Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.

Haluan kiittää satamalautakuntaa hyvästä perustamissuunnitelmasta. Tekstiä on sopiva määrä ja kuvat ovat varsin selkeät. Perustamissuunnitelma sisältää myös perustellun investointilaskelman, jonka mukaan hankkeen takaisinmaksuaika on 4,4 vuotta. Sekin on tärkeä elementti tässä perustamissuunnitelmassa. Kun tätä hanketta vertaa Ruskeasuon bussivarikon hankesuunnitelmaan, jossa samaa asiaa on vatvottu noin kolmekymmentä sivua useampaan kertaan, niin aika selkeä ero näillä hankesuunnitelmilla on.

Arvoisa puheenjohtaja.

Olen samaa mieltä valtuutettu Koskisen kanssa. Tämä on erittäin hyvä suunnitelma.

Haluan tässä vaiheessa vielä korostaa asiaa, jota olen monessa aikaisemmassakin yhteydessä ottanut esille ja se on liikennejärjestelyt, jotka tulevat olemaan hankalat siellä Jätkäsaaressa.

Kun laivoja tulee enemmän ja ne tulevat suuremmiksi, niin ramppiliikenne myös siellä kasvaa. Kun Jätkäsaaren osayleiskaava oli aikoinaan kaupunkisuunnittelulautakunnassa, väänsimme siellä kovastikin kättä ja saimme aikaan sen, että siellä on varaus keskustatunnelille satamaan asti. Tässäkin tilanteessa näkyy, että se on ollut viisas ratkaisu, jotta sitten jos tulee ongelmia, niin on mahdollisuus sitten se toteuttaa.

Arvoisa puheenjohtaja.

Käytän puheenvuoron apulaiskaupunginjohtaja Björklundin innoittamana, kun luin apulaiskaupunginjohtaja Björklundin kiirehtivän tällaisia "merellinen Helsinki" -hankkeita.

Täytyy muistaa näiden terminaalipäätösten yhteydessä, että kun merellistä Helsinkiä kehitetään näin yhden elinkeinon kautta, niin se valitettavasti ei tuo suurta ilon aihetta niille asukkaille, jotka Länsiterminaalin vieressä asuvat nyt jo Ruoholahdessa ja tulevaisuudessa 15 000 ihmisen ja 10 000 työpaikan Jätkäsaaressa. Näissä yhteyksissä voisi olettaa, että viimeistään siinä vaiheessa, kun kaavoitetaan uutta Länsiterminaalia, pitäisi tarjota asukkaille mahdollisuuksia nauttia sataman ja merellisyyden eduista Länsiterminaalin lähettyvillä. Nyt voi sanoa, että sinänsä onnistuneet ja hyvät sataman laajentumishankkeet lähinnä tuovat lisää rekka- ja kaljakärryliikennettä ja näin ollen ei oikeastaan paranna tällaisen merellisen Helsingin kuvaa. Eli odotan kaavoituksen yhteydessä innovaatioita tähän.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvä valtuutetut ja muut seuraajat.

On hyvä asia, että Kalasataman metroaseman rakentamiseen esitetään määrärahat.

Haluan tässä yhteydessä kiinnittää huomiota muutamaan asiaan, joilla on merkitystä myös jatkossa, kun metroverkkoa ja muuta raideliikennettä tullaan toivottavasti laajentamaan.

Kalasataman metroaseman I vaiheen kustannuksista tulee alle puolet, noin 5 milj. euroa, yksityisiltä yhtiöiltä. Yksityisten yhtiöiden osuus voisi periaatteessa kuitenkin olla suurempikin, kun otetaan huomioon metroaseman tuoma rakentamismahdollisuuksien paraneminen ja myös se kiinteistöjen arvonnousu, jonka liikenneyhteyksien parantuminen alueella tuo. Mielestäni jatkossa kannattaisi selvittää, millaisia sopimuksia tältä osin tehdään.

Toiseksi haluan korostaa tarvetta varata seuraavaan talousarvioon ja -suunnitelmaan kaupunginhallituksen hyväksymää raamia enemmän varoja joukkoliikenteen tariffitukeen ja investointeihin.

Metroverkon laajentaminen ja joukkoliikenteen osuuden lisääminen on syytä asettaa etusijalle investoinneissa. Tässä suhteessa kaupunginjohtajan avaus keskusteluun raideyhteydestä lentoasemalle on hyvin tervetullut.

Kansalaisliike, joka on tässä asiassa viime aikoina kääntynyt valtuustoryhmien puoleen tunnuksella "Kenkää keskustatunnelille", on mielestäni oikeassa, kun se arvostelee keskustatunnelihanketta yksityisautoilun suosimisesta. Esimerkiksi raidejokerin toteuttaminen maksaisi noin kolmanneksen siitä mitä keskustatunneli tai metrolinja Kampista Pasilaan maksaisi noin puolet vähemmän kuin keskustatunneli.

Liikennelaitoksen rahoituksen lisäämisen tarve tulee selvästi esille myös meille jaetusta viime vuoden tilinpäätöksestä. Sen mukaan tariffituen osuus liikennelaitoksen tuotoista jäi vain 46,4 %:iin, mikä on alle budjetissa asetetun tavoitteen. Jatkossa kun raideliikenteen kehittämiseen investoidaan lisää, voi matkustajien eduksi tulevan varsinaisen lipputuen osuus jopa supistua, ellei tariffitukea nosteta huomattavalla tavalla niin, että se kattaa myös investoinneista tehtävät poistot.

Eräiltä osin metroasemien rakentamista koskevat ratkaisut liittyvät liikennelaitoksen aikeisiin poistaa kuljettajat vaunuista ja siirtyä automaattiseen kulunvalvontaan.

Mielestäni tätä hanketta kannattaisi vielä harkita kokonaan uudelleen. Kuljettajien poistaminen ei ole omiaan ainakaan lisäämään matkustajien turvallisuuden tunnetta.

Arvoisa puheenjohtaja.

Viime vuonna tässä kohdassa käytiin kova itku ja hammasten kiristys työllisyysmäärärahojen puutteiden tai niiden käyttämättä jättämisen takia ja myös muidenkin sitovien, siellä lukumäärien osalta. Silloin sanoin itse uutena työllistämistoimikunnan puheenjohtajana, että jos siihen voi vaikuttaa, niin tällaista ei ensi vuonna saa olla. Nyt täytyy tyydytyksellä todeta, että työllisyyden hoidossa ei ole juurikaan heittoa. Ainakin rahat on saatu, ja niihin määrällisiin tavoitteisiin on jotakuinkin päästy. Toki siinä on vielä paljon muuta parantamisen varaa.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Minua tämä kaupunginhallituksen päätösesitys hämmensi.

Eikö budjetin lukuisten sitovien tavoitteiden toteutumatta jääminen anna todellakaan kaupunginhallituksen mielestä aihetta mihinkään muuhun kuin todeta, että tavoitteita madalletaan? Tässä on useita kohtia, joissa olisin odottanut vähintäänkin jonkunlaista selvitystä siitä, mihin toimiin kaupunginhallitus on ryhtynyt tai aikoo ryhtyä, jotta sitovien tavoitteiden toteutumatta jääminen ei toistuisi ja jotta korjattaisiin niitä ongelmia, joita näiden tavoitteiden toteutumatta jäämisestä on jo eräiltä osin aiheutunut.

Kunnioitettu rouva puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Onko nimillä merkitystä?

Täällä on viime viikkoina - erityisesti viime valtuustossa - keskusteltu varsin pitkälti nimen, tässä tapauksessa kadun nimen merkityksestä. Tänään on hyvä pohtia erästä toista keskeistä helsinkiläistä instituutiota, nimittäin kaupungintaloa ja sen sisäpuolella olevaa virastokulttuuria ja tämän virastokulttuurin nimeä.

Esitän kysymyksen: miksi hyvä, vanha ja kunnianarvoisa ja meillä 76 vuoden ikään tuleva kaupunginkanslian nimi pitäisi muuttaa hallintokeskukseksi? Vastaan heti: ei ole mitään sisällöllistä tai byrokraattista syytä luopua hyvästä ja kauniista virastonimestä "kaupunginkanslia".

Nyt käsillä oleva johtosääntö ei pidä sisällään mitään sellaista vallankumouksellista uutta, joka edellyttäisi näin vallankumouksellista nimenmuutosta. On siis syytä pysähtyä pohtimaan nimen merkitystä paikallisuudessa ja ennen kaikkea helsinkiläisessä vahvassa hallintokulttuurissa. Mikä on siis kaupunginkanslian historia? Mikä on kanslia?

