Arvoisa puheenjohtaja. Ärade ordförande.

Esitän, että valtuuston puheenjohtajaksi vuodeksi 2006 valittaisiin Rakel Hiltunen ja että valtuuston I varapuheenjohtajaksi valittaisiin Harry Bogomoloff ja että valtuuston II varapuheenjohtajaksi valittaisiin Minerva Krohn.

Hyvät valtuutetut.

Teidän ei tarvitse nousta, mutta minä nousen ja kiitän teitä sekä omasta että varapuheenjohtajien puolesta luottamuksesta, jonka olette meille antaneet.

Me olemme vakavissamme pyrkimässä siihen, että te valtuustotyössänne saatte sellaiset puitteet kuin tämä työ edellyttää ja niiltä osin kuin puheenjohtajat siihen voivat vaikuttaa.

Jag ber att på mina egna och vice ordförandenas vägnar få tacka för det förtroende ni visat oss.

Ja kokous jatkuu.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Aion omassa puheenvuorossani kertoa kunta- ja palvelurakenneuudistuksen hankeseminaari -nimellä täällä kulkee eli tästä hankkeen prosessista, mitä tehdään ja kuka tekee.

Tarkoitukseni ei ole sen enempää puuttua sisältöön. Uskon, että sisältöasiaa sitten tulee myöhemmissä puheenvuoroissa enemmän. Mutta näytän muutaman kalvon kautta, tai käytän muutaman kalvon tässä esityksessäni.

Eli mikä Paras -hankkeen tehtävät ovat:

Sen tarkoituksena on tehdä ehdotus kuntien palveluiden tarkoituksenmukaisesta järjestämisvastuualueista sekä kuntarajoista ja yhteistyöstä kaikilla aluetasoilla kunnissa ja valtakunnan tasolla ja selvittää ja edistää palveluiden eri järjestämis- ja tuottamistapojen parhaiden käytäntöjen käyttöönottoa ja arvioida ja tehdä kehittämisehdotukset palveluiden ohjaus- ja kehittämisjärjestelmistä sekä tutkimustoiminnasta sekä arvioida valtion ja kuntien tehtävien ja kustannusten jakoa sekä tehdä tarvittavat esitykset ja sen lisäksi valmistella tarvittavat lainsäädännölliset muutokset. Eli tämä on lähtökohta. Hankkeen aikataulun näette tältä kalvolta.

Hankehan on pitkällä, lähtenyt viime vuoden keväällä liikkeelle. Ja tässä vaiheessa, vuoden 2006 alussa, olemme siis tilanteessa, että olemme ns. II vaiheessa ja 14.2. mennessä odotetaan II vaiheen vastauksia, jonka jälkeen sitten valtioneuvosto lähtee omiin toimenpiteisiinsä ja päätöksiin tämän hankkeen osalta, ja odotettavissa on mitä suurimmalla todennäköisyydellä sitten päätöksiä ennen kesää, ja varmaankin hankkeen aikataulu kohdistuu myöskin niin, että jotain jatkosta päätetään ennen, tai tämän eduskunnan aikana ennen vaaleja eli keväällä 2007.

Hankkeen lähtökohtana on se, että tarkastellaan tulevaisuutta aikajänteellä 10 vuotta eli 2015 tähtäimessä. Hankkeen aikana on esitetty kolme mallia; peruskuntamalli, piirimalli ja aluekuntamalli. Olemme kaikki seuranneet keskustelua näiden mallien malleista. Kovin paljon niistä ei selvityksiä ole ollut. Mutta pääkaupunkiseudun kaupungit vastauksissaan ovat ottaneet lähtökohdaksi peruskuntamallin.

Ja sitten erityisenä asiana:

Pääkaupunkiseudulla muutosmalli ratkaistaan erityiskysymyksenä, eli se tarkoittaa sitä, että kun muualla maassa vastaukset ovat maakuntakohtaisesti, niin me olemme ikään kuin kahdessa korissa, sekä Uudenmaan maakunta antaa omaa vastaustaan että sitten pääkaupunkiseudun neljä kaupunkia vastaavat omalta osaltaan.

I vaiheessa - joka päättyi marraskuun lopussa - pääkaupunkiseudun ja maakunnan vastaukset lähenivät paljon toisiaan. Tavoitteena on varmaan se, että myös II vaiheessa ainakin pyrkimyksenä on se, että löydämme jollain tavalla yhteisen sävelen, ei pelkästään pääkaupunkiseudulla, vaan koko maakunnassa, ja voisi ehkä ajatella, että myös Itä-Uudenmaan maakunta mukaan lukien.

Eli Paras -hanke, kunta- ja palvelurakennehanke, käynnistyi pääkaupunkiseudun osalla Finlandia-talolla 1. päivä marraskuuta käynnistysseminaarilla, joista monet teistäkin oli paikalla siellä. Aluevaihe I:ssä oli kuntien ja valtion välinen tehtävienjako marraskuun loppuun mennessä. Palaan siihen myöhemmin muutamalla sanalla. Aluevaihe II:n tehtävänä on siis tehdä pääkaupunkiseudun malli, meidän ehdotuksemme tämän hankkeen jatkon osalta pääkaupunkiseudun osalle. Näin ollen pääkaupunkiseudun neuvottelukunta tulee tämän vastauksemme, tai meidän mallimme sitten siunaamaan niin, että se on 14. päivä helmikuuta tämän hankkeen aikataulun mukaisesti sitten tehtynä.

Sitten pari sanaa tästä, oikeastaan kaksi ensimmäistä kohtaa toistoa aikaisempaan, tämä pääkaupunkiseudun erityisasema.

Tämä organisoituminen hankkeessa tapahtuu koordinaatioryhmän kautta eli se tulee hankkeessa annettuna, ja se on luottamushenkilöelin. Palaan sen miehitykseen seuraavassa kalvossa. Sen tarkoituksena on sovittaa tätä työtä yhteen, tehdä linjauksia ja vastaa siitä, että tämä työskentely etenee annetussa puitteissa ja aikataulua noudattaen sekä vastaa raportoinnista.

Pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmä on rakentunut niin, että sen perusta on pääkaupunkiseudun neuvottelukunnassa ja sitä on laajennettu poliittisen edustavuuden takaamiseksi eli perustana pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan työvaliokunta ja poliittisen edustavuuden takaamiseksi eräitä lisähenkilöitä. Tältä näyttää koordinaatioryhmä, joka siis vastaa prosessin valmistelusta: puheenjohtajana Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jan Vapaavuori. Edustettuna on myöskin Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jukka Mäkelä ja Vantaan kollega Tapani Mäkinen.

Hankkeeseen kuuluu selvityshenkilö. Siihen on valtakunnassa ilmeisesti ollut erilaisia malleja, mikä on selvityshenkilö. Pääkaupunkiseudun malli oli tähän asiaan se, että kun ajatuksena oli laittaa jo olemassa oleva pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan toimintamalli ja organisaatio käyttöön, niin silloin sieltä tuli suoraan, että kun neuvottelukunnalle esitykset tekee kaupunginjohtajat eli kaupunginjohtajakokous, niin selvityshenkilönä on pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajien kokouskollegiona, ja tämän kokouksen puheenjohtajana on siis Helsingin kaupunginjohtaja eli allekirjoittanut, eli olen osa nelihenkistä selvityshenkilöä.

Pääkaupunkiseudun yhteinen valmistelusihteeristö valmistelee ja tiiviissä yhteistyössä valmistelussa on apulaiskaupunginjohtajien ja toimialajohtajien yhteiset valmisteluryhmät, joita on siis sosiaali- ja terveyspuolen, opetus- ja sivistyspuolen sekä teknisen toimialan apulaiskaupunginjohtajat ja toimialajohto ja sitten maankäyttö, asuminen. Anteeksi, sen melkein unohdin.

Olemme järjestäneet kuulemistilaisuuksia. HUS oli ensimmäisenä koordinaatioryhmän kokouksessa. Sen jälkeen on ollut, tai viimeistä ei ole vielä pidetty, mutta on ollut kaksi, eli henkilöstöjärjestöt Helsingin vastuulla viime viikolla 3. päivä ja elinkeinoelämä Espoon vastuulla 5. päivä tammikuuta. Muut sidosryhmät ovat sitten Vantaan vastuulla 13. päivä.

Päätöksenteko on sellainen, että vastauksen sisäasiainministeriölle - siis kuten mainitsin - antaa pääkaupunkiseudun neuvottelukunta. Asiaa käsitellään myös Helsingin seudun yhteistyökokouksessa. Eli Helsingin seutuhan on - josta valtuusto on hyväksynyt yhteistyösopimuksen - on tämä 14 kaupungin ja kunnan kokoonpano, jossa siis pääkaupunkiseudun neljä kaupunkia ovat Uudenmaan maakunnasta yhdeksän kaupunkia ja kuntaa ja sitten Itä-Uudeltamaalta Sipoo. Tässä yhteistyömenettelyssä käsitellään myös pääkaupunkiseudun mallia. Ja kuten mainitsin, tavoitteena on se, että tämä muodostaisi meidän mallimme yhdessä niiden ajatusten kanssa, mitä kuuma ? ja neloskunnissa on, muodostaisi jollain tavalla yhden kokonaisuuden, niin kuin meidän tämä kaupunkirakenteemmekin tämä päivänä muodostaa oman kokonaisuutensa.

Kaupunginhallitus on mukana myös II vaiheessa, niin kuin se oli ensimmäisessä vaiheessakin. Kaikissa kaupunginvaltuustoissa on sovittu, että tällainen vastaavantyyppinen lähetekeskusteluseminaari pidetään. Ja tässä tilaisuudessa olemme juuri nyt.

Mitä sitten tähän, tässä II vaiheessa, minkälaisia vastauksia, mitä se voisi olla se meidän yhteinen vastaus muodoltaan?

Lähdimme tietenkin siitä, että tehtävä on meille annettu ja sitä noudatetaan ja vastausmuoto on siis tämän kalvon mukainen.

Alueen keskeiset kehityspiirteet ja suunnat, muutosmallivalmisteluosio, palvelujen järjestäminen ja tuottaminen eri toimialoilla, kunta- ja muut aluejaot ja mallin kehittäminen, eli ehkä viimeisenä se tärkein, mikä se meidän malli, miten me parannamme meidän kaupunkirakennettamme ja yhteistä toimintaamme niin, että pääkaupunkiseutu toimii kuin yksi kaupunki.

Fyysisesti mitä se voisi tarkoittaa, se on varsin laaja selvitys, tällainen analyysiosio, eli keskeiset kehityspiirteet ja suunnat, joita valmistellaan kovaa vauhtia ja yritetään mahdollisemman monesta suunnasta katsoa, miltä yhteinen pääkaupunkiseutumme näyttää ja toisena osiona laajasti se, mitä meidän muutosmallimme lähtökohtia toimialoilta on tullut ja yleisesti, minkälaisia ajatuksia on toiminnan kehittämiseksi, koskee se sitten palvelutuotantoa ja järjestämistä tai elinvoimaisuusasioita tai kaupunkirakennetta, maankäyttöä, asumista ja liikennettä. Ja sitten se tärkein osa on, mikä on meidän esityksemme siitä, miten jatkamme tätä prosessia eteenpäin.

Uskon, että meidän kaikkien tavoite on se, että meidän, pääkaupunkiseudun, vastauksemme on sellainen, että se otetaan vakavasti täällä postiosoitteessa, mihin se on menossa ja me yhdessä pääkaupunkiseudulla ja Helsingin seudulla päätämme itse sen suunnan, miten tämän hankkeen haasteisiin vastaamme. Tämä seminaari, lähetekeskustelu toimii pontimena myös sille, mitä koordinaatioryhmä tulee omaan esitykseensä tuomaan.

Lopuksi pari sanaa I vaiheesta muistin virkistämiseksi.

Eli I vaiheessa - joka siis oli koko seudulla ja maakunnassa jotakuinkin yhteinen vastaus - esitimme pelastustoimen ja ammattikorkeakoulujen tehtävien, tai sitä, että niitä tehtäviä ei siirretä valtiolle. Puolsimme näiden esillä olevien tehtävien siirtoa valtiolle. Sitten esitimme joitakin yliopistollisen keskussairaalan tutkimus- ja kehittämistoimintojen siirtoa valtion rahoitusvastuulle ja eräiden tehtävien osalta esitimme jatkoselvityksiä ja myöskin selvittämistä tarkemmin hankkeen II vaiheessa.

Kunta- ja palvelurakenneryhmä on 20. päivä joulukuuta ottanut näihin asioihin kantaa. Ja voi sanoa, että se on varsin pitkälle ollut samoilla linjoilla kuin me pääkaupunkiseudulla olimme esittämässä.

Eli pelastuslaitos jää kunnalliseksi eli Helsingin. Näin olemme ymmärtäneet. Sen sijaan ammattikorkeakoulun ylläpitojärjestelmää vielä kunta- ja palvelurakenneryhmässä mietitään enemmän.

Eli tässä lyhyt katsaus siihen, miltä kunta- ja palvelurakenne prosessina näyttää. Tämä on melkoinen ponnistus sekä luottamushenkilötasolla että myös kaupunkien organisaatiossa. Liioittelematta meillä on reilusti toistasataa henkeä valjastettu tämän prosessin kunniakkaaseen läpiviemiseen.

Tällä kokemuksella, mitä nyt tässä vaiheessa, kun on vain kuukausi II vaiheen päättymiseen, uskon, että meillä on kaikki edellytykset tehdä sellainen pääkaupunkiseudun malli, josta voimme olla ylpeitä ja josta tuleva historiankirjoitus meitä kiittää.

Arvoisa puheenjohtaja. Ärade fru ordförande. Hyvää uutta vuotta. Gott nytt år.

Oma, kotikaupunginosani Lauttasaari liitettiin vuonna 1946 valtioneuvoston päätöksellä Helsinkiin. Vastustus oli aikanaan kovaa. Tänään on silti helppo todeta, ettei Lauttasaari ole joutunut kokemaan kovinkaan surkeata kohtaloa.

Epäilyt saaren sosioekonomisen rakenteen radikaalisesta muuttumisesta ovat osoittautuneet vääriksi. Myöskään paikallinen identiteetti ei ole kadonnut mihinkään. Ilman vuoden 1946 suurta uudistusta meillä voisi vieläkin olla mm. Huopalahden kunta, Kulosaaren huvilakaupunki ja Haagan kauppala. Vaikka se saattaisi joistakin tuntua kiehtovalta ajatukselta, uskon, että hölmömpikin tajuaa, ettei siinä olisi järjen hiventäkään.

Vuoden 1946 suurliitosta perusteltiin yhtenäisen kaupunkialueen kokonaisvaltaisen kehittämisen tarpeella. Maailman muuttuminen ei kuitenkaan loppunut vuoteen 1946 eikä edes vuoteen 1966, jolloin viimeinen laaja rajamuutos toteutettiin Vuosaaren siirtyessä osaksi pääkaupunkia.

Hyvät helsinkiläiset päättäjät.

Kunta- ja palvelurakennehanke on iso asia. Itse asiassa se on tosi iso asia. Kyse tulee todennäköisesti olemaan itsenäisyytemme ajan suurimmasta kuntauudistuksesta. Kyse tulee todennäköisesti olemaan myös suurimmasta asiasta, minkä kanssa yksikään meistä joutuu tekemisiin koko kunnallispoliittisella urallaan kyseisen uran pituudesta riippumatta.

Kunta- ja palvelurakennehanke on iso asia myös täällä pääkaupunkiseudulla. Me emme elä muusta yhteiskunnasta erillisessä saarekkeessa, joita kuntasektorin yleiset ongelmat tai tulevaisuuden megahaasteet eivät koskisi, emmekä me elä sellaisessa maailmassa, jossa yhteiskunnan muuttuminen ei väistämättä heijastuisi myös siihen, miten hallinto kannattaa järjestää.

Valtiovalta on omissa linjauksissaan todennut, että pääkaupunkiseutua tulee kuntauudistuksessa tarkastella erilliskysymyksenä. Tämä on positiivinen ja tervetullut viesti. Se tulee kuitenkin ymmärtää oikein.

Ensinnäkin sen tulee tarkoittaa sitä, että myös valtiovalta panostaa alueeseen sen erityisaseman edellyttämällä tavalla.

Helsingin talousalueen vetovoimaisuus on välttämättömyys, jotta Suomen talous kykenee menestymään globalisoituvassa maailmassa.

Pääkaupunkiseutu on Suomen ainoa keskus, joka pystyy tarjoamaan kansainvälisille yrityksille ja toimijoille metropolitasoisen toimintaympäristön. Pääkaupunkiseutu on Suomen talouden dynamo. Kaiken lisäksi on todennäköisempää, että seudun merkitys koko maan veturina tulee jatkossa kasvamaan entisestään kuin että kehitys olisi päinvastaista.

Meillä ei ole tarvetta vaatia valtiolta ihmeitä, mutta meillä on kaikki syy edellyttää, että valtiovalta ottaa aiempaa asianmukaisemmin seudun huomioon mm. liikenneinvestointeihin varattuja määrärahoja sekä II asteen koulutuksen aloituspaikkoja suunnattaessa. Näillä molemmilla on suora yhteys alueen kilpailukykyyn ja täten koko maan menestykseen.

Me tarvitsemme valtion aitoa kumppanuutta ja valtio tarvitsee meidän kumppanuutta. Panostukset pääkaupunkiseudulle eivät lopulta ole muilta pois, vaan kaikkien yhteiseksi hyödyksi.

Pääkaupunkiseudulla on omat metropolialueelle ominaiset lieveilmiönsä, joita muualla ei ole. Mutta perusteiltaan palvelutuotantomme ei eroa muusta maasta millään sellaisella tavalla, että meitä sen takia tulisi tarkastella erityistapauksena.

Pääkaupunkiseudun erityisasema perustuukin maankäytön, asumisen ja liikenteen muodostamaan kokonaisuuteen, seudun kansainväliseen kilpailukykyyn ja sen kansantaloudelliseen merkitykseen. Sen takia myös muutosmallimme tulee olennaisilta osin perustua juuri näihin seikkoihin. Palvelutuotannossamme on omat kehittämishaasteensa, mutta kuntarakenteeseemme kohdistuvat muutospaineet kumpuavat yhdyskuntarakenteesta ja kilpailukykypolitiikasta, eivät palvelutuotannosta.

Tähän kokonaisuuteen liittyen meillä on muutamia keskeisiä haasteita, joista tärkeimpiin kuuluvat ainakin seuraavat:

- miten onnistua rakentamaan kaupungistumiskehityksen jatkumisen, seudun kansainvälistymisen, asumisväljyyden kasvun ja asuntojen hintojen kurissapitämisen ja edellyttämässä määrin riittävästi asuntoja

- miten onnistua yhdistämään laajamittainen asuntorakentaminen tarkoituksenmukaiseen liikenneväyliä koskevaan päätöksentekoon ja tekemään se tavalla, joka tukee eheän, ekologisesti kestävän ja mahdollisimman pitkälle joukkoliikenteen nojautuvan yhdyskuntarakenteen vaalimista

- miten onnistua estämään liiallisesti eriytyvä alueen sisäinen verotulokehitys, välttämään alueen sisäinen segregoituminen ja harjoittamaan yhteisvastuullista asuntopolitiikkaa

- miten onnistua turvaamaan osaavan työvoiman saanti niin oman hallintomme kuin elinkeinoelämän kasvaviin tarpeisiin sekä

- miten onnistua turvaamaan ja entisestään kehittämään alueen vetovoimaisuutta, osaamiseen perustuvaa innovatiivisuutta ja yleistä kilpailukykyä.

Kyse on nyt siitä, millainen hallintorakenne parhaiten tukee näistä haasteista selviämistä.

Arvoisa puheenjohtaja.

Olen itse vakuuttunut siitä, että järkevintä olisi yhdistää Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja läntiset osat Sipoosta uudeksi suurkaupungiksi. Tämä olisi selvästi selkein ja yksinkertaisin tapa varmistaa seudullisesti kokonaisvaltainen yhdyskuntarakenteen ja kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta tarkoituksenmukainen päätöksenteko. Uskon, että yhdistämisellä aikaansaataisiin merkittävää lisäarvoa.

Olen antanut itselleni kertoa, että pääkaupunkiseudun kaupunkien keskinäinen kilpailu on sinänsä positiivista ja rohkaisee dynaamisuuteen.

Vähättelemättä tätä näkökohtaa koen kuitenkin, että pääkaupunkiseudun tärkeimmät kilpailijat löytyvät maan rajojen ulkopuolelta, erityisesti Itämeren alueen muista metropoleista.

Olen myös antanut itselleni kertoa, että suurten kaupunkien suurten hallintojen sekä erilaisten toimintakulttuurien yhteensovittaminen olisi todella massiivisen kokoluokan harjoitus.

Näin varmasti on. Mutta toisaalta massiivisia ovat myös sen potentiaaliset rationointihyödyt.

Vielä olen antanut itselleni kertoa, että kaupunkiyksikön suurentaminen vaarantaisi lähidemokratian ja etäännyttäisi päätöksenteon ruohonjuuritason arjesta.

Tämäkään ei ole väheksyttävä näkökohta. Mielestäni on kuitenkin vaikea nähdä, että vajaan 600 000 asukkaan kaupungin kasvaminen vajaan miljoonan asukkaan kaupungiksi olennaisesti muuttaisi kokonaisasetelmaa ja ettei esimerkiksi kansalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia kehittämällä voitaisi kompensoida mahdollisesti syntyviä haittoja.

Operaatiossa, muun ohessa yhdistettäisiin maan suurin, maan toiseksi suurin ja neljänneksi suurin kaupunki, on joka tapauksessa niin mittava ja monia ulottuvuuksia sisältävä hanke, että se edellyttää perusteellisia selvityksiä. Niin yhdistymisen edut kuin haitatkin tulee huolellisesti analysoida. Myös kansalaiskeskustelulle on varattava riittävästi aikaa ja sen pohjaksi tuotettava riittävästi objektiivista aineistoa.

Sen takia esitän, että tässä vaiheessa ja osana käynnissä olevaa kunta- ja palvelurakennehanketta käynnistetään seudun kaupunkien ja valtiovallan yhteinen selvitys pääkaupunkiseudun yhdistämisestä uudeksi suurkaupungiksi.

Monet uskovat, että vapaaehtoisen yhteistyön kautta on saavutettavissa paljon.

Niin uskon minäkin. Pääkaupunkiseudun kaupunkien yhteistyön kehittämistä ja syventämistä onkin kaikista selvityksistä riippumatta välittömästi jatkettava. Yhdistyminen olisi joka tapauksessa pitkä prosessi. Haasteemme eivät kuitenkaan odota. Kaupunkien yhdistäminen ja verkostomaisen yhteistyön kehittäminen eivät muutenkaan ole ristiriidassa keskenään, vaan vievät kehitystä joka tapauksessa samaan suuntaan. Yhdistymisselvityksen lähtökohta ei voi olla se, että sen lopputulos on jo etukäteen kiveen hakattu, mahdollistaen myös, että yhteistyömalli osoittautuu lähivuosina menestykseksi.

Jo lyhyt, perinteisistä ajatuspinttymistä vapaa vilkaisu karttaan osoittaa joka tapauksessa, että kysymys pääkaupunkiseudun itäisestä ulottuvuudesta on ratkaistava.

Itämeri on ymmärrettävä peruste sille, ettei seudun yhdyskuntarakenne voi laajentua etelään. Neljästä pääilmansuunnasta vielä toisen poissulkeminen ilman mitään todellista syytä olisi kuitenkin vastuutonta. Läntinen Sipoo tuleekin liittää Helsinkiin, jos laajemmasta yhdistymisestä ei jostakin syystä tulisi mitään.

Rouva puheenjohtaja.

En ole edellä tarkistellut palvelurakennetta, koska se ei ole pääkaupunkiseudun erityisaseman kannalta kovinkaan relevantti. Päivänselvää silti on, että myös tähän on kuntauudistuksessa huolellisesti paneuduttava. Kaikista kuntarajapäätöksistä riippumatta meillä on edessämme suuri haaste myös tällä saralla.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Valtioiden rajat noudattelevat pitkälti erilaisia kielellisiä ja kulttuurisia raja-aitoja. Valtakuntien rajat erottavat useimmiten eri kansoja toisistaan. Kuntarajoilla ei ole tällaista roolia. Kuntarajat ovat puhtaasti tarkoituksenmukaisuuskysymys. Kuntarajat ovat hallinnon apuväline, ei itseisarvo sinänsä.

Meidän historiallinen missiomme on luoda pääkaupunkiseudulle edellytykset ekologisesti kestävälle yhdyskuntarakenteen kehittymiselle sekä kansainvälisen kilpailukyvyn kohentamiselle. Jos me tässä onnistumme, siitä hyötyy koko Suomi, koko pääkaupunkiseutu ja kaikki sen asukkaat. Tässä suhteessa kaikki muut intressit ovat toisarvoisia.

