä asumisväljyytenä. Ja toivottavasti se tarkoittaa myös sitä, että toisin kuin muutamana vuonna, niin Helsingin väestö kasvaisi.

Helsinki on pääkaupunki. Helsinki on sellainen kaupunki, jossa on luontevaa, tai sen kukoistuksen ja hyvinvoinnin yksi merkki on se, että se on myös kasvava kaupunki. Pääkaupungeille on tyypillistä se, että asukkaista usein hyvin suuri osa on muualta tulleita sekä muualta Suomesta tulleita että myös muualta maailmasta tulleita. Tällainen asujaimiston, asukkaiden monipuolisuus ja vaihtelevat juuret ovat kaupungille rikkaus.

Jos puhutaan Helsingin asuntokannan ympäristöystävällisyydestä tai meidän ekologisesta taseestamme.

Kun asumisväljyys kasvaa, on erittäin tärkeää, että Helsingin tulevassa rakentamisessa rakennusten energiakäytön standardit asetetaan hyvin korkealle tasolle. Tällä hetkellä on olemassa teknologiaa, jolla uudistuotannossa asuntojen päästöt voivat olla erittäin merkittävästi, jopa esimerkiksi puolet pienempiä kuin mitä olemassa olevassa asuntokannassa. Ja kun asumisväljyyden kasvaminen sinänsä ei ole mikään ekologinen tapahtuma, niin sitten asuntojen, rakennettavan uuden asuntokannan energiastandardit ja energian käytön standardit ovat sitäkin tärkeämpiä.

Mitä ympäristökysymyksiin muuten tulee, niin Vihreiden ryhmäpuheessa esiin ottama siitä, että autopaikkojen hinnat olisi pystyttävä vihdoinkin erottamaan muista asuntojen hinnoista.

Tämä on yksi erittäin tärkeä asia, joka toivottavasti jo valmistelussa saadaan ratkaistua, koska ei ole mitään syytä siihen, että autottomat ihmiset joutuvat maksamaan autopaikoistaan, kun asuntojen hinnat muutenkin ovat kalliita ja Helsinki kuitenkin on sellainen kaupunki, joissa useilla alueilla on erittäin helppoa, mahdollista, toimivaa ja parempaa asua ilman autoa.

Myös autottomien kaupunginosien tai osittain autottomien kaupunginosien rakentaminen on erittäin perusteltua, ja se on mahdollista, kun tullaan rakentamaan keskustan tuntumaan ja on mahdollisuus rakentaa joukkoliikenneyhteydet toimiviksi.

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja.

On erittäin tärkeää, että asunto-ohjelman valmistelussa voitaisiin esittää ne toimenpiteet ja pitää kiinni siitä, että se määrä, mikä vuokra-asuntotuotannolle asetetaan, joka on varmasti perusteltua, että se olisi suunnilleen sillä tasolla kuin se on ollut aikaisemmin, että nämä tavoitteet todella pystytään saavuttamaan, ja siinä varmasti tämä Helsingin oma aravajärjestelmä voisi olla se keino, jolla pyritään, koska nykyinen aravajärjestelmä on rapautunut, valtiovalta ei ole pystynyt tekemään esityksiä ja tekemään sitä toimivaksi, joten jos me haluamme pitää kiinni vuokra-asuntotavoitteista ja myös pitää kiinni siitä, että meillä sosiaalista asuntotuotantoa on, niin silloin Helsingin, tai pääkaupunkiseudun oma järjestelmä on tähän varmasti hyvä keino.

Kuten valtuutettu Soininvaara ainakin totesi, niin Suomessahan on sellainen hieman erikoinen asumisen tukemisen tapa, että meillä varakkaiden ihmisten ja niiden ihmisten, joilla on jo alkupääomaa, heidän asumistaan tuetaan enemmän kuin köyhien ihmisten.

Tämä on kysymys, jota täytyisi tässä asunto-ohjelmassa mielestäni ennakkoluulottomasti pohtia. Esimerkiksi juuri kysymys siitä, että Helsinki itse voisi taata lainoja sellaisille asukkaille, jotka jostain syystä, esimerkiksi epävarman työmarkkina-aseman takia eivät markkinoilta saa lainaa. Se voisi olla yksi tapa taata, ei niin varakkaille ihmisille turvallinen asumismuoto.

Tämä aika kului hyvin nopeasti. Olisi ollut vielä muutakin sanottavaa, mutta ehkä päätän tähän.

Arvoisa rouva puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Ryhmäpuheenvuorossamme oli maltillisesti esitetty monia uusia hyviä linjauksia tulevaan asunto-ohjelmaan. En ajan säästämiseksi puutu niihin - rouva puheenjohtaja.