Kanslia palautuu meillä, Ruotsissa ja Suomessa, meidän 1600-luvun hallintomme suuren vuosisadan nimikäytänteisiin. Kanslia on keskusvirasto, jonka tehtävänä oli kirjelmien vastaanotto, laatiminen ja lähettäminen. Tässä kansliakollegio nimikkeenä toimii sellaisena. Kansliakulttuuriin rakentui hyvin vahva itsellisyys. Kansliassa toimivat olivat ylpeitä erityisasemastaan. Kansliaan, kansliakulttuuriin liittyi omanarvontunto ja omaleimainen virkakulttuuri, joka meillä on jatkanut elämistään erityisen vahvasti suurempien kaupunkien identiteeteissä. Kun laittaa www-hakuun sanan "kaupunginkanslia", nousee esiin valtava nimikkeiden kirjo. Eri kaupunkien vahvana identiteettinä on juuri kaupunginkanslia -niminen hallintoelin. Tämän nimen ovat ottaneet käyttöön niin pienemmät, suuremmat kuin vasta kaupungiksi muuttuneetkin kaupungit, eli se on todella vahva tunnus.

Mikä on Helsingin kaupunginkanslian historia? Kerron siitä muutaman sanan osoittaakseni, että en näe mitään syytä hyvän, kauniin ja ylpeän nimen muuttamiseen. Ja voidaan pohtia myös meidän omaleimaisuuttamme, Helsingin erityispiirteitä juuri siltä kannalta, että meillä on vahva virkamieskulttuuri ja toistaiseksi - historian valossa - kohtalaisen hyvät virkamiehetkin.

Vuonna 1873 perustettiin maistraattiin, eli kaupunginhallituksen edeltäjän, kanslia, jota johti kunnallispormestari. Muita virkanimikkeitä olivat oikeusneuvosmies ja maistraatin sihteerit ja kuten nytkin tehdyssä esityksessä, tuolloisella kaupunginkanslialla oli selkeästi rahatoimen taloudellinen johto ja lainopillinen johto. Tämä järjestelmä säilyi olemassa myös suuren kunnallisuudistuksen jälkeen vuonna 1917, jolloin kaupungin tehtäväkenttä toki kasvoi. 1920-luvulla kehittyi vahva virastokulttuuri. Saimme kaupunginhallintoon erilaisia toimistoja, kuten puhtaanapitolaitoksen. Saimme kunnallista keskustoimistoa tai konttoreita, kuten satamaliikennekonttorin.

Nykyinen kaupunginkanslia ja moderni kaupunginhallitus perustettiin vuonna 1930 kaupunginjohtajan alaisuuteen ja kanslia sai hienon tehtävänsä hoitaa sekä kaupunginhallituksen että kaupunginvaltuuston sihteeri- ja kansliatehtäviä. Päällikkönä oli kaupunginsihteeri, jolta edellytettiin juridista koulutusta. Haluan korostaa Helsingin kaupunginsihteerien merkittävää roolia, osaamista ja profiloitumista. Mainioita nimiä, kuten Eino Varonen, L.O. Johansson ja Sulo Hellevaara nousevat esiin, kovan luokan virkamiehiä, oman arvon tuntevia, Suomen pääkaupungin kaupunginsihteereitä, todellisia keulakuvia, Helsingin äänen haltijoita ja laajoja yliopisto- ja yhteiskunnallisten suhteiden haltijoita.

Tällä hallinnollisella kaupunginkanslian rakenteella hoidettiin myös vuoden 1945 jälkeen koko valtava kaupungin suurkaupungistuminen, jälleenrakennusliike, muuttoliike, esikaupunkien ja metron rakentaminen. Kaupungin kunnallishallinnon tehtävien monipuolistaminen suoritettiin perustamalla kaupunginkansliaan uusia virkoja koskemaan taloutta, koulutusta, tiedottamista ja kansainvälistä toimintaa.

Virastokulttuurin modernisaation ajajaksi 1970-luvulla kaupunginkanslia järjestettiin uudella tavalla, vastaamaan laajentuneita toimintoja, joista vielä 1960-luvulla vastasivat apulaiskaupunginsihteerit. Ja näin ollen tämä valtava kaupunginkanslian ekspansiovaihe, joka toteutettiin hallinnollisen osaston, yhteistoimintaosaston ja talous- ja suunnitteluosaston puitteissa, ei merkinnyt, ei nimen eikä siihen liittyvän statuksen muuttumista.

Kysyn, onko nyt näkyvissä mitään, joka ikään kuin sisältä ohjautuvasti pakottaisi nimen muuttoon? Mitä lisäarvoa me helsinkiläiset saisimme siitä, että komea kansliamme muutettaisiin hallintokeskukseksi?

Näin ollen teen vastaesityksen, joka kuuluu seuraavasti:

Johtosääntö muutetaan kuulumaan siten, että Helsingin kaupungin hallintokeskuksen tilalla puhutaan edelleen Helsingin kaupunginkansliasta ja muutetaan johtosäännön kohdat siten, että sana "hallintokeskus" korvataan sanalla "kaupunginkanslia".

Arvoisa puheenjohtaja.

Tämä oli merkittävä puheenvuoro historiasta.

Johtopäätöksenä pitää olla, että kaupunginsihteerin titteli muutetaan, ei valtakunnan kansleriksi, vaan kaupunginkansleriksi, jotta se olisi johdonmukaista eikä miksikään toimistopäälliköksi tai hallintopäälliköksi tai muuta. Kannatan periaatteessa häntä. Mutta luultavasti häviän, koska näitä tulosaluejohtajiahan tulee joka puolelta ja tällaisia titteliherroja.

Puheenjohtaja.

Kannatan valtuutettu Kolben esitystä.

Arvoisa puheenjohtaja.

(Puheenvuoroa ei kuulu.)

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Esityslistatekstin pohjalta saa sellaisen kuvan, että päivähoitotilanne Vuosaaren alueella, tai Kallahti-Aurinkolahti -alueella, olisi jotenkin hyvä. Tässä kohtaa olisi mielestäni ihan hyvä kysyä, menevätkö nämä kaavoitus ja uusien alueiden palvelutarjonta tai -tarpeet oikeasti kuitenkaan käsi kädessä?

Tämän vuoden alussa sosiaalilautakunta on hyväksynyt alueelle uuden tilapäiseksi tarkoitetun päiväkodin vastaamaan akuuttiin tarpeeseen, mitä tällä alueella on olemassa. Tällä alueella on ollut pitkiä päivähoitojonoja. Lapsiperheet ovat paljon valitelleet siitä, että matkat päiväkoteihin ovat pitkiä ja ei ole saatu lapsia niihin lähipäiväkoteihin, mihin on toivottu, ja tuota painetta edelleenkin on.

Jatkossa olisi edelleen varmaan hyvä tiivistää kaupunkisuunnittelun ja sosiaaliviraston yhteistyötä näissä asioissa.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Kerron ensin muutamalla sanalla käsityksiä vanhuudesta ja sen jälkeen näytän muutaman kalvon.

On kysymys siis vanhuspalveluohjelmasta vuosille 2006 - 2009.

Haluan todeta aluksi sen, että vanhuus ei ole sairaus tai diagnoosi. Se on väistämätön vaihe pitkään elävän ihmisen elämässä.

Milloin vanhuus alkaa? Se näyttää riippuvan nykyään siitä, minkä erikoisalan näkökulmasta asiaa arvioi. Myös oma näkökulmani on vuosien karttumisen myötä muuttunut vanhuuden alkamista lykkäävään suuntaan.

Vanheneva väestömme erilaistuu. Tilan ja paikan merkitys kokemuksena ja identiteetin lähteenä saattavat merkitä eri sukupolville hyvinkin erilaisia asioita. Miten iäkäs ihminen hahmottaa oman paikkansa muuttuvassa moniarvoisessa maailmassa? Vanheneminen liittyy sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulmasta arkeen, hoivaan, fyysiseen olemukseen ja hoivan toimijoihin sekä toimijoitten eettisiin, psykologisiin ja vuorovaikutuksellisiin taitoihin.

Nykyajan vanhuksia, ikäihmisiä, senioreja, käytämmepä mitä nimikettä tahansa, ei voida niputtaa yhdeksi yhtenäiseksi joukoksi. Tilastollinen tapa käsitellä asioita ei tee oikeutta nykyiselle vanhusväestölle.

