Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Helsingissä toimi vuoteen 2000 saakka ympäristökeskuksen desifiointiyksikkö. Yksikön toimenkuvaan kuului erilaisten tuholaisten, mm. rottien järjestelmällinen myrkyttäminen eri kaupunginosissa.

Viime kesän ja syksyn aikana rottien massiivisesta leviämisestä ja niiden haitoista on havaintoja eri puolilla kaupunkia. Rottia on havaittu jopa päiväsaikaan niin omakoti- kuin kerrostaloalueilla sekä puistoissa. Koska rottien leviäminen vaikuttaa merkittävästi kaupunkilaisten viihtyisyyteen, tulisi kaupungissa järjestää tavalla tai toisella näiden tuholaisten organisoitu myrkyttäminen. Ongelma on mittava, eikä missään tapauksessa yksittäisten kaupunkilaisten organisoimana riittävän tehokas.

Kysynkin, mihin toimenpiteisiin kaupunki aikoo tulevaisuudessa ryhtyä, jotta rottien leviämistä voitaisiin rajoittaa?

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut. Ärade ordförande, bästa fullmäktige.

Vastauksena valtuutettu Hakolan kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:

Ympäristökeskuksessa toimi vuoteen 2000 desifiointiosasto, joka teki vuosittain parituhatta rotantorjuntatarkastusta ja -myrkytystä sekä desinfioi kuutisentuhatta huonetta. Torjunta hoidettiin rottien hävittämiseksi tehtyjen vuosisopimusten tai erillisten tilausten perusteella. Ennen desinfiointiosaston lakkauttamista ympäristökeskus neuvoi asiakkaitaan tekemään uudet sopimukset tuholaistorjuntaan erikoistuneiden yritysten kanssa ja hoiti itse loppuun sopimuskauden mukaisen torjunnan. Vapautuneet vakanssit siirrettiin ympäristökeskuksen asunnontarkastustoimintaan.

Rottakantojen määristä ja levinneisyydestä Helsingissä ei ole tarkkaa tietoa. Rottien lukumäärä on suoraan suhteessa saatavissa olevan ravinnon ja suojapaikkojen määrään. On arvioitu, että naarasrotta saa keskimäärin 20 jälkeläistä vuodessa, mutta tuotos voi olla edullisessa olosuhteissa jopa kaksinkertainen. Kylminä talvikuukausina rotat eivät lisäänny. Leutoina syksyinä ja talvina rotista tavataan tavallista enemmän merkkejä, rotan koloja, jätöksiä ja jälkiä. Viime vuosi oli rottien leviämisen kannalta erittäin suotuisa. Rotat pystyivät lämpimän syksyn vuoksi lisääntymään aina marraskuun loppuun asti. Talven kylmyys verottaa rottapopulaatiota yleensä kaikkein tehokkaimmin. Mutta kesän 2005 rottakanta ei kärsinyt loppuvuodesta edes kylmyydestä.

Haastateltaessa 12.1.2006 kolmea Helsingin alueella toimivaa tuholaistorjuntayritystä, näistä jokainen oli sitä mieltä, että vuoden 2005 syksyllä jyrsijäkanta oli suurempi kuin vuosiin. Torjunta-aineiden menekki oli tavallista suurempi ja syötit olivat tyhjempiä kuin aiempina vuosina. Ympäristökeskukseen on vuosina 1999 - 2005 tullut keskimäärin 59 rottavalitusta vuodessa. Vuonna 2005 valituksia otettiin vastaan 86.

Mittavista myrkytyksistä huolimatta rottakannat elpyvät nopeasti, jos ulkoiset olosuhteet ovat suotuisat. Lintujen ruokkiminen maahan, elintarvikkeiden, ruokajätteen ja roskien jättäminen puistoihin ja kaduille, kiinteistöjen huono jätehuolto, biojätettä sisältävät avokompostit ym. houkuttelevat rottia paikalle. Ruokajätteen hävittäminen wc:n kautta lisää erityisesti viemärirottien elinmahdollisuuksia. Tarkan hajuaistinsa vuoksi rotat löytävät helposti paikat, joissa niillä on tarjolla ravintoa.

Rottahavaintoja tulee eri puolilta kaupunkia. Niitä on havaittu liikkuvan niin katu- kuin puistoalueillakin, mutta yleensä rotat pesiytyvät ongelmaksi puistoihin. Puistoista löytyy paljon hyviä paikkoja pesimisonkaloille, luonnontilaisia kasvillisuuden peittämiä kallioisia alueita, kylmiä tukimuureja, vesistöjen rantoja penkkoineen jne. Todennäköisimmin rottia esiintyy kohteissa, joihin asukkaat kantavat linnuille ruokaa. Maahan jätetyt leivän- ja pullan palat houkuttelevat rotat helpon ravinnon perässä. Joissain puistoissa ongelmana ovat myös homo sapiens -lajin edustajat, jotka sotkevat ulosteellaan ja jätteellään alueen ja houkuttelevat paikalle myös rottia. Puistojen läheisyydessä olevat pikaruokaa myyvät yritykset lisäävät rottien esiintymistä. Valitettavasti aina osa ostetusta ruoasta heitetään roska-astioihin tai suoraan ympäristöön.

Nykyinen käytäntö rottien hävittämiseksi perustuu säännölliseen torjuntaan sekä rottahavainnoista tehtyihin valituksiin ja niiden perusteella tehtävään torjuntaan. Rottahavainnoista tulee ilmoituksia mm. ympäristökeskukseen, joka ottaa yhteyttä alueen haltijaan rottien hävittämiseksi.

Rakennusviraston vastuulla ovat Helsingin kaupungin alueella olevat yleiset alueet eli kaavassa puisto- ja katualueiksi kaavoitetut alueet. Rakennusvirasto on ympäristökeskuksen desinfiointiyksikön lakkauttamisen jälkeen kilpailuttanut tuholaistentorjunnat ja tehnyt 2-vuotisen sopimuksen torjuntayrityksen kanssa. Tällä hetkellä torjunnasta vastaa osakeyhtiö Finpest Control. Järjestelmä toimii niin, että hoitopiirien ilmoitusten perusteella torjuntafirma huolehtii myrkkysyöttien asettamisesta sekä mahdollisten maareikien ja kolojen torjuntapuuteroinnista sekä alueen seurannasta ja mahdollisesta uusintakäsittelytarpeesta. Kiinteistövirasto on samoin kilpailuttanut tuholaisten torjunnan ja tehnyt sopimuksen saman tuholaistorjuntayrityksen kanssa. Yritys hoitaa rottien torjunnan mm. kiinteiden syöttien sekä uusiin ongelmapaikkoihin asennettavien syöttien avulla. Yritys on tehnyt kartoituksen, jonka perusteella torjuntasuunnitelma on tehty. Helsingin Vesi hoitaa itse viemäriverkoston rottien torjunnan. Helsingin Satama tilaa tarvittaessa tuholaistorjuntayrityksen palveluja. Yksityiset kiinteistöyhtiöt hoitavat torjunnan käyttäen yleensä torjuntayritysten palveluja.

Rottien laajamittainen tuhoaminen ja leviämisen estäminen vaatii perusteellista suunnittelua ja monien tahojen samanaikaista toimintaa. Rottien jatkuvaan torjuntaan liittyvää virastojen välistä yhteistyötä tulee parantaa ja sitä parannetaan. Torjunta on tehokasta vain, mikäli kaupungin rakennuksia, kiinteistöjä ja yleisiä alueita hallinnoivat virastot ja laitokset yhdistävät voimavaransa ja suorittavat torjuntaa samaan aikaan. Pelkästään kaupungin toimenpiteet rottien torjunnassa eivät kuitenkaan riitä. Torjunnassa pitää olla kaupungin hallintokuntien lisäksi mukana yhtä aikaa kaikki mahdolliset tahot, joiden alueilta rotat voivat saada ravintoa, esimerkiksi jätekatosten kautta. Yksityiset kiinteistönomistajat ja -haltijat, samoin kuin valtion kiinteistöjen haltijat, taloyhtiöt, teollisuus- ja liikekiinteistöt on saatava mukaan.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin kaupunkilaisten valistaminen ja asenteisiin vaikuttaminen. Vain vastuullisella käyttäytymisellä ja estämällä rottien ravinnonsaantimahdollisuudet tehokkaasti voidaan saada tuloksia aikaan. Lintujen luvaton maahan syöttäminen talviaikaan on lopetettava. WC:hen ei tule heittää ruoan tähteitä.

Säännöllistä tarkkailua jatketaan ja ongelmakohteissa myrkytetään rottia. Asiakkailta tuleviin rottahavaintoihin reagoidaan. Puistojen säännöllisesti toistuvalla hoidolla ja puhtaanapidolla torjutaan tehokkaasti rottien esiintymistä ja leviämistä. Kun huolehditaan siitä, että puistoissa ei ole jätteitä, suojaa antavia ryteikköisiä pensasalustoja, pitkää heinää, roskakasoja tai maahan jätettyä ruokaa, ei alueella ole yleensä rottiakaan. Rakennetuissa puistoissa nämä toimenpiteet kuuluvat säännölliseen hoitoon. Ongelmallisimpia ovat luonnonmukaiset alueet, joihin asukkaat kantavat linnuille ruokaa. Tällaisilla alueilla ei aina viikoittainkaan tehdä hoitotyötä, joten ne tarjoavat rotille erinomaiset elämis- ja leviämismahdollisuudet.

(Huom! Mikrofoni ilmeisesti ei päällä)

Arvoisa puheenjohtaja.

Kiitoksia apulaiskaupunginjohtaja Saurille hämmentävän loistavasta vastauksesta.

.?.todeta, että ihan tähän asiaan kysymyksen ? . En odottanut näin perusteellista ja hyvää vastausta.

Mutta täytyy todeta, että ? kyllä varmasti olivat apulaiskaupunginjohtajan esittämällä tavalla ja totean, että näin tullaan toimimaan, mitä apulaiskaupunginjohtaja vastauksessaan esitti. Kyllä ongelma ainakin jossain määrin .?..kaikki se mitä voidaan tehdä käsitykseni mukaan ..?..voidaan tehdä.

Mitä sitten tulee tuohon ?.., yksi sellainen ?. Tässä nyt ei ponsia voi varsinaisesti tehdä, mutta tiedoksi voitaneen merkitä se, että Helsingin kaupungin tietyissä puistoissa on tällaisia jyväastioita ..?

Toivoisinkin, että jos tällaisia todella on ..?.., niin niihin ..?.. Se on yksi sellainen seikka, ..?..

?.., olen saanut muutamia yhteydenottoja sieltä täältä. Olen vakuuttunut .?..

Arvoisa puheenjohtaja.

Valtuutettu Hakolan tekemä kysymys on erittäin tärkeä sekä kaupungin terveyden että myöskin turvallisuuden ja toiminnan kannalta.

Itse tein tästä samasta asiasta - noin kaksi, kolme vuotta sitten - aloitteen. Siihen vastattiin suurin piirtein samalla tavalla mitä apulaiskaupunginjohtaja Sauri omassa vastauksessaan totesi, joka minustakin oli erittäin hyvä.

Olen sitä mieltä, että kun silloin tämä ongelma samalla tavalla tiedostettiin ja nyt kuitenkin tämä ongelma on näinkin nopeassa aikataulussa uudelleen lähes samassa laajuudessa esillä, niin jollakin tavalla tämä valvonnan ja seurannan puuttuminen näkyy.

Näin ollen mielestäni tästä vastauksesta nousee kolme tärkeätä asiaa esille.

Ensinnäkin meidän on ehdottomasti tarkasteltava, että kun organisaatioita uudistetaan, niin millä tavalla sitten näitä ulkoistettuja toimia valvotaan niin, että ne tekevät ne tehtävät mitä kaupunki on ulkoistamispäätöksessä edellyttänyt. Etenkin tämän tyyppisissä ympäristöhygienian hoidossa se on äärimmäisen tärkeä asia.

Toinen tärkeä asia on se, millä tavalla kaupunkilaisia valistetaan ja infotaan näissä kysymyksissä? Ja etenkin lintujen ruokintapaikat ja huonosti hoidetut kompostit ja teollisuus- ja ruokakauppojen ym. alueiden hoito on sellainen, joka ei tällä hetkellä pelaa. Siinä pitäisi myöskin YTV olla mukana.

Näin ollen olisin toivonut, että tähän apulaiskaupunginjohtaja Saurin vastaukseen ja toimenpide-ehdotukseen olisi liittynyt jotenkin selkeä toimenpideohjelma infon ja valvonnan jatkamiseksi.

Arvoisa puheenjohtaja.

Minulla on pari konkreettista esimerkkiä siitä, miten hyödyllisiä kissat ovat tässä asiassa.

Asun Kaakkois-Helsingissä alueella, jossa on erittäin paljon hiiriä ja rottia ja niin kauan kun minulla oli kotona kissa tai kissat - kaksikin - niin ei ollut mitään ongelmaa naapureilla, kauempana oli ongelmia, mutta heti kun kissa kuoli, niin tuli tämä hiiri- ja rottaongelmakin takaisin.

Täytyy sanoa, että myrkyttäminen on tietysti yksi keino. Se on erittäin kallista ja sitä myrkkyä täytyy laittaa valtavia määriä ja lisätä koko ajan, jotta tämä ongelma pysyy kurissa.

Minulla tuli leikkisästi mieleen tällainen ajatus, että on kaupungin kissoja ja niillä on kaulapannat ja pieni kaupungin vaakuna roikkuu siinä. Ne todella ovat aika tehokkaita. Leikatusta kotikissasta ei ole mitään haittaa ympäristölle. Ihmettelenkin, että monilla alueilla vierastetaan sitä, kun kissat kulkevat ulkona, koska ne ovat erittäin tehokas keino pitää jyrsijät kurissa.

Maaseudulla, sanotaan hevostalleilla jne., ainoa tapa pitää rotat ja hiiret kurissa on kissat. Myrkytykset ovat kalliita operaatioita, monta sataa euroa kerta, kun isompia alueita myrkytetään. Ja todellakin se myrkytys, kuinka usein niitä myrkytetään, se on lukuisia kertoja vuodessa.

Arvoisa puheenjohtaja.

Valtuutettu Molander piti upean mainospuheen kissojen puolesta.

Jatkan sitä vain sen verran, että jokainen joka haluaa ottaa ihanan kissan itselleen, niin tervetuloa Helsingin Eläinsuojeluyhdistykseen. Siellä on tällä hetkellä noin sata leikattua upeata koditonta kissaa odottamassa uutta kotia. Tietenkin kaupunkikin voisi ottaa näitä ns. "kaupunginosakissoja", jotta olisi virkamiehinä kissoja.

Mutta ihan oikeasti sitten tähän asiaan, mitä apulaiskaupunginjohtaja Sauri sanoi.

Itsekin olen sitä mieltä, että ennaltaehkäisy tässä asiassa on nyt kaikkein tärkein ja paras asia. Täytyy muistaa, että rottakin on eläin ja se myrkkyyn kuoleminen muutamassa vuorokaudessa ei ole mikään ilo ja onni sillekään. Massiiviset myrkytykset eivät todellakaan ole mitään ongelmattomia. Täytyy muistaa se, että kun rotta kuolee siihen myrkkyyn, niin se jää kuitenkin jonnekin.

Eli kysyn apulaiskaupunginjohtajalta Saurilta, ovatko käytettävät myrkyt sellaisia, että niihin kuolee vain sitten se rotta, että ei enää kuole se eläin, joka syö sen kuolleen rotan, elikkä onko myrkyistä vaaraa kaupungissa asuville lemmikkieläimille tai luonnonvaraisille eläimille?

Ja yksi juttu on myös se, että hyvin helposti uteliaat lapset saavat näitä myrkkylaatikoita käsiinsä, löytävät niitä jätekatoksista ja roskiksista ja äkkiä siinä voi tapahtua jotain sellaista, että he löytävät mielenkiintoisia jyviä ja muruja, jotka sitten joutuvat lasten suuhun. Massiivinen myrkytys ei ole ongelmatonta. Toivon, että mieluummin panostetaan ennaltaehkäisyn puolelle.

Puheenjohtaja.

Kannatan tässä asiassa kestävää kehitystä.

Meillä on upea Keskuspuisto Helsingissä. Miksemme käytä rotan luonnollista vihollista, pöllöjä tähän tarkoitukseen? Pökkelöpuuta kaadetaan kaupungin alueelta ihan riittävästi. Niistä voidaan tehdä pöllöuuttuja pöllöjen pesinnän turvaamiseksi Keskuspuistoon, ja pöllö hoitaa yön aikana nämä kiusalliset rotat pois päiväjärjestyksestä ihan luonnon menetelmällä eikä siitä tule minkään näköistä ympäristöhaittaa.

Se, että rotat ovat näin paljon lisääntyneet, johtuu siitä, että kaupunki on suuressa viisaudessaan laittanut senlaatuisia roska-astioita, joissa on ihanan pyöreä reikä, ja niinpä naakat ovat tulleetkin kirkon tapulista pois ja tyhjentävät näitä roskiksia joka yö pitkin katuja ja ruokkivat näin sitten rottapopulaatiota. Elikkä lähinnä näitä yleisten paikkojen roskiksia pitäisi tehdä sellaisiksi, että linnut eivät pääsisi niitä tyhjentämään ja ruokkimaan sitä kautta rottia.

Arvoisa toveri puheenjohtaja.

Apulaiskaupunginjohtaja Sauri otti hyvässä selvityksessään esiin pikaruokapaikkojen ongelman.

Kysyisinkin, missä määrin kaupunki puuttuu pikaruokapaikkojen ympärille levittäytyvään roskaamiseen? Esimerkkinä Herttoniemen teollisuusalue, jossa toimii kaksi pikaruokapaikkaa, Hampuris ja Mc Donald's. Erityisesti Mc Donald's levittäytyy roskineen laajalle alueelle. Mikä on pikaruokapaikkojen vastuu huolehtia itse siitä, että roskia kerätään, kun ihmiset tulevat autolla hakemaan, ajavat viereen ja viskovat roskat mihin sattuu? Tämä on sellainen asia, johon pitäisi kiinnittää huomiota. Tietysti kaupungin viimesijainen vastuu on pitää puistot ja kadut puhtaina. Mutta selkeästi kun on nähtävissä, että tällaiset liikeyritykset, pikaruokapaikat, jotka tuottavat jätteen siihen ympäristöön ja samalla myös ruoantähteitä ja niissä on vaikka mitä. Pystyykö kaupunki jotenkin velvoittaa heitä siihen, että useita kertoja päivässä joku työntekijä kävisi poimimassa roskat sieltä pois? Tämä on sellainen asia, jota kannattaisi laajemminkin pohtia näiden pikaruokapaikkojen yhteydessä, että mikä heidän velvollisuutensa on laajemmin huolehtia omista roskistaan ja siten estää sitä, että rotat saavat ravintoa.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

En viitsi nyt ruveta kehua retostelemaan, kuinka monta rottaa Eddie kissa vainaa toi kotiin näytille. Eddie kissalle kävi niin, että se kuoli rotanmyrkkyyn. Elikkä myrkyllä ei näitä ongelmia ratkaista.

Hyvät valtuutetut. Bästa fullmäktige.

Aihe selvästikin herättää vilkasta mielenkiintoa. Muutama vastaus ja kommentti keskusteluun:

Valtuutettu Luukkainen ja myös valtuutettu Molander nostivat esiin kissojen merkityksen.

Varmasti kissoillakin on oma roolinsa tässä jyrsijöitten vähentämisessä. Mutta niin kuin järjestyslaissa nykyään sanotaan, kissat tulee pitää kiinni. Onko näin? (Välihuuto!) Silloin voisi kuvitella, että tämä asia olisi kissojen osalta kohtalaisesti järjestyksessä. Ennaltaehkäisy on nimenomaan se, mihin tässä asiassa tulee ensisijassa turvautua.

Kuten valtuutettu Luukkainen sanoi, myrkyttäminen ei missään tapauksessa ole ongelmatonta. Rotanmyrkyt perustuvat siihen, että ne estävät veren hyytymisen. Rotat ja jyrsijät, jotka rotanmyrkkyä syövät, kuolevat sisäiseen verenvuotoon, ja samalla tavalla käy tietysti kaikille eläville olennoille, jotka rotanmyrkkyä syövät. Joten nimenomaan ennaltaehkäisy on vastaus rottaongelmaan ja myrkytykset ainoastaan toissijainen ratkaisu.

Valtuutettu Arhinmäki kysyi roskaamisesta yleensä.

Se on vähän laajempi kysymys. Tätä rakennusvirastossa mietitään ja pyritään vaikuttamaan sekä pakkausten että myöskin elintarvikkeitten tuottajiin ja pikaruokaloitten haltijoihin, jotta tällä tavalla pystyttäisiin välillisesti vaikuttamaan rottaongelmaan.

Valtuutettu Sademies kiinnitti huomiota siihen, että roskapöntöt ovat sellaisia, että niihin pääsevät esimerkiksi linnut levittämään roskia sieltä kadulle.

Näin on. Rakennusvirastossa parhaillaan mietitään, millä tavalla voitaisiin kehittää roskapönttöjä sillä tavalla, että tämä ongelma saataisiin vähenemään.

Valtuutettu Aurejärvi kysyi vielä pöllöistä, kuten valtuutettu Sademies ehdotti.

Veikkaisin, että silloin tarvittaisiin kohtalaisen järeän kokoluokan pöllöjä, lähinnä viirupöllöjä ja huuhkajia. Luulisin, että tältä taholta ratkaisua tähän ongelmaan nyt ei välittömästi löydy.

Arvoisa puheenjohtaja.

Haluan vain korjata, jotta valtuuston pöytäkirjoihin ei jäisi väärää tietoa.

Elikkä Helsingissä aina on ollut kautta aikojen hyvin sivistynyt järjestyssääntö, joka on sallinut kissojen pitämisen vapaana ja nyt tämä samanmuotoinen asia on myös koko valtakunnan järjestyslaissa. Elikkä järjestyslain mukaan kissa saa kulkea vapaana. Sillä ei ole kiinnipitopakkoa. On säädetty vain muutamia paikkoja, joissa se ei voi kulkea vapaana ja ne ovat uimarannalla, lasten leikkipaikoilla ja torilla yleisenä toriaikana.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Alle 15-vuotiaiden lasten henkeä ja terveyttä uhanneita rikoksia ilmoitettiin viime vuonna poliisille marraskuun loppuun mennessä yli 1 500. Poliisille tulleiden ilmoitusten määrä on lisääntynyt sen jälkeen, kun lasten pahoinpitelystä on alettu puhua.

Etelä-Suomen lääni on lähettänyt kunnanjohtajille joulun 2005 alla kirjeen, jossa toivotaan toimia perheissä tapahtuvan väkivallan ehkäisyyn. Ongelma on yhteinen koko Suomessa, mutta muun muassa kiireellisten huostaanottojen lisääntyminen, lasten psykoosien lisääntyminen sekä kasvava perheneuvoloiden kysyntä viestivät perheiden tilanteen vaikeutuneen myös Helsingissä.

Useat kunnat kuten Kajaani, Jyväskylä ja Tampere ovat luoneet toimintamallinsa, miten toimia ja keneen ottaa yhteyttä väkivaltatilanteissa. Selvitysten mukaan väkivaltakierteen katkaisemiseksi on tärkeää toimiva yhteistyö kaupungin eri viranomaisten ja poliisin kanssa.

Kysynkin, mihin toimiin on Helsingissä ryhdytty Etelä-Suomen läänin kirjeen johdosta perheissä tapahtuvan väkivallan ehkäisemiseksi? Onko Helsingissä olemassa yhtenäiset ohjeet viranomaisille siitä, miten otetaan yhteyttä perheväkivaltatilanteissa ja miten sosiaali- ja terveysviranomaisten yhteistyö on järjestetty poliisin kanssa?

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Helsingin viranomaisyhteistyö lapsiin kohdistuvissa perheväkivaltatilanteissa perustuu sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle annettuihin asiantuntijaryhmän suosituksiin. Niitä koskeva STAKESin julkaisu on vuodelta 2003 "Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn selvittäminen". Sosiaalivirasto on antanut asiassa omat pysyväisohjeensa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon, koulutoimen, poliisitoimen ja seurakunnan palveluksessa olevilla työntekijöillä on velvollisuus tehdä lastensuojeluun ilmoitus, kun on perusteltua syytä epäillä lapsen joutuneen pahoinpitelyn kohteeksi.

Poliisi, HUS ja hätäkeskus ottavat akuuttitilanteissa ensisijaisesti yhteyden sosiaalipäivystykseen. Sosiaalipäivystys ohjaa asiakkaat heidän tarpeidensa mukaisiin palveluihin. Perheneuvolan henkilökunta on kouluttautunut tunnistamaan ja hoitamaan perheväkivallan uhreja.

Perheväkivallan uhreille annetaan kriisiaika 1 - 5 päivän sisällä yhteydenotosta. Soittajille tiedotetaan auttamisjärjestelmästä ja kehotetaan tarpeen mukaan ottamaan yhteyttä muihin viranomaistahoihin.

Lääninhallitukselta joulukuussa 2005 tulleen kirjeen johdosta on perheneuvolan alueyksikön päällikkö Marjo Ruismäki nimetty Helsingin kaupungin yhteyshenkilöksi lähisuhteissa ja perheissä tapahtuvan väkivallan ehkäisemistä vuosina 2004 - 2007 koskevaan hankkeeseen.

Sosiaaliviraston ja poliisilaitoksen yhteistyönä on laadittu yhteiset ohjeet perheväkivallan ehkäisemisestä, lastensuojelun tarpeen ilmoittamisesta ja virka-avusta. Yhteisistä toimintatavoista hallintokuntien kesken sovitaan alueellisissa perheväkivaltatyöryhmissä.

Terve- ja turvallinen kaupunki -neuvottelukunnan alainen, laaja-alainen ja poikkihallinnollinen perheväkivallan ehkäisytyöryhmä valmisteli perheväkivallan ehkäisemistä koskevan toimenpideohjelmaehdotuksen vuonna 1997. Neuvottelukunta on vuosittain osoittanut määrärahoja ohjelman toteuttamiseen. Neuvottelukunnan alainen perheväkivallan ehkäisytyöryhmä on toiminut jo kymmenen vuotta. Se on järjestänyt mm. koulutusta kaupungin työntekijöille ja sidosryhmille.

Perheväkivallan ehkäisytyö hyötyy poliisin ja sosiaaliviraston välisestä sujuvasta yhteistyöstä. Sosiaalipäivystyksen sosiaalityöntekijät työskentelevät jo Malmin ja Itäkeskuksen poliisipiireissä. Kuluvan vuoden aikana Pasilan ja keskustan poliisipiireihin on tarkoitus saada terve- ja turvallinen kaupunki -neuvottelukunnan määrärahoin palkattua omat sosiaalityöntekijät.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Kiitoksia apulaiskaupunginjohtajalle vastauksesta. Vastauksessa tuli hyvin selkeästi ilmi se, että on kattavasti erilaisia järjestelmiä.

Se mistä olen itse huolestunut, on ihan se arjessa näiden järjestelmien toimivuus. Lastensuojelun puolelta nousee tällaisia kysymyksiä esiin, että toimivatko nämä järjestelmät, elikkä otetaanko yhteyttä silloin, kun pitäisi olla? Kyetäänkö tarttumaan siihen tilanteeseen? Onko se perheväkivaltatilanne liian kova monesti puuttua siihen tilanteeseen? Pelätäänkö viranomaisina, että tehdään virhearviointeja? Minulla on jotenkin tullut sellainen näppituntuma, että vielä olisi varaa tehostaa näitten tilanteiden arviointia ja puuttumista. Toki kaiken edellä pitää olla ennaltaehkäisy. Mutta halusin puuttua nyt tähän viranomaisyhteistyöhön, koska tämä tuli tutkimuksissa esiin, että tällainen kattava viranomaistyö on edellytys, että voidaan puuttua kattavasti. Ja sitten se, että kuinka pysyvää tämä yhteistoiminta on? Onko tämä projektiluontoista? Erittäin hyviä kokemuksia on esimerkiksi sosiaalityöntekijöistä, jotka ovat poliisien kanssa yhteistyössä, että yhteistyö on ollut toimivaa. Tähän haluaisin vielä apulaiskaupunginjohtajalta arvioita, että miten hän näkee näiden järjestelmien toimivan?

Hyvä puheenjohtaja.

Opin 1980-luvulla, kun kuuntelin ahkerasti Pelle Miljoonaa, että ei kannata kysyä, mistä johtuu väkivalta ja päihdeongelmat. Tulkitsin tämän siten, että kaikenlaista taivastelua tärkeämpää on muuttaa yhteiskunnan rakenteita sellaiseksi, että väkivalta vähenee. Vuoden 1980 jälkeen on edistytty mm. viinaveron laskemisen saralla, mutta ei perheväkivallan ehkäisyssä. Voi pikemminkin sanoa, että viinaveron laskeminen on pahentanut sekä päihdeongelmia että väkivaltaa.

On erittäin hyvä kysymys, että mitä pitäisi tehdä silloin, kun perheväkivaltaa esiintyy. Kun perheväkivalta muuttuu kierteeksi, ollaan usein jo niin pitkällä, että koko perhe tarvitsee hoitoa, elikkä tarvitaan monenlaisia toimenpiteitä.

Itse haluaisin kiinnittää huomiota siihen, että kaikkein heikoimmassa asemassa perheväkivaltatilanteessa on perheen mahdollisesti jo psyykkisesti häiriintyneet lapset. Eli sen lisäksi, etteivät he pääse ajoissa hoitoon, koska meillä - kuten tiedetään - hoitotakuu ei alle 16-vuotiaiden psykiatrisen hoidon kohdalla toteudu, heillä on lisäksi epävakaat perheolot, jotka pahantavat entisestään näitä psyykkisiä ongelmia. Ja kuten tiedetään, niin lasten kohdalla ahdistus kääntyy sisäänpäin, se muuttuu itsetuhoksi eikä suinkaan useinkaan suuntaudu ulospäin väkivaltaisina tekoina. Ja kun lapsi ei pääse ajoissa hoitoon, niin hänen tilanteensa pahenee ja joskus se pahenee niin pahaksi, että lapsi joudutaan ottamaan huostaan. Eli jos kysytään, että mitä tällaisessa perheväkivaltatilanteessa pitäisi tehdä, niin mielestäni yksi asia on selvä ja se on se ....?

Puheenjohtaja.

Tutkija Suvi Keskinen on väitöskirjassaan nostanut esiin ristiriidan, jossa monet väkivallan kohteeksi joutuneet äidit elävät. Yhtäältä äideiltä edellytetään toimenpiteitä lasten suojelemiseksi väkivallalta ja toisaalta vaalitaan isien oikeutta kontaktiin lasten kanssa eräänlaisen teoreettisen lapsen edun nimissä. Äiti voi joutua tilanteisiin, joissa uhkaa lasten huostaanotto, jos hän ei osaa luovia tässä yhtälössä. Viranomaisten tulisikin tiedostaa ja nostaa pöydälle tämä ongelma ja kehittää siihen selvät toimintatavat, jottei kentällä sovellettaisi kaikenlaisia piilotoimintasuunnitelmia, jotka entisestään traumatisoivat väkivallan kohteeksi joutuneita äitejä ja lapsia.

Kommenttina apulaiskaupunginjohtaja Kokkosen vastaukseen haluaisin täsmentää, että lapsen joutuminen todistamaan, näkemään tai kuulemaan vanhempaansa kohdistuvaa väkivaltaa on myös lapseen kohdistuvaa väkivaltaa, vähintäänkin välillistä väkivaltaa. Se haittaa esimerkiksi lasten koulunkäyntiä ja tuottaa sekä psyykkistä että sosiaalista pahoinvointia.

Arvoisa rouva puheenjohtaja.

Täällä jo viitattiin Heinäluoman ja Hyssälän alkoholiveroalennuksen katastrofaalisiin seurauksiin. Eduskunnan kyselytunnilla vast'ikään, ennen joulua, kävi selville, sisäministeri vahvisti sen, että alkoholiverotuksen alentumisen jälkeen hälytykset kotona tapahtuvan väkivallan suhteen sekä lapsiin kohdistuvan että sen väkivallan, jota lapset joutuvat todistamaan eli ns. lähisuhdeväkivallan osalta hälytysten määrä on räjähtänyt. Joten nyt voidaan jo sanoa, että on aivan kiistatonta, että tältä osin viinavero näkyy.

On myös kiistatonta, että meillä jo nyt on Helsingissä, suhteessa muuhun maahan, selvästi enemmän lasten huostaanottoja ja niiden takana ovat päihdeongelmat, sekä viinan että muiden päihteiden väärinkäyttö, sekakäyttö. Tästä kaikesta on perusteltua epäillä, että viinaveron seuraukset kohdistuvat Helsinkiin ja muihin suuriin kaupunkeihin vielä dramaattisemmin ja enemmän kuin muualle maahan ja nimenomaan helsinkiläisiin lapsiin.

Ja kysymykseni apulaiskaupunginjohtajalle kuuluukin, että pitäisikö, jos hallitus ei tule järkiinsä, käydä keskustelu siitä, että kaupunkiolosuhteet, joissa syrjäytyneisyyttä ja päihdeongelmaisuutta on valmiiksi jo enemmän, joissa lapset kärsivät nyt muuta maata enemmän, saavat sitten valtiolta vastaavasti enemmän apua näiden ongelmien hoitoon? Jos kerta hallitus typerällä alkoholipolitiikallaan aiheuttaa lisää lähisuhdeperheväkivaltaa, lasten kärsimystä, hallituksen pitää myös silloin huomioida kaupunkien erikoisolosuhteet.

Puheenjohtaja.

Valtuutettu Braxin puheenvuorosta on hyvä jatkaa.

Helsingin terveyslautakunta on tämän vuoden aikana, tai menneen vuoden aikana, joutunut valitettavasti seuraamaan myöskin tätä alkoholiveron vaikutuksia monenlaisissa tilanteissa. Voi sanoa yksinkertaisesti, että ne, jotka jo aikaisemmin joivat yhden pullon Koskenkorvaa, juovat nyt kaksi pulloa Koskenkorvaa ja tämä näkyy paitsi perheväkivallan osalta ja lapsiin kohdistuvan väkivallan osalta meidän päivystyksessämme ja kaikkialla kaupungin terveyspalvelujen osalta, joka on erittäin valitettavaa, ja määrärahoja tietenkin sitten kuluu yhä enenevässä määrin juuri tähän, kun niitä tarvittaisiin muuhunkin.

