Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Etelä-Suomen lääninhallitus teki periaatelinjauksen, jonka mukaan koulujen järjestämien retkien tulee olla oppilaille maksuttomia. Linjauksen mukaan retket ovat koulun toimintasuunnitelmaan kuuluvaa opetusta, eikä niistä saa periä maksuja. Muuten oppilaat voivat joutua eriarvoiseen asemaan. Opetusministeriö on lisäksi todennut, että kuntien pitäisi budjetoida rahaa retkiä varten.

Kyseessä on tärkeä ja vaalimisen arvoinen periaate opetuksen maksuttomuudesta Suomessa. Käytännössä kuitenkin tilanne saattaa johtaa siihen, että koska koulut eivät halua periä maksuja vanhemmilta, ne joutuvat karsimaan retkiään. Retket ovat kuitenkin tärkeä osa opetuksen havainnollistamista. Samalla retket parhaimmillaan tutustuttavat taiteisiin, tieteisiin ja vaikkapa lähiseutuun.

Kysynkin, mihin toimiin kaupunginhallitus aikoo ryhtyä koulujen retkitoiminnan turvaamiseksi Helsingissä?

Arvoisa puheenjohtaja.

Koulujen johtokunnat hyväksyvät lukuvuosittain toimintasuunnitelmat, joissa määritellään tarkasti koulun ulkopuolinen toiminta, myös retket. Kaikilla Helsingin peruskouluilla on jatkuvasti erilaista retkitoimintaa.

Opetusvirasto on ohjeistanut retket ja leirikoulut. Opintoretket ja leirikoulut ovat osa koulun vuotuista toimintaa. Retkeily- ja leirikouluavustusmäärä on koulun talousarvioon sisältyvä ja koulukohtainen. Pääsääntöisesti koulu vastaa rahoituksesta itse tai anoo avustusta muista lähteistä. Poikkeuksen tekevät opetustoimen edustamista koskevat matkat, esimerkiksi konserttivierailut ja urheilukilpailut. Näihin opetusvirasto pyrkii osoittamaan lisää rahoitusta.

Opintoretkistä YTV-alueen ulkopuolelle leirikouluista ja yksittäisen oppilaan opintoihin liittyvistä matkoista on koulun johtajan tehtävä päätös. Jos leirikoulun toteuttaminen vaatii ulkopuolista rahoitusta, rahoittajina ovat tavallisimmin vanhemmat tai vanhempainyhdistykset. Koska peruskouluopetus on oppilaalle maksutonta, ei koulun järjestämään sen ulkopuoliseen toimintaan saa kerätä rahaa siten, että yksittäinen oppilas voi jäädä toiminnan ulkopuolelle puuttuvan rahoituksen takia. Rahankeruun tulee kohdistua koko oppilasryhmän hyväksi. Vanhemmat eivät voi maksaa vain oman lapsensa kuluja, vaan raha kerätään yhteiseen kassaan. Tämä koskee kaikkea koulun ulkopuolista toimintaa, joka on toimintasuunnitelmassa.

Koulun toimintasuunnitelman koko tarjonnan toteuttaminen ei aina onnistu pelkillä budjettivaroilla. Retkien ja leirikoulujen toteuttaminen yhdessä perheiden kanssa, mm. rahankeräyksen osalta, on kodin ja koulun yhteistyötä. Opetusvirasto tekee vuosittain sopimukset mm. Annantalon, Gardenian ja Luontokoulun kanssa. Sopimusten perusteella oppilaille tarjotaan opetussuunnitelmaan liittyvää toimintaa edellä mainituissa tiloissa. Peruskoulun päättöarvioinnissa edellytetään näyttöä mm. luistelusta, hiihdosta ja uimataidosta. Uimahallit ja tekojääradat ovat maksullisia. Lisäksi tulevat kuljetuskustannukset. Koulu vastaa näistä kuluista mahdollistaen koulun ulkopuolisen toiminnan tältäkin osin.

Puheenjohtaja.

Kiitoksia seikkaperäisestä vastauksesta.

On mielestäni hyvä, että vanhempien rahoitusosuus niissä tapauksissa, jos vanhemmilta rahaa pitää kerätä, kerätään yhteisesti eikä siten, että jokainen maksaisi oman lapsensa kuluja.

Tässä tapauksessa kyse ei ole pelkästään taskurahoista. Tästä asiasta Etelä-Suomen lääninhallitukselle kannellut henkilö mm. huomautti siitä, että se retki, josta hän kantelun teki, maksoi melkein 50 euroa. Joten se voi olla isokin raha vanhemmille. Mielestäni on erittäin tärkeää, että ei synny kahden kastin lapsia tai vanhempia, niitä, joilla on varaa retkille lähteä ja niitä, joilla sitä ei ole.

Vastauksessa todettiin, että koulun toimintasuunnitelman koko tarjonnan toteuttaminen ei aina onnistu pelkillä budjettivaroilla, vaan osaltaan myös yhteistyössä perheiden ja kotien kanssa.

Mielestäni olisi tärkeää, että opetustoimella pitäisi olla tarpeeksi varoja suunnata kaikkien koulun retkitoimintaan, jotta tasapuolisuuden periaate toteutuisi. Tästä syystä olen mm. ajatellut tehdä tästä aiheesta vielä tässä kokouksessa talousarvioaloitteen.

Arvoisa puheenjohtaja.

Tämä kysymys on mielestäni tärkeä koululaisten tasa-arvon ja perusopetuksen maksuttomuuden näkökulmasta.

Toisaalta ..?... pitäisi olla sellaisia, että se ei estä yhteisöllisyyttä kouluissa ja vanhempien yhteistä toimintaa ja päätöksiä, että juuri tämä linja, että kun joku retki, johon tarvitaan enemmän varoja, päätetään tehdä, niin se tehdään vanhempien kanssa yhdessä ja sitten mietitään samalla myös varainhankintaa ja sitä varainhankintaa tehdään niin, että kaikki lapset siitä hyötyisivät eli kaikki pystyisivät nauttimaan siitä retkestä. Eli tärkeää on se koko koulun yhteisö ja prosessi, että siinä ollaan mukana ja kaikki voivat olla mukana.

Toinen kysymys on sitten, mihin apulaiskaupunginjohtaja Kokkonen täällä viittasi, luistelu-, hiihto- ja uimakoulumaksut.

Kysyisin, onko kouluille budjetoitu riittävästi rahaa, vai joutuvatko koulut rajaamaan ja rajoittamaan näiden käyttöä, esimerkiksi uimaopetusta tai sitä, että käydään luistelemassa mahdollisimman paljon, johtuen siitä, että ei ole maksuihin riittävästi budjetoitu resursseja? Tämä kysymys, että onko tätä selvitetty, tutkittu ja pohdittu, miten voidaan luoda järjestelmä, jossa tavallaan tämä sisäinen rahojen siirtely ei olisi esteenä, vaan että koululaiset, lapset voisivat mahdollisimman paljon, riippumatta taloudellisista syistä, käyttää näitä meidän yleisiä loistavia liikuntapalvelujamme? Tämä on mielestäni tärkeä tasa-arvon kysymys, mutta myös tärkeä terveyspoliittinen, lasten liikunnan harrastuksen ja aktivoinnin kannalta tärkeä kysymys.

Rouva puheenjohtaja.

Kun tämä lääninhallituksen päätös tuli ja sitten luin lehdestä virkamiesten kommentteja sen johdosta, missä vähän kyseenalaistettiin tämän päätöksen lopputulosta, olin purskahtamaisillani itkuun. Näin siitä syystä, että vain pari päivää aikaisemmin lapsenlapseni kertoi, että heidän luokkansa kävi Fallkullan karjatilalla - joka on Malmin lentokentän kyljessä - ekskursiolla. Tilanne oli se, että sieltä oli kaksi lasta pois. He olivat erään maahanmuuttajayksinhuoltajanaisen kaksi lasta. Syy poissaoloon oli "äidillä ei ollut rahaa".

Kaupunki on sen verran rikas, että se joutaa tällaiset maksamaan.

Hyvä puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut.

Koulujen retkitoiminnassa on ensisijaisesti kyse siitä, halutaanko, että opiskellaan neljän seinän sisällä vai toteutuuko opetussuunnitelma mielekkäästi myös koulun ulkopuolella. Se miten tähän satsataan, kertoo siitä, miten siitä ajatellaan.

Monet Helsingissä olevat retkikohteet olisivat helsinkiläiskouluille ilmaisia eli siis maksuttomia, kuten esimerkiksi Korkeasaari, Ateneum ja tietenkin Fallkulla, joka tuli jo esille, joka on muillekin ilmainen.

Mielestäni ihanne olisi se, että Helsingin koulujen retkitoimintaan neuvoteltaisiin kunnollinen joukkoliikennetuki, jolloin koululuokka opettajansa kanssa pääsisi maksuttomasti tai huomattavasti nykyistä halvemmalla kulkemaan HKL:n liikennevälineillä. Monet koulut, riippuen siitä, missä ne ovat, ovat tässä asiassa eriarvoisessa asemassa. Kantakaupungissa kouluilla on kävelymatka moneen kiinnostavaan retkikohteeseen, jolloin heillä ei tule tällaisia kuluja, mutta on myös kouluja, jotka joutuvat maksamaan joka viikko omasta budjetistaan sen, että mennään esimerkiksi teknisen työn tiloihin jonnekin muualle koululle, koska omassa koulussa niitä ei ole. Samoin tietenkin luistelu- ja hiihtomahdollisuudet tuottavat tätä, että minkä koulun lähellä niitä on, niin he eivät tietenkään tarvitse lisää matkakustannuksia.

Eli HKL:lle: joukkoliikennetukea koulujen retkitoimintaan, niin hommat pyörivät paremmin ja lapset pääsevät neljän seinän sisältä enemmän ulos.

Arvoisa puheenjohtaja.

Koulu tekee omassa suunnitelmassaan suunnitelman opetuksen tunneista eli tuntiresurssin käytöstä ja siihen liittyvästä retki- ja harrastustoiminnasta.

On todella surullista, jos kaikki jää koulun budjettiresurssin varaan. Sinne on pantu vähän matkakuluihin, HKL:n bussilippuihin ja pieni summa pääsymaksuihin. Pelkät koulutuntien budjetointiin varatut rahat eivät riitä kaikkeen siihen retkitoimintaan, mitä vanhemmat, kodin ja koulun yhteistyö, haluaisivat tehdä yhdessä. Tuntuu kohtuuttomalta, jos koko se kodin ja koulun yhteistoiminta, jolla taataan enemmän retkitoimintaa kuin mihin koululla on rahaa, kiellettäisiin.

Olen samaa mieltä valtuutettu Ingervon kanssa, että valinta on siinä, tehdäänkö opetusta vain koulujen sisällä tai yhdessä ympäröivän yhteiskunnan kanssa, joka on kyllä koulun tehtävä.

Sitten uimalipuista ja luistinradoista:

Liikuntatunteja on tietty määrä. Totta kai lapset käyvät uimatunneilla sen, mikä on budjetoitu ja luistinradoilla silloin, kun se on säiden puolesta Helsingissä mahdollista. Kaikkiin matkoihin rahat eivät koskaan riitä.

Haluan korostaa kodin ja koulun yhteistyötä, kaikkien yhdessä tekemistä ja erityisesti sitä tukea mitä koulu tarvitsee tässä koulun ulkopuolisessa yhteistyössä.

Arvoisa puheenjohtaja.

Mitä valtuutettu Urho totesi, olen hänen kanssaan samaa mieltä, että se että meillä on laadukas perusopetus ja se, että säilytetään se erityislaatuisuus, mitä eri kouluissa on, että opettajilla ja oppilailla on mahdollisuus opetussuunnitelmaa toteuttaa eri tavalla ja lähteä kouluista, niin se edellyttää sitä totta kai, että budjettivaroja tulee, mutta koskaan ei voida budjettivaroilla tätä kaikkea toteuttaa.

On tärkeää, että tämä keskustelu käydään. Meillä on hyvät pelisäännöt, millä tavalla varoja hankitaan näihin retkiin. Kyllä avainsana todellakin on kodin ja koulun yhteistyö. Opettajien ja vanhempien on hyvä yhdessä sopia lukukauden aluksi, minkälaisia suunnitelmia on ja millä tavalla varoja kerätään, etteivät tällaiset summat tule sitten yllätyksenä vanhemmille ja yhdessä tiedetään, miten on tarkoitus toimia. Ja ennen kaikkea vanhempien osuutta tässä peräänkuuluttaisin. Vanhemmat ovat iso voimavara kouluissa. Toivoisin, että kodin ja koulun yhteistyö jokaisessa koulussa toteutuisi jokaisen oppilaan kohdalla. Uusissa opetussuunnitelman perusteissa edellytetään, että koti ja koulu tekevät yhteistyötä. Useat selvitykset osoittavat, että hyvin erilailla kodin ja koulun yhteistyö toteutuu.

Kysyisin - ja peräänkuuluttaisin - sitä, että onhan Helsingissä edellytetty, että jokaisessa koulussa rehtori tekee kodin ja koulun yhteistyön pelisäännöt? Niissä pelisäännöissä voisi olla myöskin tämä retkiasia niin, että siitä ei tulisi tulevaisuudessa ongelmia ja lapset ja perheet voisivat olla tasa-arvoisessa asemassa ilman, että tuhottaisiin tätä asiaa, että vanhemmat toimisivat koulussa ja hankkisivat voimavaroja ja näin mahdollistaisivat laadukkaan perusopetuksen ja myöskin retket. Kysyn tätä ja toivon, että tähän vastataan, ja jos ei ole, että nämä pelisäännöt tehtäisiin.

Arvoisa toveri puheenjohtaja.

Valtuutettu Moisio kiinnitti erittäin tärkeään asiaan huomiota. Meillä on maksuton koulutus. Siihen kuuluu peruskoulu, lukiot, ammatilliset oppilaitokset ja aina sitten korkea-asteelle asti.

Mutta tosiasiassa meidän koulutuksemme ei nytkään ole maksutonta. Toisella asteella ammatillisissa oppilaitoksissa ja lukiossa joutuu jo maksamaan koulukirjat, hankkimaan erilaisia työkaluja, varusteita jne., eli meillä ei toteudu tämä maksuttomuuden periaate ihan niin puhtaasti kuin ehkä halutaan ymmärtää.

Peruskoulussa olemme tähän asti aika hyvin pystyneet pitämään kiinni siitä, että se on yhteinen ja yhteinen kaikille lapsille ja kaikilla lapsilla on mahdollisuus yhtäläisesti osallistua koulun ja luokan toimintaan riippumatta taustasta, riippumatta perheen sosiaalisesta asemasta, riippumatta perheen varallisuudesta. Sen vuoksi on ollut tärkeätä, että kouluissa esimerkiksi on kunnolliset liikuntavälineet, ettei voida edellyttää, että kaikilla on esimerkiksi luistimia. Se ei ole ihan pikkujuttu, luistinten hankkiminen ja varsinkin peruskouluvaiheessa, kun jalat kasvavat nopeata vahtia. Kyllä niihin törmää välillä, että liikuntaopettaja panee heidät pelaamaan jääkiekkoa tai taitoluistelua, joilla on omasta takaa luistimet ja muut saavat kävellä kenttää ympäri. Tällaisia on tapauksia. Silloin tulee mieleen tämä vanha huutolaismentaliteetti, että nöyryytettiin lapsia.

Sen vuoksi on myös mielestäni tärkeätä, että pidämme kiinni siitä, että retket pitää olla kaikkien yhteisiä. Yhtäkään retkeä ei voi toteuttaa niin, että joku jää taloudellisista syistä ulkopuolelle. Koulun ja kodin yhteistyö on tärkeää, mutta se ei voi olla sillä tavalla velvoittavaa, että sanotaan, että jos vanhemmat eivät tee tiettyä määrää talkootunteja, niin lapsi ei voi osallistua toimintaan.

Fru ordförande. Arvoisa puheenjohtaja.

Opetuslautakunnan jäsenenä muutama sana tästä:

Olen samaa mieltä siitä, että tämä on tärkeä asia. Olen myös samaa mieltä valtuutettu Arhinmäen kanssa siitä, että ei missään nimessä voida toimia niin, että jätettäisiin muutama lapsi ryhmän ulkopuolelle sen takia, että vanhemmat eivät ole pystyneet maksamaan osallistumismaksua tai bussilippua.

Mielestäni meidän kouluissamme nämä asiat ovat suurimmassa osassa kouluja järjestetty niin, että mahdollisesta yhteisestä luokkakassasta, sinne kerätään varoja, sieltä maksetaan kaikkien puolesta ja että on sovittu se, että ei katsota, onko tämän kyseessä olevan lapsen puolesta maksettu lippua. En oikein usko, että todellisuudessa vain ne, jotka maksavat, pääsisivät mukaan. Kyllä koululla pitää olla ja on varmasti mahdollisuus järjestää se, jos vanhemmilla ei ole varaa.

Uskon, että meidän laadukas helsinkiläinen peruskoulu, jossa toki tuntiresurssin säästöt vaikeuttavat opetusta ja tekevät jokapäiväisen elämän aika rankaksi ja rehtorit joutuvat miettimään, millä lailla saavat nämä retket toteutettua. Uskon, että siellä näitä hyviä käytäntöjä löytyy. Mielestäni on syytä muistuttaa vanhempia ja koulun henkilökuntaa myös siitä, että yhteisiä pelisääntöjä tarvitaan. Tässä aloitteessa on mielestäni hyvin peräänkuulutettu tätä yhteistä käytäntöä.

Puheenjohtaja.