Kaikkiin uudistuksiin ja muutoksiin sisältyy omat riskinsä ja uhkansa sekä epävarmuustekijänsä. Vielä suurempia riskejä, uhkia ja epävarmuuksia sisältyy kuitenkin muuttumattomuuteen, siihen, että emme tee mitään. Muutos on välttämätön myös täällä pääkaupunkiseudulla. Olenkin täysin vakuuttunut siitä, että nykyinen päättäjäsukupolvi tulisi jäämään tulevassa historiankirjoituksissa häpeälliseen valoon, ellemme nyt osaisi ottaa tätä haastetta riittävän vakavasti.

Arvoisa puheenjohtaja. Ärade ordförande. Hyvät valtuutetut. Bästa ledamöter.

Voi olla, että todella olemme kokoontuneet tänään tekemään historiaa, tai ainakin ottamaan osaa sen tekemiseen. Toteutuessaan hallituksen käynnistämä kunta- ja palvelurakenneuudistushanke voi hyvinkin olla suuren kuntauudistus yli sataan vuoteen.

On ensiarvoisen tärkeää, että me helsinkiläiset päättäjät olemme aktiivisesti mukana uudistuksen kaikissa vaiheissa.

Olemme saaneet toimeksiannon käsitellä kuntalaisten palveluiden järjestämiseen liittyviä tulevaisuuden haasteita ja niitä toimenpiteitä, joilla tarvittaviin muutoksiin voidaan päästä sekä antaa näistä näkemyksemme uudistusta valmistelevien käyttöön.

Pääkaupunkiseudun neljässä kunnassa asuu noin 20 % Suomen koko väestöstä. Pääkaupunkiseutu on Suomen ainoa metropolialue, jonka elinvoiman ja kilpailukyvyn turvaaminen on edellytys koko maan hyvinvoinnille. Tästä johtuen koko seutua, ja Helsinkiä sen osana, tulee tässä yhteydessä tarkastella erillistapauksena. Tämä onkin onneksi jo tunnustettu peruspalveluohjelmaa valmistelevan ministerityöryhmän aluevaiheen linjauksissa. Tästä lähtökohdasta ei tule jatkossakaan tinkiä, vaan etsiä pääkaupunkiseudun erityispiirteisiin sopivia ratkaisuja kunta- ja palvelurakenteita uudistettaessa.

Hyvät valtuutetut.

Hallituksen käynnistämä kunta- ja palvelurakenneuudistushankkeen lähtökohtana on nykyisin kuntien vastuulla olevien palvelujen saatavuuden, laadun ja tuottavuuden sekä vaikuttavuuden turvaaminen tulevaisuudessa. Tämän lisäksi tavoitteena ovat olleet paikallisen demokratian vahvistaminen sekä tehokkaammat rakenteet ja palveluprosessit. Nämä kannatettavat tavoitteet ovat valitettavasti jääneet julkisessa keskustelussa eri hallintomalleista käydyn kiistelyn jalkoihin. Palvelujen järjestämisen kannalta optimaalisesta väestöpohjasta on tullut monin paikoin keskustelun kärki. Kuntakentän ongelmissa on kuitenkin kyse paljon muustakin kuin kunnan asukasluvusta.

Helsingillä ei ole varaa jättäytyä kuntauudistuksessa sivusta seuraajaksi.

Ensinnäkin on pääkaupunkimme etu, että koko Suomi voi hyvin. Tällöin paineet verotulojen tasausjärjestelmien jyrkentämiseen pienenevät ja myös Helsinki voi käyttää suuremman osan verotuloistaan omien asukkaidensa palveluihin.

Kokoomus kannattaa sitä, että maahan luodaan mahdollisimman hyvin toimeentulevia ja itsenäisiä kuntayksiköitä.

Toiseksi:

Myös hyvinvoivalla pääkaupunkiseudulla palvelujen tuottaminen tulee miettiä uusista lähtökohdista. Kustannuksemme on saatava kuriin. Palvelurakenteitamme ja prosessejamme on tarkasteltava kriittisesti, jotta ne vastaisivat kaupunkilaisten tarpeisiin ja tarpeita.

Hyvät valtuutetut.

Kokoomuksen mielestä kuntalaisten palvelujen järjestämisen keskeisimmät haasteet tulevaisuudessa ovat palvelujen saatavuuden lisäksi niiden laadun varmistaminen ja tehokkuuden lisääminen, toisin sanoen kustannusten pitäminen kohtuullisissa rajoissa.

Uskomme, että näihin haasteisiin ei voida ainoastaan vastata kuntarajoja tarkastamalla, vaan ennen kaikkea uusilla ennakkoluulottomilla tavoilla tehdä yhteistyötä ja tuottaa palveluja.

Kokoomuksen mielestä hallinto ei saa kuntauudistuksen missään vaiheessa muodostua itsetarkoitukseksi. Emme kannata uusia seudullisia tai alueellisia hallintorakenteita. Sanomme ei uusille veroille, viroille ja vaaleille. Sanomme ei uudelle byrokratialle. Kannatettavia sen sijaan ovat sellaiset yhteistyömuodot, joiden avulla turvataan ja parannetaan palveluja.

Jos tarkastellaan esillä olleita hallintomalleja eli aluekuntamallia, piirimallia ja peruskuntamallia, Kokoomuksen viesti on selvä.

Mielestämme peruskuntamallin tyyppinen ratkaisu soveltuu parhaiten Helsingin ja pääkaupunkiseudun erityislaatuun.

Peruskuntamallin pohjalta meille jää käytännössä kaksi vaihtoehtoa: pääkaupunkiseudun ja Helsingin seudun kuntien tiivistynyt vapaaehtoinen yhteistyö tai pääkaupunkiseudun kuntien yhdistäminen.

Pääkaupunkiseudulla kuntien välinen yhteistyö on jo nyt monella saralla esimerkinomaista. Pääkaupunkiseudulla hyvänä lakisääteisen yhteistyön esimerkkinä on YTV:n toiminta seudullisten joukkoliikennepalvelujen ja jätehuollon järjestäjänä sekä erityisesti pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelma PLJ:ssä, jossa myös valtio on ollut aktiivisesti kumppanina.

Tiivistynyt vapaaehtoinen yhteistyö pääkaupunkiseudun sekä Helsingin seudun neuvottelukunnissa on tullut todella tarpeeseen, ja olemme asettaneet sille suuria toiveita.

Vapaaehtoisessa yhteistyössä on toki paljon parannettavaa, mutta yhteistyöhön liittyviä haasteita ei ratkaista uusilla hallinnollisilla rakenteilla, vaan todellisella halulla toimia yhdessä ja ratkaista seudun kiperät kysymykset.

Yhteistyöllämme onkin nyt näytön paikka. Ensimmäisiä haasteita on yhteisten tavoitteiden löytäminen maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelussa yhtenäisen kaupunkirakenteen saavuttamiseksi. Tämä heijastuu suoraan myös palveluihin, sillä hajanainen kaupunkirakenne tarkoittaa usein kalliita ja toimimattomia palveluja. Myös ympäristön kestokyky on näissä yhteyksissä otettava huomioon.

Ensimmäisenä isona konkreettisena yhteisinä toimina tulee olla päätös länsimetrosta.

Pääkaupunkiseudun yhteistyöhön on saatava sidottua myös entistä tiiviimmin Helsingin itäpuoliset alueet, erityisesti Sipoo.

Ensimmäisenä vaiheena tämä tiivistyvä, vapaaehtoinen yhteistyö pääkaupunkiseudun kuntien välillä on erittäin kannatettava ja hyvä asia. Varsinaisena tavoitteena on kuitenkin pidettävä pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämistä ja myöskin rajojen tarkistamista Sipoon suuntaan.

Arvoisa puheenjohtaja.

Puhumme nyt siis kunta- ja palvelurakenteen uudistamisesta. Huomio on kuitenkin voittopuolisesti kiinnittynyt kuntarakenteeseen palvelurakenteen kustannuksella. Kuntalaisten kannalta rajat eivät ole kiinnostavia, vaan se, kuinka hän saa tarvitsemansa peruspalvelut. Nyt kuvitellaan, että rajoja siirtämällä tämä yksistään ratkeaa.

Ydinkysymykset liittyvät mielestämme palvelurakenteeseen. Yksi näistä on kuntasektorin tuottavuuden kasvattaminen.

On aiheellista kysyä, kasvatetaanko kuntarajojen siirtelyllä ja uusilla hallinnollisilla rakenteilla kuntien tuottavuutta?

Kokoomuksen mielestä ratkaisuja pitäisi etsiä ennen kaikkea uusista innovatiivisistä tavoista tuottaa palveluja, johtamisjärjestelmien kehittämisestä ja rohkeammasta vapaaehtoisesta yhteistyöstä.

Peruspalveluiden järjestämisvastuu tulee säilymään jatkossakin kunnilla. Tuottamisvastuu sen sijaan tulee suuremmassa määrin siirtää sinne missä se tehokkaimmin ja laadukkaimmin on hoidettavissa. Monin paikoin on otettava suuri askel kohti yksityistä ja kolmatta sektoria. Erityisesti kolmannen sektorin rooli hyvinvointipalvelujen tuottajana ja julkisten palvelujen tukena tulee kasvamaan.

Tässä yhteydessä haluan - jälleen kerran - ottaa esille palvelusetelin eräänä konkreettisena apuvälineenä palvelujen laadun ja kustannustietoisuuden tehostamisessa.

Palvelusetelin ottaminen laajasti käyttöön lisäksi monipuolistaisi palvelutuotantoa sekä lisäisi kaupunkilaisten valinnanvapautta ja palvelujen asiakaslähtöisyyttä.

Palvelujen johtamiseen tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota. Johtamisen tulee perustua tavoitetasoihin, jotka määritellään asiakkaiden muuttuvien tarpeiden mukaan ja niiden toteutumisen systemaattiseen seurantaan ja arviointiin. Ammattitaitoisen johtamisen keinoin tulee huolehtia myös henkilöstön saatavuudesta ja työssä jaksamisesta. Palveluista puhuttaessa on aina muistettava, että suurimmat panostukset on kohdistettava siihen hetkeen, kun asiakas ja palvelujen tuottaja, useimmiten kaksi ihmistä, kohtaavat.

Ärade ledamöter.

Den svenska skol-, dagvårds-, hälsovårds- och socialservicen bör under alla omständigheter förbättras och framför allt säkras. Detta är möjligt med hjälp av att utvidgat samarbete inom regionen. Samlingspartiet i Helsingfors är redo att medverka i alla lösningar som stöder dessa strävanden.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Vain verkostomaisella yhteistyöllä voidaan vastata tulevaisuuden palvelutarpeisiin. Kuntauudistuksen myötä nykylainsäädännöstä olisi karsittava loputkin rajoitukset, jotka ovat esteenä hallinnonalojen tai kuntien väliselle yhteistyölle ja sopimuksille. Ja tässä ajatellaan laajemmin myöskin Helsingin seutua. Palveluketjut eivät saa katketa organisaatioiden tai kuntien välisiin rajoihin. Palveluprosessien sujuvuus ja saumattomuus edellyttää muutoksia rakenteessa, mutta ennen kaikkea asenteessa.

Meidän kaikkien on muutettava ajattelutapaamme ja omien, usein keinotekoisten rajojemme taakse piiloutumisen sijaan katsottava rohkeasti naapurin tontille ja tarjottava yhteistyön kättä.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Kunta- ja palvelurakenneuudistus koko maassa on - kuten edellä on todettu - todella historiallinen tilaisuus. Paineet siihen ovat kuitenkin hyvin erilaiset eri puolilla maata. Mutta hyvä on myöskin huomata, että myös muissa Pohjoismaissa ja Euroopassa on käynnissä kuntarakenneuudistus, joten sillä tavalla Suomi on mukana tässä eurooppalaisessa kehityksessä.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa on kuitenkin kaksi osiota: palvelurakenteiden ja kuntarakenteiden uudistaminen. Molempia asioita on syytä tarkastella erikseen. Muuten koko hanke puuroutuu.

Kuntalaisten, kunnan talouden ja toimintakyvyn kannalta tärkeintä ovat hyvin järjestetyt laadukkaat palvelut, jotka täyttävät taloudellisuuden ja tehokkuuden kriteerit.

Puolitoista vuotta toiminut pääkaupunkiseudun neuvottelukunta on toiminnassaan pitkälti keskittynyt nimenomaan palvelurakenteiden tarkasteluun ja niiden järkeistämiseen. Samalla on myös kehitetty pääkaupunki- ja koko Helsingin seudun tulevaisuuden kehityksen visiota ja etsitty sen saavuttamiseksi tarvittavia keinoja. Työ on tapahtunut kuntien keskinäisen vapaaehtoisen työn pohjalta. Valittu linja vaikuttaa tässä tilanteessa oikealta.

Palvelurakenteiden uudistaminen on kuntauudistuksen ydin.

On poistettava turhat päällekkäisyydet, lisättävä kuntien välistä palvelujen käyttöä ja poistettava niitä rajoittavat turhat esteet ja muutenkin etsittävä mahdollisimman joustavat ja taloudellisesti tehokkaat tavat tuottaa palveluja kuntalaisille.

Pääkaupunkiseudun kunnat ovat jo itsessään väestöpohjaltaan niin suuria, että ne kykenevät järjestämään kansalaisilleen palvelut. Kunnan taloudellisen kantokyvyn pohjalta tilanne ei ole siis samalla tavalla huolestuttava kuin monissa pienemmissä kunnissa. Mutta palveluiden järjestämiseen tarvittavat rahat ja henkilökunta ovat muihin kuntiin verrattuna keskimääräistä suuremmat. Siksi tarvitaan myös täällä palvelurakenteiden uudistamista.

Valtuutetuille on jaettu pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan yhteistyötä ja kehittämishankkeita kuvaava muistio. Hankkeita on valtavasti. Valtaosa on käynnistetty pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan perustamisen jälkeen, ja tuloksia odotetaan jo tämän vuoden aikana. Jo aiemmin aloitettujen yhteisten hankkeiden tuloksia on nähtävissä, ja ne ovat myönteisiä. Tätä hedelmällisesti alkanutta yhteistyötä ja yhteistä halua järkeistää palvelujen tuottamista kuntien yhteistyönä on ehdottomasti tuettava.

Kuntarakenteiden uudistamisen tarve selviytyy palvelurakenteiden uudistamisen myötä.

Mielestämme olisi tässä tilanteessa yhteisen tahdon ja voimavarojen hukkaamista, jos tässä tilanteessa pääkaupunkiseudun kunnat lähtisivät ainoastaan kinastelemaan kuntien yhdistämisestä, mikä voisi johtaa pahimmillaan vain omien rajojen puolustamiseen ja kuoppiin kaivautumiseen.

Kuntien mahdollinen yhdistyminen tulevaisuudessa edellyttää joka tapauksessa palvelurakenteiden uudistamisen, joten nyt tehtävä työ palvelee myös tulevaisuutta.

Linjana pitäisi jatkossa olla se, että pääkaupunkiseudun kunnissa olisi yhtenäiset käytännöt palvelujen järjestämisessä, jotta kuntalaiset olisivat tasa-arvoisessa asemassa lähitulevaisuudessa. Yhtenäinen verotuskäytäntö poistaisi myös negatiivisen verokilpailun.

Täällä on todettu, että kuntien yhdistämiseen tarvitaan selvittelytyötä.

Olemme samaa mieltä, että kuntien yhdistämiseen liittyviä etuja tai haittoja on syytä selvittää. Kuntalaisten halukkuus yhdistymiseen ja mitä asioita he toivovat kuntien yhteistyöltä tai yhdistämiseltä pitää tutkia, jotta kehittämistyö saa riittävän konkreettisen pohjan. Nyt pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan työ pohjautuu lähinnä poliitikkojen näkemyksiin. Se ei riitä. Etenkin itään päin laajentuminen on otettava ehdottomasti esille. Sipoo ja myös Vantaan itäiset osat on otettava mukaan pääkaupunki- ja koko Helsingin seudun tulevaisuuden kehittämistarkasteluun.

Sosialidemokraatit ovat valmiita kuntien yhdistämiseen, kun siihen on riittävän hyvät perusteet ja kansalaisten tuki.

Sosialidemokraatit kannattavat palvelurakenteiden uudistamista neuvottelukunnan esittämien linjausten mukaisesti, mutta edellytämme, että kehittämishankkeiden valmistelu ja niiden täytäntöönpano suunnitellaan nykyistä jäntevämmin. Hankkeiden eteenpäin menon on oltava myös rivakkaa.

Kehitystyön paikalleen jämähtäminen tai asioiden byrokratisoiminen vähentävät uudistustyön uskottavuutta kansalaisten silmissä. Se olisi todella kohtalokasta. Monet hyvät hankkeet voivat jäädä kuolleiksi kirjaimiksi, ellei niitä vastuuteta selkeästi jonkun tehtäväksi ja myös valvota niiden toteutumista.

Valtiovallan suuntaan on kyettävä osoittamaan tätä muistiota selkeämmät esitykset niistä asioista, missä aiotaan saavuttaa selkeitä tuloksia seuraavien vuosien aikana.

Yhteistyö valtiovallan kanssa on saatava konkreettiseksi ja osapuolia sitovaksi. Pääkaupunkiseudun kunnilla on oltava samanlaiset mahdollisuudet saada valtion tukea omiin kehittämishankkeisiinsa kuin muillakin kunnilla.

Yksi suuri koetinkivi tulee olemaan yhteistyö valtiovallan kanssa maankäyttöön, asumiseen ja liikenteeseen kuuluvassa ns. mal-työryhmässä.

Valtiovallalta on syytä odottaa tukea myös Itä-Uudenmaan ja Uudenmaan liiton välisen rajan poistamiseksi, koska se selvästi edistäisi koko maakunnan tulevaisuuden kehittämistä.

Sosialidemokraattien mielestä keskeisimmät asiat palvelurakenteiden uudistamisessa ja tulevaisuuden kehittämistyössä ovat ikääntymiseen liittyvän hoidon ja hoivan turvaaminen, monipuolisen osaamisen ja kilpailukyvyn varmistaminen, kansainvälistymisen, maahanmuuttajien ja elinkeinopolitiikan uusien haasteiden huomioon ottaminen, suurkaupunkielämään kuuluvien sosiaalisten ongelmien ja niiden ehkäisyyn tarttuminen. Tähän asiaan ei ole riittävästi paneuduttu pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan tähänastisessa työssä.

Korostamme edelleen hankkeiden selkeitä kehittämistavoitteita, kunnollista valmistelua, konkreettisia toteuttamiskeinoja ja hyvää seurantaa. Uudistustyössä ei saada aikaan pysyviä tuloksia, ellei huolehdita uusien työkäytäntöjen mallien kunnollisesta viemisestä työpaikoille. Se edellyttää henkilökunnan hyvää mukaan ottamista uudistustyössä. Tähän asiaan on jatkossa kiinnitettävä huomiota.

Kuntarakenteen uudistamisessa sosialidemokraatit kannattavat vahvan peruskunnan mallia, missä ei ole tarpeettomia uusia hallinnon tasoja ja missä kuntalaisilla on suorat mahdollisuudet valita vastuulliset päätöksentekijät. Kunta ei ole pelkästään mikään talousalue, vaan se on ihmisten asuin- ja elämänympäristö. Siihen liittyy identiteettikysymyksiä ja historiaa. Kuntarakenneuudistuksessa kuntalaisten osallisuutta ei voida sivuuttaa.

Mielestämme nyt tarvitaan enemmän tekoja ihmisten palveluiden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi kuin pelkästään propagandaa.

Pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan työssä tulisi jatkossa huolehtia nykyistä paremmin poliittisen päätöksenteon laajasta edustavuudesta. Nykyisen mallin, missä jäsenyys toimielimissä pohjautuu asemavaltuutukseen, heikkous on se, että se kasaa valtaa liiaksi yhdelle puolueelle, tällä hetkellä kokoomukselle.

Kunnallisen päätöksenteon vahvuus on ollut nimenomaan päätöksenteon ja valmistelun monipuolisuus ja poliittinen kirjo. Tästä periaatteesta ei pidä tinkiä myöskään pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan yhteistyössä.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen onnistuminen on koko hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden kannalta olennaista. Huonosti toteutettuna uudistus pahentaa ongelmia.

Hankkeesta keskusteltaessa on hyvä palauttaa mieleen tärkeät lähtökohdat.

Väestön vanhenemisesta seuraa huoltosuhteen heikkeneminen, kuntien tehtävät lisääntyvät samalla, kun rahoitustilanne heikkenee, työvoiman saatavuus kärsii työikäisten määrän vähentyessä, toisaalta kuntien organisaatio on monin osin jäykkä ja vanhanaikainen. Erityisiä ongelmia liittyy terveydenhuollon rakenteeseen, jossa ongelmia aiheuttaa myös rahoituksen monikanavaisuus.

Palvelurakennetta on uudistettava, jotta kuntalaisten tarvitsemat ja arvostamat palvelut voidaan jatkossa järjestää.

Vihreän ryhmän mielestä on hyvä, että kunta- ja palvelurakenteen ongelmiin on vihdoin päätetty puuttua. Muutos on tarpeen palveluiden turvaamiseksi.

Kuntakentässä tarvitaan hallittua vallankumousta!

Helsingissä muutoksen tavoitteena pitää olla ainakin seuraavat asiat:

- kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistaminen ja kaupungin elinvoimaisuuden lisääminen

- yhdyskuntarakenteen hajautumisen estäminen

- oikeudenmukaisuus palveluissa ja

- demokratian vahvistaminen.

Seuraavassa hieman kustakin tavoitteesta:

Helsingin on oltava Suomen talouden veturi. Veturin perään ei pidä kuitenkaan kytkeä pelkkiä makuuvaunuja!

Helsinki kilpailee muiden Euroopan metropolien kanssa yrityksistä ja osaajista. OECD:n raportti muutaman vuoden takaa kritisoi pääkaupunkiseudun sekavaa ja tehotonta hallintoa, joka vähentää kilpailukykyämme. Tätä kritiikkiä kuuluu myös yrityselämän puolelta.

Saadaksemme Helsinkiin kansainvälisiä yrityksiä, täytyy meidän satsata koulutukseen, suvaitsevaisuuteen, kohtuuhintaiseen asumiseen, toimiviin markkinoihin ja Helsinki-brändin tunnettavuuteen eli kansainväliseen markkinointiin. Pääkaupunkiseutu on jo nyt yhtenäistä työssäkäyntialuetta. Kehyskaupunkien asukkaistakin noin puolet pendelöi pääkaupunkiseudulle töihin.

Pendelöinnin lisääntyessä on maankäytön ja liikenteen järkevä suunnittelu yhä tärkeämmässä asemassa myös elinvoimaisuuden turvaamiseksi.

Liikenteen haittoja ei saada torjuttua uusia teitä rakentamalla. On pystyttävä puuttumaan liikenteen määrään ja kulkumuotojakaumaan.

Asumista ei saa päästää hajautumaan.

Amerikkalaistyyppisten autokaupunkien syntyminen on epäekologista ja epäekonomista. Ne lisäävät liikennettä ja johtavat maa-alan tehottomaan käyttöön, jolloin virkistysalueille ei jää tilaa. Toisaalta elämänlaatu, jota omakotiasumisesta usein haetaan, kärsii. Työmatkoihin kuluu kohtuuton aika ja palvelut joudutaan hakemaan autolla kaukaa kotoa.

Pääkaupunkiseudun kunnissa pitää päästä järkevään yhteiseen maankäyttöön. Vain laadukas toimiva joukkoliikenne pelastaa meidät yhä lisääntyviltä ruuhkilta. Myös kehyskuntien pendelöijät pitää saada joukkoliikenteen käyttäjiksi.

Yhdyskuntarakenne on hajoamassa paitsi kaavoituksellisten syiden vuoksi, myös siksi, että asukasluvun kasvu vaatii kunnalta investointeja palvelupuolelle. Millään kunnalla ei ole omilla verotuloilla varaa kuin hillittyyn kasvuun. Tästä Vantaa on hyvin konkreettinen esimerkki.

Yhteisen maankäytön suunnittelun lisäksi on huolehdittava asuntopolitiikan yhteisvastuullisuudesta. Muuttoliikkeeseen liittyy pääkaupunkiseudulla kiinteästi myös verokilpailu.

Helsingin menestyksen kannalta on olennaista, että kaupungissa on tarjolla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Sen lisäksi on kaikista heikoimmassa asemassa olevista asunnontarvitsijoista huolehdittava yhdessä segregaation estämiseksi.

Helsingin kannalta on paitsi kohtuutonta, myös turmiollista, jos naapurus- ja kehyskunnat houkuttelevat paljon veroja maksavat omiksi asukkaikseen, huonompituloisten ja paljon palveluita käyttävien jäädessä Helsinkiin. Segregaation myötä se ei ole myöskään seudun etu.