Meillä on suurin piirtein yhtä paljon etelän aurinkorannikoilla talvet viettäviä eläkeläisiä kuin heitä on kroonikkoina pitkäaikaislaitoksissa. Nyky-yhteiskunta tuottaa uudenlaisen vanhusväestön. Syntyy uudenlaisia jakoja ja muuttuvia sijainteja. Uudenlainen tapa ja aika jäädä eläkkeelle, uudenlainen muuttoliike ja sen myötä alueelliset erot sekä ns. kolmas ikä, tuottavat uudenlaisia ja erilaisia, yksilöllisiä "vanhuuksia".

Erilaisissa selvityksissä ja tiedotusvälineissä kohdellaan ikäihmisiä varsin usein objekteina eikä subjekteina ja toiminta saattaa joskus olla kovin "holhoavaa". On syytä hylätä käsitys vanhuksista "aikapommina". Vanhukset ovat voimavara, käytetty, alikäytetty taikka käyttämätön.

Vanhuksia koskevista tutkimuksista ja selvityksistä löytyy monenlaisia ikäihmisiä koskevia jaotteluja, on "omavastuisia, ulkoapäin ohjautuvia, omapäisiä ja luovuttavia ikäihmisiä". Näille kaikille ihmisille, kaikille erilaisille ihmisille meidän on rakennettava palvelutarjontaamme kaikkia heitä yksilöinä kunnioittaen.

On muodikasta pelotella "vanhuspommilla". Useilta ennustajilta on kuitenkin jäänyt huomaamatta, että monet aiemmatkaan ennusteet, joissa on laskettu yhteen matemaattisia suureita, eivät ole toteutuneet. Nykyajan vanhukset ovat erilaisia kuin heidän vanhempansa. Uskon, että näin on myös tulevaisuudessa.

Ja nyt hyvät ystävät, muutama sana vanhuspalveluohjelman valmistelusta.

Vanhuspalveluohjelma 2006 - 2009 on valmisteltu sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisessä vanhuspalvelujen ohjausryhmässä, joka on pysyväisluontoinen yhteistyöryhmä. Siinä - kuten näette - ovat toimijoina sosiaalijohtaja, terveyskeskuksen toimitusjohtaja, sosiaaliviraston vanhuspalvelujohtaja, vanhusten sosiaali- ja lähityön päällikkö, vanhainkoti- ja palveluasumisen päällikkö, kotihoidonjohtaja, johtajalääkäri ja pitkäaikaishoidon johtaja, kaikki omine esikuntineen, eli valtava asiantunteva valmistelukoneisto on ollut tekemässä pohjatyötä.

Käsittelyprosessista haluan todeta sen, että sosiaali- ja terveyslautakuntien yhteiset iltakoulut on pidetty kahteenkin kertaan. Niissä on ollut mukana vanhusneuvosto. Ensimmäinen pidettiin viime vuoden keväällä, noin vuosi sitten, ja toinen joulukuussa sen jälkeen, kun sosiaali- ja terveyslautakunta olivat tehneet yhteisen matkan Tanskaan, jota on jo pitkään, vuosikymmeniä, pidetty vanhustenhuollon ja kotona asumisen mallimaana. Vanhusneuvoston lausunnot hankittiin niin ikään eri versioista. Terveyslautakunta ja sosiaalilautakunta käsittelivät yhteensä, tai voiko sanoa, erikseen viidessä eri kokouksessa näitä, palauttivat ja lopulta sosiaalijohtaja ja terveystoimen toimitusjohtaja laativat yhdessä yhteisen tiivistetyn ehdotuksen lautakunnille, jotka sitten hyväksyttiin pienin muutoksin, jotka voitte havaita esittelylistoista.

Tausta-aineistossa on esitelty nykytila, haasteet ja kehittämisnäkymät. Näitä ovat tietysti väestökehitys, ikäihmisten terveys ja toimintakyky, palvelurakenteen kehittäminen, hoitoketjun sujuvuus, asiakkaiden "sijoittelu" - olen "sijoittelun" pannut lainausmerkkeihin, koska en oikein pidä siitä sanana. Se kuulostaa kovin passiiviselta ja siltä, ikään kuin ihmisiä kohdeltaisiin objekteina, vaikka he ovat subjekteja - kustannusten hallinta ja kansallisten ohjelmien toteuttaminen.

En malta tässä yhteydessä olla mainitsematta sitä, että me olemme myöskin työskennelleet, virastot ja lautakunnat ovat työskennelleet yhdessä jonojen hoitamiseksi sairaalasta terveyskeskukseen ja erilaisiin sosiaalihuollon palveluihin. Kaupunginhallituksen käyttövaroin on 1.2.2006 ollut jono-ongelman ratkaisua hoitava projekti, jossa on projektijohtajana Kristiina Wacklund.

Tärkeätä on kotihoidon vahvistaminen ja se, että viemme palvelut asiakkaitten luokse, etteivät asiakkaat joudu juoksemaan erilaisissa palveluissa. Me, mahdollisuuksien mukaan, lisäämme sitä, että palvelut kuljetetaan asiakkaitten ja asukkaitten luokse.

Palveluasumisessa on meneillään rakennemuutos. Ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitäminen ja vahvistaminen on siis keskeinen asia. Haluan vielä puhua tästä, että meillä on palvelukokonaisuuden rakennemuutos on tämä olennainen asia ja varautuminen palvelutarpeen kasvuun seuraavilla vuosikymmenillä, ei niinkään tämän ohjelmakauden aikana. Väestöennuste kaupungin tietokeskuksesta. Niin kuin näkyy, me ennustamme myöskin taannehtivasti. Vuonna 2004 oli 65-vuotta täyttäneitten osuus 14 % ja ennuste on, että vuonna 2030 heitä olisi 22 %. Ikääntyneiden määrä lisääntyy maltillisesti vuoteen 2015 saakka. Eli vuosina 2004 - 2009 yli 75-vuotiaitten kasvu on vain 0,2 % ja sitä vanhempien kasvu 0,1 %. Vasta kuluvan vuosikymmenen taikka kuluvan vuosikymmenen lopulla kasvu painottuu 65 - 74-vuotiaitten ikäryhmään.

Sitten haluan osoittaa, että täällä on tehty kovin pitkäjänteisesti työtä. Kuten te voitte havaita näistä taulukoista, puhutaan mitä tahansa tästä laitosrakenteen muutoksesta, se on jatkunut vuodesta 1996 vuoteen 2005 varsin määrätietoisesti. Jos katsotte ylintä palkkiryhmää, niin siinä puhutaan sairaaloiden pitkäaikaishoidosta. Sairaaloiden pitkäaikaishoidossa oli vuonna 1996 2 522 paikkaa ja viime vuoden lopulla 1 218 paikkaa. Määrätietoisesti on vähennetty sairaaloiden pitkäaikaishoitoa, koska pidetään epäinhimillisenä sitä, että ihmiset asuisivat sairaaloissa.

Sitten pyydän kiinnittämään huomion toiseksi alimpaan palkkiryhmään, jossa puhutaan tehostetusta palveluasumisesta. Siinä taas määrätietoisesti on lisätty tehostettua palveluasumista. Vuonna 1996 meillä oli 481 paikkaa ja viime vuoden lopulla 1 297 paikkaa. Eli juuri siihen suuntaan on edetty, johon on kaikissa ohjelmissa aikaisemmin toivottu edettävän ja joihin vanhusneuvosto mm. useissa yhteyksissä on kiinnittänyt huomiota.

Tässä kalvossa samat luvut ja samat käyrät hieman toisin esitettynä. Aniliinin värisellä tai punaisella näkyy palveluasumisen kehittyminen ja turkoosilla - joka hieman heikosti ehkä nyt tässä salissa näkyy - siinä, miten käyrät kauniisti yhtyvät ja menevät ristikkäin. Eli pitkäjänteisesti on tehty, määrätietoisesti, aikaisempien suunnitelmien mukaisesti juuri tätä palvelurakenteen muutosta.

Vanhuspalveluohjelman strategiset linjaukset, niitä on kahdeksan kappaletta. Ne voitte kaikki lukea - ja olette varmasti lukeneetkin - sieltä ohjelmasta. En käy niitä sen tarkemmin tässä yhteydessä läpi.