Edellisessä puheenvuorossa tuli hyvin esiin se, että tällainen luokkakassasysteemi on erinomainen. Silloin kukaan ei leimaudu siksi henkilöksi eli lapseksi tai perheeksi, joka ei kykene sitä yksittäistä retkeä maksamaan.

Tämä ongelma on juuri se, että meillä on niin monta eri käytäntöä kuin meillä on kouluja ja jopa luokkaa, elikkä joissain luokissa asia hoidetaan hienotunteisesti ja viisaasti ja joissakin ei. Yhteiset pelisäännöt ovat nimenomaan ne, jotka tässä tarvitaan.

Mutta sen lisäksi - minunkaan mielestäni kaikkien ei tarvitse jäädä koulun budjetin varaan - tässä on se ongelma - ainakin itse olen huomannut sekä omien lasten kanssa että muittenkin - että yhä nuorempien luokkia ja kouluryhmiä viedään mitä ihmeellisimpiin kohteisiin, siis sellaisiin, jotka maksavat oikeasti paljon ja paitsi että nämä ovat yhä nuorempia, nämä retkeilijät, niin myöskin nämä kohteet ovat yhä suuruudenhullumpia. Siis tavallaan, niin kuin että jos olisi pysytty siinä missä ennen vanhaan, että mentiin luistelemaan ja mentiin luontoa katselemaan jne., jotka maksavat hyvin vähän ja joihin varmaan tänäkin päivänä meidän kouluissamme jopa koulun omilla varoilla on mahdollisuus tehdä retkiä, niin on siirrytty tällaisiin suuruudenhulluihin hankkeisiin ja jopa hyvinkin nuorten, ala-asteikäisten osalta. Tähän asiaan ei voi puuttua muulla tavalla kuin siten, että kouluissa keskustellaan vanhempien kanssa, että onko tämä järkevää ylipäänsä.

Arvoisa puheenjohtaja.

Itse olen ollut monta leirikoulua ohjaamassa ja valvomassa. Olen hyvin läheltä nähnyt nämä rahankeruun ongelmat.

Tässä pitäisi ottaa huomioon se, että opettaja ei ole se pääosin, joka osallistuu siihen keräämiseen, vaan hän toimii valvojana ja suunnittelee leirikoulut jne. Vanhemmat ja luokkatoimikunnat vastaavat rahan keräämisestä. Ja kun rahaa on kerätty, tasapuolisuus on aina tärkeää.

Olen sitä mieltä, että tässä epäkohta on se, että kun oppilaat keräävät rahaa yhteiseen pottiin ja tehdään erinäisiä työsuorituksia, niin silti kaikki eivät osallistu. Eli epäkohdaksi nousee se, että toiset tavallaan tulevat siivellä. Toiset tekevät työtä ja keräävät rahaa, ja sitten vaaditaan kuitenkin, että kaikille annetaan sama raha. Se on epäreilua. Mielestäni se jyvitys olisi tärkeätä, eli ne, jotka tekevät työtä, niin he myöskin hyötyvät siitä. Siihen osallistumiseen tuskin kenelläkään on sellaista estettä, ettei voisi osallistua luokan yhteiseen toimintaan. Eli aina - meidän koulussamme ainakin - on tultu vastaan, jos jollakin on ollut varallisuudesta kysymys. Myöskin sosiaalivirastosta on tultu vastaan näissä tilanteissa.

Mutta mitä liittyy näihin maksuihin, niin uinnin kohdalla esimerkiksi kaikilla kouluilla ei ole varaa tai kaikki koulut eivät budjetoi uintiin, vaikka perusopetuksen pitäisi olla maksutonta. Tiedän yläasteita Helsingissä, missä oppilaat eivät ui ollenkaan yläasteen aikana. Ongelma on se, että päiväsaikaan opetusvirasto ja liikuntavirasto eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen näistä koululaisten maksuista, eli koululaisilla ei ole maksutonta käyttöä liikuntapaikkoihin, mikä tietenkin olisi järkevä käytäntö Helsingin kaupungissa. Eli jos kouluilla ei ole varaa, maksut tulevat oppilaalle ja oppilas voi käyttää tekosyynä sitä, että hän ei tule uimaan, koska hänellä ei ole siihen varaa. Silloin opettaja on aika neuvoton.

Arvoisa puheenjohtaja.

Helsingin opetusvirasto on ohjeistanut tämän asian. Pääsääntöisesti koulu vastaa rahoituksesta. Koska peruskouluopetus on oppilaille maksutonta, ei koulun ulkopuoliseen toimintaan saa kerätä tai keräyttää rahaa siten, että yksittäinen oppilas voi jäädä toiminnan ulkopuolelle puuttuvan rahoituksen vuoksi. Rahankeruun tulee nimenomaan - näitten Helsingin ohjeitten mukaan - kohdistua koko oppilasryhmään, eli vanhemmat eivät voi maksaa vain oman lapsensa kuluja, vaan on yhteinen kassa, josta nämä rahat käytetään.

Sitten toteaisin muutamien muitten puheenvuorojen johdosta vielä sen, että kaikki me tiedämme, että aina voisi kaikkeen toimintaan käyttää myöskin enemmän rahaa kuin mitä on budjetoitu. Kysymys on paljolti myös siitä, että koulut itse päättävät, millä tavalla ne rahansa budjetoivat, mihin he rahansa käyttävät.

Esimerkkiä Fallkullan retkestä en nyt lainkaan ymmärrä. Siellä on varmasti ollut osaamattomuutta. Asia olisi voitu järjestää, jos olisi haluttu. Toivon, että viesti menee perille ja tämän tyyppiset asiat hoidetaan jatkossa hieman elegantimmin.

Haluan korostaa yhdessä tekemisen tärkeyttä ja sitä, että vanhempainyhdistysten panos on hyvin arvokas. Me peräänkuulutamme yhteisöllisyyttä kaikilla tasoilla Helsingin toiminnassa. Koulujen ja kodin yhteistyö on juuri tätä yhteisöllisyyttä ja juuri sitä kautta lapset oppivat, millä tavalla yhteiskunnassa toimitaan.

Täällä kyseltiin - vähän ehkä epämääräisemmän otsikon alla - että noudatetaanko Helsingissä lakia, kun laki edellyttää, että koulut ja koti tekevät yhteistyötä.

Tältäkin osin totean, että me Helsingissä noudatamme tiukasti lainsäädäntöä ja toimintaa - haluan vielä kerran korostaa sitä - ei ole Helsingissä sidottu siihen, ovatko juuri tietyn lapsen vanhemmat maksaneet killinkejä kassaan.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Asukkaiden mielestä Helsingissä on kymmeniä suojateitä, joiden turvallisuuteen toivotaan parannuksia. Suojateiden turvattomuus paljastui mm. Helsingin Sanomien (uutinen 25.2.) pyydettyä lukijoitaan kirjoittamaan vaarallisista suojatiepaikoista.

Asukkailta saadut vinkit keskittyivät samoihin risteyksiin. Pelätyin suojatie löytyi Kansallisoopperan kulmilta Mannerheimintieltä, pienen Kivelänkadun kulmasta. Ylitettävänä on neljä ajokaistaa ja kahdet ratakiskot. Suojatiellä ei ole keskivallia eikä liikennevaloja. Useita mainintoja oli muistakin Mannerheimintien suojateistä. Moni pelkää ylittää suurten nopeuksien vuoksi Vihdintietä, Pitäjänmäentietä, Huopalahdentietä, Paciuksenkatua, Tukholmankatua ja Mechelininkatua.

Nämä ovat esimerkkejä asukkaiden pitkältä turvattomien suojateiden listalta, sillä turvattomia suojateitä löytyy eri puolilta kaupunkia. Suurin syy turvattomuuden tunteeseen on autoilijoiden välinpitämättömyys ja piittaamattomuus liikennevaloista. Autoilijat tarvitsevat asennekasvatusta, ja valvontaa tulee lisätä. Kaupunki- ja liikennesuunnittelulla on kuitenkin myös olennainen merkitys suojateiden liikenneturvallisuuden parantamisessa.

Kysynkin, miten kaupunki- ja liikennesuunnittelussa huomioidaan asukkaiden palaute? Selvitetäänkö asukkaiden palautteen perusteella kyseisten suojateiden turvallisuutta? Mihin toimiin suojateiden liikenneturvallisuuden lisäämiseksi ryhdytään?

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut. Ärade ordförande, bästa fullmäktige.

Vastauksena valtuutettu Puhakan kysymyksen esitän kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan sijaisena kunnioittavasti seuraavaa:

Helsingin Sanomat kirjoitti Helsingin suojateiden turvattomuutta käsittelevän lehtiartikkelin 25.2.2006. Artikkeli perustui lehden lukijoilta saatuun palautteeseen. Lehti on luvannut toimittaa tämän vaaralliseksi koettuja suojateitä koskevan lehtiartikkelin aineiston tiedoksi kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosastolle. Tämän jälkeen osasto tulee käsittelemään sitä, kuten muutakin asiakaspalautetta.

Osaston onnettomuusrekisteristä selvitetään kunkin risteyksen onnettomuuksien määrä ja onnettomuustyypit. Tämän jälkeen käydään läpi toimenpidemahdollisuudet ja laaditaan parannussuunnitelma, jos sellainen on tarpeen. Päätöksen toimenpiteistä tekee liikennesuunnittelupäällikkö tai kaupunkisuunnittelulautakunta toimivaltansa perusteella. Jos asiakas ilmoittaa yhteystietonsa, hän saa kirjallisesti tekemäänsä aloitteeseen kirjallisen vastauksen, päätösluettelon tai pöytäkirjanotteen muodossa.

Jo aiemmin virasto on kohdistanut huomiota mm. Pitäjänmäentien jalankulkuolosuhteisiin. Pitäjänmäentien neljän kaistan ylittäminen vilkkaasti liikennöidyllä kadulla on varsin vaikeaa. Pitäjänmäentie on pääkatu. Pitäjänmäen aseman kohdan ohittaa vuorokaudessa noin 20 000 ajoneuvoa. Myös suuri määrä jalankulkijoita ylittää kadun päivittäin.

Esimerkiksi Sulkapolun ja Pitäjänmäentien liittymässä on vuosien 2001 - 2005 aikana tapahtunut neljä jalankulkuonnettomuutta, joista kaksi on tapahtunut suojatiellä. Pitäjänmäentien voi ylittää myös turvallisesti Turkismiehentien liittymässä painonapilla toimivan valo-ohjatun suojatien kautta. Tällä suojatiellä ei ole tapahtunut yhtään jalankulkuonnettomuutta vuosien 2001 - 2005 aikana.

Pitäjänmäentien liikenneturvallisuutta on viimeisten neljän vuoden aikana parannettu erilaisin toimenpitein. Seuraavassa luettelo toimenpiteistä, joita voidaan tarpeen mukaan kohdistaa myös muihin vaaralliseksi koettuihin risteyksiin:

Sulkapolun kohdalla oleva suojatie on siirretty liittymän toiselle puolelle lähemmäksi pysäkkejä ja maalattu erittäin hyvin näkyvällä heijastavalla maalilla. Suojatien edustalla oleva mainostaulu on siirretty kauemmaksi ja suojatiemerkit on vaihdettu suurikokoisiksi. Sulkapolun ja Pitäjänmäen asemalta tulevan ajotien ylittävät suojatiet on rakennettu korotettuina. Radan yli johtavan sillan ja pysäkin väliin rakennettiin kaide, jolla ohjataan jalankulkijat käyttämään suojatietä. Katuvalaistus on uusittu ja siirretty puurivin varjosta valaisemaan paremmin ajorataa. Pitäjänmäentien ja Kaupintien liittymään rakennettiin kiertoliittymä selkeyttämään liittymässä ajoa ja hidastamaan autoilijoiden ajonopeuksia. Tulevaisuudessa on tavoitteena rakentaa uusi katuyhteys, Pitäjänmäenkaari, Konalantien liittymästä radan yli Pajamäentien liittymään. Kadun rakentamisen jälkeen Pitäjänmäentie voidaan rakentaa 1 + 1-kaistaiseksi, jolloin liikennemäärä puolittuu nykyisestään. Kadun liikenneturvallisuus paranee, eivätkä torstaina, 9.2., tapahtuneen onnettomuuden kaltaiset onnettomuudet enää ole mahdollisia.

Kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli 21.11.2002 Pitäjänmäen asemakeskuksen ja Pitäjänmäenkaaren kaavaehdotusta ja päätti palauttaa sen uudelleen valmisteltavaksi. Syynä oli tiettävästi pajamäkeläisten vastustus Pitäjänmäenkaaren rakentamista kohtaan.

Jalankulkijoiden määrät Pitäjänmäen aseman kohdan molemmilla suojateillä selvitetään kevään 2006 aikana. Samalla lasketaan myös niiden jalankulkijoitten määrä, jotka juoksevat kadun yli käyttämättä suojatietä. Pitäjänmäentien ja Turkismiehentien liittymän valo-ohjauskojeisto on vanha ja vaatii uusimista. Kevään aikana selvitetään lisäksi, onko järkevää siirtää valo-ohjattu suojatie Sulkapolun liittymään, vai voisiko suojatien turvallisuutta parantaa keskikorokkeen tai bussihidasteiden avulla.

Pitäjänmäentien helmikuisen onnettomuuden aiheuttaja rikkoi ainakin kahta liikennesääntöä. Hän ajoi bussikaistalla ja ohitti suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon pysähtymättä. Tämäntyyppisiä liikennerikkomuksia ei valitettavasti voida poistaa pelkästään liikennevalojen asentamisella tai liikennejärjestelyjä muuttamalla. Muutoksen tulisi tapahtua autoilijoiden asenteissa, ja valvontaa tulisi huomattavasti lisätä nykyisestä. Helsingin kaupunki onkin useasti esittänyt, että liikkuvin automaattikameroin tehtävää liikennevalvontaa lisättäisiin ja että poliisin resurssipulaa liikennevalvonnassa helpotettaisiin sallimalla ajoneuvon haltijan vastuuseen perustuva kunnallinen rikemaksu.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Kiitoksia vastauksesta, joka selvensi yhden elikkä Pitäjänmäentien ongelmien kautta tätä koko problematiikkaa.

Olisin kuitenkin halunnut vielä kysyä, onko olemassa - kun tässä tuli esille, että seurataan näitä onnettomuustilastoja - joku tällainen kipuraja, josta lähdetään parantamaan suojateiden ja ylikulkua parantamaan? Onko olemassa jotain tällaista? Onko tässä se tilanne, että jokaiseen onnettomuuteen tartutaan ja jokaisen jälkeen käydään näihin ongelmiin kiinni? Plus sitten: tässähän tuli esille se, että nämä, mikä palaute on tullut ihmisiltä, niin se käydään läpi samalla tavalla kuin yleensä tällainen asiakaspalaute. Olisin kuitenkin vielä halunnut kuulla, miten nimenomaisesti näihin muihin on otettu sitten, että miten perusteellisesti asiakaspalaute käsitellään? Tämähän ei tullut vastauksessa selville.

Sitten kysyisin vielä tästä. Vaikka tässä oli hyvin, tässä Pitäjänmäen esimerkissä esitelty näitä toimenpiteitä, niin olisin ihan kysynyt sitä, että onko kaupungin talous vaikuttanut sillä tavalla, että olisi jotain vaarallisia risteyksiä tai ylityspaikkoja jätetty korjaamatta, siirretty tavallaan hamaan tulevaisuuteen, mikäli ei ole mitään onnettomuuksia tapahtunut, että on jäänyt tavallaan odottamaan kaupungin budjetin parantamista?

Arvoisa puheenjohtaja.

Tässä kysymyksessä, samoin kuin siinä Helsingin Sanomien artikkelissa, otettiin esimerkkejä nelikaistaisista kaduista, joissa keskellä ei ole pysähtymiskoroketta jalankulkijoille.

Tämä kysymys osoittaa, että ihmiset eivät edes oleta, että tässä maassa noudatettaisiin lakia, koska, kun jalankulkija on ylittämässä katua suojatietä pitkin, niin liikennesääntöjen mukaan koko liikenne pysähtyy ja niin mihin hän silloin tarvitsee mitään keskellä olevaa koroketta. Kuitenkin tiedämme, että aivan tällä tavalla Suomessa ei lakia noudateta. Monessa muussa maassa, eteläisemmissä maissa ja ehkä pitemmän liikennekulttuurin maissa näin kyllä tapahtuu.

Luulen, että meidän pitäisi myös pyrkiä tilanteeseen, jossa voimassa oleva tieliikennelaki saatetaan voimaan varsin voimakkain toimenpitein, esimerkiksi kameravalvonnalla. Ensimmäisen viikon aikana saattaa tulla aika monta sakkoa, mutta sillähän se kameravalvonta saadaan sitten rahoitetuksi. Sen jälkeen uskon, että liikennekulttuuri muuttuu.

Kehottaisin myös kaikkia jalankulkijoita pitämään kiinni oikeuksistaan ja menemään ensin. Sellaisessa risteyksessä, jossa ei ole valoja, jalankulkija menee ensin ja autot menevät sitten. Itse olen tätä noudattanut pitkään. Se sisältää tiettyjä riskejä, ei sitä, etteikö lähestyvä auto pysähtyisi, vaan sitä, että sen jälkeen tuleva auto ajaa pysähtymättä tämän auton ohitse ja suojatien yli. Se on aivan yhtä kiellettyä kuin ajaminen päin punaista valoa vasten ja ehdottomasti vielä paljon vaarallisempaa. Sellaiseen pitäisi voimakkaasti puuttua.

Arvoisa puheenjohtaja.