Sen sijaan kysynkin, miksi aiemmin kaiken autuaaksi tekevä hitas-sääntely on ryhmäpuheissa jäänyt vähälle käsittelylle? Järjestelmä on pidetty pystyssä lähes kolmekymmentä vuotta, sanoisin kyseenalaisin menetelmin, järjestelmä, joka perustuu asunnon lunastamiseen alihintaan uudelta ostajalta. Tällä kikkailulla, myyntihinnan jokseenkin mielivaltaisella määräämisellä, ei ole tietenkään lunastettu sille asetettua päätavoitetta, Helsingin asuntohintojen alentamista ja tasaamista, kuten ei luonnollisesti muitakaan tavoitteita.

Kuten tiedämme, Helsingissä asuntojen hinnat ovat kulkeneet vuoristorataa ja ovat kaksinkertaiset muuhun maahan verrattuna, vaikka muualla ei ole "hitasia" alentamassa ja tasaamassa hintoja.

Vihdoinkin Hitas-asukasyhdistyksen kaksikymmentävuotisen kamppailun tuloksena, vuonna 2003, päätti valtuusto poistaa hitasloukut. Tällöin otettiin käyttöön markkinahintaindeksi yhtiöjärjestyksen ohella vaihtoehtoiseksi tavaksi laskea asunnon lunastus/myyntihinta. Uudistuksen seurauksena pääosa hitasasunnoista muuttui markkinahintaisiksi ja lopuillakin se nosti tuntuvasti hintoja. Vain noin 4 %:lle indeksiuudistus ei vaikuttanut lainkaan. Koska hitas-asuntoja on noin 6 % koko yli 300 000 asuntomme kannasta, sääntely koskee enää käytännössä vain muutamaa promillea.

Onko kaupungin järkevää pitää yllä kallista sääntelykoneistoa, joka koskee näin pientä väestönosaa? Kysymyksessähän on muualla maailmassa tuntematon sääntelytalouden jäänne. Ainakin viisitoista vuotta vanhemmat hitas-asunnot tulisi poistaa sääntelyn piiristä yksinkertaisesti ilmoittamalla, että kaupunki ei käytä lunastusoikeuttaan tällaisiin asuntoihin. Näin vältyttäisiin monilta ongelmilta, mitä pitkäaikainen sääntely kiistatta aina tuo.

Arvoisa puheenjohtaja.

Jos hitas-loukkujen purku kesti neljännesvuosisadan, ei voi ihmetellä sitä, että tieto valtuuston yksimielisestä päätöksestä asianomaisille virkamiehille ja medialle kestää kulkea viisi vuotta.

Vuonna 2001, 85 - 0, valtuuston hyväksymä aloitteeni, jonka mukaan kaupungin tulee jokaisessa saneerauskohteessa selvittää purku ja saneerausvaihtoehdon lisäksi myyntivaihtoehto ei ole johtanut vielä yhteenkään selvitykseen. Mikäli selvitykset olisi tehty, olisi kaupunki myynyt kaikki saneerauskohteet ja rakentanut saamillaan rahoilla uudet asunnot ja rakennukset. Nyt ei ole näin tehty, ja tämän seurauksena on palannut helsinkiläisten veronmaksajien rahoja miljardi euroa vuodessa jo viiden vuoden ajan.

Julkisuuteen on nyt tullut kuitenkin - kuten tilauksesta - juttuja, joissa kerrotaan lukijoille myyntivaihtoehdon olemassa olo myös Helsingissä. Artikkeleissa kaupungin virkamies antaa väärää ja harhaanjohtavaa tietoa asiasta, elleivät lausunnot ole olleet poliittisen toimittajan keksimiä.

Helsingin ei todellakaan tarvitse myydä myyntisäännöstelystä vapautuneita, omistamiaan vuokra-asuntoja keinottelijoille alihintaan, kuten väitetään, vaan markkinahintaisina, kuten eräät muutkin ovat tehneet siitä huolimatta, että myyntivoitoilla ei ole rakennettu uusia, kuten Helsinki tulisi tekemään.

Arvoisa puheenjohtaja.

Lopuksi vielä asumisviihtyvyyteen ja virkamiesmielivaltaan liittyvä surullinen esimerkkitarina liikennesuunnitteluvirastosta:

Asia joka Espoossa hoituu - olen sen tänään varmistanut - päivässä asukkaan yhdellä puhelinsoitolla, ei vielä Helsingissä ole onnistunut kymmenessä vuodessa, vaikka sitä on hoitanut mm. useampi apulaiskaupunginjohtaja asianomaisten ylempien luottamushenkilöiden lisäksi. Eli kysymyksessä on asukkaiden vaatiman päättyvän kadun merkin ruuvaaminen valmiiseen tolppaan.

Antakaa virkamiehet edes asukkaiden itsensä tehdä tällaiset, jos itse ette halua. Asennemuutosta virkamieskunnassa tarvitaan.

Arvoisa puheenjohtaja.