Amnesty International'illa on ollut jo muutaman vuoden ajan suuri kampanja, joka kohdistuu nimenomaan perheväkivallan ja naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn. Amnesty on todennut, että Suomessa naisiin kohdistuva perheväkivalta on kaikkein suurin ihmisoikeusongelma tässä maassa ja se on osittain vaiettu ongelma. Luulen, että ainoa tapa lähestyä koko kysymystä olisi tietynlainen nollatoleranssin käyttöönotto. Siitä on tullut meille jonkinlainen, ehkä tabu tai sellainen kysymys, että tähän väkivaltaan ei oikeastaan kunnolla puututa jo varhaisessa vaiheessa, vaan sitä katsotaan sormien lävitse, että se kuuluu jotenkin meidän kansalliseen kulttuuriimme, valitettavasti. Varhainen puuttuminen on ainoa tapa päästä siihen asiaan käsiksi ja koko uuden sukupolven kouluttaminen siihen, että perheväkivalta ja naisiin kohdistuva väkivalta ei ole hyväksyttyä.

Poliisipiireissä tehdään varmasti hyvää työtä ja on hyvä, että olemme saamassa sinne sosiaalityöntekijöitä, mutta se ei yksin riitä. Meidän perheneuvolamme ovat, voisi sanoa, melkein katastrofisessa tilanteessa tällä hetkellä. Siellä ei ole ammatillisia resursseja. Siellä on sosiaalityöntekijöitä, mutta siellä ei ole sellaisia ammattilaisia, jotka pystyisivät kohtaamaan niitä ongelmatilanteita eli näitä kärjistyneitä ongelma ....?.....tällä hetkellä näemme. Toisin sanoen, tässä tarvitaan monien eri hallintokuntien ja organisaatioitten yhteistyötä.

Arvoisa puheenjohtaja.

Tästä on todellakin helppo jatkaa edellisten puhujien jälkeen.

Totean tuohon vastauksena, kun valtuutettu Näre mielestäni sanoi jossain kohtaa, että on monenlaista kulttuuria siitä, miten poliisi esimerkiksi toimii tai yleensä viranomaisten toimivat.

Voin todeta, että poliisilla on hyvin selkeä suora ohje siitä, kuinka perheväkivaltatilanteissa tulee toimia. Pääsääntöisesti nämä tapaukset, joihin poliisi joutuu puuttumaan, ovat sellaisia, jotka ovat virallisen syytteen alaisia tekoja - kiitos lainmuutoksen muutama vuosi sitten - ja se tarkoittaa sitä, että poliisilla ei ole edes mahdollisuutta jättää puuttumatta niihin.

Mitä tulee yhteistyöhön sosiaalitoimen kanssa, se on tällä hetkellä erittäin toimivaa, joskin aina voidaan esittää arvioita siitä, onko se riittävää. Sitä minä en pysty arvioimaan kokonaisuutena.

Mutta se kun valtuutettu Brax sanoi, että on räjähdysmäisesti noussut, niin siinä varmasti on nousua. Siitä räjähdyksestä minä en sen kummemmin tiedä. Mutta voin todeta, että kotihälytystehtäviä Helsingissä oli vuonna 2005 noin 9 500 kpl, joista perheväkivaltatehtäviä oli 2 400 kpl. Se on osapuilleen pysynyt samansuuruisena, ainakin Helsingissä, jossain määrin noussut tietysti.

On todettava, että kotihälytystehtävät, perheväkivaltatehtävät, mitkä Helsingissä tulevat poliisin tietoon, kohdistuvat, kasaantuvat perhekunnittain. Noin 42 % kohdistuu samoihin osoitteisiin näistä tehtävistä. Se on mielestäni merkittävä asia, johon pitää tällä poikkihallinnollisella yhteistyöllä puuttua. Elikkä tässä on ihan selkeätä kasautumista näissä tehtävissä ja ne antavat kenties hieman väärän informaation myös ...?...

Puheenjohtaja.

Valtuutettu Hakolan puheenvuorosta on hyvä jatkaa.

Olen tutkinut näitä perheväkivaltatapauksia kolmenkymmenen vuoden ajan, että voin ehkä sanoa jonkinasteisen kokemuksen. Näissä on oma-alani.

Käytännössä Helsingissä toimi partio siten, että mikäli perheissä on pieniä lapsia ja on perheväkivaltatapaus, siitä menee aina ilmoitus sosiaaliviranomaiselle, joka ottaa ja puhuttaa tämän toisen osapuolen - joka on kiinniotettuna yön ylitse jäähtymässä - välittömästi aamulla ja sen jälkeen ottaa koko perheen kanssa vielä yhteisen session. Elikkä tämä yhteistyö toimii saumattomasti. Ja jos on vakavammasta tapauksesta kysymys, niin partio kutsuu jo sinne paikan päälle sosiaalityöntekijän selvittelemään asioita, elikkä nämä pyritään hoitamaan mahdollisimman tuoreeltaan pois.

Ja kuten valtuutettu Hakola mainitsi, nämä ovat nykyään yleisen syyttäjän asiarikoksia ? , elikkä poliisilla ei ole harkintavaltaa painaa asiaa villaisella.

Se että nämä tapaukset keskittyvät Helsinkiin, johtuu helsinkiläisten suuremmasta valistuneisuudesta. Täällä ilmoitetaan herkemmin, kun taas maaseudulla hävetään tällaista perheväkivaltatapausta, ja poliisiresurssienkin takia nämä asiat eivät siellä tule niin voimakkaasti tietoon kuin täällä. Ne hoidetaan kylämiesten ja -naisten kesken, ei viranomaisten työnä.

Tässä on ? tavalla näkyvissä jatkossakin, että nyt sisäministeriössä on työryhmä, joka ottaa ja kehittää yhteneväistä käytäntöä koko maahan. Uskoisin, että tämä asia paranee tulevaisuudessa.

Arvoisa puheenjohtaja.

Asia on erittäin tärkeä.

Sosiaali- ja terveysministeriö toteuttaa parhaillaan kansallista toimintaohjelmaa lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemiseksi. Toimeenpanosta vastaavat lääninhallitukset. On perustettu lääninhallitusten asettamat alueelliset moniammatilliset kehittämisryhmät, jotka muodostuvat alueen viranomaisten ja järjestöjen edustajista. Lääneille on myönnetty erillistä määrärahaa toimintaohjelman toimeenpanoa varten.

Tämä asiahan tarvitsee jatkuvasti rahaa, ja määrärahaa täytyy varata valtion budjettiin. Sosiaali- ja terveysministeriö on ehdottanut, että valtion budjettiin varataan 2 milj. euroa vuodessa tämän toimintaohjelman toimeenpanoon kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla. Sosiaali- ja terveysministeriö ehdottaa pysyvän toimielimen perustamista, sellaista pysyvää toimielintä, jonka vastuulla on lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy ja sen tehtävänä tulisi olla toimintojen suunnittelu, kehittäminen, koordinointi, koulutus ja tutkimus sekä kansainvälinen yhteistyö.

Tämä lähisuhde- ja perheväkivalta, siihen voidaan hyökätä ainoastaan monen eri alan asiantuntijoiden yhteistyöllä ja näitä asiantuntijoita kouluttamalla näkemään nämä väkivallan merkit ja opettamalla, miten voidaan parhaalla mahdollisella tavalla ennaltaehkäistä perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa.

Puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Perheväkivallan todellinen uhka on tila, joka on arkea kaikkien tuloluokkien perheissä. Monissa perheissä tämän jatkuvan henkisen ja/tai fyysisen väkivallan uhan alla olemiseen on niin totuttu elämään, että ainakin yksi aikuinen ja todennäköisesti kaikki alaikäiset perheen lapset ovat sopeuttaneet käytöksensä siten, että eivät vain mitenkään ärsyttäisi perheväkivallan uhriksi itseään saattavaa ja väkivallan tekijää. Näin näiden lasten psyykkinen, terve kehitys ainakin vaarantuu huomattavasti tällä uhrin roolin välttämiseksi, ja se ei ole yhtään onnellista lapsuutta, ei voi olla.

Perheväkivallan alla elävälle perheelle pitäisi saada apua ennen kuin väkivalta toistuu tai edes oikeastaan alkaa. Varhaisempi puuttuminen on tarpeen. Mielestäni tarvittaisiin myös turvakotia, matalamman kynnyksen paikkaa, johon voi mennä, sillä turvakotiin mennessä lapset joutuvat lastensuojelun kirjoihin ja tämä valitettavasti voi pitkittää avun hakemista olennaisesti monissa perheissä.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Keskustelusta voi hyvin päätellä, että salissa on paljon asiantuntemusta alalla ja olette perehtyneet hyvin tähän kysymykseen.

Ensinnäkin tuo viinakysymys.

Se näkyy kaikkialla Helsingin sosiaali- ja terveydenhuollossa. Se on erittäin vakava asia.

Toivon, että me kaikki voimme olla tukemassa ministeri Hyssälää, joka on ollut tässä asiassa aloitteellinen, mutta ei näytä saaneen muulta hallitukselta kovin myötäsukaista suhtautumista.

Kustannukset lankeavat kuntien maksettavaksi, ja kuten täällä on todettu, suuri osa niistä nimenomaan pääkaupunkiseudulle suurkaupunki-ilmiöstä johtuen.

Tämä on hyvin vakava kysymys. En oikein ymmärrä, miksi siinä täytyy vielä katsoa ja odotella, onko se nyt aivan varma, että tämä tilanne tästä vielä kärjistyy. Mutta siinä emme kuntana kovin paljon pysty tekemään.

Täällä kyseltiin sitä, että otetaanko yhteyttä riittävän ajoissa, onko liian suuri kynnys ottaa yhteyttä silloin, kun on pahoinpitelyasioista kysymys.

Kun on pitkä ura sosiaali- ja terveydenhuollon alueella, voi todeta, että kynnys tuntuu usein olevan liian suuri. Ympäristössä ei oikein tahdota havaita. Myöskään läheiset ihmiset perheessä eivät oikein - isovanhemmatkaan eivät välttämättä - aina halua puuttua asiaan, vaikka näkevät parisuhdeväkivaltaa ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tässä on meillä kaikilla suuri työsarka. Tämä on meidän yhteinen asiamme. Eivät nämä asiat selviä pelkästään viranomaisten työllä. Tässä on jokaisen tunnettava vastuuta ja otettava se sillä tavalla esiin, että näihin uskalletaan puuttua.

Olen selvästi voinut havaita, että vuosikymmenien saatossa tässä on tapahtunut muutosta. Nykyään näistä asioista uskalletaan puhua, asiat nostetaan esiin. Muistan, että joku suomalainen julkisuuden henkilö on väittänyt, että tämä on hirvittävän suuri ongelma Suomessa. Väittäisin, että pahoinpitelyä varmasti esiintyy muuallakin maailmassa, mutta nyt - luojan kiitos - meillä uskalletaan siitä puhua. Ja kun ongelma on tehty näkyväksi, silloin siihen voidaan myöskin puuttua.

Viranomaisten yhteistyöstä kyseltiin, onko se pysyvää.

Se on alkanut jo vuonna 1988. Tässä asiassa pääkaupunkiseudulla ja Helsingissä on oltu tietyllä tavalla edelläkävijöitä. Meillä on sosiaalitoimen ja poliisin yhteistyö ollut jo siitä lähtien näillä alueilla hyvinkin johdonmukaista. Nykyäänkin poliisin, sosiaali- ja terveys- ja pelastustoimen yhteistyöryhmä kokoontuu säännöllisesti, vähintään neljästi vuodessa, mm. yhteisten menettelytapojen ja ohjeiden aikaansaamiseksi. Perheväkivaltaan puuttumiseksi on yhdessä järjestetty mm. laaja "kotikeikkakoulutus" Itäkeskuksen poliisipiirissä, lähestymiskieltoa ja kenttäosaston yhteistyötä koskevaa koulutusta työntekijöille. Poliisi voi antaa tilapäisen lähestymiskiellon, ja näitä on paljon käytettykin. Keinot tuntuvat olevan hallinnassa. Monipuolinen asiantuntemus on kentällä hyvin levinnyt.

Viimeksi marraskuussa Helsingin kaupunki järjesti seminaarin, jossa puhuttiin läheisväkivallasta, nimenomaan lapsiin kohdistuvista pahoinpitelyistä ja lasten laiminlyönnistä. Kokemuksemme on se, että aina kun tällainen seminaari järjestetään, niin mitkään tilat eivät tahdo riittää. Kysyntä tähän koulutukseen on erittäin suurta. Tilaisuus järjestettiin muistaakseni Arcadassa. Siellä oli kolmensadan hengen sali täynnä - ihmiset istuivat jopa portailla jne. - kahden päivän tilaisuus.

Huostaanotot, jotka ovat kiistatta täällä lisääntyneet, ovat osittain osoitus välittämisestä.

Niin kuin valtuutettu Sademies mielestäni hyvin asiantuntevasti täällä totesi, kysymys on siitä, että täällä ovat koneistot, täällä on osaamista eikä täällä salata asioita samalla tavalla kuin ehkä joillakin pienemmillä paikkakunnilla, missä sosiaalinen kontrolli on toisentyyppinen. Täällä otetaan ehkä herkemmin lapsia huostaan. Kannattaa muistaa, että niin kipeä kuin huostaanottotoimenpide onkin, se on kuitenkin tarkoitettu lapsen parhaaksi ja lapsen suojelemiseksi ja se on myöskin osoitus välittämisestä.

Amnesty International'in kysely perhesuhdeväkivallasta tuli täällä esille.

Siihen Helsingin kaupunki vastasi varsin kattavasti. Ymmärrän, että me olimme eräs niistä, joilla oli osoittaa, että asiassa on paljon tehty.

Toteaisin vielä:

Perheneuvoloitten tilanne tuli täällä esiin.

Perheneuvoloitten tilannetta selvitetään kaiken kaikkiaan tämän vuoden aikana. Myös perheneuvolan työntekijät ovat mukana näissä aluekohtaisissa, eli pohjoinen, etelä, läntinen, itäinen, moniammatillisissa, poikkihallinnollisissa perheväkivaltatyöryhmissä. Aluetyöryhmät vastaavat alueella tehtävän työn koordinoinnista ja kehittämisestä. Aluetyöryhmät huolehtivat palveluketjumallin toimivuudesta ja toimintaohjeen levittämisestä omille työyksiköilleen.

Kaiken kaikkiaan totean, että tämä asia on Helsingissä otettu vakavasti.

Arvoisa puheenjohtaja.

Monitorillani näkyy vielä nuorisolautakunnan jäsenen valinta, vaikka puheenjohtaja selvästi avasi pykälän 6, opetuslautakunnan suomenkielisen jaostojen varajäsenen valinta.

Esitän tähän: Sami Niemisen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Kaarina Huhtista.

Puheenjohtaja, valtuustotoverit.

Töölönlahden asemakaava, jota ryhdytään nyt toteuttamaan, oli viime kauden varmasti ehkä dramaattisimpia keskustelunaiheita valtuustossa, ei ehkä ainoa tärkeä asia tietenkään, mutta varmastikin dramaattisin, jos sanon sen asian näin.

Tässä vaiheessa sali on aika tyhjä ja se kuvaa sitä, että nyt asiat eivät ole enää niin dramaattisessa vaiheessa. Tämä tontinluovutus tässä asiassa perustuu kaupungin ja valtion välisiin suhteisiin, ja siinä menetellään juuri sen järjestyksen mukaisesti kuin on yhdessä sovittu ja toteutetaan sitä asemakaavaa, jonka valtuuston enemmistö ja sitä kautta koko valtuusto on tullut hyväksyneeksi aikanaan.

Tässä kyseisessä kaavassa, missä hyväksyttiin, niin siinä hyväksyttiin nimenomaan Musiikkitalo ja sitten koko tätä sopimusaluetta, mihin tämä tontinluovutuskin liittyy, elikkä tämä nyt oleva pykälä liittyy siis siihen sopimusalueeseen kaiken kaikkiaan.

Se mikä on aiheuttanut jonkun verran ongelmia, sekä julkisessa keskustelussa on tullut siitä jonkinlaisia, viime aikaisia ? puheenvuoroja esimerkiksi Senaatin edustajien ja muiden Musiikkitalo -hankkeessa mukana olevien tahojen osalta, epäselvyyttä siitä, mitä tämän alueen kehittämisessä kokonaisuudessaan Musiikkitaloon tukeutuen tulee tapahtumaan. Tiedän, että siinä on pikkaisen eri sävy kuin mitä me ajattelimme valtuustossa silloin aikanaan kun tätä päätettiin. Silloin käsittääkseni kaikki olivat vähän sitä mieltä, että ne säilyvät makasiinifragmentit tulevat olemaan jollakin lailla sellaisia kulttuurisia toimintoja, jotka tukevat tätä alueen kulttuurista moninaisuutta ja tukevat nimenomaan Musiikkitaloa ja ne yhdessä muodostaa näiden muiden alueen kulttuurirakennusten kanssa jotain toimivampaa. Elikkä nämä fragmentit, jotka siinä asemakaavassa säästettiin, tai toinen tämä siirrettävä palikka ja toinen oli tämä eteläisen makasiinin radanpuoleinen kärki, että ne palvelisivat sitä aluetta kulttuurisesta näkökulmasta.

Mutta nyt kun tämä keskustelu on ollut jollakin lailla epäselvää, niin haluaisin vahvistaa sitä ponnella, koska minulla on se käsitys, että siitä jonkinsorttinen yhteisymmärrys vallitsee.

Siis koko tämä Töölönlahti -keskustelu mielestäni toi tähän kaupunkisuunnittelulliseen ajatukseen sen, että pitää miettiä myös, kuinka tällaiset isot alueet ja tilat tuottavat kulttuurisesti mielenkiintoista ympäristöä ja nähtiin Musiikkitalo mahdollisuutena. Minäkin näen sen nyt tässä vaiheessa, vaikka alun perin ajattelin, että makasiinit olisivat voineet olla parempi vaihtoehto. Mutta nyt eletään Musiikkitalon kanssa, niin sitten jatkokeskustelun kohteena on se, kuinka me saadaan se Musiikkitalon alue ja Töölönlahti sitten muuten kulttuurisesti toimivammaksi.

Tätä vahvistaakseni teen ponsiesityksen, ja se kuuluu näin:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Töölönlahden asemakaavassa Kamppi-Töölönlahti -sopimusalueelle osoitettua makasiinipuistoa kehitetään jatkosuunnittelussa monipuolisen kaupunkikulttuurisen tarjonnan näkökulmasta.

Ja mitä se sitten tarkoittaa, siis tämä monipuolisempi kaupunkikulttuuri, niin se on varmasti sitä mitä siinä jatkosuunnittelussa, mihin pitäisi ottaa sitten kantaa tai siihen pitäisi sitten suunnittelussa kiinnittää huomio. Että tällaista.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuustokollegat.

Valtuutettu Rantasen esittämät näkökohdat Töölönlahden alueen kulttuuritarjonnan monimuotoisuudesta ovat erittäin kannatettavia.

Haluaisin huomauttaa, että se, että makasiinien tarjonta sellaisenaan kuin se nyt on ollut, poistuu tältä alueelta, tekee mielettömän ison loven kulttuurisen tarjonnan monimuotoisuudelle sillä alueella ja erityisesti koko keskustan alueella.

Makasiinit olivat erittäin tunnettuja nimenomaan sellaisesta toiminnasta, jolla on ikään kuin tällainen matalan kynnyksen osallistava taso, eli makasiinit tarjosivat matalan kynnyksen kulttuuritarjontaa suhteutettuna esimerkiksi Finlandia-taloon, Kiasmaan ja muihin korkeakulttuuriksi luettavien instituuttien toimintaan. Mielestäni olisi hyvä, että sellaista kulttuuria tarjottaisiin muuallakin kuin esimerkiksi Kalliossa tai muualla keskustan ulkopuolella.

Ja se, että jos tämä valtuutettu Rantasen ponsi menisi läpi ja taattaisiin tämä makasiinipuiston jatkosuunnittelu sellaisena, että siinä huomioitaisiin nimenomaan tällainen matalakulttuuri, niin se olisi hyvä kädenojennus makasiinien suurelle kävijäkunnalle, mitä siellä on vuosien varrella ollut.

Eli kannatan kaupunginvaltuutettu Rantasen toivomuspontta.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Jatkan puheenvuorossani valtuutettu Rantasen ja valtuutettu Sumuvuoren viitoittamalla tiellä.

Eli tontin luovuttaminen nyt tuo pitkään suunnitteilla olleen ja hyvin voimakkaita vastakkaisiakin mielipiteitä herättäneen Musiikkitalon enemmän kuin tiilenmitan lähemmäksi.

Toteutuessaan Musiikkitalo tulee varmasti edistämään laadukasta musiikkitarjontaa kaupunkimme asukkaille. Tämänkaltaisen tarjonnan monet kaupunkilaiset kuitenkin kokevat itselleen vieraaksi, eräänlaiseksi korkeakulttuuriksi. Siksi on tärkeää tämän tarjonnan, siis tämän eräänlaisen institutionaalisen kulttuurin lisäksi, suunnata resursseja voimakkaasti myös asukkaiden omaehtoiseen, itse tuotettuun ja itse toteutettuun asukkaista, kaupunginosista ja asukastoiminnasta kumpuavaan kulttuuriin. Tällöin mahdollistuu myös alueellisen tasa-arvon säilyttäminen.

Siksi esitän seuraavan ponnen:

Kaupungissamme elävän monipuolisen kaupunkikulttuurin säilyttämiseksi kaupunginvaltuusto edellyttää kaupunginhallituksen etsivän lisää keinoja ja mahdollisuuksia myös asukaslähtöisen kaupunkikulttuurin edistämiseksi.

Että silleen.

Arvoisa puheenjohtaja.

Haluan lämpimästi kannattaa valtuutettu Takkisen toivomuspontta.

Puheenjohtaja.

Ajattelin vaan, että apulaiskaupunginjohtaja Korpinen voisi ehkä kommentoida sitä, miltä tämä näyttää kaupunginkansliasta käsin, tämä alueen jatkosuunnittelu tällä hetkellä.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Makasiinit ovat olleet juridisesti valtion omaisuutta. Mutta nyt kun kaava on lainvoimainen ja sen alkuperäisen sopimuksen mukainen jako ollaan suorittamassa, niin samalla pysyvällä tavalla omistukset järjestyvät. On sovittu - meillähän on pysyvä neuvottelukunta valtion kanssa - että jäljelle jäävät makasiinit siirtyvät Helsingin omistukseen, jolloin se on täysin Helsingin omassa harkinnassa, miten niitä jatkokehitetään.

Tämä on ollut koko ajan lähtökohtana, että matalamman kynnyksen, kansalaiskulttuuritoimintaa tukevaa käyttöä näille pitää löytää. Ja kun musiikki valtaa kulttuurisesti eteläosan Töölönlahdesta, niin musiikkiin liittyvä käyttö on koko ajan ollut meillä mielessä, mutta mitään yksityiskohtaista ei ole vielä esitetty. Tähän asti ajatus on ollut se, että välivaiheessa, jossa ympärillä pyörii työmaa, tätä käytettäisiin näyttelytilana, jossa selvitetään Musiikkitaloa ja Töölönlahden puistosuunnitelmia jne., joihin kansalaiset - toivottavasti vuorovaikutteisesti - pystyisivät vielä kehitystyöhön osallistumaan, koska puistohan on yksityiskohdiltaan vielä auki, kuinka se toteutetaan.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Vuodessa on - kuten tiedätte - 365 päivää ja karkausvuonna vähän enemmän.

Tässä on nyt tarkoitus aloittaa tällaisen Kiinteistö Oy Helsingin Musiikkitalon talon rakentaminen vuonna 2007, siis ensi vuonna - tähän en hirveästi usko, mutta joka tapauksessa, tämähän on mahdollista.

En ole kuullut minkäänlaisesta suunnitelmasta Musiikkitalon sisällöstä, kustannuksista, ohjelmaprofiilista enkä ole tietoinen siitä, että sinne olisi nimitetty jonkunlainen johtaja suunnittelemaan tätä. Mehän tiedämme, että hyvin erilaiset intressit tulevat kilpailemaan parhaista sesonkiajoista, Radion Sinfoniaorkesteri ja Kaupunginorkesteri ja ehkä Sibelius-Akatemia. Nämä riitaisat kukot, tai kanat, eivät ole päässeet mihinkään yhteisymmärrykseen, eivätkä voi päästäkään siitä syystä, että täältä täysin puuttuu suunnitelma.

Tämä on osoitus siitä, että Suomessa rakastetaan - ja mikäpä siinä - rakennusten pystyttämistä. Se on niin kuin joku munan kuori. Mutta missä on se valkuainen tai jotain muuta sisältöä, siitä emme ole kuulleet mitään. Sen lisäksi on todettava, että arvio sen rakennuskustannuksista tulee ylittymään huomattavasti.

Täällä on monia ongelmia, joihin ei saada ratkaisua. Mutta minähän en polemisoi tätä päätöstä vastaan, sehän on jo ennalta sovittu, mutta polemisoin siitä, että kulttuurien ulkokuoriin kiinnitetään hyvin paljon huomiota, mutta sen sisältöön vähemmän. Sitten on toinen asia, miltä tämä talo tässä ympäristössä tulee näyttämään.

Siitä huolimatta - ja oikeastaan ? huolimatta, mutta siksi myöskin kannatan valtuutettu Rantasen esitystä.

Mutta pelkään pahoin, että tästä talosta, "pyhän musiikin" -nimestä, tulee susi.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Tontin 5 osalta arvonleikkaussopimus on allekirjoitettu 9.1.2006.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Aluksi haluan sanoa muutaman sanan tästä asemakaavan syntyhistoriasta.

Kuten listalla näkee, niin syyskuussa 1999 Asunto-osakeyhtiö Rekitie on pyytänyt omistamansa tontin asemakaavan muuttamista niin, että tehokkuusluku nostetaan 0,20:stä 0,25:een elikkä hyvin pieni muutos. Kaupunkisuunnittelulautakunta vastaa toukokuussa vuonna 2004 elikkä neljä ja puoli vuotta myöhemmin, että alkaa omasta aloitteestaan uudistamaan Mellunkylän pientaloalueiden asemakaavoja alueittain. Ja nyt elämme vuotta 2006, elikkä kuusi ja puoli vuotta on kulunut tämän asunto-osakeyhtiön hakemuksesta. Tällainen maanomistajaan kohdistuva hidas kohtelu kaupungin taholta on anteeksiantamatonta.

Jotta vastaavia tällaisia tilanteita ei syntyisi, on vakavasti harkittava siirtymistä sellaiseen käytäntöön, jossa pienet asemakaavahakemukset tulee käsitellä ja hyväksyä nopeasti ja vaikkakin alueelle jossain lähitulevaisuudessa ollaan tekemässä kokonaisvaltaisia suunnitelmia, jos - kuten tässäkin tapauksessa - asemakaavan muutoshakemus on koko alueen kehittämistavoitteiden suuntainen.

Mutta sitten itse tähän varsinaiseen asiaan.

Asian käsittely ei ole sujunut yksimielisesti. Kokoomusryhmämme jäsenet niin kaupunkisuunnittelulautakunnassa kuin kaupunginhallituksessakin ovat olleet eri mieltä siitä, että tässä esitetyt sr-3-suojelumerkinnät eivät täytä suojelulle asetettuja vaatimuksia ja että nämä suojeluesitykset asettavat yksityiset maanomistajat eriarvoiseen asemaan.

Äänestyksien jälkeen asia on kuitenkin edennyt tänne valtuustoon asti kaupunkisuunnitteluviraston esittelijän esittämässä muodossa. Emme täällä valtuustossakaan voi olla esittelijän esityksen takana. Muutama sana perusteluiksi:

Museovirasto mainitsee selvästi lausunnossaan, että Uussillantien alueella ei ole arkkitehtonisesti yhtään niin arvokasta rakennusta, että kyseinen rakennus täyttäisi rakennussuojelun vaatimukset.

Perusteena suojelulle esitetään rakennuksien muodostamia aluekokonaisuuksia. Tällaisia aluekokonaisuuksia tällä alueella ei kuitenkaan ole. Kolme rakennusta ryppäänä yli 70 muun rakennuksen joukossa ei millään muotoa voi täyttää tätä vaatimusta. Rakennukset eivät myöskään edusta yhtenäistä tyyliä eikä kaupunkikuvallisesti näin yhtenäistä aluetta.

Museoviraston ja kaupunkisuunnitteluviraston suojeluehdotuksen perusteet ovat kovin sattumanvaraisia, huonosti ja liian vähällä asiaan perehtymisellä tutkittuja ja valmisteltuja. Tästä kertoo valmisteluvaiheessa tapahtunut edes takainen usean suojelumerkinnän poistaminen ja toisaalta taas uusien suojelumerkintöjen asettaminen. Vähintään epävarmalta ja hakuammunnalta tuntuu valmistelu olleen tässä tapauksessa. Lisäksi tästä asiasta käydyissä keskusteluissa kaupunkisuunnitteluviraston suunnittelijoiden mielipiteet ovat menneet ristiin.

Erityisesti nämä pientalojen suojelukysymykset ovat vaikeita. Niistä on paljon puhuttu kaupunkisuunnitteluvirastossa ja kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Niiden on todettu olevan hankalia, koska käytettävissä ole suojelunormisto on epämääräinen ja vajavainen, vaikkakin virastossa asiaan on yritetty paneutua. Mutta vielä ei olla onnistuttu.

On siis peräänkuulutettu selkeämpiä ohjeistuksia ja perusteluita suojelun edellytyksistä, jotta löytyisi kaikille maanomistajille oikeudenmukainen tapa. Tällainen normisto täytyy saada aikaan, sillä näin tärkeässä asiassa ei voi päätöksiä antaa tapauskohtaisten ja yksittäisten tulkintojen perusteella. Tämä asemakaavaehdotus on hyvä esimerkki, mihin nykytilanne johtaa. Mehän kajoamme tällaisissa suojelukaavoissa yksittäiselle kuntalaiselle ja maanomistajalle kaikkein perustavimpaan laatua olevaan oikeuteen.

1960-luku oli todellista murheellista aikaa, sillä silloin ei suojeltu mitään, vaan kaikki tosi arvokas rakennuskanta surutta purettiin. Nyt tunnumme olevan toisessa ääripäässä, kun esitetään suojeltavaksi ja museoitavaksi kaikki, jopa vielä valmistumattomiakin rakennuksia. (Välihuuto!) Näin on tapahtunut.

Kuten alussa mainitsin, teen asiassa palautusesityksen, joka kuuluu seuraavanlaisesti:

Asia tulee palauttaa uudelleen valmisteltavaksi siten, että merkintä sr-3 poistetaan kaavasta lukuun ottamatta Kaustakuja 1:n tontilla olevaa rakennusta.

Arvoisa puheenjohtaja.

Valtuutettu Walldén-Paulig kiinnitti huomiota siihen, että pienetkin kaavamuutokset kestävät todella kauan aikaa.

Noin pari vuotta sitten tein aloitteen siitä, että kaupunkisuunnitteluvirastoon perustettaisiin ns. pikakassa, jossa pienet, vähäiset kaavamuutokset voitaisiin käsitellä nopeasti ohi isojen jonojen ja näin saada tämäntyyppiset asiat nopeammin liikkeelle.

Jos nyt oikein muistan, niin vastauksena ensin oli se, että kaavoitus on niin nopeaa, että tällaista ei tarvita. Mutta valtuusto ylivoimaisella enemmistöllä palautti sen sitten uudelleen valmisteltavaksi, ja sitten kun se tuli takaisin tänne, niin sitten jo ääni oli kellossa muuttunut ja siinä luvattiin tämäntyyppistä toimintaa ryhtyä toteuttamaan, että pienet kaavamuutokset saataisiin nopeasti eteenpäin. Hämmästelen nyt, että se ei sitten vieläkään ole muuttunut käytännöksi, vaikka valtuusto on sen jo kahteen kertaan päättänyt ja hyväksynyt.

Arvoisa puheenjohtaja.

Tietysti on jo lähtökohtaisesti hankala kysymys määrittää, mikä on pieni kaavamuutos. Mikä tahansa voi tuntua pieneltä kaavamuutokselta tai pieneltä tuntuva kaavamuutos voi olla aika merkittävä.

Kaavoitus on kuitenkin sellainen asia, että siinä tehdään aika isoja ratkaisuja kaupunkikuvallisesti ja kaupunkirakenteellisesti, joten sen pitää olla hyvin huolellista. Joskus pieneltäkin tuntuva kaavoituspäätös pitää olla aika tarkkaan harkittu ja pohdittu. Sen vuoksi ei voi sanoa niin, että jotkut tietyn kokoiset ovat aina pieniä päätöksiä ja toiset ovat isoja päätöksiä. Sen vuoksi toiset voivat kestää vähän pidempään.

Mitä tulee tähän sr3-merkintään, niin sehän ei ole mikään hirvittävän voimakas suojelu. Sillä pyritään pitämään huolta siitä, että ei ihan mistä syystä tahansa pureta tai ihan minkälaisia tahansa lisäyksiä tehdä.

Tässä tuntuu enemmän olevan nyt kokoomuksen linja se, että he valitsevat joitain yksittäisiä kohteita, joissa eivät hyväksy mitään sen vuoksi, että ei niinkään puutu siihen tai pohdi asioita kaupunkikuvan tai suojeluarvon kannalta, vaan on ollut tapauksia, jossa pikemminkin ollaan pohdittu vain taloudellisia kysymyksiä. Ei suojelu ole talouskysymys, vaan nimenomaan silloin pitää kysymys siitä, miten me säilytämme meidän kaupunkikuvaamme ja kaupunkikuvan kannalta arvokkaita rakennuksia. Välillä näitä kaavamuutoksia pitää vähän tarkemmin harkita kuin vain nopeasti huitaista.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Jottei tulisi aivan väärää kuvaa asiasta, niin kyllä todella on panostettu pienten kaavojen nopeuttamiseen ja jonkin verran tuloksia saavutettukin. Ne eivät läheskään aina tule täällä valtuustossa näkyviin, koska osa käsitellään vain kaupunginhallituksessa. Kyllä trendi on nopeampaan.