Valtuutettu Puhakan kysymys on todellinen murheenkryyni myöskin kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Näitä asioita käsitellään lautakunnassa erittäin usein. Sen voin todeta valtuutettu Puhakalle.

Toteaisin, että liikennesuunnitteluosasto tekee vuosittain tutkimukset ja raportit, joissa seurataan liikenneturvallisuutta ja niitten pohjalta tehdään korjausehdotukset liikenneturvallisuutta parantaviin asioihin. Tämä on säännöllistä, systemaattista ja pitkäaikaista. Ja lisäksi, kun tulee uusia tietoja tutkimusten välillä, niin useimmiten kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa otetaan asia heti esille ja pyydetään virastoa selvittämään asia ja jos tarvitaan toimenpiteitä, niin siihen ryhdytään välittömästi. Eli sitä asiakaspalautetta, mitä valtuutettu Puhakka peräänkuulutti, niin kyllä näin tapahtuu tälläkin hetkellä. Se on mielestäni erittäin tärkeätä.

Sitten toteaisin, että kun Huopalahdentiellä pari vuotta sitten tapahtui tämä koulutytön kuolemaan johtanut yliajo - siitä syntyi aikamoinen mekkala - niin lautakunta käsitteli sen välittömästi. Viime kokouksessa olemme hyväksyneet asemakaavan muutoksen, jossa Huopalahdentien Munkkivuoren ostoskeskuksen kohdalle on rakennettu alikulkutunneli, jota siinä yhteydessä yhtenä toimenpiteenä lautakunta ehdotti. Joten talousarviossa löydettiin rahat tähän kohteeseen, jossa oli monta kertaa ollut onnettomuuksia.

Mutta kaikista suurin kysymys tässä asiassa on nimenomaan asennekasvatus. Ja kun poliisilla on 1.4.2006 alkaen mahdollisuus kameravalvontaan, toivon, että se tuo tuloksia tässä asiassa.

Arvoisa puheenjohtaja.

Minäkin kuuluttaisin lainkuuliaisuutta ns. molemman osapuolen kohdalla. Itse olen törmännyt huomattavan paljon useammin tilanteisiin, joissa jalankulkijat kävelevät punaisella kylmän viileästi suojateiden yli ja aiheuttavat sitä kautta riskitilanteita itselleen. Enkä ole valtuutettu Soininvaaran kanssa samaa mieltä, että kannattaako muutaman tuhannen kilon massaa haastaa, muutaman kymmenen kilometrin nopeudella etenevää haastaa, vaikka kysymys on mahdollisesti liikennerikkomuksesta.

Arvoisa puheenjohtaja.

Tukholmassa tämä tilanne on jo niin vaarallinen, että siellä pohditaan ihan vakavasti suojateiden vähentämistä keinona vähentää liikenneonnettomuuksia. Valitettavasti myös Helsingissä tilanne on ajoittain senkaltainen, että tulee mieleen, että pitäisikö tässä todella ryhtyä dramaattisiin toimiin tässäkin suhteessa. Me vaadimme rakenteita, joissa tällaisiin tilanteisiin ei altistuta, niin kuin tämä Huopalahden tilanne pahimmillaan oli ja siitä tuleva ratkaisu. Mutta kyllä aina, joka tilanteessa, kun ihmishenki menee tai syntyy vakavia vaurioita, niin kysymys herää, mitä voimme tehdä asian eteen.

Toivon, että kaupunkisuunnitteluvirastossa pohditaan myös ratkaisuja, jotka ovat dramaattisia tässä suhteessa ja ennen kaikkea samaa, mitä valtuutettu Soininvaara kuulutti tätä kameravalvontaa, että kyllä meidän pitää saada järjestystä tähän kaupunkiin. Meillä tapahtuu aivan liikaa nimenomaan vakavia onnettomuuksia suojateillä, joissa osallisina ovat sekä autoilijat että jalankulkijat. Tähän pitää saada ryhtiä.

Arvoisa puheenjohtaja.

Mielestäni valtuutettu Puhakka on tässä liikkeellä ihan oikean asian kanssa.

Muistelen vuosikymmenten takaa, että keskustelua käytiin myös kaupunkisuunnittelulautakunnassa siitä, että vaarallisimmilla paikoilla Suomen ilmasto ja valaistusolosuhteet huomioiden tulisi suojateitä valaista erikseen ja paremmin kuin mitä nyt on asian laita. Tämäntyyppinen tämän asian pohtiminen kaupunkisuunnittelulautakunnassa olisi erittäin hyvä. Olen iloinen siitä, että Huopalahdentien alle saadaan käytävä.

Mutta mitä sitten tulee valtuutettu Bryggaren puheenvuoroon.

Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että meillä on suojateitä, jotka ovat suorastaan vaarallisia ja väärissä paikoissa. Yksi niistä on mainittu tässä valtuutettu Puhakan kysymyksessä, nimittäin tämä Kivelänkadun kulmasta Mannerheimintien yli menevä suojatie. Se voitaisiin mielestäni hyvin poistaa, koska lähimmälle valoilla ohjatulle suojatielle ei ole matkaa kuin sata metriä. Sen pitäisi olla aikalailla kohtuullinen matka kulkea turvallisesti.

Mitä sitten vielä tulee tähän autoilijoitten välinpitämättömyyteen liikennevaloista, niin kuulun itse niihin, jotka noudattaa punaisen valon kieltoa aika säntillisesti, itse asiassa erittäin säntillisesti. Mielestäni kaikkein törkein kaupungissa oleva liikennerikkomus on punaisia vastaan ajaminen. Tervehtisin tässä asiassa nollatoleranssia hyvin mielelläni. Mielestäni tämä on asia, joka pitää saada nopeasti kuriin. Se ei tule kuriin hallinnollisilla päätöksillä taikka valtakunnan päätöksillä taikka valtuuston ponsilla, mutta valvonnalla ja valistuksella kylläkin.

Arvoisa rouva puheenjohtaja.

Hienoa, että Huopalahdentien osalta alikulkutunneli on askelta lähempänä. Sitä on todella pitkään kaivattu. Olen jo ajat sitten sitä joskus aikaisemmalla valtuustourallani esittänyt.

Samankaltainen, yhtä vaarallinen meidän suunnalla kaupunkia on Tullinpuomin leikkipuiston kohdalla Mannerheimintie. Sieltä mm. ala-asteellaiset tulevat iltapäivähoitoon ja kaupungin säästötoimenpiteet ovat estäneet sen, että iltapäivähoitaja koulun puolelta tai avustaja koulun puolelta eikä toiselta puiston puolelta sen henkilökunta pysty nykyään valvomaan edes 1 - 2-luokkalaisten niitä kellon mukaan ennustettavia ylitysaikoja. Se on todella vaarallinen paikka ja läheltä piti -tilanteita on ollut useita. Toivottavasti kaupunkisuunnittelulautakunta ehtisi seuraavaksi katsoa tätä hyvin vaarallista paikkaa.

Haltijavastuuseen perustuva kunnallinen rikemaksu kaatui siihen, että SDP:n ministerit Huovinen ja Luhtanen eivät sitä suostuneet esittelemään. Se oli johtamassani lakivaliokunnassa eduskunnassa. Hallitus kieltäytyi muuttamasta haltijavastuulakia niin, että me olisimme suuret kaupungit saaneet oikeuden omaan valvontaan. Pidän tätä äärimmäisen harmillisena, koska me tiedämme jo nyt, että niitä kameroita ei tällä lakimuutoksella tule riittävästi kaupunkeihin. Poliisin valtakunnalliset painopisteet ovat muualla. Heidän intressinsä valitettavasti ovat muualla. Suurissa kaupungeissa arjen turvallisuudesta vastaamisessa pitäisi olla kaupungilla omia työkaluja.

Valtuutettu Puhakka nostaa esille tärkeän asian. Haluaisin tässä yhteydessä myös tuoda esille koulujen ja leikkipuistojen läheisyydessä olevat suojatiet.

Kun nyt tässä eri rooleissa voi puhua, niin ihan tällaisena koululaisten ja pienten lasten äitinä olen joutunut todistamaan hurjia vaarallisia tilanteita täällä Helsingin keskustassa. Esimerkiksi Taivallahden koulun ja Mechelininkadun suojatie, niin bussit jne. aivan törkeästi parkkeeraavat keskelle suojatietä, kun valot nyt sattumalta ovat vaihtuneet punaisiksi. Pienet koululaiset ovat aivan ihmeissään, että millä tavalla päästään suojatien yli kouluun.

Eli tällainen, mitä valtuutettu Anttilakin peräänkuulutti, asennekasvatusta ehdottomasti pitäisi lisätä tai valistuskampanja. Näitä ei välttämättä enää ihan teknisillä asioilla hoideta tällaisia turvallisuuskysymyksiä kaikissa tapauksissa, vaan ihan asennekasvatuksella, että millä tavalla lähestytään suojateitä näitten paikkojen läheisyydessä, missä liikkuu pieniä lapsia.

Arvoisa puheenjohtaja.

Poikkeuksellisesti toisen kerran käytän puheenvuoron, kun koen tämän asian niin merkittäväksi ja kun tätä asiaa joudutaan käsittelemään kaupunkisuunnittelulautakunnassa.

Ensisijaisesti asennekasvatus on tärkeää. Ja jos mietitään näitä parannustoimenpiteitä, niin kyllä esimerkiksi Huopalahdentien alikulkutunnelin rakentaminen, joka tuli kuitenkin yli kaikkien liikennesuunnitelmien - se oli 2 milj. euroa - ne ovat joka tapauksessa aina kalliita ratkaisuja. Siinä mielessä toivoisin, että voisimme muilla, ehkä vähän halvemmillakin keinoilla parantaa liikenneturvallisuutta.

Ja tämä, mihin valtuutettu Brax viittasi - joka on ollut Helsingin kaupungin aloitteena ja lautakunnassa monta kertaa käsitelty - että olisi kunnallinen kameravalvonta.

Jos se tällä hetkellä ei ole jostain syystä - josta en tällä hetkellä ihan tarkkaan tiedä - mennyt eteenpäin siinä muodossa kuin Helsinki on toivonut, niin tietysti se on valitettavaa. Mutta se tieto ainakin minulla on, että poliisin kameravalvonta - joka tulee 1.4. voimaan - antaa jonkun mahdollisuuden, vaikka tietysti poliisien varaan tätä asiaa ei voida kokonaan laskea, koska poliisien voimavarat ovat mitä ovat, siitäkään huolimatta, vaikka niitä kovasti lisättäisiin.

Kun joka päivä näkee kuitenkin tätä punaista päin ajamista, sekä autoilijat että jalankulkijat, niin toivoisin, että meidän liikennekulttuurimme vuosien myötä kehittyisi siihen suuntaan kuin se on monissa kansainvälisissä isoissa kaupungeissa.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Apulaiskaupunginjohtaja Sauri esitteli erilaisia keinoja, joilla pienten lasten tai muidenkin villien jalankulkijoiden liikenneturvallisuutta voidaan parantaa.

Nämä parannukset tehdään yleensä traagisten onnettomuuksien jälkeen eli silloin kun joku on jäänyt alle ja kuollut, reagoidaan aika myöhässä. Läheltä piti -tilanteita on varmaan päivittäin ja nehän eivät siirry tilastoihin, mutta ne tiedetään, tunnetaan ja tietyt alueet koetaan erittäin vaikeiksi ja vaarallisiksi ja ne ihmiset, jotka näitä suojateitä tai näitä alueita käyttävät, jotka alueella asuvat.

Haluaisin kysyä, onko olemassa keinoja kameravalvonnan lisäksi, käytössä olevia keinoja, joilla voidaan kuunnella asukkaiden omia mietteitä ja parannukset voidaan tehdä ajoissa ennen näitä traagisia onnettomuuksia?

Puheenjohtaja.

Täällä valtuutettu Soininvaara antoi sellaista liikennekasvatusta, joka pitäisi lopettaa tässä valtakunnassa.

Kun jalankulkija astuu ajoradalle, olkoonpa se suojatie tai muu osa, hänen velvollisuutensa on noudattaa erityistä varovaisuutta. Se ei ole erityistä varovaisuutta, jos otetaan ja astutaan lähestyvän auton eteen niin, että auto joutuu paniikkijarruttamaan. Siitä on hyvin äkkiä seurauksena peräänajo ja jonkun niskan nyrjähtäminen. Se on liian kova hinta siitä, että "minä menen nyt tässä kun minulla on oikeus". Pitää ottaa olosuhteet myös huomioon.

Jos verrataan Ruotsia ja Suomea, niin Suomessa tapahtuu työtapaturmia huomattavasti enemmän kuin Ruotsissa. Tutkimusten mukaan se johtuu siitä, että ruotsalaiset osaavat varoa liikkuvia esineitä paremmin kuin me suomalaiset. Me olemme ylimielisiä. Tästä ylimielisestä asenteesta pitäisi päästä.

Sitten, kun täällä puhutaan, että poliisivalvontaa pitäisi lisätä.

Täällä on kansanedustajia, jotka ovat leikanneet poliisin määrärahoja siinä määrin, että sata vakanssia on Helsingissä avoimena täyttämättä. Ne puuttuvat kentältä liikennettä valvomasta. He voisivat parantaa siellä eduskunnassa pikkuisen tätä tilannetta, jos halua riittää. Mutta taitaa olla, että puuttuu kyky siihen.

Sitten toisekseen:

Autoilijoiden asenteeseen jos lähdetään, niin autoilijoitten asenne on kasvatettu näillä kurjilla liikennevalojärjestelyillä. Tietyissä paikoissa kun tempaisee 80 km/h lasiin, niin ehtii neljästä liikennevaloista lävitse, mutta jos ajat sääntöjen mukaan, niin lusit joka hiton valoissa. Elikkä valojen ajoituksella voitaisiin korjata tätä asiaa huomattavasti, ihan pelkästään sillä, että sen jälkeen autot eivät ajaisi punaisia päin, kun ne pääsisivät normaalisti rauhallisesti ajaen eteenpäin.

Lyhyesti:

Kun useissa puheenvuoroissa on tullut esille tämä asennekasvatus, niin olisin kysynyt apulaiskaupunginjohtajalta, että näkeekö hän, että kaupungilla olisi mahdollisuuksia tähän asennekasvatukseen ja löytyisikö välineitä?

Tietysti voidaan kasvattaa uusi sukupolvi, koulusta lähtien, parempaan liikennekulttuuriin, mutta se on tietysti pitkä tie.

Arvoisa rouva puheenjohtaja.

Täällä kysyttiin, onko tunnettuja keinoja etukäteen ennaltaehkäistä näitä vaarallisia tilanteita.

Hämeenlinnassa on kuulemma jo pidemmän aikaa noudatettu sellaista järjestelmää, että sieltä alueelta kysytään ihmisiltä - laajalla kyselyllä - heidän käsityksiään siitä, mitkä paikat tuntuvat turvalliselta. Kysymys ei ole vain liikenneturvallisuudesta, vaan myös väkivallan ennaltaehkäisystä, onko riittävän valoisaa, ettei ole pelottavasti pusikoituneita puistoja, joissa naiset esimerkiksi pelkäisivät illalla kulkea. Tiedän, että Helsingissä tehdään tätä osittain. Hämeenlinnassa samaan on liitetty merkittävä kysely lapsilta, jossa lapset saavat merkata tässä kyselyssä mörkö- ja aurinkomerkeillä oman kokemuksensa siitä, missä paikoissa on vaarallista ja missä turvallista. Näillä lasten kokemusten perusteella muutama vaarallinen liikennepaikka on pystytty ennalta jo näkemään. Lapset ovat itse osanneet kertoa näillä yksinkertaisilla merkeillä, missä ovat melkein jääneet auton alle.

Arvoisa puheenjohtaja.

Pari vastausta. Varmaan apulaiskaupunginjohtaja Saurikin täällä vastailee.

Helsingissä on järjestelmä, jossa kaupunkisuunnitteluvirasto ja liikennesuunnittelijat käyvät keskustelua asukkaiden kanssa tilanteesta ja tekevät sitä jatkuvasti ihan arkipäiväisesti. Olen ollut muutamassa mukana. Siellä katsotaan näitä mahdollisuuksia ja toki resurssien puitteissa tehdään töyssyjä ja vastaavia, joilla liikenneturvallisuutta pyritään lisäämään.

Olisin vastannut valtuutettu Sademiehelle poliisin määrärahoista vain kylmästi, että niitä ei ole ehkä lisätty riittävän nopealla tempolla, mutta ei niitä leikattu ole. Se voi olla totta, että kyvykkyyttä eduskunnassa ei ole valtuutettu Sademiehen kriteereillä riittävästi, mutta yritystä varmasti sitä enemmän. Jos katsoo budjettirahaa viime, tai nykyiselläkin hallituskaudella, niin poliisimäärärahoissa ei ole tullut sellaisia leikkauksia. ? Toki ongelmana on se, että tänne ei saada niin paljon poliisivirkoihin henkilöitä hakemaan kuin olisi tarve. Siinä kysymys on sitten muistakin tekijöistä, asumiskustannukset ja jotkut muutkin, joissa varmasti valtuutettu Sademies on asiantuntija. Mutta hallituksen puolelta tällaisia leikkauksia ei ole tehty.

Asennekasvatus joukkoliikenne- ja jalankulkuliikenteen turvallisuuden parantamiseksi on hyvä asia. Parhaitenhan oppii mallista ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Voisi sanoa, että siinä on hyvä alku, mutta pitkä tie. Sehän se ongelma sitten liikenteessä onkin, että jalankulkijoiden turvallisuudesta huolehtimisesta on niin vähän malleja isoissa ja siinä sitten pienet oppivat sen perässä.