Totean, että tämä ohjelma on kiteytetty kahdeksaksi strategiseksi linjaukseksi. Keinot linjausten toteuttamiseksi ovat osittain kirjattu myöskin päätösehdotukseen. Mutta on haluttu myöskin kunnioittaa, ja toivon, että kunnioitetaan jatkossakin virastojen ja kentän työntekijöitten ammattiosaamista sekä lautakuntien jäsenten erityisosaamista ja jätetään luovuudelle ja innovaatioille tilaa.

Haluan lopuksi tällä navigointia esittävällä kuvalla todeta sen, että mielestäni sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja erityisesti vanhuspalveluiden kehittäminen eivät ole raideliikenteeseen verrattavaa toimintaa, jossa raiteet olisi valmiiksi merkitty ja piirretty ja maastoon sijoitettu ja voitaisiin hoitaa ikään kuin ratapihaa tai raideliikennettä, vaan tämä on ikään kuin navigointia. Tulee uusia tapahtumia. Silloin on korjattava kurssia, mutta päämäärän pitää olla kirkkaana. Se on mielestäni näkynyt tässä pitkäjänteisessä kehittämisessä, josta ei minulle niinkään lankea kunnia kuin edeltäjilleni ja viraston väelle ja niille kaikille toimijoille, jotka ovat pitkäjänteisesti tehneet tätä hyvää työtä Ja osoituksena siitä, että virastojen henkilökunta on kovin kiinnostunutta kuulemaan myöskin tämän keskustelun, täällä on useita keskeisiä virkamiehiä seuraamassa tätä keskustelua. Uskon, että keskustelu otetaan vakavasti myöskin jatkokehittelyssä.

Arvoisa rouva puheenjohtaja, hyvät valtuustokollegat.

Vanhuspalveluohjelma on valmisteltu sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen sekä kummankin toimialan lautakuntien yhteistyönä. Tällainen poikkihallinnollinen työskentely ei kaupungissamme ole ollut täysin tavanomaista ja siksi epäilemättä ollut haastavaa. Olen silti vakuuttunut siitä, että se on ollut tarpeellista. Ikäihmisten elämää koskettavat asiat eivät noudattele hallinnollisia sektorirajoja. Ne eivät myöskään rajoitu sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen toimialoille. Päinvastoin, ne kattavat koko elämänkirjon ja tätä kirjoa vastaavat kaupungin toiminnot ja palvelut. Vanhuspalveluohjelmalla on liittymäpinnat kaupungin muihin strategioihin ja ohjelmiin. Ikäihmisten näkökulma tuleekin pitää mukana mm. kaavoitukseen, rakentamiseen ja turvallisuuteen liittyviä päätöksiä tehtäessä. Tällaista poikkihallinnollista näkökulmaa, johon pääkaupunkiseudun tiivistyvä yhteistyö läheisesti linkittyy, soisi käytettävän jatkossa enemmänkin kaikista siihen liittyvistä haasteista huolimatta.

Vanhuspalveluohjelma on strateginen asiakirja. Asiaa kaupunginhallituksessa käsiteltäessä käytiin pitkä keskustelu erityisesti siitä, kuinka yksityiskohtainen ja konkreettinen tällaisen asiakirjan tulisi olla. Samalla kiinnitettiin aiheellista huomiota kaupungin eri strategioiden yhteismitattomuuteen. Haaste ei ole yksinkertainen. Toisaalta strategian pitää antaa soveltajilleen riittävästi liikkumatilaa. Liian yksityiskohtainen keinojen betonointi valtuustotasolla ei välttämättä ole hyväksi tavoitteiden saavuttamiselle. Toisaalta on selvää, ettei se myöskään voi olla liian ympäripyöreä ja julistuksenomainen. Olennaista on, että valtuuston hyväksymä strategia myös tosiasiallisesti ohjaa kaupungin toimintaa.

Eri ohjelmien ja strategioiden erilaisuudesta ei myöskään varmaan koskaan päästä eroon. Eri alueilla strategiat ovat jo luonteeltaan erilaisia. Eri hallintokunnissa on myös toisistaan poikkeavia hallintokulttuureita, joita ei aina kannata edes yrittää pusertaa samaan muottiin.

Vanhuspalveluohjelma muuttui kaupunginhallituksen käsittelyssä olennaisesti konkreettisempaan suuntaan. Ohjelmaa toteuttavien viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden tulee tästä huolimatta pitää huoli siitä, että he eivät sido käsiään vain ohjelmassa määritettyihin keinoihin, vaan ovat avoimia myös sellaisille palveluinnovaatioille, jotka ovat tässä yhteydessä jääneet vähemmälle huomiolle tai jotka vielä odottavat löytämistään.

Arvoisa puheenjohtaja.

Suomi ikääntyy. Myös Helsinki ikääntyy, vaikkakin muuta maata verkkaisemmin. Tuoreiden ennusteiden mukaan - johon jo apulaiskaupunginjohtaja Kokkonen viittasi - 65 vuotta täyttäneiden osuus Helsingissä nousee seuraavan 25 vuoden aikana 14 %:sta 22 %:iin. Suhteessa työikäiseen väestöön ikäihmisten osuus ei kuitenkaan ole, eikä ennusteiden mukaan tule olemaan, niin suuri kuin muualla Suomessa. Huoltosuhteemme on siis muuta maata parempi. Tämä meille edullinen kehityssuunta on pystyttävä säilyttämään, sillä se luo pohjan omalle selviytymisstrategiallemme. Tämän takia on tärkeätä, että lapsiperheiden suosimista asuntopolitiikassamme jatketaan. Tämä on nimittäin myös helsinkiläisten ikäihmisten etu.

Ikääntymiskehitys on kaikesta huolimatta myös täällä Helsingissä pitkällä tähtäimellä varsin merkittävää. Silti meillä ei ole syytä liioitella sen seurauksia. Helsingillä on monin tavoin hyvät mahdollisuudet selvitä väestörakenteen mukanaan tuomista haasteista. Kasvava seniorijoukko on myös nähtävä kaupungille uutena voimavarana. Ikääntymisen kasvu painottuu lähivuosina 65 - 74-vuotiaisiin, jotka ovat useimmiten vielä varsin toimintakykyisiä ja yhä pidempään työelämässä. On myös hyvä huomata, että tämän päivän ja huomisen ikäihmiset ovat monin osin paremmassa taloudellisessa tilanteessa kuin mihin olemme tottuneet. Ei ole lainkaan poissuljettua, että jatkossa nämä "nuoret" ikäihmiset, tai ainakin iso osa heistä, luokitellaan kaupungissa kovasti kaipaamiksemme ns. hyviksi veronmaksajiksi.

Palveluiden tarve kasvaa merkittävästi yleensä vasta yli 75-vuotiailla tai vasta yli 80-vuotiailla. Tämän ikäryhmän osuuden jyrkempi kasvu ajoittuu - kuten jo kuulimme - vasta vuoden 2020 jälkeiseen aikaan. Meillä on tähän vielä paljon aikaa ja siksi erinomainen mahdollisuus toimia ennakoivasti ja vaikuttaa siihen, millainen vaikkapa tätä nykyä 60-vuotiaiden palveluiden tarve on kymmenen tai viidentoista vuoden päästä. Ennaltaehkäisevän toiminnan sekä ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitämisen ja vahvistamisen korostaminen on tästäkin syystä oikea valinta. Samalla on selvää, että ikäihmisten, kuten muidenkin ikäryhmien, palvelut voidaan ja ne myös tulee järjestää vaikuttavammin ja kustannustehokkaammin käyttäen entistä enemmän hyväksi myös yksityisen ja kolmannen sektorin tarjoamia mahdollisuuksia.

Arvoisa puheenjohtaja.

Vähättelemättä lainkaan ikäihmisten keskuudessa paikoin esiintyviä huomattavia toimeentulo-ongelmia, uskon, että ikäihmisten suurin murhe on yksinäisyys ja pahin pelko se, ettei enää pärjää omassa kodissa. Toimintakykyinen ja mahdollisimman itsenäinen vanhuus on ennen kaikkea inhimillisesti, mutta myös palvelutarjonnan kestokyvyn kannalta hyvä ja tavoiteltava tila. Se, että vanhus pystyy pitempään selviytymään kotonaan, on usein aito win win -tilanne. Silti on olennaista, että myös jokaista ikäihmistä kohdellaan yksilönä. Elämäntilanne tai palvelukonsepti, joka sopii yhdelle, ei välttämättä ole paras toiselle. Myös vanhemmilla ikäpolvilla tulee olla aitoja valinnanmahdollisuuksia, joita yhteiskunnan tulee omilla toimillaan tukea.