Valtuutettu Leppä-aholle vain lohdutuksen sanoina sanoisin sen, että ei niitä saneerauksia ole kaikki helsinkiläiset maksaneet, vaan ne asukkaat itse.

Olen vuosia kuunnellut valtuutettu Leppä-ahon puheita ja ihmettelen sitä yhtälöä, että mistä hän löytää niin hullut ostajat, jotka ostavat saneerattavaksi tuomittuja taloja markkinahintaan? Ei ole mitään muita ostajia kuin ne, jotka keinottelumielessä voisivat ajatella ostaa tällaisia kohteita.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Aluksi valtuutettujen Sinnemäen ja Soininvaaran arvostukseen - tai arvosteluun - tästä asuntolainakorkojen vähentämisestä:

Kyllä minun mielestäni silti noin sanottuja "köyhiä vuokralla-asujia" tuetaan myöskin valtion varoista aika rutkasti, esimerkiksi asuntotukien puitteissa.

Valtion piti hallituksen lupauksissa rahoittaa vanhojen asuinalueiden peruskorjauksia 50 %:lla, ja todellisuus, budjettiin varattu 10 %. Eli mikäli täällä on jäljellä vielä joitain kansanedustajia, niin voisi pikkuisen tarkastaa, mitä hallitus tänä päivänä tekee meidänkin päämme menoksi.

Toinen valtiovaltaa lähinnä liippaava asia on museoviraston asemavaltuutettujen mahtivalta tässä kaupungissa.

Sillä estetään mm. tiivistämisrakentamista sukupolvenrakentamisessa. Otan esimerkiksi Käpylän veteraanitalojen, tai yleensäkin sotaveteraanialueiden ja mm. Suomenlinnan tiivistämisrakentamisen, Malmista nyt puhumattakaan.

Sitten, mistä täällä oli jo aiemmin puhetta, että rohkeutta, rohkeaa otetta korkeaan rakentamiseen ja myöskin niiden pusikkojen rakentamiseen, joita mm. Keskuspuiston ympäristössä on.

En näe mitenkään omituiseksi esimerkiksi reunustaa vaikkapa koko Lääkärikadun toista reunaa tornitaloilla.

Osaomistusasunnon ostajien oikeusturva ja todellinen päätösvallan puuttuminen enemmistöomistajan ikeen alla on edelleenkin asia, mitä pitää, mikäli näitä asuntoja kaupungin toimesta rakennetaan, niin niitä pitäisi ehdottomasti selvittää se juridiikka ja asujien, näiden vähemmistöasujien ja omistajien oikeudet ja velvollisuudet.

Elinkeinoelämä tarvitsee tulevaisuudessa eniten ehkä työntekijöitä juuri palvelualoille.

Itse olen erittäin huolestunut siitä, että kuka rakentaa riittävän määrän koteja meidän palvelualan työntekijöillemme.

Sen vuoksi toivoisinkin, että edelleen jatkettaisiin näitä asuntojen muunteluja sillä lailla, että voidaan aloittaa vaikkapa siitä kimbo-kämpästä elikkä kimppa-asumisesta ja siirtyä siitä sitten perheen kasvaessa omiin isompiin tiloihin.

Sitten viimeisenä asiana, kaikki virastot yhdessä:

Toivoisin entistä tiukempaa otetta uusien asuntoalueiden imagomuutoksiin ja alueiden tekemiseksi houkuttelevaksi asua sukupolvien vaihtuessa. Esimerkkinä tästä otan Helsingin Woodstockin elikkä Kontulan, joka on aloittanut tosi hyvin oman imagonsa kohottamisen. Toivon tätä samaa jatkoa jatkossakin.

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja.

Kuuntelin valtuutettu Soininvaaran puheenvuoron ja tiedän, mitä omassa puheenvuorossani sanoin.

Itse asiassa nämä olivat aika paljon valtuutetun näkökulmasta olevia puheenvuoroja. Kummassakaan puheenvuorossa ei erityisesti arvosteltu tätä korkovähennystä, jonka nyt otamme varmasti annettuna, kun asunto-ohjelmaa valmistellaan.

Selkeästi luvuin on osoitettavissa, että Suomessa asumisen tukijärjestelmä on sellainen, että korkovähennyksen kautta omistusasumisen tukemiseen käytetään enemmän rahaa kuin mitä sosiaaliseen asuntotuotantoon käytetään, jossa vuokralaiset, esimerkiksi Helsingissä, itse asiassa maksavat asuntonsa kokonaan. Tämä nyt on vain fakta. Sen takia omassa puheenvuorossani mietin sitä, millä tavalla ihmiset, joilla ei ole suuria alkupääomia ja joiden työmarkkina-asema ei ole hyvä, että myös heillä olisi mahdollisuus päästä turvalliseen ja miellyttävään asumismuotoon, mitä toki omistusasuminen on.