Itse uskon eniten tällä hetkellä rakenteellisiin esteisiin autojen vauhdin hidastamiseksi, liikennevaloin, ympyrät ovat hyviä, mutta erityisesti luulen, että kaupunkialueella, asutusalueella korotetut suojatiet ovat sellaisia, mitkä pakottavat jarruttamaan. Myös lähellä bussipysäkkiä oleva korotettu suojatie toimii aivan mallikkaasti eikä häiritse varmasti matkustusmukavuutta - kokemusta on.

Puheenjohtaja, hyvät valtuutetut. Ordförande, bästa fullmäktige.

Muutama vastaus esitettyihin kysymyksiin. Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja, valtuutettu Anttila jo taisikin vastata joihinkin näistä kysymyksistä.

Valtuutettu Puhakka kysyi, onko olemassa jokin kipuraja, joka aiheuttaa toimenpiteitä.

Mitään yksiselitteistä kipurajaa ei tietenkään ole, vaan erilaisia riskipaikkoja arvioidaan jatkuvasti sen mukaan, millaista palautetta ihmisiltä saadaan. Ja tietenkin, jos niitten käyttö muuttuu, jos tulee esimerkiksi koulu tai päiväkoti, joka alkaa käyttää jotain paikkaa, niin se täytyy arvioida uudelleen.

Totta kai on niin, että sehän kuulostaa absurdilta, että vasta sitten, kun tapahtuu jokin traaginen onnettomuus, niin sen jälkeen ryhdytään toimenpiteisiin. Sehän menee pikemminkin niin päin, että jos sen jälkeen ei ryhdytä toimenpiteisiin, niin tilanne on aika huono. Hyvänä esimerkkinä oli muutaman vuoden takainen Huopalahdentiellä sattunut pienen koululaisen kuolemaan johtanut yliajo. Siinähän - sikäli kuin ymmärsin - ei niinkään ollut kysymys siitä, että se paikka olisi ollut erityisen vaarallinen, vaan siinä autoilija ajoi punaisiin valoihin pysähtyneen auton ohi, punaisia valoja päin tämän suojatiellä olleen tytön päälle. Sen jälkeen ryhtyivät sitten jotkut kansalaispiirit hyvin ansiokkaaseen kampanjaan "Pysähdy keltaisiin" ja kerättiin erilaisia adresseja. Käsittääkseni tämä kampanja vähän aikaa toimikin varsin hyvin. Mutta näillä ajokulttuuriasioillahan on aina taipumus sitten taas hiipua, kunnes ne taas sitten nousevat useimmiten jonkun ikävän onnettomuuden kautta esiin.

Valtuutettu Takkinen kysyi, miten asukkaitten palautetta ja aloitteita käytetään, käytetään näitä turvallisuustekijöitä suunniteltaessa hyväksi. Yritin jo aikaisemmassa vastauksessani kertoa, kuinka se tapahtuu.

Asukkaalta tullut palaute käsitellään asianmukaisesti. Jos kaupunkilaiset tekevät konkreettisia aloitteita, niihin tulee tietenkin kirjallinen vastaus. Mutta on tietenkin myös niin, että eihän liikennesuunnitteluosasto pysty jatkuvasti valvomaan kaupungin koko katuverkkoa, vaan asukkaalta tuleva palaute on äärimmäisen tärkeätä. Jos jossakin kaupunginosassa asukkaat kokevat, että jokin kohta on erityisen riskialtis, niin liikennesuunnitteluosasto on erittäin kiitollinen tällaisesta palautteesta.

Arvoisa puheenjohtaja.

Ehdotan tekniseen lautakuntaan Joonas Rauramon varajäseneksi Mari-Anna Vallasta.

Arvoisa puheenjohtaja.

Vihreä valtuustoryhmä esittää Jari Haukan henkilökohtaiseksi varajäseneksi terveyslautakuntaan teologian ylioppilas Johanna Nuortevaa.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Helsingin kaupunki järjestää 1 - 2-luokkalaisten iltapäivätoimintaa, joka nyt on siirretty opetusviraston alaisuuteen.

Uuden hyväksytyn ohjeistuksen mukaan asiakasmaksu tulee olemaan 60 euroa kuukaudessa 3 tunnin hoidosta ja 100 kuukaudessa 4 - 5 tunnin toiminnasta kuukaudessa. Tämä maksukäytäntö tulee olemaan sama, oli sitten kyseessä kaupungin, seurakunnan tai jonkun järjestön järjestämästä toiminnasta. Eli asiakasmaksu tulee olemaan sama kaikilla oppilailla riippumatta kerhon toiminnallisesta sisällöstä tai perheen tuloista.

Ja nyt kun ensi syksyn kerhopaikat ovat haussa, on käynyt jo ilmi, että tämä summa on selvästi liian suuri useille iltapäivähoitoa erityisesti tarvitseville perheille. Vaikka huoltaja voikin tarvittaessa hakea toimeentulotukea, niin tämä hakemiskynnys iltapäiväkerhopaikkaa varten on aika korkea. Siinä todennäköisemmin käy niin, että silloin huoltaja sanoo, että olen minäkin lapsuuteni selvinnyt ilman iltapäivähoitoa ja hyvin on mennyt. Joidenkin kerhojen osalta hoitomaksun korotus tulee olemaan yli 100 %. Esimerkiksi nykyiset asiakasmaksut meillä Käpylässä liikkuvat 45 eurosta 84 euroon tällaisessa 5 tunnin kerhossa. Peruskoulun ensimmäisten luokkien opetus päättyy usein klo 12, pehmeän laskun aikana syksyllä usein jo klo 11. Tämä tarkoittaisi, että sellainen lapsi, jonka perheellä ei ole varaa kuin 60 euron kuukausimaksuun, niin hän lähtisi kerhosta jo klo 14 tai klo 15 pois, mahdollisesti jopa jo aikaisemmin. Pienelle 1-luokkalaiselle on merkitystä lähteä iltapäiväkerhosta yksin tuntia tai paria ennemmin kuin se kaveri, joka voi perheen taloudellisen tilanteen antaessa myöten jäädä sinne vähän pitemmäksi aikaa. Kerhoon vielä tunniksi jäävän kaverin perhe saattaa maksaa yhdestä tunnista jopa sen 40 euroa.

Iltapäivätoimintaa järjestävä taho voi ohjeen mukaisesti pitää samanaikaisesti näitä molempia maksukäytäntöjä, 60 ja 100 euroa. Tämä vaan käytännössä hankaloittaa käytännön työtä. Samalla monelle järjestölle se 60 euron kuukausimaksu on riittämätön toiminnasta aiheutuvien kulujen kattamiseksi.

Ainoa edullinen iltapäivähoito ensi syksyllä 2006 tulee olemaan asukas- ja leikkipuistojen tarjoama avoin iltapäivätoiminta. Puistossa henkilömitoitus on tässä toiminnassa, noin 30 lasta yhtä työntekijää kohti, jolloin paljon puhuttu yksilöllinen ohjaus ja ongelmakäyttäytymiseen puuttuminen ennakolta ovat lähes mahdottomia.

Asukas- ja leikkipuistoissa on tällä hetkellä avointa toimintaa ja lakisääteistä toimintaa. Avoimessa toiminnassa ei ole kuukausimaksua ja eväät on tuotava itse. Ohjatun kerhotoiminnan toimintamaksu on keväällä vain 34 euroa kuukaudessa sisältäen välipalan.

Iltapäivätoimintaa järjestävät opetusviraston lisäksi useat eri tahot. Kolmannen sektorin toimijat ovat viime vuosina yhä enenevässä määrin ottaneet vastuulleen iltapäivätoiminnan järjestämisen. Kyseessä ei tällöin ole vain iltapäiväkerho, vaan osa alueellista yhteistyötä ja yhteisvastuuta.

Iltapäivätoimintaa haetaan yhteisellä lomakkeella, johon merkitään vain yksi iltapäivätoimintaa järjestävä taho. Ja ensisijaisena nyt ohjeistuksen mukaisesti ovat 1-luokkalaiset, erityisoppilaat sekä yksinhuoltajien lapset ja mikäli yhdenvertaisia paikanhakijoita on, niin valinta suoritetaan arpomalla.

Käytännössä tämä ohjeistus voi estää iltapäivätoiminnassa kolmannen sektorin toteuttaman pitkäjänteisen perheiden tukemisen, sillä esimerkiksi kerhossa ensimmäisen kouluvuoden ollut saattaa joutua vaihtamaan kerhopaikkaa seuraavana vuonna. Kuitenkin sekä 1- että 2-luokkalaiset ovat järjestettyyn iltapäivätoimintaan oikeutettuja.

Aiemmin valinnoissa oli mahdollista ottaa huomioon myös sisarustilanne sekä muu perheen kanssa tehtävä yhteistyö. Myös erityistukea tarvitsevien perheiden kanssa yhteistyö tuottaa paremmin tulosta kerhopaikan pysyessä samana.

Kun koko toiminnan tavoitteenahan on luoda lapselle mahdollisuus osallistua turvalliseen ja valvottuun toimintaan koulupäivän ulkopuolella - näin opetusvirasto sen kertoo - niin tarkoitammehan mahdollisuutta kaikille lapsille eikä vain niille, joilla on varaa siitä maksaa?

Vuoden 2007 budjettiraamia rakennettaessa on otettava huomioon kaupungin oma, entistä merkittävämpi panostus iltapäivätoiminnan määrällisessä ja laadullisessa kehittämisessä. Apua ja ohjausta tarvitsevien lasten määrä on viime vuosina lisääntynyt ja näin tulee tapahtumaan myös vuonna 2007. Tämän viikon alussa ilmestynyt Stakesin tutkimus kertoo korutonta kieltä siitä, kuinka meillä on entistä enemmän huonosti voivia lapsia ja nuoria.

Vastuu toiminnan koordinoinnista on tällä hetkellä opetusvirastolla ja vuoden 2009 mennessä myös järjestämisvastuu on opetusvirastolla. Tällä hetkellä viraston osuus kerhotarjonnasta on noin 70 % ja muiden järjestäjien 30 %. Viraston oman ilmoituksen mukaan lähivuosien tilanne on tarkoitus kuitenkin muuttaa siten, että kolmas sektori vastaa jatkossa 70 %:sta kerhotarjontaa kaupungin vastuun jäädessä toiminnan järjestäjän avustamiseen.

Virasto tuki, eli kaupungin tuki, avustus toimintaa järjestäville tahoille on kokonaiskustannuksista 20 %:sta 30 %:iin niistä todellisista kustannuksista. Muut toimintamenot katetaan huoltajien maksamilla kerhomaksuilla ja toimintaa pyörittävän järjestön muulla toimintatuella sekä osittain vapaaehtoistyöllä. Silti opetusvirasto aika voimakkaasti säätelee kaikki valinta- ja laatukriteerit sekä kerhomaksut kokonaisuudessaan.

On selvää, että hyvin kirjava toiminnan järjestäjäjoukko tarvitsee yhtenäiset laatukriteerit, ainakin minimivaatimukset, mutta liialliset standardit voivat useissa tapauksissa todellisuudessa laskea laatua, eivät kehittää sitä.

Yksi sellainen pieni helppo tapa korjata tilanne olisi se, että kyseinen hoitomaksu voisi olla esimerkiksi merkinnällä "enintään 60 euroa", "enintään 100 euroa". Tämä pieni muutos mahdollistaisi myös kerhon järjestäjän harkinnan hinnoittelussa. On kerhoja, jotka pystytään pyörittämään alle sen korvauksen, minkä standardien mukaisesti tällä hetkellä vanhemmilta peritään.

Siksi ponsi. Siinä on itse asiassa ponsi, joka on jaettu, on ponsi 1 ja siinä on kaksi kappaletta. Se ensimmäinen kappale jää ja toinen kappale pyyhitään yli. Eli ponsi kuuluu seuraavasti:

1- ja 2-luokkalaisten peruskoululaisten iltapäivätoiminnan säilyttämiseksi kaikkien ulottuvilla kaupunginvaltuusto edellyttää kaupunginhallituksen kartoittavan mahdollisuuksia suunnitellun maksukäytännön muuttamiseksi sellaiseksi, että se mahdollistaa myös pienemmän kerhomaksun perimisen.

Sitten tämä 1- ja 2-luokkalaisten aamu- ja iltapäivätoiminta, joka on nyt löytämässä oman toimintamuotonsa, sisältönsä ja toteuttajansa.

Tarve ohjattuun tai ainakin jossain määrin aikuisten kontrolloimaan iltapäivätoimintaan on myös toisen kouluvuoden jälkeen, oikeastaan koko peruskoulun ajan.

Me olemme Käpylässä parin, kolmen viime vuoden ajan kokeilleet mallia, jossa koulujen tilaresurssit, kaupungin omat työllistämishankkeet sekä lasten ja nuorten yksinäiset iltapäivät on saatettu yhteen ja tulokset ovat olleet aika rohkaisevia. Myös muualla eri puolella Suomea ja muuta Eurooppaa on toteutettu kokeiluna projekteja, joiden avulla järjestetään toimintaa koululla iltapäivien ajan.

Uskonkin, että hyvin pienin resurssein on mahdollista laajentaa näitä kokeiluja koskemaan yhä enenemässä määrin siihen halukkaita kouluja ja täten luomaan pohjaa lasten ja nuorten hyvinvoinnille ja turvallisuudella sekä todelliselle varhaiselle puuttumiselle ja ennaltaehkäisylle, nuorisotyölle.

Siksi toinen ponsi:

Kaupunginvaltuusto edellyttää kaupunginhallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin kartoittaakseen mahdollisuudet kaikille peruskoululaisille avoimen aamu- ja iltapäivätoiminnan toteuttamiseksi.

Kuten valtuutettu Takkinen, me varmaan aivan kaikki olemme samalla lailla huolissamme lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja siitä, että kyllin varhain puututaan.

Haluan muutaman oikaisun tai korjauksen tehdä opetustoimen puolesta.

Valtuutettu Takkinen puhuu hoitomaksuista. Iltapäivätoiminta ja aamupäivätoiminta, se ei ole hoitomaksua, kun se on koululaisten toimintaa. Siellä on kerhot ja sitten siellä on iltapäivätoiminta. Hoitomaksuja ei suinkaan opetustoimi päätä ja sattumanvaraisesti sisältöjä määrää. Opetustoimi koordinoi sosiaalitoimen ja opetustoimen yhteistä iltapäivätoimintaa. Koordinaatiovastuu on opetustoimella. Maksut päätetään kyllä muualla.

Arvoisa valtuusto, hyvä puheenjohtaja.

Kannatan tätä ensimmäistä pontta, minkä valtuutettu Takkinen teki.

Mielestäni tämä asia jäi lautakuntakäsittelyssä jotenkin pikkuisen auki, että kuka määrittelee niitä maksuja ja missä.

Erityisesti se pienin maksu, mielestäni siinä pitäisi voida olla jouston varaa. Sillä vaikka sanottaisiin, että toimeentulotuesta sitä voidaan hakea - tokihan meistä jokainen voi hakea toimeentulotukea - mutta ei sitä välttämättä saa. Laajennetussa perusosassa ei ole määritelty kriteeriksi iltapäivätoimintamaksua. Jos toimeentulotukiasiakas, pysyvä asiakas tai pitkäaikainen asiakas saa, hänhän saa silloin tulosidonnaisesti esimerkiksi päivähoitomaksun, jolloin voi tulla se nollamaksuluokka, mutta tässä iltapäivätoimintamaksuluokassa ei suoraan ole tuloihin perustuvaa, joka tekee sen vähän hankalammaksi ja työlääksi. Toimeentulotuen pitkäaikainenkaan asiakas ei välttämättä saa sitä lisätukea, vaikka hän sitä hakisi toimeentulotukena. Sitten taas, jos haluaa sen lastensuojelullisin kriteerein tarvehankintaisena ennaltaehkäisevänä tukena iltapäivätoimintamaksun, niin samalla kirjautuu lastensuojeluasiakkaaksi. Tämä on mielestäni aika kova hinta. Tällöin voi helpommin jäädä lapsi ilman sitä toimintapaikkaa. Sen takia mielestäni tämä asia on aika ongelmallinen tältä osin. Toivon, että sitä voitaisiin vielä jossain vaiheessa sopivassa, onko se sitten opetuslautakunta, joka voisi pohtia vielä tätä asiaa uudemman kerran.

Sitten vielä tästä, kiinnittäisin huomiota, että listatekstissä puhutaan siitä, että lisätään sinne 400 000 euroa.

Käsitykseni mukaan - mitä puhuin Leena Palvin kanssa - tämä summa ei riittäisi siihen, että saataisiin ne kerhot pystyyn järjestöjen toimin, joihin on haettu avustuksia siltä osin, että tarvitaan myös vuokratiloja ja niihin vuokriin tarvittaisiin lisää rahaa. Toivoisin, että tätä voitaisiin jatkossa arvioida uudestaan.

Puheenjohtaja.

Haluan kannattaa lämpimästi valtuutettu Takkisen molempia ponsiesityksiä.

Tähän hänen kattavaan puheenvuoroonsa lisäisin vain yhden yksityiskohdan.

Tässä vaiheessa vuotta kun iltapäivätoimintaan ilmoittaudutaan, niin perhe ei välttämättä edes tiedä, mihin kouluun tämä 1-luokkalainen tulee mahtumaan. Jos ilmoittaudutaan sellaiseen kouluun, joka on muu kuin sen oppilaaksiottoalueen koulu, jossa asutaan, niin lisäisi huomattavasti perheiden turvallisuudentunnetta, jos tietäisi, että joka tapauksessa 1-luokkalaiselle löytyy hyvä sekä aamu- että iltapäivätoimintapaikka. Tämä liittyy myös toiseen näistä päivän kyselytuntikysymyksistä eli suojateihin, asia, jota meidänkin perheessä eskareiden kanssa on yhdessä pohdittu, että minkälainen iltapäivätoiminta onnistuu, jos pitää esimerkiksi ylittää isoja teitä, joissa ei ole liikennevaloja, jotta pääsee sinne iltapäivätoimintapaikkaan.