Nyt on sitten toisaalta niin, että maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaa meitä kohtelemaan maanomistajia tasapuolisesti. Jos tällainen pikaluukku olisi ja tehtäisiin ennakkotapaus, niin kuin tässä esimerkiksi kohdistuu 70 muuhun tonttiin, niin emme kohtelisi tasapuolisesti, jos yksi tai kaksi livahtaisi nopeasti ja sitten loppu juuttuisi siihen harkintaan, joka voi päätyä vaikka palautukseen ja alkaa taas alusta. Se on erittäin ikävää, että silloin kun on laaja alue ja se koskee näin monia, niin se huolellinen kaavavalmistelu vie - minustakin - usein liikaa aikaa. Mutta kyllä sille kohtuullinen aika on aina turvattava, ettei sitten tehdä hätäpäissä sutta.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Ensimmäiseksi haluan kannattaa valtuutettu Walldén-Pauligin tekemää palautusehdotusta.

Tämä on aika huolestuttava tilanne tämä koko kaava niille, jotka ovat tähän asiaan perehtyneet ja käyneet siellä alueella tutustumassa tähän tilanteeseen, kuten me lautakunnan puheenjohtaja Maija Anttilan kanssa teimme retken sinne alueelle ja tarkastelimme sitä tilannetta ja pidimme myös pienen kilpailun. Jos valtuutettu Anttila muistaa sen, missä käytiin läpi, että mitkähän näistä rakennuksista olivat suojeltuja ja mitkä eivät suojeltuja, ja se oli aika haasteellinen tehtävä löytää, mitkä olivat niitä suojeltuja rakennuksia. Arvaukset menivät ehkä hieman pieleen itse kullakin siinä vaiheessa.

Tämä alue ei muodosta mitään yhtenäistä kokonaisuutta. Sitä ei voida sillä tavalla perustella. Valtuutettu Walldén-Paulig otti jo esille, että siellä ei ole mitään, kenenkään kuuluisan arkkitehdin suunnittelemaa rakennusta. Sen lisäksi asukkaat, kaikki nämä 11 tontinomistajaa vastustavat tätä suojelupäätöstä. Ainoastaan yksi tontinomistaja ja kiinteistönomistaja kannattaa sitä suojelupäätöstä omalta osaltaan.

Tämäntyyppiset suojeluratkaisut, mitä nyt olemme tekemässä, heikentävät koko suojelun merkitystä. Kehottaisinkin, että myös valtuutetut kävisivät katsomassa, että minkä tyyppistä suojelua tällä hetkellä tässä kaupungissa harrastetaan. Osa on ihan oikein, osa on tehty järkevästi, mutta tässä on menty ihan selkeästi yli.

Oletan, että kun katson puhujalistaa, ketä siellä on jatkossa tulossa, niin vedotaan esimerkiksi tasapuoliseen kohteluun kaupungissa, että on esimerkiksi Kaarelassa suojeltu vastaavanlaisia alueita. En tiedä, onko se hyvä peruste, jos se nyt nähdään, että tämä homma on menossa pahasti pieleen. Silloin on varmaan syytä tehdä jonkunlaisia korjausliikkeitä, ja se oikea korjausliikkeen paikka mielestäni on juuri tänään tässä salissa ja nyt.

Arvoisa puheenjohtaja.

Vaikka sekoitittekin univelkaiset ajatukseni, jolloin puheenvuoron uudelleenmuotoilu saattaa olla hieman hankalaa, haluan sanoa muutaman sanan. Ajattelin sitä jo esityslistaa lukiessani.

On hyvin harvinaista, että olen samaa mieltä valtuutettu Walldén-Pauligin ja valtuutettu Rautavan kanssa. Mutta tällä kertaa olen.

Tosin olen kyllä heidän kanssaan eri mieltä siitä, kun he korostivat, että tämä alue ei muodosta yhtenäistä kokonaisuutta.

Minun mielestäni se muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden ja se kokonaisuuden ydin on juuri siinä, että se ei ole yhtenäinen kokonaisuus, vaan se on rakentunut sattumanvaraisesti eri aikakausina kaoottisesti, orgaanisesti, amorfisesti. Siitä on tullut sellainen tilkkutäkkimäinen yhtenäinen kokonaisuus. Ja tällaista yhtenäistä kokonaisuutta, jonka asukkaat selvästikin kokevat jollain tavalla viihtyisänä, koska haluavat ikään kuin säilyttää tämän orgaanisen kasvutavan siinä, niin ei sitä voi suojelemalla säilyttää. Ainoa tapa säilyttää tällainen yhtenäinen kokonaisuus on pitää huoli siitä, että mittakaava ja yleisvaikutelma pysyy suunnilleen samana. Yksittäisten talojen suojeleminen päinvastoin tällaisessa tapauksessa estää tämän paikan kehittymisen sillä tavalla, kun se on kehittynyt sellaiseksi kuin se on nyt. Se jäädyttää tilanteen johonkin nollapisteeseen, josta ei enää liikuta minnekään.

Kun täällä myöskin on todettu valtuutettu Arhinmäen suulla, että sr-3 on hyvin lievä suojelumerkintä, niin mihin me tarvitsemme niin lievää suojelumerkintää, joka päinvastoin haittaa suojelutarkoituksia tässä tapauksessa?

Mielestäni rakennussuojelu ja rakennetun ympäristön suojelu ovat äärettömän tärkeitä asioita. Sen takia ei kannata haaskata ruutia harakoille. Säästetään se silloin kun sitä tarvitaan.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

En kannata tämän asian palauttamista.

Muutama sana, millä tavalla tätä asiaa on valmisteltu.

Päinvastoin kuin mitä valtuutettu Walldén-Paulig ja valtuutettu Rautava omissa puheenvuoroissaan esittivät, tästä asiasta käytiin erittäin pitkät ja moneen kertaan eri lautakunnan kokouksissa keskustelut, koska tämä asia oli useita kertoja pöydällä, ja niin kuin sanottu, kävimme varapuheenjohtaja Rautavan kanssa tutustumassa alueeseen, ja siltä osin pitää paikkansa.

Nyt tämä koko asian kokonaisuus liittyy siihen, että Helsingissä on parhaillaan menossa eri rakennuskantojen ja alueiden inventointiohjelma yhdessä kaupunginmuseon kanssa, ja näitä kokonaisten alueiden suojelukaavoja ollaan parhaillaan tekemässä. Se ajoittuu 1960 - 1970-luvulle eli tullaan lähemmäs nykyaikaa, ei pelkästään vuosisadan alusta, vaan nimenomaan nykyaikaan.

Lautakunnassa on paljon keskusteltu ja yritetty tehdä sellaista normistoa, joka liittyy sr-1:een, sr-2:een ja sr-3:een, että myöskin asukkaat ymmärtäisivät, että mitä tarkoittaa erilaiset suojelumerkinnät. Niistä on lautakunnalle annettu selkeä ns. normisto taikka selonteko, mitä mikin merkintä tarkoittaa ja yritetty siltä pohjalta yhdessä eri tahojen, ilmeisesti kaupunkisuunnitteluvirasto on käynyt tästä rakennusvalvonnan ja kaupunginmuseon kanssa tätä keskustelua, että millä tavalla nämä merkinnät voisivat rakennuslupavaiheessa, jossa myöskin harkitaan näitä suojelukysymyksiä, olla yhteneväiset kaupunginmuseon ja rakennusviraston kanssa. Tämäntyyppinen ohjeisto on olemassa, ja sitä pitäisi kyllä näissä asukastilaisuuksissa käyttää usein ja huolella, jotta ihmiset ymmärtäisivät, mistä on periaatteessa kysymys.

Valtuutettu Walldén-Paulig viittasi siihen, että nämä eivät ole aina niin helposti aukeavia ja että näissä on myöskin ristiriitaisuuksia, että millä tavalla erilaiset suojelumerkinnät tehdään.

Sivuilla 34 ja 35 todetaan selkeästi, että ei rakennuksen pelkkä arkkitehtoninen ilme ole suinkaan se, joka on suojelun peruste, vaan että siinä on se kaupunkikuvallinen kokonaisuus, siinä on historiallinen menneisyys ja niin kuin valtuutettu Myllykoski vähän ristiriitaisesti kuitenkin, kannattaessaan valtuutettu Walldén-Paulikin esitystä totesi, että epäyhtenäisyys on juuri se, jota pitäisi suojella ja kuitenkin kannatti asian palauttamista, niin nimenomaan siihen myöskin kaupunkisuunnitteluvirasto viittaa, että se voi olla myöskin yksi suojelun peruste, että siitä tulee jotain uutta ilmettä, niin kuin täällä sivulla 34 selvästi todetaan, että se on juuri sitä omaleimaisuutta tällä alueella, jota kannattaa suojella. Kun kaupungissa eri puolilla kaupunkia tehdään suojelukaavoja, pienempiä ja isompia, niin viraston tehtävänä on nimenomaan arvioida näitä erilaisten alueellisten suojelukaavojen yhtenäisyyttä ja millä tavalla ne turvaavat asukkaiden tasapuolisen kohtelun eri puolilla kaupunkia. Näin ollen tämä on todella huolellista harkintaa.

Ja niin kuin apulaiskaupunginjohtaja Korpinen totesi, niin joskus se voi todella kestää kauan. Ja kyllä se tietysti on niin - olemme tästä myöskin kaupunkisuunnittelulautakunnassa keskustelleet - että pitäisi näitä aikatauluja nopeuttaa. Mutta kun monta kertaa suojelukaavakysymyksissä on myöskin eri virastojen yhteistyöstä kysymys, niin silloin tullaan myöskin keskustelemaan, että onko kaupunginmuseolla resurssit silloin käytössä kun niitä tarvittaisiin tai onko rakennusvirastossa ne resurssit silloin käytössä, kun kaupunkisuunnitteluvirasto tarvitsisi eli että ei ole pelkästään yhden viraston resursseista kysymys näissä kysymyksissä. Näin ollen totta kai pyritään mahdollisimman nopeasti eikä tarkoituksellisesti tietystikään haluta asukkaille mitään haittaa aiheuttaa.

Sitten toteaisin vielä tähän, mihin apulaiskaupunginjohtaja Korpinenkin viittasi, tähän valtuutettu Luukkaisen esille nostamaan asiaan ja mikä tuli myöskin valtuutettu Walldén-Pauligin esityksessä, että mikä on pieni kaavamuutos.

Se on erittäin hankala tulkita. Esimerkiksi suojelukaavoissa ei missään tapauksessa ole jonkun rakennuksen pois ottaminen tai lisääminen ei suinkaan ole pieni kaavamuutos, vaan se on todella kaikkea muuta.

Lopuksi toteaisin, että kun en kannata tämän asian palauttamista, vaan nimenomaan päättämistä esitetyllä tavalla, toivon, että kun kaupungissa joka tapauksessa tullaan lähemmäs nykyaikaa näissä suojelukysymyksissä, niin että valtuutetut voisivat perehtyä kaupunginmuseon näkökulmasta ja rakennuslupa-asioiden näkökulmasta ja kaupunkisuunnittelun ja kaupunkikuvan näkökulmasta näihin kysymyksiin, koska aika paljon joudutaan näiden asioiden kanssa vastaamaan myöskin kaupunkilaisille.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Minäkään en kannata tämän asian palauttamista.

Täällä oltiin huolissaan siitä, että tämäntyyppisten kaavojen käsittely kestää kohtuuttoman kauan. Mikäli me tämän olisimme tänään palauttamassa, siihen tulisi vielä lisää aikaa.

Yhdyn siihen huoleen, että turhan pitkään ihmiset joutuvat odottamaan päätöksiä niissä asioissa, jotka he vireille panevat.

Valtuutettu Walldén-Pauligin huoli siitä, että yksittäistä tontinomistajaa ehkä kohdellaan kohtuuttomasti tai epäoikeudenmukaisesti suhteessa toisiin, saattaa pitää paikkansa. Samantyyppisiä kommentteja olen kuullut kaikilta niiltä alueilta, joissa samantyylistä kaavaa on aiemmin toteutettu, elikkä asumistehokkuutta on nostettu 0,20:stä 0,25:een. Se antaa mahdollisuuden täydennysrakentamiseen, mutta ei ketään siihen pakota.

Se, että onko jokaisella tontinomistajalla samanlaiset mahdollisuudet halutessansa lisärakentamiseen, niin sen totta kai ratkaisee se, mihin kohtaan alkuperäinen, se yksittäinen talo aikanaan on rakennettu. Jollekin se antaa mahdollisuuden, jollekin tämä kaava saattaa olla este.

Valtuutettu Walldén-Pauligin väite siitä, että Helsingin kaupunki olisi toiminut tällä hetkellä yksittäisten tulkintojen mukaisesti, ei suinkaan pidä paikkaansa, koska juuri samantyylisiä kaavaesityksiä olemme tehneet laajoilla alueilla eri puolilla Helsinkiä. Yksikään kokoomuslainen ei niissä kaava-asioissa ole nostanut ääntänsä. Lautakuntavaiheessa toki olette tämän asian kohdalla, mutta ette niitten aikaisempien kaavojen hyväksymisen yhteydessä ole olleet huolissanne yksittäisen helsinkiläisen tasavertaisesta kohtelusta. Ehkä tässä on osunut vähän liian lähelle tuttu naapuri ja sitten sen takia olette olleet huolestuneita.

Valtuutettu Rautava perusteli palautusta sillä, että yksikään näistä taloista ei ole kuuluisan arkkitehdin suunnittelema.

Myöskään niillä muilla rintamamiestonttikaava-alueilla, joissa vastaavanlainen kaava on hyväksytty, ei ole vedottu siihen, että yksittäinen rakennus olisi kuuluisan arkkitehdin suunnittelema, vaan siinä on vedottu kaupunkikuvallisiin perusteisiin ja siihen, että Helsingissä voitaisiin myöskin pientaloalueella toteuttaa täydennysrakentamista ja sillä tavoin antaa helsinkiläisille mahdollisuuden asettua asumaan omakotitalotyyppisesti.

Yleiset periaatteet on hyväksytty, ja matkan varrella niihin voidaan myöskin löytää jalostuneita lisäyksiä, muutoksia, niin kuin on tapahtunut tämän kaavan osalta.

Kun valtuutettu Rautava puheenvuorossaan viittasi Kaarelassa Maununnevalla toteutettuun asemakaavan muutoksiin, niin siellä on hyvin tarkkaan, metrimäärin määritetty, kuinka suureksi peruskorjattava vanha rakennus voi muotoutua. Tästä on nämä metrimäärät poistettu, elikkä tässä on tapahtunut selvää jalostumista. Sen jälkeen ei pakoteta enää mahdollisessa peruskorjausvaiheessa sitä vanhaa rakennusta "istumaan" tiettyjen metrimäärien sisäpuolelle.

Jos halutaan pikaisempaa kohtelua kaavamuutosta esittäneille, niin tämä ratkaisu täytyy tehdä nyt eikä palauttaa. Ja jos halutaan toisenlainen ratkaisu, niin tästä voisi tehdä vastaehdotuksen.

Hyvä puheenjohtaja ja valtuutettu Arhinmäki ja muut valtuutetut.

En kannata tämän asian palauttamista uudelleen käsittelyyn ainakaan niillä perusteilla, joita tähän mennessä on tullut esiteltyä.

Valtuutettu Walldén-Paulig puhui, että suojelumerkintä sr-3 on liian tiukka.

Ympäristön kannalta arvokas rakennus, rakennusta tai sen osaa ei saa purkaa ilman rakennuslautakunnan lupaa. Rakennuslautakunta voi myöntää luvan purkamiseen vain jos siihen on pakottava syy. Rakennuksen laajennukset ja ulkoasua koskevat muutokset ja korjaukset tulee tehdä rakennuksen tyyliin sopivalla tavalla.

Eli minun on vaikea ymmärtää kokoomusryhmän, ilmeisesti ryhmänä esittämää palautusta siitä, että tämä nyt jollain tavoin sitoo liikaa kiinteistön omistajaa. Ilmeisesti siitä kai nyt on kysymys.

Kokoomus puolueena yleensä edustaa perinteitä ja näkee sen lisäksi, että kokoomuspuolue näkee hyvin pitkälle eteenpäin, niin yleensä kokoomuspuolue on nähnyt myös taaksepäin. (Välihuuto!) Kunnioitan niitä. Sen takia mielestäni on myös vaikea ymmärtää Helsingin Kokoomuksen - nyt taas kerran - esiin nostamaa tilannetta, että ei pitäisi suojella kiinteistöjä, jotka selvästi ovat ympäristössään arvokkaita ja varsinkin, kun olen ymmärtänyt esittelyn johdosta, että tämä suojelumerkintä ei rajoita rakennusoikeutta, eli kukaan ei ns. ole pakottamassa nyt kiinteistön omistajaa istumaan käsiensä päälle. Kokoomuksen pitäisi mielestäni ymmärtää tämä asia jotenkin luovemmin kuin nyt näyttää ymmärtävän.

Me olemme monessa muussa vaiheessa keskustelleet rakennussuojelusta tässä salissa. Ja kun - herra paratkoon - me kaikki tiedämme, että tässä kaupungissa rakennussuojelu ei muutenkaan ole mitenkään erityisen innolla tuettu asia, niin ei pitäisi nyt tämänkaltaisissa asioissa lähteä vetämään mattoa päätöksenteon alta.

Sinänsä olen samaa mieltä siinä, että omakotitaloalueella asemakaavakäsittelyt tapahtuvat tavattoman hitaasti. Ja todennäköisesti virkeämmällä ja tehokkaammalla toiminnalla me pystyisimme täällä oman kaupunkimme rajojen sisällä pitämään näitä omakotitaloasujia paljon enemmän kuin tällä hetkellä. Itse asiassa tämä, jonkinlaiseksi dogtriiniksi muodostunut periaate, että omakotitaloalueella tonttitehokkuus on 0,25, niin todennäköisesti siinä on nyt yksi sellainen paikka mitä pitäisi tarkastella tarkemmin.

Voi olla, että asiassa on monenlaisia näkökulmia. Mutta mielestäni me voisimme ihan yhtä hyvin käytännöllisesti katsoen meidän kaikille omakotialueillemme määritellä tuollaisen 0,4:n, miksei jopa 0,5:n rakennusoikeus, kun samaan aikaan huolehdimme myös rakennussuojelusta. Omakotialueella on tavattomasti tilaa uudisrakentamiselle. Ei tarvitse lähteä ympäristökuntiin, ei tarvitse lähteä edes ehkä yhdistymään ympäristökuntiin, jos otetaan omat resurssit käyttöön.

Valtuutettu Walldén-Paulig ainakin - valtuutettu Rautavasta en tiedä - on päässyt näkemään maailmaa ja eurooppalaista tapaa rakentaa omakotialueita. Minulla on itselläni kokemusta Keski-Euroopasta ja Saksasta tai sitten ehkä Espanjasta. En ole missään nähnyt näin tehottomasti rakennettuja omakotitaloalueita kuin Suomessa, tai Helsingissä itse asiassa, jos puhutaan omakotitaloalueista, jotka ovat siis urbaanissa ympäristössä.

Mennään nyt tämän asemakaavan kanssa tällä lailla eteenpäin. En aio esittää suurempaa tehokkuutta.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

En kannata palautusta, tai tällä hetkellä kai voi sanoa, että en kannata toveri, valtuutettu Walldén-Pauligin esitystä palautuksesta.

Tämä asia tuli kaupunginhallituksen käsittelyyn. Halusin itse myös tutustua siihen huolella. Kävin kiertämässä lenkillä, nyt jalan, usein käyn pyörällä ympäri kaupunkia katsomassa kaava-alueita. Ihmettelin sitä, että mikä siinä on nyt ikään kuin poikkeavaa muihin kaavaesityksiin, suojeluesityksiin.

Mielestäni nämä rakennukset hyvin erottuivat sieltä edukseen. Ihmettelin vain jälkeenpäin jotenkin, että miksei ollut muutamaa muuta rakennusta, mutta siihen löytyi sitten selostuksista, että ne olivat niin huonokuntoisia jo, että ei kannattanut enää suojella.

Mielestäni valtuutettu Anttila toi hyvin nämä perusteet esiin ja myös valtuutettu Vehviläinen. Eli en kannata palautusta.

Ja toivon, että - tässä asiassa kun kokoomus on tuonut tämän poikkeavan esityksensä - sillä ei kai ole merkitystä, että siellä nyt sattuu asumaan yksi kokoomusvaltuutettu.

Arvoisa puheenjohtaja.

En ole aina samaa mieltä valtuutettu Myllykosken kanssa kaikista asioista, mutta mielestäni hän hyvin perusteli tuossa näitä käsityksiä, mitkä liittyvät tähän itse asian palauttamiseen.

Lisäksi haluan korjata, kun täällä otettiin esille, että olisin väittänyt, että asia on huonosti valmisteltu.

Sitä en missään tapauksessa ole väittänyt, pikemminkin päinvastoin, tätä on poikkeuksellisen hyvin valmisteltu. Se näkyy mm. siinä, että siellä valmistelijaportaassa alan asiantuntijat, heillä on hyvin ristiriitaisia mielipiteitä tästä asiasta. Toiset ovat sitä mieltä, että tällaisia suojelukaavoja ei missään tapauksessa pitäisi tehdä ja toiset ovat taas sitä mieltä, että tämä sr-3 on heidän mielestään perusteltu.

Lisäksi tuohon, kun valtuutettu Helistö luki, että mitä sr-3 tarkoittaa.

Nyt ei olekaan kysymys tästä asiasta, vaan kysymys on siitä, että miten se sr-3 määritetään. Se on sitten hyvin vahvasti arvolatautunut kysymys. Toinen katsoo, että tuo kuuluu suojeltavaksi ja toinen taas katsoo asiantuntijoistakin?, että ei missään tapauksessa pitäisi suojella. Ja nimenomaan tästä on tällä kertaa kysymys.

Korostaisin vielä sitä, että asukkaat eivät ymmärrä lainkaan näitä suojelupäätöksiä tuolla alueella ja jokainen, jonka olen vienyt katsomaan sitä aluetta, ovat yhtyneet tähän käsitykseen, että tässä on menty näitten suojelurajojen yli ja vahvasti.

Puheenjohtaja, valtuustotoverit.

Siihen nähden, että kokoomusta pidetään konservatiivisena puolueena, olen aina hämmästynyt, kuinka vähemmän intresseerattu puolue on juuri tällaisten vanhojen rakennussuojeluarvojen säilyttämisen osalta.

Viime kaudella kaupunkisuunnittelulautakunnassa käsiteltiin usein näitä pientaloalueiden suojeluperiaatteita. Usein ne herättivät juuri tällaista jännitettä, koska itse asukkaat suhtautuivat siihen välillä varauksellisesti ja kokoomus usein sitten kyseenalaisti sitä systeemiä. Mutta me saimme kyllä aika hyvät selvitykset siitä, mihin nämä perustuvat. Kuulimme esimerkiksi lautakunnan puheenjohtajan, nykyisenkin puheenjohtaja Anttilan puheenvuorosta, että ei tässä tapauskohtaisesti olla liikuttu, vaan kyllä näitä ihan yleisiä periaatteita on toteutettu ja niitä meille ei oltu siellä selvitetty. Se, että erilaisten rakennussuojelukohteiden kohdalla kriteerit ovat erilaiset, niin se johtuu tietenkin, että se suojelun sisältö on toisenlainen.

Näitten sodanjälkeisten jälleenrakentamisalueiden, pientaloalueiden jutussa ei kyse oikeasti ole siitä, että siellä sankariarkkitehdit olisivat olleet asialla, vaan siellä on ollut tavallista rakennusmestaria ja tavallista väkeä, jotka ovat tehneet tietyntyyppisiä tyyppitaloja, joilla on suomalaisessa rakentamisen historiassa iso merkitys. Pikemminkin meidän pitäisi yhteisesti paukuttaa sen ajan rakennusmiljöiden arvoa statuksena eikä lietsoa paniikkia siitä. Nythän asukkaat usein kokevat sen pelkästään rasituksena, kun poliittinen keskustelu ikään kuin alleviivaa, että siitä tulee ongelmia. Viime kädessä näitten vanhempien miljöiden säilyttämisessä tulee olemaan, jos tämä paniikki väistetään ja kun puhutaan arvokkaista asioista, ne nostavat myös niitten alueiden ja rakennusten arvoa. Mielestäni tämä keskustelu on sillä lailla ikävää, että se on hirveän herkkä populismille suhteessa näitten aidosti huolissaan olevien asukkaiden näkökulmasta.

Arvoisa puheenjohtaja.

Tässä suojelukysymyksessä olen samalla kannalla kuin valtuutettu Myllykoski.

Mielestäni palautukselle on paljon perusteita, jos ja kun lukee näiden asuntojen tai kiinteistöjen omistajien lausunnot ja näkemykset tästä.

Kun valtuutettu Anttila täällä sanoi, että meidän pitää kuunnella kaupunkilaisia, niin kyllä kai meidän pitää kuunnella myös näitten talojen omistajia siitä tilanteesta, mikä siellä on. Jos on paljon huonokuntoisia taloja tai taloja, jotka eivät enää millään muotoa vastaa sitä kun ne ovat aikanaan 1950-luvulla tehty, elikkä ne ovat moneen otteeseen vuosikymmenien, viidenkymmenen vuoden aikana muuttaneet muotoa tai pilattu alkuperäisestä, niin en enää ymmärrä, mitä suojelua siinä sitten olisi jäljellä. Elikkä varmasti tämä on sellainen aihe, että kannattaa tarkistaa, mikä tässä on suojelun paikka ja mikä ei ole suojelun paikka.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Niin kuin sanoin edellisen puheenvuoroni lopuksi, arvostan todella syvästi rakennusten ja rakennetun ympäristön suojelua. Mutta vedetään tästä nyt analogia uhanalaisten eläinlajien suojeluun.

Ei auta yhtään, jos liito-orava suojellaan, mutta sen elinympäristöä ei suojella. Liito-orava häviää, jos sillä ei ole vanhoja lehtipuuvaltaisia metsiä. Samalla tavalla tällainen amorfisesti, orgaanisesti syntynyt elävä, kehittyvä omakotitaloalue elää ainoastaan siinä biotopissa, jossa se elää. Jos se suojellaan samalla tavalla kuin valkoselkätikkametsä, jos se suojellaan, että siellä ei saa yhtään puuta kaataa, se kuusettuu ja valkoselkätikka häviää. Eli valkoselkätikkametsää pitää hoitaa, jotta valkoselkätikka viihtyisi siellä. Tämä on sellainen asia, jota monetkaan metsänomistajat eivät valitettavasti ymmärrä, vaan pistävät kaiken sileäksi, kun he saisivat kuitutukkipuuta metsästään ihan hyvin.

Mielestäni tämä on ihan hyvä analogia tähän tilanteeseen, että tällainen mosaiikkimainen, itsestään rakentunut ihmisen mittakaavainen omakotitaloalue ei vaadi suojelua, se säilyy parhaimmillaan. Tosin on kyllä myönnettävä, että nykyinen pientalomuoti edustaa tyylisuuntaa kitsch. Mutta kyllä minä nyt tässä tapauksessa uskaltaisin luottaa asukkaitten makuun ja arvostelukykyyn, vaikka he uskovatkin liikaa iltapäivälehtien paskajuttuja.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Kun tämä nyt menee periaatteelliseksi suojelukeskusteluksi, niin en malta kuitenkaan olla toteamatta, että tässä on siis 11 tonttia 70:stä erittäin lievästi suojeltu.

Edellisen puhujan analogiaan:

Kysymys on siitä, että suuressa populassa uhkaa joku kuolla sukupuuttoon ja pidämmekö elämää yllä jollakin tavalla. Sinä haluaisit tappaa sen kokonaan. Antaisit uusien lajien hävittää täydellisesti ja katsot, että orgaaninen voimakas kasvu on ensisijaista. Minä taas korostan, että jokaista kerrostumaa täytyy suojella ja säilyttää niin, että viesti menneiltä sukupolvilta siirtyy seuraaville ja monimuotoisuus lisääntyy kaupungissa. Urbaani biodiversiteetti tässä on suojelun kysymyksenä.

Arvoisa puheenjohtaja.

Edelleenkään kannata tämän asian palauttamista, vaan nimenomaan sen asian päättämistä tässä kokouksessa.

Mielestäni valtuutettu Rantanen erinomaisesti perusteli tätä rakennussuojelun ja yleensä suojelukaavan lähtökohtia, samoja asioita, mitä itse omassa puheenvuorossani korostin.

Näin ollen tämä, mitä valtuutettu Myllykoski totesi, että uskaltaisin jättää asukkaiden harkittavaksi, niin valitettavasti näin ei aina tapahdu. Meillä on kaupungissa lukuisia esimerkkejä siitä, että huolimatta siitä, että on toivottu ja luotettu siihen, että ihmiset omaa ympäristöänsä suojelisi ja kunnioittaisi ilman mitään suojelumääräyksiä, niin voi olla, että yksi omistaja voi, mutta seuraavat omistajat eivät ajattelekaan asiasta samalla tavalla.

Suojelukaavojen merkitys on tärkeää, jos haluamme säilyttää kaupungissa erilaisuutta ja kerrostumia, niin kuin apulaiskaupunginjohtaja Korpinen totesi. Joten ei näitä asioita ihan lonkalta valtuustoon asti päästetä, etteikö niillä olisi selkeät perusteet.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Valtuutettu Myllykosken puheenvuoro oli aivan kuin mystisen metsätyömiehen puheet. Hän edelleen vahvisti minun uskoani siihen, että tätä asiaa ei kannata palauttaa.

Siltä varalta, jos äsken ei käynyt ilmi, niin en kannata palautusta.

Piti tämäkin päivä nähdä, että apulaiskaupunginjohtaja Korpinen opettaa vihreille rakennussuojelun perusteita ja mitä ilmeisemmin syystäkin, tällä kertaa aiheesta.

Se mitä halusin vielä erikseen sanoa, on, että kaupungin pitää kohdella kuntalaisia tasavertaisesti ja jos esitetään - niin kuin tässä asiassa tai jossain muissa rakennussuojelun vastaavissa kohteissa, mitä kokoomus on viime aikoina esimerkiksi kaupunginhallituksessa tehnyt - tavallaan uutta linjausta yhden alueen kohdalla, niin me joudumme siihen tilanteeseen, missä oikeasti avataan keskustelu, että pitäisikö kaikki suojeluohjelmat avata. No hyvä, keskustelua yleisellä tasolla voi ja ehkä on syytäkin käydä, mutta se pitäisi tehdä hallitusti eikä niin, että linja vedetään yhden tapauksen kohdalla ja sitten katsotaan, mitä se vaikuttaa kaikkiin. Tässä kyseisessä esityksessä esitetään sr-3:n poistamista ja se seuraisi, jos se menisi läpi, aika pitkälti joutuisimme käymään kaikilla jo suojelluilla alueilla tämän sr-3-merkinnän poistamiskeskustelun, ja mielestäni se ei ole nyt kaupungin etu missään tapauksessa.

Tässä argumentaatiossa pikkaisen huvittaa se, kuinka tällainen suojeltava ympäristö on syntynyt ilman suojelukaavaa. Aika omituista, eikö ole?

Ja sitten toinen asia:

Olen sitä mieltä, että kyseessä ei ole mikään ennakkotapaus. Kyseessä on yksi tietty alue, joka on hajanainen.

Täällä on korostettu sitä, että kyseessä on 11 tonttia 70:stä. Se jo osoittaa, kuinka vähäpätöisestä asiasta on kysymys. Miksi turhaan niin vähän? Eihän niin vähällä sr-3:lla oikeasti suojella ja säästetä yhtään mitään. Se pitäisi olla joko huomattavan paljon enemmän tai sitten niin kuin palautusesityksen mukaan. Miksi turhaan? Ja minä olen sillä lailla, että miksi turhaan? Säästetään paukut sellaisiin paikkoihin missä niitä tarvitaan.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Kuten on todettu, niin eri kaava-alueilla suojallaan pientaloja erilaisin kriteerein.

Asukkaiden tasapuolinen kohtelu edellyttäisi, että koko kaupungin alueella olisi yhtenäiset kirjalliset pelisäännöt.

Tilanteen parantamiseksi teenkin seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että pientalojen suojelulle kaavoituksen yhteydessä pyritään laatimaan asukkaiden tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi yleiset suojelukriteerit.

Uskon, että tämän ponnen hyväksymisellä jatkossa säästytään tällaisilta pitkäaikaisilta keskusteluilta tästä suojelukysymyksestä.

Puheenjohtaja.

Olen Pakila-Seuran puheenjohtaja. Pakila on laaja pientaloalue. Sen tyylikkyys oikeastaan perustuu siihen, että se on elävä kaupunginosa. Siellä rakennetaan uutta ja puretaan vanhaa. Se on näin ollen asukkaittensa näköinen. Ja yksi mikä on jarruttanut tätä tekijää, on kaupunkisuunnittelutoimi ja erityisesti 25 vuotta sitten rakennusoikeuden korottaminen, joka nostettiin 0,15:stä 0,25:een, joka merkitsi sitten sitä, että Pakilassa tapahtui tällainen pakiloituminen eli pientalot muutettiin rivareiksi ja pihat karsinoitiin. Mutta tämäkin muutos on viehättävä. Asukkaat ovat tyytyväisiä ja kaupunginosa on arvostettu ja haluttu asuinalue. Länsi-Pakilan eteläosassa Maunulan pohjoispuolella Saarnaajantien kohdalla ollaan nyt tekemässä kaavamuutosta, jonka yhteydessä pätkä puutaloja haluttaisiin myös rauhoittaa samanlaisilla rahoitusmerkinnöillä kuin mitä täällä on käsitelty.

Tämä on vakava asia. Yksi asuntoonsa tyytyväinen pyytää rauhoituspäätöstä ja suojelupäätöstä ja oitis tämä esitys tulee kaupunkisuunnitteluvirastosta. Helsinkiläisessä asumisessa omakotitalo on yleensä asujiensa koko omaisuus ja sen käytöstä asukkaiden on saatava itse päättää.

Ilmoitan samalla kannattavani valtuutettu Koskisen pontta.

Arvoisa puheenjohtaja.