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvä valtuustoväki.

Yritän lyhyesti sanoa sanottavani, kun rupeaa olemaan jo vähän väsy itsellänikin silmässä.

Kolme pointtia.

Ensimmäisenä:

Kun puhutaan asumisväljyydestä, niin mielestäni pitää saada myös toiseksi, rinnakkaiseksi mittariksi elintilan väljyys.

Käytännössä, jos puhumme vain niistä neliöistä, jotka ovat neljän seinän sisällä, se ei anna koko kuvaa siitä elintilasta elikkä käytännössä lähipuistoista, lähimetsistä jne. Elikkä pitäisi saada verrannollinen kriteeri sen rinnalle.

Niin kuin tänään saimme Helsingin Sanomista lukea, Pariisissa mm. on asumisväljyys korkeampi, mutta varmasti elintilan väljyys huomattavasti pienempi kuin Helsingissä, toistaiseksi ainakin. Se oli ensimmäinen pointti.

Toinen pointti:

Ehdottomasti, jotta tähän tavoitteeseen päästään ja voidaan rakentaa vähän väljemmin, eikä tarvitse nakertaa jokaista viheraluetta, niin yksinkertaisesti pääkaupunkiseudun kunnat pitää saada yhteen, jotta Helsingin ei tarvitse ottaa sitä kaikkea uuden rakentamisen painetta itselleen.

Ja kolmantena pointtina:

Tänään eduskuntaan tuli hallituksen energia- ja ilmastostrategia. Se on hyvin huomattava paperi, koska se laittaa myös kunnille paljon velvollisuuksia ilmastonmuutoksen hillintään.

Helsinki on merkittävä rakentaja. Jos miettii Jätkäsaarta, Kalasatamaa, yhteensä niihin tulee molempiin noin 30 000, siis yhteensä näihin alueille, ja kuinka monessa suomalaisessa kunnassakaan on niin paljon asukkaita.

Käytännössä meillä on erittäin suuri vastuu. Uusimpien tutkimusten mukaan voimme uudella teknologialla vähentää jopa 70 % asunnon energian käytöstä ihan vain rakenteellisilla ratkaisuilla. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että tämä tuo tietysti selvää säästöä itse asukkaalle ja osaltaan edes auttaa ilmastonmuutoksen hillinnässä. Elikkä kunnilla on siinä merkittävä vastuu.

Arvoisa rouva puheenjohtaja, hyvät valtuustotoverit.

Ensimmäisen puheenvuoroni ei riittänyt näiden kalvojen esittämiseen, ja nyt olen palannut sen vuoksi esittämään ne.

Tuossa todetaan, että Vasemmistoliiton valtuustoryhmä vaatii muutosta nykyiseen asuntopolitiikkaan. Ja tuossa on sitten ranskalaisilla viivoilla ne kohteet sanottu, jotka ovat meidän mielestämme tärkeitä. Totta kai toivon, että ne olisivat mahdollisimman monen ryhmän mielestä tärkeitä asioita, sillä samoista asioista täällä on joka tapauksessa tänään puhuttu, hivenen eri sanoilla, mutta pyritty pitkälti samaan.

Elikkä me haluamme:

Asuntopolitiikkaa on tehostettava.

Siitä olemme varmasti kaikki samaa mieltä.

Olemme puhuneet myös siitä, että alueellisessa asuntopolitiikassa on päästävä pelkän tilastoinnin sijaan pitkäjänteisyyteen ja sitovuuteen.

Asuntopolitiikan pitää olla sosiaalisesti oikeudenmukaista.

Kohta 2:

Jokaiselle helsinkiläiselle on turvattava asumisen oikeus.

Asunto-ohjelmoinnilla ja kaupungin toimenpiteillä pitää turvata jokaiselle kohtuullinen asunto kohtuullisin kustannuksin.

On lisättävä erityisesti aravatuotantoa ja hitas-tuotantoa.

Täällä valtuutettu Leppä-aho kuulutti, että hitaksesta ei ole kukaan puhunut mitään. Nytkään hän ei ole näitä asioita kuulemassa, kun näistä puhutaan. Elikkä pitäisi olla kaiken aikaa täällä salissa, jotta voisi sanoa, mistä asioista puhutaan ja mistä ei, mutta hän ei valitettavasti ole.

Ja sitten:

Arava- ja hitas-vapaista asuinalueista on luovuttava.

Meillä on mm. Viikki sellainen alue, jossa todetaan, että sinne ei saa hitaksia rakentaa. Elikkä tämänkaltaisista alueista on ehdottomasti päästävä eroon. Sillä minullekin on tullut - ja varmaan teille monelle muullekin - Viikistä monia soittoja siitä, jossa on toivottu, että siellä olisi hitaksia. Mutta kun ei ole, niin ei ole.