Puheenjohtaja.

Tämä 1- ja 2-luokkalaisten peruskoululaisten iltapäivätoimintatilannehan on aikamoisessa liikkeessä ja elossa, tuo systeemi hakee itseään. Tunnen tilanteen omakohtaisesti. Esikoispoikani Vilppu on menossa 1-luokalle syksyllä. Olemme alueen vanhempien kanssa itse asiassa törmänneet hyvin voimakkaastikin niihin ongelmiin, mitkä liittyvät ilmoittautumiseen ja kerhojen pystyttämiseen ja järjestämiseen.

Valtuutettu Takkisen puheenvuoro oli hyvin tärkeästä näkökulmasta, jota itse mietin kaupunginhallitusvaiheessa, joka liittyy juuri siihen kerhomaksun suuruuteen ja siten näitten palvelujen saatavuuteen. Toinen puoli asiassa on se, että jos ne maksut alenevat, niin niitten kerhojen määrä vähenee, koska niitä sillä pienemmällä rahakertymällä on mahdollista järjestää vähemmän kuin nyt tehdään. Tämähän voidaan korvata tietysti ja korjata tätä asiaa koko ajan säätelemällä budjettivaroissa sitä osuutta, mikä kaupungin puolella tähän asiaan laitetaan. Mutta tässä saumassa, missä nyt liikutaan, niin olisi hyvin onnetonta määritellä ne hinnat niin alhaiseksi, että näistä kerhopaikoista, joista on hirveä pula, olisi vielä entistä suurempi pula. Sinänsä en pidä ollenkaan huonona, vaikka valtuutettu Takkisen ponsi menee läpi. Tätä asiaa mielestäni pitää tarkistella, mutta se liittyy tähän kokonaisuuteen.

Minun käsittääkseni siitä maksusta voi nykyisinkin vapautua. Tällainen käsitys minulle jäi asian käsittelystä. Mutta voi hyvinkin olla - niin kuin valtuutettu Ingervo sanoi - että se ei ole ehkä riittävän selkeä se systeemi ja siinä suhteessa kaiken tämän tarkistaminen on järkevää ja tämän systeemin kehittymisen seuraaminen. Eipä näistä puheenvuoroista ollenkaan haittaa ole, mielestäni päinvastoin.

Arvoisa puheenjohtaja.

Yhtyen paljolti siihen, mitä valtuutettu Rantanen sanoi tuosta maksun muodostumisesta. Kaupunginhallitus yritti löytää ratkaisun valmistelun pohjalta siihen, että perittävät maksut olisivat yhtenäisemmät kuin tähän asti on ollut laita. Sen vuoksi niissä taso on määräytynyt tähän 60 euroon ja 100 euroon.

Meillähän on tiedossa, että on joitakin järjestöjä, jotka perivät lähes kahtasataa euroa kuukaudessa ja näin ollen se subventio, jonka kaupunki budjettivaroin osoittaa kolmannen sektorin toiminnan mahdollistamiseksi, saattaa olla tällä hetkellä liian pieni. Mutta tämähän ei ole mikään kiveen hakattu päätös. Sitä seurataan ja katsotaan, mikä jatkossa olisi se korvaus, jolla iltapäivätoimintaa voitaisiin pyörittää ilman, että se on jokin rahankeruuautomaatti.

Valtuutettu Aarnipuu puuttui valtuutettu Takkisen ensimmäiseen ponteen, totesi sen erittäin hyväksi ja on sitä valmis kannattamaan. Itse mietin toisen kappaleen muotoilua. Jokainen iltapäivätoimintaa tarjoava taho joutuu laatimaan ennakolta suunnitelmansa, millaista tarjontaa tiloissa annetaan ja myöskin on olemassa yhteiset valintakriteerit, millä tavoin lapset näihin ryhmiin valitaan ja minkälainen keskinäinen vuorovaikutusvaatimus on lasten sijoittumisesta alueensa tarjontapisteistä. Sinällään tässä ollaan ehkä hieman pidemmällä kuin valtuutetuilla - meillä - onkaan tästä tietoa.

Puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Käsitykseni mukaan todennäköisesti järjestöt järjestävät jatkossa tätä 100 euron toimintaa ja kaupunki itse enemmälti 60 euron toimintaa, jolloin nimenomaan tästä 60 euron maksusta olisi varmaan varaa sopia alennuksia selkein kriteerein.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Kyse ei ole maksujen alentamisesta, vaan sen mahdollisuudesta. On tahoja, jotka tällä hetkellä perivät 200 euroa jostain hyvin urheilu- tai välinepainotteisesta iltapäivätoiminnasta, mutta on tahoja, jotka pystyvät järjestämään huomattavasti edullisemmalla tavalla hyvin täysipainoisen ja sisällöltään rikkaan toiminnan. Siksi tämä liikkumavara mielestäni tähän olisi saatava, ei niin, että se on kategorisesti 60 ja 100, vaan että siinä täytyy toiminnan järjestäjän kanssa pystyä kehittelemään tapauskohtaisesti tarvittaessa sekä hintaa että sisältöä ja joissakin tapauksissa myös niitä kriteereitä, joilla lapsi tähän kerhoon voi päästä.

Arvoisa puheenjohtaja.

Keskustelu on hyvä. Asia on tärkeä. Iltapäivätoiminta on kuitenkin melko nopeasti synnytetty Helsinkiin organisoidussa muodossaan. Valtiovalta tuli sitä ohjaamaan ja tukemaan. Mielestäni meidän kannattaa näillä nykyisillä eväillä katsoa ainakin yhden vuoden eteenpäin.

Toivon kuitenkin, että mitään yksittäisiä sopimisia erilaisten kerhotoimintojen kriteereistä ei kaupungin kanssa ryhdytä tekemään. Tähän on olemassa tietynnäköiset selkeät ohjeet ja ohjeistukset, mitä iltapäivätoiminta koululaisten osalta on. Ei tämä ole mitään ylimääräistä kerhotoimintaa, jota ruvetaan harrastamaan eri tavoin eri kaupungeissa ja eri koulupiireissä. Tässä on monta toimijaa ja on paras, että on yhteisesti sovitut sisällöt ja tavoitteet.

Ordförande.

Olisin muistuttanut valtuutetuja siitä, että tässä on nyt lähdetty alentamaan maksuja, lukuun ottaen sosiaalitoimen puolesta järjestettyä puistotoimintaa, joka on ollut edullisempaa. Sosiaalivirasto on päiväkodeissa pyytänyt huomattavasti isompia summia. Näiden hintojen yhtenäistäminen on johtanut siihen, että monella järjestöllä on vaikeuksia taloudellisesti selvitä tästä järjestämisestä. Eli mikäli me vielä lähdemme tätä ehdotusta muuttamaan ja mikäli opetusvirastolle ei anneta mahdollisuutta määrärahan nostoon, niin silloin varmasti iltapäiväpaikat vähenevät. Tästä on ihan selviä viestejä. Iltapäivätoimintaa on järjestetty muutaman vuoden ajan. Monesta kaupunginosasta se puuttuu, koska ei löydy järjestäviä järjestöjä, jotka olisivat valmiita tämän edullisesti hoitamaan. On totta, että osassa kaupunkia on maksettu parikin sataa euroa. Mutta tämä uudistus johtaa nyt siihen, että sellaisia ei voi pyytää, vaan 100 euroa on katto.

En usko, että laadukasta iltapäivätoimintaa pystytään järjestämään kovinkaan edullisesti, ellei sitten mennä siihen, että katsotaan, että järjestetään kokopäiväkoulu. Tietysti - ja puhun nyt lautakunnan puolesta - olemme keskustelleet siitä, että kokopäiväkouluun meidän Suomessakin pitää olla matkalla, mutta sinne on pitkä tie vielä edessä. Toivon, että tämä voidaan hyväksyä.

En kannata valtuutettu Takkisen ensimmäistä pontta. Se mielestäni vaikeuttaa nimenomaan näiden nyt järjestävien tahojen mahdollisuutta jatkaa iltapäivätoiminnassa. Meiltä puuttuu iltapäiväpaikkoja. Niitä ei ole nyt liikaa.

Vielä muistuttaisin valtuutettuja siitä, että listatekstissä kerrotaan, että maksuista voidaan saada vapautus. Tätä ei tarvitse hakea sieltä luukulta, vaan näistä maksuista voidaan saada vapautus ja se koskee myös järjestöjen paikkoja.

Puheenjohtaja.

Aivan lyhyesti:

Henkilökohtaisesti en haluaisi omaa lastani kokopäiväksi kokopäiväkouluun, vaan toivoisin, että iltapäivätoiminta ja aamupäivätoiminta laitettaisiin parempaan kuntoon.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat.

Täällä valtuustossa on kokouksissa ollut kiinnostusta monenlaisiin asioihin, milloin kolariautoihin, milloin taas rottiin. Sen sijaan tällaiset esitykset, kaupungin tonttien myymisestä kiinteistösijoittajille, ovat herättäneet valitettavan vähän kiinnostusta, vaikka kyse on usein - niin kuin tässäkin tapauksessa - kymmenistä miljoonista euroista.

Tämä ehdotus, Salmisaaren toimitilatontin vuokrausperusteista ja osto-optiosta herättää montakin kriittistä kysymystä.

Ensinnäkin osto-optiota perustellaan elinkeinopoliittisilla syillä. Näitä täsmennetään oikeastaan vain toteamalla se, että on mahdollista, että työeläkevakuutusyhtiö Varman pääkonttori pysyy Helsingissä. Tästä ei siis ole mitään näyttöä eikä muuta väitetäkään kuin että se on mahdollista, jos tämä vuokrasopimus hyväksytään osto-optiolla.

Itse asiassa tontin vuokraaja itse perustelee hakemuksessaan osto-optiota sillä, että kyseinen yhtiö on ammattimainen kiinteistösijoittaja, niin kuin meille jaetussa aineistossa näkyy. Siis tämä perustelu, joka meille esitetään, viittaa pikemminkin siihen, että sijoittuminen on nimenomaan kaikkea muuta kuin pysyväisluontoista ja kaikkea muuta kuin elinkeinopoliittisilla syillä perusteltua, lähinnä sijoitustoiminnan perusteluihin liittyvää. On pikemminkin todennäköistä, että vuokraaja, käytettyään tätä osto-optiota, myy tontin edelleen jollekin kolmannelle taholle joidenkin vuosien kuluttua. Jos elinkeinopoliittiset syyt otetaan tosissaan, pitäisi sopimukseen kirjata vähintäänkin takaisinosto-optio kaupungille siinä tapauksessa, että kyseinen yhtiö ei jatka toimintaansa kyseisellä tontilla.

Haluan kiinnittää tähän asiaan huomiota sen takia, että yleensä kaavoihin, vuokrasopimuksiin, tonttien myyntiin liittyvissä päätösesityksissä on erittäin paljon paperia, mutta sitten on otettu 1990-luvulta yhdestä valtuuston päätöksestä - joka koskee sitä, missä tapauksissa kaupungin tontteja voidaan myydä - yksi lause, joka ikään kuin kumileimasimella lyödään siihen kohtaan, jossa halutaan perustella se, että tontti voidaan vuokrata osto-optiolla tai myydä ja se on "elinkeinopoliittiset syyt". Tämä meille tällä kertaa jaettu aineisto on kuvaava esimerkki siitä, että ne perustelut, joita päätöksessä on, ovat lukuun ottamatta näitä kahta sanaa aivan päinvastaiset kuin ne, joiden perusteella valtuusto 1997 totesi, että voidaan tietyissä tapauksissa myydä kaupungin kiinteistöjä eli jotta turvataan pysyviä työpaikkoja, saadaan kaupunkiin työpaikkoja tai vastaavaa.

Pääkonttorin sijoituspaikan sijasta varmaa tässä Varman ja sen kiinteistösijoitusyhtiön tapauksessa on nähdäkseni vain se, että kaupunki on luopumassa arvokkaasta tontista ja sen mukana tulevien sukupolvien mahdollisuudesta saada tontista kaupungille vuokratuloja ja vaikuttaa omistajana siihen, millä tavalla näitä alueita kehitetään paremmin kuin voidaan vaikuttaa siinä tapauksessa, että tontit on myyty yksityiselle.

Kysymyksiä herättää myös se, mitä tässä esitetään tontin vuokran ja hinnan määräytymisestä. Kaupunginhallituksen esityksen mukaan vuokraan ja hintaan ei lasketa + 8 m kansitason alapuolelle jääviä varasto- ja muita tiloja. Jokainen meistä tietää, tai ainakin voi arvata, että esimerkiksi tämä kyseinen yhtiö, joka aikoo vuokrasopimuksen osto-optiolla tehdä, itse kyllä perii varastotiloista vuokran ja hinnan. Ei sillä ole pienintäkään aikomusta harrastaa sellaista kiinteistösijoitustoimintaa, jossa + 8 m:n alapuolella olevat varasto- ja muut tilat olisivat ilmaisia, saati että se myisi niitä ilmaiseksi jollekin, kuten nyt kaupunginhallitus esittää tässä päätettäväksi.

Esitän, että kaupunginvaltuusto päättää palauttaa ehdotuksen Salmisaaren toimitilatontin vuokrausperusteista ja vuokraamisesta osto-optiolla sekä velvoittaa kaupunginhallituksen valmistelemaan uuden esityksen vuokraamisesta ilman osto-optiota.

Arvoisa puheenjohtaja.

Kysymyksessä on todellakin perustelu, joka ei välttämättä ole niin tarkasti kirjoitettu kuin se ehkä pitäisi olla. Mutta tosiasia on se, että tässä on kysymys merkittävästä yrityksestä ja yrityksistä. Me olemme hävinneet Espoolle ja Vantaalle viime aikoina aika monta yritystä monesti. Emme ole kyenneet tarjoamaan vaihtoehtoa näille yrityksille, jotka hakevat pääkaupunkiseudulta toimitiloja. Eli me toimimme kilpailutilanteessa ja se näkyy myöskin sitten siinä, että meitä kilpailutetaan Espoota ja Vantaata vastaan, mikä on tänään tosiasia.

Lähtökohtahan meillä on vuokraus - niin kuin edellinen puheenvuoron käyttäjäkin totesi - mutta jossakin tapauksessa joudumme kirjoittamaan tällaisen osto-option. Tämä optiolauseke ei ole kovin tavallinen ja välttämättä sitä ei aina tarvitse käyttää.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että tässä tapauksessa en ole varma, että tähän ratkaisuun päästään, jos valtuutettu Hakasen vastaehdotus hyväksytään. Katsoisinkin, että olisi viisainta olla kaupunginhallituksen esityksen takana.

Arvoisa puheenjohtaja.

Tässä oikeastaan on hyvä jatkaa edellisen puhujan, valtuutettu Kaliman jälkeen.

Erityisesti haluaisin korostaa sitä, että jos olemme kehityksen tiellä, emmekä pysähdyksen tiellä, niin meidän tulee luoda mahdollisuuksia yrityksille tulla Helsinkiin ja olla Helsingissä, tuoda tänne niitä kipeästi kaivattuja verotuloja. Tässä tapauksessa tila, josta työeläkeyhtiö, vakuutusyhtiö Varma muuttaa pois alta, on tulevan Euroopan kemikaaliviraston tila. Suunnitelma, joka nyt on pöydällä ja joka toisi elinkeinopoliittisen linjan mukaisesti meille työtä ja yrityksiä, erityisesti tukee Ruoholahden aluetta, sen kehittymistä merkittävien huippuosaamiseen keskittyneitten yritysten sijaintipaikkana.

Mielestäni olisi todella vahingollista jarruttaa tämän hankkeen etenemistä. Päinvastoin, kaikki esteet pitäisi siitä purkaa.

Puheenjohtaja, valtuustotoverit.

Mielestäni valtuutettu Hakanen kiinnittää tärkeään asiaan huomiota. Olen siinä samaa mieltä, että osto-optio ei missään tapauksessa saa olla mikään vakioratkaisu tämäntyyppisille kaupungin toimenpiteille, vaan on syytä päättää - aika paljon - tilanneharkintaa soveltaen.

Tässä kyseisessä tapauksessa liikutaan aika ? vesillä. Olen samaa mieltä tässä asiassa valtuutettu Kaliman kanssa - joka toi esiin juuri sen seikan - että meillä ei välttämättä - jos haluamme näitä yrityksiä - joissakin tilanteissa - kuten ilmeisesti tässäkin tapauksessa - oikein muuta mahdollisuutta ole kuin suoda tällainen osto-optio. Tällä hetkellä markkinat näyttävät menevän siihen suuntaan, että tämä on usein nimenomaan se edellytys sille, että kaupat syntyvät.

Tässä kuitenkin kaupunginvaltuuston ja kaupunkikonsernin omistajan näkökulmasta kannattaa kyllä omaa linjaansa tarkistaa ja pohtia tarkkaan. Niin kuin sanottu, ei ole tarkoituksenmukaista, että edetään sille tielle, että tästä tulee pelkästään sääntö, vaikka markkinapaine siihen näyttää ohjautuvan, että tavallaan niitä omia strategioita, millä tänne sitten saadaan yrityksiä, muillakin keinoin kuin lyömällä aina kouraan osto-optio, niin tätä puolta meidän pitäisi mielestäni myös kehittää. Mutta tässä kyseisessä asiassa on kyllä ?