Nyt pitää eritellä suojelumerkintöjen selvitykset ja suojelukriteerit.

Tämä ponsi, joku voi ajatella, että tässä nyt haettaisiin sitä, että olisi selvemmin käsitys siitä asukkailla, että mitä tarkoittaa erilaiset suojelumerkinnät. Ja kuten valtuutettu Anttila aikaisemmassa puheenvuorossa totesi, niitä on pyritty selkeyttämään, että ihmiset tietävät, mitä eri merkinnät tarkoittaa ja mihin ne mahdollistavat. Se on tärkeätä.

Kun valtuutettu Koskinen esittää tasapuolisuuden kohtelun nimessä yleisiä suojelukriteereitä - aikaisemminhan olemme todenneet, että on hyvin vaikea löytää kaupunkiin, joka on rakentunut vuosikymmenien aikana, hyvin erityyppisiä alueita. Erityyppisillä alueilla voi olla erilaiset asiat kaupunkirakenteen, kaupunkikuvan kannalta merkittäviä - niin miten olisi mahdollista, että kaupunki, joka on pitkällä ajalla rakentunut, niin yht'äkkiä löytyisikin joku yksi yleinen suojelukriteerimuotti, jota voisimme käyttää kaikkiin alueisiin. Tämä tarkoittaisi sitä, että Puu-Käpylä - joka on kai 1920 - 1930-luvulla tehty - ja rintamamiestalo - joita on paljon - ja sitten toiset talot, jotka on rakennettu 1970-luvulla, pientaloalueet, niin ne pitäisi samalla kriteerillä suojella. Tämähän on ihan ajatuksena mahdoton ja paradoksaalinen.

Nyt kannattaa olla tarkkana. Tässä esitetään nyt sellaista, joka olisi todella ongelmallista. Meidän pitäisi yht'äkkiä alkaa aivan erilaisia alueita, eri-ikäisiä alueita suojelemaan yleisillä kriteereillä jonkun ihmeen tasapuolisuuden nimissä. Kysymyshän silloin ei ole tasapuolisuudesta, vaan päinvastoin, mielivallasta.

Arvoisa puheenjohtaja.

Tässä asiassa olen valtuutettu Arhinmäen kanssa täsmälleen samaa mieltä. Ponnen hyväksyminen merkitsisi kyllä aikamoisen asukkaiden epätasa-arvoisen kohtelun ja valmistelun kannalta todellisten vaikeuksien luomista.

Tällä hetkellä kun tehdään esimerkiksi näiden vanhojen rintamamiestonttien tai esimerkiksi Pihlajamäen alueen - joka edusti 1950 - 1960-luvun rakentumista, alueen rakentamismallia - kun sille alueelle luotiin suojelukaavat, niin yhdessä kaupunginmuseon, valtuutettu Koskisen rakennusviraston eli rakennuslautakunnan alaisen viraston ja kaupunkisuunnitteluviraston ja kiinteistöviraston kesken, nimenomaan kullekin alueelle, jotka edustavat eri tyyppejä, tiettyjen yhtenäisten periaatteiden pohjalta, joita näissä kaikissa virastossa tietysti suojelun kannalta on olemassa, mitä tarkoittavat erilaiset suojelumerkinnät, millä tavalla otetaan kaupunkikuva, kaupunkihistoria, kerrostuneisuus jne., kaikki tämän tyyppiset yhtenäiset periaatteet ovat tietysti olemassa. Siitä ei ole kysymys. Ja jos ei rakennuslautakunnan puheenjohtaja Kauko Koskinen sitä tiedä, niin sitten toivoisin, että hän perehtyisi siihen asiaan, koska myöskin rakennuslupa-asiassa pitää nämä asiat hallita. Näin ollen tämäntyyppiset yhtenäiset periaatteet ovat olemassa. Eikä voida ajatellakaan, että olisi yhtä yleistä suojelukriteeriä, joka koskisi kaikkia asioita.

Tämän asian mahdottomuudesta voin kertoa, että kun rakennuksia voidaan suojella myöskin sen miljöön eli sen sisämiljöön perusteella, että kun yhdessä taloyhtiössä Pohjoisrannassa haettiin rakennussuojelua nimenomaan sen porrashuoneiden näkökulmasta, joka on sr-1 asia, niin se kesti, sen asian tällainen asukkaiden tasapuolisen kohtelun ja kiinteistönomistajien ja koko sen rakennuskannan näkökulmasta, sen asian selvittäminen kesti yli kaksi vuotta, koska se on todella vaikea asia pohtia, että millä tavalla voidaan luoda yleiset yhtäläiset ja mahdollisimman yhtenäiset suojeluperiaatteet esimerkiksi tämäntyyppisissä asioissa.

Toivon, että tämäntyyppisiä ponsia, jotka läpi mennessään voisivat vaikeuttaa asioita eikä suinkaan helpottaa, ei hyväksyttäisi valtuustossa.

Oikeastaan valtuutetut Anttila ja Arhinmäki sanoivat sen, mitä minulla olisi ollut tähän asiaan sanottavaa, eli nämä ovat aina yksittäistapauksia. Jotkut miljööt ovat arvokkaita kokonaisuuksina, jotkut rakennukset ovat arvokkaita yksilöinä ja kuten valtuutettu Anttila totesi, joskus pelkästään porrashuone voi olla sr-1:n arvoinen jne. Eli nämä ovat aina tapauskohtaisia. Sen takia mitään yleispäteviä ohjeistuksia ei voida tehdä.

Puheenjohtaja.

Ymmärrän valtuutettu Koskisen näkökulman näistä yleisistä suojelukriteereistä sinänsä, vaikka en kannatakaan tätä pontta. Mutta toisaalta tasapuolisuus on jonkin verran epämääräinen ja erityisesti tulkinnanvarainen. Siksi nimenomaan en kannata tätä pontta.

Suojelumääräyksistä:

Esimerkiksi Käpylässä rakennussuojelua on tarvittu ja tarvittu ja tarvitaan jatkossakin, mutta on ongelmallista, jos suojelumerkintä estää asukkaan melulta tai kylmältä suojautumisen eli esimerkiksi 3-kertaisten ikkunalasien laiton siksi, että alun perin 1920-luvulla rakennetuissa taloissa on ollut tapana laittaa 2-kertainen ikkunalasi.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Tämä ponsihan koskee ensinnäkin pientaloja, täten ilmeisesti sisämiljööt ja porrashuoneet, niillä ei ole suurta merkitystä.

Itse kun jonkin verran liikun pientalomaailmassa, olen huomannut, että siellä on sellaisia taloja suojeltu, joitten korjaaminen ei ole ollenkaan järkevää. Esimerkiksi kuntotekijä on yksi sellainen, joka pitäisi käydä tarkemmin lävitse. Nyt ilmeisesti autolla ajetaan katua pitkin ja katsotaan ulkopuolelta ja suojellaan täysin korjauskelvottomia taloja. Toisaalta, kyllä nämä kriteerit Suutarilassa ja Kaarelassa, nehän ovat hyvin samantyyppisiä pientaloalueita. En tarkoita, että ne olisivat koko kaupunkia koskevat, vaan että ne olisi samanlaiset alueittain - jotta ihmisiä kohdeltaisiin tasapuolisesti - yhtenäisesti sopivat.

Arvoisa puheenjohtaja.

Täällä kun tätä keskustelua käydään, on todettu, että tämä tasapuolinen kohtelu on erittäin vaikea määritellä. Minä mietin, että miten tasapuolisesti voidaan ajatella, että kohdellaan esimerkiksi Tamminiemen huvila-aluetta, asuntoaluetta tai sitten jotain muita vastaavia? Elikkä me joudumme aivan mahdottomiin tulkintatilanteisiin, jos puhutaan nyt tasapuolisesta asukkaiden kohtelusta.

Toinen asia on tämä pientalomäärittely. Ei meillä ole varmaan määritelmää siitä, mikä on pientalo. Onko pääministerin virka-asunto Kesärannassa pientalo vai ei, tai jotakin vastaavanlaisia muita esimerkkejä.

Elikkä eiköhän jätetä tämä ponsi tällä kertaa hyväksymättä.

Puheenjohtaja.

Mielestäni hyvään hallintoon kuuluu ennalta ennustettavuus.

Siinä mielessä kannatan valtuutettu Koskisen pontta.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Olin mukana suomenkielisen työväenopiston uuden johtavan rehtorin valinnoissa valintaprosessissa johtokunnan jäsenenä, koko valintaprosessin ajan.

Kun valintaprosessi käynnistyi, sovimme yksiselitteisesti, että johtavan rehtorin virkaan valitaan hakijoista ehdottomasti paras ilman puoluepoliittista tai muuta mandaattiajattelua. Valinnan loppusuoralla tämä päätös alkoi kuitenkin selvästi rakoilla, ja tämä on nähtävissä liiteosassa olevassa eräänlaisessa eriävässä mielipiteessä, tai lausunnossa, lausumassa, jonka työväenopiston johtokunnan kokoomusjäsenet jättivät vielä äänestyksen jälkeen. Tämä mielestäni oli tarpeetonta.

Kuten asian esittelytekstissä ilmenee, prosessi oli pitkä ja perusteellinen ja lopulta kahden eri järjestyskierroksen jälkeen suomenkieliselle työväenopistolle valittiin hakijoista demokraattisesti paras äänin 6 - 3.

Nyt on tärkeää antaa valitulle johtavalle rehtorille sekä työväenopistolle mahdollisimman laajapohjainen tuki ja työrauha.

Viime vuosien ajan suomenkielistä työväenopistoa on vaivannut, tai jopa riivannut, jossain määrin johtamiskulttuurin ongelmat, joiden seurauksena opistoon on syntynyt erilaisia kuppikuntia, eri seuroja ja poppoita, henkilöryhmiä, henkilökuntaryhmiä, keskenäänkin asettelevia ryhmittymiä jne. Tästä on nyt syytä ja mahdollisuus päästä eroon.

Vanhan johtamiskulttuurin osana toteutettiin mm. päätoimisten opettajien siirtäminen kokonaispalkkaukseen, joka oli kallis toimenpide. Se voitiin rahoittaa ainoastaan tuntiopettajan resursseja eli opetustunteja vähentämällä. Niinpä opetustarjonta onkin pudonnut vuoden 2001 tasosta noin 15 000 opetustuntia, siis suurehkon alueopiston tarjonnan verran. Tämä pudotus ei johdu suoraan eikä ainoastaan budjettileikkauksista, säästöistä, vaan ennen kaikkea talon sisäisistä uudelleenorganisoinneista.

Suomenkielinen työväenopisto on suuri talo, yksi Euroopan suurimpia aikuisopistoja. Se on luonnollisesti jatkuvan muutoksen ja kehittämisen kohteena. Tällä hetkellä olisi meneillään olevissa entisen johtamiskulttuurin aikana käynnistetyissä muutoksissa tai muutosten suunnittelussa hyvä ottaa aikalisä ja antaa nyt valitulle johtavalle rehtorille mahdollisuus aloittaa opiston johtaminen puhtaalta pöydältä.

Ja kun tässä on sopiva tilaisuus, niin samalla kerron valtuustoryhmämme toiveena, että kun vuoden 2007 budjettiraamia ryhdytään rakentamaan, niin suomenkieliselle työväenopistolle muistetaan varata riittävät resurssit vastaamaan edessä olevia tarpeita, haasteita ja muutoksia. En siis tee tässä esitystä, vaan tämä oli vain mielipide ja muistutus.

Puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Päätöksessä todetaan, että tämän jälkeen nuorisoasiainkeskus ei enää järjestä lakisääteistä aamu- ja iltapäivätoimintaa eli 1 - 2-luokkaisten toimintaa. Toimintaa on jonkin verran kuitenkin ollut ja se on ilmeisesti ollut hyvää ja usein aika rankankin porukan kanssa hyvin ongelmia ennaltaehkäisevää toimintaa.

Kysynkin, että onko niin, että jos tätä toimintaa ei enää ns. nuorisotiloissa tai -taloissa järjestetä, niin tarkoittaako tämä sitten sitä? Ja vielä tarkentaisin sen, että jos tämä paikkamäärä sitten vähenee eikä sitä enää järjestetä näille ikäryhmille nuorisotiloissa tai -taloissa, niin ottaako joku muu järjestääkseen vastaavan ryhmämuotoisen paikkamäärän ja tuleeko tälle muulle taholle sitten vastaava lisäresurssi?

Rouva puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut.

Totean, että tässä on kyse siitä, kun koko tämä toiminta on niin luvattoman pirstaloitunutta kaupungilla, niin tässä osana iltapäivätoiminnan tehostamista esitetään nyt sitä muutosta, joka täällä on käsiteltävänä. Mutta on tietenkin selvää, että kun on kyse niistä volyymeista, joita on ollut, niin niitä tietysti pyritään ylläpitämään ja tarvittaessa kehittämään, ja nuorisotilat tiloina ovat käytettävissä, jos esimerkiksi yksityisiä palveluntarjoajia, joita tässä yritetään kannustaa näitä tiloja saadaan käyttämään.

Puheenjohtaja.

Valtuutettu Ingervon kysymykseen siitä, mitä nuorisoasiainkeskuksessa enää ei järjestetä, niin kuten esityksessä lukee, niin kyse on ainoastaan ... Tässä keskustellaan ainoastaan lakisääteisen aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä eikä tässä oteta kantaa siihen, että ollaanko jotain muuta ei lakisääteistä iltapäivä- tai aamutoimintaa lopettamassa. Sitä ei tässä esityksessä tehdä.

Apulaiskaupunginjohtaja Björklund vastasikin hyvin tilojen osalta.

Itse olen kysynyt nuorisoasiainkeskuksesta joskus tästä, että onko mahdollista järjestää nuorisoasiainkeskuksen tiloissa samaa toimintaa, vaikka koordinaatiovastuu onkin opetusvirastolla, niin vastauksen mukaan on.

Olisin halunnut kiinnittää huomiota tähän tilaongelmaan.

Nyt kun iltapäivähoidon järjestäminen tulee meille opetusvirastoon, niin on tärkeätä se, että näiden tilojen suhteen tehtäisiin toimivaa hallintokuntien välistä yhteistyötä sen vuoksi, että kaikilla alueilla ei ole nuorisotiloja, joita voitaisiin käyttää. On ilmennyt, että joillain alueilla kolmannen sektorin tarjoajia kyllä on, mutta heillä ei ole varaa maksaa tilavuokria, joita kaupunki erilaisista tiloista pyytää. Eli tämä on sellainen. Halusin vain tuoda esille juuri tämän tilaongelman, että siihen pitäisi nyt kaupungin paneutua.

Puheenjohtaja.

Samaan tilaongelmaan haluan kiinnittää huomiota.

Ainakin opetusviraston iltapäivätoiminnasta vastaava koordinaattori on useampaan otteeseen kertonut, että tilaongelma on suuri, että missä voi tätä ryhmämuotoista järjestää. Siinä tosiaan toivon, että nämä nuorisotilat jatkossa, jotka ovat koulujen lähellä, ovat jatkossakin käytettävissä.

Ja kun apulaiskaupunginjohtaja Björklund äsken sanoi, että - ymmärsinkö oikein? - toivotaan, että nimenomaan yksityiset ottavat nuorisotiloilla sen tämäntyyppisen toiminnan, että sitä ei sitten mahdollisesti opetusvirasto järjestä niillä nuorisotiloilla? Ymmärsinkö nyt tämän oikein, että se on nimenomaan yksityisille, jolle sitä tarjotaan eikä niin, että kaupunki omana toimintanaan järjestää siellä?

Anteeksi. Tarkoitukseni ei ole pitkittää tätä valtuuston istuntoa. Huomaan olevani jatkuvasti äänessä.

Haluaisin vain sanoa, että on hyvä, että Latokartanoon saadaan uusi koulu. Sen olisi kyllä pitänyt olla siellä jo, koska tilanne on siellä se, että Latokartanosta viedään nyt lapsia muihin kaupunginosiin ja aika kauas sen vuoksi, että siellä eivät lähikoulupaikat kaikille alueen lapsille riitä.

Rouva puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut. Bästa fullmäktige.

Tämä sama ikärakenteen muutos, joka mullistaa kuntien palvelutuotantoa ja rakennetta, heijastuu tietysti Helsinginkin henkilöstöön.

Näin eläkkeen kynnyksellä olevien suurten ikäluokkien osuus näkyy meidän henkilöstössämme tällä hetkellä. Eli itse asiassa pudotus jyrkänteeltä on alkanut. Tuo viimeinen suuri ikäryhmä on 59-vuotiaat.

Nyt käsiteltävän henkilöstöstrategian taustalla on tietoisuus siitä, että osaavien työntekijöiden saatavuus uhkaa näissä oloissa heikentyä, samalla kun väestö ja palvelutarve pääkaupunkiseudulla kasvavat. Korostan heti alkuun, että huoli koskee koko seutua. Siksi Helsinki on jo runsaan vuoden ajan yhdessä Espoon ja Vantaan kanssa kehitellyt yhteisiä linjauksia, joissa painopisteeksi on selvästi noussut henkilöstön osaamisen kehittäminen, eli kyky vastata muutoshaasteisiin ja osaavan työvoiman turvaaminen.

Helsingissä tällä hetkellä selkeitä työvoiman saantivaikeuksia on yksittäisistä osaajista vaativissa erityistehtävissä, vaikkapa erikoishitsaajien osalta. Vajetta on myös kymmenistä pätevistä lääkäreistä, sairaanhoitajista, sosiaalityöntekijöistä, erityisopettajista och bristen på kompetenta nyckelpersoner är särskilt markant inom den svenskspråkiga servicen vare sig det är fråga om läkare, speciallärare eller skolgångsbiträden. Siltikään, kun nämä luvut suhteutetaan henkilöstömme kokonaismääriin, ei vielä voida puhua varsinaisesta työvoimapulasta. Mutta kaupungin on syytä sellaiseen varautua. Henkilöstöstrategian tavoitteena on senkin vuoksi tehdä Helsingistä entistä vetovoimaisempi, kilpailukykyisempi ja dynaamisempi työnantaja.

Tällaista henkilöstöstrategiaa ei tietenkään tehdä missään tyhjiössä. Keskeinen ajatus on ollut se, miten sillä voidaan tukea tulevista palvelutarpeista selviämistä. Ja jotta tuo ajattelun kehikko tässä taustalla tulisi seinälle heijastetuksi, näytän kalvon.

Väittäisin, että ihmiset, jotka hakeutuvat kaupungin töihin, osaavat yleensä arvostaa sitä, että kaupungin töissä voi antaa mielekkään panoksen kaupunkilaisten elämänlaadulle ja koko hyvinvointiyhteiskunnalle. Mutta se ei työnantajanäkökulmasta riitä. Meidän työpaikkojemme pitää olla sellaisia, että täällä viihtyy, täällä tuetaan työssä ja osaamisessa, hyvästä suorituksesta palkitaan oikeudenmukaisesti ja että omaan työhön pääsee osallistumisen kautta vaikuttamaan. Työpaikkojemme ilmapiiri heijastuu suoraan palvelujemme tasoon. Tärkeä tulevan menestyksemme koetinkivi tulee olemaan myös kykymme työllistää ja perehdyttää entistä useampi maahanmuuttaja kaupungin moninaisiin palvelutehtäviin.

Huolestuttavaa on ollut sairauspoissaolojen lisääntyminen kaupungilla vuoden vaihteen jälkeen. Osittain se selittyy henkilöstön ikääntymisellä. Se näkyy selkeimmin raskaan ruumiillisen työn työntekijöissä. Mutta kun poissaolot ovat myös lisääntyneet eräissä nuoremmissa ja fyysisesti kevyempää työtä tekevissä ryhmissä, työssä jaksamiseen Helsingin kaupungilla liittyy nykypäivänä selvästikin sellaisia paineita ja ongelmia, jotka vaativat työnantajalta aiempaa suurempaa huomiota ja varhaista puuttumista. Muistutan siitä, että sairauspoissaolojen vuoksi menetetään vuosittain kutakin työntekijää kohden keskimäärin 2,5 viikon työpanos. Se on liikaa.

Kaupunki on kehittänyt yhtenä instrumenttina kattavan ja monipuolisen vuosittain toistuvan työhyvinvointikyselyn. Se on nyt toteutettu kolmatta kertaa ja paljastaa, että työpaikkojen ilmapiiri pääosin on myönteinen ja kannustava. Valtaosa vastaajista - liikutaan 86 %:n luvuissa - on tyytyväinen työhönsä ja työpaikan ilmapiiriin. Voi sanoa, että - näiden kyselyjen perusteella - työ kaupungilla tarjoaa hyvät mahdollisuudet ammatilliseen kasvuun ja kehittymiseen. Mutta sitten tähän, noin yleisesti ottaen myönteiseen todellisuuteen, mahtuu selviä yksittäisiä kriisipesäkkeitä. Voi sanoa, näiden tiedustelujen ja tutkimusten valossa, että kaupungin henkilöstö selvästi kaipaa työstään selkeämpää palautetta. Esimiestyön kehittäminen on yksi lähivuosien painopistealueita.

Tämän vuosituhannen aikana henkilöstön määrää on jouduttu sopeuttamaan tiukentuneen talouden ehdoilla. Ja kun kalvoa katsoo, siitä pystyy näkemään, että vaikka henkilöstön kokonaismäärä on pienentynyt, on vakinaiseen palvelukseen otettujen määrä kasvanut absoluuttisesti. Tämä on ollut määrätietoisen henkilöstöpolitiikan seurausta.

Määräaikaista henkilöstöä tullaan jatkossakin tarvitsemaan, etenkin erilaisten sijaisuuksien hoitamiseksi, mutta pätkätöistä on viime vuosina pyritty määrätietoisesti eroon, siinä missä se on ollut mahdollista. Kun määräaikaisten osuus koko henkilöstöstä vuonna 2000 vielä oli neljännes, 24,7 %, se on tällä hetkellä enää 17 %. Tämä on aivan yksiselitteinen kehitys. Eikä notkahdus, joka vuoden 2005 pilarissa näkyy, ole muutosta tässä linjassa. Esitysteknisistä syistä ovat poissa noin tuhat työntekijää, jotka siirtyivät kaupunkikonsernin, Helsingin kokonaan omistamalle Helsingin Bussiliikenteelle edellisen vuoden kuluessa.

Haluan alleviivata sitä, että Helsinki on poikkeuksellisen turvallinen työnantaja ja aikoo olla sitä jatkossakin. Kaupunki aikoo edelleen taata pysyvän palvelussuhteen vakinaiselle henkilöstölleen sellaisissakin tilanteissa, joissa oma työ esimerkiksi organisaatiomuutosten ja toimintojen uudelleenjärjestelyjen vuoksi loppuu. Tämä politiikka on edellyttänyt henkilöstöltä - ja tulee jatkossa entistä enemmän edellyttämään - valmiutta liikkuvuuteen kaupungin organisaation sisällä, valmiutta - tai sanoisin halua - uusien taitojen omaksumiseen, tarvittaessa valmiutta kouluttautua kokonaan uusiin tehtäviin, ehkä ammatteihinkin. Tässä mielessä liikkuvuuden lisääntyminen kaupungin sisällä on yksi edellytys sille, että pysyvän palvelussuhteen turvasta voidaan realistisesti pitää kiinni niin kuin aiotaan. Kaupungin keskushallinnon sekä virastojen ja laitosten yhteistyötä puolestaan on syytä tehostaa niin, että muutostilanteissa voidaan nykyisestään lyhentää henkilöiden uudelleensijoittumiseen kuluvaa aikaa. On tietysti tavattoman turhauttavaa olla siinä uudelleensijoitusprosessissa. Sen vuoksi meidän henkilöstöhallintomme pyrkii siinä tehostautumaan.

Rouva puheenjohtaja.

Sillä seikalla, että kaupunginvaltuusto itse käsittelee henkilöstöstrategian vuosille 2006 - 2008, on tässä murrosvaiheessa erityisen suuri merkitys. Vaikka henkilöstöasiat kuuluvat luonteenomaisesti operatiivisen johtamisen vastuisiin, kaupungin korkeimman päätöksentekijän linjaukset vahvistavat olennaisesti henkilöstöpolitiikkamme perustaa. Ne antavat kaupungin palveluksessa oleville tärkeän signaalin siitä, että päätöksentekijät kantavat huolta kaupunkilaisia palvelevan henkilöstönsä kaikinpuolisesta hyvinvoinnista.

Rouva puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut.

Ehkä on syytä lopuksi todeta, että nyt käsiteltävä strategia on syntynyt hyvässä yhteistyössä kaupungin henkilöstöjärjestöjen edustajien kanssa.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Henkilöstö on organisaatiomme tärkein voimavara. Henkilöstöstrategian laatiminen on yksi osoitus siitä, että tämä jo kulunut toteamus on totisinta totta täällä Helsingin kaupungissa. Se osoittaa, että jokaista työntekijää arvostetaan ja hänen merkityksensä koko kaupungin menestykselle ja helsinkiläisten hyvinvoinnille tunnistetaan.

Usein ajatellaan, että strategiatyön lopputulos ei ole niin tärkeä kuin itse prosessi. On aivan totta, että oma arvonsa on jo sillä, että työnantaja ja työntekijät yhdessä pohtivat tärkeinä pitämiään kysymyksiä. Kokoomuksen valtuustoryhmä pitää työnantajan ja työntekijöiden yhteistyötä ensiarvoisen tärkeänä, mutta emme aliarvioi myöskään työn tuloksia.

Päinvastoin. Henkilöstöstrategia on epäonnistunut, jos se jää vain visioksi ja strategisiksi päämääriksi, joita tarkastellaan taas seuraavan valtuustokauden alkaessa. Olennaista sen sijaan on se, kuinka strategia saadaan johdonmukaisesti vietyä käytännön teoiksi. Tämä ei onnistu ilman työntekijöiden mukanaoloa ja vaikuttamismahdollisuuksia prosessin kaikissa vaiheissa, aina suunnittelusta strategian jalkauttamiseen saakka.

Henkilöstön sitoutuminen on ehdoton edellytys strategisten tavoitteiden toteutumiselle. Erityisesti käytännön toteutus riippuu jokaisen työntekijän halusta osallistua siihen. Jalkauttaminen ei tarkoita strategian heittämistä esimiesten ja henkilöstön jalkoihin, vaan omien jalkojen käyttöönottoa ja menemistä sinne, missä työtä tehdään.

Henkilöstöstrategialla on liittymäpinnat kaupungin muihin strategioihin ja koko pääkaupunkiseudun yhteistyöhön. Henkilöstöstrategia koskettaa jokaista kaupungin palveluksessa olevaa 38 000 työntekijää, ja haasteemme on saada se näkymään heidän jokapäiväisessä työssään.

Hyvät valtuutetut.

Helsingin kaupunki on suurten muutosten edessä. Pääkaupunkiseudun kuntien yhteistyö on entistäkin ajankohtaisempi käynnissä olevan kunta- ja palvelurakenneuudistushankkeen myötä. Tapetilla on myös mm. kustannusten alentaminen, palvelutoiminnan tehostaminen ja tarvittavat muutokset rakenteissa. Keskeisessä roolissa näissä kaikissa muutoksiin valmistautumisessa ja niiden toteuttamisessa ovat kaupungin osaava ja motivoituneet työntekijät.

Henkilöstöstrategiaa käsitellessämme meidän tulee ymmärtää Helsingin haastava asema työnantajana. Olemme jo nyt tilanteessa, jossa joudumme kilpailemaan osaavasta työvoimasta. Tässä kilpailussa pärjätäksemme meidän on oltava esimerkillinen ja kilpailukykyinen työnantaja. Riittävän ja osaavan henkilöstön saantia pitää tukea. Kilpailua työvoimasta ei suinkaan helpota se, että samaan aikaan suuri joukko osaajistamme poistuu eläkkeelle, kuten äsken apulaiskaupunginjohtajan esityksessä todettiin.

Helsingin kaupungin vetovoiman parantaminen työnantajana on otettava vakavana haasteena. Tarvitsemme kannustavaa palkkapolitiikkaa sekä aitoa huolenpitoa ja vastuuta työntekijöittemme hyvinvoinnista. Meidän tulee arvostaa heitä, kohdella työntekijöitä tasa-arvoisesti ja panostaa heidän koulutukseensa. Tarvitsemme parempaa arkijohtamista sekä työmenetelmien ja rakenteiden uudistamista niin, että työssä jaksetaan entistäkin paremmin.

Eräs keskeinen kilpailutekijämme liittyy palvelussuhteen pysyvyyteen. Helsinki on viime vuosina vakinaistanut suuren osan niistä määräaikaisista työtehtävistä, jotka ovat luonteeltaan pysyviä. Tästä huolimatta huomiota on jatkossakin kiinnitettävä perusteettomiin pätkätyösuhteisiin. Työntekijöistämme on välitettävä myös silloin, kun palveluita siirrettään ulkopuolisille palveluntuottajille.

Kuntatyön luonteen muuttuessa Helsingin kaupungin henkilöstöä on kannustettava sisäiseen yrittäjyyteen. Yritteliäs työntekijä on ammattitaitoinen osaaja, joka ymmärtää työnsä merkityksen osana kokonaisuutta.

Tulevaisuudessa kaupungin tulee entistä enemmän keskittyä ydintoimintoihinsa ja niiden vaatimaan osaamiseen. On etsittävä ne strategiset painopisteet, joissa olemme parhaita suhteessa muihin palveluntuottajiin. Näiden alojen henkilöstön rekrytointi ja osaamisen ylläpitäminen on yksi tulevaisuuden kilpailutekijämme.

Helsingin kaupungin tulee myös kehittää koulutustarjontaa paremmin työelämän tarpeita vastaavaksi. Esimerkiksi vanhan teknikkokoulutuksen tai ammattikoulun käyneistä käytännön osaajista on jatkuva pula. Tähän toki tarvitaan myös valtion sitoutumista.

Hyvät valtuutetut.

Henkilöstövisiomme mukaan "Monipuolisten mahdollisuuksien Helsinki on työnantajana vetovoimainen, kilpailukykyinen ja dynaaminen". Tätä kohtaa pidämme erinomaisena ja edellä mainittuihin haasteisiin vastaavana tulevaisuudenkuvana. Edellä mainittua lähinnä sitten täydentävät "Henkilöstömme tekee yhteiskunnallisesti tärkeää työtä", "Henkilöstömme on osaavaa, uudistumiskykyistä ja hyvinvoivaa" ja "Tuotamme yhdessä tasokkaita palveluita taloudellisesti", kannatettavia asioita toki kaikki. Tulevaisuudessa strategiatyössä kannattanee visiota kuitenkin terävöittää. Hyvä visio on lyhyt, ytimekäs, selkeä ja tavoitteellinen. Visio osoittaa sen tahtotilan, johon pyritään.

Henkilöstöstrategian neljälle eri osa-alueelle henkilöstön saatavuus ja liikkuvuus, osaaminen, palkitseminen ja osallistuminen on määritetty strategiset päämäärät ja tavoitteet. Keskeisintä strategiatyössä on kuitenkin hyvien päämäärien toteutuminen käytännön toimenpiteinä.

Strategian liitteenä olevaa toimenpideohjelmaa, kuten koko, sinänsä ansiokasta strategiaa, kuitenkin vaivaa selkeiden painopisteiden puuttuminen. Kaupunginhallituskäsittelyssä tähän puututtiin nostamalla esiin erityisesti esimiestyön ja henkilöstön jaksamisen merkitys.

Jatkotyöskentelyssä olisi hyödyllistä nostaa eri osa-alueilta keskeisimmät tavoitteet ja toimenpiteet painopisteiksi, joihin suunnataan resursseja muita enemmän ja joita seurataan muita tarkemmin. Painopisteet toki voivat muuttua tilanteen niin vaatiessa, esimerkiksi vuosittain.

Arvoisa puheenjohtaja.

Kokoomuksen valtuustoryhmä nostaa esille erityisesti seuraavat kolme henkilöstöstrategian tavoitteet:

Ensin:

Huolehditaan työntekijöiden suorituskyvystä ja työhyvinvoinnista. Tällä on positiivisia vaikutuksia myös toiminnan tehokkuuteen ja taloudellisuuteen.

Toiseksi:

Organisaatiokulttuuri ja johtaminen rakennetaan oppimista, innovatiivisuutta ja oma-aloitteisuutta edistäväksi.

Kolmanneksi:

Kehitetään vuorovaikutteista johtamista ja organisaation osaamista aktiivisen ja rakentavan osallistumisen lisäämiseksi.

Kokoomuksen valtuustoryhmä korostaa strategiatyön viemistä käytäntöön. Eri toimenpiteiden, kuten esimerkiksi koulutusohjelmien on oltava tänään hyväksyttävän strategian mukaisia. Henkilöstöstrategia tulee ajallisesti ja sisällöllisesti sitoa tulossa oleviin suuriin toiminnallisiin muutoksiin.

Kokoomuksen valtuustoryhmä korostaa arkijohtamisen merkitystä ja työntekijöiden osallistumista asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa.

Teen seuraavan ponsiesityksen:

Hyväksyessään henkilöstövision ja henkilöstöstrategian vuosille 2006 - 2008 kaupunginvaltuusto edellyttää, että henkilöstötilinpäätösten lisäksi henkilöstöstrategian toteutumisesta raportoidaan valtuustokauden päätösseminaarissa vuonna 2008.

Kokoomuksen valtuustoryhmä kiittää strategian valmisteluun osallistuneita virkamiehiä ja henkilöstöjärjestöjen edustajia. Toivotamme voimia strategian jalkauttamisessa ja sen edelleen jalostamisessa.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä pitää henkilöstöstrategiaa varsin hyvänä asiakirjana.

Ryhmämme haluaa korostaa hyvää perusperiaatetta, että vakinainen työ tehdään vakinaisella henkilökunnalla. Kaupungin ei pidä missään tilanteessa omilla toimillaan lisätä pätkätyöläisten määrää.

Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja. Siksi nyt käsittelyssämme oleva henkilöstöstrategia on erittäin merkittävä asiakirja. Helsinki on pyrkinyt luomaan hyvää työnantajakuvaa mm. huolehtimalla vakinaisen henkilöstön työsuhdeturvasta. Tämä on erittäin tärkeä asia nykyisessä vallallaan olevassa pätkätöiden maailmassa.