Kaikesta edellä sanotusta seuraa, että kaupungin kannattaa ja sen pitää vahvasti panostaa erityisesti kotipalveluun ja kotisairaanhoitoon. Kotisairaalan ja yleisemmin hoitoalan ammattilaisten kotikäyntien ja liikkuvuuden tärkeyttä on tässä yhteydessä myös hyvä korostaa.

Yhteiskunnan kokonaisvaltaista vastuuta ei kuitenkaan pidä ylikorostaa. Ihmisten ikääntyessä ja ikäihmisten määrän kasvaessa meidän tulee vakavasti tarkastella myös omia arvostuksiamme ja asenteitamme. Yksilön vastuuta itsestään ja lähimmäisistään ei voi, ainakaan lähtökohtaisesti, ulkoistaa yhteiskunnalla. Yhteisöllisyys on nostettava uudelleen kunniaan. Ajattelutapa, jossa lähin omainen on viranomainen, ei ole sen paremmin palveluja tarvitsevan vanhuksen kuin yhteiskunnankaan etu. Aivan samalla tavalla, kun korostamme vanhempien vastuuta lapsistaan, meidän on uskallettava puhua lasten vastuusta ikääntyvistä vanhemmistaan. Yksinäinen vanhus kaipaa juttuseuraa, eikä parempaa juttuseuraa kuin omat omaiset ja muut läheiset, voine keksiä. Sellainen ikäihminen, jolla on vaikeuksia selviytyä omassa kodissaan, puolestaan kaipaa apua omiin arkiaskareisiinsa, eikä tässäkään suhteessa taida vanhukselle mieluisampaa apua olla kuin se, mitä hän voi saada omilta lapsiltaan tai muilta läheisiltä. Kaikille tämä ei ole paras ratkaisu, eikä se onnistu kaikissa tapauksissa. Mutta olen varma, että kaikissa niissä tapauksissa, joissa se on mahdollista, kaikki voittaisivat. Jokainen ikäihminen on ennen kaikkea tunteva yksilö, ei tilastoyksikkö yhteiskunnan palvelukokonaisuudessa.

Ärade fru ordförande.

Ju äldre eller svagare människan blir desto större är hennes behov att få basservice på sitt eget modersmål. Då krafterna t.ex. på grund av ålder börjar avta minskar människans förmåga att kommunicera t.o.m. på sitt eget språk för att inte tala om sin förmåga att klara sig på det så kallade andra inhemska.

Trots den nya språklagen och trots huvudstadens långvariga tvåspråkighet finns det ännu mycket vi måste förbättra på den här sektorn. T.ex. vår vårdpersonals förmåga att betjäna på svenska är på sina ställen olovligt svag. Min egen mor som invandrare från Sverige tillbringade för ett par år sedan sina sista veckor på Jorv sjukhus intensivavdelning. Kommunikationen med läkarna som skötte henne lyckades just och just på svenska, men den övriga vårdpersonalen talade konsekvent finska trots att de hade försäkrats att min mor hade en synnerligen begränsad förmåga att förstå dem. Mina egna och min brors dagliga besök på sjukhuset började regelbundet med det att vi blev tvungna att tolka åt vår mor allt det som personalen under dagen hade försökt berätta. Ju svagare hon blev desto större blev den andliga smärta hon kände av det att hon inte förstod vad man försökte säga henne. Själv hamnade jag i en synnerligen underlig situation då min uppgift blev att i stället för den anställda personalen berätta åt patienten vilket hennes tillstånd är, vilka ingrepp som gjorts, görs och kommer att göras. Det här hände i Esbo och inom specialsjukvården men det kunde likaväl ha hänt i Helsingfors inom åldringsvården. I själva verket är jag ganska säker att sådant nästan dagligen händer hos oss trots att sådant inte får förekomma. För min egen del vill jag med allvar vädja till ledningen för både social- och hälsovårdsväsendet för de svenskspråkiga sjuka åldringars rätt till vård och service på sitt eget modersmål och att detta på riktigt tas på allvar.

Arvoisa rouva puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Meitä ikäihmisiä, eli seniorikansalaisia, on Helsingissä tällä hetkellä vähän alle 80 000. Hoidon ja hoivan tarve kasvaa merkittävästi kuitenkin vasta, kun täytämme 80 tai 85 vuotta, kun elämme yli 100-vuotiaiksi.

Me helsinkiläiset, jotka edustamme niin sanottua "kolmatta ikää" - jonkalaiseksi lasken myös itseni - olemme muun Suomen väestöön verrattuna paremmin koulutettuja ja toimeen tulevia. Ja kuten kaupunginhallituksen puheenjohtaja sanoi, Helsingissä hoitosuhde, tai huoltosuhde, on edullisempi kuin esimerkiksi Itä-Suomessa. Suuret ikäluokat, jotka ovat syntyneet vuosina 1944 - 1955 siirtyvät vanhuuteen vasta 2025 vuoden jälkeen. Tämän vuoksi vanhuspalveluohjelmaa on tehtävä lyhyellä tähtäimellä, kuten tämä 2006 - 2009 sekä pitemmälle, ulottuen vuoteen 2020 - 2030.

"Kolmatta ikää" elävät seniorikansalaiset ovat yleensä hyväkuntoisia - kuten täälläkin meitä on muutamia - harrastavat matkailua, istuvat kaupunginvaltuustoissa ja jopa eduskunnassa, toimivat lukuisissa kerhoissa ja seuroissa, ovat arvokkaita isovanhempina. Tälle ikäluokalle terveyden ja toimintakyvyn ylläpitäminen on tärkeintä. Vanhuspalveluohjelmassa esitetäänkin, että kaikkien Helsingin kaupungin hallinnonalojen on siihen panostettava. Liikuntapalveluja on kehitettävä. Yksinäisyyttä on lievennettävä kehittämällä esimerkiksi päivätoimintaa ja ystäväpalveluja. Päihdeongelmiin on saatava hoitoa.

"Kolmatta ikää" edustavien helsinkiläisten toimintakyky ja terveys säilyy pitempään, mikäli sairaudet hoidetaan ajoissa. Seniorikansalaisille tulee tarjota viiveetöntä perusterveydenhuollon palvelua ja myös hammashoito. Jos polvemme tai lonkkamme kuluvat, on parasta asettaa tekonivel, jotta liikuntakykymme säilyy. Muuten jäämme kotiin palveltavaksi ja hoivattavaksi.

Uudenlaisten vanhuspalvelukeskusten pilotointi on lähitulevaisuudessa tärkeää. Kannatamme lämpimästi ajatusta palvelukeskuksesta, jossa ikäihmiset saisivat asua palvelutarpeestaan riippumatta. Keskuksessa hoivan määrä lisääntyisi ihmisen ikääntyessä ja palvelutarpeen lisääntyessä jopa ympärivuorokautiseen hoivaan saakka. Tärkeintä ikäihmisten palveluita kehiteltäessä on muistaa, että vanhusten koti ei ole sairaala.

Hyvät valtuutetut.

Varsinaisen vanhuuden katsotaan alkavan 80 - 85-vuotiaana, jolloin hoivan ja huolenpidon tarve merkittävästi kasvaa. Oheinen kuva esittää hoivamenojen kustannuksia eri ikäryhmissä. Näette, miten valtavan kallista vanhuus on. Eli kun tulemme 80-vuotiaiksi ja sen yli, niin hoivamenot kasvavat todella paljon. Meidän joukossamme on tällä hetkellä Helsingissä noin 10 000 yli 85-vuotiasta ja lukumäärä kasvaa 20 000:een.

Helsingin vanhuspalveluohjelma esittää kotona asumisen tukemista ja pitkäaikaissairaansijojen lukumäärän vähentämistä 50 sairaansijan vuosivauhdilla. Painopiste siirretään vanhainkoteihin ja palveluasumiseen. Kokoomus tukee tätä kehitystä.

Helsinki on panostanut runsaasti kotihoitoon, ja tämä on viime vuoden aikana kehittynyt voimakkaasti. Kotihoidossa työskentelee tällä hetkellä noin 1 700 henkeä, kun otetaan sijaiset huomioon. Tänä vuonna olemme rekrytoineet mm. 16 uutta lääkäriä siirtäen palveluja kotona asumista tukevaan suuntaan. Meillä on myös kotisairaala, jossa saa vaativaakin sairaanhoitoa. Kuntoutuspalveluja olisi suunnattava myös kotihoitoon.