Arvoisa puheenjohtaja.

Jatkan siitä, mihin valtuutettu Rantanen jäi.

Pidän myöskin valtuutettu Hakasen nostamaa asiaa ihan älykkäänä, että se otetaan esille.

Tässä yksittäisessä tapauksessa apulaiskaupunginjohtaja Korpinen perusteli asiaa sillä, että kysymys on kiinteistöjalostuksella ja osto-optiolla pystytään jalostamaan koko kaava-aluetta. Ruoholahden osalta voi sanoa, että tietyllä tavalla koko alue on poikkeuksellinen. Siellä ei olisi laman jälkeen saatu yritystoimintaa lainkaan muuttamaan sinne, ellei tontteja olisi myyty. Nyt ollaan kuitenkin paremmissa ajoissa ja näitä periaatteita pitäisi kiteyttää ja tarkastella uudelleen.

Valtuutettu Lahden mainitsemat kehitys ja pysähdys ovat viime päivinäkin mielestäni osoittaneet sen, että markkinoihin voi ja pitää myös kaupungin tasolla vaikuttaa. Sitä en ihan täysin ymmärrä, mitä erityistä huippuosaamista meidän eläkevakuutusyhtiömme Varma tai Ilmarinen edustavat. Mutta se on tietysti tulkinnanvaraista, ja puhutaan siitä sitten myöhemmin lisää.

Kaupungin pitää mielestäni pystyä perustelemaan paremmin kuin tässä esityksessä se, jos tontteja myydään tai niihin asetetaan osto-optioita. Mutta tässä yksittäisessä tapauksessa olen kuitenkin ehdotuksen kannalla.

Arvoisa puheenjohtaja.

En kannata palautusehdotusta.

Mielestäni tässä tapauksessa on riittävästi perusteltu tämä optio-oikeus. Me emme koskaan voi olla varmoja, kun kuka tahansa yhtiö tai firma rakennuttaa pääkonttorin tai toimitilan itselleen, että miten kauan se siinä itse toimii. Mutta onhan kuitenkin näin, että kun siinä sitten tämä toimitila on, niin todennäköisesti sinne sitten tulee joku toinen, joka on yhtä hyvä, edullinen Helsingin kaupungille.

Olen listaesityksen takana.

Puheenjohtaja, hyvät valtuutetut. Ordförande, bästa fullmäktige.

Vastauksena kysymykseen, jonka tulkitsin valtuutettu Hakasen esittäneen.

Tämä osto-optio on tässä nimenomaan väline, jonka avulla pyritään varmistamaan, että Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma sijoittaa pääkonttorinsa edelleen Helsinkiin. Jos näin ei käy, niin tämä kohta raukeaa. Jos sitten joskus tulevaisuudessa tulisi tilanne, jossa mainittu yhtiö päättäisi myydä tontin eteenpäin, kaupungilla on tällaisessa tilanteessa etuosto-oikeus.

Arvoisa puheenjohtaja.

Jos me todella elämme kilpailutilanteessa, niin silloin tietenkin esitysten ja niiden perusteluja pitäisi olla erityisen huolellisesti punnittuja, harkittuja ja konkreettisia.

Lause, johon kiinnitin huomiota, on se lause, joka toistuu joka kerta sellaisenaan, kun valtuustolle on runsaan vuoden aikana esitetty osto-optiota. Se ei ole mikään konkreettinen perustelu. Itse asiassa muissa kohdissa tätä päätösesitystä - niin kuin totesin - tuodaan esille seikkoja, joiden perusteella tämä osto-optio ei ole perusteltua elinkeinopoliittisista syistä sisällyttää sopimukseen.

Mielestäni valtuuston on syytä pohtia erityisesti sitä, miten se itse suhtautuu siihen, että esityslistalle voidaan tuoda esitys, jossa suoraan sanotaan, että ne periaatteet, jotka vuonna 1997 on määritelty kiinteistöjen myynnille, voidaan ohittaa.

Kysymys ei ole - toisin kuin apulaiskaupunginjohtaja Sauri antoi ymmärtää - myöskään siitä, että tämä osto-optio tulisi ajankohtaiseksi vain silloin, jos Varma ei rakenna tontille mitään. Kysymys on vasta viiden vuoden tai sen jälkeen eteen tulevasta tilanteesta, jossa Varman kiinteistösijoitusyhtiö - joka tässä toimii päätoimijana todennäköisimmin ja jonka vuokralaisena todennäköisesti Varma tulee olemaan - saattaa harkita sen kiinteistön myyntiä jollekulle toiselle.

Arvoisa puheenjohtaja.

Ensinnäkin haluan puheenvuoroni alkuun todeta, että tämä esitys, minkä tulen tekemään, ei ole kannanotto nykyistä siviilipalvelulakia tai siviilipalvelusta vastaan. Siviilipalvelus on lain mukainen vaihtoehto suorittaa kansalaisvelvollisuus. Lisäksi haluan todeta tähän alkuun, että myös kuolemanrangaistus on laista poistettu myös sodan aikana.

Ensimmäinen asia tietysti on se, että kuka oli Arndt Pekurinen? Arndt Pekurisesta ei löydy kovin paljon dokumentteja, mutta muutama maininta on varmaan paikallaan.

Ensinnäkin hän oli vuosien ajan, 1900-luvun alkupuolella, Suomen antimilitaristisen liiton puheenjohtaja ja talvisodan syttymispäivänä 1939 Pekurinen kieltäytyi reservin kertausharjoituksista ja tuomittiin pian vankeuteen. Kärsittyään rangaistuksen - jonkin verran lyhennettynä - Pekurinen lähetettiin 1941 Syvärin rintamalle JR-11:sta. Hän kieltäytyi osallistumasta millään tavalla puolustustoimiin ja sen takia hänet sitten ammuttiin. Tilanne vuosina 1939 - 1944 oli tietysti toinen. Meistä tässä salissa ehkä yksi on sen kokenut. Muilla ei varmaankaan ole kokemuksia, minkälaista tuo aika oli, jolloin isänmaa oli todellakin vaarassa, sen itsenäisyys oli vaarassa.

Arndt Pekurinen rikkoi lakia silloin, kun sadat tuhannet olivat lähteneet puolustamaan asein isänmaamme itsenäisyyttä. Nyt onkin tietysti hyvä kysyä, että halutaanko muistaa henkilöä, joka rikkoi sodan aikana lakia. Hän teki rikoksen, joka oli erittäin vakava.

Tämän esityksen takana, joka tässä meillä kaavassa nyt on merkitty elikkä puisto, Arndt Pekurisen puisto, sen takana on alun perin Sadankomitea. Sen sijaan sotiemme veteraanit - minuun otettujen yhteyksienkin perusteella - puoluekantaan katsomatta, eivät voi millään ymmärtää sitä, että sodan aikainen lain rikkojaa Helsingin kaupunginvaltuusto muistaa tällä tavalla, että nimeää puiston hänen mukaansa. Irvokasta tässä tilanteessa on myös se, että kun tätä päätöstä olemme täällä tekemässä ja jos se tullaan hyväksymään, niin tällä hetkellä meillä on kansallinen sotaveteraanien viikko päällä.

Esitänkin, että tätä päätöstä muutetaan seuraavalla tavalla:

Kaupunginvaltuusto päättänee hyväksyä 17. kaupunginosan korttelin nro 17028 sekä tori- ja katualueiden asemakaavan muutoksen kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosaston 25.8.2005 päivätyn piirustuksen nro 11462 mukaisena, mutta siten muutettuna, että kaavasta poistetaan nimet "Arndt Pekurisen puisto" ja "Arndt Pekurinens park".

Olen selvittänyt tämän myös kaupunkisuunnitteluviraston kautta asemakaavapäälliköltä ja samoin olen saanut vahvistuksen siitä apulaiskaupunginjohtajalta, että tällainen muutos voidaan tähän kaavaan tehdä ja kaavaa ei tarvitse palauttaa.

Arvoisa puheenjohtaja.

Luin pari kuukautta sitten tiiviisti lehtiä. Siellä aika usein tuli eteen lause "vastakkainasettelun aika on ohi". Ja minä kun luulin, että näin oli. Tietysti me voimme palata historiaan. Mannerheimintiekin voidaan katsoa monella tavalla ja monesta kulmasta. Se on hyvä, että se on se Mannerheimintie, Aleksanterinkatu samalla tavoin.

Toivon, että Helsinki ei syyllisty tässä asiassa historian kaivamiseen syyttä. Otetaan maltilla ja rakennetaan tulevaisuutta.

Arvoisa puheenjohtaja.

Mielestäni on tärkeätä, että Helsinki on sillä lailla suvaitsevainen kaupunki, että tässä tuodaan Suomea ja Helsingin historian eri puolia esille. Jos me joka ikiseen kadun nimeen tai puiston nimeen takerrumme, niin se on ihan loputon suo. Näitä asioita ei pitäisi liikaa politisoida.

Ensimmäisenä minulle tuli tästä mieleen, kun kuulin - olin hämmästynyt, että tällaisesta asiasta tullaan nostaa iso mekkala - että olisiko tärkeämpiäkin asioita. Mutta ensimmäisenä tuli mieleen, että esimerkiksi Kulosaaressa meillä on kenraalikuvernööri Bobrikovin ampuneen Eugen Shaumanin nimen mukaan nimetty puisto ja kyllä se ... Sitten jos aletaan käymään näitä kaikkia läpi, että onko tämän päivän näkökulmasta Eugen Shauman terroristi vai ei, että onko laillisen johtajan murhaaminen ja ampuminen oikein, että pitäisikö meidän muuttaa puiston nimeä. Tämä on ihan loputon suo.

Siksi toivoisinkin, että erilaisia historiallisia asioita, varsinkin kun tässä on järkevä asiayhteys, niin pidetään nämä paloina maamme ja kaupunkimme historiaa eikä lähdetä politisoimaan tässä paikassa sillä tavalla, mikä ei ole järkevää.

Arvoisa puheenjohtaja.

Sotainvalidin poikana kannatan valtuutettu Rautavan tekemää vastaehdotusta.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Uudeksi puiston nimeksi Pasilaan Arndt Pekurisen puisto on mielestäni hyvä nimi.

Arndt Pekurinen on Suomen tunnetuin aseistakieltäytyjä. Hän kieltäytyi aseista aikana, jolloin Suomella ei ollut vielä siviilipalveluslakia. Hänet tuomittiin useita kertoja vankeuteen. Pekurisen puolesta vedottiin monta kertaa kansainvälisesti Suomen hallitukseen. Mm. tiedemies Albert Einstein vetosi Pekurisen vapauttamisen puolesta. Talvisodan sytyttyä Pekurinen ei luopunut vakaumuksestaan ja hänet tuomittiin 3 vuodeksi kuritushuoneeseen. Kun hänet vapautettiin ehdonalaiseen, hän joutui rintamalle, jossa hänet sitten ammuttiin, kun hän ei suostunut ottamaan varusteita vastaan.

Mielestäni Helsingissä kadun nimistön tulisi antaa tunnustusta myös sodan ja väkivallan vastustajille. Vihreiden mielestä Helsingin katunimistön tulee olla moniarvoinen.

Arndt Pekurinen on monelle tärkeä historiallinen henkilö. Tästä kertoo mm. se, että kun muistaakseni viime vuonna oli käynnissä "Suurin suomalainen" -äänestys jollain televisiokanavalla, niin Arndt Pekurinen tuli siinä kunnioitettavalle 54 sijalle. Moni ei kuitenkaan häntä tunne, ja tämän kadun nimeäminen hänen mukaansa toisi hänelle tunnettavuutta ja olisi kunnianosoitus hänen tekojansa kohtaan.

Kummastelen erityisesti kokoomuksen linjattomuutta tämän asian käsittelyssä. Lautakunnassa tämä asia käsiteltiin yksimielisesti ja sopuisasti ja nyt hallitus- ja valtuustovaiheessa kokoomus on alkanut rähinöimään tällä asialla. Ihmettelenkin sitä, että kokoomus on vuosien ajan yrittänyt esiintyä tällaisena arvoliberaalina puolueena ja nyt on näyttänyt taas todellisen konservatiivisen karvansa.

Ärade ordförande, bästa fullmäktigeledamöter.

Som den kompromissökande person jag är så vill jag komma med en hemställningskläm som jag läser här på finska:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että puiston nimeksi tulee Arndt Pekurisen puiston sijasta siviilipalveluspuisto.

Puheenjohtaja, valtuustotoverit.

Tuohon esitykseen en ollut yhtään valmistautunut.

Mutta kannatan kuitenkin mieluummin esityslistan pohjaa, koska se on käsitelty nimistötoimikunnassa ja Arndt Pekurisen nimeen liittyy nimenomaan historiallisiakin perusteita, miksi se on valittu tähän tarkoitukseen.

Yleisesti ottaen, siis olen itse siviilipalvelusmies ja kävin muuten siviilipalvelukseni kaupungin palveluksessa. Tutustuin silloin läheisesti myös kaupungin siviilipalvelusjärjestelmään laajemminkin. Pidän järjestää kannatettavana sekä pasifistisista syistä, yhteiskunnallisista syistä että myös kaupungin kannalta se on tarkoituksenmukaista toimintaa, ei siinä mitään.

En ajatellut silloin, että se olisi jotenkin erityisen radikaalia, enkä ajatellut varsinkaan, että se olisi jonkinlainen eettinen kritiikki sotaveteraaneja kohtaan. Kaikki kunnia sotiemme veteraaneille ja niille ihmisille, jotka ovat eläneet sotien aikakauden, joka sen kokemattomalle on vaikea jälkeenpäin rakentaa.

Pidän itse Arndt Pekurisen samaa kohtelua, teloitusta kohtuuttomana ja näin historiallisesti jälkiviisaasti katsottuna ehdottomasti vääränä. Ymmärrän toki olosuhteet ja mitkä siihen ovat johtaneet. Yhteiskunnassa tapahtuu erilaisia epäoikeudenmukaisia vääriä tekoja olosuhteissa, jotka ovat vaikeasti aikalaisten hallittavissa. Me elämme nyt kuitenkin tätä aikakautta ja pystymme tarkastelemaan näitä yhteiskunnallisesti kipeitäkin aikakausia, ehkä vieläkin kipeämpiä aikakausia, jotka liittyvät vaikka sisällissotaan. Me pystymme katsomaan niitä vähän viisaammin ja vähän kauemmin, ymmärtäväisesti ja nostamaan siellä sitten eri puolilta ihmisiä ja tekoja, jotka tänä päivänä jollakin lailla tuntuu meistä ymmärrettäviltä ja oikeutetuilta, jotka ovat vaikuttaneet meidän yhteiskuntamme moniäänisyyteen kuitenkin myönteisellä tavalla. Mielestäni tässä on kyse nimenomaan juuri siitä tapauksesta. Ei se ole kannanotto millään muotoa tämän isänmaan käymiä sotia vastaan tai siellä taistelleita ihmisiä vastaan, vaan se on kannanotto sellaisen yhteiskunnan puolesta, jossa on mahdollisuus toisinajatteluun ja moniäänisyyteen.

Nyt on pakko provosoida, kun tämä esitys tuli kokoomuksen puolelta. Kuvitelkaa entistä Neuvostoliittoa. Olisiko siellä voitu nimetä puistoja aseistakieltäytyjille tai toisinajattelijoille, jotka valtion vihollisina on rintamalla ammuttu? Ei voi. Mutta mielestäni Suomessa voi. Tämänlaisen yhteiskunnan puolesta minä olen nyt täällä puhumassa. Itse asiassa pidän äärimmäisen myönteisenä seikkana, jos pystymme tekemään. Olisin vielä ilahtuneempi, jos tämä olisi voitu tehdä poliittisesti yhtenäiseksi. Mutta valitettavasti kokoomus halusi kaivaa esiin tällaisen identiteettipolitiikka -kysymyksen, jossa siviilipalvelusmiehet ja yhteiskunnallinen moniäänisyys näyttäytyy yhtenäiskulttuurin vastavoimana. Se ei ole mielestäni tätä kansaa rakentava, vaan itse asiassa aika kömpelö esitys - valitan valtuutettu Rautava.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Historiaa ei tietenkään voi muuttaa. Se mikä on tapahtunut, se on tapahtunut. Ja myöskään historiaa ei pidä vääristää.

Jokainen ilmiö, mikä historiassamme on, se on nähtävä myös oman aikansa valossa. Vain sillä tavalla voimme ymmärtää niitä ilmiöitä ja asioita, joita itse kunkin valtion, valtakunnan ja ihmisenkin menneisyydessä on.

Väinö Linna taitaa Tuntemattomassa sotilaassa todeta, tai hän pistää roolihenkilön toteamaan, joku upseereista - en nyt muista kuka - totesi, että ei sota yhtä miestä kaipaa. Tämä pitää tietysti täysin paikkansa. Mutta melkein kaikkia siinä, meidän sodissamme, kuitenkin tarvittiin. Meidän kenttäarmeijamme oli suurimmillaan yli puoli miljoonaa miestä käsittävä. Tähän tulee päälle sitten vielä työvelvolliset, lotat ja monet muut, jotka tekivät maanpuolustustyötä, sotilaspojista nyt puhumattakaan.