Huolestuttavaa on kuitenkin kehitys, että kaupungin palveluksesta erotaan enemmän kuin aikaisemmin. Sairaspoissaolot ovat lisääntyneet jo kolmen vuoden ajan. Vuoden 2004 sairaskustannukset olivat 65 milj. euroa. Myös työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien määrä on kasvanut.

Kaupungin työntekijät ovat joutuneet elämään monta eri organisaatiouudistusta ja samalla palvelemaan entistä vaativampaa asiakaskuntaa, ja kuten tiedämme, samaan aikaan resursseja on niukennettu, eli usein pienemmällä porukalla on tehty vaativampia työtehtäviä.

Organisaatiouudistus on myös monessa tapauksessa tarkoittanut, että lähiesimiesten määrää on vähennetty. Johtajuus on siten siirtynyt kauemmas työpisteistä ja lisännyt vastuuta työntekijöille, jotka eivät välttämättä ole halunneet ottaa sitä kantaakseen. Lisääntynyt töiden määrä ja niiden kasaantuminen pienemmälle henkilöstölle, ovat heikentäneet myös henkilöstön työkykyä. Tämä on varmasti alentanut joidenkin työntekijöiden työmotivaatiota. Valitettavasti myös samaan aikaan kaupungilla on leikattu työkyvyn ylläpitotoimintaan kohdentuvia määrärahoja.

Kilpailu uusista koulutetuista ja ammattitaitoisista työntekijöitä on kovaa. Yksityissektori kilpailee samoista työntekijöistä kuin kaupunki. Heidän kilpailuetunaan ovat selvästi suuremmat palkat. Kilpailussa ovat myös mukana pääkaupunkiseudun muut kunnat, kuten tiedämme. Esimerkiksi Espoossa sosiaalityöntekijät saavat n. 100 euroa parempaa palkkaa. Ei siis kukaan ihmettele, miksi useimmat tai hyvin useat sosiaalityöntekijät siirtyneet kuntarajan toiselle puolelle.

Tähän asiaan liittyen teenkin ponnen:

Hyväksyessään henkilöstöstrategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsingin kaupunki varaa erillisen määrärahan työntekijöidensä palkkojen kehittämisohjelman toteuttamiseen turvatakseen henkilöstönsä saatavuuden ja pysyvyyden.

Me kaikki tiedämme jo pitkää jatkuneen, suorastaan krooniseksi muuttuneen hoitajapulan. Uusia sairaanhoitajia ja lähihoitajia kaivataan sekä sosiaali- että terveyspuolelle.

Miten sydäntä raapaisevaa onkaan ajatella, että juuri avattuja avopalveluyksiköitä vanhuksille joudutaankin sulkemaan, koska meillä ei ole työntekijöitä kyseisiin toimipisteisiin.

Tämä on ristiriitaista sen asian kanssa, kun juuri viime vuoden lopulla käsittelimme budjetin ja vanhuspalveluohjelman, missä molemmissa asiakirjojen käsittelyn yhteydessä päätimme yksimielisesti resurssien lisäämisestä vanhuspuolelle. Nyt törmäämme siihen tosiasiaan, että meidän hyvät tavoitteemme kaatuvat työntekijöiden puutteeseen.

Mistä sitten löydämme lähihoitajat, jotka haluavat ja ovat motivoituneita hoitamaan vanhuksia? Helsingin kaupunkihan on yrittänyt kouluttaa lähihoitajia paljon.

Nuoret vastavalmistuneet lähihoitajat eivät useinkaan ole kiinnostuneita vanhusten hoidosta, mikä on täysin luonnollista ajatellen heidän omaa elämäänsä, joka on edessä, täynnä mahdollisuuksia ja haasteita. Vanhukset ovat elämänkaaren toisessa päässä, missä keskeisin asia on luopuminen. He luopuvat terveydestä, omasta kodistaan, omasta puolisostaan ja ystävistään. Vanhuslähihoitajia pitäisikin kouluttaa aikuiskoulutuksen kautta. Monet aikuiset ammatin vaihtajat, mm. pankkialalta, ovatkin löytäneet lähihoitajan ammatin hienouden ja näkevät vanhustyön arvokkaana ja merkittävänä ihmisläheisenä työnä.

Kaupunki on vuosikausia käyttänyt vanhusten hoitolaitoksissa hoitoapulaisina myös pitkäaikaistyöttömiä. Monelle pitkäaikaistyöttömälle vuoden työllistämistuki-työllistettynä oleminen onkin ollut erittäin odotettu ja tervetullutta. Ikävää on se, että kaupunki ei ole voinut työllistää kyseisiä työntekijöitä vuoden jälkeen, vaan kyseiset henkilöt joutuvat odottamaan taas 500 päivää ja uutta työllistämistukityöpaikkaa. Nämä työllistetyt kuormittavat tahtomattaankin vakinaisia työntekijöitä, koska jokainen uusi työntekijä vaatii omat perehdytysajan. Tähän on mielestäni olemassa ratkaisu, "räätälöity oppisopimuskoulutus" yhteistyössä työvoimahallinnon kanssa. Tiedän, että oppisopimuksella koulutetaan lähihoitajia jo nyt, mutta toivoisimmekin aktiivisempaa otetta työttömien tai työttömyysuhan alla olevien työntekijöiden kanssa.

Miten sitten huolehditaan nykyisen henkilöstön jaksamisesta ja työhyvinvoinnista, kun monen esimiehen työaika kuluu uusien työntekijöiden metsästämiseen ja rekrytointiin. Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen ovat tämän päivän haasteita, ja ne nousevat tulevaisuudessa entistäkin keskeisemmälle sijalle.

Työhyvinvointitutkimuksissa tärkeimmäksi asiaksi nousee aina avoin vuorovaikutus lähiesimiesten kanssa. Tämä edellyttää uudenlaisia taitoja ja tietoja joka esimiestasolla, mutta erityisesti lähiesimiehiltämme. Jatkuvissa muutostilanteissa esimiehiltä vaaditaan kykyä huomioida kaikki alaisensa, ottaa vastaan muutosvastarinta samaan aikaan, kun heidän täytyy pitää hyvää yhteishenkeä yllä. Esimiesten tulee kyetä muuttuvissa tilanteissa etsimään uudenlaisia toimintamalleja ja neuvoteltava niistä työntekijöidensä kanssa. Liian monesti kireissä työtilanteissa lähiesimiehet eivät kestä alaistensa muutosvastarintaa, vaan rupeavatkin vastustamaan suunniteltuja muutoksia. Monet esimiehet ajattelevat vastuksella ajavansa alaistensa etua, mutta päätyvätkin itse pahimmiksi uudistusten esteeksi.

Tähän asiaan liittyen haluankin esittää toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsingin kaupunki tukee esimiesten kouluttamista henkilöstöjohtamiseen, talouden seurantaan ja työhyvinvointiasioihin.

Ammattitaidon ylläpitäminen vaatii kovaa työtä. Kaupungin tuleekin huolehtia siitä, että kaupungin työntekijöitä tuetaan ammatillisessa pätevöitymiskoulutuksessa.

Erityisopettajien koulutusmalli on erittäin toimiva malli, mitä voisi soveltaa muihinkin ammattikuntiin. Kaupungilla opettajan virassa olevat voivat hakeutua erityisopettajan koulutukseen. Koulutus kestää vuoden ja se suoritetaan työn ohella. Lähiopetuspäiviksi ja pakollisen harjoittelun ajaksi koulu hankkii sijaisen. Valmistunut erityisopettaja sitoutuu toimimaan erityisopettajana kaksi vuotta. Skotlannissa sosiaalityöntekijöiden kohdalla on kehitetty samantyyppinen malli. Meilläkin olisi ajankohtaista miettiä, miten sosiaalialan alemman koulutuksen saaneita voisi kouluttaa sosiaalityöntekijöiksi. Tällaista koulutusta tarvittaisiin ja kipeästi.

Tässä vetoankin paikalla oleviin kansanedustajiin, että opetusministeriössä käynnistettäisiin suunnitelmat räätälöityyn sosiaalityöntekijöiden koulutukseen.

Arvoisa puheenjohtaja.

Sosialidemokraattien ryhmä pitää kilpailukykyistä palkkaa, hyviä koulutusmahdollisuuksia tärkeänä.

Tämän lisäksi haluamme kiirehtiä työsuhdematkalipun tarjoamista kaupungin työntekijöille. Työsuhdematkalippu sopii erinomaisesti Helsingin tyyppiseen kaupunkiin, jossa joukkoliikenteen tarjonta muodostaa todellisen vaihtoehdon yksityisautoilulle.

Helsingissä on pitkään harjoitettu joukkoliikennettä suosivaa politiikkaa. Joukkoliikenne tarjoaa kaupunkilaisille hyvät liikkumismahdollisuudet. Suomen suurimman työnantajan, eli Helsingin kaupungin, on hyvä olla esimerkiksi muille. Tuki ei saa jäädä sikseen, silkaksi muodollisuudeksi.

Siksi teenkin tähän liittyvän ponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsingin kaupunki kiirehtii työsuhdelipun tarjoamista työntekijöilleen.

Iltaa valtuutetut ja arvon puheenjohtaja.

Edessämme oleva esitys Helsingin kaupungin henkilöstöstrategiaksi on monella tapaa hyvä, mutta se ei ole strategia siinä merkityksessä, kun sanaa on ollut tapana käyttää. Esitys on tyylilajiltaan lähinnä toteava. Siksi se ei juuri anna hallintokunnille käytännön eväitä siihen, mitä kannattaisi tehdä. Esimerkiksi työvoiman saatavuus on nyt jo ongelma hoivasektorilla. Strategian pitäisi ehdottomasti ottaa tässä asiassa järeämpi ote. Esityksen liitteeksi on sisällytetty toimenpideohjelma, josta niin ikään uupuu konkretiaa. Hyvän ohjelman pitäisi vastata kysymyksiin, kuka tekee, milloin tekee, missä tekee ja millä resursseilla tekee?

Ennen kaupunginhallituksen käsittelyä näissä papereissa ei mainittu sanallakaan määräaikaisia suhteita. Ne ovat kuitenkin työsuhteen muoto, joita erityisesti julkinen sektori käyttää. Nuoret naiset kärsivät pätkätöistä, kun vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten pelossa erityisesti heitä palkataan määräaikaisiin työsuhteisiin. Tästä syystä vanhemmuudesta aiheutuvat kustannukset on piakkoin jaettava kaikkien työnantajien kesken. Ja pakko sanoa tässä vaiheessa, että maan hallituksen olisikin syytä tarttua toimeen pikaisesti.

Kuten alussa kuulimme, Helsingin kaupunki tarttui määräaikaisuuksiin jo muutama vuosi sitten, jolloin määrätietoisesti vakinaistettiin määräaikaisia työsuhteita. Tätä suuntaa on ehdottomasti jatkettava. Keinoja on myös monia.

Helsingin kaupungin kokoisessa organisaatiossa pitäisi esimerkiksi olla mahdollista arvioida pitkällä tähtäimellä vanhempainvapaalla olevien määrä ja lisätä sen mukaisesti vakituisten sijaisten määrää. Kaiken kaikkiaan perusteettomia määräaikaisuuksia ja työsuhteiden ketjuttamista on vältettävä.

Vakinaistaminen ei kuitenkaan ole ainoa keino. On pakko hyväksyä se tosiasia, että projektityöskentely on tullut myös julkiselle sektorille jäädäkseen, kun se on yleistynyt jo pelkästään erilaisten EU-hankkeiden myötä.

Vaikka määräaikaiseen palkkaamiseen olisi lailliset perusteet, on mietittävä tarkkaan, kannattaako niin tehdä. Turhat määräaikaisuudet ovat ikävä tahra kaupungin työnantajakuvassa kilpailtaessa osaavasta työvoimasta. Kaupungin pitäisikin ottaa mallia yksityisistä organisaatioista. Työntekijät palkataan vakituisiin työsuhteisiin, joiden tekemät projektit sitten vaihtuvat, ei niin, että työntekijät vaihtuvat aina projektien mukana.

Esityksessä on toki paljon hyviä ja kannatettavia ajatuksia. Työssä jaksamisen nostaminen henkilöstöstrategian painopisteeksi on aivan oikea valinta. Työssä jaksamiseen tiivistyy kaikki olennainen tämän päivän työelämän muutoksesta.

Myös Helsingin kaupungilla eletään jatkuvaa muutosta työtehtävien, organisaatiomallien ja toimintatapojen muuttuessa. Jatkuvassa muutoksessa on pidettävä huolta yhdestä asiasta erityisesti. Esimiesten tulee osata johtaa muutosta ja kuunnella työntekijöitään. Pelkkä muodollinen henkilöstön kuuleminen ei riitä, vaan omaa työtään pitää pystyä aidosti vaikuttamaan. Ihminen ei jaksa työtään, jos hän ei voi oman työnsä sisältöön vaikuttaa.

Jaksamiseen liittyvät ongelmat näkyvät yleensä sairauspoissaoloina, jotka Helsingin kaupungin osalta ovatkin lisääntyneet viime vuosien aikana hälyttävästi. Niiden vuoksi menetetään vuosittain kutakin työntekijää kohden keskimäärin 2,5 viikon työpanos, kuten aikaisemmin kuulimme. Kun tämä kerrotaan koko kaupungin työntekijämäärällä, vuosittain menetetään yhteensä noin 100 000 työviikkoa. Tähän ei millään organisaatiolla ole varaa.

Työssä jaksamisen parantamiskeinot ovat yksinkertaisia ja ne tiivistyvät kolmeen periaatteeseen. Ensimmäisenä hyvä esimiestyöskentely, toisena sujuvat työaikajärjestelyt ja työjärjestelyt ja kolmantena mahdollisuus jatkuvaan työn arjessa oppimiseen. Näistä ensimmäinen, eli johtaminen ja esimiestyöskentely ja niiden keskeinen merkitys näkyy strategiassa liian vähän.

Erilaisten monimuotoisuuden ilmentyminen ennustetaan työmarkkinoilla lisääntyvän, kuten maahanmuuttajatyöntekijöiden, etnisten taustojen, uskontojen, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen sekä vammaisten. Erityisesti maahanmuuttajien määrä tulee toivottavasti jatkossakin kasvamaan Helsingin kaupungin työntekijöiden joukossa.

Tätä kasvavaa monimuotoisuutta ei vanhoilla johtamisopeilla johdeta. Kaikki esimiesasemassa olevat Helsingin kaupungin työntekijät pitäisikin jatkossa kouluttaa monimuotoisuuden johtamiseen ja hyviin rekrytointikäytäntöihin tästä näkökulmasta. Vain näillä keinoin Helsingistä tehdään esityksessä mainitun tavoitteen mukainen vetovoimainen, kilpailukykyinen ja dynaaminen työnantaja.

Teenkin tästä aiheesta ensimmäisen toivomuspontemme:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsingin kaupungin esimiesasemassa olevat henkilöt koulutetaan monimuotoisuuden johtamiseen.

Työssä jaksamisen toinen tärkeä periaate, sujuvat työ- ja työaikajärjestelyt eivät nekään näy näissä tavoitteissa tai toimenpideohjelmassa. Millaisiin joustaviin työaikajärjestelyihin Helsingin kaupunki työntekijöitään kannustaa? Toimenpideohjelman pitäisi vastata tähän kysymykseen.

Yksi suurimpia haasteita on jo tällä hetkellä työelämässä työn ja muun elämän yhdistäminen. Ihmisen elämä työajan ulkopuolella liukuu pakostakin työajalle ja samaan aikaan työ liukuu kotiajalle.

Kankeat työaikamallit kahlitsevat ihmistä ja vaikeuttavat elämän järjestämistä. Ihmisellä on erilaisia tarpeita elämänpolkunsa eri vaiheissa.

Elämän ruuhkavuosina mahdollisten lapsien ollessa pieniä, kaivataan joustavuutta perheen tarpeisiin. Kaikkia perhemuotoja on myös kohdeltava tasa-arvoisesti. Siksi onkin kummallista, että Helsingin kaupungin työntekijöistä adoptoivilla vanhemmilla on lyhyemmät vanhempainvapaaoikeudet kuin biologisilla vanhemmilla. Tarpeet työaikajoustoihin eivät kuitenkaan lopu pienten lasten elämänvaiheeseen. Yhä useampi 45 - 64-vuotias palkansaaja huolehtii työn ohella henkilöstä, joka tarvitsee apua korkean iän, sairauden tai vamman vuoksi. Vuonna 2003 näin teki miehistä noin viidennes ja naisista peräti neljännes. Perheen lisäksi aikaa pitäisi jäädä harrastuksille, maailmanparantamiselle ja vaikkapa politiikalle.

Teenkin tästä asiasta toisen toivomuspontemme:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunki ottaa työaikajärjestelyissä huomioon ne työntekijöiden tarpeet, joita aiheuttaa heidän ikääntyvistä omaisistaan huolehtiminen.

Kaupunki voi edes auttaa työn ja perheen yhteensovittamista myös uusilla tavoilla. Esimerkiksi täällä jo mainittu työsuhdematkalippu on etu, jolla helpotetaan sukkulointia kodin, omaisten ja työn välillä. Kannustamalla joukkoliikenteen käyttöön helpotetaan työmatkoja. Tutkimusten mukaan ihmiset ovat nimittäin vähiten onnellisia matkallaan työstä kotiin.

Kolmanteen tärkeään työssä jaksamisen periaatteeseen, mahdollisuuteen oppia työn ohella, strategialla ja toimenpideohjelmalla on parempi ote. Esille nousevat mm. jatkuva oppiminen, urapolku- ja tehtäväkiertomallit, räätälöity ammatillinen koulutus.

Erityisesti työkierto on hyvä oppimisen tapa ja mahdollisuus myös uuteen urakehitykseen. Työkiertolaiset pystyvät usein myös tarkastelemaan ja kehittämään työtehtäviään ulkopuolisen silmin. Kiitokset näiden asioiden selkeästä nostamisesta strategisesti painopistealueiksi.

Kaupungin roolia oppisopimuskoulutuksen tarjoajana ja nuorten työssä oppimisen mahdollistajana ei kuitenkaan tuoda esille. Oppisopimuskoulutus on oiva tapa esimerkiksi auttaa peruskoulunsa kesken jättäneitä nuoria pääsemään työuraan ja ammattiin kiinni.

Strategian perusteluissa on ansiokkaasti haarukoitu tulevaisuuden kehityskulkuja. Erityisesti ikääntyminen ja työssä jatkaminen ovat aivan lähivuosien suuria kysymyksiä. Muutaman vuoden päästä lähes joka viides työntekijä on ikääntyvä työntekijä.

Ikääntymiseen liittyy monta pulmaa, joita on ratkottu erilaisin työhyvinvointihankkein aikaisemminkin.

Hankkeista erityisen onnistunut on ollut Helsingin kaupungin rakennusvirastossa toteutettu Tuike -hanke. Se on herättänyt kiinnostusta laajemminkin työterveyden ammattilaisten piirissä.

Tuike -hankkeen sai alkuun havainto, joka pätee muihinkin Helsingin kaupungin yksiköihin. Työntekijöiden keski-ikä nousee ja sairaspoissaolot kasvavat merkkinä piilevistä ongelmista. Nämä sairaudet ovat lisäksi enenevässä määrin henkistä laatua. Rakennusviraston Tuike -henkilöt ovat työhyvinvoinnin tukihenkilöitä, jotka toimivat yksilöiden ja ryhmien tukena hyvinvoinnin edistämiseksi omassa työyhteisössään.

Uhkana on, että valtava määrä hiljaista tietoa siirtyy eläkkeelle lähivuosina. Hiljainen tieto on sellaista tietoa, jota ei voi jättää kirjoitettuna seuraaville. Se on tietoa ja taitoa, organisaatiomuistia. Mutta sitä voidaan siirtää nuoremmille. Erilaiset, mestari-kisälli -mallit, mentorointi ja Tuike -henkilöt auttavat tässä.

Hyviä käytäntöjä siis on myös Helsingin kaupungilla. Tärkeämpää onkin, miten niitä kaupungin organisaatiossa siirretään hyödyttämään myös muita hallintokuntia.

Teenkin asiasta kolmannen toivomuspontemme:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että henkilöstökeskus perustaa hankerekisterin, johon kerätään eri hallintokunnissa toteutetut työhyvinvointihankkeet.

Arvoisa puheenjohtaja.

Päätettäessä Helsingin kaupungin henkilöstöstrategiasta, ei saa unohtaa kaupungin henkilöstöpoliittista tasa-arvosuunnitelmaa. Luontevaa olisikin, jos näistä kahdesta asiakirjasta päätettäisiin yhdessä. Tasa-arvosuunnitelmaan kirjattuja tärkeitä periaatteita jää nimittäin kaipaamaan tästä asiakirjasta. Sellaisia ovat esimerkiksi palkkatasa-arvo, sukupuolten välisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen rekrytoinnin avulla ja henkilöstön osallistumisen edistäminen.

Hyvä puheenjohtaja ja arvoisat valtuutetut.

Näillä kommenteilla höystettynä Vihreä ryhmä kiittää valmistelusta ja puoltaa kaupunginhallituksen esitystä.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä pitää tärkeänä, että kaupunginvaltuusto käsittelee henkilöstöstrategiaa. Henkilöstön hyvinvoinnin, jaksamisen, osaamisen sekä uuden henkilöstön saatavuuden varmistaminen on työntekijöiden ja kuntalaisten palvelujen turvaamisen kannalta elintärkeää. Ilman osaavaa ja jaksavaa henkilöstöä ei synny laadukkaita palveluja.

Henkilöstöstrategiaa joudutaan toteuttamaan kasvavassa epävarmuuden ilmapiirissä. Henkilöstöön kohdentuu paineita monilta tahoilta. Miten esimerkiksi kunta- ja palvelurakenneuudistus vaikuttaa palvelujen tuottamiseen ja henkilöstön asemaan? Vaatimukset kustannusvaikuttavuudesta lisäävät varmasti henkilöstön paineita.

Myös kilpailutuspaineet lisäävät epävarmuutta kaupungin omien palvelujen ja työpaikkojen säilyttämisestä. Mitä tapahtuu Helsingin työpaikoille? Kysytään työpaikoilla. Entä pystytäänkö säilyttämään Helsingin työpaikoilla yhteistyömenettely, joka on naapurikaupunkeja kehittyneempi?

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä painottaa, että henkilöstön näkemystä on kuultava ja sen on vaikutettava muutostilanteissa. Henkilöstöllä on oltava aito vaikutusmahdollisuus työyhteisönsä kehittämiseen ja muutoksiin.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä painottaa, että palvelut tulee tuottaa kaupungin omina palveluina. Emme ole palvelujen ulkoistamisen kannalla. Pidämme myös tärkeänä, että kaupunki sitoutuu jatkossakin säilyttämään työpaikat.

Haluamme korostaa, että pysyväisluontoisiin työtehtäviin palkataan vakinaisia työntekijöitä. Pätkä- ja silpputyöt eivät sovi kaupunkityönantajalle. Helsinki on pyrkinyt tähän suuntaan, mutta täysin kiitettävää arvosanaa ei voi antaa, kuten kuultiin täällä näistä luvuista, jotka kertoivat määräaikaisista työsuhteista. Esimerkiksi sosiaalitoimessa on parantamisen varaa. Naisvaltaisilla sosiaali- ja terveyssektoreilla sekä opetuksessa sijaisuuksien suurehko tarve tulee hoitaa palkkaamalla vakinaista varahenkilökuntaa, jotta vältetään määräaikaisten työsuhteiden lisääminen.

Henkilöstöstrategian osa-alueiksi on valittu henkilöstön saatavuus, liikkuvuus, osaaminen, palkitseminen ja osallistuminen. Näillä osa-alueilla on strategiset päämääränsä, joita en toista. Nostan joitakin asioita esiin, jotka koemme tärkeiksi Vasemmistoliiton valtuustoryhmässä.

Suuri haaste on nykyisen henkilöstön jaksaminen. Työntekijöiden keski-ikä kohoaa ja samaan aikaan työelämän vaatimukset ovat koventuneet.

Eniten olen huolissani sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen työntekijöiden jaksamisesta. Molemmat virastot ovat käyneet läpi mittavan organisaatiouudistuksen samaan aikaan, kun Helsinki on kiristänyt näiden sektoreiden budjetteja. Alibudjetointi heijastuu työpaikkojen arkeen monin eri tavoin. Henkilöstö on joutunut säästämään, tehostamaan, kehittämään ja olemaan innovatiivinen muuttuvassa työympäristössä. Kukaan ei jaksa jatkuvaa muutosta. Täytyy olla myös aikaa tehdä sitä normaalia työtä.

Henkilöstömitoitusten on vastattava tarvetta.

Vanhuspalvelut on valitettava esimerkki siitä, miten henkilöstömitoitukset laahaavat jäljessä. Hoidettavien vanhusten hoidon tarve on kasvanut rajusti viimeisen kahden, kolmen vuoden aikana. Henkilöstömitoitukset ovat kuitenkin pysyneet samana koko tämän ajan.

Tätä työpainetta eivät kestä ikääntyneet, eivätkä nuoretkaan työntekijät. Uusi ilmiö on nuorten, kolmekymppisten työntekijöiden sairaslomien kasvu vanhustenhoidossa. Työt kasautuvat liian harvoille ja uupumus ajaa sairaslomalle yhden toisensa jälkeen. Tällainen huono kehä on katkaistava. Kaiken kaikkiaan kunta-alan henkilöstöllä on muihin toimialoihin verrattuna enemmän sairauksia ja huomattavasti enemmän sairauspoissaoloja. Työntekijöiden jaksamisesta onkin huolehdittava työpaikkakohtaisesti.

Olen tulkinnut vuosien varrella - erilaisissa tilaisuuksissa - saamiani viestejä, että johtamisessa on huomattavasti kehittämisen varaa. Johtaminen demokraattisessa päätöksentekojärjestelmässä ei ole helppoa. Se vaatii pitkäjänteisyyttä. Myös johtajilta on vaadittava osaamista, innovatiivisuutta ja jatkuvaa oppimista. Kaupungin on vahvistettava johtamista tukevia työvälineitä.

Henkilöstöraporttiin, johon on koottu paljon tietoa ja joka on otettu myös meidän esityksessämme esille, sitä on vahvistettava ja sen asemaa seurantavälineenä. Henkilöstöraportin antamaa tietoa on hyödynnettävä nykyistä tehokkaammin.

Helsingin kaupungin tulee parantaa työnantajakuvaansa. Kilpailu työntekijöistä kiristyy väistämättä niin pääkaupunkiseudun kuntien välillä kuin yksityisen sektorin suuntaankin. Helsingin henkilöstöstrategiaa on valmisteltu osana Helsingin, Espoon ja Vantaan henkilöstöstrategiayhteistyötä. Lähtökohtana on ollut kunkin kaupungin oman strategiatyön kehittäminen, mutta samalla mukana on ollut seudullinen näkökulma ja sen haasteet. Tämä kuitenkaan ei pidä tulevaisuudessa muodostua miksikään portinvartijaksi esimerkiksi palkkojen kohdalla.

Yksi Helsingin suurimmista ongelmista on tulevaisuudessa palkkojen matala taso. Palkkatason nostaminen on henkilöstön rekrytoinnin kannalta kynnyskysymys.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää, että Helsinki-lisän käyttöön ottaminen selvitetään pikaisesti. Helsingin on kyettävä kilpailemaan myös palkoilla hyvistä työntekijöistä.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä muistuttaa, että henkilöstöstrategiassakin mainittujen palkitsemisjärjestelmien tulee olla oikeudenmukaisia. Yksilösuorituksen sijaan on suosittava työyhteisön palkitsemista. Tähän on varattava myös määrärahat.

Vasemmistoliitto haluaa painottaa myös työnarvioinnin merkitystä palkkauksen kehittämisessä nykyistä tasa-arvoisemmaksi. Vaikka virastokyselyjen mukaan tasa-arvotyön tila näyttää hyvältä, kertovat palkkatilastot naisvaltaisten alojen ansaitsevan miesvaltaisia vähemmän.

Helsinki on tehnyt työntekijöiden kannalta myös lyhytnäköisiä ratkaisuja, joista keskeisin on työsuhdeasuntojen vuokrien korottaminen ja määräaikaistaminen.

Ryhmämme on entistä vakuuttuneempi siitä, että työsuhdeasuntojen vuokrien korottaminen oli virhe. Asuntoja on poistunut työsuhdekäytöstä korkean vuokratason vuoksi. Samaan aikaan on vaikeuksia palkata nuoria työntekijöitä, koska palkat eivät riitä asumiseen ja elämiseen.

Uusien työntekijöiden rekrytointi on suuri haaste, etenkin vanhuspalveluissa sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tällä hetkellä on jo pulaa sijaisista. Kaupungin on varauduttava tällä vuosikymmenellä noin 3 600 työntekijän eläkkeelle siirtymiseen.

Kaupungin on ennakkoluulottomasti käytettävä erilaisia väyliä työntekijöiden rekrytoimiseen. Yhteydet yliopistoihin, ammatilliseen koulutukseen sekä kaupungin oppisopimuskoulutuksen lisääminen ovat tärkeitä väyliä. Kaupungin on tuettava myös maahanmuuttajien työllistymistä kaupungin työpaikoilla, kuten täällä jo aikaisemminkin on mainittu.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Olennaista henkilöstön kannalta on se, miten strategian asettamat visiot ja tavoitteet toteutuvat työpaikoilla ja miten varmistetaan riittävä henkilöstö.

Toivon, että henkilöstöstä vastaava apulaiskaupunginjohtaja kertoisi keskustelun kuluessa tänään, miten henkilöstöstrategian toteuttaminen aiotaan varmistaa työpaikoilla, miten henkilöstö pääsee vaikuttamaan itse työpaikoilla strategian toteutumiseen ja entä miten henkilöstö voi vaikuttaa seuraavan strategian valmisteluun?

Tosiasia on, että moni työntekijä tuntee jäävänsä kaupungin organisaatiossa äänettömän yhtiönaisen- tai miehen asemaan. Työ kelpaa, mutta vaikutusmahdollisuudet omaan työhön tuntuvat vähäisiltä. Tämä on erittäin olennainen asia työntekijöiden jaksamisen kannalta, että tällaista tunnetta ei pääse syntymään eikä tosiasiallisesti tällaista tilannettakaan.

Teen seuraavat ponnet.

Ponsi 1:

Hyväksyessään henkilöstöstrategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että henkilöstömitoitukset tulee tarkistaa vastaamaan tehtävien mukaista tarvetta ja päättää tarvittavista palkkauksista.

Ponsi 2:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että eläkkeelle Helsingin kaupungissa jäävien työelämäkokemuksen ja tiedon siirtämiseen nuoremmille työntekijöille kehitetään toimivia välineitä.

Ponsi 3:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että sijaisten palkkaamista työntekijöiden poissaoloja korvaamaan tehostetaan kehittämällä omaa varahenkilöstöjärjestelmää.

Ponsi 4:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että työpaikkakohtaisesti etsitään keinoja sairauspoissaolojen ennaltaehkäisemiseksi.

Ja ponsi 5:

Helsinki-lisän käyttöön ottaminen selvitetään pikaisesti.

Kiitän samalla tavalla kuin muutkin ryhmät tämän strategian valmistelusta Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta.

Toivon, että kuulemme apulaiskaupunginjohtajalta vastauksia siihen, miten konkreettisesti tämä strategia viedään työpaikoille.

Ärade ordförande, bästa fullmäktige, hyvät valtuustokollegat.

Pensionsboomen är inte på kommande - den är redan här.

De stora årsklasserna har börjat ta tillvara möjligheten att få gå i deltidspension eller deltidssjukpension. Före 2010 uppnår 3 600 av stadens nu drygt 38 000 anställda pensionsåldern. Sfp:s fullmäktigegrupp noterar med tillfredsställelse, att Helsingfors på allvar har satsat på en personalstrategi, som bygger på en ambitiös vision: om staden som en attraktiv, konkurrenskraftig och dynamisk arbetsgivare. Personalen å sin sida är kunnig, har förmåga att förnya sig, alla mår bra och förstår att de utför ett viktigt samhälleligt arbete. Staden och personalen producerar tillsammans ett kvalitetsarbete på ett ekonomiskt sätt.

Man sätter alltså målet högt. Vi får hoppas att målet också är på en realistisk nivå. Strategin omspänner ju bara tre år.

De yngre årsklasserna är betydligt mindre än efterkrigsårens barnkullar och dessutom har de ungas intresse för att utbilda sig inom vårdsektorn och utbildningssektorn minskat. Det råder ingen trängsel längre vid intagningen till sjukvårdsinstituten. Lärarna konstaterar att man i dag får ta in "allt som rör sig och som man kan locka in genom dörrarna". De gamla bekymrar sig alltså med fog för vem som skall vårda dem den dag då de kanske blir skröpliga och hjälplösa.

Helsingfors fattade under ekonomiskt trängda tider beslutet att inte säga upp fast anställd personal och borde alltså kunna uppfattas som en stabil arbetsgivare. Men vi vet att det inte räcker i konkurrensen med den privata sektorn. Dagens melodi är flexibilitet. Arbetstagarna vill kunna bestämma mera om sin arbetstid och fritid och de vill kunna påverka sin egen arbetssituation. Ett bra exempel på långt driven flexibilitet hittar vi hos städ- och serviceföretaget SOL. Här har den offentliga sektorns stelbenta byråkrati mycket att lära. Vi står inför faktum - det blir arbetstagarna som mycket långt kommer att diktera villkoren. Heltidsjobb får vika för deltid, halvtid och flextid. Det ställer stora krav på arbetsledningens förmåga att pussla ihop ett arbetsschema, särskilt inom vårdarbetet. God ledarutbildning är en nödvändighet.

Miten tehdä byrokraattisesti johdettu kunnallissektori houkuttelevaksi, kilpailukykyiseksi ja dynaamiseksi työnantajaksi, siinä on Helsingille haaste.

Rkp:n ryhmän mielestä aloitettu seudullinen yhteistyö on erittäin tärkeä askel rekrytoinnissa. Työvoiman turha liikkuminen voidaan estää yhteisellä palkkastrategialla ja henkilökunnan jatkokoulutusta voidaan suunnitella ja toteuttaa yhdessä. Strategiassa mainittu jatkuva oppiminen on suurten kuntien suuren volyymin avulla helpompi järjestää. Tämä on omiaan takaamaan motivoidun ja osaavan henkilökunnan jatkuva läsnäolo kaupungin eri työpaikoilla.