Asuntotuotannossa on oltava kysyntään nähden riittävästi pienasuntoja.

Tämä on mielestäni myös tärkeätä.

Samaten kuin kaupungin vuokra-asuntojen jaossa helsinkiläisyys pitää yhä edelleen olla etusijalla. Me saamme valita omat asukkaamme.

Kolmantena kohtana on:

Asumisen hintaa on alennettava.

Asuntojen tarjontaa ja erityisesti hintasäännöstelyn tuotannon osuutta on lisättävä.

Aravatalojen pääomavuokria on alennettava.

Mm. kaupungin tertiäärilainan korkoon ja tontinvuokriin on ehdottomasti puututtava.

Kaupungin on tehtävä esitys valtion asumistukijärjestelmän kehittämiseksi siten, että Helsingin erityisolosuhteet otetaan nykyistä paremmin huomioon.

Kaupungin palvelussuhdeasuntojen vuokria pitää alentaa, vuokran korotuksia pitää kohtuullistaa ja vuokrasopimukset solmia toistaiseksi voimassa oleviksi eikä niin kuin nyt - ovatko ne kaksi vai kolme vuotta - jolloin asuminen on turvatonta.

Neljäntenä kohtana:

Asumisturvaa on parannettava.

Kaupungin kaikki aravavuokratalot pitää säilyttää vuokrataloina. Niitä ei saa muuttaa matkan varrella joksikin muuksi.

Vuokralaisdemokratiaa on kehitettävä vuokralaisten itsehallinnon toteuttamiseksi.

Kun asukkaat kuitenkin niistä taloista kaikki kustannukset maksaa, niin on jotenkin outoa, että he eivät sitten pääse näihin tehtäviin osallistumaan.

Muiden kuin kaupungin omistamien, mahdollisesti aravarajoituksista vapautuvien - pistän sen tuonne seinälle, niin se näkyy kaikille - siis mahdollisesti aravarajoituksista vapautuvien talojen vuokralaisten asema on turvattava.

Mahdollisella haravalla rahoitettavien vuokratalojen tontinluovutusehtoihin ja yhtiöjärjestykseen tulee kirjata huoneistojen pysyvä käyttötarkoitus.

Ja viidentenä vielä:

Asumisen laatuun on panostettava.

Asuntokannan pitää olla monipuolista ja hyvin suunniteltua.

Kerrostalorakentamista on kehitettävä vastaamaan asukkaiden tarpeita.

Rakentamisessa pitää ottaa huomioon elinkaariajattelu ja asukkaiden näkökulma.

Ja lopuksi:

ATT:lle on turvattava riittävät toimintaedellytykset, sillä tämänkaltaista toimintaa kuin ATT tekee, tämä kaupunki jatkossakin tarvitsee.

Lyhyesti haluan vielä tuohon hitas-asuntojen problematiikkaan kiinnittää sen verran huomiota, että otan esimerkin Ruoholahdesta, jonka tunnen harvinaisen hyvin.

Siellä hitas-asuntoja, vaikka siinä on hintakatto määritelty, käytännössä sitä kierretään hyvin monella tapaa.

Viimeksi sain juuri eilen vinkin eräältä kiinteistövälittäjältä, joka sanoi, että sinne laitetaan sellaisia huonekaluja, joiden hintaa sitten nostetaan ja ihan tähtitieteellisin summin, koska huonekaluille ei ole vielä hintakattoa määritelty ja monet, jotka ovat saaneet joskus aikoinaan ja päässeet kiinni näihin hitas-asuntoihin halvalla, vuokraavat ne sitten edelleen, kun ei niissä enää itse halua asua, kun vuokraa saa periä ihan markkinahintojen mukaan. Elikkä siinä hitas-systeemi muuten aivan loistava, mutta siinä on tiettyjä aukkoja.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Lähetekeskustelun kannalta on tietysti tärkeää koota erilaisia ideoita, mutta ehkä vielä tärkeämpää on ottaa kantaa sellaisiin linjauksiin, joita tässä keskustelussa on esitetty tai joita tähän keskusteluun on valmisteltu.

Ehkä tärkeimpiä uusia periaatteellisia linjauksia meille valmistellusta aineistossa ovat kaupunginjohtaja Pajusen ja apulaiskaupunginjohtaja Korpisen johtamassa työryhmässä tehdyt suositukset siirtymisestä markkinaehtoiseen rahoitukseen kaupungin vuokra-asuntotuotannossa ja mahdollisuudesta ryhtyä myymään kaupungin vuokra-asuntoja.

Tätä Kokoomuksen ja Vihreiden ryhmäpuheenvuoroissa tuettiin. Sosialidemokraattien puheenvuorossa sitä tuettiin myöskin, mutta ehkä vähän varovaisemmin sanakääntein ja mietiskellen, mihin sillä tiellä ehkä joudutaan.