Tämä ehdotus, joka nyt on tuotu tänne valtuustoon, ei kuitenkaan minustakaan ole paras mahdollinen. Jos halutaan korostaa sitä, että meidän yhteiskunnassamme vallitsee laaja moniarvoisuuden periaatteen kunnioittaminen, niin toki sentapainen nimi, jota täällä mm. valtuutettu Oker-Blom esitti, olisi voinut hyvin riittää tähän tarkoitukseen. Se, että yksi henkilö tuhansista aseistakieltäytyjistä sinä kohtalon aikana, joita maamme eli silloin, nostetaan muiden edelle, tuntuu jotenkin tarpeettomalta. Mielestäni sitä ei voi ainakaan hyvän maun periaatteella perustella.

Meidän sodan aikaisilla sankareillamme on niukalti erilaisia muistokatuja taikka aukioita. Toki täällä mainittiin marsalkka Mannerheim. On varmasti aivan paikallaan, että kaupungin suurin katu, merkittävin katu, on hänen nimeään kantava. Tiedän myöskin, että Helsingin ilmapuolustuksen johtajalle, eversti Pekka Jokipaltiolla on oma katunsa Käpylässä Taivaskallion nurkalla ja Ruotsin vallan aikaisilla sotapäälliköillä niitä saattaa myöskin olla. Leninillä on puistonsa, Shaumannilla samoin. Tämä ehkä on sitä moniarvoisuutta, mitä meillä olemme tottuneet näkemään. Mutta tämä ehdotus menee pikkuisen mielestäni pitkäksi.

Tulen omassa äänestyskäyttäytymisessäni kannattamaan valtuutettu Rautavan vastaehdotusta, ja tulen myöskin kannattamaan valtuutettu Oker-Blomin pontta tässä asiassa.

Jos tällaisia nimiä lähdetään etsimään ikään kuin sillä perusteella, että joku on toiminut selkeästi, tietoisesti, tahallisesti systeemiä vastaan tilanteessa, jossa sillä olisi voinut olla omalla tavalla kohtalokkaat seuraukset, niin kyllähän näitä nimiä voitaisiin monenlaisia keksiä. Tulen palaamaan niihin muussa yhteydessä.

En pidä tätä esitystä mitenkään hyvin harkittuna.

Ordförande.

Jag tycker också om mångkulturellt eller mångsidigt tänkande. Vi borde komma framåt i historien och jag skulle egentligen ha varit beredd att godkänna stadsstyrelsens förslag, men oberoende av ledamoten Oker-Blom så kommer jag till samma resultat att det är det bästa och inte därför att jag tycker att det är en kompromiss, utan att jag tycker att det faktiskt berättar mera om den idén som ligger bakom och därför tycker jag att det egentligen är, inte såsom ledamoten Bogoloff uttryckte det att det skulle räcka till, utan jag tycker faktiskt det är bättre med ett förslag som säger någonting om den idén.

Kannatan valtuutettu Oker-Blomin esittämää toivomuspontta juuri sen takia, että se kertoo enemmän siitä asiasta.

Valitettavasti tämä lähihistoriamme tuntemus on sen verran heikkoa, että hyvin harva tietää, kuka oli Arndt Pekurinen. Sen takia mielestäni valtuutettu Oker-Blomin ehdotus on kaikista paras.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Täytyy myöntää, että kaipaan tänne valtuutettu Taipaletta. Jo etukäteen mietin, että kuinka hän tulee puolustamaan tämän puiston nimeä ja tyylilleen uskollisena. Hän itkisi verikyyneleitä täällä kuunnellessaan kokoomuksen puheenvuoroja.

Arndt Pekurinen pystyi ärsyttämään 1930-luvulla ja lopullisesti sitten 1940-luvulla ja näyttää niin, että kokoomusta hän pystyy ärsyttämään vielä 2000-luvulla.

Niin kuin täällä valtuutettu Bryggare totesi, että täällä julistettiin suurella kampanjalla sitä, että vastakkainasettelujen aika on ohi. Voi kysyä, mitä muuta tämä on kuin vastakkainasettelua?

En ryhdy kertomaan Arndt Pekurisen historiaa. Täällä on jo useassa otteessa tullut keskeiset asiat esille. Elikkä hän oli aseistakieltäytyjä. Hänet teloitettiin, hänen ammuttiin, muilutettiin. Häntä kierrätettiin vankilasta toiseen vakaumuksensa puolesta.

Erno Paasilinna kirjoitti hänestä kirjan "Rohkeus". Hän oli aikaansa edellä ja sillä perusteella hän ansaitsee puiston sellaiseen ympäristöön, jossa se myös toiminnallisesti kuuluu luontevasti ympäristöön.

Varmasti myös kokoomus tietää, että Pasilassa on rauhanasema, joka on toiminnallisesti tämän kaupungin varmasti vilkkain rauhan työn keskus. Siellä toimii useita eri järjestöjä. Siellä toimii Suomen Rauhan Liitto, Sadankomitea, aseistakieltäytyjät. Siellä toimii Ydin -lehti. Siellä on ollut perinteisesti useiden kansalaisjärjestöjen postilaatikot. Se on paikka, jossa nimenomaan tehdään rauhantyötä. Se on hyvä ympäristö. Nimistölautakunnassa on ajateltu tämä asia perusteellisesti. Sillä on kerta kaikkiaan perusteet, tällä puiston nimellä sillä alueella. Se kuuluu siihen ympäristöön. Se vahvistaa siellä erilaisten kerrostalojen keskellä sen pienen rauhanaseman symboliarvoa.

Täällä tuli itse asiassa ihan hauska esitys, että "Siviilipalvelupuisto". Ajattelin, että se olisikin ihan vitsikästä, että mitä kansan suussa tästä voisi vääntää, kuinka voisimme käydä sitten siellä rauhanaseman "Siviilipalvelupuistossa" suorittamassa siviilipalvelusta. Mutta minä nyt kuitenkin pidän erittäin tärkeänä sitä, että tämä Arndt Pekurisen puisto tulee. Hän oli selkeästi vaikuttamassa siihen, että meille on ensimmäinen siviilipalveluslaki tullut. Hän on symboli sille.

Täällä kokoomus nosti esiin sen, että puhutaan rikollisesta. Meillä on aika kulkenut ohitse. Meillä on toisennäköisiä tulkintoja myös sodanaikaisista rikoksista, ns. rikoksista. Olen itsekin miettinyt ollessani Rauhan Liikkeen ihminen, että missä säilössä minä istuisin silloin, kun vastustin esimerkiksi naisten asepalvelusta. Voin kuvitella, että jos Arndt Pekurinen kuulisi tämän keskustelun, hän voisi olla tyytyväinen siitä uhrauksesta, minkä hän teki, että hän vielä 2000-luvulla on tuomassa viestiä tällaisesta moniarvoisuudesta ja siitä, että meillä on oikeus olla rohkeita. Hän eli aikaansa edellä. Mielestäni hän ansaitsee sen puistonsa rauhanaseman viereen.

Arvoisa puheenjohtaja.

Tässä saatetaan ajatella sillä tavoin, että Pekurisella oli jonkinlainen käsitys siitä, mitä hänelle tapahtuu toimintansa johdosta ja hän silti toimi omantuntonsa mukaan. Luulen, että moni sodassa taistellut kunnioittaa tällaista vakaumusta eikä tulkitse sitä oman vakaumuksensa vastaiseksi toiminnaksi.

Mitä tulee sitten valtuutettu Oker-Blomin ponteen, se ei voi olla ponsi. Se on vastaehdotus ja se ei käy edes tuollaisena vastaehdotuksena, vaan siinä pitäisi lukea sanat "siviilipalvelupuisto" ja "civiltjänstpark". Eli kaavamerkintä olisi tuonsisältöinen. Tällaisena se ei käy edes ponneksi.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Täällä on käyty erittäin hyvä keskustelu asiasta, jossa lautakunta oli - niin kuin täällä valtuutettu Puoskari totesi - täysin yksimielinen. Nyt jälkeenpäin voi vaan ihmetellä ja ihailla sitä lautakunnan sydämen sivistystä, jota lautakunta osoitti ollessaan tässä asiassa täysin yksimielinen.

Kun katsoo esityslistalla olevia, ketkä ovat alueellisesti ottaneet kantaa tähän asiaan, niin loppujen lopuksi, ajatellen kaupunkisuunnittelulautakunnalle tulevia lausuntoja, muistutuksia jne., niin tässä asiassa vastustajien joukko on kuitenkin aika pieni ja samaten, kun katsoo myöskin tätä, millä tavalla kaupunkisuunnitteluvirasto ja nimistötoimikunnassa - jossa ovat edustettuina myöskin historiantuntijat - niin se perinne, millä tavalla Helsingissä nimistöjä nimetään, katuja, puistoja jne., lähtee nimenomaan moniarvoisuudesta, niin kuin täällä on todettu, että historiallinen moniarvoisuus pitää näkyä myöskin Helsingin pääkaupungissa ja nimenomaan pääkaupungissa.

Ihmettelen valtuutettu Bogomoloffin käsitystä siitä - ja hänen listansa lukemista - kun hän sanoi, että ei yksittäistä henkilöä voida nostaa tällä tavalla esille.

Lautakunnan vastauksessa todetaan, että kyse ei suinkaan ole yksittäisen henkilön nostamisesta esille, vaan on nimenomaan lain saamisesta kyse. Arndt Pekurisen toiminnan pohjalta on Suomeen säädetty ensimmäinen siviilipalveluslaki. Sen aikaan saaminen on kuitenkin sellainen merkittävä historiallinen aikaansaannos, että kyllä se tässä historian moniarvoisuudessa ehdottomasti ansaitsee rauhanaseman viereen puiston, niin kuin on ehdotettu.

Mielestäni valtuutettu Bryggaren viittaukset tähän, että meillä on samasta syystä myöskin Mannerheimintie, Aleksanterinkatu jne. historia ja näiden henkilöiden historiallinen menneisyys ei suinkaan ole samalla tavalla kiistaton meidän mielestämme taikka kokoomuksen mielestä. Meillä on varmaan erilaiset käsitykset näiden henkilöiden historiallisesta toiminnasta. Mutta siitä huolimatta emme ole koskaan asettaneet kyseenalaiseksi, ainakaan sosialidemokraattien puolella, etteikö Suomen pääkaupungissa pidä edistää suvaitsevaisuutta ja moniarvoisuutta ja että myöskin historia näkyy Suomen pääkaupungissa. Sellaista sydämen sivistystä toivon jatkossakin.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Hyvä jatkaa tästä, mistä ryhmän puheenjohtaja valtuutettu Anttila aloitti eli kysymyksestä, mihin nyt Arndt Pekurisen puistoa ollaan nimeämässä.

Kai nyt edelleenkin on selvää, että rauhanasema on Pasilan kivitalokorttelissa melkoinen poikkeus, asema, jossa on harjoitettu erinomaista kansalaisjärjestötyötä jo aika pitkään. Itsekin toimin siellä erään poliittisesti kiihkottoman rauhanliikkeen lehden toimittajana useita vuosia, ja sivumennen sanoen, olen itse yliluutnantti, kun valtuutettu Rantanen aloitti tämän henkilökohtaisten asioiden esille tuomisen.

Niin kuin sanottu, rauhanasema poikkeaa Pasilan miljööstä ja Arndt Pekurisen elämä poikkeaa voimakkaasti myöskin normaalista silloisesta käyttäytymisestä.

Toimiko Pekurinen oikein? Mielestäni on täysin selvää ja ymmärrettävää, että siitä voidaan arvoperustein keskustella. En kuitenkaan ymmärrä, miksi ihmeessä se nyt loukkaisi ketään tai miksi olisi vaaraksi nimetä puistoja ja pohtia ajatusta, pohtia Arndt Pekurista ja hänen elämäänsä. Kenelle se on vaaraksi? Kuka nukkuisi huonosti, jos näin puisto nimettäisiin? Ymmärrän, jos puhutaan sotaveteraaneista ja arvokysymyksistä, että käydään keskusteluja esimerkiksi siitä, että veljeiltiin vihollisen kanssa. Se on mielestäni ymmärrettävää. Sitä keskustelua on käyty ja siinä tietyllä tavalla tajuaisin. Arndt Pekurisen elämä oli kuitenkin hyvin henkilökohtainen, siis sekä vakaumuksen osalta että tragediansa osalta. Pekurinen ei kiihottanut kansanryhmiä. Pekurinen itse asiassa teki hyvin henkilökohtaisen valinnan, ihan puhtaasti vakaumuksellisesti halusi kieltäytyä aseista ja täydellisen provokaation seurauksena joutui tästä asiasta vielä teloitettavaksi. Sen jos jaksaa lukea sitä historiankirjoitusta, niin tietää, että tämä olisi voitu täysin välttää. Sillä oli siihen aikaan ihan poliittiset toimintamotiivit, ikävä kyllä.

Mielestäni osoittaisi aika tyylikkäästi sitä, että Helsinki on valmis suureksi metropoliksi ja kaupungiksi isolla K:lla, että tällaiseenkin ratkaisuun voitaisiin päätyä. Olin erittäin iloinen, kun huomasin, että nimistötoimikunta ja kaupunkisuunnittelulautakunta olivat pystyneet näin hienon päätöksen tekemään. Tämä on mielestäni hieno ratkaisu ja osoittaa, että Helsinki on tosiaan 2000-luvulla. Ja olisin - tässä täytyy sanoa tietyille valtuutetuille - hirveän varovainen, kun puhuisin jonkun kansanryhmän, edes veteraanien puolesta tämäntyyppisissä asioissa. Se on aika voimakasta niputtamista.

Arvoisa puheenjohtaja.

Ensinnäkin myönnän, että tässä asiassa on monia eri näkökulmia tietysti ja niitä joutuu tässä pohtimaan ja on joutunut pohtimaan. Mutta kyllä tietysti pitää katsoa, taikka ainakin itse katson niin, että minun velvollisuuteni myös on tuoda veteraanien näkökulma heidän järjestöistään. Heitä edustavista järjestöistään on otettu yhteys. Sen takia olen myös tämän näkökulman tuonut tänne esille.

Tässä samassa haluaisin vastata vielä valtuutettu Puhakan puheenvuoroon, kun hän perusteli tätä puistoa.

Korostan sitä, että tässä on kyse nimenomaan siitä, että Pekurinen teki rikoksen sodan aikana, jolloin niissä olosuhteissa isänmaa oli vaarassa. Tästä oli nimenomaan kysymys.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Mielestäni kiinnostavinta ja hämmentävintä tässä on, että minkä takia valtuusto käy tällaisesta asiasta kiistaa. Itse arvioin, ettei tällainen kiistely ole ainakaan omiaan lisäämään helsinkiläisten enemmistön luottamusta kunnallispoliitikkojen kykyyn nähdä, mikä on oleellista ja mitä tarpeita kaupunkilaiset haluaisivat Helsingin päättäjien ottavan huomioon.

Varmaankin suurin osa helsinkiläisistä odottaisi, että valtuusto olisi tällä innolla tai tällä perusteellisuudella käymässä keskusteluja vaikkapa vanhusten palvelujen kehittämisestä, jotka ovat sotaveteraaneille niin kuin muillekin ikäihmisille tärkeitä ja joita Helsingissä törkeällä tavalla kokoomuksen johdolla on laiminlyöty, tai että valtuusto kävisi keskustelua terveyspalvelujen kehittämisestä, koulupalveluista, työllisyydestä ja vastaavista asioista, joissa valtuuston todella pitäisi käyttää sille kuuluvaa päätösvaltaa.

Mielestäni varsinkin se, että tällaisen kiistan nostaa tänne valtuuston suurin ryhmä, joka johtaa kaupunginhallitusta ja montaa muuta keskeistä paikkaa, herättää kysymyksen siitä, että mikä oikeastaan on kokoomuksen mielestä kaupunginvaltuusto rooli? Esimerkiksi terveysasemien lopettaminen voidaan kokoomuksen mielestä päättää lautakunnassa ilman, että valtuustolta kysytään yhtään mitään. Kouluverkon strategisista linjauksista päätetään lautakunnassa ilman, että valtuustolta kysytään mitään. Sosiaalipalvelujen strategiaa ei olla tuomassa, ainakaan tähänastisen tiedon perusteella valtuuston käsittelyyn. Helsingin Energian liiketoiminnoista osa ulkoistettiin taas lautakunnan päätöksellä tuomatta asiaa valtuustoon. Kokoomus on aivan keskeisellä tavalla vastuussa siitä, millä tavalla valtuustoon asioita tuodaan, mitä asioita tuodaan ja tietysti myös siitä, mitä asioita tänne jätetään tuomatta.

Myös tämän työjärjestyskohdan päätösesityksessä on puiston nimeämisen lisäksi eräitä muita tärkeitä kysymyksiä.

Kysymys on asemankaavan muutoksesta, johon liittyy kaupungin viihtyvyyden kannalta ongelmallisia piirteitä, ei puiston nimen osalta, vaan sen uudisrakennustoiminnan osalta, jota tällä asemakaavan muutoksella ollaan hyväksymässä. Esityksen mukaan Fennia saa rakentaa 4- ja 5-kerroksiset uudisosat, joiden esityslistassa kerrotun mukaan todetaan varjostavan kirjaston edustaa ja myös vastakkaista korttelia, jossa - mikäli nyt oikein muistan - ovat mm. Akavan toimitilat. Olisin suonut, että kaupunginhallituksen ryhmät olisivat pohtineet näitä kaupunkikuvaan ja viihtyvyyteen liittyviä asioita enemmän kuin puiston nimeämiseen liittyviä, vanhojen aikojen kulmiaan.

Ehkä yksi hyvä puoli tästä keskustelusta saattaa olla eli se, että Arndt Pekurinen tulee tunnetummaksi Helsingistä. Hän ansaitsee tulla tunnetummaksi aseistakieltäytyjänä, joka toimi rohkealla tavalla vaikeassa tilanteessa. Siitä kiitokset kokoomukselle, jos näin käy.