Haluamme tässä yhteydessä muistuttaa ruotsinkielisen henkilökunnan ja ruotsinkielellä palvelevan muun henkilökunnan ammatillisista koulutustarpeista ruotsinkielellä. Kun koulutettava ryhmä suurenee kuntayhteistyön mukana, kursseja voidaan järjestää taloudellisemmin ja räätälöidä tarpeiden mukaiseksi. Tämä koskee myös pieniä erityisryhmiä kuntien palveluksessa. Sana "koulutuspolku" antaa ymmärtää, että yksilön jatkokoulutustarve pyritään tyydyttämään vuosien varrella eikä karttuva ikä muodostu lisäopin esteeksi.

Är Helsingfors i dag en dynamisk arbetsgivare såsom i visionen - en som vet vad den gör och kan motivera varför, så att arbetstagaren inte blir vilsen och frustrerad? Stora förändringar - t.ex. kommunsammanslagningar - medför ohjälpligt en lång tid av oro för personalen. Om inte arbetsgivaren = staden då planerar och motiverar förändringarna i klartext och förnuftigt och involverar personalen från början i processen, fungerar staden inte som en dynamisk arbetsgivare och följden kan bli att personalen frustrerad "röstar med fötterna". Det här är bra att minnas för alla fullmäktigekollegor, ni som euforiskt talar om ett sammanslaget Metropol-Helsingfors. Det tar lång tid att sy ihop två-tre-fyra förvaltningskulturer så att en pålitlig, dynamisk ny arbetsgivare uppstår. Vi har färska erfarenheter från sammanslagningen av Nylands och Helsingfors sjukvårdsdistrikt med HUCS till dagens HNS. Processen har pågått i fem år och är inte på långt när slutförd än. Arbetet på den svåraste delen, i huvudstadsregionen HUCS, har bara nått sin början.

Garantier för att Helsingfors om tio år har en både fulltalig och kvalificerad personal får vi enligt strategiförslaget bland annat genom att förutse behovet av personal. Som första åtgärd borde staden kunna påverka yrkesskolor och yrkeshögskolor i tid, så att kompetensförsörjningen är tryggad. Här är ingen tid att förlora, som vi vet. Vad har staden gjort för att påverka lärarutbildningen t.ex.? Vi har ett alltför högt antal obehöriga lärare och vi har redan länge vetat att vi kommer att få stor brist på ämneslärare och yrkesskollärare. Situationen i de svenska skolorna kan bara hjälpas upp av en fullständig lärarutbildning här nere i söder. Staden borde tillsammans med grannkommunerna försöka förmå Pedagogiska fakulteten i Vasa att ordna distansstudier i Helsingfors. Vi kommer att ha stor brist på barnträdgårdslärare också. Staden bör alltså knyta kontakter även till Jakobstad i samma ärende.

Henkilöstöstrategian eräs otsikko kuuluu "Parannetaan kaupungin mainetta työnantajana". Yksi keino olisi varmistaa, ettei henkilökuntaa enää palkata vain osaksi vuotta, syksystä kevääseen ja heitetä kylmästi työttömyyteen kesäksi, kuten usein tapahtuu esimerkiksi kouluavustajien kohdalla. Tiedetäänhän että näitä avustajia tarvitaan taas syksyllä. Tätä henkilökuntaa voitaisiin houkutella esimerkiksi sijaisiksi muihin tehtäviin. Osaamista varmistettaisiin aikaisemmin mainitun jatko- tai lisäkoulutuksen avulla.

En premierande lönesättning, som beaktar hur krävande arbetsuppgiften är och som belönar ett särskilt gott resultat, är givetvis en utmärk tanke. Det svåra blir att skapa ett instrument för mätningen. Sfp-gruppen vill igen poängtera att ledarskapsutbildningen är A och O, för varenda anställd har rätt till en bra chef. Det är arbetsledningen som i stor utsträckning avgör hurudan stämningen på arbetsplatsen är. Om staden får gott rykte som arbetsgivare minskar rekryteringsproblemen. En bra arbetsgivare står sig väl i konkurrensen.

Maahanmuuttajat ovat jo kauan olleet työvoimareservinä, jonka mahdollisuuksiin ei ole tarpeeksi luotettu. Kielitaitoja vailla oleville, mutta muuten koulutetuille maahanmuuttajille ei helposti tarjota kunnon työpaikkaa. Mikäli kaupunki todellakin haluaa saada tarvitsemansa työvoiman, tulisi ammatillisia kielikursseja järjestää pikaisesti sekä suomen että ruotsinkielellä. Työtehtäviin, joissa verbaalista kommunikointia ei juuri tarvita, tulisi houkutella ulkomaalaistaustaisia henkilöitä ja kouluttaa heitä työn ohella. Kielilisän maksamista voisi harkita myös muiden kielten kuin suomen ja ruotsin tehtävissä, missä palvelua vierailla kielillä tarvitaan. Hoitoalalla on jo näyttöä siitä, että maahanmuuttajat voivat täydentää ja kohentaa työyhteisön laatua oman kulttuuritaustansa ja inhimillisen asenteensa avulla. Lisäämällä maahanmuuttajien osuutta kaupungin henkilöstössä varmistetaan myös maahanmuuttajaväestön parempi luottamus kunnalliseen palveluun ja yhteiskuntarakenteeseemme.

Når många går i pension samtidigt finns det en risk att det uppstår kunskapsluckor. Därför tycker Sfp-gruppen att det vore viktigt om man vid anställning av ny personal - i synnerhet personer i ledande ställning - kunde se till att en viss överlappning i tid kan ske. Då hinner den avgående personen instruera och informera den nya och dyrbar erfarenhet och kunskap går inte förlorad. En viktig punkt i strategin är också personalens rörlighet, att man från början gör det klart och kommer överens med de anställda om att det kan bli fråga om nya arbetsuppgifter inom staden om verksamheten förändras eller upphör. Självklart är att fortbildning för uppgifterna då skall ges.

Ärade ordförande.

I anslutning till det jag redan nämnt framför jag följande två hemställningsklämmar:

Stadsfullmäktige förutsätter att staden inleder ett intensifierat samarbete med de finsk- och svenskspråkiga yrkesskolor, yrkeshögskolor och universitet som utbildar personal för vård- och utbildningssektorn, för att säkerställa tillgången till kompetent arbetskraft i framtiden.

Ja toinen toivomusponsi:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että maahanmuuttajataustaisia henkilöitä otetaan työpaikkakoulutukseen kaupungin hallintokunnissa ja että heille annetaan mahdollisuus osallistua työn ohella sellaiseen pätevöittävään suomen ja ruotsin kielen koulutukseen, jota työ edellyttää.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Aluksi haluaisin kannattaa valtuutettu Moision kaikkia kolmea toivomuspontta ja valtuutettu Dahlbergin kahta pontta.

Kaupunginvaltuusto on käsitellyt edellisen kerran kaupungin henkilöstöstrategiaa lähes seitsemän vuotta sitten. Tällöin käsittelyssä oli henkilöstöstrategia vuosille 1999 - 2004. Käsittelyssämme nyt olevan uuden strategian valmistelu aloitettiin syksyllä 2004, siis vain muutamaa kuukautta ennen kuin edellisen virallinen voimassaoloaika loppui. Käytännössä kaupungillamme ei siis ole ollut viime vuonna lainkaan voimassa olevaa henkilöstöstrategiaa. Keskustan valtuustoryhmä hämmästelee tätä, koska pidämme käsittelyssämme olevaa asiaa erittäin merkittävänä.

Helsingin kaupunki on lähes 40 000 ihmisen työnantaja. Työnantajan toiminnalla on erittäin suuri merkitys työntekijöiden elämään, ei vain työssä jaksamiseen, vaan työntekijän kokemus työstään vaikuttaa häneen kokonaisvaltaisesti ja edelleen myös hänen läheisiinsä. Kaupungin työnantajapolitiikan jäljet heijastuvat siis edelleen tuhansiin koteihin ja perheisiin. On myös todettava, että toimintaympäristö ja työelämä ovat muuttuneet melko paljon viimeisen seitsemän vuoden aikana, joten strategian uudistaminen on välttämätöntä. Tosin käsittelyssämme olevat muutaman sivun tekstit ovat osin hyvinkin ylimalkaisia - strategiapaperin toimenpiteet eivät kaikin osin avaudu, eikä niistä löydy vastausta siihen, miten toimenpiteet on aiottu käytännössä toteuttaa.

Keskustan valtuustoryhmä on kantanut jo useamman vuoden ajan huolta kaupunkimme työnantajakuvasta. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollossa motivoituneen, ammattitaitoisen ja pätevän työvoiman saannissa on ollut vaikeuksia jo useamman vuoden ajan. Nyt samaa viestiä kuuluu jo sekä yksityiseltä että kolmannelta sektorilta. Tämä on todella huolestuttavaa. Samaan aikaan nuorten keskuudessa tehdyissä tutkimuksissa julkisen sektorin työnantajakuva on heikentynyt ja kuntia ei nähdä houkuttelevina työnantajina. Kuntasektorilla työntekijöiden kehittymisen mahdollisuuksien ajatellaan myös olevan heikot.

Kuntasektorin mahdollisuuksia kilpailla osaavasta työvoimasta on parannettava. Mahdollisuutemme kilpailla vain palkkapolitiikalla eivät ole kovinkaan loistavat. Onkin mietittävä muita keinoja, joita voimme käyttää. On jopa paradoksaalista, että kaupunki kouluttaa omissa oppilaitoksissaan vuosittain tuhansia eri alojen ammattilaisia, mutta samaan aikaan kaupungilla itsellään on juuri samoilla aloilla pulaa osaavasta työvoimasta. Me emme kykene rekrytoimaan omista kouluistamme työntekijöitä, valmistuvia ammattilaisia omaan palvelukseemme.

Määräaikaisten työsuhteiden osuus on julkisella sektorilla huomattavan suuri. Helsingin kaupungin osalta tilanne on kehittynyt positiiviseen suuntaan, mutta edelleen voidaan todeta, että julkisella sektorilla monissa tilanteissa liikutaan jopa harmaalla alueella. Määräaikaisten työsuhteiden ketjuttaminen perusteettomasti on kielletty lailla. Lain kirjainta noudatetaankin yleensä, mutta lain henki ei välttämättä aina toteudu.

Valtuustoryhmämme on tyytyväinen, että virastoissamme, erityisesti opetus- ja sosiaalivirastossa sekä terveyskeskuksessa, on edetty oikeaan suuntaan, kun on luotu varahenkilöstöjärjestelmiä, mutta mielestämme järjestelmiä pitäisi vielä laajentaa. Helsingissä olisi kaupungin ison koon ansiosta mahdollisuuksia hoitaa vielä nykyistä enemmän sekä pidempiä, että lyhyempiä sijaisuuksia vakituisen varahenkilöstön voimin, jos halua vain on. Samalla saisimme kirkastettua kuvaamme työnantajana, erityisesti nuorempien työntekijöiden silmissä.

Kaupunginhallitus käsitteli vasta kahta pontta työsuhdematkalipun käyttöönotosta. Toinen viime syksynä hyväksytty ponsi oli ryhmämme esittämä.

Kävimme työsuhdematkalipun käyttöönotosta keskustelua myös budjettineuvottelujen yhteydessä. Vastatessaan ponsiin kaupunginhallitus totesi, että työsuhdematkalipun käyttöön ottaminen sopisi luontevaksi osaksi kaupungin uudistuvaa henkilöstöstrategiaa, ja sen käyttöönottoa ollaankin vakavasti harkitsemassa. Ryhmämme mielestä valtuuston on nyt toimittava ja varattava ensi vuoden budjettiin reilut 2,5 miljoonaa euroa, jotka on laskettu lipun käyttöönoton hinnaksi.

Ryhmämme mielestä meidän olisi syytä myös pohtia sitä, että voisimmeko rakentaa kaupungille jonkin tyyppistä työsuhdeasuntoreserviä, johon voisi varata lyhyisiin määräaikaisiin vuokrasuhteisiin tänne työhön tuleville asuntoja ja sillä tavalla houkutella meille osaavaa työvoimaa, esimerkiksi sosiaali- ja terveyssektorille.

Viime vuonna uudistettu tasa-arvolaki velvoittaa yli 30 henkeä työllistävät työnantajat laatimaan työpaikoille tasa-arvosuunnitelman sanktioiden uhalla. Helsingin kaupunki on työnantajana ollut tasa-arvosuunnittelussa edistyksellinen ja kaupungillamme on ollut jo vuodesta 1996 oma tasa-arvosuunnitelma, jota on tarkistettu, sitäkin vuonna 1999, eli siis lähes seitsemän vuotta sitten. Kaupungin tasa-arvosuunnitelma ei sisällä vain henkilöstönäkökulmaa, vaan suunnitelman toinen osa käsittelee toiminnallista tasa-arvoa palveluiden käyttäjien, kuntalaisten näkökulmasta.

Tasa-arvosuunnitelmamme on siis nyt jo kovin vanha, ja erityisesti tasa-arvolain uudistamisen myötä myös oma suunnitelmamme kaipaa uudistamista. Keskustelin ensimmäisen kerran tästä asiasta, noin vuosi sitten apulaiskaupunginjohtaja Björklundin kanssa, ja olemme nyt erittäin tyytyväisiä siihen, että tasa-arvosuunnitelman uudistustyö onkin nyt käynnissä. Ryhmämme odottaa mielenkiinnolla suunnitelman tuloa valtuuston käsittelyyn. Meille luvattiin, että se tulisi kevätkauden aikana.

Uudistettavaan tasa-arvosuunnitelmaan on luotava välineet ongelmien ennaltaehkäisyyn ja syntyneisiin ongelmiin reagointiin erilaisilla työpaikoilla. Jokaisella työyhteisön työntekijällä pitää olla selvä käsitys siitä, miten ongelmatilanteissa toimitaan ja kenen puoleen työntekijät voivat omassa työyhteisössään kääntyä. Tasa-arvosuunnittelusta on järjestettävä myös asianmukaista koulutusta työpaikoilla.

Kaupungin työpaikoilla on oltava yhteisesti sovitut, selvät toimintatavat muihinkin kuin tasa-arvo-ongelmiin puuttumisessa ja ongelmien ennaltaehkäisystä. Esimerkiksi työturvallisuusongelmiin, työpaikkakiusaamiseen tai päihdeongelmiin puuttuminen on huomattavasti helpompaa, kun toimintatapa on kirjattu ylös ja se on yhtenäinen kaikkien työntekijöiden kohdalla. Ongelmien puheeksi ottaminen helpottuu.

Arvoisa puheenjohtaja.

Helsingissä on iso maahanmuuttajavähemmistö. Maahanmuuttajat ovat myös kaupungin palvelujen käyttäjiä. Monien maahanmuuttajien palvelujen tarve poikkeaa kantaväestöstä, ei ainoastaan kielikysymysten, vaan myös kulttuurierojen takia. Maahanmuuttajien riski syrjäytyä yhteiskunnasta on suurempi. Parantamalla palvelujärjestelmämme kykyä kohdata ja auttaa heitä, voimme ehkäistä tehokkaasti ongelmia. Maahanmuuttajien työllistymisen esteenä on usein puutteellinen suomen kielen taito. Tällä hetkellä erityisesti kotonaan pitkään lapsiaan hoitavat naiset jäävät usein väliinputoajiksi ja ilman asianmukaista kielikoulutusta. Heidän mahdollisuutensa päästä työelämään ovatkin mm. tästä syystä hyvin heikot lasten vartuttua.

Kaupungille olisi erittäin tärkeää myös työnantajapolitiikassaan ja -stetegioissaan miettiä sitä, miten voisimme myös hyödyntää maahanmuuttajien jo valmiiksi omaamaa vahvaa kielitaitoa ja meille vieraiden kulttuurien tuntemusta. Toisaalta myös kaikkien muiden työntekijöidemme, niin kielitaidon kuin erityisesti vieraiden kulttuurien tuntemuksen lisääminen, on välttämätöntä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon puolella on tunnustettava se tosiasia, että emme kykene hoitamaan nykyisen osaamisen turvin ikääntyviä maahanmuuttajia - eikä heidän määränsä suinkaan ole vähäinen.

Helsingin kaupungin pitää toimia esikuvallisena työnantajana muille alueella toimiville työntantajille. Henkilöstöstrategiasta puuttuu selkeästi kaupunkityönantajan yhteiskuntavastuullinen näkökulma. Kaupunkimme toimii jo tällä hetkellä työnantajana useille vajaakuntoisille tai mielenterveyskuntoutujille, mutta virastoissamme olisi loistavat mahdollisuudet tarjota esimerkiksi mielenterveyskuntoutujille siirtymätyöpaikkoja.

Niin maahanmuuttajien kuin vajaakuntoisten tai työrajoitteistenkin työllistämisessä törmätään työyhteisöissä vielä liian usein vaikeuteen kohdata ja sietää erilaisuutta. On sanottukin, että hyvä johtaja sietää erilaisuutta ympärillään ja kykenee sen avulla tekemään omasta työyhteisöstään luovan. Henkilöstöstrategiassa puhutaan kyllä johtamisesta ja muutostilanteista, mutta ei kyvystä toimia erilaisten ihmisten johtajana tai työyhteisön suvaitsevaisuuden ja erilaisuuden sietokyvyn lisäämisestä.

Henkilöstön työhyvinvointi ja työssä jaksaminen ovat tutkimustenkin mukaan riippuvaisia siitä, miten he kokevat voivansa vaikuttaa omaan työhönsä ja osallistua sen suunnitteluun. Arvostava, oikeudenmukainen johtamiskulttuuri voi toteutua niin jokapäiväisessä arjessa kuin muutostilanteissakin vain, jos johdon ja henkilökunnan välillä on toimivat hyvät keskusteluyhteydet ja tiedonvälitys on suoraa ja avointa. Muutosvastarintakin on usein sitä vähäisempää, mitä aiemmin muutosprosessin vaikutuspiirissä olevat työntekijät saavat asiallista tietoa ja pääsevät myös itse osallisiksi muutosten suunnitteluun.

Arvoisa puheenjohtaja.

Lopuksi Keskustan valtuustoryhmä ihmettelee suuresti sitä, että henkilöstöstrategia ei tunnu huomioivan juuri lainkaan työntekijöiden muuta elämää.

Viime vuosina keskustelua työelämästä ja työssä jaksamisesta on leimallisesti värittänyt keskustelu työn ja perheen yhteensovittamisesta. Kaupunkimme henkilöstöstrategia tuntuu ohittavan tämän kysymyksen täysin. Sitä ei mainita sanallakaan koko strategiapaperissa. Tosiasia on kuitenkin se, että työnantajan suhtautuminen niin perheen perustamiseen kuin perhe-elämän muuttuvien tarpeiden, kuten esimerkiksi lasten yllättävien sairastumisten tai hoitovapaiden tai toisaalta ikääntyvien omaisten hoitamisen osalta, vaikuttaa erittäin paljon, ei vain työntekijöiden työssä jaksamiseen, vaan myös työnantajakuvaan.

Ryhmämme mielestä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen kysymykset on nostettava virastoiden omiin strategiapapereihin sekä mies- että naispuolisten työtekijöiden osalta.

Kaikesta näistä puheista huolimatta haluamme kuitenkin kiittää strategian valmistelutyöstä ja olla mukana hyväksymässä strategiaa.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Haluan ensiksi kannattaa valtuutettu Dahlbergin tekemiä toivomusponsia.

Kaupungin palveluksessa on vakituisesti yli 31 000 henkilöä. Määräaikaisesti työllistämme lähes 7 000. Mutta eri syistä poissa töistä on kuitenkin koko ajan noin 20 % työvoimasta. Heille ei suinkaan aina ole sijaisia käytettävissä, varsinkaan sosiaali- ja terveyssektoreilla.

Työvoimamme keski-ikä on korkea, se on naisvaltaista ja tästä syystä tuottavuus on pysynyt hyvänä, kun varttuneemmilla työntekijöillä ei ole poissaoloja lasten sairastamisen vuoksi ja he ovat kokeneita ammattilaisia. Tämä hyvä tilanne ei kuitenkaan tule jatkumaan. Sillä sijaisten puuttuminen on merkittävä riskitekijä, joka johtaa työuupumukseen ja enenevässä määrin erityisesti pitkiin sairauslomiin. Viimeisten tilastojen mukaan kuntien työntekijät eläköityvät Suomessa työkyvyttömyyseläkkeelle keskimäärin 54 vuoden iässä, mikä on selvästi varhemmin kuin muissa Pohjoismaissa. Tästä aiheutuu yhteiskunnalle Suomessa erittäin merkittävä tappio.

Mitä työntekijämme sitten itse tästä tilanteesta sanovat? Sen voi lukea vaikkapa SuPerin ja Tehyn ammattiosastoilta toissapäivänä saapuneesta keskustelukutsusta valtuutetuille. Siteeraan tätä keskustelukutsua. Tässä tulee mielestäni hyvin esiin se, mistä kenkä tällä hetkellä puristaa monella työpaikalla.

"Asiakkaiden hoivan ja huolenpidon turvaaminen ja siihen liittyen henkilöstön jaksaminen on huolestuttavaa. Henkilöstön - niin vakituisten kuin sijaisten - saaminen vaikeutuu jatkuvasti. Haluamme keskustella ja kuulla päättäjien linjauksia, kuinka arjesta selvitään nykyisellä henkilöstömitoituksella - joka sekään ei toteudu - samalla kun laitoksiin tulevien vanhusten ollessa hoidollisesti entistä vaativampia. Tämä yhtälö ei ole tasapainossa... Mitä mielestänne pitäisi tehdä, että saamme meistä kiinnostavan ja haasteellisen vanhustenhoidon vetovoimaiseksi työksi, jota nuoretkin haluaisivat tehdä? Olemme tilanteessa, että työ on niin kuormittavaa ja kiireistä, ettei se kiinnosta nuoria. 'Pieni palkka, raskas työ, ikävät työajat'. Vanhustenhoidon arki on yllättäviä, pitkiä työvuoroja, vajautta nykyisessäkin mitoituksessa, riittämättömyyden tunnetta ja lisääntyviä sairauspoissaoloja."

Yllälukemani sitaatti määrittelee SuPerin ja Tehyn työntekijöiden näkökulmasta keskeiset ongelmat tällä hetkellä. Samansuuntainen tilanne lienee myös useimmilla muillakin sektoreilla.

Mitä me päättäjät voimme tässä tilanteessa tehdä?

Mielestäni on syytä kartoittaa ongelmien syyt ja pyrkiä puuttumaan niihin.

Jos ajatellaan ensin varhaista työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä, niin on syytä todeta, että tuki- ja liikuntaelinten ongelmat ja uupumukseen liittyvät poissaolot ovat ohittaneet esimerkiksi sydän- ja verisuonisairaudet työkyvyttömyyden syinä. Varovasti arvioiden tässäkin kaupungissa vuosittain noin tuhat kaupungin työntekijää siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle tuki- ja liikuntaelinten ongelmien takia. Se on melkoinen määrä. Suomessa tämä kokonaisluku on noin neljänkymmenen tuhannen luokkaa kaikilla työpaikoilla. Eli näiden syiden vuoksi Suomessa työntekijät joutuvat ennenaikaiselle eläkkeelle muita Pohjoismaita useammin.

Nämä tosiasiat on toki huomioitu henkilöstöstrategiassa, mutta olisi perusteltua selvittää, miksi muissa Pohjoismaissa jaksetaan olla pidempään työelämässä. Eräs syy voi olla suurempi henkilöstömitoitus palveluja tuottavissa yksiköissä sekä paradoksaalisesti myös suurempi lyhytaikaisten sairauspoissaolojen määrä, esimerkiksi Ruotsissa, mikä mielestäni paradoksaalisesti kertoo toimivasta työterveyshuollosta. On nimittäin mahdollista, että tämä lisää lopulta aktiivisen työuran pituutta ja lykkää tuonnemmaksi liian varhaista työkyvyttömyyseläkkeelle joutumista. Se voi olla osittain suomalaista työntekokulttuuria. Meillähän on erittäin hyvän moraalin omaavia työntekijöitä, jotka "vetävät itsensä hampaat irvessä sisulla" loppuun asti ja sitten romahtavat ja joutuvat pitkille sairaslomille ja ehkä sitä kautta varhaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. Muissa Pohjoismaissa todennäköisesti haetaan ja myös saadaan lyhytaikaista sairauslomaa enemmän. Vaikuttaa siltä, että työterveyshuolto meillä on alimitoitettua, samoin kuin kuntoutus.

Lisäksi palkat ovat muissa Pohjoismaissa selvästi paremmat. Eräs ystäväni, nuori erikoistuva lääkäri lähti äskettäin Norjaan töihin nuoren perheensä kanssa. Hän sanoi, että täytyy mennä Norjaan töihin, kun pitäisi ostaa asunto. Eli tämäkin on tärkeä kilpailuelementti. Juuri tämän vuoksi ammattitaitoista työvoimaa vuotaa ulos maastamme tuhansittain. Meillä on ilmeisesti - eräiden arvioiden mukaan - 3 000 tai jopa 5 000 hoitohenkilökuntaa ulkomailla ja yli 1 000 lääkäriä. Tämä aiheuttaa erittäin suuren kansantaloudellisen vahingon. Me olemme kouluttaneet nämä henkilöt sadoilla miljoonilla euroilla, tuhansia hoitajia ja lääkäreitä, joille muut EU-maat mielellään maksavat parempaa palkkaa, kun saavat valmiiksi kouluttamamme huippuammattilaiset töihin.

Täällä on todettu myös se, että eläkkeelle siirtyy vuoteen 2010 mennessä noin 10 % työntekijöistämme. On kuitenkin todennäköistä, että työvoimaa tarvitaan heidän tilalleen enemmän kuin heitä siirtyy eläkkeelle, kahdesta syystä:

Naisvaltaisella alalla yhden kokeneen työntekijän tilalle tarvitaan 1,5 nuorta naistyöntekijää, sillä heillä on pieniä lapsia jotka sairastavat. Tämä on tosiasia, joka on syytä muistaa. Lisäksi vanheneva väestö sairastaa enemmän, sosiaaliset ongelmat lisääntyvät ja esimerkiksi kouluissa vaikuttaa siltä, että erityisopetusta tarvitsevien määrä lisääntyy jatkuvasti.

On melko hälyttävä tosiasia, että palvelujen kysyntä ei ole mikään vakio, vaan se lisääntyy jopa nopeammin kuin väestön keski-iän nouseminen edellyttäisi. Voidaan puhua jonkinlaisesta rappeumasairauksien epidemiasta. New York Timesissa oli jokunen päivä sitten artikkeli, jossa kerrotaan, että New Yorkissa peräti 12,5 % väestöstä sairastaa diabetesta. Mutta on se meilläkin ongelma. Suomessakin pian diabetes kuluttaa pian 22 % terveydenhuoltomme voimavaroista ja on arvioitu, että tämä tauti lisääntyy vuoteen 2010 mennessä peräti 70 %. Ja kun lisäämme tähän samanlaisen kustannusten kasvun ortopedisten ongelmien, keuhkoahtaumataudin sekä päihde- ja mielenterveysongelmien osalta, ei tarvitse olla kovin kummoinen ennustaja kun voi todeta, että nykyisen kaltainen järjestelmä, mikä meillä on, kaatuu kustannuskriisiin noin kymmenessä vuodessa.

Markkinavetoinen ratkaisu ei tätä ongelmaa ratkaise, sillä ovathan esimerkiksi USA:n terveydenhuoltomenot meihin verrattuna kaksinkertaiset ja siitä huolimatta järjestelmä ei palvele kaikkia. Meidän järjestelmämme on hyvä. Se pystyy tällä hetkellä parempaan lopputulokseen ns. "puoleen hintaan". Mutta näin ei valitettavasti jatkossa tule tapahtumaan, ellemme tee seuraavan suuntaisia toimenpiteitä niiden kannatettavien ehdotusten lisäksi, jotka on kirjattu henkilöstöstrategiaan:

- henkilöstömitoitus tulee saattaa samalle tasolle muiden Pohjoismaiden kanssa

- palkkaus tulee saattaa samalle tasolle muiden Pohjoismaiden kanssa, jotta voimme kilpailla kouluttamastamme työvoimasta, sen sijaan että maksettaisiin erilaisia vaikeasti määriteltäviä "hyvän työntekijän lisiä", jotka saattavat omiaan ennen kaikkea herättämään kateutta

- työterveyshuoltoa tulee tehostaa ja henkilöstön kuntoutusta tulee lisätä pitkien sairauspoissaolojen ja ennenaikaisen työkyvyttömyyseläkkeelle joutumisen estämiseksi

- työvoimaa vuokraavia yrityksiä tulee käyttää vain päivystysluonteisiin ja tilapäisiin tehtäviin, missä työn ja asiakassuhteen jatkuvuus ei ole keskeistä

- yksityisiä palveluja tuottavia yksiköitä tulee toki käyttää palvelujen kysynnän huippuja tasaamaan, jotta vältytään omien laitosten rakentamiselta, jotka sitten saattavat jäädä tyhjiksi

- omaisten osallistumista palvelujen tuottamiseen on tuettava voimakkaasti ja ennen kaikkea

- asiakkaita, potilaita, kaupunkilaisia on kuntoutettava omatoimiseen selviytymiseen.

Helsingin palvelut ovat Suomen parhaat. Siitä ei ole epäilystäkään. Meidän tehtävämme on varmistaa, että jatkossa ne ovat vieläkin paremmat ja varmistaa, että voimme kilpailla niukkenevasta työvoimasta menestyksekkäästi.

Arvoisa puheenjohtaja.

Lopuksi haluan tukea henkilöstöstrategiaa. Ryhmämme tukee sitä.

Esitän toivomusponnen:

Hyväksyessään henkilöstöstrategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää eri henkilöstöryhmien työterveyshuollon riittävyyttä.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuustotoverit. Rakkaat naiset, hyvät herrat.

Oppi-isäni Juha Tanttu sanoi, että kun kuulet sanan "strategia", poista revolverista varmistin. Pitäisikö nyt niin tehdä? Mielestäni pitäisi. Miksi näin?

Puhutaan työntekijöiden palkitsemisesta ja samalla syyllistetään liki täyden työuran tehneitä kokeneita, hyviä työntekijöitä ikääntymisestä. He ovat ikääntyneitä, "ikäviä ihmisiä", joista pitää päästä eroon. Ja kun heistä päästään eroon, niin he räjäyttävät vielä eläkepommin lähtiessään. Ennen heitä kiitettiin ja annettiin kultakello lähtiessä. Nyt nämä ihmiset ovat rasite.

Mihin se johtaa, kun olet työpaikalla rasite? Sehän johtaa siihen, että kynnys lähteä sairaslomalle madaltuu huimaa vauhtia, tulee psyykkisiä ongelmia: minusta ei ole enää mihinkään, vaikka näillä kokeneilla työntekijöillä, "harmailla panttereilla" olisi paljon annettavaa. Tämä on mielestäni ensimmäinen asia, joka on korjattava. Asenne vanhoja työntekijöitä kohtaan on väärä, täysin virheellinen. Miksi näin?

Perussuomalaiset haluavat kiinnittää nimenomaista huomiota eläkeläisten, pätevien työntekijöiden hallussa olevaan ns. hiljaiseen tietoon, josta täällä valtuutettu Moisio ilmeisesti toi jo asian esille. On suoraan sanottuna tuhlausta, ellei tätä hiljaista tietoa saada siirrettyä mahdollisimman paljon uusille nuorille työntekijöille, jotka joutuvat palvelutuotannon monipuolistumisen eteen. Ikääntyvä väestö osaa vielä vaatia entistä enemmän huomiota tarpeineen. Siinä on haastetta kerrakseen.

Pääkaupunkiseudun kuntien välinen yhteistyö vaatii todennäköisesti henkilöstön kierrättämistä. Olisi ihan järkevää, että Helsingistä menisi työntekijöitä Espoolle ja saisimme vaihto-oppilaita sieltä. Täten yhdenmukaistaisimme käytäntöä, samalla palkkataso hakeutuisi oikeisiin uomiin, ei olisi suuria eroja, saisimme tietotaitoa, sitä, mitä siellä on hyvää ja veisimme sinne sitä mitä meillä on hyvää, tulisi synergisiä etuja.

Se vaatii asennemuutosta. Sen asennemuutoksen pitää olla melkoinen. Se pitää olla meillä päättäjillä, se asennemuutos. Kyllä työntekijät ovat valmiit varmasti tähän. Elikkä pääkaupunkiseudun kunnissa on nähtävä nämä henkilöresurssit kokonaisuutena. Ei ole meillä Helsingin eikä ole Espoon, ei ole Vantaan henkilöstöä. Yli rajojenhan tässä reissataan kaiken aikaa. Elikkä meidän on tuettava yksittäistä työntekijää siten, että hän tuntee olevansa hyödyllinen, hän hyödyttää tätä yhteisöä, tätä yhteiskuntaa.

Näitä teesejä korostaen me Perussuomalaiset kannatamme esitettyä henkilöstövisiostrategiaa ja haluamme hyväksyä sen.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat.

Kaupunginhallituksen esittämässä henkilöstöstrategiassa on monia hyviä tavoitteita. Esityksen mukaan varmistetaan riittävät henkilöstöresurssit, huolehditaan palvelussuhdeturvasta ja työhyvinvoinnista, edistetään osaamista, kannustetaan kilpailukykyisellä ja oikeudenmukaisella palkitsemisjärjestelmällä sekä hallitaan muutostilanteet osallistumisella ja yhteistoiminnalla.

Mutta missä ovat keinot ja resurssit, joilla tavoitteet aiotaan toteuttaa? Strategia on kirjoitettu ikään kuin ei tarvittaisi mitään isompaa muutosta nykytilanteeseen. Tässä paperissa ei myöskään arvioida sitä, missä suhteessa tavoitteet ovat talousarvioon ja taloussuunnitelmaan.