Kunta- ja palvelurakennuksesta puhuttaessa pääkaupunkiseudulla ovat korostuneet kuntarakenteen ongelmat. Palvelurakenteen pohtiminen on kuitenkin palveluiden oikeudenmukaisuuden kannalta vielä tärkeämpää.

Valtuuston pitää ottaa selkeämpi rooli palvelustrategioiden luojana sekä palveluiden määrä- ja laatutason määrittelijänä. Nyt tilaaja- ja tuottajaroolit ovat suloisessa sekamelskassa, eikä valtuustolla ole edellytyksiä määritellä, millaista palvelua kaupunkilainen tosiasiassa saa.

Kun palvelujen sisältö ja laatu on paremmin määritelty, on myös edellytyksiä pohtia tuotannon kehittämistä. Kuntarajat ylittävässä palveluiden yhteiskäytössä palvelun sisällön ja laadun määrittäminen, sen tarve korostuu entisestään.

Pääkaupunkiseudun kaupunkien vapaaehtoinen yhteistyö on kannatettavaa. Siinä on kuitenkin merkittäviä ongelmia.

Neuvottelukunnan tarkoitus on edistää yhteisen näkemyksen ja tahdon muodostumista kuntien keskeisten päättäjien kesken. Jos ja kun yhteinen näkemys on löytynyt, varsinainen päätös tehdään kunkin kaupungin valtuustossa. Vapaaehtoisuuteen ei kuitenkaan sisälly mekanismia, jolla kompromissi syntyisi vaikeissa asioissa. Kuntien edustajat pysyvät kuntiensa etujen ajajina. Vielä ei neuvottelukunnassa ole edes päästy todella vaikeiden asioiden ytimeen, kuten maankäyttö tai asumis- tai liikenneratkaisuihin.

Neuvottelukunta luo epädemokraattisen välitason päätöksentekoon, vaikka varsinainen päätösvalta on vaaleilla valituilla valtuustoilla. Tämä korostuu etenkin, jos yhteistyötä pyritään tiivistämään ja edelleen hoitamaan päätöksenteko nykymallilla.

Kritiikistä huolimatta on todettava, että neuvottelukunta on ollut hyödyllinen yhteistyöelin. Parivuotinen yhteistyö on lisännyt ymmärrystä alueen ongelmiin ja alueen yhteisen kehittämisen tarpeeseen. Ilman sitä tähänkin hankkeeseen liittyvät keskustelut olisi aloitettu täysin alkutekijöistä.

Pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan luoma välillisen demokratian taso ei ole ainutlaatuinen poikkeus nykyisessä järjestelmässä. Meillä on suuri joukko hallinnon tasoja, jotka tosiasiallisesti ovat demokratian ulottumattomissa.

Homeopatia on vaihtoehtoisen hoidon muoto, jossa lääkkeeksi tarkoitettua ainetta laimennetaan loputtomasti, niin ettei sitä lopulta ole jäljellä lainkaan. Välillinen päätöksentekomme on eräänlaista homeopaattista demokratiaa; äänestäjän vaaleissa antaman äänen turvin valitaan poliittisia päättäjiä aina uusille tasoille. Kansanvallasta jää jäljelle vain homeopaattinen muistijälki.

Pahimmillaan yhteistyön lisääminen johtaa yhä uusien kuntalaisten ja päättäjien ulottumattomissa olevien tasojen luomiseen, jos yhteistyö järjestetään neuvottelukuntien, säätiöiden ja yritysten verkoston varaan. Tässä kalvossa on tämä ideaalimalli, jossa oletamme olevamme ja tässä on tämä todellinen, välillisen demokratian verkko ja viidakko, jossa seikkailemme.

Uudistuksessa on päästävä eroon tästä demokratian laimentamisesta. Valta, vastuu ja verot täytyy pitää yhdellä tasolla. Tosiasiallisen budjettivallan käyttäjät pitää valita suorilla vaaleilla.

Kaupunkilaisten osallisuutta on myös vahvistettava.

Kaupunginosiin tai vanhoihin kaupungin rajoihin perustuva aluedemokratia ei ratkaise ongelmia, koska tällöin valta ja vastuu eivät kohtaa. Kaupunkilaisten osallisuus löytynee ennemminkin toimialakohtaisissa päätöksissä ja yhteistyössä. Koulujen johtokunnat ja osallistuva kaupunkisuunnittelu voisivat olla tästä esimerkkejä.

Demokratian vahvistamiseksi täytyy päätöksenteon edellytyksistä huolehtia. Helsingin kokoisessa kaupungissa ei 20 tuntia viikossa riitä luottamustehtävien hoitamiseen kaupunginhallitustasolla tai isommissa lautakunnissa. Demokratian toimivuuden edellytyksenä on, että päättäjillä on mahdollisuus perehtyä kunnolla päätettäviin asioihin. Yhteistyöhön asukkaiden kanssa pitäisi myös löytyä aikaa osallisuuden lisäämiseksi.

Bästa ordförande.

I början av talet fanns det några viktiga mål i kommunreformen. När vi försöker skapa en internationellt framgångsrik region, förena planeringen, åstadkomma gemensam service, är det klart att det lättaste sättet att förverkliga dessa mål är att slå samman huvudstadsregionens kommuner. Således undviker man också nya odemokratiska förvaltningsnivåer.

Kuntien yhdistämiselle on kyselytutkimusten mukaan täällä Helsingin valtuustossa enemmistö. Vantaan valtuutetuistakin puolet kannattaa yhdistymistä. Vain Espoon valtuustossa suhtaudutaan nihkeästi kuntien yhdistämiseen. Kun nykytilanteen ongelmat varmasti nähdään varsin samoin kaikissa kunnissa, on mielenkiintoista kuulla, mitä ratkaisuja naapurillamme on tarjota.

Ryhmämme esitti yleiskaavan lähetekeskustelussa muutama vuosi sitten Helsingin ja Vantaan yhdistämistä. Tuolloin muut valtuustoryhmät ryhtyivät lähes raivokkaasti vastustamaan ajatusta. Aika lie lisännyt ymmärtämystä myös tälle idealle. Maankäytön ja asumisen ongelmista osa saataisiin ratkaistua myös kahden kaupungin liitolla, mutta pääkaupunkiseudun elinvoimaisuuden kannalta tulisi kaikki kaupungit saada yhteen.

Meneillään olevassa Paras- hankkeen aluevaiheessa on Vihreän ryhmän mielestä edistettävä pääkaupunkiseudun kuntien yhdistymistä yhdyskuntarakenteen hajoamisen estämiseksi ja palveluiden turvaamiseksi.

Keskusteluissa on korostunut kunnallinen itsemääräämisoikeus. Helsingin täytyy toimia niin, että kunnat yhteen saattavalle järkiliitolle löytyy kannatusta. Valtion toimestahan saatetaan suunnitella myös järjestettyä liittoa.

Mikäli kaupunkien yhdistämiselle ei tässä vaiheessa ole löydettävissä enemmistöä, tulee pohdintaan ottaa pääkaupunkiseudun maakunta- tai metropolimalli. Tällöin osa tehtävistä säilyisi nykyisillä kunnilla osan siirtyessä metropolitason hallinnolle. Tämä edellyttää kuitenkin omien suorien vaalien ja loogisuuden vuoksi myös verotusoikeuden säätämistä metropolitason tehtäville. Samalla nykyiset välillisen päätöksenteon piirissä olevat asiat pitää jakaa vaaleilla valittujen päättäjien vastuulle.

Edessä on siis suuri uudistus. Toivottavasti rohkeutta sen tekemiseen löytyy paitsi täällä valtuustossa, myös eduskunnasta.

Kiitos arvoisa puheenjohtaja. Puheenjohtaja hieman ylensi minua, mutta käytän puheenvuoron kuitenkin Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuorona.

Vasemmistoliiton mielestä kuntauudistus on kokonaisuus, jossa on huomioitava palveluiden saatavuus ja niiden tarvitsema riittävä rahoitus sekä kunnallisen demokraattisen ohjaus- ja valvontavallan turvaaminen.

Kuntatalouden ongelmia ei ratkaista pelkästään rakenneuudistuksella, vaan tarvitaan myös varmuus valtion pitkäjänteisestä taloudellisesta tuesta kunnille.

Vasemmistoliiton mielestä pääkaupunkiseudun kunta- ja palvelurakenne -hankkeessa keskustelun lähtökohtana pitää olla palvelujen varmistaminen entistä joustavammin asukkaille. Hallintorakenteet ovat toki tärkeitä, mutta ne tulevat sitten toissijaisina. Ensin pitää olla varmuus siitä, mihin tähdätään.

Olennaista on se, onko tavoitteena hyvinvointipalvelujen tasa-arvoinen saavutettavuus ja universaalit palvelut, vai onko tavoitteena lähinnä pyrkimys kilpailuttamisen ja ulkoistamisen kautta kustannussäästöjen hakemiseen.

Olennaista on myös se, halutaanko säilyttää ne perusoikeudet palveluihin, jotka nykyinen lainsäädäntö takaa kansalaisille, vai ollaanko lähtemässä normien purkulinjalle, kuten viime päivien julkisesta keskustelusta - ainakin joiltakin osin - voisi päätellä.

Meidän mielestämme esimerkiksi lasten subjektiivinen päivähoito-oikeus on säilytettävä. Myös työttömien lapsilla tulee säilyä oikeus varhaiskasvatukseen.

Sitten kuntarakenteesta ja verotuksesta hieman:

Pääkaupunkiseudun laajeneva ja tiivistyvä yhteistyö on välttämätöntä. Yksikään pääkaupunkiseudun kunnista ei kykene yksinään hoitamaan edessä olevia suuria ratkaisuja vaativia maankäyttö-, asunto- ja sosiaalipoliittisia ongelmia. Uusien asuntojen rakentaminen, siihen liittyvä kaavoittaminen ja monet vakavat sosiaaliset ongelmat saadaan tehokkaimmin hoidettua mahdollisimman tiiviillä yhteistoiminnalla. Erityisesti pääkaupunkiseudulla tarvitaan nyt myös yhteistoimintaa maahanmuutto- ja koulutuspolitiikassa.

Helsingin Vasemmistoliiton mielestä nykyiset, yhtäältä pääkaupunkiseudun ja toisaalta laajemman, 14 kunnan vapaaehtoisuuteen perustuvat yhteistyöjärjestelyt ovat nykyisessä tilanteessa toki tarpeellisia. Mutta vaarana on, että ne jäävät lähinnä keskustelukerhoiksi. Täälläkin jo todettiin, että tuloksia on vielä kovin vähän.

Tässä yhteydessä me haluamme myös toistaa usein aikaisemminkin esittämämme kritiikin demokratiavajeesta näitten elinten osalta, eli että niissä edustettuina ovat vain suurimmat puolueet ja virkamiesjohto.

Peruskuntamalli on Helsingin Vasemmistoliiton mielestä kannatettava. Me suhtaudumme periaatteellisesti myönteisesti siihen, että Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen alkavat valmistautua kaupunkien välissä kulkevien rajojen poistamiseen, ei siis madaltamiseen, eli suomeksi sanottuna kuntien yhdistämiseen. Tällöin maankäyttöä ja kaavoitusta sekä liikenne-, asunto- ja elinkeinopolitiikkaa koskevien ratkaisujen tekeminen helpottuisi olennaisesti. Tämä kaikki vaatii laajaa kansalaiskeskustelua.

Samalla on kuitenkin, kun tähän yhdistämishankkeeseen lähdetään, huolehdittava kunnallisen demokratian kehittämisestä sen jokaisella tasolla. Lisäksi on kehitettävä kansalaisten osallistumismahdollisuuksia lisäävä ja toimiva lähidemokratiamalli. Tämä on meidän edellytyksemme. Tässä vaiheessa kenenkään ei pitäisi kammoksua ajatusta kaupunginosavaltuustoista tai muista lähidemokratiamalleista, vaan hakea esimerkkejä muista Euroopan metropoleista.

Sähköisen asioimisen kehittäminen on toki järkevää ja tarpeellista. Sitä kannatamme. Mutta se ei korvaa tärkeää asukasdemokratiaa. Voi kyllä jo aiheellisesti kysyä, eikö Helsingissä tarvittaisi jo nyt kehittyneempää lähidemokratiaa? Kaupunginosayhdistykset tekevät tärkeää työtä, samoin erilaiset neuvottelukunnat, mutta silti päätöksenteko on varsin kaukana ihmisistä. Asukasilloissa ihmiset saavat kyllä esittää näkemyksensä, mutta oman asuinalueen palveluiden kokovaltainen pohtiminen ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien, kuten vanhusten, vammaisten ja asunnottomien tarpeet jäävät kyllä helposti taka-alalle. YTV:n toiminta on hyvä esimerkki toimivasta yhteistyöstä liikenne- ja jätehuoltopolitiikassa. YTV:n toiminta on jo nyt laajentunut joiltain osin Keravalle ja Kirkkonummelle, mikä on erinomainen asia. Tiiviimpään yhteistyöhön pitäisi saada myös Sipoo.

Me olemme valmiita keskustelemaan myös YTV:n tehtävien laajentamisesta, erityisesti, jos näyttää siltä, että kuntien yhteistyö ja yhdistäminen eivät muutoin etene. Seudullisten ratkaisujen tekeminen helpottuisi todennäköisesti myös, mikäli Uudellamaalla toimivat maakuntaliitot yhdistyisivät.

Sitten rahoituksesta ja verotuksesta:

Kunnalliset hyvinvointipalvelut tulee jatkossakin rahoittaa pääsääntöisesti verovaroin.

Vasemmistoliitto on valmis pohtimaan vakavasti myös sellaista kunnallista progressiivisen tuloveron toteuttamista, joka pitää sisällään myös varallisuusveron. Verojärjestelyn kautta kuntien tulee saada riittävät verotulot kunnallisten palvelujen järjestämiseen, ja näitä ovat sosiaali-, terveys-, sivistys- ja yhdyskuntapalvelut.

Uusi veromalli edellyttäisi myös muita ratkaisuja, esimerkkinä verotuksessa alle 10 000 euroa vuodessa ansaitsevalta ei tulisi periä lainkaan tuloveroa. Tämä poistaisi ne kaikkein pienituloisimpien toimeentulo-ongelmat, jotka ovat kasvaneet viime vuosina verorasituksen siirtyessä yhä enemmän kunnallisveron suuntaan.

Uusi malli vaatisi myös uudenlaisen verotulojen tasausjärjestelmän. Siinä ensiarvoisen tärkeää on huolehtia siitä, että Helsinkiä kohdellaan nykyistä tasapuolisemmin.

Jollei valtio-kuntasuhteeseen ja kuntatalouteen saada kestävää ratkaisua, on kasvava vaara, että kilpailu ns. hyvistä veronmaksajista kiihtyy edelleen tai paineet palvelumaksujen jatkuviin korotuksiin kasvavat.

Sitten palvelujen järjestämisestä:

Vasemmistoliiton mielestä hyvinvointipalvelujen tuottamisen päävastuu kuuluu kunnille, myös pääkaupunkiseudulla. Yksityinen ja erityisesti kolmas sektori toimivat toki tärkeinä täydentäjinä, mutta niiden osuutta ei ole syytä merkittävästi lisätä.

Kolmannen sektorin järjestöillä on myös merkittävä tehtävä uusien innovaatioiden kehittelijänä. Se tulisi turvata myös tulevaisuudessa, varsinkin kun yhteiskunta näyttää haluavan siirtää yhä enemmän vastuuta hyvinvointipalvelujen kehittämisestä Sitran ja Tekesin kaltaisille toimijoille.

On hyvä, että jo nyt tässä vaiheessa ollaan madaltamassa pääkaupunkiseudun kuntien välisiä raja-aitoja palvelujen saamiseksi toisen kunnan alueelta. Sitä tulee jatkaa.

Sitten tilaaja-tuottaja -mallista:

Tässä uudistushankkeessa tilaaja-tuottaja -mallia ollaan voimakkaasti ajamassa kunnallisiin palveluihin. Se on myös ministeritasolta todettu useaan otteeseen.

Me Vasemmistoliitossa olemme huolissamme siitä huolettomasta asenteesta, jolla mallia markkinoidaan.

Kansainväliset kokemukset puhuvat pikemminkin sen puolesta, että on syytä laittaa jäitä hattuun. Kannattaa myös tarkoin selvittää kilpailuttamisesta aiheutuvat kustannukset.

STAKES on selvittänyt mm. Ruotsin ja Englannin kokemuksia tilaaja-tuottaja -malleista ja todennut, että usko tuottajien kilpailuttamisella saavutettaviin pysyviin taloudellisiin etuihin on hiipunut. Nykyisin korostetaankin strategiseen kumppanuuteen perustuvia sopimusjärjestelyjä. Ruotsista voidaan todeta, että vielä kymmenen vuoden kokemusten jälkeenkin puutteellista osto-osaamista pidetään tilaaja-tuottaja -mallin pääongelmana. Siellä uskottiin myös, että poliittisten päättäjien etäännyttäminen palvelujen tuotannosta yksinkertaistaa päätöksentekoa ja tehostaa toimintoja. Näissäkin odotuksissa petyttiin. Suomessa on silti halua seurata ruotsalaisten jalanjälkiä. Viimeinen ehdotus lienee HUSin hallituksen puhdistaminen poliitikoista.

Vaikka pääkaupunkiseudulla onkin muuta maata enemmän yksityissektorin ja kolmannen sektorin palvelutarjontaa, on lopulta poliittinen valinta, käytetäänkö talous- ja tehokkuusargumentteja verukkeena yksityistämiselle.

Poliittinen valinta voisi aivan yhtä hyvin olla se, että lähdetään määrätietoisesti kehittämään kunnan omaa palvelutuotantoa ja sen tehokkuutta. Näin turvattaisiin kunnallisen osaamisen säilyminen, demokraattinen ohjaus ja yhteiskuntavastuu.

Muutama sana hankintalaista:

Eduskuntaan keväällä tuleva hankintalainsäädäntöesitys on erittäin merkittävä kuntien kannalta. On tärkeää varmistaa, ettei se estä kuntien välistä yhteistyötä velvoittamalla ne pakkokilpailutukseen tai pakkoliitoksiin. Kuntien toisiltaan tai toisilta kunnallisilta yhteisöiltä hankkimat palvelut tulee jättää kilpailusovellutusten ulkopuolelle. On hienoa, että ainakin tähän asti tästä tavoitteesta on vallinnut laaja poliittinen yhteisymmärrys.

Sitten - puheenjohtaja - lopuksi vielä muutama asia:

Kolme asiaa haluaisin tässä sanoa, tai ehkä neljäkin:

Helsingin Vasemmistoliiton mielestä kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa on tarkasteltava koko kuntakenttää.

Ministeri Mannisen eräät lausumat ovat antaneet aihetta huoleen, että ratkaisuja haetaan vain pääkaupunkiseudulle ja muu maa voisi jatkaa nykyisellä kuntarakenteella.

Toinen asia:

Hankeen yhteydessä on myös selvitettävä sen sukupuolivaikutukset.

Esimerkiksi julkisten palvelujen karsimisella tai yksityistämisellä olisi merkittävät vaikutukset naisten asemaan ja erityisesti työelämässä. Otetaanpa vaikka esimerkiksi nyt se lasten subjektiivinen päivähoito-oikeus. Ajatelkaapa sen seurauksia.

Kolmanneksi:

Kunnallisten palvelujen yksityistämisen seuraukset heijastuisivat myös kuntien eläkejärjestelmään. Nopeat ja rajut muutokset nostaisivat rajusti kuntien eläkemaksuja ja heikentäisivät samalla kuntien taloutta entisestään.

Ja siunatuksi lopuksi - arvoisa puheenjohtaja:

Olen aivan samaa mieltä kuin Sosialidemokraattien ryhmäpuhuja Maija Anttila siitä, että koko tämän hankkeen yhteydessä on tärkeää, että henkilöstö pidetään vahvasti mukana. Se yksi kuulemistilaisuus, joka järjestettiin, oli tärkeä, mutta se ei vielä riitä.

Bästa ordförande. Arvoisa puheenjohtaja. Fullmäktigeledamöter. Valtuutetut.

Espoo on vähän samassa asemassa niin kuin Suomi oli aikoinaan, että idässä on tämä suuri paha naapuri, joka himoitsee koko alueen itselleen.

Tämä puhe Sipoosta ja Kauniaisista alkaa myös kyllästyttää. Kyllähän tässä on lähdettävä siitä, että kaikki kunnat päättävät itse. Emmehän me täällä voida päättää kaikkien puolesta, emmekä varsinkaan ottaa ja yhdistää vapaita kuntia.

En allmän uppfattning är att "status quo" inte är ett alternativ, utan att denna reform kommer att leda till en annan kommunstruktur i detta land. Vackert så, det är alltid tråkigt att sätta ner mycket tid och arbete på något som inte blir till någonting, vilket varje politiker vet alltför väl. Nu förutsätts vi alltså välja vad vi helst vill av de nya alternativ och möjligheter som står till buds. Hur ofta (och gärna) Sfp än uppmanar kommunminister Manninen att börja på något annat håll i landet där det verkligen finns en orsak att slå ihop kommuner, som är för små för att vara livskraftiga. Det är oklart vilka ekonomiska kalkyler som motiverar en samgång mellan kommunerna i huvudstadsregionen. Våra enhetskostnader är i många sektorer högre än i landets alla andra kommuner, trots att vi har de största strukturerna för att sköta verksamheten. Kommuner med stor befolkning får en mindre utdelning av statsandelssystemet än vad kommuner med små befolkningsstrukturer får.

Det märkvärdiga med den nu föreslagna reformen är, att man inte heller klart har definierat målsättningen utan använder sig av luddiga formuleringar om förbättring av servicestrukturerna. Kommunerna förväntas ta ställning till något ogripbart, vilket följaktligen leder till en famlande diskussion.

Avståndet till beslutsfattandet för helsingforsarna (som samtidigt utgör 10 % av hela landets befolkning) blir mycket längre än idag då vi redan har knappa 6 000 invånare per fullmäktigeledamot. Så ser inte närdemokratin ut i resten av landet och att senare bygga ut ett system med närdemokrati i Helsingfors kostar också. Dessutom vill Sfp varna för följderna av att spjälka upp kommunen i stadsdelar, eftersom det finns stora skillnader mellan olika stadsdelar redan idag. Den uppdelning i stordistrikt som vi helt nyss har slopat i Helsingfors gav oss enbart dåliga erfarenheter. Sfp vill inte vara med om att fatta beslut om någon reform som skapar - eller riskerar skapa - ett demokratiunderskott.

Inget annat land skulle från början av en kommunreform öda tid på att fundera ut hur landets största kommuner kan slås ihop! Resurserna borde användas på att få små kommuner som ligger bredvid varandra på ett tillräckligt litet område att samordna sin kommunala service och därmed uppnå inbesparingar. Vilken ekonomisk eller annan nytta finns i att bygga ett metropolområde som administrativt är ännu mer komplext när vi ser att stora kommunala system förefaller att även ha stora enhetskostnader?

Pääkaupunkiseudun yhteistyö on lähtenyt hyvin käyntiin, kuten kaupunginjohtaja Pajunen on todennutkin, ja odotamme sen vielä parantuvan. Yhteistyötä voisi tapahtua enemmän myös käytännössä lautakuntatasolla. Hyvä esimerkki on opetuslautakuntien yhteistyö, joka on mahdollistanut lähimmän koulun valitsemisen, vaikka se sijaitsisikin naapurikunnan puolella.

Yleisesti ottaen kaavoitus ja asuntotuotanto muodostavat sektorin, jossa yhteistyö pääkaupunkiseudun kuntien välillä ei saa epäonnistua, jos haluamme välttää voimistuvia vaatimuksia kuntaliitoksesta, kuten enemmistö tässä salissa haluaa.

Mutta vaikka ei nyt käyntiin lähtenyt yhteistyö ei johtaisikaan tuloksiin riittävän nopeasti, seuraava looginen askel ei suinkaan ole kuntaliitos. Ei, seuraava askel on olemassa olevan yhteistyöelimen, eli YTV:n demokratisointi ja edustavuuden parantaminen, jotta kaikki jäsenkunnat ja poliittiset suuntaukset varmasti saisivat äänensä kuuluviin, jonka jälkeen yleiskaavasta ja liikennesuunnittelusta päättäminen annettaisiin YTV:n tehtäväksi. Asemakaavoitus jäisi jäsenkunnille.

Väitämme, että juuri liikennejärjestelyt ja edullinen joukkoliikenne on se avain, jolla myös kaavoituksen ja asuntotuotannon koordinointi nytkähtää eteenpäin. Jos ja kun tämä voidaan saavuttaa kuntarajoja muuttamatta, olisi erittäin tyhmää suostua siihen valtavaan demokratiavajeeseen kaikilla muilla sektorilla, jonka miljoonakunta kiistatta toisi mukanaan.