Arvoisa puheenjohtaja.

Valtuutettu Hakaselle toteaisin, että miksi täällä keskustellaan Arndt Pekurisen puistosta, on tietysti, koska tämä on asemakaavan muutos ja asemakaavat päätetään valtuustossa. Sen sijaan nämä valtuutettu Hakasen esille nostamat terveys- ja opetuslautakuntien asiat sama valtuusto on delegoinut tämän päätöksenteon lautakunnille. Ja tietysti on niin, että Helsingissä on niin paljon isoja asioita, jotka on pakko delegoida lautakunnilla. Mutta asemakaavat nyt tässä järjestyksessä kulkevat valtuuston kautta kaikki riippumatta siitä, ovatko ne isoja tai pieniä.

Mutta sen sijaan kyllä olen valtuutettu Hakasen kanssa samaa mieltä siitä, että olisin myöskin toivonut, että tämäntyyppistä keskustelua, jossa on kuitenkin historiallinen ja historialliset syyt ja suomalaisen historian ja moniarvoisuuden tunnustaminen, niin sentyyppistä keskustelua, joka nyt tässä on, jonka luulin, että se on jäänyt jo sille ajalle, kun Suomessa ovat sota-ajat olleet ohi, niin tätä keskustelua ei enää 2000-luvun sukupolvet käy tällä tasolla Helsingin kaupunginvaltuustossa. Siinä mielessä olen valtuutettu Hakasen kanssa täsmälleen samaa mieltä.

Arvoisa puheenjohtaja.

Ennen kuin pääsen tähän varsinaiseen asiaan, haluan ensiksi lausua syvän kunnioitukseni sotiemme veteraaneille.

Kaikkihan me tiedämme, tai ainakin meidän pitäisi tietää, että sekä talvisodassa että jatkosodalla kesällä 1944 oli äärimmäisen täpärällä, ettei maamme joutunut miehitetyksi ja sitä kautta toisen valtion vallan alle. Silloin tarvittiin maanpuolustushenkeä ja taistelutahtoa.

Mutta silti minä olen sitä mieltä, että kyllä Suomen olisi pitänyt yksi Arndt Pekurinen kestää. Hänen vakaumuksensa olla vahingoittamatta toista ihmistä oli niin vakaan varma ja pitkäaikainen, että sitä olisi pitänyt kunnioittaa. Silloisille vallanpitäjille ei riittänyt se, että häntä olisi pidetty vankilassa, vaan hänet todella vietiin provokatiivisesti rintamalle ja ammuttiin siellä ilmeisen suunnitelmallisesti. Tosin vasta, kun hänet määrättiin teloitettavaksi, niin kaksi ensimmäistä sotilasta kieltäytyi häntä ampumasta, toveriaan ampumasta, että vasta kolmas suostui sen tekemään.

Kun itsekin hain lisätietoja Arndt Pekurisesta, niin totesin, että hän oli kyllä aika tunnettu jo 1920-luvulla, jolloin tämä hänen asiansa ensimmäisen kerran nousi esille. Täällä jo mainittiin, että kerättiin kansainvälinen adressi, jossa Pekurisen puolesta vetosi Albert Einstein, mutta myöskin Englannin parlamentin 60 jäsentä ja tuloksena tuli sitten tämä ensimmäinen siviilipalveluslaki. Täällä viitattiin myöskin tähän "Suuret suomalaiset" -mielipidetutkimukseen tai äänestykseen, jonka YLE järjesti ja Pekurinen oli siinä sijaluvulla 54. Hänen jälkeensä seuraavilla sijoilla oli sellaisia henkilöitä kuin Tauno Palo, Akseli Gallen-Kallela, J. L. Runeberg ja Kyösti Kallio. Pekurista on muistettu myöskin mm. sillä, että Erno Paasilinna on kirjoittanut hänestä kirjan. Joku vuosi sitten Espoon kaupunginteatteri esitti näytelmän, jossa hän oli päähenkilönä.

Arndt Pekurinen ammuttiin vuonna 1941. Kohta me näemme, ammutaanko hänen muistonsa täällä valtuustossa vuonna 2006.

Arvoisa puheenjohtaja.

Ymmärrän inhimillisesti ottaen sen, että osa veteraaneista on sitä mieltä, että Arndt Pekurinen ei ansaitse puistoaan. En kuitenkaan näe tätä veteraanivastaisena tai veteraaneja puolustavana ratkaisuna. Mielestäni on hyvin ikävää, että valtuutetut tekevät tästä tällaisen ratkaisun, kun se sitä ei faktisesti ole.

Näen itse, että Pekurinen ei niinkään toiminut sittemmin tulevia veteraaneja vastaan, vaan oman vakaumuksensa puolesta ja siitä kai tässäkin päätöksenteossa nyt on kysymys.

Toinen perustelu, mitä täällä on käytetty, on se, että hän rikkoi lakia.

Nyt meillä kuitenkin on voimassa oleva siviilipalveluslaki, jota myös tämän ehdotuksen tekijä valtuutettu Rautava ilmoitti kannattavansa. Voidaan tietysti kysyä, olisiko meillä tätä lakia, jos meillä ei olisi ollut niitä ensimmäisiä ihmisiä, joilla oli eriävä mielipide, eriävä vakaumus, mikä silloin oli vallalla oleva vakaumus.

Muita perusteluja, mitä täällä on esitetty, ne ovat jollain tavoin myös hullunkurisia. Miksi Pekurinen ei ansaitse puistoa: mm. se, että häntä ei tunneta, meillä on kaupunki täynnä katuja ja puistoja ihmisistä, joita kukaan ei enää muista eikä tiedä eikä tunne ja mitä kauemmaksi mennään tässä eteenpäin, niin sitä vähemmän on ihmisiä, jotka muistavat näitä ihmisiä. Toinen on ollut se, että ei nosteta ketään toisten yli. Meillä on myös niistä valtavasti esimerkkejä, että on nostettu esimerkinomaisesti jonkun nimi puiston tai kadun nimeksi ja sitä on pidetty ihan hyvänä ajatuksena, ja nämä tuntuvat hyvin tekosyiltä.

Minä olisin myös hyvin varovainen siinä, kun puhutaan veteraaneista tällaisena yhtenäisenä joukkona, jolla on aina ikään kuin sama mielipide. Uskon itse, että tätä mielipidettä ei voi niputtaa. Muutoin meillä olisi veteraaneilla ollut samanlaiset mielipiteet, puhutaan sitten Kiasman rakentumisesta, EU:n jäsenyydestä tai Pekurisesta. Enkä usko, että näin on.

Rouva puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Pidän hyvin valitettavana, että joudumme tänään tällaista keskustelua käymään erään kaavamuutoksen yhteydessä. Pitäisin nyt itsestään selvänä, että tämä pitäisi mennä ilman keskusteluja läpi.

Olen huomannut, että kokoomuksen puolelta on käytetty suhteellisen vähän puheenvuoroja. Kiinnittäisinkin huomiota siihen, että jos minä olisin ollut kokoomuksen ryhmässä, niin olisin kyllä taktiikan valinnut tänä iltana hiukan toisin. On ikävää, että Arndt Pekurisen puiston vastaisen ehdotuksen teki valtuutettu, joka on tunnettu sitoutumattomana varuskunnan edustajana. Tämä joka tapauksessa langettaa Puolustusvoimien päälle jonkin verran varjoa, vaikka tunnustan sen, että valtuutettu Rautava on nyttemmin vapaa sotaväen rikoslain alaisuudesta ja on reilusti tunnustanut väriä liittymällä puolueeseensa. Mutta valitettavaa tämä on.

Hän oli rohkea mies, tuo Pekurinen, kerta kaikkiaan, mutta ei ainoa. Meidän kylällä Pohjanmaalla oli kaksi helluntailaista veljestä, jotka myöskin sodan aikana pyysivät, että he saisivat aseettomina sotia, jotain töpinän huoltopuolen hommia tehdä, mutta ei käynyt, vaan pojat joutuivat vankilaan. Kun joukot kotiutettiin, pojat laskettiin linnasta vapaalle jalalle ehdonalaiseen vapauteen. Sitten heidän piti viedä vapauspassit nimismiehelle leimattaviksi. Sitten tuli määräys, että kerran kuussa pitää käydä ilmoittautumassa. Mutta kun he seuraavassa kuussa menivät, nimismies löi heille lapun eteen, että allekirjoittakaa pojat tämä, ei tarvitse käydä passia sen jälkeen leimauttamassa. Siinä oli tunnustus: "Tunnustan, että olen tehnyt tekoni solidaarisuudesta Liittoutuneita valtioita kohtaan". Pojat kieltäytyivät kirjoittamasta. He sanoivat, että "emme me ole solidaarisia millekään Liittoutuneille valtioille, me olemme solidaarisia yksistään Jeesukselle Kristukselle" ja vuoteen 1951 asti he leimauttivat passiaan. Että rohkeutta, rohkeutta. Kyllä me olemme varmaan paperipoikia siinä mielessä näitten rohkeitten miesten rinnalla.

Pitäisin itsestään selvänä, että tuo kaavamuutosehdotus puiston nimineen hyväksytään. Minä kunnioitan veteraaneja. Korostan sitä, että olen toisen veteraanijärjestön ns. kannattajajäsen, joiden tehtävänä on tarvittaessa sitten ottaa se järjestö hoteisiin, kun varsinaiset veteraanit alkavat olla niin vanhoja ja sairaita, että he eivät sitä enää jaksa viedä eteenpäin. Me olemme siihen valmistautumassa.

Puheenjohtaja.

Sanotaan, että vastakkainasettelun aika on ohitse, mutta kyllä täällä salissa tuntuu melkoinen vastakkainasettelu olevan, että eihän se ohi ole. Höpöjä on puhuttu.

Jos lähdetään siitä, mistä tässä on kysymys, tässä on kysymys siitä, että sota vei, vaati yhden uhrin lisää, mutta se motiivi oli hieman toisenlainen.

Siinä mielessä, kun meillä on siviilipalveluslaki ja meillä on siviilipalvelusväkeä - jotka myös ovat maanpuolustusvelvollisia - niin eikö olisi tällainen kompromissi - jota minä esitän - että pannaan puiston nimeksi maanpuolustuspuisto, jolloin molemmat osapuolet saisivat osansa siitä? Jos tämä ei valtuutettuja miellytä, niin minä kannatan sitten tätä valtuutettu Oker-Blomin ehdotusta.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Kokoomus on rauhaa rakastava ryhmä. Mielestäni puisto pitää nimetä rauhan aatteelle. Olemme siitä yhtä mieltä.

Kannatan sekä valtuutettu Rautavan että valtuutettu Oker-Blomin esityksiä.

Suomi on tärkeä pitää rauhan tilassa tässäkin asiassa ja edelleen. Siviilipalvelijat tekevät Suomelle tärkeää työtä ja ansaitsevat puiston nimittämisen siviilipalveluspuistoksi.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Tässä keskustelussa on syytä muistaa, miten talvisota alkoi. Marraskuun lopussa 1939 Neuvostoliitto pommitti Suomea häikäilemättömästi, aiheuttaen useiden siviilien kuoleman. Neuvostoliiton suunnitelmissa oli tulla viidessä päivässä ja valloittaa Helsinki. Helsinkiä kohdeltiin varsin julmasti ja raa'asti.

Ja voidaankin kysyä, miksi juuri Helsinki perustaisi tällaisen puiston, joka ihannoisi aseistakieltäytymistä tuossa vaikeassa tilanteessa? Valtuutettu Rautava otti esiin, että nimenomaan tämän kysymyksen asiantuntijat, veteraanit, paheksuvat tätä. Meidän on syytä aika herkällä korvalla kuunnella veteraanien ääntä.

Täällä on valtuutettu Hakasen ja Lehtolan suulla todettu, että Pekurinen toimi rohkeasti tai osoitti jonkinlaista eriskummallista rohkeutta tässä asiassa, kun hänen vakaumuksensa oli olla vahingoittamatta toista. Mielestäni tässä ei ole kuitenkaan kysymys rohkeudesta, vaan ehkä jostakin muusta.

Isäni kertoi, että hänen yksikössään sodan aikana oli Pelastusarmeijan upseeri, joka sanoi, että olisiko mahdollista, ettei tarvitsisi konepistooliin tarttua, että hän voisi vaikka hevospurilailla sieltä rintamalta vetää haavoittuneita joukkosidontapaikalle, ja hän tekikin sitä hyvin ja taitavasti, kunnes vihollisen partio osui paikalle ja ampui kaikki haavoittuneet sinne purilaisiin. Tämä pelastusarmeijan upseeri tuli sen jälkeen isän luo ja sanoi, että kävisikö mitenkään, että hän ottaisi nyt sen konepistoolin mukaan seuraavalle reissulle. Eli tilanne oli kriittinen, kaikkien apua tarvittiin, erilaisissa tehtävissä oli syytä toimia. Ja Suomen itsenäisyys ja sekin, että voimme täällä olla ja puhua, oli aivan hiuskarvan varassa sekä talvisodassa että myös jatkosodassa.

Tämän vuoksi mielestäni ei ole perusteltua laittaa Helsingin kaupunkiin Arndt Pekurisen puistoa.

Ärade ordförande, bästa fullmäktige. Hyvät valtuustokolleegat.

Sodan aikana oli tunnettu kunnian lause "kaveria ei jätetä". Senhän me olemme saaneet kuulla monissa yhteyksissä. Tämä lause tarkoitti suuremmassa yhteydessä "Suomen maata ja kansaa ei jätetä". Sodassa ei suoda sellaista luksusta, että yksilön omat aatteet olisivat tärkeämpiä kuin maan etu.

Minun oma äitini lähti suoraan ylioppilasjuhlien jälkeen rintamalotaksi, ei siitä syystä, että hän itse olisi sinne halunnut, vaan koska hänet sinne lähetettiin, kun hän oli ilmoittanut tahtovansa tehdä työtä maansa puolesta sotatilanteessa. Ei hän halunnut sotaa. Hän halusi rauhaa, kuten kaikki muutkin ja tämä Arndt Pekurinen - mikä hänen nimensä taas oli? Kuten kaikki muutkin lotat, he pelkäsivät lähtiessään rintamalle. He tiesivät myöskin, että heille ei edes suoda mahdollisuutta puolustaa itseään asein, niin kuin miehet pystyivät tekemään. Heitä myös kuoli siellä. Eivät rintamaan lähetetyt miehetkään halunneet sotaa. Eivät he halunneet myöskään tulla ammutuiksi. Useat heistä kuitenkin kuolivat sodassa toisia auttaessa ja puolustaessa. Minulla on ystäviä, jotka koskaan eivät ole omaa isäänsä nähneet, koska isä oli kuollut ennen kuin he syntyivät. Minun isäni ei edes ollut valmis lääkäri, kun hän joutui puutteellisin tiedoin ja taidoin paikkaamaan pahasti loukkaantuneita ja myöskin kuolevia ystäviään ja ihan tuntemattomia sotilaskavereitaankin.

Minä kunnioitan kaikkia niitä veteraaneja, jotka tekivät kaikkensa itseään unohtaen, omia aatteitaan unohtaen, yhteisen vapaan yhteiskuntamme puolesta. Sodassa kavereita pettänyttä en voi kunnioittaa. En siis voi omasta puolestani hyväksyä sitä, että Arndt Pekurisen muistoa kunnioitetaan puiston nimeämisellä hänen nimellään.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Vedän takaisin ponteni ja muutan sen vastaehdotukseksi. Tämä on ilmeisesti ihan tekninen asia.

Eli vastaehdotus, joka kuuluisi seuraavasti:

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä 17. kaupunginosan korttelin nro 17028 sekä tori- ja katualueiden asemakaavan muutoksen kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosaston 25.8.2005 päivätyn piirustuksen nro 11462 mukaisena, mutta siten muutettuna, että kaavasta poistetaan nimet "Arndt Pekurisen puisto" ja "Arndt Pekurinens park" ja niiden tilalle lisätään sanat "Siviilipalveluspuisto" ja Civiltjänstparken".

Puheenjohtaja.

Kannatan valtuutettu Oker-Blomin uutta, juridisista syistä muutettua ehdotusta.

Perusteluni tosin on sama, eikä se oli tekosyy, vaan ihan oikeasti sen takia, että mielestäni on paljon parempi tuoda esille se yleinen oikeus eli oikeus siviilipalvelukseen, jota Arndt Pekurinen oli mukana edesauttamassa ja joka jäi pysyväksi.

Mielestäni on surullista, että "rauhaa rakastavassa" kokoomuksessa ja kristillisissäkin halutaan symbolisesti kieltää osa sodan uhreista, juuri ne, jotka joutuivat uhreiksi siksi, etteivät vakaumuksensa takia suostuneet tuottamaan lisää uhreja.

Sinänsä tämä keskustelu mielenkiintoisella tavalla kertoo siitä tarpeesta purkaa näitä sotakokemuksia, joita mekin kannamme perintönä vanhemmilta sukupolvilta, että sillä tavalla mielenkiintoinen keskustelu.

Arvoisa puheenjohtaja.

Minun on vaikea käsittää sitä, miksi Arndt Pekurinen ei voinut suostua edes lääkintätehtäviin. Kyllähän sodassa lääkäriä tarvittiin parantamaan niitä haavoja, joita sota aiheutti.

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO

Rakel Hiltunen Hannu Hakala

puheenjohtaja osastopäällikkö

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty:

Osmo Soininvaara Hanna-Kaisa Siimes

kaupunginvaltuutettu kaupunginvaltuutettu