Omaishoitolaki hyväksyttiin eduskunnassa viime vuonna ja se astui voimaan 1.1.2006. Kokoomuksen mielestä Helsinki panostaa vielä liian vähän omaishoitoon. Omaishoito on huomattavasti laitoshoitoa edullisempi tapa huolehtia vanhuksista, joten omaishoidon määrärahoja tulisi kehittää. Se on myös inhimillisempää, mikäli ihmisellä on omaishoitaja. Omaishoitajille tulee järjestää heidän ansaitsemansa vapaapäivät.

Palvelusetelikokeilu on lähtenyt huonosti käyntiin, vaikka se periaatteessa tarjoaisi hyvän tavan ostaa kotipalveluja. Järjestelmän kehittämiseen tulee edelleen panostaa. Toivottavaa olisi, että seteliä voisi käyttää niin kotipalveluun kuin kotisairaanhoitoon.

Dementia on vanhusväestön kasvava ongelma. Ylilääkäri Harriet Finne-Soveri on laatinut terveys- ja sosiaalilautakuntien pyynnöstä tutkimuksen dementian esiintyvyydestä ja hoitomahdollisuuksista. Tutkimus kertoo, että yli 80-vuotiaista 35 %:lla on kognitiivisia häiriöitä - kun meillä vain noin 2 %:lla - mutta hän toteaa myöskin, että hyvällä tukihoidolla ja hoivajärjestelmällä voidaan kuntouttaa keskivaikeaa ja jopa vaikeaa dementiaa niin, että ihminen voi jopa asua kotona. Ylilääkäri Finne-Soveri on laskenut, että dementoituneiden vanhusten laitospaikkojen tarve kasvaa 300 - 350 paikalla viidessä vuodessa. Kokoomus on siis sitä mieltä, että pitkäaikaispaikkoja tulee vähentää ja sen sijaan lisätä vanhainkoti- ja palveluasumista.

Harvat meistä kuitenkaan pystyvät viettämään vanhuutensa viimeiset vuodet kotonaan edes hyvän omaishoidon tai kotihoidon turvin. Olisi inhimillisempää, että vanhukset siirtyisivät kotoa palvelutaloihin ja vanhainkoteihin viimeistään silloin, kun he tarvitsevat lähes ympärivuorokautista hoitoa. Usein vanhusta myös pompotellaan päivystävän sairaalan, akuuttisairaalan ja kotien välillä.

Kokoomuksen ehdotus olisi rakentaa, perustaa ns. "vanhuuden koteja", joissa viettäisimme viimeiset elinvuotemme turvallisesti saaden hoivaa, kodinomaisissa olosuhteissa, kuten esimerkiksi Tanskassa tehdään. Vanhuuden kodit voisivat olla yksityisiä, kolmannen sektorin ylläpitämiä tai kunnallisia.

Arvoisa rouva puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Kaupunginhallituksen strategiset linjaukset esittävät kauniita ajatuksia henkilöstön pysyvyydestä ja riittävyydestä, mutta pelkästään sillä tavalla, että esimiehet ovat hyviä ja osaavat johtaa ja täydennyskoulutus on riittävää. Helsingin asumiskustannukset ovat kuitenkin niin korkeat, että meillä tulee aivan pian, ja on nyt jo, erittäin voimakas sairaanhoitajapula. Sairaanhoitajan 2 000 euron kuukausipalkalla on vaikea tulla toimeen Helsingissä. Palkanlisiin ja erikoisosaamisen palkitsemiseen olisi kunnilla oltava mahdollisuus.

Valtaosa hoivan kustannuksista, eli 80 %, muodostuu henkilöstökuluista. Helsingin terveyslautakunta oli strategiaseminaarissaan viime viikolla sitä mieltä, että päivystyssairaalat ja terveysasemat kannattaa korjata ja niitä kannattaa rakentaa. Hoito tulee halvemmaksi asianmukaisissa tiloissa.

OECD:n raportti toteaa, että hoito- ja hoivakustannukset nousevat väestön ikääntymisen myötä vähintään 2 % BKT:hen suhteutettuna seuraavan 15 vuoden aikana. Onneksi Suomen terveydenhuollon kustannukset ovat nyt varsin alhaiset muihin EU-maihin verrattuna. Kuitenkin saamme varautua Suomessakin kustannusten nousuun. Tämä on vakava haaste Helsingille.

Yhteenvetona kokoomus toteaa, että Helsingissä ei toistaiseksi tarvitse liikaa hätääntyä väestön vanhenemisesta. Ikäihmiset ovat enemmänkin voimavara kuin rasite. Mitä vanhemmaksi elämme, sitä enemmän tarvitsemme huolenpitoa ja hoivaa. "Vanhuuden koti", jolla tarkoitetaan tehostettua palveluasumista tai vanhainkotia, tulisi olla se paikka, jossa turvallisesti voisimme asua, kun emme enää jaksa lapioida lunta omakotitalon pihasta, emme pysty huolehtimaan henkilökohtaisesta hygieniastamme ja ruokataloudestamme ja kun emme enää muista missä asumme.

Edellä lausutun perusteella Kokoomuksen valtuustoryhmä kannattaa esityksen mukaisten Helsingin vanhuspalvelujen kehittämistä koskevien strategisten linjausten hyväksymistä. Haluamme myös lausua kiitokset sosiaalijohtaja Aulikki Kananojalle, toimitusjohtaja Matti Toivolalle ja vanhuspalvelujohtaja Arja Peiposelle hyvästä yhteistyöstä vanhuspalveluohjelman laatimisessa.

Lopuksi teen kaksi ponsiehdotusta:

Ponsi 1:

Hyväksyessään strategiset linjaukset Helsingin vanhuspalvelujen kehittämiseksi vuosina 2006 - 2009 kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsingin asunto-ohjelma on laadittava niin, että vanhusväestölle on riittävästi tarjolla palveluasumista (vanhuuden koteja) sekä

Ponsi 2:

Hyväksyessään strategiset linjaukset Helsingin vanhuspalvelujen kehittämiseksi vuosina 2006 - 2009 kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus ryhtyy riittäviin toimenpiteisiin terveyskeskuksen kotihoitoyksikön toiminnan kehittämiseksi vastaamaan kotipalveluiden ja kotihoidon lisääntyvää kysyntää. Samalla tulee asumisen muotoja kehittää monipuolisesti vanhusten toiveita kuunnellen.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Uudessa vanhuspalveluohjelmassa varaudutaan siihen, että vuoden 2010 jälkeen palvelutarpeiden kasvu on voimakasta. Lähivuosina vahvistetaan erityisesti ikääntyvien ihmisten toimintakyvyn ylläpitäminen. Kotona asumista tuetaan lisäämällä kotihoitoa, omaishoidon tukea ja päivätoimintaa. Voimavaroja siirretään pitkäaikaishoidosta palveluasumiseen ja kotihoitoon. Palveluasumista kehitetään enemmän hoitoa tarvitseville.

Verrattuna muihin suuriin kuntiin, Helsingissä on suhteellisen paljon paikkoja pitkäaikaissairaaloissa ja niukasti palvelutalo- ja vanhainkotipaikkoja. Syntyy jonoja. Sairaaloissa on viime aikoina noin 150 vanhusta jonottanut sosiaalitoimen paikoille. Lisäksi kotona jonottaa noin 100 vanhusta palveluasumiseen tai vanhainkotiin. Jonot on nähtävä jäävuoren huippuna. Helsingissä on jonoja HYKS:stä akuuttisairaalaan, akuuttisairaalasta pitkäaikaissairaalaan, akuutista vanhainkotiin ja palveluasumiseen, pitkäaikaissairaalasta vanhainkotiin ja palveluasumiseen. Tämä on inhimillisesti väärin. Monet vanhukset joutuvat nyt ns. asumaan sairaalassa tarpeettomasti ja elämään epävarmuudessa tulevasta sijoituspaikasta.