Givetvis kan även Sfp komma med förslag angående vad primärkommunen inte skulle behöva sköta och finansiera, låt mig som exempel ta förmynderskapsväsendet som i bred bemärkelse hör till rättsskyddet och därmed kunde överflyttas till staten. Om vi koncentrerar oss på ekonomiska frågor finns det naturligtvis mycket som kunde flyttas över på staten eller skötas gemensamt av några kommuner tillsammans, som t.ex. kostnader som hänför sig till konsumentrådgivningen, underhållsbidraget, närståendevården och utkomststödet till dess normativa del. Kommunen kunde fortfarande ta hand om behovsprövade tillägg och den direkta kontakten med klienterna via socialarbetare.

Aluekuntamalli ei sovi Helsingille. Uskomme että omassa kunnassa on paras tietämys haasteista ja parhaat edellytykset ratkaista ne. Verotusoikeus on pysyttävä yhdessä palvelujen järjestämisvastuun kanssa. Se turvaa tehokkuuden ja asukkaista lähtevän priorisoinnin paremmin kuin aluekuntamallissa. On kuitenkin tärkeää, että valtiovalta puolestaan kantaa vastuunsa kuntien mahdollisuuksista vastata palvelutarpeisiin eikä lisää kunnille uusia tehtäviä tai korota laatuvaatimuksia ilman valtio-osuuksien vastaavia korotuksia.

Primärkommunmodellen förefaller att ha det bredaste stödet i Svenskfinland och därmed även i Sfp. Men för Helsingfors och huvudstadsregionen talar vi för ett utvidgat frivilligt samarbete och påminner om att vi i Helsingfors blivit lovade en särlösning. Vi efterlyser ett mera konstruktivt samarbete mellan staten och Helsingfors än det som minister Manninen gav en bild av då han konstaterade att han inte godkänner något som enbart baserar sig på frivilligt samarbete.

Väestökoostumus asettaa erityisiä haasteita vanhusten ja koululaisten palveluille. Yli 70-vuotiaista merkittävä osa on ruotsinkielisiä. Ihmisen vanhetessa ensimmäiseksi opittu kieli säilyy muiden unohtuessa. Lapsille omakieliset palvelut ovat välttämättömiä koska he eivät vielä ymmärrä muita kieliä.

Det är en förutsättning för en levande svensk kultur och en levande tvåspråkighet i huvudstadsregionen att språket inte reduceras till ett översättnings- och hemspråk. Av den och andra orsaker bör varje förändring som gäller service och informationen om service, språkkonsekvensbedömas. Till denna konsekvensbedömning bör justitieministeriets kommentarer hämtas in för att språklagen från början beaktas. Ett permanent samarbetsorgan för den svenska servicen i denna region är att rekommendera.

Käytännössä omakielisten palveluiden turvaaminen edellyttää suunnittelua ja tiedottamista, ehkä kieliohjelmia henkilöstölle ja tietoisuutta rekrytoinnissa. Kuntarajojen muuttaminen ei pääkaupunkiseudulla ainakaan ratkaise kielen palveluille asettamia haasteita.

Vi efterlyser fortfarande en analys över vad en reform i Helsingfors skulle kunna leda till i ekonomisk bemärkelse och därmed bli övertygade om att vi inte talar om - och i värsta fall går in för - enbart slag i luften. Helt klart är redan nu, att hela reformarbetet kommer att ha kostat miljoner och såväl tjänstemän som politiker har satt dyrbar tid på att tillfredsställa statens kommunreformivrare. Allt detta görs dessutom i ett skede då man inte vet hur det blir med kommunalskatten och statsandelarna. Sfp kommer inte i regeringen att gå med på att kommuner slås ihop innan dessa fakta är klarlagda.

Arvoisa puheenjohtaja. Bästa ordförande. Arvoisat valtuutetut.

On hyvä, että maamme keskustajohtoinen hallitus on käynnistänyt kunta- ja palvelurakenneuudistuksen, jonka tarkoituksena on turvata laadukkaat palvelut kohtuullisella verorasituksella koko maassa. Väestön ikääntyminen ja talouden kansainvälistyminen tuovat meille isoja haasteita, joista emme selviä ilman yhteiskunnallisia uudistuksia.

Helsingin ja pääkaupunkiseudun tarpeet ovat erilaisia kuin muualla maassa ja siksi myös täällä tehtävissä ratkaisuissa on huomioitava tämän alueen erikoistarpeet.

Keskustan valtuustoryhmä on tehnyt töitä sen puolesta, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä linjattaisiin sellainen malli, joka mahdollistaisi yhtenäisen Helsingin metropolialueen muodostamisen. Alueelliset palvelut, kaavoitus, rakentaminen ja liikenne voitaisiin koota näin yhden hallinnon alle. Pääkaupunkiseudun kuntarajoja on häivytettävä.

Mikä on Helsingin metropolialue? Keskustan valtuustoryhmän mielestä se on toivottavasti mahdollisimman laaja. Esimerkiksi Helsingin seudun 14 kuntaa muodostavat luontevan metropolin. Yhteisen edun näkökulmasta Itä- ja Länsi-Uusimaa olisi saatava yhteen. Se mm. pohjustaisi Helsingin ja Sipoon yhteistyötä.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan esitys Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisen ja läntisen Sipoon yhdistämisestä saa kannatuksen Keskustan valtuustoryhmältä.

Olemme esittäneet pääkaupunkiseudun yhdistämistä pitkään ja monta kertaa.

Toivomme, että pitäessään kaupunginhallituksen ryhmäpuheenvuoron, kaupunginhallituksen puheenjohtaja puhui koko kaupunginhallituksen suulla.

Helsingin metropolialueella on siis kysymys erityisesti kaavoituksen, rakentamisen, liikenteen ja palveluiden järjestämisestä ja yhteistyön kehittämisestä.

On tärkeää, että asukkaat saavat palveluja sieltä, missä se on heille tarkoituksenmukaisinta. Kuntarajat eivät saa olla esteenä tällaiselle järkevälle yhteistyölle.

Julkisten palveluiden tuottavuuskehitys ei ole parantunut viimeisten kymmenen vuoden aikana. Välillä se on ollut jopa negatiivinen. Voidaan tietenkin kysyä, ovatko mittarit valideja tai ovatko ne vertailukelpoisia? Joka tapauksessa kehityssuunta on ollut väärä. Yksityisellä sektorilla olemme tavoittaneet EU:n tuottavuuskäyrän.

Tarvitsemme ennen kaikkea palvelurakenteiden kehittämistä ja palveluiden tuottamistapojen ennakkoluulotonta uudelleenarviointia huomioiden henkilöstön aseman ja heidän vaikutusmahdollisuutensa. Lisäksi tarvitsemme tilaaja-tuottaja -ajattelun käyttöönottoa ja tietotekniikan hyödyntämistä.

Hankintalain uudistuksen mukaan, jos kunta ei tuota palvelua itse, tietyt palvelut on pakko kilpailuttaa. Itse asiassa hankintalainsäädäntö saattaa aiheuttaa sen, että kunnat päättävät pitää tietyt palvelut yksinomaan kunnan itsensä järjestämänä. Lainsäädäntö ei saisi ajaa tähän Helsingissä.

Keskustan valtuustoryhmä haastaa SDP:n valtuustoryhmän palveluyrittäjyydellä.

Järjestämis- ja tuottamisvastuu pitää erottaa toisistaan. Vaikka kilpailuttaminen on vaikeaa ja sitä ei vielä hallita riittävän hyvin, se ei saa olla syy siihen, ettei tarvitse kilpailuttaa palveluja.

Lamakaudella kunnan työpaikkoja vähennettiin ja nyt nousukaudella on taas lisätty. Työllistämisvelvoite lyö liian herkästi korville tuottavuutta. Hankintalaki antaa raamit kilpailuttamiselle. Kuntaliitolla on neuvontapalvelua juuri tähän.

Palvelustrategian laatiminen on tärkeä. Siinä pitäisi hyödyntää myös muualla, esimerkiksi kolmannen sektorin tai yritysten tuottamat palvelut. Laadulliset kriteerit ovat tärkeitä. On tärkeää, että tuotteistus, laatujärjestelmä ja yksikkölaskenta ovat kunnossa. Tulisi luoda kansalliset kynnysarvot, joilla voidaan osoittaa, että ulkoistaminen ei tarkoita Villiä Länttä.

Palvelustrategiasta pitäisi selvittää, mitkä palvelut varmasti kilpailutetaan, mitkä mahdollisesti kilpailutetaan ja mitkä varmasti hoidetaan itse, esimerkiksi peruskoulu. Samanlainen kuvio tulisi tehdä, mitkä palvelut ovat lähipalveluita tai mitkä palvelut kuuluisivat laajemman yhteistyön hoidettavaksi.

Palveluiden avaaminen kilpailulle vaatii seudullista yhteistyötä. Markkinat syntyvät siitä, että palvelusetelit ajetaan läpi.

Kokoomuksen puheenvuorossa haikailtiin palveluseteleitä. Kokoomus Helsingin suurimpana ryhmänä voisi tehdä asialle jotain. Keskustan ryhmä antaa siinä kaiken tukensa.

Palvelusektorilla on pystyttävä fuusioitumaan ja uusiutumaan. Jätehuolto on tästä hyvä esimerkki.

Helsingin seudun on myös kyettävä huolehtimaan kansainvälisestä kilpailukyvystä. Oman kansamme koulutuksen ja korkean osaamistason ohella tarvitsemme tänne lisää työvoimaa, osaajia ja yrityksiä. Erityinen haaste meille on työvoiman saannin turvaaminen. Meidän onkin panostettava erityisesti työperäisen maahanmuuton lisäämiseen. Helsingin on oltava houkutteleva ja monikulttuurinen kaupunki, jonne on helppo muuttaa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri tarvitsee myös tilaaja-tuottaja -ajattelua ja tuotantotapojen monipuolistamista. Terveydenhuollossakin voitaisiin harkita ainakin osittaista siirtymistä liikelaitos- tai osakeyhtiömuotoon palveluja tuotettaessa.

Keskustan valtuustoryhmä tukee peruspalveluministerityöryhmän tämänpäiväistä esitystä kunnilta valtiolle siirrettävistä tehtävistä. On hyvä, että ammattikorkeakoulujen mahdollinen siirto valtion ylläpitämiksi selvitetään perusteellisesti ennen päätöksentekoa.

Och samma på svenska.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kaupunginvaltuutetut.

Selvyyden vuoksi totean aluksi, että kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro edusti niin huomattavan hyvin Kristillisdemokraattien Helsingin valtuustoryhmän näkemyksiä, että se olisi saattanut käydä Kristillisdemokraattien ryhmäpuheenvuoroksikin.

Kristillisdemokraattien Helsingin valtuustoryhmän kanta kunta- ja palvelurakenneuudistukseen on pääkaupunkiseudun osalta tiivistettävissä kahteen lauseeseen: ensisijaisesti on pyrittävä pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämiseen. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tulee toissijaisesti pyrkiä mahdollisimman laajaan yhteistyöhön pääkaupunkiseudun kuntien kesken.

Kun valtiovalta uhkasi ottaa aloitteen omiin käsiinsä Helsingin seudun yhteistyön järjestämisessä, niin käynnistyi hyvä prosessi. Nyt uskalletaan avoimesti yhdessä pohtia, mikä on paras kuntarakenne pääkaupunkiseudulla. Aiemmin toki yksittäiset ihmiset esittivät näitä ajatuksia, mutta ne eivät silloin vielä johtaneet pitemmälle.

Kristillisdemokraattien Helsingin valtuustoryhmä haluaa korostaa, ettei nykyistä tilannetta tule hukata. Helsinki on historiansa aikana kasvanut pinta-alaltaan sitä mukaan kun asutus on levinnyt. Jostakin syystä tämä luonnollinen prosessi on ollut neljänkymmenen vuoden ajan pysähdyksissä, vaikka pääkaupunkirakenne ulottui jo aikaa sitten yli kuntarajan.

On myös hyvä huomata, että näin jälkikäteen tarkasteltuna kaikki alueliitokset ovat olleet perusteltuja. Eiköhän aiemmillekin alueliitoksille ole löytynyt vastustajia? Mutta näin jälkikäteen, jolloin asioita voidaan arvioida objektiivisemmin, löytyyköhän enää juurikaan vastustajia näille aiemmille alueliitoksille, jotka haluaisivat kenties vielä purkaa ne? Uskon, että sama tulee tapahtumaan myös tälle isolle kuntaliitokselle.

Tämän luonnollisen kasvuprosessin keskeyttämisen johdosta Helsingillä on ollut pulaa rakennusmaasta, minkä lisäksi kuntarajat ovat tarpeettomasti haitanneet palvelujen tuottamista mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti. Kuntien olemassaolon oikeutus on niiden kyvyssä tarjota ihmisille heidän tarvitsemansa palvelut tehokkaasti. Nykyisen prosessin vaarana on, että yhteistyö organisoituu siten, että byrokratia lisääntyy, muodostetaan jonkinlainen uusi väliporras. Tämä ei olisi kaupunkilaisten etu.

Jos kuntia ei yhdistetä, joudutaan tyytymään lähinnä kuntien yhteistyöhön. Jos sen sijaan kunnat yhdistetään, pääsemme enemmänkin hallintokuntien yhteistyöhön. Hallintokuntien yhteistyö on tärkeä kaupunkia rakennettaessa. On helppo ymmärtää, että jos on useampia kuntia, joilla jokaisella on vielä omat hallintokunnat, se, että kaikki todella toimisi hyvässä yhteistyössä, se on erittäin vaikeasti saavutettavissa. On myös vaarana, että uusi yhteistyöorganisaatio ei oikeasti olisikaan yhteistyötä, vaan korostaisi omaa merkitystään ja tärkeyttään vastoin kuntien tahtoja. Muistanette aiemmat esimerkkini joukkoliikenteestä, joita en nyt käy kertaamaan.

Kannatamme Sipoon läheistä kytkemistä pääkaupunkiseudun yhteistyöhön, ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan esitys tässä sopii meille.

Helsinki jää häviäjäksi, jos pääkaupunkiseudun kuntien yhteistyö ei toimi. On vaara, että muut syövät rusinoita Helsingin pullasta Helsingin joutuessa kuitenkin kantamaan pääkaupungin vastuun. Helsinki on kuitenkin Suomen pääkaupunki. Niinpä Helsingin häviö olisi merkittävä tappio koko Suomelle.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kanssavaltuutetut, kaupunginhallituksen edustajat, rakkaat naiset, hyvät herrat.

Organisaatiota on kehitettävä - se on totta - mutta toiminnan vaatimusten ehdolla. Se ei saa olla itsetarkoitus. Lähtökohtana organisaation kehittämiselle on pidettävä kuntalaista ja hänen tarpeitaan.

Nyt pyrimme muuttamaan voimakkaasti ja varsin haasteellisesti palvelurakenteita, niitä suurentamalla ja laajentaen.

Jos katsotaan, kuinka nämä palvelurakenteet ovat tähän mennessä toimineet, niin rahat ovat loppu, niin meiltä kuin ympäristökunniltakin. Köyhät menee yhteen, niin ei siitä varallisuutta synny.

Tässä pyritään kehittämään yhteistyöllä taloudellisesti ja tehokkaasti kokonaistaloudellista ratkaisua ennen kaikkea, mutta mittarit ovat unohtuneet. Mitkä ovat nämä mittarit, joilla tätä tuloksellisuutta sitten mitataan?

Valtion poukkoileva rahoituspolitiikka voi olla kantona kaskessa, mikä on tällainen ? analyysi tähän suuntaan. Kuka voi tietää, mikä yks kaks on valtion rahoitustarve?

Tässä mennään kyllä suureen tuntemattomaan kaasupohjalle?, elikkä hyvin äkkiä tässä toteutuu tämä vanha kunnon Mäskjämenin? toinen laki, että hallintokustannukset kohoavat toiseen potenssiin ja mitään muuta ei saadakaan aikaiseksi.

Vuonna 2005 otettiin sosiaalipolitiikassa elämänkaariorganisaatio käyttöön, mutta sitä ei pystytty ajamaan sisään, koska ei onnistuttu ajamaan eri asiakkaita eikä työntekijöitä. Se yllätti molemmat osapuolet. Entä jos tässä käy samoin?

Palvelurakenteen muutos on palvelutehtävä. Mutta tämä palvelutehtävä nojautuu niin moniin erilaisiin lakeihin. Lisäksi löytyy hallinnollisia määräyksiä eri kunnissa, jotka lyövät toisiaan korvalle. Tämä vaatii henkilöstöltä uutta kouluttautumista.

Kun säädös- ja ohjeviidakossa rämpivä työntekijä ei pärjää, niin miten sitten luullaan, että kuntalaiset pärjäävät ja ymmärtävät sitten ottaa yhteyttä edustajiinsa ja pyrkivänsä näin vaikuttamaan asioiden hoitoon?

Elikkä tässä pääkaupunkiseudun kunta- ja palvelurakenneuudistushankkeessa meidän on painotettava inhimillisiä tekijöitä paljon voimakkaammin kuin tätä organisaatiota, siten, että asiakkaiden ja käsittelijöiden kannalta tätä toimintaa kehitetään sen sijaan, että tuijotetaan sokeasti organisaatiomuutokseen.

Kuten sanottu, kuntalaisten palvelut on tuotettava yhteistyöllä taloudellisesti ja tehokkaasti. Tällainen suurkunta on vaikeasti hallittava. Toivottavaa tietysti on, että tässä tehtävässä onnistumme.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kuulijat.

Kunnallisalan kehittämissäätiö julkaisi viime viikolla tutkimuksen, joka kertoi siitä, että kuntalaisten odotukset eroavat hyvin jyrkästi tavoit-teista, joita hallitus on asettanut kunta- ja palvelurakennehankkeelle. Tutkimuksen mukaan 86 - 70 % suomalaisista pitää nykyistä kuntaa parhaana tarjoamaan peruspalvelut erikoissairaanhoitoa lukuun ottamatta. Kolme neljästä vastusti terveyskeskusten kaltaisten peruspalvelujen keskittämistä suurempiin yksiköihin. 78 % kannatti sitä, että kunnat tarjoavat peruspalvelut kokonaan tai lähes maksuttomina. Kaksi kolmesta vastusti oman kuntansa liittämistä muihin kuntiin.

Kunnallisalan kehittämissäätiön raportti kertoi myös siitä, että kuntalaisten huoli julkisista palveluista on lisääntynyt ja suurin osa asukkaista kokee palvelujen laadun heikentyneen. Samaan aikaan - tuon raportin mukaan - kunnan johtajien arviot kulkevat aivan päinvastaiseen suuntaan kaikissa näissä kysymyksissä. Onkin syytä kysyä, ketä muutoshankkeessa kuullaan, jos lausunto siitä päätetään pääkaupunkiseudulla neuvottelukunnassa ja kuntaeliitin pienessä sisäpiirissä, kuten kaupunginhallitus esittää?

Kuntalaisiahan ei ole tässä tarkoitus kuulla lainkaan, vaikka kyse on jokaisen asukkaan perusoikeuksista. Tuomalla asia valtuustoon vain lähetekeskusteluun, jossa ei voida tehdä mitään päätöksiä, aiotaan myös valtuusto itse asiassa sivuuttaa varsinaisesta päätöksenteosta lausunnon kohdalla, vaikka kyse on vuosikymmeniin suurimmasta kuntia koskevasta muutoshankkeesta. Kuvaavaa on sekin, että kaupunginjohtaja ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja vaivautuivat kuuntelemaan vain kolme suurimman ryhmän puheenvuorot tässä lähetekeskustelussa, eikä heitä sen koommin ole tässä salissa tainnut näkyä.

SKP:n ja asukaslistan ryhmä vaatii, että Helsingin kaupungin ja pää-kaupunkiseudun kuntien yhteinen lausunto tuodaan valtuuston päätettäväksi. Samalla ehdotamme, että se saatetaan vielä ennen päätöksentekoa laajasti asukkaiden ja kaupungin työntekijöiden keskusteltavaksi erilaisissa asukastilaisuuksissa ja järjestämällä järjestöjen lausuntokierros.

Tämän muutoshankkeen keskeiseksi perusteluksi on esitetty palvelujen rakenteellisen ja taloudellisen perustan vahvistaminen järjestämällä ne nykyistä laajemmalla väestöpohjalla ja tuottamalla ne tehokkaammin ja taloudellisemmin. Käytännössä tällä tarkoitetaan palvelujen keskittämistä suurempiin yksiköihin, lähipalvelujen karsimista sekä kilpailuttamisen, ulkoistamisen ja yksityistämisen laajentamista. Kunnan perustehtävä riittävien ja laadukkaiden palvelujen tarjoamisessa kaikille niitä tarvitseville, riippumatta heidän maksukyvystään, on jäänyt uusliberalistisen markkina-ajattelun jalkoihin. Samoin on käynyt ekologisesti kestävän kehityksen tavoitteiden.

Suurten yksiköiden tehokkuudesta ei ole näyttöä. Päinvastoin, ne ovat osoittautuneet useimmiten kalliimmiksi. Kuntaliiton tilastojen mukaan kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset olivat vuonna 2004 yli 100 000 asukkaan kunnissa keskimäärin noin 2 400 euroa asukasta kohti - viimeisimmissä tilastoissa - kun taas 10 000 - 40 000 asukkaan kunnissa kustannukset ovat keskimäärin vain 2 060 euroa asukasta kohti. Ero on huomattavan suuri. Kuntaliiton tilastot kertovat myös, että yksityistäminen on tullut useimmissa tapauksissa kuntien omaa tuotantoa kalliimmaksi. Esimerkiksi terveyspalvelut yksityistäneen Karjaan sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset ovat 15 - 20 % suuremmat kuin muissa vastaavankokoisissa kunnissa.

Koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut on Suomessa järjestetty kan-sainvälisten vertailujen mukaan tehokkaasti ja tulokset ovat maailman kärkeä. Hyvin toimivia palveluja pidetään yleisesti maamme menestyksen ja kilpailukyvyn perustana. Tällaisille saavutuksille ei kunta- ja palvelurakennehankkeen aineistossa kuitenkaan anneta minkäänlaista arvoa eikä uhrata sanan sanaa.

SKP:n ja asukaslistan mielestä kunta- ja palvelurakennehanketta kos-kevan lausunnon valmistelun peruslähtökohdaksi tulee ottaa kunnan vastuu asukkaiden taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten perusoikeuksien toteuttamisessa. Subjektiivisten oikeuksien supistamisen sijasta on selvitettävä, miten perusoikeuksia voidaan vahvistaa esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa, työllistämisessä tai vaikkapa laajakaistayhteyksien kaltaisissa informaatiopalveluissa.

Kunta- ja palvelurakennehankkeen keskeisenä ideologisena lähtö-kohtana ovat New Public Management -johtamisopit niihin liittyvine tilaaja-tuottaja -malleineen. Se tarkoittaa kaupallisten markkinoiden osuuden laajentamista hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluvan perusoikeusajattelun kustannuksella. Päämääränä on rajoittaa kuntien rooli vähä vähältä lopulta vain palvelujen tilaajaksi ja rahoittajaksi, joka ohjaa kuntalaisilta kerätyt verovarat yksityisen voittoa tavoittelevan palvelutuotannon pyörittämiseen.

Asukkaiden kannalta ei ole todellakaan samantekevää, kuka palvelut tuottaa. Kyse on siitä, onko hänellä asukkaana oikeus saada tarvitsemaansa hoitoa ja huolenpitoa, vai onko hän asiakkaana markkinoilla, joissa raha ratkaisee, ketä ja miten palvellaan. Markkinaehtoisesti tuotettu palvelu voi olla ahtaan liiketaloudellisesti ajatellen ja lyhyellä aikavälillä tehokasta, etenkin tuottajalleen, mutta palveluja tarvitsevien ihmisten arjen tasolla se on usein tehotonta, syrjivää ja kallista, eikä ota huomioon koko elämäntilanteen kokonaisuutta eikä koko palveluketjun kokonaisuutta.

Samalla julkisten palvelujen kilpailuttaminen ja ulkoistaminen siirtää päätösvaltaa luottamushenkilöitä ja myös hyvinvointipalvelujen ammattilaisilta yksityisille yhtiöille, konsulteille ja liikesalaisuuksien piiriin. Markkinaehtoisuus alistaa julkiset palvelut myöskin Euroopan unionin kilpailu- ja hankintalakien määräämään pakkokilpailuttamiseen. Tampereen kokemukset tilaaja-tuottaja -mallin käyttöönotosta osoittavat lisäksi, että tämä malli kasvattaa byrokratiaa, vaatii lisää hallinnollista työtä ja kaikenlaisten controlloreiden virkojen perustamista.