Kaupungin henkilöstön määrä on supistunut kolmessa vuodessa yli 40 000:sta noin 38 000:een. Samaan aikaan erityisesti sosiaali-, terveys- ja koulutoimen tehtävät ovat käyneet entistä vaativammaksi. Kun näiden alojen palkkaus on jäänyt jälkeen muuta maata nopeammasta kustannustason noususta ja vastaavista yksityisen puolen palkoista, on Helsingillä huomattavia vaikeuksia monessa tapauksessa saada päteviä työnhakijoita. Työssä jaksamisen ongelmat ja sairauspoissaolot lisääntyvät.

Vakinaisesta henkilöstöstä on huutava pula etenkin sosiaali- ja terveyspalveluissa. Hyväksytyn talousarvion ja taloussuunnitelman puitteissa henkilöstövajaus tulee lähivuosina vain pahenemaan. Henkilöstöstrategian toimenpideohjelma ei sisällä kuitenkaan mitään esityksiä henkilöstön määrän lisäämiseksi vuosina 2006 - 2008.

Kaupunki on päättänyt laajentaa kilpailuttamista ja lisätä ostopalvelujen käyttöä. Kunta- ja palvelurakennehankkeessa on tarkoitus - ainakin kokoomuksen viime valtuustossa esittämän mukaan - toteuttaa suuri askel ulkoistamisen ja yksityistämisen suuntaan. Tätä taustaa vasten henkilöstöstrategian lupaukset pitää huolta palvelussuhdeturvasta vaikuttavat vähintäänkin katteettomilta.

Kaikkien kaupungin virastojen ja laitosten palkkaohjelmat aiotaan laajentaa maaliskuuhun mennessä palkitsemisohjelmiksi. Kysyn vain, millä eväillä? Ja miksi tällainen kiire, kun Helsingissä on jo puolet kaikista kunta-alalla tulospalkkauksen piirissä olevista työntekijöistä, eikä tähänastisiakaan kokemuksia tulospalkkauksesta ole kunnolla arvioitu?

Kun esimerkiksi sosiaali-, terveys- ja opetusvirastojen budjetit eivät riitä edes kaikkien lakisääteisten palvelujen hoitamiseen, mistä ne ottavat rahat tulospalkkioihin, jotka kirjataan menoeräksi kunkin yksikön budjetin sisälle, kuten ohje kuuluu? Tehdäänkö se - siis tulospalkkioiden maksaminen - vähentämällä henkilöstöä vai heikentämällä palveluja? Vai missä ovat ne summat, joita ei tässä strategiassa kerrota?

Asialla on myös periaatteellisempi puoli. Jossain teollisessa tuotannossa voi löytää selkeät tuloskriteerit, mutta mitä ne ovat esimerkiksi päivähoidossa, terveysasemilla, vanhusten kotihoidossa tai kirjastoissa? Ainakaan siinä ei ole järkeä, että kiinteistöviraston johdolle maksetaan tulospalkkioita siitä, että se käyttää monopolin kaltaista valtaa muiden palvelujen maksamien sisäisten vuokrien korottamiseen. Pahimmillaan tulosjohtamisen seurauksena onkin palvelujen laadun heikentyminen.

Tulospalkkaus koskee Helsingissä jo noin 7 000 kaupungin työntekijää. Helsingin Energian kaltaisessa liikelaitoksessa tulospalkkiot ovat keskimäärin yli 1 350 euroa vuodessa, joillain jopa 3 000 euroa, mutta terveyskeskuksen alueella ne ovat olleet keskimäärin 700 ja kirjastopuolella vain 400 euroa vuodessa. Miten tässä toteutuu henkilöstön oikeudenmukainen ja tasavertainen kohtelu? Entä kuinka tulospalkkauksesta sovitaan? Esimerkiksi Helsingin Energiassa kyllä neuvoteltiin pelisäännöistä, kun tulospalkkioihin alettiin siirtyä, mutta sen jälkeen siitä, paljonko ja kenelle tulospalkkioita maksetaan, ei neuvotella eikä sovita henkilöstön kanssa. Palkitsemisohjelmat ovat tässä suhteessa ristiriidassa henkilöstöstrategiassa toisaalta esitettyjen osallistumista ja yhteistoimintaa koskevien periaatteiden kanssa.

Henkilöstöstrategian toteuttamiseksi esitetystä toimenpideohjelmasta puuttuu Helsinki-lisän maksaminen palkkoihin tai muut vastaavat toimet. Kaupunginjohtajat ovat pitäneet kyllä omalta osaltaan huolta siitä, että heidän palkkojaan on nostettu reippaasti tupo-linjaa enemmän. Mutta samaan aikaan pienipalkkaisilta työntekijöiltä voi mennä jopa puolet palkasta pelkkään asumiseen ja työmatkoihin.

Mielestäni on kaksinaamaista puhua kilpailukykyisestä ja oikeudenmukaisesta palkitsemisjärjestelmästä, jos ei suostuta ottamaan huomioon henkilöstön palkkatasossa pääkaupungin muuta maata roimasti korkeampia vuokria ja muita elinkustannuksia. Kaupunki ei voi olla vetovoimainen ja kilpailukykyinen työnantaja, jollei pieni- ja keskipalkkaisten työntekijöiden palkkatasoa nykyisestä nosteta.

Kaupungin työsuhdeasuntoja on liian vähän ja niiden vuokrat on nostettu yhä lähemmäs markkinavuokria. Tämän seurauksena monen pienipalkkaisen työntekijän on suorastaan pakko hakea asunto kauempaa naapurikunnasta. Työmatkoihin menee näin entistä enemmän aikaa, mikä vaikeuttaa esimerkiksi työn ja perheen yhdistämistä.

Jos Helsinki haluaa kilpailla pätevästä työvoimasta, kaupungin pitää päinvastoin tarjota nykyistä enemmän työntekijöilleen työsuhdeasuntoja ja edullisempia työsuhdeasuntoja. Tämän pitää koskea myöskin HUS:n henkilöstöä.

Jotain merkillistä on mielestäni siinäkin, että vaikka kaikki mediat kertoivat - ja valtuustossakin keskusteltiin - tulossa olevasta työmatkalippulainsäädännöstä, ei sitä otettu huomioon kaupungin talousarviota valmisteltaessa, tai ainakin tällä perusteella vedotaan siihen, että sen käyttöönottoa ei voida tänä vuonna toteuttaa.

Pääkaupunkiseudun kuntien yhteistyötä tarvitaan, mutta sitä ei pidä käyttää työnantajapuolen palkkakartelliin, jolla koetettaisiin lyhytnäköisesti torjua paineita korjata henkilöstön palkkojen ostovoiman jälkeenjääneisyyttä. Helsingin kaupungilla on varaa nostaa matalia palkkoja. Henkilöstöstrategiassa mainittu oikeudenmukaisen palkitsemisen periaate myös edellyttää sitä, onhan työntekijöillä ratkaiseva osuus siinä, että kaupunki-konserni tekee voittoa.

Henkilöstöstrategian toimenpideohjelmassa todetaan aivan oikein, että pysyviin tehtäviin pitää palkata vain vakinaiseen palvelussuhteeseen. Valitettavasti nyt ei aina näin ole. Osa pysyvistä tehtävistä teetetään määräaikaisilla työntekijöillä ja jopa työmarkkinatuella vain pientä ruokarahaa työmarkkinatuen lisäksi saavilla 6 kuukauden pätkissä työllistettävillä. Toisaalta kaupunki ei ole varautunut kunnolla työmarkkinalainsäädännön muutoksen tuomaan kasvaneeseen työllistämisvelvoitteeseen eikä myöskään maahanmuuttajien työllistämiseen.

Hyvät kuulijat.

Henkilöstöresurssien riittävän määrän ja laadun turvaamiseen liittyy kysymys työntekijöiden koulutus- ja täydennyskoulutusmahdollisuuksista. Työnantajalla on ollut tähän lakisääteinen velvollisuus terveydenhuollossa vuoden 2004 alusta lukien ja sosiaalipalveluissa viime elokuusta alkaen. Ennen muuta henkilöstön liian vähäinen määrä ja sijaisten saamisen vaikeus on johtanut siihen, että läheskään kaikkia koulutukseen varattuja määrärahoja ei ole kyetty käyttämään. Kaupungille tarvitaankin huomattava määrä vakinaisia varahenkilöiden ja sijaisten vakansseja. Lisäksi on tärkeää pitää huolta siitä, että pääkaupunkiseudun kuntien henkilöstöpalveluyhtiö Seure ei ylläpidä pätkätyöongelmaa.

Toivoisinkin, että apulaiskaupunginjohtaja voisi tässä vielä illan mittaan selvittää, kuuluivatko niihin määräaikaisten työntekijöiden lukuihin, joita meille esiteltiin tämän asiakohdan yhteydessä, myöskin Seuren kautta palkattavat määräaikaiset työntekijät vai ei? Tietääkseni ne eivät kuulu tähän lukuun, mutta haluaisin varmistuksen tähän.

Lopuksi henkilöstöstrategiaan kirjatusta osallistumisesta ja yhteistoiminnasta:

Kaupunki toimii julkisin verovaroin ja sen toimintaa ohjaavat periaatteessa muu kuin liikevoittojen tavoittelun päämäärä. Kaupunki voi ja sen pitää toimia edelläkävijänä työntekijöiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien kehittämisessä. Tämä olisi myös tärkeä kilpailutekijä työmarkkinoilla. Valitettavasti kaupunki ei nyt tällainen edellä kävijä ole. Esimerkiksi kunta- ja palvelurakennehankkeen valmistelussa ei ole turvattu henkilöstön oikeutta osallistua ja vaikuttaa jo asioiden valmisteluvaiheessa. Yksi henkilöstöryhmien edustajien pienelle joukolle järjestetty informaatiotilaisuus, tai toinenkaan sellainen, ei voi korvata sitä, että koko henkilöstö on aidosti mukana ja että sen mielipiteet myös otetaan huomioon, kun valmistellaan linjanvetoja kunta- ja palvelurakennehankkeesta. Sama koskee kaupungin omia palvelurakenneratkaisuja. Esimerkiksi terveysasemien lopettamisen ja yhdistämisen kaltaisia ratkaisuja on valmisteltu tässä kaupungissa ilman, että terveysasemien henkilöstöä olisi kuultu ennen esitysten viemistä lautakunnan päätettäväksi.

Henkilöstöstrategia on luonteeltaan sellainen asia, joka pitää tietysti valmistella ja sopia yhdessä henkilöstön kanssa.

SKP:n ja asukaslistan ryhmä ei esitä tässä yhteydessä muutoksia tai vastaesityksiä tähän ehdotukseen, jonka toteuttamista myös henkilöstötoimikunta puoltaa.

Esitämme kuitenkin neljä ponsiesitystä tässä strategiassa esitettyjen tavoitteiden toteuttamiseksi. Ne kuuluvat seuraavasti:

Ponsi 1:

kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus valmistelee valtuustolle esityksen toimenpiteistä, joilla turvataan henkilöstöstrategian mukaisesti henkilöstöresurssien määrällinen ja laadullisen riittävyys, työhön perehdyttäminen ja työssä oppiminen sekä ammatilliset täydennys- ja jatkokoulutustarpeet.

Ponsi 2:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus valmistelee yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa esitykset Helsingin muuta maata korkeamman kustannustason huomioon ottavasta Helsinki-lisästä palkkoihin.

Ponsi 3:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus tuo valtuustolle esityksen kilpailun käytön periaatteiden uudistamisesta niin, että henkilöstön palvelussuhdeturvaa vahvistetaan ja että kilpailutusta ei laajenneta ennen kuin nykyisistä kilpailuttamisista on tehty yhdessä henkilöstön kanssa arviot.

Ja lopuksi ponsi 4:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että turvataan henkilöstön osallistuminen kunta- ja palvelurakennehanketta koskeva kaupungin oman ja mahdollisen pääkaupunkiseudun kuntien yhteisen lausunnon valmisteluun ennen päätöksentekoa.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuustokollegat.

Kaupungin henkilöstöstrategian perustavoitteeksi on asetettu osaava, toimintakykyinen, työhönsä sitoutunut ja motivoitunut henkilöstö. Tavoitteet ovat sinällään varsin hienoja, mutta pätevät keinot niiden toteuttamiseen vaatii kyllä aikamoista tarkistusta nykyiseen meininkiin. Joskus tuntuu siltä, että nykytrendi ylipäätään on se, että työntekijän sitoutuminen työhön on vaatimuksena ehdoton ja lähes pyhä, mutta työnantajan sitoutumisella työntekijään ei ole niinkään väliä. Työntekijän ja työnantajan suhde onkin usein kovin epäsuhtaista, kun työntekijä on yleensä ainoa osapuoli, jolta vaaditaan yhtä loistavaa venymistä kuin sidostesukalta.

Julkinen sektori ei voi ikävä kyllä loistaa tässäkään kaupungissa työntekijöidensä selustan turvaavana työnantajana. Elinkeinoelämän valtuuskunnan viime vuonna tekemä suomalaisten arvoja ja asenteita mittaavassa tutkimuksessa, jossa mitataan onnellisuuden peruselementtejä ihmisten elämässä, todettiin, että kärkipäässä ihmisten onnellisuuden muodostumisessa on varma toimeentulo, vakituinen työpaikka, terveys ja läheiset ihmissuhteet. Nämä tekijät eivät tietenkään ole mitenkään yllättäviä. Mutta pointti on tärkeä. Koska me täällä kuitenkin varmaan halutaan onnellisia helsinkiläisiä, niin tätä onnellisuuden näkökulmaa voi miettiä myös kaupungin oman henkilöstöpolitiikan ja työnantajaroolin kannalta. Strategiassa on onneksi kuitenkin kirjaus, että parannetaan kaupungin mainetta työnantajana. Sille on tarvetta.

Kuten valtuutettu Moisio totesi Vihreiden ryhmäpuheessa, pätkätöihin, joka on erityisesti naisvaltaisten alojen riesa, ei henkilöstöstrategiassa juuri puututa, kunhan lakonisesti todetaan, että nuorta työvoimaa voi houkutella kaupunkiin mm. pysyvän palvelussuhteen avulla. Se ei kuitenkaan riitä. Kaupungin on jatkettava ponnekkaasti toimenpiteitä, joilla pystytään vähentämään epämiellyttävässä pätkätyökierteessä elävien työntekijöiden määrää. Olen aika iloinen siitä, että aika moni ryhmä otti ryhmäpuheenvuorossaan tämän saman seikan esille.

Pätkätyöt tulevat varmasti yleistymään tulevaisuudessa myös miesvaltaisilla aloilla, mutta tällä hetkellä ne ovat Helsingissäkin edelleen naisvaltaisten virastojen ongelma. Kaupungin henkilöstön ainoa tasa-arvo-ongelma, pätkätöiden epäsuhta, ei toki ole. Esimerkiksi tasa-arvoinen palkkaus nais- ja miesvaltaisilla aloilla on edelleen enimmäkseen pelkkää haaveilua. On aika väsyttävää kuunnella aina sama syy nais- ja miesvaltaisten alojen palkkaeroille: tehtävät ovat erilaisia ja niiden vaativuutta on vaikea verrata.

Syyskuussa 2004 tehdyn tasa-arvoraportin mukaan palkkausta on Helsingissä kehitetty tasa-arvoisempaan suuntaan. Syyskuussa 2004 naisten keskiansio Helsingin kaupungissa oli 87,8 % miesten keskiansioista. Petraamista on edelleen selkeästi. Toimistopäällikkötasolla naisten palkat ylsivät lähes 90 %:iin, mikä on hienoa sinänsä. Ylimmässä johdossa eroa oli ainoastaan pari prosenttia. Lukumääräisesti kuitenkin naiset ovat varsin aliedustettuja sekä toimistopäällikkötasolla että ylimmässä johdossa. Sekin on suuri tasa-arvo-ongelma.

Kuten kaupungin tasa-arvotoimikunta on suosittanut, palkkaohjelmat tulisi yhtenäistää ja ne tulisi laatia kaikissa virastoissa niin pian kuin mahdollista. Tasa-arvotoimikunta on myös esittänyt, että rekrytointi- ja johtamiskäytäntöjä tulee kehittää ja tukea.

Tasa-arvovaltuutettu Päivi Romanoff on korostanut, että palkkatasa-arvo edellyttää työsopimusrajojen ylittävää tehtävien vaativuuden arviointia. Itse ajattelen, että se on ehkä käyttökelpoisin työkalu, jolla naisten ja miesten välisiä palkkavääristymiä voi jollain tavalla purkaa.

Esitänkin seuraavan toivomusponnen:

Kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin tasa-arvoisen palkkapolitiikan saavuttamiseksi toteuttamalla hallintokuntien rajat ylittävää palkkaohjelmien yhtenäistämistä sekä työtehtävien vaativuuden arviointia ja vertailua.

Sitten muutama sana tulevaisuuden henkilöstöstä, josta muutama muukin on täällä puhunut.

Strategian osana olevan henkilöstövision perusteluissa otetaan onneksi huomioon se, että tulevaisuudessa lasten ja ikääntyneiden osuus suhteessa työikäiseen väestöön tulee kasvamaan huomattavasti ja työmarkkinoilta poistuu enemmän työvoimaa kuin tulee tilalle. Samassa henkilöstövisiossa on oivallettu, että suurimmat tulevaisuuden haasteet kohdistuvat työvoiman saatavuuteen ja osaamiseen sekä ammatilliseen liikkuvuuteen.

On kuitenkin silmiinpistävää, ettei samassa yhteydessä sanota yhtään sanaa maahanmuuttajista, joille tulevaisuuden eläke-Suomessa olisi tarjolla työmahdollisuuksia ja joita ilman emme ehkä oikeasti edes tulevaisuuden palvelusektorin hoitamisesta selviydy. Ei tulevaisuuden työvoimapulassa välttämättä riitä alkuunkaan se, että käynnistellään erilaisia palveluiden järjestämiseen ja tuottamiseen liittyviä rakenteellisia ja kustannustehokkuutta parantavia uudistuksia, kuten henkilöstövisiossa runoillaan. Kustannustehokkuutta vaativat uudistuksethan voisi suomentaa niinkin, että revitään entistä pienemmästä työntekijäporukasta entistä enemmän irti, vaikka muotoilulla varmasti hyväntahtoisesti haetaan ensisijaisesti työtehtävien järkevämpää organisointia. Joka tapauksessa työikäisen väestön väheneminen asettaa järjettömän suuria haasteita henkilöstöstrategian perustavoitteelle eli sille, että Helsingissä olisi osaava, toimintakykyinen, työhönsä sitoutunut ja motivoitunut henkilöstö.

Esitänkin seuraavan toivomusponnen:

Helsingin kaupungin henkilöstöstrategian ja henkilöstövision valmistelussa otetaan jatkossa huomioon myös maahanmuuttajien työelämään rekrytoimisen ja sopeuttamisen tarpeet.

Ja yleisesti voisi sanoa, että jatkossa olisi toivottavampaa, että tämä henkilöstövisio pureutuisi hieman syvällisemmin tulevaisuuden haasteisiin ja ongelmiin liittyen työnantajapolitiikkaan ja henkilöstöpolitiikkaan. Kyse on kuitenkin vajaan 40 000 ihmisen elämästä ja työsuhteesta.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Kun tässä on kuunnellut kolmisen tuntia tätä puhetta, niin tulee mieleen, miten motivoituneeksi työntekijät tulisivat, jos me suoraan tämän kaiken heille pystyisimme kertomaan, mitä täällä tästä syvästä huolesta mikä meillä henkilöstöstä on.

Henkilöstöstrategia 2006 - 2008 on hyvä työväline seuraaville kolmelle vuodelle, kun työelämän vaatimukset ja kilpailu työvoimasta kovenee. Samanaikaisesti työvoimaa poistuu työmarkkinoilta enemmän kuin tulee tilalle, mikä näkyy jo nyt ainakin sosiaali- ja terveyssektorilla osittaisena työvoimapulana.

Helsinki ei kuitenkaan pärjää pelkällä strategialla. On huolehdittava siitä, ettei se jää pelkäksi paperiksi, joka mahdollisesti käsitellään palavereissa ja kokouksissa ja minkä jälkeen se haudataan ö-mappiin muiden strategioiden joukkoon.

Strategian käsittely työntekijätasolla vaatii esimiehiltä esimieskoulutusta, sillä strategia tässä muodossa ei työntekijöille avaudu, vaan se vaatii todella paneutumista asiaan.

On hyvä, että vakinaisen henkilöstön palvelussuhdeturva huomioidaan ja pyritään siihen, että pysyviin tehtäviin palkataan vain vakinaiseen palvelussuhteeseen. Naisvaltaisilla aloilla tämän toteuttaminen ei ole kovin helppoa äitiys- ja hoitovapaiden takia, jolloin sijaisille saattaa kertyä monta määräaikaista työsuhdetta. Hoitoalalla on tyypillistä, että määräaikaisia työsuhteita voi kertyä - vaikkapa neljässä vuodessa - 8 - 12 kpl, noin kahdesta kolmeen määräaikaista pätkätyösuhdetta budjettivuodessa. Tämä ei ole järkevää henkilöstöpolitiikkaa. Tulisi olla rohkeutta nähdä selkeä työvoimatarve ja palkata henkilöstöä joko pitkiin määräaikaisuuksiin tai mieluiten vakinaiseen palvelussuhteeseen.

Kannustava palkitsemisjärjestelmä, joka on sekä kilpailukykyinen että oikeudenmukainen, on ainakin paperilla erinomainen asia. Mutta jos peruspalkka jää kuukaudessa alle 2 000 euron ja nettopalkka noin 1 000:een, 1 400 euroon kuukaudessa, on toimeentulo Helsingissä niukkaa huomioiden kaupunkimme korkeat asumiskustannukset, eikä se motivoi työntekoon.

Siksi kannatan valtuutettu Tenkulan pontta nro 1:stä.

Ja pieni informaatio palkoista: Lähihoitajan peruspalkka Helsingissä on 1 636 euroa, sairaanhoitajan 1 900 euroa ja hoitoapulaisen 1 475 euroa. Ne olivat bruttosummia.

Mitä arvostetuin puheenjohtaja, hyvää iltaa hyvät valtuutetut.

Kannattaisin aluksi valtuutettu Sumuvuoren tekemiä ponsia.

Tässä on jo pitkä ilta kritisoitu tätä henkilöstöstrategiaa, ja syytäkin on ollut minunkin mielestäni sitä kritisoida. Minua on ärsyttänyt erityisesti tämän strategian yleispiirteisyys, vähän tällainen liirum laarum -meininki ja tästä strategiasta puuttuvat asiat, kuten pätkätöiden ketjuttamiseen puuttuminen ja palkkatasa-arvon edistäminen sekä vähemmistöjen suosiminen rekrytoinnissa. Hyvääkin tässä on. Monet ovat maininneet henkilöstön hyvinvoinnin esiin nostamisen. Tähän liittyvästä asiasta ajattelin muutaman sanan sanoa.

Henkilöstön hyvinvointiin liittyy keskeisesti henkilöstöliikunta, josta tässä ohjelmassa ei ole mainintaa.

Olisi kuitenkin syytä panostaa henkilöstöliikunnan kehittämiseen ja kirjata se ihan johonkin strategioihin. Se on varsin huonolla tolalla tällä hetkellä Helsingin kaupungissa. Helsingin kaupunki käyttää henkilöstöliikuntaan vuodessa peräti 3,41 euroa per työntekijä, todellakin 3,41 euroa per työntekijä. Ei mitenkään hirveästi ole hurraamista tässä.

On olemassa useita tutkimuksia siitä, että säännöllinen liikunta parantaa merkittävästi terveyttä, pidentää työuraa ja parantaa työkykyä myös. Tämän vuoksi työnantajan olisikin mitä järkevintä edistää työntekijöiden liikkumista kaikin käytössä olevin keinoin. Yksityisellä sektorilla käytössä olevia keinoja ovat mm. liikuntasetelit, liikkumisesta ansaittu palkanlisä sekä liikunnan salliminen osittain työajalla. Helsinki voisi esimerkiksi kokeilla sellaista omaa mallia, jossa työnantaja ja työntekijä laatisivat hyvinvointisopimuksen, että kun työntekijä saa 1 tunnin liikkua viikossa työajalla, niin sitten hän sitoutuisi liikkumaan 2 tuntia omalla ajallaan, ja tämä 3 tuntia viikossa riittää jo lisäämään merkittävästi terveyttä.

Työkyvyn ylläpitämiseen tähtäävää toimintaa tulisi lisätä mm. siksi, että työntekijämme ikääntyvät nopeasti. Mutta tosi merkittävää on se, että tämä ei koske vain vanhoja, vaan myös nuorta tulevaa työvoimaa. Nykyinen istuva elämäntapa aiheuttaa sen, että työmarkkinoille tuleva nuori työvoima on vain 10 % paremmassa kunnossa kuin 40 vuotta jo palvellut työvoima, joka poistuu työmarkkinoilta. Erityisesti niska- ja selkäsairaudet ovat ongelmana.

Sitten vielä yksi näkökulma tähän henkilöstöliikunta-asiaan:

Sillä on paljon tekemistä myös työnantajan imagoon työntekijän näkökulmasta. Kuten on jo todettu, kunnilla ja valtiolla on ongelmia kilpailla työntekijöistä yksityisen sektorin kanssa. Laaja ja laadukas työpaikkaliikuntatarjonta voisi olla edullinen keino parantaa Helsingin imagoa työnantajana.

Koska Helsingin henkilöstön työpaikkaliikunta on tällä hetkellä varsin surkeissa kantimissa, teen asian edistämiseksi seuraavan ponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupungin työntekijöille tarjottavan henkilöstöliikunnan lisäämisestä laaditaan suunnitelma, jossa selvitetään myös henkilöstöliikunnan vaikutukset työhyvinvointiin ja työkyvyn ylläpitämiseen.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Henkilöstövision ja -strategian käsittely antaa tilaisuuden puhua henkilöstöpolitiikasta; mitä on hyvä henkilöstöpolitiikka. Työlainsäädäntö ja työ- ja virkaehtosopimukset antavat raameja ja minimiehtoja. Paljon jää tilaa kaupungin omille linjauksille, hyvälle henkilöstöpolitiikalle.

On tärkeää, että kaupungilla on omat osaavat henkilöstöpolitiikan suunnittelijat ja että henkilöstöpolitiikkaa harjoitetaan pitkäjänteisesti ja henkilöstön hyvinvoinnista vastuuta kantaen. Ulkopuolisten konsulttien pelastavaan voimaan en usko. Käytännössä tarvitsemme nykyistä enemmän osaavaa johtamista ja esimiestyötä ja myös tukea näihin tehtäviin.

Yhtä tärkeää on, että henkilöstöpolitiikkaa tehdään yhteistyössä, koko henkilöstön voimavaroja hyödyntäen. Keskeisessä roolissa ovat luottamusmiehet, luottamushenkilöt, joille on järjestettävä riittävästi aikaa ja voimavaroja tehdä tärkeää työtään.

Henkilöstöpolitiikka linkittyy vahvasti kuntapalvelujen järjestämiseen. Kuntapalvelujen saatavuutta ja laatua on parannettava omaa toimintaa jatkuvasti kehittäen. Tämä edellyttää henkilöstöltä korkeaa osaamista, yhteistyökykyä, luovuutta ja sitoutumista. Hyvinvointipalveluihin ei tule soveltaa yrityselämän tehokkuusoppeja, vaan palvelujen laatua ja vaikuttavuutta on arvioitava laajemmin, kokonaisvaltaisesti ja myös pitemmällä aikajänteellä.

Tänä aamuna esimerkiksi kun vein lastani päivähoitoon, mietin, mikä on hyvä henkilöstöpolitiikka päiväkodissa. Olen monesti puhunut henkilöstön kanssa siitä, että esimerkiksi päiväkodin käyttöasteet ja täyttöasteet, joita mitataan ja tarkkaillaan jatkuvasti ja joiden pohjalta varmaan tehdä johtopäätöksiäkin, niin siinä on esimerkki kriteeristöstä, joka ei välttämättä toimi päivähoidon laadun kannalta oikealla tavalla eikä edistä lasten hyvinvointia.

Vision ja strategian linjaukset ovat tärkeitä ja kannatettavia. On hyvä, että on saatu paperille kiteytettyä henkilöstöpolitiikan suuntaviivat lähivuosina. Kiitos kuuluu kaikille valmisteluun osallistuneille. Haasteena on vision ja strategian käytännön toteutuminen eri hallintokunnissa jokaisella työpaikalla. Toteutukseen on varattava riittävät voimavarat.

Kuinka Helsinki kiristyvässä kilpailussa pystyy olemaan vetovoimainen ja kilpailukykyinen työnantaja?

Pitkäjänteinen ja hyvä henkilöstöpolitiikka on keskeinen perusta, jota ilman ei pitkälle päästä. Vetovoimaisuus muodostuu monesta tekijästä, kuten turvallisuudesta, työehtojen kilpailukykyisestä tasosta, työn mielekkäästä sisällöstä ja sopivasta vaativuudesta, työntekijän vaikutus- ja kehittymismahdollisuuksista, oikeudenmukaisesta johtamisesta, kannustavasta työilmapiiristä.

Tässä yhteydessä haluan kannattaa valtuutettu Tenkulan tekemiä kaikkia ponsiesityksiä, mukaan lukien sitä ponsiesitystä, joka koski erillistä, paikallista palkkojen kehitysohjelmaa.

Helsingin on syytä vakavasti miettiä palkkapolitiikkaa työvoiman saatavuuden näkökulmasta ja varautua siihen, että palkkoja on syytä kehittää myös paikallisesti neuvotellen ja sopien.

Helsingissä on erityisesti kiinnitettävä huomiota henkilöstön jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Sairauspoissaolot ovat kasvaneet useana vuonna, henkilöstön keski-ikä nousee, eläköityminen kiihtyy. Sairauspoissaolojen korkea määrä on hälytysmerkki siitä, että kaikki ei ole kunnossa eikä kestävällä tavalla hoidettu. On panostettava henkilöstön jaksamiseen, mikä osaltaan edesauttaa myös työurien pidentämisessä. Uusi työeläkelainsäädäntökin kannustaa vanhempia työntekijöitä jatkamaan nykyistä pidempään työelämässä.

Esimerkiksi hoiva-alalla on täyttämättömiä virkoja ja rekrytointiongelmia, mutta osin myös henkilöstömitoitukset ovat riittämättömät. Jos ihminen tekee kahden ihmisen työt ja jatkuvasti ylitöitä, on ilmeistä, että hän uupuu ja lopulta myös sairastuu.

Työelämässä tarvitaan kohtuullisuutta. Työolot on järjestettävä niin, että ihmisillä on mahdollisuus tehdä työnsä hyvin ja tuntea siitä ammattiylpeyttä. Tarvitsemme ikäjohtamista, joka arvostaa senioreiden kokemusta ja huomioi ikääntyneemmän työntekijän tarpeet, esimerkiksi kevennettyyn työhön tai joustaviin työaikoihin. On myös tärkeää palkata nuorta väkeä sisään ja siirtää kokeneiden työntekijöiden hiljaista tietoa ja osaamista nuorelle polvelle.

Helsingin on pyrittävä kohottamaan imagoaan työnantajana. Rekrytointiin ja markkinointiin on panostettava, myös uudenlaisia välineitä ja kumppanuutta hyödyntäen.

Työyhteisöt hyötyvät monipuolisesta henkilöstörakenteesta, siitä, että on eri-ikäisiä miehiä ja naisia, erilailla koulutettuja ihmisiä, maahanmuuttajia.

Helsingin seudun kannalta on erityistä merkitystä sillä, että saamme maahanmuuttajien kielitaitoa vahvistettua ja työllistymisen esteet poistettua.

Henkilöstöpolitiikalla on lisättävä miesten ja naisten välistä tasa-arvoa työpaikoilla. Uuden tasa-arvolain mukaan tasa-arvosuunnitelmat on tehtävä entistä konkreettisempina sisältäen myös palkkakartoitukset, myös työehtosopimusrajat ylittäen. Helsingin on syytä olla samanpalkkaisuuden ja tasa-arvon edistämisessä edelläkävijä.

Perusteettomista pätkätöistä ja pätkätöiden vuosikausia jatkuvasta ketjuttamisesta on päästävä eroon. Vaikka asiaan on kiinnitetty huomiota, on työtä edelleen jäljellä.

Hyvä henkilöstöpolitiikka ottaa huomioon työntekijän elämän kokonaisuuden. Työn ja perheen yhteensovittamista helpottavat järjestelyt ovat yksi työnantajan vetovoimatekijä. Tämä tarkoittaa mm. työntekijän tarpeet huomioivia joustavia työaika- ja lomajärjestelyjä tai vaikkapa etätyömahdollisuutta. Sekä pienten lasten vanhemmat että vanhempiaan hoitavat työntekijät tarvitsevat erilaisia joustomahdollisuuksia.

Arvoisa puheenjohtaja.

Kiinnitän lyhyesti huomiota muutamaan seikkaan.

Ensin puhun työkierrosta.

Toivoisin, että työkiertomahdollisuus nähtäisiin myös työntekijöiden puolella hyvänä mahdollisuutena, esimerkiksi horisontaalisen urakehityksen ja varsinkin tällaisessa tilanteessa, jolloin suuret ikäluokat ovat jo miehittäneet kaikki pomon paikat, jolloin ei ole tavallaan tällaisia ylenemismahdollisuuksia, mutta voi kehittyä ammatillisesti ja laajentaa omia taitojaan sillä, että vaihtaa yksiköstä toiseen tai rootelista toiseen tai työtehtävästä toiseen. Se on oivallinen oppimiskeino. Siitä on työnantajallekin se hyöty, että usein kun uusi ihminen menee uuteen paikkaan, hän voi uusin silmin katsoa sitä tilannetta, mikä siellä työpaikalla vallitsee, mitkä työt ovat tavallaan turhia ja tarpeettomia, miten uusilla menetelmillä voidaan niitä töitä tehdä uudella tavalla. Elikkä tämä ihan tällainen win-win -tilanne, jossa hyötyy sekä työnantaja että työntekijä. Toivoisin, että "kierrätystä" henkilökunnan osalta käytettäisiin huomattavasti enemmän kuin se on nyt Helsingissä käytössä.