Jonottaminen sairaalapaikoilla tulee myös kalliiksi. Yhden pitkäaikaissairaalapaikan hinnalla saisimme puolitoista palveluasumispaikkaa. Akuuttisairaalapaikka on kaksi kertaa kalliimpi kuin palveluasumispaikka. Liian korkealla kustannustasolla tapahtuvasta hoidosta aiheutuu kaupungille isoja ja turhia kustannuksia kaupungin kokonaisuuden näkökulmasta. Onkin selvää, että meidän tulee vähentää ns. asumista sairaaloissa, supistaa pitkäaikaissairaanhoitoa ja siirtää voimavaroja sosiaalitoimen hoivatason palveluihin. On kuitenkin muistettava, että sairaalapaikkoja ei voi vähentää ennen kuin sosiaalitoimen palvelut vanhainkodeissa ja palveluasumisessa vastaavat tarvetta. Vanhusten palvelujen nykyinen hoitomalli edellyttää, että ikääntynyt siirtyy uuteen asuinympäristöön, kun hoidon ja hoivan tarve muuttuu.

Vanhuspalveluohjelmassa varaudutaan siksi myös suurempaan rakennemuutokseen. Ohjelman mukaan tullaan pilottimaisesti kokeilemaan ns. monipuolista vanhusten keskusta. Ideana on, että ihmisen ei tarvitse siirtyä paikasta toiseen, kun hoidon ja hoivan tarve muuttuu, vaan palvelut siirtyvät ihmisen luo. Tämä olisi merkittävä parannus ikäihmisten kannalta. Kokeilun perusteella on tarkoitus ratkaista, minkälainen Helsingin ympärivuorokautisen hoivan rakenne on 2010-luvulla, jolloin palvelutarpeen kasvu on voimakasta.

Palveluasumisessa on jo tapahtumassa muutoksia. Meillä on ollut joko tavallista palveluasumista tai tehostettua palveluasumista. Nyt puhutaan vain yhdestä palveluasumisen tyypistä. Erottelu tavalliseen ja tehostettuun on poistunut. Kaikki kaupungin palvelutalot muuttuvat nimittäin ympärivuorokautista hoitoa tarjoaviksi. Tämä edellyttää henkilökunnan lisäämistä asteittain. Lisäystarve on noin 300 työntekijää. Voimavaroja on jo lisätty vuodesta 2004 lähtien, mutta muutoksen toteuttaminen vie aikaa. Muutos on tarpeen, koska palvelutaloissa asuu entistä huonokuntoisempia ikääntyneitä. Tässä yhteydessä rakenteellisista syistä palvelutaloiksi soveltumattomat talot siirtyvät tavalliseen asuntokantaan. Muutos koskee seitsemää palvelutaloa ja yhteensä noin 600 paikkaa. Tämän muutoksen takia ympärivuorokautisen hoivan paikat lisääntyvät, mutta palvelutalopaikat kaiken kaikkiaan vähenevät verrattuna viime vuoteen.

Palveluasumis- ja vanhainkotipaikkojen lukumäärästä ohjelmassa sanotaan, että "paikkojen määrä on palvelutarpeen arviointitulosten edellyttämällä tasolla". Se on yksi ohjelman parhaista viesteistä. Määritelmä on realistisempi kuin jokin tietty peittävyyttä kuvaava prosenttiluku. Strategiaohjelmassa huomautetaan myös, että palveluasumista kehitetään enemmän hoitoa tarvitseville vähentämättä vanhainkotipaikkoja.

Ohjelmassa sanotaan, että dementiaa sairastavien hoidosta tehdään erillinen selvitys. Ja kuten valtuutettu Asko-Seljavaara aikaisemmin jo kertoi, ylilääkäri Harriet Finne on selvityksessään laskenut, että lähes 80 % helsinkiläisessä pitkäaikaishoidossa olevista kärsii keskivaikeasta tai sitä vaikeammasta dementiasta! Ikääntyneiden lukumäärä kasvaa ja eliniän pidentyessä myös dementiaa sairastavien lukumäärä kasvaa. Harriet Finne ennustaa, että keskivaikeaa tai sitä vaikeampaa dementiaa sairastavien lukumäärä lisääntyy noin tuhannella vuoteen 2011 mennessä. Hän katsoo, että osa näistä henkilöistä selviytyy jotenkuten kotonaan vielä keskivaikeassa dementiassa. Edellytyksenä on kuitenkin, että nykyistä kuntoutuskäytäntöä kehitetään dementoituvien suuntaan. Myös kotihoitoa ja lyhytaikaishoitoa pitäisi kehittää dementoituvien tukemiseen. Jos näin toimitaan, arviolta noin 35 % tästä tuhannen hengen joukosta tarvitsee paikan vanhainkodista tai palveluasumisesta. Me tarvitsemme siis lähivuosina noin 350 lisäpaikkaa dementiaa sairastaville.

Palvelutarpeen arviointi jää aika vähälle huomiolle ohjelmassa, kenties siksi, että on juuri tullut uusi laki ikäihmisten palvelutarpeen arvioinnista. Lain mukaan jokaisella 80 vuotta täyttäneellä henkilöllä on ei-kiireellisissä tapauksissa oikeus päästä sosiaalipalvelujen tarpeen arviointiin seitsemän arkipäivän kuluessa. Kiireellisissä tilanteissa kaikkien palvelujen tarve on iästä riippumatta arvioitava viipymättä. Sosiaalityöntekijät ja kotihoidon ohjaajat tekevät yhteistyössä palvelutarpeen arvioinnin. Moniammatillinen ryhmä arvioi pysyväissijoituksen tarvetta.

Ikäihmisten kannalta nykyinen hajautettu toimintatapa aiheuttaa ongelmia. Apua haettaessa on hankala tietää, minne pitää soittaa ja mihin aikaan joku vastaa puhelimeen. Me tarvitsemme keskitetyn palvelun, erillisen arviointiyksikön. Se turvaisi riippumattoman arvioinnin ja varmistaisi sen, että arviot tehdään yhdenmukaisin kriteerein ja että kaikki kuntoutumisen mahdollisuudet otetaan huomioon.

Ehdotankin, että valtuusto hyväksyisi seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että perustetaan erillinen, riippumaton yksikkö, jonka tehtävänä on yhdenmukaisin kriteerein suorittaa palvelutarpeen ja pysyväissijoituksen arviointi.

Moni kuntalainen hakeutuu omatoimisesti järjestöjen tai yksityisten rakennuttamiin senioritaloihin tai palvelutaloihin. Osassa niistä on mahdollisuus saada ympärivuorokautista hoitoa. Kun hoidon tarve lisääntyy, eivätkä omat varat riitä korotettuun hoitomaksuun, nykyisin ainoa vaihtoehto on muuttaa kunnan palvelutaloon tai vanhainkotiin. Jatkossa palvelusetelin käyttö toivottavasti mahdollistaa ikäihmisten asumisen heidän itse valitsemassaan asumismuodossa myös silloin, kun omat tulot eivät riitä koko hoitomaksuun.

Työvoimatilanne on viime aikoina kiristynyt. Vanhuspalvelujen työntekijät joutuvat toistuvasti tekemään työtä vajaalla miehityksellä, koska sijaisia ei saada. Samasta syystä työntekijät myös jäävät tekemään oman vuoronsa lisäksi toisen vuoron. Suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtyminen lähivuosina johtaa väistämättä kiristyvään kilpailuun työvoimasta ja työvoimapulaan. Strategiaohjelmassa mainitaan virastojen käytettävissä olevat keskeiset keinot henkilöstön riittävyyden varmistamiseksi jatkossa, mutta mainitut keinot eivät riitä. Henkilöstön nykyinen palkkataso on alhainen. Palkankorotukset kuvastaisivat työn arvostusta ja houkuttelisivat nuoria hakeutumaan alalle.

Strategiaohjelman toteuttaminen vaatii vielä paljon suunnittelutyötä. Sosiaalilautakunnan ja terveyslautakunnan tehtävänä on hyväksyä yhteinen toimeenpano-ohjelma ja seurata strategiaohjelman toteutumista. Tehtävä edellyttää yhteistyötä vanhusneuvoston kanssa.

Vanhustyön tulee perustua kaikkien osapuolten yhteistoimintaan. Kunnallisen sosiaali- ja terveyshuollon lisäksi tarvitsemme järjestöjen, omaisten, vapaaehtoisten, vertaisryhmien ja monien muiden tahojen panoksen ohjelman toteuttamiseen, ikäihmisten omaa osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta unohtamatta. Tuloerot eläkeläistenkin välillä ovat suuret. Vain huolehtimalla tarpeen mukaisista kunnallisista palveluista voimme taata turvallisen vanhuuden myös niille ikäihmisille, joiden toimeentulo on niukka.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut läsnäolijat.