Tuottavuuden tehostamisesta puhuttaessa sivuutetaan usein se, että hyvinvointipalvelujen tuottavuuden tärkein tekijä on henkilöstö. Henkilöstökulut ovat noin kaksi kolmasosaa koulu-, sosiaali- ja terveyspalvelujen menoista kunnissa. Kyse on naisvaltaisista, yleensä matalapalkkaisista aloista. Henkilöstön kustannuksella tapahtuvan kilpailuttamisen sijasta pitäisikin etsiä ratkaisuja henkilöstön määrän lisäämiseen ja sen palkkauksen parantamiseen.

Kunta- ja palvelurakennehanketta on perusteltu myös varautumisella suurten ikäluokkien eläköitymiseen. Väestön ikääntyminen edellyttää kuitenkin palvelujen resurssien lisäämistä eikä karsimista, jota Vanhasen hallitus ajaa. Myös kuntien mahdollisuus saada uusia työntekijöitä edellyttää parempia palkkoja ja työoloja. Työn rasittavuutta, epävarmuutta ja turvattomuutta ei ole kerta kaikkiaan varaa enää lisätä kilpailuttamalla.

Julkisia palveluja pitää arvioida ahtaan taloudellisen kustannus-tehokkuuden mittareiden sijasta palvelujen saatavuuden, vaikuttavuuden, asukkaiden hyvinvoinnin ja vaikutusmahdollisuuksien perusteella. Helsingissä esimerkiksi hoitotakuu ei toteudu vieläkään kunnolla kaikilla aloilla, päivähoidon henkilöstömäärä ei aina vastaa asetuksen normeja, vanhusten kotipalveluissa on katastrofaalinen resurssipula, vaikeavammaisten oikeutta kuljetuspalveluihin monessa tapauksessa loukataan, kaupunki ei huolehdi työllistämisvelvoitteistaan jne. Eli me tarvitsemme Helsingissä peruspalveluohjelmaa. Myös Helsingin omia palvelurakenteita - kuten terveysasemaverkostoa - koskevat päätökset pitää tuoda valtuuston päätettäväksi.

Hyvät kuulijat.

Valtiosihteeri Raimo Sailas on ylimieliseen tyyliinsä tehnyt selväksi, mistä tässä kunta- ja palvelurakennehankkeessa ensisijassa on kyse. Kuntalehdessä hän kertoo, että "kun kuntien menoja ei voida enää supistaa juustohöylällä, on muutettava rakenteita". Tälle ei ole kuitenkaan mitään taloudellisia perusteita. Kansantuote Suomessa on kasvanut ja kasvaa, mutta kuntien osuus siitä on supistunut jo monien vuosien ajan.

Jo kunta- ja palvelurakennehankkeen lausuntojen ensimmäisessä vaiheessa oli mahdollisuus esittää valtion rahoitusvastuun lisäämistä. Monet kunnat sitä esittivätkin, mutta pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan lausuntoon ei kuitenkaan sisälly mitään konkreettisia esityksiä lisärahoituksesta. Miksi? Siksikö, että samaan aikaan samojen poliittisten ryhmien edustajat eduskunnassa jatkoivat kuntien rahoituksen leikkaamista, vaikka valtiontalouteen kertyi viime vuonna 3,5 miljardia euroa ennakoitua suurempi ylijäämä ja rahaa riitti kaikenlaisiin rikkaiden verohelpotuksiin.

Uudessa lausunnossa onkin syytä vaatia riittävän rahoituksen tur-vaamista kuntien lakisääteisiin tehtäviin palauttamalla kunnilta leikatut valtionosuudet, muuttamalla kunnallisvero progressiiviseksi, antamalla kunnille oikeus kasvaneiden pääomatulojen verottamiseen ja siirtämällä erikoissairaanhoidon rahoituksessa päävastuu valtiolle.

Ministeri Mari Kiviniemi on kertonut Poleemi-lehdessä kiitettävän avomielisesti toisen perustelun sille, miksi kuntarakenteita halutaan muuttaa: "mitä suurempi yksikkö, sen helpompi kilpailuttaa", on hänen teesinsä. Valtiosihteeri Antti Mykkänen on valmis vauhdittamaan kunnallisten palvelujen ulkoistamista ja yksityisen palvelusektorin laajentamista jopa lailla, kuten Helsingin Sanomat äskettäin kertoi.

SKP:n ja asukaslistan ryhmän mielestä tilaaja-tuottaja -malli, kilpailuttaminen ja yhtiöittäminen eivät sovellu peruspalvelujen tuotantomalliksi.

MedOnen kaltaisten kunnille palveluja myyneiden yhtiöiden omistajien nousu verotilastojen kärkeen kertoo siitä, ketkä ulkoistamisesta ja yksityistämisestä keräävät suurimman hyödyn.

Tähänastisessa keskustelussa on kiinnitetty yllättävän vähän huomiota siihen, että kaikki esitetyt kuntarakenteen muutosmallit kaventaisivat demokratiaa. Jos kuntien määrä vähennetään esimerkiksi noin sataan, jota Kuntaliitto on - jäseniltään mitään kysymättä - esittänyt, vähenee valtuutettujen määrä nykysääntöjen perusteella puoleen. Lautakuntien jäsenten määrä vähenisi kolmannekseen nykyisestä. Pääkaupunkiseudun neljän kunnan yhdistäminen vähentäisi valtuutettujen määrän 254:stä 85:een, ellei lakia muuteta. Kuilu asukkaiden ja päätöksentekijöiden välillä kasvaisi entisestään. Kunnallispolitiikka muuttuisi yhä ammattimaisemmaksi ja vaalit yhä kaupallisemmiksi. Miljoonan asukkaan suurkunnan muodostamiseen liittyy myös vaara sosiaalisen eriytymisen ja eriarvoisuuden lisääntymisestä, kun palveluja keskitetään isoihin yksiköihin ja lähipalveluja karsitaan.

Professori Kaarlo Tuori korostaa sisäministeriölle kunta- ja palvelurakennehankkeesta antamassaan lausunnossa, että kunnallinen itsehallinto on perustuslain mukaan nimenomaan kunnan asukkaiden itsehallintoa. Hän varoittaa, että "kuntakoon kasvattaminen lisää kunnallisen päätöksenteon etäisyyttä kuntalaisista. Sen voidaan arvioida vähentävän kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia ja samalla heikentävän kunnallista demokratiaa". Näin siis Kaarlo Tuori.

Vastustankin pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämistä, koska se kaventaisi asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia ja heikentäisi lähipalveluja. Päätösvallan keskittämisen sijasta tarvitaan osallistuvan demokratian kehittämistä, uusia lähidemokratian muotoja, kuten kaupunginosavaltuustoja, osallistuvaa budjetoimista, kaupungin vuokratalojen asukkaiden itsehallintoa ja kunnallisia kansanäänestyksiä.

Lopuksi, arvoisa puheenjohtaja.

Kannatan ja ryhmämme kannattaa kuntien yhteistyön kehittämistä, johon on sekä tarvetta että mahdollisuuksia muun muassa joukkoliikenteen, erikoissairaanhoidon, ammattikorkeakoulujen ja maankäytön suunnittelun alalla. Pääkaupunkiseudun kuntien sijasta on syytä yhdistää nykyinen erittäin sekava ja hajanainen seutu-, maakunta- ja lääninhallinto yhdeksi maakuntahallinnoksi, jossa päätösvaltaa käyttämään valittaisiin kunnallisvaalien yhteydessä maakuntavaltuustot.

Arvoisa herra puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Maamme kuntarakenne kaipaa korjausta. Siitä olemme täällä salissa varmasti kaikki samaa mieltä.

Koko kuntatalous on suurissa vaikeuksissa ja veloissa ja etupäässä valtion toimenpiteistä johtuen.

Pääkaupunkiseutu, ja erityisesti Helsinki, on usean vuoden ajan saanut karvaasti kokea nykyisen kuntarakenteen ongelman elinkelvottomille, yleensä pienille kunnille osoitettujen tulonsiirtojen muodossa. Aivan liian suuri osa helsinkiläisten verorahoista siirretään valtion toimesta vuosittain muualle. Tässä uudistuksessa tähän on tultava muutos.

Valtioneuvoston edustajat ovat - mm. useissa Paras -hankkeen tiimoilta pidetyissä alueellisissa seminaareissa - puhuneet pääkaupunkiseudun tärkeästä asemasta kilpailijana muiden metropolien joukossa sekä sen erityisasemasta koko Suomen veturina. Toivottavasti tämä ei jää jo annettuun ilmoitukseen ja juhlapuheisiin, vaan nyt todella valtion taholla vaikutetaan siihen, että tällä kuntauudistuksella vahvistetaan Helsingin ja koko pääkaupunkiseudun erityisasemaa, tuetaan sen elinkeinoelämää, innovaatioita, osaamista ja koko palvelutuotantokenttää. Valtiolta ei kuntatalous ole tottunut mitään hyvää saamaan, mutta nyt on valtiolla tilaisuus näyttää, pystyykö se olemaan hyvänä kumppanina kunnille, kuuleeko se Helsingin ja pääkaupunkiseudun toiveet ja ehdotukset.

Suomi on laaja maa, jossa kuntien koot ja elinolosuhteet ovat hyvin erilaisia. Tältä perustalta on uudistusta lähdettävä viemään eteenpäin, eli on saatava kuntalaki, joka huomioi alueiden erikoispiirteet ja antaa mahdollisuudet yksilöllisille ratkaisuille.

Kuntien keskikokoa on kasvatettava ja niiden lukumäärää on karsittava. On kuitenkin syytä muistaa, että kuntien rahoitusvaikeudet eivät ratkea pelkästään kuntakokoa suurentamalla.

Uudistusten lähtökohtana tulee olla kunnissa hyvin toimivien ja kilpailukykyisten palveluiden turvaaminen kaikissa maamme kunnissa.

Pääkaupunkiseudun kaikkinainen yhteistyö on tiivistynyt, mutta sen vaikutusmahdollisuudet ovat kuitenkin rajalliset. Niin kauan kuin pääkaupunkiseudun kuntien välillä on hallinnolliset ja verotukselliset rajat, tasapainoa koko alueen kehittymiselle on uskoakseni vaikea saavuttaa. Ja tässä tasapainottomuuden tilassa Helsinki on koko ajan häviäjä ja kurjistuva. Kautta aikojen Helsinki on täyttänyt yhteisesti sovitut velvoitteensa. Samaa ei voi valitettavasti sanoa naapurikunnista, esimerkkinä vaikkapa tuetun ja asunnottomien asuntotuotannon mainitakseni.

Maankäytön suunnittelun kuntien välisellä yhteistyöllä parhaimmillaan voidaan saada aikaan hyvää yhdyskuntarakennetta, sujuvaa liikennettä ja alueelle tasapainoinen asuntotuotanto, mikä kuitenkin tarkoittaisi sitä, että hyvät ja viihtyisät asuinalueet sijoittuvat naapurikuntiin ja tiivis ja sosiaalinen asuntotuotanto sijoittuisi Helsingin rajojen sisäpuolelle. Suhtaudunkin melko epäilevästi pelkkään yhteistyöhön kaupunkimme myönteisen kehityksen turvaamiseksi.

Kuntarajoja Helsingin, Vantaan, Espoon ja Kauniaisen välillä poistamatta on mahdoton saavuttaa kestävää kehitystä Helsingin alueen sisällä ja koko pääkaupunkiseudulla. Nyt vaaditaan rohkeutta ja kauaskatseisuutta kaikilta. Ja rehellisyyden nimissä Espoonkin tulisi myöntää olevansa etuoikeutettu voidessaan tukeutua Helsingin luomiin mahdollisuuksiin. Sipoo kuuluu myös vääjäämättä kiinteästi mukaan kaupunkimme kehityskuvaan. Sipoon täytyy tulla mukaan pääkaupunkiseudun kehittämiseen. Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan läänin liitot tulee saada yhteen.

Herra puheenjohtaja.

On erittäin hyvä asia, että valtuusto saa käydä tänään tämän lähetekeskustelun kuntauudistushankkeesta. Kunta- ja palvelurakenneuudistushanke on ehdottomasti tämän valtuustokauden ja paljon pidemmän aikavälin kaikkein tärkein asia, jonka lopputulokseen meidän tulee kaikkien aktiivisesti vaikuttaa.

Herra puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut.

Olen myös samaa mieltä kuin valtuutettu Walldén-Paulig, että tämä asia on erinomaisen merkittävä. Olisin jopa toivonut vähän suurempaakin painoarvoa kuin pelkkä keskustelu tälle asialle. Mutta tämä on hyvä alku. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle.

Lähtökohtana varmasti on pidettävä sitä, että Suomessa nimenomaan, Helsingin ulkopuolella ja pääkaupunkiseudun ulkopuolella, tämä tarve kuntauudistukselle oli huomattavasti suurempi ja tietysti täällä pääkaupunkiseudulla odotetaan suurella innolla sitä, millä tavoin tämä koko hanke tullaan ottamaan vastaan. Liikehdintää ja mielipiteitä on kyllä ilmassa valtaisasti, mutta tällä hetkellä minut ainakin valtaa aikamoinen pessimismi siitä, millä tavoin asia on vastaanotettu seutumme ulkopuolella.

Toivon mukaan asiasta kehkeytyy myös päätöksiä ja saamme aikaan Suomeen sellaisen kuntarakenteen, joka pystyy vastaamaan niihin haasteisiin, joita seuraavan kymmenen vuoden aikana tämä maa kohtaa, joista pelkästään työikäisten määrän väheneminen ei ole ainut.

Mutta tähän pääkaupunkiseudun kuntarakenteeseen:

Täytyy myöntää, että yllätyin ja kuuntelin ilolla kaupunginhallituksen ja Kokoomuksen kansanedustajan Jan Vapaavuoren puhetta. En olisi uskonut, että näin käy valtuustossa. Olen itse puhunut kuntarakenteen ja tämän pääkaupunkiseudun yhdistämisen puolesta - uskallan jopa sanoa - kymmenen vuotta aika voimakkaasti aina silloin tällöin valtuustobudjettien yhteydessä ja muuallakin ja nyt kokoomus Helsingissä, ainakin Helsingissä, on selkeästi ottanut sen puolesta, että tämä on se tie, tämä on se lähtökohta, josta on lähdettävä liikkeelle. Erinomaista ja on hienoa, että kaupunkimme tällä hetkellä suurin puolue on myös oivaltanut tämän.

Miksi sitten nämä kunnat pitää saada aika nopealla aikataululla yhteen?

Edelleenkin olen sitä mieltä, että maankäyttö, asunto- ja liikennepolitiikka, ja tässä tapauksessa nimenomaan maankäyttö on paljon enemmän kuin vain maankäyttöä. Se liittyy kokonaisuutena palvelurakenteeseen ja koko tämän yhteiskunnan rakentamiseen, se, missä ihmiset asuvat. Tästä on jo tänään puhuttu niin paljon, että en lisää itsestäänselvyyksiä.

Kansainvälinen kilpailukyky, kansainväliset investoinnit tarvitsevat yhden postilaatikon. Tällä hetkellä niitä on, jos ei nyt kymmeniä, niin ainakin useita aivan liikaa.

Sitten täällä on puhuttu henkilöstöstä ja tulevaisuudesta henkilöstön kohdalla.

Niin kuin sanoin, me emme vielä tiedä sitä tilannetta, joka kymmenen vuoden kuluessa on. Mutta minä pelkään, että jos me täällä kirkkain sydämin uskallamme kertoa siitä, että meillä on tavoitteena turvata ne lakisääteiset palvelut, jotka tässä maassa on eduskunnassa kaupungeille ja kunnille velvoitettu tuotettavaksi, niin meille tulee kiirus löytää ne henkilöt, jotka ovat tätä rakennetta tekemässä, tuottamassa niitä palveluita. Jos me täällä kirkkain sydämin - niin kuin täällä kommunistisen puolueen edustaja ehdotti - emme tee mitään, niin me emme pysty katsomaan itseämme peilistä. Kyllä tämä on erinomaisen iso, kovan luokan haaste, jossa uudenlaisia malleja tuottaa palveluita pitää miettiä ilman dramatiikkaa.

Minä muuten uskon myös siihen, että kun seuraa suomalaista kuntarakennetta, niin huomaa selvästi sen, että kilpailuttamisinto pienimmissä kunnissa ja välttämättömyys pienissä kunnissa on huomattavasti suurempi kuin suuremmissa ja päinvastoin kuin täällä on yritetty todistella, suuremman kunnan resursseissa ja mahdollisuutena on pohtia huomattavasti selkeämmin sitä, millä tavoin myös itse pystytään tuottamaan palveluita ja ottamaan opiksi se mitä 1980 - 1990-luvuilla on opittu kilpailuttamisesta. Uskon itse siihen, että nimenomaan yhtenäinen iso pääkaupunkiseutu pystyy tässäkin suhteessa olemaan myös omalle henkilöstölleen huomattavasti parempi kuin se tilanne mikä tällä hetkellä on, joka uhkaa, joka pahimmassa tapauksessa on se, että Espoossa luvataan sairaanhoitajille tai opettajille hieman parempia palkkoja tai Vantaa joutuu tilanteeseen, jossa joutuu lupaamaan henkilöstölleen etuja, jotka eivät millään tavalla ole sen kaupungin resurssien mukaista. Yhtenäinen henkilöstöpolitiikka on saatava aikaan tälle alueelle. Se on kuntien palveluiden ja koko alueen etu.

Paikallisdemokratiasta sen verran, että meillä on tietysti Tukholmasta opittavaa ja nähtävää aika paljon, siis siitä, että rakennetaan osakaupunkivaltuustoja. En itse ole suurikaan tai harras sen kannattaja. Se johtuu oikeastaan siitä, että sitä kautta luodaan kyllä sellaisia päällekkäisiä päätöksentekotasoja, jotka uhkaavat näivettää demokratiaan osallistumisen halun. Kuten muistatte, viime kunnallisvaaleissa joillakin alueilla meillä oli äänestysprosentti, joka oli aivan kohtuuttoman matala, se oli 40 %, jopa alle. Tässä suhteessa pelkään, että tällainen malli johtaisi demokratian irvikuvaan. Parempi tilanne on se, että me otamme opiksi esimerkiksi kaupunkisuunnittelulautakunnan malleista, joissa kaupunkisuunnittelussa on osattu hyödyntää hyvin alueen paikallinen osaaminen.

Ja vielä siitä yksi kommentti, joka Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa tuli esiin, että puhutaan kyllä kovasti sen eteen, että puolustetaan vahvaa peruskuntamallia, mutta sitten samaan aikaan viestitään vähän siihen suuntaan, että se että nyt teemme yhteistyötä kuntien kanssa, sitä kannattaa kehittää entistä enemmän.

Demokratian kannalta on oleellista, että kunnassa ja täällä valtuustossa tehdään ne päätökset, että se päätöksenteko ei karkaa sinne ylikunnallisiin päätöksentekotasoihin. Ja minä pelkään tässä sitä, että vaikka lähtö on ollut aika hyvä pääkaupunkiseudun yhteistyöneuvottelukunnassa, niin siellä tahtoo karata, päätöksenteko karkaa muualle kuin mitä kansalaiset haluavat. Sitä minä en halua.

SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma on ottanut myös esiin erittäin merkittävän asian ja se on kunnallinen verotusjärjestelmä eli malli, jossa kunnat saavat ne verotulonsa suoraan ilman valtion mukana oloa. Sehän edellyttää käytännössä suurempaa peruskuntamallia, koska muuten verotulotasausjärjestelmä olisi - sanoisinko - valtaisa. Me tarvitsemme kuntamäärän, lukumäärän, joka olisi luokkaa huomattavasti alle sata, jotta tämä järjestelmä toimii. Toivon, että sitä järjestelmää kehitetään. Se voi olla se yksi merkittävä uudistus valtion hallinnon kannalta siihen suuntaan, että kunnassa oivalletaan, että nämä ovat omia rahojamme ja näitä voimme käyttää niin kuin parhaaksi katsomme, kuitenkin lain mukaan.

Puheenjohtaja.

Toivon, että täällä kehkeytyy vielä vilkas keskustelu ja tästä vedetään oikeanlaisia johtopäätöksiä. Me emme voi odottaa. Nyt on aika toimia ja toimia nopeasti ja rakentaa tätä yhteistyötä niin, että edessämme näkyy, jos ei nyt ihan valtaisana aurinkona, niin pisteenä se hyvä tulevaisuus yhteisestä kilpailukykyisestä pohjois-eurooppalaisesta suuresta metropolista nimeltä Helsinki.

Arvoisa puheenjohtaja.

Ensinnäkin totean, että olen tästä tilanneanalyysistä hyvin samaa mieltä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuoren kanssa. Pidän suorastaan yllättävänä tätä yksimielisyyttä enkä tiedä, kumman nyt pitäisi kantaansa vaihtaa. Mutta sen sijaan jonkin verran johtopäätöksistä olen eri mieltä.

Mielestäni on nykytilanteeseen verrattuna selvä parannus, jos kunnat yhdistetään, mutta rinnalla selvittäisin myös metropolihallintomallia. Vaikka se merkitsee kaksinkertaista tasoa, siinä on eräitä hyviä puolia verrattuna tähän kuntien yhdistämiseen ja ehdottomasti paljon parempia puolia verrattuna nykytilaan. Molemmat vaihtoehdot ovat parannuksia nykytilaan verrattuna.

Olen myös samaa mieltä siitä, että palvelujen järjestämisestä tässä ei ole kyse. Nämä kunnat ovat kaikki tarpeeksi isoja palvelujen järjestämisen kannalta, ehkä jopa liian isoja ja että yksi argumentti kuntien yhdistämistä vastaan on se, että miljoonan asukkaan kunta on kovin kömpelö järjestämään palveluja. ptimi on jossakin siellä 50 000:n paikkeilla, ja miljoona on sitten jo aika iso.

Olen myös hiukan huolissani tästä palvelujen vapaaehtoisesta koordinoinnista.

Jos palveluja vapaaehtoisella yhteistyöllä kehitetään - ilmanhan tuolla yhteistyöllä ei ole olemassa mitään sääntöjä ? - ilman, että on olemassa mitään tapaa ratkoa erimielisyydet, niin siinä saattaa olla, että tämä yhteistyövelvoite itse asiassa lopettaa näitten palvelujen kehittämisen, koska päätöksenteko tulee niin kankeaksi ja hankalaksi. Jos ei voida ratkoa erimielisyyksiä muuta kuin loputtomalla riu'uttelulla ? , niin silloin on ehkä parempi, että kaikki kehittävät niitä niin kuin parhaaksi näkevät ja tekevät itse päätöksiä. Mutta edelleen mielestäni se mistä tässä on kysymys, on maankäyttö ja liikenne ja että näitten osalta mikään vapaaehtoinen yhteistyö ei toimi.

Ensimmäinen syy vapaaehtoisen yhteistyön toimimattomuuteen on verokilpailu, kilpailu veronmaksajista.

Verokilpailu ei poistu sillä, että kaikilla on sama veroäyri, koska edelleen kannattaa houkutella niitä, jotka maksavat veroäyrejä enemmän. Sen takia tältä osin vapaaehtoinen yhteistyö on vähän samanlaista kuin toivottaisi, että Bluesin hyökkääjät ja Jokereitten puolustajat tekisivät hyvää yhteistyötä keskenään.

Ja vaikka tuo yhteistyö onnistuisikin, niin sen jälkeen on olemassa toinen ongelma. Se liittyy kuntien kasvuun ja tuon kasvun rahoittamiseen.

Vantaalla aikanaan on tehty päätös, että kunta ei saa kasvaa enemmän kuin 1,4 % vuodessa. Ja aina kun kunnan vanhat asukkaat rakentavat palvelut uusille asukkaille, se merkitsee sitä, että kunnat voivat kasvaa vain prosentuaalisesti, eivät absoluuttisesti. Kuitenkin kaupunkirakenteen kannalta pitäisi rakentaa sinne missä on hyvää rakennusmaata, eikä sinne missä on vanhaa väestöpohjaa. Tätä ongelmaa ei ratkaise mikään. Me näemme tämän käytännössä. Kun junalla ajaa Tikkurilan ohitse, niin siellä aukeaa laaja preeria, jossa silmänkantamattomiin on hyvää rakennusmaata ja samalla me sitten kenkälusikalla sovitamme ja yritämme Helsingissä kaavoittaa tällaisia Lääkärinkadun tontteja. Ottamatta kantaa siihen, miten tuon Lääkärinkadun asia pitää ratkaista, totean, että jos seudulla kuntarajat eivät rajoittaisi kaavoitusta, niin koko kysymys ei nousisi esille ollenkaan. Niin paljon parempaa rakennusmaata on olemassa, tai helpommin käyttöön otettavaa rakennusmaata olisi olemassa, mutta se on väärän kunnan puolella. Tämä kysymys ei ratkea, jollei ole mahdollista yhteisesti rahoittaa rakentamista, tapahtui se minkä kunnan alueella tahansa. Tämän takia RKP:n ajatus siitä, että me vain kivasti vapaaehtoisesti yhteistyötä tehden tämän asian ratkaisemme, ei toimi, koska rahaa ei vapaaehtoisessa yhteistyössä siirry eikä kuntalaki edes anna mahdolliseksi sitä siirtää.