Toinen seikka, mikä puoltaa myös tätä työkiertoa on se, että moni ihminen uupuu niissä töissä ja sillä paikalla, jolla juuri nyt tällä hetkellä on. Kuitenkin jokainen ihminen on arvokas osaaja aina jollakin paikalla, kunhan vain löydetään juuri se oikea paikka, joka on hänen taitojensa ja kykyjensä ja osaamisensa mukainen. Jos ihminen jatkuvasti tekee töitä osaamisensa tai suorituskykynsä ylärajalla, hän uupuu ja asiat eivät ole silloin hyvin. Eli siinäkin tällaisella työkierrolla saataisiin paljon positiivista aikaiseksi, kun mittatilauksena räätälöidään sopivat paikat eri henkilöille.

Kolmas seikka, mihin haluan kiinnittää huomiota, on se, että kaikki ne puheenvuorot, mitä tähän asti olen kuullut, ovat suhtautuneet hyvin negatiivisesti pätkätöihin, määräaikaisiin töihin tai projektihommiin. Ja kuitenkin aika moni niissä hommissa mukana itse oleva on niissä vapaaehtoisesti, haluaa tehdä juuri niitä senhetkisen elämäntilanteensa mukaan. Elikkä en haluaisi kategorisesti kieltää näitä töitä tai rajoittaa näitä töitä, vaan haluan, että työmarkkinat myös kaupungilla ovat monimuotoiset ja että tarjotaan myös pätkätöitä, määräaikaisia töitä ja projektihommia, jotta ihmiset voivat tehdä töitä juuri siinä tilanteessa ja sen määrän mukaisesti, kun heidän sen hetkiseen elämäntilanteeseensa sopii.

Olen itse vieraillut Seuressa. Seuressa kävi hyvin selvästi ilmi se, että kaupunki kiljuen palkkaisi kokopäivätöihin monet näistä työntekijöistä, joita siellä on käytössä, mutta he itse eivät halua. He haluavat nimenomaan tehdä osa-aikatyötä, pätkätöitä ja näitä työkuvioita vain juuri sen verran kuin heille siinä elämäntilanteessa sopii. Elikkä ei pakoteta nyt, tai ei luovuta näistä vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista, mitä tällä hetkellä on olemassa.

Neljäs seikka, mihin haluan kiinnittää huomiota, on palkkatasa-arvo.

Kaupunki ei ole vielä siinä tilanteessa, että samasta työstä maksettaisiin samaa palkkaa, ja myös ylenemistasa-arvo, elikkä valittaisiin paitsi pätevin, myös kiinnitettäisiin huomiota siihen, minkälaista johtajuutta tarvitaan, mikä on naisjohtajuuden arvo ja merkitys.

Täällä on puhuttu paljon siitä, mikä on sairasprosentti, tai sairauspoissaolot.

Oikeasti poissaolot kokonaisuutena on kaupungin suurin rooteli. Se on aika hämmästyttävä juttu. Jos mukaan lasketaan paitsi sairaat, koulutuksessa, lomalla ja matkoilla olevat, elikkä kaikki ne, jotka ovat pois työpaikalta minkä tahansa syyn takia, niin silloin on kyse kaupungin suurimmasta rootelista. Se on varmaan seikka, jolle oikeasti täytyisi tehdä jotakin. Se on syntynyt tiedostamatta ja tahtomatta ja se on aikamoinen lovi käytettävissä olevaan työvoimaan päivittäin tai vuoden sisällä.

Se mistä olen iloinen, on se, että työsuhdematkalippu on nyt jo otsikoissa ja mukana, vaikka ei vielä käytännössä.

Muutama vuosi sitten tein siitä talousarvioaloitteen. Silloin se torjuttiin sillä verukkeella, että se on liian kallis. Mutta nyt on hyvä, että tästä ajatuksestani on jo päästy eteenpäin, vaikkakin toteutus vielä puuttuu, voidaan sanoa, että hyvää ei odota koskaan liian kauan. Toivottavasti sitten edes ensi vuonna se on täyttä elämää.

Puheenjohtaja.

Aluksi ilmoitan, että kannatan valtuutettu Rautavan pontta ja että kannatan myös valtuutettu Reinikaisen pontta.

Luettuani henkilöstöstrategian toimenpideohjelman ensimmäinen vaikutelma oli, että nyt kehitetään, parannetaan, ennakoidaan, huolehditaan, edistetään, suunnitellaan, varjellaan jne., tuntui aika tasapaksulta hyvää tarkoittavalta asiakirjalta. Kyllähän sieltä ne keskeiset painopisteet löytyvät, varsinkin alkuosasta.

Vasta ryhtiä tämä asia sai apulaiskaupunginjohtaja Björklundin erinomaisesta puheesta, jossa kävi selkeästi ilmi, miksi, miten ja milloin. Se ryhditti tämän suunnitelman, ja sen arvo on siinä, että sehän itse asiassa on tämän suunnitelman saatesanat. Ja näin ollen, kun tätä suunnitelmaa toteutetaan, niin on hyvä tietää, että kaupungin johdolla on selkeä käsitys asiasta.

Helsingin kaupungin henkilöstö on monessa muutospaineessa. Kaupungin laihat talousvuodet jatkuvat edelleen, rakentamistarvetta on kasautunut, investointitarpeita on kasautunut, väki vähenee ja työntekijöitten määrä vähenee, muutokset, haasteet ovat suuret. Keskeisiä kysymyksiä ovat, miten henkilöstön eläköitymisbuumiin vastataan, mitä muutoksia kaupunkilaisten eläköityminen ja ikääntyminen edellyttää palvelutarjontaan, mitkä palvelut priorisoidaan ja mikä on heijastusvaikutus henkilöstöstrategiaan, mitä tehdään omalla väellä ja mikä siirretään yksityisen sektorin tehtäväksi, mikä vaikutus valtion ajamalla palvelurakenteen uudistamishankkeella on palvelutuotantoon ja henkilöstöstrategiaan, onko muutosvalmiuden kehittäminen ainoa varautuminen esimerkiksi pääkaupunkiseudun kuntien tehtäväjakoon, vai voidaanko tehtäväjaolla eri kuntien kanssa yhteistyössä sopia välttämättömien peruspalvelujen tuottamisesta ja tuotannon jakamisesta, miten turvataan Helsingin kilpailukyky kiristyvillä työmarkkinoilla ja missä aikataulussa muutokset toteutetaan? Eläköitymisaikataulu antaa raamit muutosten toteuttamiselle.

Helsingin kaupungin kilpailuvaltteja työvoimarekrytoinnissa kilpailtaessa vähentyvästä työvoimasta ovat kieltämättä turvattu vakinaisen henkilön työsuhde. Tätä kannattaa mainostaa.

Toinen, mikä voisi olla tärkeä nostaa esille, on asuntojen tarjonta. Helsingin kaupungin vuokra-asuntotilanne on suhteellisen hyvä. Asuntoja voitaisiin varata enemmän Helsingin kaupungin työntekijöitten käyttöön, jolloin saataisiin tänne tälläkin keinolla kunnallisveroa maksavia asukkaita.

Henkilöstöstrategia on sidottava ajallisesti hyvin lähellä olevien suurten toiminnallisten muutosten toteuttamiseen.

Apulaiskaupunginjohtaja Björklundin kalvoista näkyi, että syöksy eläköitymiseen on alkanut tämän vuoden alusta. Siinä on selkeä aikataulu, miten polttava henkilöstöstrategian tarve on ja miten konkreettisesti se täytyy sitoa tähän päivään.

Muutos on vakava haaste, mutta myös mahdollisuus rakenteellisiin uudistuksiin.

Kiinalaisilla on yksi kirjoitusmerkki, joka kuvaa kahta asiaa. Toinen on kaaos ja toinen on mahdollisuus. Ennakoimalla henkilöstöstrategialla muutosta, vältymme kaaokselta ja saamme ehkä mahdollisuuden asiallisiin ja tärkeisiin uudistuksiin.

Arvoisa rouva puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Kaupunginjohtaja Pajunen on Suomen suurimman yrityksen toimitusjohtaja, ainakin jos mitataan henkilöstömäärällä. Nokiallakaan ei ole Suomessa kuin puolet siitä henkilöstöstä, mikä on Helsingin palveluksessa.

Helsingin palvelut ovat laadukkaita ja henkilöstön viihtyvyys ja motivaatio on hyvä. Helsingin työntekijöiden parissa ei ole esiintynyt vaikeita konflikteja, kuten naapurikunnissamme. Tämä puhuu sen puolesta, että meillä on erinomainen korkein johto, lähijohto ja hyvät työntekijät.

72 % Helsingin henkilöstöstä on naisia. Suurimmat ryhmät ovat opettajat, terveydenhuollon ammattilaiset, jotka Suomessa tekevät työtä erittäin osaavasti ja pienellä palkalla. Tämän vuoksi on tärkeää, että työvoiman saantiin ja työssä viihtyvyyteen kiinnitetään aivan erityistä huomiota.

Helsingissä on mm. projekti nimeltään Terveet työajat. Toivon, että se tulee antamaan meille hyviä vihjeitä siitä, miten työajat pitäisi järjestää. Esimerkki: Helsingissä on mm. terveydenhuollossa ja sosiaalitoimessa osaavia työntekijöitä, jotka ovat toivoneet puolen tunnin ruokatauon sisällyttämistä työaikaan, kuten sairaalatyössä, mutta meidän oma henkilöstöjohtomme ei ole suostunut tähän ehdotukseen.

Koska työajat vaikuttavat olennaisesti työssä viihtyvyyteen, olemme sosiaalilautakunnan puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Astrid Gartzin kanssa keskustelleet siitä, että yritämme saada terveydenhuollon ja sosiaalitoimen työntekijöille heidän toivomansa työajat tai ainakin tutkimuksen siitä, että voisiko ne tehdä niin kuin he ovat sitä ehdottaneet. Ei ole syytä kuunnella pelkästään kunnallista työsopimusvaltuuskuntaa, vaan sopia työntekijöille sellaiset työajat, jotka parhaiten sopivat juuri heidän toimipisteeseensä ja työkuvaansa. Kiristyvillä työmarkkinoilla olisi Helsingille kilpailuvaltti, jos voimme osoittaa joustoa työajoissa työntekijöiden toivomusten mukaan. Ehtona tälle joustolle on tietysti se, että työaikajärjestely ei vaikuta työn tulokseen.

Toivon, että Helsinki alkaa sopia työajoista paikallisesti työntekijöiden kanssa. Kilpailu työvoimasta tulee olemaan lähiaikoina niin ankaraa, että työnantajan joustot ovat erittäin tarpeellisia.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuustotoverit salissa ja kuppilassa.

Kannatan ensin valtuutettu Puoskarin ponsia, samoin valtuutettu Hakasen kaikkia neljää pontta ja samoin valtuutettu Sumuvuoren tekemiä ponsia.

Perusteeksi laittomasti pätkäistylle työsuhteelle ei riitä se, että elämäkin päättyy aina yllättäen. Suomen laki nimittäin kieltää perusteettomat pätkätyöt. Toisekseen, viisas työnantaja huolehtii myös maineestaan ja työntekijöidensä hyvinvoinnista, kuten todetaan kaupungin henkilöstöstrategiassa.

Määräaikaisen työsuhteen solminen ei ole perusteltua esimerkiksi silloin, kun opettaja palkataan vain lukukaudeksi ja näin vältetään palkanmaksu kesäloman ajalta. Tällöin työnantaja hakee joustoa tavalla, joka ei ole lain silmissä perusteltu eikä yksilön näkökulmasta oikeudenmukainen.

Määräaikaisissa työsuhteissa ja muutenkin epävarmuudessa elävät eivät useinkaan rohkene vaatia oikeuksiaan, vaan tyytyvät perusteettomiin määräaikaisuuksiin, jopa vuosikymmenestä toiseen. Tämän vuoksi nimenomaan työnantajan täytyy ottaa vastuu siitä, ettei työntekijöitä roikoteta perusteettomasti määräaikaisissa pätkätyösuhteissa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

Opetuslautakunnan varapuheenjohtajana haluaisin kiinnittää huomiota koulunkäyntiavustajien huolestuttavaan tilanteeseen.

Koulunkäyntiavustajat ovat useimmiten töissä määräaikaisilla työsuhteilla syksystä kevääseen ja lomautettuna lukukausien välissä olevat lomat. Koulunkäyntiavustajan työtä tekevällä ei ole toukokuun lopussa tietoa siitä, jatkuuko hänen työnsä syksyllä vai ei. Tilanne on perusteeton, koska koulunkäyntiavustajien tarve on aivan yhtä jatkuva kuin opettajienkin tarve. Kun lisäksi erityislasten määrä jatkuvasti kasvaa, on myös koulunkäyntiavustajille koko ajan töitä entistä enemmän. Kysymys ei ole vain moraalinen, vaan myös käytännöllinen ja pedagoginen. Koulunkäyntiavustajien pätkätyösuhteesta ei kärsi vain tämä ammattikunta, vaan myös oppilaat ja opettajat. Koulunkäyntiavustajat kuuluvat koulumaailmaan samalla välttämättömyydellä kuin jumppasali ja rehtori. Lisäksi koulunkäyntiavustajien työ on vastuullista ja vaativaa, minkä vuoksi olisi ensiarvoisen tärkeää huolehtia heidän jaksamisestaan.

Koulujen kesälomakuukaudet eivät ole palkkaa maksavalle kaupungille mikään mahdoton ongelma ratkaista. Mielestäni kannattaisi - ja pitäisi - selvittää, voitaisiinko koulunkäyntiavustajan työehtosopimukseen sisällyttää mahdollisuus tehdä kesäkuukausien aikana kaupungille töitä alalla, jolla on kesäaikana sijaistarve.

Jos niin halutaan, koulunkäyntiavustajille voitaisiin tarjota kesäkuukausien aikana töitä päiväkotien ja vanhustenhuollon sijaisina. Koulunkäyntiavustajan palkkaaminen päiväkodin sijaiseksi olisi huomattavasti järkevämpää kuin se, että työvoimapalvelusta tulee loman ajaksi päiväkotiin sijainen, joka ei välttämättä koskaan aikaisemmin ole tehnyt töitä lasten parissa. Työllistäminen kesäkuukausiksi olisi huomattavasti jalompi ja kaikkien osapuolten kannalta järkevämpi teko kuin koulunkäyntiavustajan lomauttaminen palkattomalle ja ikään kuin ei ansaitulle kesälomalle.

Teenkin seuraavan ponnen:

Hyväksyessään henkilöstöstrategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuuksia määräaikaisissa työsuhteissa olevien pätevien opettajien ja koulutettujen koulunkäyntiavustajien vakinaistamiseen.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Henkilöstöstrategian päämäärät ovat mielestäni konkretisoitu hyvin liitteenä olevassa toimenpideohjelmassa. Toivon kuitenkin, että tehtävät asetetaan tärkeysjärjestykseen.

Tulisi valita rajattu määrä kärkihankkeita. Joillakin aloilla on nimittäin jo nyt huolestuttava työvoimapula. Esimerkiksi sosiaalityöntekijöistä, sairaanhoitajista ja lähihoitajista on jatkuva pula.

Henkilöstö tekee yhteiskunnallisesti tärkeää työtä. Meidän tulee varmistaa, että kuntalaiset saavat tasokkaita palveluja. Henkilöstöresurssien varmistaminen on siksi kiireellinen tehtävä. Keinovalikoiman tulee olla monipuolinen. Onnistunut rekrytointi ei vielä takaa pysyvää henkilöstöä. Palkkaus, oikeudenmukainen kannustaminen ja motivointi sekä johtaminen vaikuttavat henkilöstön työhyvinvointiin ja siten pysyvyyteen.

Henkilöstön johtamiseen on mielestäni kiinnitetty liian vähän huomiota. Esimiesten osaamisen kehittäminen on siksi myös priorisoitava. Vuorovaikutus, osaaminen vaikuttaa henkilöstön työhyvinvointiin.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Tämän henkilöstöstrategian tähtäimenä on henkilökunnan saatavuus, osaaminen ja ammatillinen liikkuvuus ja keinona mm. nykyaikainen palkitsemisjärjestelmän kehittäminen. Ne ovat kannatettavia. Mutta niitten lisäksi mielestäni pitäisi käyttää ihan vanhanaikaista pätevää keinoa, niin kuin paikallisella kielellä sanotaan "lisää liksaa".

Kaikki tietävät kokemuksesta, että hyvää ei saa halvalla. Kaupunkilaiset arvostavat hyviä palveluja ja niistä ollaan valmiita maksamaan verojen muodossa. Eikä niitä kuitenkaan saada odottamalla, että niitä tuotetaan talkoilla.

Lapsia ja vanhuksia hoitavat tekevät työtään pienellä palkalla, mutta se tie alkaa olla loppuun käyty. Se näkyy henkilökunnan vaihtuvuutena, väsymisenä ja sairaslomien määrissä ja rekrytointivaikeuksina. Hoitoalan lisäksi rekrytointivaikeuksia on jo mm. opetustoimessa ja pysäköinninvalvonnassa.

Mielestäni on sietämätöntä, että Helsingin kaupunki maksaa palkkoja, joilla ei tule toimeen tässä kaupungissa. Työssä käyvien köyhyys on uusi ilmiö, joka lisääntyy myös kaupungin työnantajapolitiikan takia. Kun maksetaan kunnon palkka ja tarjotaan työsuhdeasuntoja toistaiseksi voimassa olevilla vuokrasopimuksilla, omat työntekijät voivat asua ja maksaa veroja omassa kaupungissaan.

Helsingin strateginen tehtävä pitää olla julkisen alan palkkatason jälkeenjääneisyyden korjaantuminen, ainakin omalta osaltaan.

Lisäksi pari sanaa henkilöstön tiedonsaannista:

Meneillään olevista liikelaitostamisselvityksistä on jokaisen yksikön saatava tieto ja myös niiden yksiköiden, joita selvitys ei mahdollisesti koske, koska kaikki selvitykset aiheuttavat oikeutettua huolta tulevaisuudesta.

Arvoisa puheenjohtaja.

Tässä on illan mittaan henkilöstöstrategiasta puhuttu kovin paljon ja viisaita sanoja työnjärjestelyn osalta. Ehdotukset ovat olleet monipuolisia ja varsin valaisevia.

Täällä on useammassa otteessa mainittu tämä "liksan pienuus" eli tulojen pienuus. Osittain tästä tietysti johtuu se, että se yhtälö, että saisimme kaupunkiin pystyvää ja ammattitaitoista työvoimaa, on aika huono, jos meidän palkkatasomme on sellainen, että sillä ei kaupungissa tule toimeen. Yksi tekijä tietysti tässä on asuminen kaupungissa.

Oli suuri virhe aikanaan, kun työsuhdeasunnoista luovuttiin ja ruvettiin ottamaan työsuhteen perusteella markkinahintaisia vuokria asunnoista. Se merkitsi tuntuvaa vuokratason nousua ja aiheutti paljon katkeruutta ja suoranaista pakoa kaupungista. Jotkut ammattilaiset lähtivät toiseen kaupunkiin vastaaviin ammatteihin pelkästään tästä syystä. Se ilmeisesti on muillakin tiedossa kuin minulla.

Tässä mielessä kun puhumme Helsingin palkoista, niin voisimme tietysti puhua Helsinki-lisästä tai jostain muusta. Mutta yksi tapa tulla työntekijöitä vastaan olisi pohtia kokonaan uudelleen tämä työsuhdeasumisasia. Enkä tällä tarkoita sitä, että ihminen sidottaisiin torpan kautta taloon, vaan siinä vaiheessa kun ihminen tulee töihin ja hänelle annetaan asunto, hän on kaupungin töissä, hän saisi selvästi alennettua vuokraa eli kaupunki, työnantaja tulisi maksamaan sen välin, mikä siihen ns. käypään vuokraan olisi. Tämä olisi yksi järjestelynmahdollisuus ja olisi eräänlainen henkilöstölisä ja saattaisi tehdä mahdolliseksi näille ihmisille, jotka esimerkiksi valtuutettu Mäki puheenvuorossaan toi esille, bruttopalkat 1 400 - 1 900 euroa, asumisen Helsingissä.

En oikeastaan halua mitään muuta kuin muistuttaa teitä siitä, että kun tämä työsuhdeasunnoista luopumisratkaisu tehtiin, elettiin kokonaan toisessa tilanteessa. Me kuvittelimme Helsingissä, että vapailla vuokramarkkinoilla on vaikka kuinka paljon kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Tänään niin ei ole. Asuntoja kyllä on, mutta se kohtuuhintaisuus on jäänyt siitä pois. Meillä maksetaan aivan satumaisia vuokria Helsingissä vapailla markkinoilla. Ja kun kaupungin vapaarahoitteisissakin asunnoissa vuokrat ovat pienasuntojen osalta 12 - 14 euroa/m², niin puhumme helposti pienenkin asunnon kohdalla 500 euron vuokrasta, ja se on esimerkiksi 1 400 euron bruttotuloilla ja esimerkiksi jos siinä on vielä lapsi tai mies tai perhettä, niin aika vaikea yhtälö.

Tässä mielessä esitän hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että henkilöstön saatavuuden turvaamiseksi kaupungin palvelussuhdeasuntojen markkinaehtoisesta vuokrienmäärityksestä luovutaan, vuokria alennetaan ja vuokrasuhteet muutetaan pysyviksi.

Tämän lisäksi kannatan valtuutettu Puhakan Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuorossa esittämiä toivomusponsia.

Kunnioitettu rouva puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Haluaisin jatkaa ryhmäpuheenvuorossamme valtuutettu Peltokorven esittämää ajatusta siitä, että ei ole otettu huomioon työntekijöiden muuta elämää.

Nostaisin keskusteluun "muun elämän" täällä Helsingissä.

Tuntuu unohtuneen, että se kaupunki, jossa kaupungin virkamiehetkin työtä tekevät, on merkittävä kulttuurin metropoli ja taiteen pääkaupunki sekä kansallisessa että myös itämerellisessä ulottuvuudessa. Nostaisin kulttuurin työssä viihtymisen erääksi tärkeäksi osa-alueeksi.

Tiedämme, että kaupungin työntekijöistä yli 70 % on naisia ja tiedämme, että naiset kuluttavat kulttuuria poikkeuksellisen ahkerasti, uskollisesti ja lojaalisesti. Tiedämme myös, että monet tutkimukset ovat osoittaneet, kuinka juuri kulttuuripalvelujen ja kulttuurin kuluttaminen on merkittävä terveydellinen ja jopa mielenterveydellinen, hyvinvointia luova asia.

Kulttuuripääkaupunkivuonna näimme myös, miten kulttuuri tuo iloa elämään. Se synnyttää uutta yhteisöllisyyttä ja vaikuttaa positiivisella tavalla Helsinki-hengen ja helsinkiläisyyden syntymiseen.

Me kaikki tunnemme vapaakortin, joka vuosi sitten tipahti minullekin uutena valtuutettuna pöydälle, jossa lukee, että vapaakortin haltija on oikeutettu vapaaseen pääsyyn kaikkiin Helsingin kaupungin liikuntaviraston hallinnossa oleviin liikuntapaikkoihin ja laitoksiin sekä niissä pidettäviin kilpailuihin ja näytöksiin.

Tämä kortti synnyttää ajatuksen siitä, millä tavalla kulttuurin kunnalliset palvelut olisivat Helsingin kaupungin työntekijöiden käytettävissä. Näkisin, että tässä olisi merkittävä kilpailuvaltti. Meillähän on sentään - luvalla sanoen - Pohjoismaiden vanhin kunnallinen orkesteri. Meillä on valtakunnan merkittävimmät museot tässä kaupungissa, molemmilla kielillä toimivat teatterit, erilaiset monitoimitalot, jotka konkreettisesti ovat kaupungin omistamia ja mahdollistavat kulttuurin suuren kuluttamisen, ja sen lisäksi tietysti monet valtion tukemat kulttuurilaitokset sijaitsevat tässä kaupungissa.

Näin ollen esitänkin hyväksyttäväksi seuraavantyyppisen toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsinki selvittää mahdollisuuden tarjota kaupungin työntekijöille kulttuuripalveluiden alennuskorttia.

Vilauttelen täällä sellaisen mallia.

Puheenjohtaja.

Kannatan heti aluksi erinomaista pontta, jonka valtuutettu Kolbe juuri äsken esitti.

Minullakin on kaksi käytännönläheistä ehdotusta, jotka sopivat hyvin esitettäväksi henkilöstöstrategian yhteydessä. Molemmat liittyvät kaupungin työntekijöiden hyvinvointiin.

Ensimmäinen liittyy pyöräilyyn.

Muutama valtuuston kokous sitten valtuutettu Brax kertoi täällä, että erään kööpenhaminalaisen tutkimukseen mukaan säännöllisesti työmatkansa pyöräilevillä ihmisillä on 40 % pienempi mahdollisuus sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Toki me kaikki tiedämme, että pyöräily edistää monin tavoin hyvinvointia.

Esitän ensimmäisenä pontena seuraavan:

Hyväksyessään henkilöstöstrategian vuosille 2006 - 2008 kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunki edistää työntekijöidensä mahdollisuuksia pyöräilyyn esimerkiksi työsuhdepolkupyörien avulla.

Toinen ponsi pohjautuu myös terveisiin elintapoihin ja hyvinvoiviin työntekijöihin.

Me kaikki tiedämme, että tupakoimattomuus on hyve ja tupakoitsematon ihminen voi paremmin kuin tupakoiva, jonka johdosta esitän pontena:

Hyväksyessään henkilöstöstrategian vuosille 2006 - 2008 kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunki kannustaa eri tavoin tupakoivien työntekijöidensä tupakoimattomuutta.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Aluksi haluan kannattaa valtuutettu Alanko-Kahiluodon esittämää pontta ja sitten kiinnittää vielä huomiota muutamaan seikkaan.

Erityisesti haluaisin korostaa sitä, että tämän keskustelun johtopäätöksenä on välttämätöntä kyllä tunnustaa henkilöstöpolitiikan pääongelma tässä kaupungissa eli suurin osa työntekijöistä saa liian vähän palkkaa ja työntekijöitä on suurimmassa osassa, erityisesti hoiva-alalla, aivan liian vähän. Näiden ongelmien korjaaminen pitää ottaa tärkeäksi painopisteeksi, kun valmistellaan tulevaa talousarvioraamia ja taloussuunnitelman painopisteitä.

Mielestäni tässä on kysymys myöskin siitä, miten me suhtaudumme kaupungin vastuuseen tasa-arvotavoitteiden toteuttamisessa.

Kunnat ovat tärkein naisten työllistäjä. Helsingin kaupungin palveluksessa olevista työntekijöistä suurin osa on naisia. Puhe tasa-arvotavoitteiden toteuttamisesta palkkauksessa on yksipuolista, jollemme näe sitä, että kuntasektori kokonaisuutena, ennen muuta sosiaali-, terveys- ja opetustoimen alat ovat sellaisia, joiden palkkatasoa pitää nostaa, jos tässä maassa aiotaan naisten palkkojen jälkeenjääneisyyteen saada joku laajamittaisempi korjaus.

Palkan ohella haluaisin palata vielä pariin muuhun kaupungin henkilöstöpolitiikan vetovoimaisuuden tärkeään tekijään, siihen, miten kaupunki työnantajana koetaan.

Täällä on mainittu, että pitäisi markkinoida kaupungin työnantajaroolia ja sen hyvyyttä. En minä sitäkään vastusta, että joku voi markkinoida sitä. Mutta luulisin, että kaikki me tiedämme, että ei siinä kyllä nyt mainonta auta. Helsingissä kutakuinkin kaikki tietävät, että tämän kaupungin omissa tehtävissä työhyvinvointi heikkenee, työolosuhteet ovat erittäin raskaat suurimmalle osalle työntekijöistä. Näihin asioihin ei voida pelkällä mainonnalla korjausta saada. Pitää olla jotain näyttöä siitä, että asiat alkavat muuttua parempaan suuntaan, että työsuhteet ovat turvattuja eikä yhä useammassa tapauksessa kilpailuttamisen ja ulkoistamisen kautta epävarmoja. Pitää osoittaa, että työntekijöiden osaamista arvostetaan, että heidän ammattitaitoaan, esimerkiksi palvelurakenneuudistuksessa arvostetaan ja heidän kanssa mietitään, tarvitaanko jotain uudistuksia ja jos, niin minkälaisia; että työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa kehitetään sellaisillakin tavoilla, jotka ylittävät tällaisen aivan tavanomaisen työyhteisön välittömän arkirutiinin piirin; että he voivat osallistua niiden olosuhteiden muovaamiseen, jossa työtä tehdään; että työyhteisöt kokonaisuutena voivat kehittää yhteistoimintaansa pitkäjänteisesti. Se on erittäin tärkeä kilpailukyky, jos työntekijät voivat kokea, että Helsingin kaupungilla voi tehdä työtä sellaisessa työyhteisössä, jossa voidaan kehittää yhteistoimintaa, jota ei koko ajan yritetä pirstoa erilaisiin palasiin ja kilpailuttaa ja laittaa työntekijöitä erilleen toisistaan ja jopa pahimmassa tapauksessa vastakkain.

Lopuksi kiinnittäisin huomiota siihen, että Helsingin kaupunki on tärkeä tekijä kuntien yhteisessä henkilöstöpolitiikassa ja myöskin työehtosopimusneuvotteluissa.

Minua häiritsee aika paljon se, että on olemassa tällainen kunnallinen sopimusvaltuuskunta, jota kunnat ovat johtavinaan, mutta joka tuntuu harjoittavan politiikkaa, joka ei lähde kuntien tarpeista, vaan jonka suuntaviivat määritellään ihan muualla jossain Eteläranta 10:nen tienoilla. Kyllä Helsingin kaupunki omalla suuruudellaan työnantajana voisi olla sellainen taho, joka kunnallisen sopimusvaltuuskunnan toimintalinjaan aikaan saisi vähitellen jonkunlaisen järkevän muutoksen niin, että erityiset matalapalkkaongelmat voitaisiin voittaa.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvä valtuustoväki.

Heti alkuun kannatan valtuutettu Helistön ponsia.

Esitän itse seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että henkilöstölle järjestetään tasa-arvokoulutusta, jossa otetaan huomioon uuden tasa-arvolain vaatimukset.

Tasa-arvotoimikunnan työssä on voinut panna merkille, että kaupungin tasa-arvotyötä koskevaa tiedottamista on syytä parantaa. Tämä koskee paitsi henkilökuntaa, myös luottamusmiehiä ja -naisia, joiden olisi syytä lauta- ja toimikunnissa perehtyä tasa-arvotyöhön. Eli toivoisin, että tasa-arvosuunnitelmat ja seuranta tuotaisiin systemaattisemmin myös luottamuselimille.

Henkilökunnan koulutuksessa tulee keskittyä varsinkin johtajiston koulutukseen, mihin tasa-arvoraportin tulokset antavat aihetta. Samoin on panostettava työhyvinvoinnin parantamiseen ja työssä tapahtuvan häirinnän ehkäisyyn.

On huolestuttavaa, että esimerkiksi alkoholiale lienee vaikuttanut siihen, että varsinkin hoitotyössä henkilökunta joutuu törmäämään asiakkaiden väkivaltaisuuteen yhä enemmän. Fyysisen väkivallan uhan lisääntyminen johtuu lähinnä ulkoisista syistä eli yhteiskunnassa tapahtuvista muutoksista. Mutta huolestuttavia ovat myös ne kentältä tulevat viestit henkisen ilmapiirin paikoittaisesta huonontumisesta. Tähän ilmapiiriin vaikuttaa kilpailuttamisen ulottaminen myös henkilökunnan työsuorituksiin, mihin edellinen puhuja jo viittasikin ja mikä tapahtuu mm. henkilökohtaisten työsuoritusten arvioinnissa. Tässä systeemissä on se riski, että ns. naamakertoimelle tulee entistä suurempi painoarvo ja työntekijät tulevat riippuvaisemmiksi siitä, ovatko he pomon suosiossa. Tällainen asetelma ei välttämättä tee hyvää työilmapiirille. Kysymys koskee ehkä erityisesti prekuriaattia, sitä varsinkin nuorempaa ikäryhmää, joka elää pätkätöiden ja pätkätyöttömyyden uraputkessa. Osa tästä ryhmästä lienee hakeutunut vuokratyövoimaksi Seureen. Vuokratyövoiman työsuhdeturvaan onkin erityisesti panostettava.

Arvoisa puheenjohtaja.

Kannatan valtuutettu Näreen tekemää ponsiesitystä.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Kannatan valtuutettu Saarnion tekemää hyvää pontta, jossa hän otti kantaa Helsingin työsuhdeasuntoihin.

Arvoisa rouva puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut.

Kellonlyömän huomioon ottaen en ryhdy kommentoimaan tätä keskustelua, joka on ollut monipolvinen ja monella tavoin hyvin kaupungin henkilöstöjohtoa evästävä. Haluan todeta, että henkilöstöjohtaja ja henkilöstökeskuksen osastopäälliköt ovat seuranneet tätä keskustelua alusta loppuun saakka. Haluan kiittää myös kriittisistä evästeistä, joita on annettu.

Eräissä puheenvuoroissa on ollut sellainen sävy, että kovasti epäillään, aiotaanko nyt jotakin käytännössä tehdä.

Totean, että tämä ei ole mikään puolueohjelma. Tässä on kyse toimintaohjelmasta, joka tulee sitomaan meidän henkilöstökeskuksemme toimintaa tulevina vuosina. Tässä tullaan käyttämään kaikki ne keinot ja välineet, jotka ovat käytettävissä, myös koulutusta myöten, että ohjelma saadaan jalkautetuksi. Tullaan pitämään huolta siitä, että meidän henkilöstöpoliittinen ryhmämme - jossa henkilöstöjärjestöjen edustajat ovat mukana - on tiiviisti mukana tässä jalkauttamistyössä, ja sen jälkeen kun kaupunginvaltuusto - tänään toivon mukaan - henkilöstöstrategian hyväksyy ja kaupunginhallitus tekee siitä toimeenpanopäätöksensä, olemme koonneet kaikki virastopäälliköt yhteiseen kokoukseen helmikuun alussa, josta tämä jalkauttaminen alkaa.

Arvoisa puheenjohtaja.

Ehdotan uudeksi varajäseneksi Juho Könttiä.

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO

Rakel Hiltunen Hannu Hakala

puheenjohtaja osastopäällikkö

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty:

Sirkka-Liisa Vehviläinen Sirpa Puhakka

kaupunginvaltuutettu kaupunginvaltuutettu