Minkä takia Kokoomus, Vihreät ja SDP tukivat tätä ehdotusta? Siihen en ole kuullut tämän keskustelun aikana oikeastaan mitään konkreettisia perusteluja.

Miksi aravajärjestelmä pitäisi hylätä, kun rahoitustyöryhmä itsekin toteaa, että se on nykyisin kaikkein edullisin ja todennäköisesti lähiaikoina vielä edullisemmaksi muuttuva rahoitusmalli?

Miksi pitäisi lisätä markkinaehtoisuutta, kun meille jaettu aineisto yksiselitteisesti todistaa, että markkinaehtoisuuden lisääminen on johtanut Helsingissä asumiskustannusten hillittömään nousuun ja vuokra-asuntojen tarjonnan vähenemiseen?

Onko kyse siitä, että kaupungin asuntotuotanto ja kiinteistöyhtiöt ovat hyvin kannattavaa toimintaa? Onko kenties kaupunginjohtajien korvaan joku kuiskutellut, että siitä voisi saada hyvän yksityisen bisneksen? Siis, että miksi kaupunki tällaista tekee, josta joku muu voisi kerätä voittoa?

Eli ollaanko tämän keskustelun jälkeen toteamassa, että on valtuustossa käyty lähetekeskustelu antanut oikeuden tehdä ihmisten perusoikeuksiin kuuluvasta asumisen oikeudesta entistä laajemmin pankkien ja kiinteistösijoittajien bisnes?

Pyysin tämän puheenvuoron toistaakseni, että tällaista oikeutusta en ole antamassa tällä keskustelulla enkä halua, että tätä keskustelua siihen suuntaan johtopäätösten osalta viedään jatkovalmistelussa.

Toinen periaatteellisesti tärkeä linjaus näissä aineistoissa on ollut varsinaisen vuokra-asuntotuotannon osuuden supistaminen, joka on selvä linjaus ja korostetun selvä linjaus pääkaupunkiseudun kuntien neuvottelukunnan tänne tuottamassa aineistossa.

Tällekään ei ole mielestäni esitetty oikeastaan mitään varsinaisesti asumisen tarpeisiin liittyviä perusteita.

Itse asiassa, jos ajatellaan niitä perusteita, joita tässä aineistossakin on todettu - työsuhteiden muuttuminen epätyypillisemmiksi, perherakenteiden muuttuminen, maahanmuuton lisääntyminen, palvelualojen työntekijätarpeet jne. - kaikki tämähän puhuu aivan päinvastaiseen suuntaan kuin omistusasumisen eri muotojen osuuden lisääminen.

Lopuksi kiinnittäisin huomiota siihen, miten vähän tässä aineistossa ja myöskin valitettavasti meidän tämän illan keskustelussa on kiinnitetty huomiota asumiskustannusten tolkuttomaan kalleuteen Helsingissä.

Tähän ongelmaan ei todellakaan saada helpotusta, jos markkinaehtoisuutta lisätään - sillä vain pahennetaan tätä ongelmaa.

Tavallisten ihmisten tulojen ja asumiskustannusten kasvavaa epäsuhtaa ei myöskään helpoteta lainkaan sillä, että yhdistettäisiin pääkaupunkiseudun kunnat.

Meille jaetun pääkaupunkiseudun kuntien johtavien virkamiesten valmisteleman maankäytön ja asuntopolitiikan strategisen linjauksen perusteella herää kysymys, että onko tältä osin - siinä innossa jolla kuntia nyt haluttaisiin joidenkin taholta yhdistää - nyt joku haave, että voidaan palata takaisin niihin aikoihin, jolloin nämä samat poliittiset voimat, nyt vain Vihreillä täydennettynä, olivat jakamassa gryndereille suuria aluerakennuskohteita?

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja.

Vuokra-asuntotuotannon tasoa ja tarvetta, ainakin Vihreiden ryhmäpuheenvuorossa korostettiin ja vaadimme sitä, että vuokra-asuntotuotannossa, toisin kuin edellisen ohjelman aikana, pitää myös pystyä pääsemään niihin tavoitteisiin, joita sille asetetaan ja katsomme, että tavoitteiden tulee olla sillä tasolla kuin millä ne ovat aikaisemminkin olleet.

Jos aravajärjestelmä ei ole ollut toimiva, eduskunnasta käsin sitä on pyritty saamaan paremmin vastaamaan nykyajan vaatimuksiin ja tilanteeseen, että se myös paremmin toimisi sosiaalisen asuntotuotannon välineenä. Hallitukset eivät ole niihin muutoksiin pystyneet. Sen takia nimenomaan Helsingin omalla järjestelmällä olisi mahdollista vastata paremmin Helsingin tarpeisiin, asumisen tarpeisiin ylipäätänsä ja myös sosiaalisen asumisen tarpeisiin.