Mutta minkä takia sitten katsoisin kuitenkin tällaisen metropolimallin, jossa olisi pääkaupunkiseudun maakunta, jolla olisi yleiskaavoitus ja myös rahoitusvastuu yleiskaavojen toteuttamisesta? Tässä yhteydessä silloin täytyy olla jonkinlaista verotusoikeutta, joko suoraa verotusoikeutta tai sen kaltaista verotusoikeutta kuin Kainuun maakunnalla on tällä hetkellä, joka menee niitten kuntien kautta, mutta on tosiasiallista verotusoikeutta.

Ensinnäkin:

Tässä tapauksessa olisi mahdollista ottaa mukaan myös Keravaa, Kirkkonummea ja muita tällaista.

On ihan selvää, että näihin neljään kuntaan, ja ehkä osaa Sipoota, se yhdistäminen pysähtyy eikä ole mahdollista tehdä tätä isompaa kuntaa. Silloin kuitenkin tästä kaupunkirakenteesta jää ulkopuolelle jotakin.

Toiseksi:

Helsingin ja Espoon väliset hallintokulttuurit ovat aika erilaisia.

Olen katsonut, kuinka vaikeata oli muodostaa HUS-piiriä. Luulen, että näitten kuntien yhdistäminen virkamiestasolla, vaikka luottamusmiehet vielä jotenkin tulisivat toimeen keskenään - josta siitäkään en ole ihan varma - niin virkamiestasolla näitten hallintokulttuurien yhdistäminen ei ole ihan pieni asia.

Ja kolmanneksi asia, joka liittyy demokratiaan ja kuntalaisten etäisyyteen:

Nämä ovat myös demokratian kannalta liian isoja kuntia.

Tältä osin kaksijakoista mallia - sillä on hyviä puolia ja sillä on huonoja puolia, mutta sillä on myös hyviä puolia - mielestäni kannattaisi tutkia.

Ja edelleen:

Ei ole aivan yksinkertaista keksiä, miten me järjestämme miljoonan ihmisen palvelut yhdessä organisaatiossa ilman, että tämä organisaatio puuroutuu.

Arvoisa puheenjohtaja.

Tämä kunta- ja palvelurakenneuudistuksen kierros alkoi lähinnä sillä motiivilla, että miten voidaan säilyttää pienten kuntien elinvoimaisuus. Sillähän sitä markkinoitiin ja sillä se kierros lähti liikkeelle. Jotenkin loppuvaiheessa se sitten vain, varsinkin siinä vaiheessa, kun ministeri Manninen oli täällä, tavoite oli jo muuttunut sellaiseksi, että miten voidaan pääkaupunkiseudun kuntia kurittaa, elikkä matkan varrella tämä teema vaihtui.

Me tiedetään tämä uhka, ja meidän täytyy tehdä tästä uhkasta mahdollisuus, ja me tiedetään, että edessä on melkoisen suuri savotta, jotta tästä selvitään.

Upea juttu, että nämä yhteistyöryhmät ovat lähteneet vauhdilla liikkeelle. Niillä on valtavat agendat, ja ne ovat selvinneet urakastaan ja työ jatkuu.

Mutta tämän yhteistyön ja yhteen sulautumisen esteitä on kuntien välillä aika paljon, ja ne eivät ole kaikki ihan pieniä. Meidän on uskallettava nostaa kaikki kysymykset pöydälle, aratkin aiheet ja käsitellä ne. Yksi niistä, joka on selvästi tällainen, on ilman muuta verokilpailu. Sen aiheen aika tyhjentävästi edellinen valtuutettu jo kävikin läpi, että pajatso on siltä osin tyhjennetty.

Toinen on energiayhtiöiden välinen kilpailu. Nyt olemme seuranneet tätä farssia, mikä Espoossa tapahtuu. Mutta sitten edelleen on jäljellä Helsingin Energia ja Vantaan Energia, ja kilpailu asiakkaista käy aika kovana. Kolmas on kilpailu pääkonttoreiden sijoittumisesta. Se ei ole myöskään mikään ihan pikku juttu.

On ratkaistava myös nämä vapaamatkustajakysymykset. En nyt tarkoita sitä, että pummeja HKL:n ratikassa tai seutuliikenteessä. Ne ovat näitä seudullisia, isompia kysymyksiä.

Esimerkiksi Helsingin lukioissa 25 % oppilaista on vieraskuntalaisia, ja niistä ei voi lähettää laskua kotikuntaan, vaan ne kaikki laskut maksaa helsinkiläiset veronmaksajat ja se on kaikki Helsingin piikissä. Eli kun näitä uudistuksia mietitään, ne täytyy olla myös oikeudenmukaisia siltä osin, että laskut menevät oikeisiin osoitteisiin.

Varmasti keskenämme kilpailemme myös asukkaiden ikärakenteen, tulojen, varallisuuden ja sellaisten seikkojen suhteen, koska ne eivät ole yhteneviä näissä kaikissa kaupungeissa.

Kautta historian tällä seudulla on aina esiintynyt poikkinaintia, mutta rajakauppa on uusi ilmiö.

Se kannattaa ottaa huomioon, että miten lainsäädäntö siihen tulee suhtautumaan. Se on uusi ja tulevaisuuden ilmiö. Kunnan ostama palvelu nykylainsäädännön mukaan suoraan toiselta kunnalta on kilpailutettava, eli ei voida tehdä tällaista täsmähankintaa yli kunnan rajan toiselta kunnalta. Eli jos pitäydytään pelkässä yhteistyössä, niin tässä varmasti hävitään. Mutta jos tehdään yksi yhtenäinen kaupunki ja kunta, niin silloin tämä kysymys poistuu päiväjärjestyksestä.

Ylipäänsä kilpailuttamis- ja hankintakysymykset ovat sellaisia, joihin kaikissa kunnissa kiinnitetään aivan liian vähän huomiota ja ylipäänsä julkisella sektorilla ei ole tätä osaamista tarpeeksi ja ei ole rutiinia eikä osaamista tarpeeksi pärjätä businessmaailmassa. Sen suhteen on paljon tehtävää.

Kustannustehokkuus on yksi avainsana, jota ei kovinkaan paljon viljellä ja johon kiinnitetään ihan liian vähän huomiota.

Sitten toinen kysymys on se, että kun tehdään isoja organisaatioita, niin hyvin helposti yritetään ratkaista ongelmia sillä, että nimitetään johtajien johtajia ja ajatellaan, että näin selvitetään ongelmat ja ratkaistaan ongelmat.

Se on yksi suuri vaara, josta varoitan ja haluan, että siihen kiinnitetään huomiota, että ei lähdetä tekemään sellaisia organisaatioita, joissa on johtajien johtajia eikä sitten katsota sitä sisältöä, mitä siinä ollaan oikeasti tekemässä.

Mutta ennen kuin kolme tai neljä kuntaa on lyöty yhteen, niin tarvitaan tätä yhteistyötä, tarvitaan näyttöä yhteistyöstä ja yhteisestä halusta. Uskoisin, että kaksi sellaista hanketta olisi aika komeita aloituksia tälle jutulle.

Espoon kanssa voisi toteuttaa yhdessä länsimetron. Silloin näyttäisi ainakin siltä, että Espoo olisi hankkeessa tosissaan.

Vantaan kanssa voisi toteuttaa sen, että Helsingin Energia ja Vantaan Energia lyötäisiin yhteen. Silloin nähtäisiin myös se, että Vantaakin olisi tässä hommassa tosissaan.

Siinä olisi aika komeat alut. Näillä hankkeilla voisi panna jauhot myös Mannisen suuhun.

Ärade ordförande, bästa fullmäktige. Hyvät valtuustokollegat.

Det är en märklig situation vi står inför. Huvudstadskommunerna är självfallet stora nog för att kunna fungera var för sig och ändå förväntar sig minister Manninen et consortes att även Helsingfors, Esbo, Vanda och Grankulla på ett eller annat sätt skall buntas ihop till ett knippe. Ett jätteknippe! Och varför? För att servicen skall bli bättre och produceras billigare, för att trafikarrangemangen skall fungera smidigare och för att markanvändningen och planeringen skall kunna göras bättre för hela regionen. Oklart är fortfarande vad staten ämnar göra med statsandelarna. Inte vet vi heller vilka överraskningar vi har att vänta oss vad gäller den kommunala beskattningsrätten. Om statsandelarna slopas och kommunerna får behålla sina skatter själva - står vi då inför en situation där kommunerna blir ännu mera ojämlika än förr? Och hur blir det med samfundsskatten? Jag bara undrar.

Kunnallisia palveluja tulee parantaa. No ainahan niitä kelpaisi parantaa, mutta kun tavoitetta ei missään ole määritelty. Minkälaiset niiden tulisi olla? Siitä syystä kunnissa par'aikaa hapuillaankin kaiken maailman rakennemallien kanssa ilman, että kukaan olisi varma itse päämäärästä, eikä tiekarttaa juurikaan ole. Eteenpäin pitäisi kuitenkin kulkea.

Pääkaupunkikunnilla on jo pitkä lista yhteistyöstä, toiset kohteet vanhoja, toiset uusia. Jätehuolto on yhteinen, vesihuolto alusta loppuun hoidetaan yhdessä, julkinen liikenne on yhteistoimintaa, koulutuksen sekä sosiaalihuollon että terveydenhoidon alueella on yhteistyötä. Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta tosin on syntynyt vasta valtion kuntayhdistämishankkeen uhan alla, mutta sekin on työssään jo näyttänyt, että vapaaehtoisen yhteistyön kautta kulkeva tie voi olla tälle seudulle oikea tapa edetä.

De stora gemensamma frågorna för huvudstadskommunerna handlar om markplanering för trafiken och byggandet, huvudsakligen då bostadsbyggandet. Men blir det billigare att bo i Helsingfors om Vanda och Esbo tvingas bygga mera bostäder än nu? Får Metropol-Helsingfors mera skatteintäkter om Sibbo tvingas planera för mera bostäder? Knappast. För att åstadkomma en jämnare fördelning av bostadsbeståndet och framför allt det sociala bostadsbyggandet finns det andra styrmedel än kommunsammanslagningar. Staten kunde komma med som en kraftigare samarbetspartner i både bostadsmarkplaneringen och trafikplaneringen och stå som garant för att även den tätast bebyggda delen av landet får tillräckliga anslag för att bygga ut behövliga trafikleder.

Kuntaliitosta ei tarvita länsimetron rakentamista varten, siihen riittää kuntien hyvä yhteistyö ja valtion rahoitustuki. Kuntaliitosta ei myöskään tarvita terveydenhuollon eikä sosiaalihuollon jokapäiväistyön kehittämisessä. Pääkaupunkiseudun kunnat ovat tehneet omia ratkaisuja peruspalvelujen tuottamisessa, osittain ne ovat yhtenevät ja rajanylitykset siten helppoja. Osittain ne ovat hyvinkin erilaiset. Mitkä niistä ovat paremmat ja mitkä uudelleenjärjestelyt tulisi tehdä Metropoli-Helsinkiä rakentaessa, on vaikea sanoa.

Selvää on, että ilman kädenvääntöä ei selvittäisi. Se ilmiö on yhä kipeästi nähtävissä HUSin ja HYKSin järjestelyissä. Espoossa ei luoteta Helsinkiin. Onhan Espoon valtuuston enemmistö aiemmin tällä viikolla sanonut jyrkästi EI kuntaliitokselle. Epäluottamus on huono eväskori, parempi on edetä yhdessä päätettyjen linjausten mukaisesti.

Vi har slopat stordistriktsmodellen i Helsingfors. Vi behöver inte en ny för att skenbart göra Metropol-Helsingfors mera gripbart. Centralt planerad service ger större möjligheter att bl.a. utveckla servicen för specialgrupper - även på språklig grund. Den svenska servicen försvinner i planeringsskedet om den inte har en egen planeringsinstans - inom utbildningen och socialvården till exempel. Den centrala svenska planeringen av service på modersmålet kunde utsträcka sig även till andra områden, bara på detta sätt synliggörs behoven och bara så kan kommunen se till att servicen verkligen fungerar även på svenska - inom äldreomsorgen, barndagvården, barnskyddet, rusmedelsvården, barnrådgivningen etc. Ett smidigt gränsöverskridande samarbete kommunerna emellan kräver ingen sammanslagning. Det som behövs är samarbetsförmåga och skattepengar.

Kun koko kuntarakennerumba on ohi, tahtoisin mielelläni tietää, kuinka paljon maksoi kaikki se työ, joka siihen on uhrattu Suomenmaassa? Mikään ei tällä hetkellä liikahda eteenpäin, "kun eihän sitä tiedä kannattaako, kun ei edes tiedetä onko meillä edes HUSia, mikä on sitten HYKSin rooli ja kuka kantaa rahallisen vastuun erikoissairaanhoidosta?"

Kuntarakenneuudistuksen pitäisi tuoda säästöä! Kenelle ja millä aikavälillä? Kysynpähän vain!

Arvoisa herra puheenjohtaja, hyvät valtuutetut. Ärade herr ordförande, bästa fullmäktigeledamöter.

Jag är långt av samma åsikt som ledamoten Hakanen framförde här tidigare i många av de frågor han tog upp. De ekonomiska utmaningar Helsingfors har ställts inför under de senaste åren, den negativa befolkningsutvecklingen har haft följder. För en ny ledamot verkar det som om många i den här salen uppfattar att alla problem är ur världen bara vi kunde bygga tillräckligt många nya bostäder - vid stränder, i skogar och på åkrar. Man har varit beredd att offra historiska, centrala platser för bostadsbygge utan hänsyn till vilka immateriella värden som samtidigt förstörs. Därför är det glädjande för oss som vill bevara värdefulla stadsmiljön såsom Sandhamn och Malm, att Helsingin Sanomat nu väljer att låta invånarnas kritiska röst höras på första sidan. Glädjande att Hbl inte är ensamt om det här.

I diskussionen om kommunstrukturerna har kommunsammanslagning förespråkats framför allt av boendepolitiska orsaker. Man vill komma åt attraktiv tomtmark för att kunna bygga nya Gräsvikar, Hoplaxar och andra förstäder. Därtill traktar man efter Esbos goda skattebetalare. Både minister Manninen i fullmäktige och stadsminister Vanhanen inför huvudstadsområdets regionmöte anförde Helsingfors stora servicekostnader som en orsak till kommunsammanslagning. Kejserligt ryskt tänkt skulle en ännu större komplexitet i Metropol-Helsingfors minska på utgifterna och göra servicen lättare tillgänglig. Tillåt mig att vara av en annan åsikt.

Haluan muistuttaa valtuustoa siitä, että varsinkin ministeri Manninen puhuessaan täällä kiinnitti huomiota Helsingin palvelutuotannon korkeisiin yksikkökustannuksiin.

Tällä hetkellä julkisesti tuotettu palvelu kallistuu sitä enemmän, mitä suurempi yksikkö on kyseessä. Päinvastainen, eli teollinen logiikka, tarkoittaa, että suurin firma tekee suhteellisesti suurimmat voitot. Tämä logiikka ei vaikuta pätevän kunnallisesti tuotetussa palvelutarjonnassa.

Tilanteessa, jossa ei ole varaa kustannusten nousuun, olisi kunnallisten rakenteiden kasvattaminen erittäin kyseenalaista politiikkaa niin kustannuskehityksen kuin myös - ja varsinkin - kuntalaisten palveluiden saatavuuden suhteen.

Det är ingen hemlighet att tillgången på service är bättre i små kommuner än i stora. Vi vet alla mycket väll att tillgången till service i en jättekommun, låt vara med stadsdelsförvaltningar, skulle försämras i förhållande till den nivå vi har i dag. Och förvaltningen skulle sluka procentuellt sett en större andel av driftsmedlen än vad den redan gör i dag.

Kunta- ja palvelurakenneuudistus on lähtenyt liikkeelle siitä tulevaisuuden haasteesta, joka perustuu huoltosuhteen huononemiseen, vanhusväestön suureen määrään parinkymmenen vuoden päästä.

När statsmakten anser att problemet generellt är att vi snart i hela regionen står inför arbetskraftbrist kan man fråga sig på vilket sätt en gemensam markplaneringsprocess och bostadsbyggande skulle lösa den egentliga frågan. Om tjugofem år saknas arbetsförbefolkning i hela regionen. Arbetsförbefolkning finns inte.

Valtiovallan puolelta on aika myöntää, että maan väestörakenteellinen haaste vaatii huomattavan maahanmuuton, rajun syntyvyyden lisäämisen ja varmasti myös eläkeiän noston.

Vi måste sluta prata om arbetskraftsinvandring, nu måste det ske. Statsmakten kan och bör leda processen så att integreringen blir framgångsrik, inte såsom i Europa i övrigt. Klar politisk ledarskap behövs. För att underlätta integreringen bör en del av invandrarna självfallet erbjudas möjlighet att lära sig svenska som första språk.

On myös muistettava, mikä vaikutus kolmen suuren kaupungin yhdistämisellä olisi kilpailutilanteessa, kilpailutustilanteissa. Kuinka käy pienten paikallisten palvelun järjestäjien? Ovatko he uskottavia vai edes mahdollisia palvelun järjestäjiä miljoonakaupungin tilaajille?

Työllistävän pienyrityksen kannalta tämä kehitys saattaisi olla hyvinkin tuhoisa. Suurten kansainvälisten palvelun tuottajien kannalta tämä tietysti olisi huomattavasti yksinkertaisempi asia.

Yritysten yhdistäminen johtaa jossain vaiheessa aina henkilöstön karsimiseen. Myös tämä on teollista logiikkaa.

Siitä ei ole täällä hiiskuttu, ymmärrettävistä syistä, sanaakaan. Kuitenkin tämä on edellytys taloudelliselle hyvinvoinnille suur-Helsingissä. Uskooko täällä kukaan, että se suuri määrä kunnallisia työntekijöitä, mikä meillä tänään on töissä, työskentelisi suur-Helsingissä?

Herr ordförande.

Lopuksi haluan muistuttaa Helsingin kaupunginvaltuustoa euromääristä, joita kuntayhdistämisen myötä oltaisiin jakelemassa. Kaupunginvaltuutettuna katson, että on myös minun asiani valvoa kuntalaisten etua.

Rikkaan Helsingin kuntalaisten edustajana voin kertoa teille, että Bo-Erik Ekströmin julkaisema, osoitteessa www.asukasomistajat.fi on kalvo, joka sisältää nettovarallisuuden per asukas Helsingin taloustiedoista vuonna 2004. 12 270 euroa on se nettovarallisuus, mikä laskettuna per asukas on jokaisen helsinkiläisen osuus tästä kakusta. Kun katsotaan Vantaan nettovarallisuutta per asukas, luku on hieman erilainen, 3 900 euroa. Tässä ollaan jakelemassa suuria summia. Mielestäni sitäkin kannattaa harkita ja ajatella.

Arvoisa valtuustoväki.

Toivon, että mm. valtuutettu Hakasen esiin ottamat riskit kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa otetaan vakavasti huomioon.

Tuon lyhyesti yhden näkökulman pääkaupunkiseudun yhteistyön kehittämiseen, nimittäin sukupolvinäkökulman.

Kuntien yhdistämisessä keskeinen kysymys on se, millaista elämäntapaa ja elämänlaatua kehitetään.

Helsingissä nykyistä elämäntapaa vaivaa aikaköyhyys, eli monet kokevat elävänsä stressaavassa oravanpyörässä. Muualta maasta Helsinkiin suuntautuu urbaani exodus. Eli nuorena opiskelujen jälkeen tänne tullaan tekemään hektisesti töitä ja kun saadaan lapsia ja ruuhkavuodet alkavat stressata, niin monet muuttavat maaseutumaisempaan asuinympäristöön. Tällainen ympäristö ja sen luoma yhteisöllisyys voi helpottaa hoivan järjestämistä perheessä.

Jos kuntakehystä laajennetaan, se tulee tehdä siten, että se helpottaisi elämäntilanteen ja asuinympäristön yhteensovittamista. Yhteinen palvelu-, asunnonvaihto- ja verotusjärjestelmä voisi antaa siihen mahdollisuuden.

Suurten ikäluokkien jälkeiset ikäpolvet ovat joutuneet roikkumaan pätkätyö- ja pätkätyöttömyysuraputkessa, mihin osa tästä sukupolvesta on etsinyt vaihtoehtoja muuttamalla halvempiin olosuhteisiin.

Kysymys siis kuuluu, missä määrin uudella kuntakehyksellä voisi helpottaa prekuriaatin asemaa? Elikä peräänkuulutan tietoista sukupolvipolitiikkaa pääkaupunkiseudun yhteistyöhön.

Herra puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Oli aika häkellyttävää kuunnella ryhmäpuheenvuoroja, joissa periaatteessa kaikki puolueet paitsi RKP oli sitä mieltä, että pääkaupunkiseudun kaupunkien kannattaa yhdistyä. Tämä on häkellyttävää huomata tällaista kehitystä, joka on mielestäni myös erittäin kannatettavaa.

Täällä on nyt tuotu laajasti niitä hyviä ja joitain huonojakin puolia, mitä tämänkaltainen tulevaisuus meille tuo tullessaan. Ne hyvät puolet minun mielestäni ovat lyhyesti maankäyttö, liikenneratkaisut ja asuminen, ja näiden kautta ratkeaa myös tämä iänikuinen verotulojen pakeneminen. Yhdistymisen kautta saatetaan myös Helsingissä lopettaa järjetön pientalojen rakentaminen hyville kerrostalopaikoille. Mutta on selvää, että pääkaupunkiseudun kuntien tai kaupunkien yhdistyessä on myös edessä suuria ongelmia ja todellisia probleemeita.

Liikaa ei ole puhuttu ns. suurkaupungin ongelmista.

Mikä tässä nyt itse asiassa muuttuu? Muuttuuko Helsinki suurkaupungiksi, kun Vantaa ja Espoo liitetään siihen mukaan? Ja mikä on mielenkiintoinen lisä, on se, minkä niminen tästä kaupungista tulee? Meillehän se on ihan selvää ja itsestään selvä asia, että kaupunki on tulevaisuudessa Helsinki. Espoolaisille se voi olla vaikeampi asia ymmärtää. (Välihuuto!) Ei se voi olla mikään yhdistelmä. Se nyt on ihan selvä asia, eikö vain? (Välihuuto!) Helistö jatkaa, kun kokoaa hajonneen ajatusmaailmansa.

Joitain sellaisia asioita, jotka meidän tulevaisuudessa suurkaupunkilaisina pitäisi sitten muistaa, on tietenkin se, että miljoonan asukkaan kaupungissa demokratia toimii erilailla kuin pienemmässä kaupungissa, erilailla kuin vaikka puolimiljoonaisessa kaupungissa. On ihan selvää, että alue laajenee niin paljon, että ihan samalla otteella ei luottamushenkilökään pysty asioitaan hoitamaan.

Mielestäni olisi ihan reipasta myös tuoda keskusteluun ajatus siitä, että kunnalliset luottamusmiehet saisivat myös kuukausipalkkaa. Mielestäni se lisäisi demokratiaa, vaikka jonkun mielestä se saattaa lisätä byrokratiaa. Eihän meistä virkamiehiä tulisi, vaan edelleen pysyisimme luottamusmiehinä, jos meidät siihen virkaan valittaisiin, tai toimeen tai tehtävään.

Lisäksi tällaisen miljoonapäisen suurkaupungin pitäisi osata käyttää esimerkiksi kansanäänestyksiä ihan toisella lailla mitä tähän päivään mennessä olemme tottuneet. Ehkä suur-Helsingin ei tarvitsisi enää miettiäkään sitä, pitääkö Malmin lentokenttä rakentaa, kun hyviä rakennusmaita tulisi oman kunnan alueelle muualle. Malmin lentokenttä voisi olla hyvin sellainen asia, missä kuntalaisilta, kaupunkilaisilta voisi kysyä mielipidettä.

Toivon tulevaisuudelta miljoonakaupunkia myös Suomeen. Toivon, että sen nimi on Helsinki.

Bästa ordförande, bästa fullmäktigekolleger.

Täällä on pidetty hyviä puheenvuoroja siitä, mitä kaikkia mahdollisuuksia kunta- ja palvelurakenneuudistus tuo mukanaan. Totta kai se tuo ongelmia, mutta ongelmat on tehty ratkottaviksi.