Ehkä valtuutettu Hakanen voisi yhdistää voimansa elinkeinoelämän keskusliittolaisten kanssa, jotka katsovat nyrpeästi sitä, että suomalaisessa järjestelmässä on niin paljon omistusasumista, koska omaa asuntoa asuvat ihmiset eivät ole kaikkein liikkuvaisinta ja nöyrintä työläiskarjaa.

Arvoisa puheenjohtaja.

Valtuutettu Hakanen hämmästeli sitä intoa, jolla jotkut yksittäiset virkamiehet lähtevät tekemään esityksiä valtuustolle lähetekeskustelun pohja-aineistoksi.

Kyllä Helsingin kaupungin oman asuntorahoitusjärjestelmän selvittäminen on lähtenyt valtuutettujen käymästä keskustelusta. Ja vaikka joskus on aihetta kritisoida virkamiesten intoa johdattaa luottamushenkilöitä haluttuun suuntaan, niin tässä kyllä valtuutetut ovat itse olleet sitä mieltä, että tällainen selvitystyö täytyy tehdä ja katsoa, olisiko meillä tulevaisuudessa paremmat asuntorakennuttamismahdollisuudet omaa rahoitusjärjestelmää hyödyntämällä kuin nykyisessä aravajärjestelmässä.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Mielestäni uudessa asunto-ohjelmassa tulee suhtautua vakavasti vuokralla asumisen imagon kohottamiseen. Helsingin kaupunki ei voi odottaa, että joku muu tekee sen Helsingin puolesta.

Vuokralla asuminen on paljon mainettaan parempi asumisvaihtoehto. Vuokralla asuminen palvelee kaupungin pienituloisia, vähävaraisia, työvoiman liikkuvuutta ja myös lapsiperheitä.

Yhteisöllisyyden tukeminen ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien lisääminen voi vaikuttaa asumisviihtyvyyteen.

Paikoitellen Helsingin kaupungin vuokrataloihin on ollut suuria vaikeuksia saada toimivaa talotoimikuntaa. Toimivan talotoimikunnan kautta on mahdollisuus lisätä vuokratalojen viihtyvyyttä, siisteyttä, rauhallisuutta ja asukkaiden sitoutumista, osallisuutta sekä yhteisöllisyyttä. Taloissa, joissa ei talotoimikuntaa ole, on osoittautunut pulmalliseksi mm. yhteisten kerhotilojen käytön mahdollistaminen.

Helsingin kaupunginvaltuusto on päättänyt laajentaa asumisneuvontatoimintaa.

Yhtenä asumisneuvojan tehtävänä tulisi mielestäni olla talotoimikuntien toiminnan tukeminen sekä yhteistyön helpottaminen vuokrayhtiöiden kanssa.

Aidon asukasdemokratian edistämiseksi myös kaupungin kiinteistöyhtiöiden edustajat on sitoutettava vuokralaisdemokratian toteutumiseen ja sen toimivuuden edistämiseen.

Ensimmäinen edellytys asialle on, että kiinteistöyhtiöiden vuokralaisdemokratiasta vastaavat työntekijät ovat tietoisia asukasdemokratiaa säätelevästä lainsäädännöstä ja sen suomista asukkaiden oikeuksista.

Uuden vuokralaisdemokratiasäännön voimaan tullessa on panostettava niin kiinteistöyhtiöiden, henkilökunnan kuin asukasjäsenien täydennyskoulutukseen ja perehdyttämiseen.

Keskinäistä kunnioitusta ja vuorovaikutusta voisi edistää myös mm. se, että kiinteistöyhtiöt velvoitettaisiin vastaamaan kirjallisesti talotoimikunnan, vuokralaistoimikunnan ja vuokralaisneuvottelukunnan heille osoittamiin kirjallisiin kyselyihin ja kirjelmiin.

Minulla on muutamia ikäviäkin esimerkkejä siitä, miten piittaamattomasti voidaan tällaisiin esityksiin suhtautua ja miten pienetkin parannukset asumisviihtyvyydessä tai esimerkiksi esteettömyyden lisäämisessä eivät edisty yhtään minnekään ja vakavatkin ongelmat jätetään käsittelemättä kokonaan.

Helsingin kaupungin vuokrataloissa tulisi mielestäni myös tukea nykyistä enemmän asukkaiden omatoimisuutta asuntojen viihtyvyyden lisäämisessä.

Kiinteistöyhtiöt voisivat tarjota asukkaille joitakin remonttitarpeita. Näin on mielestäni joskus aikaisemmin ollut, mutta nykyään maaleja ei saa kiinteistöyhtiöiltä. Valitettavasti osa asukkaista on myös niin pienituloisia ja vähävaraisia, että vaikka remonttihalukkuutta olisi, niin ei pysty itse niitä maaleja ostamaan.