Den här kommun- och servicestrukturförnyelsen är faktiskt en möjlighet också att förbättra service, även på svenska. Utvecklingsmöjligheter får ej innebära försämring för svenska språket i den befintliga staden som vi har eller den möjligtvis större kommunen som vi kommer att ha.

Serviceutbudet måste ta hänsyn till de svenskspråkiga. Vi måste se till att båda inhemska språken kan användas i stadens eller kommunens tjänster. Det är oacceptabelt att vi godkänner det att service på svenska är svårt att få eller att det finns bara på något enstaka ställe.

I samband med strukturförändringen måste vi försäkra oss och stadsborna om det att tillräckliga kunskaper finns inte endast på papper utan på riktigt, i realvärlden. Ifall vi faktiskt utvidgar oss till kommuner som kanske i dag är mera tvåspråkiga än Helsingfors, kommer vi att ha bredare kunskap och kundkrets som kräver service på svenska. Men framför allt ska den här kunskapsnivån förhöjas även i den befintliga kommunen med de nuvarande stadsborna.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Täällä on tänään puhuttu paljon viisaita asioita kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta, että on varmaan enää keksiä mitään uutta. Mutta on eräs asia, joka on jäänyt valitettavan vähälle huomiolle.

Pääkaupunkiseudun kunnissa työskentelee yhteensä yli 63 000 ja HUS mukaan lukien enemmän kuin 80 000 työntekijää, joita tämä uudistus koskee.

Valtakunnallinen kuntatyönantajan ja henkilöstön välinen yleissopimus yhteistoimintamenettelystä edellyttää henkilöstön vaikuttamismahdollisuutta tilanteissa, joissa tarkoituksena on mm. kunnallisen palvelutuotannon muuttaminen.

Helsingissä kaupunkityönantaja ja henkilöstön välistä yhteistoimintaa määrittää yhteistoimintasopimus, ja se on sitovuudeltaan rinnastettavissa paikalliseen virka- ja työehtosopimukseen. Yhteistoimintasopimus luo puitteet kaupunkityönantajan ja henkilöstön väliselle yhteistoiminnalle kaikilla tasoilla. Jokaiselle kaupungin palveluksessa olevalle turvataan vaikutusmahdollisuudet omaan työhönsä ja työyhteisönsä toimintaan sekä kehittämiseen. Yhteistoiminnalla pyritään saamaan koko henkilöstön ammattitaito ja osaaminen palvelemaan helsinkiläisiä parhaalla mahdollisella tavalla.

Henkilöstö tuottaa palvelut ja kunta- ja palvelurakenneuudistus toteutuessaan tulee vaikuttamaan kunnallisen henkilöstön tehtäviin ja asemaan monin tavoin. Tästä syystä ja kaikkien kannalta onnistuneen lopputuloksen takaamiseksi henkilöstön on oltava mukana uudistuksen valmistelussa jo alueellisen vaiheen aikana.

Uudistustyössä on oltava selkeä näkemys tavoiteltavasta palvelustrategiasta, elinkeinopolitiikasta sekä henkilöstön osaamisen ja ammattitaidon kehittämisestä. Tämä tukee kuntasektorin asemaa tulevaisuudessa kilpailukykyisenä työnantajana.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Kuten jo aikaisemmissa puheenvuoroissa on todettu, olemme historiallisen uudistuksen äärellä. Palvelurakenneuudistus asettaa paljon uusia haasteita myös pääkaupunkiseudulle.

Meille on asialistan liitteenä jaettu pääkaupunkiseudun yhteistyö- ja kehittämishankkeet raportti esittelee laajasti yhteistyötä eri hallinnonaloilla ja -tasoilla. Vaikka yhteistyö on monilla aloilla ollut toimivaa ja tuloksellista, on aivan selvää, että parantamisen varaa löytyy vielä monissa kohdissa. On myös selvää, että palvelurakenteita suunniteltaessa tulee ottaa huomioon koko pääkaupunkiseudun etu.

Raportissa selvitetään laajasti myös seudun yhteistä strategiaa. Strategian ydinajatuksena on yhteistyön syventäminen kaikilla tulevaisuuden kannalta tärkeillä aloilla, kuten palvelutuotannossa, asuntopolitiikassa, maankäyttöpolitiikassa, elinkeinopolitiikassa jne. Tämän lisäksi todetaan, että kaikilla - nimenomaan kaikilla - aloilla on palvelujen yhteiskäyttöä koskevia tavoitteita.

Väestön ikääntymisen myötä kasvavat palvelumenot vaativat myös palveluprosessien ja -ketjujen uudistamista. Palvelujen kilpailuttaminen ja ulkoistaminen tuleekin ottaa ns. tukitoimintojen lisäksi osaksi myös peruspalveluiden tuotantoa. Myös palveluiden omavastuuosuuksiin tulee voida tehdä korotuksia.

Pääkaupunkiseudulla kustannuksia voidaan karsia myös yhdistämällä virastoja ja laitoksia. Päällekkäisyyksiä on huimasti. Voidaan melko perustellusti kysyä, tarvitaanko pääkaupunkiseudulla esimerkiksi neljä sosiaalivirastoa, liikuntavirastoa jne.

Onkin selvää, että yhteistyö kuntien välillä tulee joka tapauksessa syventymään entisestään. Näin ollen onkin aika luopua yhteistyötä ja kehitystä hidastavista täysin keinotekoisista kuntarajoista. Vain näin voimme turvata koko pääkaupunkiseudun pitkäjänteisen kehityksen ja kilpailukyvyn myös tulevaisuudessa.

Arvoisa rouva puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Kuntarakenneuudistus on Suomessa välttämättömyys. Pienet ja vähäväkiset kunnat, etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa, eivät tule omillaan toimeen, vaikka ne saavatkin runsaasti valtionavustuksia ja vaikka meiltä verotulotasauksena nyysitään paljon rahaa näille alueille. Kolmasosa kunnista Suomessa on tehnyt jo negatiivisen tilinpäätöksen.

Jos Tanskassa kuntien lukumäärää voidaan vähentää sataan, niin se on myös Suomessa mahdollista. Kuitenkin, jos otamme Suomen kartan esille ja katsomme, niin meillä ei ole sataa kaupunkikeskusta, joiden ympärille voisi muodostaa elinkelpoisen kunnan. Joten Suomessa luultavasti tulee olemaan korkeintaan kuusikymmentä kuntaa.

Pääkaupunkiseudun kaupungit tulevat omillaan toimeen, kuten on jo monesti sanottu tänäänkin. Mutta meillä on vähintään kaksi suurta ongelmaa. Ensimmäinen on liikenne ja toinen on asuntotuotanto.

En tiedä yhtään muuta maailman metropolia kuin Helsinki ja Vantaa, jossa lentokentälle ei mene raideyhteyttä. Helsingin sisäänmenotiet sekä Kehätiet tukkeutuvat pahasti joka aamu ja ilta. Tarvitsemme siis ehdottomasti metroyhteyden länteen ja tarvitsemme raideyhteyden lentokentälle ja metroyhteyden myös Sipooseen. Tällaisista kalliista investoinneista päättäminen on vaikeaa, koska pääkaupunkiseudun kunnilla ei ole yhteistä päättävää elintä, jolla olisi myös budjettivastuu.

Toinen suuri ongelma Helsingille on asuntotuotantoon soveltuvan tonttimaan puute.

Helsinki on vain 180 neliökilometriä kooltaan. Kun Vuosaaren satamaa ei saatu ajoissa rakennettua, ei Helsingillä ole tonttimaata asuntorakentamiseen, ainakaan muutamaan vuoteen. Tämän vuoksi kaupunkisuunnittelu piirtää asuntoja kaikkiin mahdollisiin pusikkoihin ja ojanpohjiin. Asuinrakennuksia on mm. suunniteltu - kuten jo valtuutettu Soininvaarakin mainitsi - Keskuspuistoon. Tämä ärsyttää erittäin paljon Mannerheimintien, Lääkärinkadun ja Urheilukadun varrella asuvia helsinkiläisiä. Malmin lentokenttää ei missään tapauksessa pidä uhrata asuntorakentamiseen, tai tulemme sitä katkerasti katumaan.

Kaupunginjohtaja Pajunen sanoi muutama päivä sitten radiossa, että pääkaupunkiseudun neuvottelukunta yrittää nyt parhaansa, jotta kaavoituksen ja liikennejärjestelyt saadaan kuntoon. Kuitenkin näyttää siltä, että ilman pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämistä tätä asiaa ei saada hoidettua, kuten jo kaupunginhallituksen puheenjohtaja hyvin selkeäsanaisesti sanoi.

Pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan raportissa puhutaan myös runsaasti hyvinvointipalveluista.

Toivottavasti HYKS-sairaanhoitoalueen muodostaminen tämän vuoden alusta täyttää sille asetetut toiveet.

Kun HUS perustettiin, oli tavoitteena kustannussäästöjä. Lisäksi kuviteltiin, että erikoissairaanhoidossa on ylikapasiteettia ja päällekkäisiä toimintoja. Mitään säästöjä ei syntynyt ja mitään päällekkäisiä toimintoja ei ollut. Meitä vaan palloteltiin paikasta toiseen. Moni asia joutui huonompaan tilaan kuin ennen HUSin perustamista.

Huomautan arvoisat valtuutetut, että terveydenhuolto Suomessa on juuri ilmestyneen OECD:n raportin mukaan erittäin korkeatasoista ja toistaiseksi halpaa. Käytämme useita miljardeja euroja vähemmän rahaa terveydenhuoltoon kuin naapurimaamme Ruotsi. Helsinkiläinen saa lisäksi parhainta mahdollista hoitoa. Missään Suomessa ei esimerkiksi aivohalvauksen liuotushoitoa saa niin tehokkaasti ja nopeasti kuin Meilahden sairaalassa. Olemme siis varsin etuoikeutettuja kansalaisia Helsingissä.

Ja kun tämä HYKS-alue muodostetaan, voimme alkaa ohjata yhä paremmin toimialakohtaisesti toimintoja Helsingin sairaaloiden, Jorvin ja Peijaksen välillä. Mutta sairaalainvestointeja on pakko tehdä. Vanhoja sairaaloita täytyy korjata, samoin kuin terveyskeskuksia joudumme rakentamaan.

Kuten kaupunginhallitus esitti sisäministeriön Paras -ryhmälle, olisi syytä tutkia, miten erityistason sairaanhoito voitaisiin saattaa valtion maksettavaksi. Tämä järjestely on Helsingin edun mukaista, sillä erityistason sairaanhoidossa, jota ovat esimerkiksi elintensiirrot ja vaikeat palovammat, niistä puolet tästä maasta on nimenomaan Helsingissä ja HYKSissä. Jos valtio maksaisi erityistason sairaanhoidon, se tulisi edulliseksi sekä potilaille että myöskin HYKS saisi siitä oikean korvauksen. Tämä ei tarkoita sitä, että erityisen kalliit hoidot tulisivat maksettavasti.

Eli pääkaupunkiseudun kunnat yhteen ja erityistason sairaanhoito kokonaisuudessaan valtion maksettavaksi.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät läsnäolijat.

Täällä on käytetty erinomaisen hyviä ja rohkaisevia puheenvuoroja siitä, millä tavalla Helsinki osaltaan tulee tuon kuntien palvelurakennetavoitteen toteuttamaan. Tästä varmasti on hyvä jatkaa toimia.

Mielelläni kuitenkin ottaisin yhden näkökulman, kun tässä on tullut näitä asioita niin hyvin ja runsaasti esille, näiden ohella tässä tarkasteluun.

Se on itse asiassa se, että kun vaaditaan suuria muutoksia, niin niitä yleensä jarruttaa eniten vanha tapa, toimintakäytäntö, muutoksen pelko. Se on inhimillistä ja hyväksyttävää. Ihmisten on vaikea sopeutua ajatukseen, että pitäisi tehdä jotakin aivan uutta, opetella uutta, ehkä asemapositiokin siinä sitten jollain tavalla muuttuu.

Jos ajattelemme Suomea vaikka vuoden 2015 tilanteeseen, josta on useanlaisia tulevaisuuden käsikirjoituksia olemassa, niin voidaan kai olla vakuuttuneita siitä, että Suomen keskeiset haasteet ovat meidän kansainvälinen kilpailukykymme ja siihen liittyvät tekijät sekä väestö, väestön ikärakenne ja sen edellyttämät kasvavat palvelutarpeet, niitten tyydyttäminen. Ja tähän väliin jää sitten vielä nämä muut rakenteelliset seikat, erityisesti kuntarakenne, joka on kaikista raskain ja vaatii nopeinta korjaamista.

Kansainvälisessä kilpailussa varmasti meidän infrastruktuurimme ja tämän maan pinta-ala huomioiden väestön vähäisyys siihen nähden, logistiikan kustannukset ovat keskeisiä kilpailutekijöitä.

Meidän elinkeinorakenteemme ja yritysten sijoittuminen ohjaa osaltaan jatkossa muuttoliikettä. Sitä tähän saakka on aika pitkälle ohjannut se, että nuori väki on muuttanut haja-asutusalueilta parempien elinolojen perässä keskustoihin, taajamiin, kaupunkeihin, mutta tästä eteenpäin nämä kaupungit ja taajamat alkavat työntämään väkeä vielä voimakkaammin Etelä-Suomeen, pääkaupunkiseudulle.

Meidän täytyy myöskin tästä näkökulmasta pystyä katsomaan asiaa ja näkemään, että pääkaupunkiseudun tulee olla vastuullisesti valmis ottamaan vastaan tämän maan sisällä tapahtuvaa muuttoliikettä, puhumattakaan siitä, että kun meidän työvoimapula kohtaa meidät, niin me tarvitsemme todellakin työperäistä muuttoa Suomeen. Tässäkin suhteessa pääkaupunkiseudun tulee olla aivan erityisesti valmis ottamaan se väestöosa, joka sieltä on tulossa.

Meidän maankäyttömme, liikenteemme ja asumisen palvelujen osalta olisi aika helppoa kait yhtyä - ja hyväksyä - siihen, että eri kaupunkien näkökulmasta vain parempaa on tulossa, jos tässä asiassa tehdään yhteistyötä ja ennen kaikkea mennään yhteen. Se on se nopein, terävin ja tehokkain tapa, jolla Helsingistä saadaan syntymään kilpailukykyinen kansainvälinen metropoli.

Arvoisa puheenjohtaja.

Puheita aina riittää ja kauniita ajatuksia, mutta tekijöistä yleensä on pula. Tässäkin asiassa olisi hyvin tärkeätä, että nyt meidän edustajamme, nämä vastuuhenkilöt, jotka lähtivät asioita viemään eteenpäin, saavat meiltä sen tarvitsemansa tuen, jotta pystytään menemään rivakasti valitulla tiellä.

Meidän on luotava tietyllä tavalla tuo visio ja myöskin rakennettava strategia, jolla tuota visiota toteutetaan. Me olemme osa EU:ta. Me olemme siirtyneet suljetusta taloudesta avoimeen talouteen, hevosvetoisesta kaudesta kuntarakenteen osalta aivan toisenlaiseen tilanteeseen. Tarvitsemme siis muutosta, jossa ennen kaikkea rakenneasioissa kuntarakenne saadaan kuntoon ja tehokkaaksi. Helsinki ja koko pääkaupunkiseutu on tärkein osa Suomea, kokonaisuus Suomesta. Helsinki on Suomen asia ja Suomi on Helsingin asia.

Ärade ordförande, bästa fullmäktige.

Det handlar ju faktiskt om ett förtroende och vi är förtroendevalda och det intressanta är att ibland tänker man nog att vi finländare är ett galet folk, som blir så galna i förvaltningsförändringar och det är ju intressant. Politikerna åtminstone är intresserade av att förändra förvaltningen. Jag tror inte att befolkningen är så intresserad av förvaltningen.

On hyvä muistaa, että kysymys on luottamuksesta ja luottamushenkilöistä ja siitä, miten kansalaiset ja asukkaat voivat tuntea luottamusta päättäjiin.

Ja kun täällä hehkutetaan suur-metropolin puolesta, on hieman ongelmallista, että samaan aikaan puhutaan siitä, että lähidemokratian pitäisi toimia vielä paremmin. Mutta tuntuu siltä, että lähidemokratia tänään toimii ehkä vähän liiankin hyvin, ainakin kun on kyse muiden alueista. Kysymys on siitä, että ainakin Sipoon kohdalla lähidemokratia toimii ehkä vähän liian hyvin meidän mielestämme. Siinä mielessä ei välttämättä herätä kovin suurta luottamusta, jos ajattelee, että edustaa pientä ryhmää tai heikompia ryhmiä, joilla ei ole volyymia suuressa miljoonakaupungissa ajaa etuaan, että enemmistö turvaa heidän asiansa.

Kannattaisi pohtia näitä asioita. Jo nyt mielestäni Helsinki on niin iso asia, että joskus kun päätämme esimerkiksi kaupunkisuunnitteluasioista, niin joutuu todellakin miettimään, että missä tämä paikka täällä Helsingissä on ja on vaikea aina tietää, missä ne ovat, puhumattakaan varmaan siitä. Ainakaan minulle ei ole naapurikaupunkien alueet yhtä tuttuja.

Lähidemokratiahan ei ole aina sopusoinnussa matemaattisen enemmistövallan kanssa. Ja jotta kaupungissa enemmistödemokratia voisi toimia kaikkien parhaaksi, se edellyttää aina vähemmistöjen ja heikompien ryhmien aktiivista huomioon ottamista. Se edellyttää luottamuspulaa, että voi laskea sen varaan, että vaikka äänet eivät riitä, niin ei ajeta yli jonkun tärkeitä etuja tai asioita.

Helsinki on aina vaalinut - mielestäni ansiokkaasti - kaksikielistä historiaansa ja sitä, että on voinut elää myös kahdella kielellä yhä useammin Helsingissä. Se tarkoittaa, että on oikeasti kaksikielinen identiteetti. Ruotsinkielisissä kouluissa tuetaan kahden äidinkielen säilymistä, koska ajatellaan, että se on rikastuttava asia ja että ruotsinkielisillä lapsilla on oikeus suomen kielen äidinkieleen. Meillä on myöskin kielikylpyjä. Kielikylpyihin suomenkieliset perheet odottavat jonossa. Mielestäni se on hyvä asia, jos ajattelee meidän kykyämme pärjätä maailmassa ja houkutella maahanmuuttajia jne. Kannattaisi ehkä pikemminkin pohtia sitä, miten Helsinki vielä enemmän voisi huomioida tänne muuttavien perheiden tarpeita, ehkä koulutuksen ja koulun järjestämistä, oman kielen opetuksen järjestämistä vieläkin paremmin.

Kaupunginhallitus äskettäin on käsitellyt sosiaaliasiamiehen raporttia, mutta ymmärtääkseni keskusteluitta. Sosiaaliasiamieshän edustaa ehkä pieniä asukkaita, niitä, jotka välttämättä eivät saa aina ääntänsä kuuluviin. Olisi siinä mielessä merkittävä asia, jos tämä raportti voisi olla myöskin valtuuston käsittelyssä ja poliittisille päättäjille tutumpi asia. Demokratian kannalta voisi olla arvokasta pohtia, mitä poliitikot voisivat tehdä näiden asioiden ratkaisemiseksi ja ovatko ne sellaisia, että niihin pitää puuttua.

Mielestäni tämä kunta- ja palvelurakenneremontti, tai muutos, on hyvä asia siinä mielessä, että myöskin pääkaupungin Helsingin kohdalla, että se varmasti tuo muulle Suomelle ja muille poliittisille päättäjille kuin Helsingin päättäjille tietoa Helsingin tilanteesta. He hämmästyvät joka kerta, kun kerromme, miten paljon Helsingissä rakennetaan, miten Helsingin seudulla tehdään yhteistyötä. Kerroin tänään Paras -ryhmän valtiosihteeri Mykkäselle, että Helsinki on saanut "yksi viidestä maailman kaupungeista" -palkinnon nimenomaan seudullisen kehityksen edelläkävijänä jne. Tästä varmasti eivät muut tiedä.

Helsingin haasteet eivät ole samat kuin muiden kuntien haasteet. Mielestäni meidän ei tulisi ensinnäkin pohtia kuntien rajojen muuttamista, vaan nimenomaan palvelujen parantamista.

Kun kysyy kansainvälisiltä diplomaateilta, mitä he ajattelevat Helsingistä kun vertaavat muihin suurkaupunkeihin tai muihin pääkaupunkeihin, he puhuvat siitä, että Helsinki on hieno kaupunki asua, koska se on ihmisen kokoinen ja se on ihmiselle hallittava kokonaisuus, jossa voi löytää päättäjiä ja voi löytää viranomaisia, päätöksenteko on kuitenkin suhteellisen avonaista ja voi jollain tavalla hallita tilannetta.

Ei pidä uskoa, että kunta rakennemuutokset ratkaisee haasteitta tai ongelmia Kainuun kokeilun ... Jo tähän mennessä sanotaan hyvin, että onhan se ihan hyvä kokeilu, mutta ei se ole ratkaissut mitään oikeita ongelmia, että ne täytyy kuitenkin ratkaista itse. Enkä usko, että kuntarakenne tai iso suurkaupunki ratkaisisi sitä ongelmaa, että keskikaupungilla tai keskustassa pysyisi enemmän lapsiperheitä. Ei se ole hyvää kehitystä, että kaikki lapsiperheet muuttavat Vantaan pelloille, vaikka se olisikin nimeltään Helsinki.

Ärade fru ordförande. Rouva puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut.

Ensinnäkin kannatan edellistä puhujaa. Se oli loistava puhe.

Tämä on niin laaja kokonaisuus, että tähän mahtuu kaikennäköisiä rönsyjä ja kylkiäisiä.

Itse asiassa valtuutettu Bryggare - joka nyt ei ole salissa - mainitsi sen asian, jota olin aikonut kommentoida lyhyesti, ja se on tämä valtiovarainministeri Heinäluoman one man show tästä verotuksen rakenteen muuttamisesta.

Ainakin minun ymmärtääkseni se on edelleen ennen kaikkea hänen oma selvitystyönsä. Vaikka olen yrittänyt, en ole saanut selville, ollaanko käynnistämässä jotain virallista vai ei. Toivottavasti ei.

Kysehän on siitä, että joko kunnallisverosta tehdään progressiivinen, valtion vero poistetaan kokonaan, valtionosuusjärjestelmä nykymuodossaan poistetaan tai sitten jokin epämääräinen yhdistelmä näistä kaikista kolmesta.

Se kaunis ajatus tässähän on se, että mm. Helsinki mukamas hyötyisi suuresti siitä, että olisi vain kunnallisvero eikä olisi valtionosuusjärjestelmiä nykymuodossaan. Minä en usko tähän pätkääkään. Senhän kaikki ymmärtävät, että joka tapauksessa pitäisi olla jonkinnäköinen tasausjärjestelmä. Ja kun on sanottu, että nykyinen valtionosuusjärjestelmä on epämääräinen, selkeä ja antaa mahdollisuuksia kähmintään, niin olen aika vakuuttunut siitä, että tällainen uusi tasausjärjestelmä olisi aivan samalla lailla. Senhän ymmärtää jokainen, että toisaalta kaikilta kunnilta vietäisiin valtionosuudet. Monella kunnallahan on nyt jo erittäin korkea kunnallisvero. Eli nehän eivät saisi sitten itse asiassa yhtään mitään ja riippumatta siitä, vaikka kuntien lukumäärä vähennettäisiin, hyvin monelle kunnalle jäisi aivan mahdoton loukku. Tämä on yksi syy tähän käsittämättömyyteen.

Täytyy meidän helsinkiläisten ja kunnallisihmisten ajatella jollakin lailla kokolailla kokonaisuutta. Onhan se aina ollut myös hyvin keskeinen talouspoliittinen väline, jolla voidaan tehdä sitä sun tätä, mm. tukea tulopoliittisia ratkaisuja.

Ja se ihmetyttää vielä enemmän, miltä suunnalta tämä ehdotus tulee. Sehän siinä samalla lailla häviäisi pois, plus että käytännössä kokonaisveroaste olisi kokonaan kiinni siitä, mitä joissakin kunnissa tehdään. Loppujen lopuksi tuloshan olisi ihan selvästi, että epätasa-arvo kunnan sisällä, kunnan jäsenten välillä että sitten jäljelle jäävien kuntien välillä, vaikka niitä vähennettäisiin, olisi aikamoinen.

En voi ymmärtää, että tällaisia kylkiäisiä tähän on vielä kaiken lisäksi liitetty. Toivon, että emme yritä väen väkisin tällaista tukea, että tätä osuutta tähän vielä yrittäisimme saada. Kuvittelen, että tämän takana on jonkinlainen pyrkimys kuntien pakkoliitoksiin. Mutta se on kyllä hyvin lyhytnäköinen, kun ajattelee kaikkia näitä kielteisiä vaikutuksia.