Asukkaiden mieltymyksiä tulee ottaa mahdollisimman hyvin huomioon myös talojen kunnostus- ja korjaustöitä tehtäessä.

Olen jutellut näistä vuokra-asunnoista mm. maahanmuuttajien kanssa. Yksi suuri kotoutumisen tai viihtyvyyden lisäävä tekijä olisi se, että he saisivat mm. käyttää enemmän värejä seinien maalauksissa. Meidän seinät ovat aina vaan valkoisia. Värien käytön salliminen olisi tällainen erittäin halpa tapa lisätä viihtyvyyttä.

Olen myös sitä mieltä, että myös kaupungin vuokra-asunnoissa pitäisi saada tapetoida seiniä ilman, että siitä tulee jotain kohtuuttomia jälkiseuraamuksia. Etenkin pitkäaikaisempia vuokrasuhteita pitäisi palkita sillä, että asukkaat saisivat itse enemmän vaikuttaa asumisviihtyvyyteen.

Myös kaupungin omistamien vuokratalojen ympäristöön ja yhteisten tilojen, pihojen, käytävien ja hissien siisteyteen tulee panostaa nykyistä enemmän. Mahdolliset ilkivallan jäljet tulee korjata pikaisesti. Synkimpien rappukäytävien ilmettä voisi myös piristää maalaamalla niitä joillakin lämpimillä sävyillä sekä huolehtia siitä, että valot ovat kunnolliset. Tällaisia surullisia esimerkkejä on Itä-Helsingissä ainakin aika monta ja varmasti myös muualla kaupungissa.

Helsingin kaupungilla on mahdollisuus omalla toiminnallaan varsin pienin kustannuksin kohentaa omien vuokra-asuntojensa viihtyvyyttä ja täten myös yleisesti parantaa vuokralla asumisen imagoa.

Tärkeää on myös Helsingissä edelleen huolehtia siitä, että huono-osaisuus ei kasaannu yksille ja samoille asuntoalueille.

Asumisväljyydestä puhuttaessa tulee ottaa huomioon myös asumisympäristön väljyyden merkitys.

Lapsiperheiden asumispaikan valintaan ei vaikuta ainoastaan asunnon koko, vaan myös sen ympäristön viihtyvyys, virkistysalueiden läheisyys sekä kunnallisten palvelujen toimivuus.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Lyhyesti:

Kun kovin peräänkuulutetaan vuokra-asuntojen lisäämistä Helsingissä - en aseta tässä mitään rajoja - on hyvä todeta, että Helsinki on koko läntisen Euroopan eniten vuokra-asuntoja omistava kaupunki, pääkaupunki, eli kyllä tässä suhteessa meidän tasapainomme on, vähintäänkin vuokra-asuntojen suhteen kohtuullinen.

Se, että täällä tiedetään Vuosaaren satamaratkaisujen seurauksena - ja muiden ratkaisujenkin seurauksena - se, että meille tulee paljon mahdollisuuksia rakentaa uusia asuntoja - täällä puhuttiin 30 000:sta Jätkäsaaressa ja Kalasatamassa, on Sompasaarta, on Hernesaarta, toivon, että nämä kohteet pannaan etenemisjärjestykseen, priorisoidaan selvästi niin, että kun meillä on noin 5 000 ha rakentamatonta maata, niitä tonttivarauksia vapautetaan ja jätetään viimeisten joukkoon Malmin lentokenttä. Silloin puhutaan ehkä jo seuraavasta vuosituhannesta. Aloitetaan sieltä missä se on helpointa, missä maaperä on helposti rakennettavaa ja ratkaisut ovat helppoja, ihan samalla tavalla kuin voimme katsoa Kampin toteutuneen erinomaisella tavalla, hyvä maaperä, hyvät suunnitelmat, nopea ratkaisu.

Yksi asia, joka jäi vähän särähtämään valtuutettu Kaunolan puheenvuorossa, joka sinänsä oli erinomainen ja ranskalaiset viivat olivat kohdallaan. Hän sanoi, että meidän pitää varata helsinkiläisille nämä asunnot eikä päästää jotakin ministeriä tähän väliin.

Olen samaa mieltä. Mutta kysyn valtuutettu Kaunolalta, tarkoittaako tämä myös maahanmuuttajia?

Puheenjohtaja.

Sen verran vastaan, että ei tarkoita maahanmuuttajia.

Meillä on valtiovallan kanssa sopimus siitä, että me otamme pakolaiskiintiön, ja se on toteutettu vuosittain.

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO

Rakel Hiltunen Hannu Hakala

puheenjohtaja osastopäällikkö

Harry Bogomoloff

puheenjohtaja

osa 278 §:n kohdalla

Minerva Krohn

puheenjohtaja

osa 278 §:n kohdalla

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty:

Eva Biaudet Laura Kolbe

kaupunginvaltuutettu kaupunginvaltuutettu