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut ja muut kuulijat.

Kun puhutaan kunta- ja palvelurakenneuudistushankkeesta, niin haluaisin ottaa huomioon, tai kiinnittää tässä vaiheessa huomion palvelujen käyttäjien kannalta.

"Tavalliset kansalaiset" miettivät, onko kyse pelkästään säästämisestä vai myös palvelujen parantamisesta. Monia askarruttaa myös, millä perusteella kunnan palvelut laitetaan arvojärjestykseen. Miksi arvojärjestys näyttää nykyään olevan sellainen, että vähävaraisempien, naisten, lasten ja muiden eniten käyttämiä palveluja vähennetään tai jopa joudutaan lakkauttamaan? Näin on nähty tapahtuvan viime aikoina perhettä välittömästi ympäröivien palvelujen kuten päivähoidon, koulujen, terveyskeskusten ja julkisen liikenteen suhteen.

Hyvät valtuutetut.

Ensisijaisesti tärkeää on, että julkiset peruspalvelut säilytetään ennallaan ja niitä kehitetään. Yksi kehittämisen muoto on se, että riitelyn ja kilpailun sijaan kunnat keskittyvät yhteistyöhön, jotta palvelut saadaan hyödyntämään kaikkia kuntalaisia paremmin. Lähikuntien tulisi kehittää jo olemassa olevia palveluita ja yli kunnan rajojen tapahtuvaa asiantuntijakonsultointia. Yhteistyön myötä palvelujen päällekkäisyyttä voidaan välttää, ja pitkällä aikavälillä riitely resursseista laantuu.

Julkisten palvelujen tarjontaa kuntarajojen yli pitäisi saada joustavammaksi, jotta ne tulevat palvelujen käyttäjälle helpommiksi. Kunnan rajan ei pitäisi olla merkittävä vaan sen, millä alueella kuntalainen tahtoo palvelua käyttää. Esimerkiksi - ja tämä on vain yksi esimerkki - jos Helsingissä asuva yksinhuoltajaäiti käy töissä Vantaalla, voi hänelle olla helpompaa järjestää lasten päivähoito, päiväkoti työpaikkansa lähellä Vantaalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita palvelujärjestelmän murentamista vaan yksinomaan sitä, että palvelut ovat helpommin käytettävissä kuntarajojen yli. Lopullinen vastuu kustannuksista säilyy omalla kunnalla ja esimerkiksi maksusitoumuksia myönnetään entisen järjestelmän mukaisesti.

Kunnan tuottaessa tärkeimmät peruspalvelunsa itse, se voi paremmin varmistaa palvelujen pitkäjännitteisen kehittämisen ja kuntalaisten tasa-arvoisen kohtelun kuin jos ne yksityistetään. Ulkoistaminen ei ole paras ratkaisu kehittää kunnan palveluja. Kunnat voivat myös itse kehittää palvelujaan tehokkaiksi, moderneiksi, monikielisiksi ja kuntalaisten erityistarpeet huomioon ottaviksi.

Jos kuitenkin kunta joutuu ulkoistamaan ja kilpailuttamaan joitakin palveluitaan, kilpailutuksessa tulee olla realistinen ja muistaa, että halvin palvelu on tuskin laadukkain. "Epämääräinen sopimus tuottaa epämääräisiä tuloksia", kuten muistatte.

Kilpailuttamistilanteessa pitäisi määritellä selkeämmin, mitä laatukriteereitä valinnassa painotetaan ja miten valvotaan, että myös palvelujen laatu otetaan huomioon lyhytnäköisten säästötavoitteiden sijaan. Kilpailutuksen yhteydessä täytyy kiinnittää huomiota myös pitkäjännitteiseen palvelujen kehittämiseen palveluntuottajan kanssa. Luottamus kunnan ja palveluntuottajan välillä on merkittävä tekijä palveluntuottajan motivaatiossa kehittää laadukkaampia palveluja.

Lisäksi pitkäjännitteisessä palvelujen kehittämisessä täytyy muistaa henkilökunnan jaksaminen sekä heidän osaamisensa hyödyntäminen ja kehittäminen. Jatkuvat uudistukset, kilpailutukset ja paine tehokkuuteen johtavat lisääntyviin sairauspoissaoloihin, kuten viimeiset kuntapalveluista tehdyt henkilöstöselvitykset osoittavat. Eli pyydetään aina työrauha.

Rakkaat ystävät.

Seuraavien palvelujen laatukriteerit tulee säilyä ennallaan kaikesta huolimatta:

Eli yksi paras laatukriteeri on saatavuus.

Esimerkiksi lääkäripulaa ei voida käyttää selityksenä terveydenhuollon riittämättömyyteen. Tällaisessa tilanteessa resursointia lisäämällä tulee varmistaa kuntalaisten tasa-arvoinen kohtelu.

Toinen kriteeri on läheisyys.

Myös heikompien kuntalaisten kuten vanhusten, vammaisten ja lapsiperheiden, joille pitkien etäisyyksien matkustaminen on kohtuutonta, tulee voida käyttää palveluja. Myös uusille asuinalueille tulee järjestää palvelut jo rakennusprosessin yhteydessä.

Kolmas tärkeä juttu on asiakaslähtöisyys.

Palvelussa tulee ottaa huomioon asiakkaan tarpeet ja esimerkiksi hänen perhetilanteensa.

Henkilöstön näkökulmaa kun katsotaan, on osaaminen, hyvinvointi ja riittävyys.

Ympäristönäkökulmat:

Julkisten palvelujen tarjonta yli kuntarajojen on joustavaa, jotta palvelut ovat palvelujen käyttäjälle helposti saatavilla.

Hallinnollinen näkökulma on palvelujen pitkäjännitteinen kehittäminen ja kuntalaisten tasa-arvoinen kohtelu.

Rakkaat ystävät.

Palvelujen tarjonnan tulee olla tasa-arvoista riippumatta asiakkaiden uskonnosta, ihonväristä, syntyperästä tai kielestä.

Lämpimästi toivon, että jatkossakin pidettäisiin kiinni kuntalaisten peruspalvelut, ettei niitä enää heikennettäisi.

Rouva puheenjohtaja, arvoisat kuulijat.

Tasarivin valtuutetun pitää älytä jo tässä vaiheessa puhua lyhyesti ja nopeasti, vaikka terve tapa tuottaa veronmaksajille palveluja onkin ideologisia mieliaiheitani.

Kuntarakenteessa on enimmäkseen muualla maassa, mutta palvelurakenteessa hyvin paljon myös Helsingissä, kirveelle töitä. Tärkein paino tulee olla palveluiden uudelleenjärjestämisellä, ei uusien rakenteiden pystyttämisellä.

Palvelurakenneuudistuksessa on kyse siitä, kuinka julkiselle palvelun tuottajalle, joka on monopoliasemassa palvelutuotannossa, saadaan aikaan myönteinen paine kehittyä. Monopoliasemassa oleva organisaatio ei yleensä kehity ja tehosta toimintaa ilman kilpailua. Sellainen organisaatio vain turpoaa omassa rauhassaan.

Pari pointtia tähän lähetekeskusteluun:

Palveluseteli on yksi vastaus julkisen sektorin myönteiseen paineeseen luoda valinnanmahdollisuuksien kautta kilpailua.

Ydintoimintoja ei pidä ulkoistaa, mutta kuntien tukipalveluja hyvin voidaan.

Palveluseteliasiassa on Helsingissäkin aika päästä puheen tasolta itse tekoihin. Monissa kunnissa ja kaupungeissa on jo päästy hyvin seurauksin.

Luettelematta aivan joka kohtaa, missä palveluseteliä voisi käyttää, otan esiin vanhustenhoidon.

Nykyiselläänhän se on ala-arvoisessa kunnossa. Rahaa kyllä siihen saadaan menemään, mutta ikäihmiset eivät palvelua kovin kattavasti saa. Setelit toisivat akuuttia apua kodinhoidossa ja siivouksessa ja vanhusten ruokahuoltoon toisi väriä ja makua lounassetelit.

Helsingissä myös omaishoitajien osuus palvelujen tuottamisessa on tärkeää. Heille tuiki tärkeiden lomien ja lepohetkien ajaksi hoidettavan henkilön sijaishoito tulisi ensisijaisesti järjestää tämän kotiin. Se on kaupungille edullisempaa, hoidon tarvitsijalle inhimillisempää ja hoitajakin viettäisi ansaitun lomansa huolettomammin mielin.

Helsingissä hyvä palvelun tuottaminen tarkoittaa myös sitä, että palveluja saa molemmilla kotimaisilla kielillä, på finska, men på svenska också.

Hyvä puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Tärkein ja merkityksellisin kunta- ja palvelurakenteiden toimivuuden mittari on se, millaisia vaikutuksia rakenteilla on ihmisten arjen hyvinvointiin, perusoikeuksien toteutumiseen ja ihmisten keskinäiseen yhdenvertaisuuteen. Ei siis ole olemassa esimerkiksi jotain abstraktia Helsinkiä irrallaan helsinkiläisistä. Mittariksi ei siis kelpaa esimerkiksi pelkkä kustannustehokkuus tai määrittelemätön kilpailukyky.

Ihmisten hyvinvoinnin ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta kaikki puheet palveluiden tehostamisesta ja pahimmillaan puheet palveluiden supistamisesta ovat erityisen huolestuttavia siksi, että palveluita supistettaessa pienten tai marginalisoitujen erityisryhmien palvelut jäävät helposti jalkoihin, kun mietitään, että mistä voidaan leikata. Samoin palveluiden yksityistäminen vaikuttaa eri tavoin eri ihmisryhmiin, eri tavoin ns. valtaväestöön kuin erilaisiin pieniin erityisryhmiin.

Niin kuin valtuutettu Ojala otti ryhmäpuheenvuorossaan esille, tai viittasi tähän aiheeseen, toistaiseksi tähän hankkeeseen ei käsittääkseni ole sisältynyt edes lainkaan minkäänlaista sukupuolivaikutusten arviointia, vaikka on ihan selvää, että palvelurakenteiden uudistaminen vaikuttaa eri tavoin naisten kuin miesten arkeen sekä asukkaina että esimerkiksi kuntien työntekijöinä. Mielestäni tämä on käsittämätön puute.

Olisikin tärkeää, että hankkeen vaikutukset eri sukupuolten osalta ja erilaisten vähemmistö- ja erityisryhmien osalta nostettaisiin vakavaan tarkasteluun edes tässä pääkaupunkiseudun vastauksessa sisäasiainministeriölle.

Toivon kovasti, että Helsinki toimii tässä asiassa aloitteellisesti.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Pääkaupunkiseudun yhteistyö- ja kehittämishankkeissa on mainittu lyhyesti myös liikunta- ja ulkoilupalvelujen yhteistyöstä. Tällä saralla olisi kuitenkin paljon kehitettävää. Tässä muutama esimerkki:

Pääkaupunkiseudun kattava ulkoilukartta on esimerkki hyvästä yhteistyöstä, joka palvelee tuhansia luonnossa liikkujia. Karttojen tekemisen yhteistyötä tulee yhä edistää ja huomioida myös suunnistuskarttoja tekevät pääkaupunkilaiset seurat. Tällä hetkellä nimittäin helsinkiläisseurat saavat tukea Helsingin alueelle sijoittuvista kartoista, joten tuen piiriin kuuluminen loppuu kunnan rajaan. Ja metsähän ei lopu siihen, eivätkä myöskään harrastajien maastot. Yhteistyö naapurikuntien kanssa helpottaisi ongelmaa, saatikka sitten kuntien yhdistäminen, jolloin ongelma poistuisi tai ainakin siirtyisi kauemmas.

Yhteistyön lisääminen edistäisi varmasti myös seurojen yhteistyötä ja tilojen puutteeseen liittyvien ongelmien vähentymistä. Koulujen tilojen käyttöä tulisi voida hyödyntää myös iltakäytössä yli kuntarajojen.

Kuntaliitoksella ja hyvällä pääkaupunkiseudun yhteistyöllä voitaisiin kehittää myös liikuntapalveluja, jolla olisi myös tärkeää kansanterveydellistä vaikutusta pääkaupunkiseudun asukkaisiin.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat.

Kiinnitin huomiota tähänastisessa keskustelussa siihen, että kaikkein innokkaimmat puheenvuorot kuntien yhdistämisen puolesta tulivat niiden kansanedustajien taholta, jotka ovat itse olleet eduskunnassa päättämässä toimista, joiden seurauksena monet kunnat ovat taloudellisissa vaikeuksissa ja joiden seurauksena kunnat joutuvat etsimään uusia vaihtoehtoja esimerkiksi palvelujen turvaamiseksi. Eli samat henkilöt nyt ajavat täällä sitä samaa linjaa, jota he ovat toteuttaneet eduskunnassakin.

Valtuutettu Bryggare, joka valitettavasti ei enää ole täällä paikalla, väitti, että esitin, että vaihtoehtona olisi se, että ei tehdä mitään. Haluan siksi toistaa muutamia niistä ehdotuksista, joita esitin.

Mielestäni ehkä kaikkein tärkeintä olisi se, että asukkaiden ja henkilöstön kanssa yhdessä kartoitettaisiin, mitkä ovat ne ongelmat, joihin palvelujen kehittämiseksi tarvitaan uusia ratkaisuja ja millä tavalla niitä tehtäisiin.

Ja vaikka valtiovallan taholta on määritelty tavattoman kova nopea aikataulu tälle uudistukselle, niin mielestäni vastuullisen luottamushenkilöstön ja vastuullisen kunnan johdon pitää kyllä ymmärtää se, ettei kunnassa voi lähteä tekemään päätöksiä, joilla sidotaan palvelujen kehittämisen strategiaa vuosikymmeniksi kuulematta asukkaita ja henkilöstöä kunnolla ennen kuin ne strategiset linjat tehdään. Yritys tehdä strategiset linjat noin kymmenen miehen porukalla parilla naisella täydennettynä koko pääkaupunkiseutua varten kuulostaa kyllä aivan menneisyyden johtamiskulttuurilta.

Se, että nyt on kuultu valtuustoa ja on kuultu muutamia henkilöstöryhmien johtohenkilöitä, ei tarkoita, että tässä kaupungissa olisi vielä käyty mitään todellista keskustelua kunta- ja palvelurakennehankkeesta.

Muitakin kysymyksiä on, joihin viittasin aikaisemmin ja joissa esitin toimenpiteitä.

Eräs on se, että Helsingin lausunnossa ja pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan lausunnossa on välttämättä tehtävä ehdotuksia kuntien rahoituksen vahvistamiseksi.

Mielestäni oli pöyristyttävää se, että pääkaupunkiseudun neuvottelukunta ei esittänyt yhtään senttiä lisärahoitusta kuntien palvelujen turvaamiseen ja kehittämiseen, vaikka valtioneuvosto kysyi ensivaiheen lausunnoissa juuri tätä asiaa, eräiden muiden kysymysten lisäksi.

Eli kyllä tämä asia pitää nyt toisessa vaiheessa ottaa kunnolla esille ja katsoa, miten valtionosuuksia lisätään, millä tavalla kunnallisverotusta ulotetaan myös pääomatuloihin, miten muutetaan progressiiviseksi kunnallisvero tai millä tavalla esimerkiksi erikoissairaanhoidon alueella valtion rahoitusvastuuta lisätään.

Kolmas asia, johon haluan vielä palata, koskee osallistuvan demokratian ja lähidemokratian kehittämistä. Tein siitä puheenvuorossani useampiakin ehdotuksia.

Mielestäni tähän ei riitä vastaukseksi se, kun sanotaan, että ei tämä metropoli suur-Helsinki olisi kuitenkaan niin kauheasti suurempi kuin nykyinen Helsinki.

Meillä on jo nyt paljon ongelmia lähidemokratian puutteessa ja asukkaiden ja päättäjien välisen etäisyyden kuilun laajuudessa.

Toisaalta ne hallinnolliset ongelmat, joihin täällä on useissa puheenvuoroissa viitattu, että on ylikunnallisia rakenteita, jotka eivät nyt ole vaaleilla valittujen elinten suorassa johdossa, ei niistä juuri yhtäkään ratkaista kolmen tai neljän kunnan yhdistämisellä pääkaupunkiseudulla.

Miettikää, mitä ne elimet ovat, joista tässä puhutaan? HUS:ssa kymmeniä kuntia, YTV:n jätehuolto, vesihuolto, luetteloa voi jatkaa. Niissä on kysymys kymmenistä kunnista. Ei kolme tai neljä kuntaa yhdistymällä ratkaise sitä, että meillä on seutukunnan tai maakunnan tasolla tarvetta luoda demokraattisempia päätöksenteon menetelmiä, ellemme me sitten kuvittele niin imperialistisesti, että suur-Helsinki päättää yksin ja muiden ei tarvitsekaan voida vaikuttaa päätöksentekoon.

Valtuutettu Helistö ei ilmeisesti ehtinyt kuunnella kaikkia puheenvuoroja, koska hän väitti, että vain RKP:n ryhmäpuheenvuorossa vastustettiin pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämistä.

Toistan vielä: vastustin sitä ja vastustan sitä edelleenkin, kuten Kunnallisalan kehittämissäätiön mukaan enemmistö pääkaupunkiseudun kuntien asukkaista tekee.

Pidän hyvänä valtuutettu Biaudet'n esitystä, että valtuusto saisi sosiaaliasiamiehen raportin.

Me tarvitsemme lisää konkreettista aineistoa, kun mietitään sitä, mitkä ovat palveluidemme ongelmat ja mitä tässä suhteessa voidaan ja pitäisi tehdä.

Tähän keskusteluun mielestäni on liittynyt tähän asti valitettavan paljon sellaisia puheenvuoroja, joissa kuvitellaan, että tämäntapaiset ongelmat, joihin esimerkiksi sosiaaliasiamies raportissaan viittaan, vähenisivät tai ratkeaisivat pääkaupunkiseudun kuntia yhdistämällä, vaikka meillä ei ole mitään näyttöä, tieteellistä tai käytännöllistä näyttöä, ei talouden tehokkuudesta, ei kilpailuttamisen tuloksista eikä muista vastaavista asioista.

Konkretiaa toivoisin myös siihen, kun puhutaan yhdyskuntarakenteen kokonaisvaltaisemmasta suuntaamisesta. Mitkä ovat ne alueet, joille aiotaan rakentaa laajoja kaupunkimaisia alueita pääkaupunkiseudulla? Mitä muuta kuin Sipoon metsät ja rannat ovat kyseessä? Mitä intressiristiriitoja näihin alueisiin liittyy? Olemmeko me sitä mieltä, että Sipoon metsiin pitää rakentaa uusi kaupunkimainen alue? Tai millä tavalla Espoo muuttuisi jotenkin kaupunkimaisemmaksi yhtäkkiä sillä, että se yhdistetään Helsinkiin? Siellä on erittäin pitkälle rakennettu tietyn tyyppinen yhdyskuntarakenne, joka toimii tietynlaisella tavalla. Ei sitä voida hetkessä muuttaa muuksi.

Eli toivon lisää konkretiaa ja realismia tähän harkintaan.

Puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Kannatan kansanäänestystä kuntaliitoksista, esimerkiksi eduskuntavaalien tai viimeistään seuraavien kunnallisvaalien yhteydessä.

Kuntalaisen ja yksittäisen kansalaisen äänen kuuleminen on entistä tärkeämpää pääkaupunkiseudun kuntien yhdistyessä. Jossain vaiheessa uskon näin käyvän.

Monissa puheenvuoroissa on tullut esille huoli siitä, miten sitten käy, miten käy monen yksittäisen asukkaan palvelujen ja peruspalvelujen. Varmaan tämä kysymys on monen pääkaupunkiseutulaisen mielessä, kun kuntaliitoksia suunnitellaan ja niitä tulee, paranevatko vai heikkenevätkö oman alueen, oman perheen tärkeät peruspalvelut ja lähipalvelut, kuten esimerkiksi peruskoulu, päiväkoti, joukkoliikenne, terveysasema ja harrastusmahdollisuudet tai miten käy lähivirkistysalueiden tai vaikka koirapuistojen ja tuleeko niitä lisää lähelle vai siirtyvätkö ne kauemmaksi. Kuntaliitosten vaikutukset peruspalveluihin ja saatavuuteen on sellainen asia, jota luulen, että jos kysytään kuntalaisilta, että kannattavatko vai eivätkö, niin tämä on yksi tärkeä kriteeri, jolla perusteella kannatetaan tai ei kannateta.

Mielestäni tästä tarkempi analyysi ja visiointi pitäisi saada julkiseen keskusteluun enemmän. Tämä voisi osaltaan vähentää pelkoja yhdistymisasioissa. Päätöksenteon etäännyttämistä nykyistä kauemmaksi kuntalaisesta, siihen täytyy miettiä omat systeemit, miten lähidemokratia toteutuu suuremmissa kuntayksiköissä ja erityisesti, miten asukasosallisuus on sittenkin mahdollista ja paremmin mahdollista vielä kuin nykyään.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuustotoverit.

Täällä on puhuttu Malmin lentokentästäkin joku sana. Minä en voi välttyä siitä. Kaksikin on puhunut, ja nyt minä olen kolmas.

Ihmiset tarvitsevat joka tapauksessa asuntoja, ja Malmin lentokenttä on asuntorakentamiseen mitä mainioin paikka. Sieltä on hyvät liikenneyhteydet. Siitä saadaan miellyttävä asuin- ja virkistysalue, kun se vaan rakennetaan. Kun se rakennetaan, sitä kautta päästään työttömyyttäkin helpottamaan ja moni helsinkiläinen - ja toivon mukaan muitakin - sieltä löytää itselleen työpaikan.

Mutta kun meillä on tänään listalla palvelurakenneuudistaminen, niin todettakoon siihen, missä kaikissa Helsinki on tänä päivänä mukana.

Se on julkisessa liikenteessä. Meidän bussimme ajavat Vantaalle, jopa Korsooseen saakka jne., ovat käyneet jopa Keravallakin, mutta tänä päivänä ei taida olla sinne saakka liikennettä. Olemme veden valmistuksessa, puhtaan veden ja jäteveden valmistuksessa ja puhdistuksessa mukana. Elikkä toimitamme naapurikunnille näitä tuotteita. Me olemme myös kaukolämmössä mukana. Toimitamme Vantaalle kaukolämpöä jne. Sähköä toimitamme Espoon ja Vantaan puolelle ja Sähköpörssin kautta ympäri maata, sikäli kun ostajia löytyy, ja niitä on onneksi löytynyt. Elikkä olemme monessa mukana.

Mutta siitä huolimatta nämä ovat niitä asioita, joita kannattaa valtioon päin tuoda esille. Meille valtuutetuille nämä asiat ovat selvyyksiä ja me tiedämme nämä. Tuntuu siltä, että valtiovalta ei kaiken aikaa tiedä, kun he kovistelevat meitä helsinkiläisiä toimimaan siten, että saisimme yhteistyön entistä parempaan käyttöömme.

Meillä on terveydenhuollon sektorilla paljon yhteistyötä. Meillä on YTV, joka on monella tavalla hyödyllinen. Sitä voitaisiin kehittää ja parantaa sen toimintoja. Meillä on raideliikennettä, jossa olemme mukana naapurikuntien kanssa. Olemme jätteenkuljetuksissa mukana ja niiden käsittelyssäkin olemme mukana. Valmistamme jätevesien lietteestä multaa jne.

Elikkä olemme monessa asiassa. Tänäkin päivänä teemme yhteistyötä naapurikuntien kanssa. Elikkä tätä kautta madallamme sitä kynnystä, joka tällaiseen järkevään yhteistyöhön liittyy. Toivon mukaan siinä järki voittaa ja järkevää yhteistyötä saadaan aikaiseksi.

Tässä kunta- ja palvelurakenneuudistamishankkeessa on vielä hyvin tärkeätä se, että emme unohda nuoria, päiväkoteja, kouluja, mutta emme unohda myöskään meitä eläkkeellä olevia, että järjestämme niille ihmisille, jotka niitä tarvitsevat, palvelutaloja ja niihin hyvät olosuhteet, että niissä on riittävästi hoitajia. Tätä kautta hommat kulkevat oikealla tavalla eteenpäin, sillä tapahtuu yhdistymistä tai ei, niin joka tapauksessa näissä asioissa meidän kaikkien pitää olla oikealla tavalla mukana, sillä meidän tehtäviin kuuluu se, että me arvostamme ikääntyviä ihmisiä.

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO

Rakel Hiltunen Hannu Hakala

puheenjohtaja osastopäällikkö

(osa 4 §:n kohdalla)

Harry Bogomoloff

puheenjohtaja

(osa 4 §:n kohdalla)

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty:

Sari Näre Tatu Rauhamäki

kaupunginvaltuutettu kaupunginvaltuutettu