Millainen on hyvä vanhuus? Millaisen vanhuuden haluamme itsellemme ja läheisillemme? Onko realistista, että 9/10 yli 75-vuotiaista asuu kotona 2020 mennessä? Mitä pitäisi tehdä, jotta tämä vanhuspalveluohjelman visio voisi toteutua?

Kaikki eläkeläiset eivät ole yksinäisiä ja huonotuloisia, mutta osa on. Metropolialueellamme on korostunutta hyvä- ja huono-osaisuutta. Vihreiden mielestä Helsinkiä pitäisi verrata Pohjoismaiden muiden metropolien palvelurakenteisiin, hoitoketjuihin, toimintatapoihin ja kustannuksiin.

Nyt on aika tehdä parannuksia ja korjauksia niin palveluketjuihin kuin palvelurakenteisiinkin. Ei ole järkevää olla kalliimmalla paikalla kuin mitä hoitotarve edellyttää. Vihreät korostavat sitä että tulevaisuudessa vanhusasioiden pitäisi kuulua vain yhdelle hallintokunnalle. Tällöin asiakkaiden pallottelu vähentyisi ja oikeanlainen hoito ja apu löytyisivät paremmin.

Ohjelmassa esitetään suuntaa antavaa visiota vuoteen 2020. Vision hintalappuja tarvittaisiin jatkosuunnittelun, budjetoinnin ja päätöksenteon pohjaksi.

Vanhuspalveluohjelma on tehty sosiaali- ja terveyslautakuntien yhteistyönä. Tarvitaan kuitenkin myös yhteisöllisyyttä tukevaa kaupunkisuunnittelua, sukupolvien välisen hoivan järjestämistä sekä esimerkiksi liikunta - ja kulttuuritoimen tuomia virikkeitä vanhusten toimintakyvyn tukemiseksi.

Kotona asumisen tukeminen on keskeisin vanhuspalveluohjelman tavoitteista. Se edellyttää muutoksia nykykäytäntöön, joten ennaltaehkäiseviä toimia, kuten ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitoa ja vahvistamista on tuettava ja asuinympäristön esteettömyyttä lisättävä.

Uusien asuntojen suunnitteluvaiheessa ja vanhojen asuntojen remonteissa on toteutettava rollaattorin ja pyörätuolin kannalta riittävät oven leveydet ja kylpyhuoneen tilatarpeet. Parvekkeelle pitää myös olla esteetön kulku. Hisseillä ja julkisen tilan esteettömyydellä voidaan huolehtia siitä, että kenenkään ei tarvitse fyysisen tilan toimimattomuuden takia muuttaa tai jäädä neljän seinän sisälle.

Vihreiden mielestä kotona asumista pitää tukea nykyistä paremmin. Mahdollisuus kuntoutukseen toimintakyvyn palauttamiseksi tai ylläpitämiseksi on tärkeää asuinpaikasta riippumatta. Vanhusten toimintakyvyn ylläpito ja kuntoutus alkaa kotihoidosta.

Kotipalvelujen asiakkaat tarvitsevat myös kaupassakäynti-, ulkoilu- ja siivousapua, joita kotihoidon työntekijät eivät enää tee. Mielestämme kotipalvelujen työntekijä voisi käydä asiakkaan kanssa yhdessä kaupassa, jos asiakas siihen muuten kykenee ja samalla ulkoilukin voisi tulla hoidettua.

Kunnallisen hoidon rinnalle kotipalveluissa voidaan ottaa käyttöön palvelusetelit, jotta alalle saadaan uusia tekijöitä. Palvelusetelin saaminen luonnollisesti edellyttäisi yhtä selkeää kotipalvelun tarvetta kuin kunnan kautta saatava apu. Työvoimapulaa ei saa käyttää säästökeinona. Kun nyt vanhuksen luona voi käydä useita eri henkilöitä tekemässä eri asioita, vanhus itse tilaisi palvelunsa varmaankin mieluiten yhdeltä monitoimihenkilöltä.

Ennaltaehkäisy ja erityisesti lihaskuntoutus sen osana ovat ilahduttavasti vanhuspalveluohjelman painopisteenä. Ne ovat kestävän kehityksen mukaisia niin taloudellisesti kuin ekologisestikin. On keskityttävä ongelmien ennaltaehkäisyyn riittävin resurssein.

Kustaankartanossa punttisalin ja riittävän ohjauksen avulla on kuntoutettu ihmisiä laitoksesta kotiin. Lihaskunnon parantamiseen kannattaa satsata sairaalan lisäksi kaiken ikäisillä myös kotioloissa, palveluasunnossa ja vanhainkodissa asuvalla. Mittarina lihaskuntoutuksen tarpeelle voi olla 500 metrin kävelymatka. Jos pystyy kävelemään 500 metriä, niin todennäköisesti lähtee liikkeelle, mutta vähemmän kävelemään kykenevä vanhus saattaa jäädä kotiin, jolloin lihaskunto heikkenee entisestään. Senioriliikunnan lisääminen on tärkeä kehittämistehtävä. Jokaiseen palvelutaloon ja laitokseen pitäisi saada kuntosalilaitteet ja ohjausta niiden käyttöön.

Ponsi 1:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsingin palvelutaloissa ja vanhusten laitoksissa on kuntosali ja lihaskuntoutuksen ohjausta.

Tanskassa vanhusten hoitoon tutustumassa käyneet ovat varmasti saaneet herätyksen lihaskunnon parantamisen ja ylläpitämisen merkityksestä. Siellä tehdään myös ennaltaehkäiseviä kotikäyntejä kaikille haluaville yli 75-vuotiaille vuosittain. Sairaanhoitaja, lääkäri tai fysioterapeutti tekee käynnit, jonka aikana kartoitetaan päivittäisen elämän sujuvuus, sosiaaliset verkostot ja asunnon ennakoivatkin muutostyötarpeet. Arjen selviämisestä huomioidaan vanhuksen kodinhoitotilanne, ruokailu, ateria- ja kotipalvelujen tarve, tukiverkostot ja mahdollisuudet ulkoiluun. Lisäksi kerrotaan erilaisista toimintamahdollisuuksista, joita kunta tai järjestöt alueella tuottavat. Ennakoivat kotikäynnit vähentävät sairaalaan tai hoitokotiin joutumista ja lääkärissä käyntejä sekä lisäävät vanhuksen turvallisuuden tunnetta siitä, että hänestä huolehditaan kun hän apua tarvitsee.

Ennaltaehkäiseviä kotikäyntejä tarvitaan Helsingissäkin. Niitä ollaan kokeilemassa pilottimaisesti vain pienellä alueella. Olisi hyvä saada kokeilua laajennettua heti, kun toimintamallit löytyvät.

Ponsi 2:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että ennaltaehkäisevät kotikäynnit otetaan käyttöön koko kaupungissa mahdollisimman pian.

Tanskassa hoivakotien kodinomaisuudessa on menty niin pitkälle, että lemmikkieläimetkin saa tuoda hoivakotiin mukaan, jos pystyy itse pitämään niistä huolta.

Omaishoitajina on paljon ikäihmisiä, jotka puolisoaan hoitaessaan tekevät arvokasta ja raskasta työtä. Omaishoidon korvaus on pieni, ja kuitenkin hyvinkin raskashoitoisia vanhuksia voidaan hoitaa kotona. Omaishoitajien tueksi tarvitaan enemmän päiväpaikkoja ja vapaapäivämahdollisuuksia, jos halutaan myös kokopäivätyössä käyviä mukaan omaishoitajiksi. Harkittavaksi tulee myös hoitovapaaoikeus omaishoitamisen takia.

Omaishoitajien jaksamisesta on pidettävä huoli, sillä omaishoitajien uupuminen ei ole kenenkään edun mukaista. Korkeimman maksuluokan omaishoitajan pitää voida kohtuudella sanoa irti omaishoitosopimus väsyessään tai jatkaa omaishoitajana vain osa-aikaisesti. Ammattilaisillekin raskas tehtävä ei saa muuttua itsestään selvästi vapaaehtoisen omaishoitajan vastuutehtäväksi.

Pitkäaikaispaikkoja tarvitaan jatkossakin, mutta sairaalassa ei pitäisi joutua asumaan. Laitospaikat eivät ole Helsingissä määrällisesti vähenemässä. Tulevaisuudessa dementiahoito ja sen tarve on iso kysymysmerkki.

Henkilöstöä ei vanhusten hoidossa ole saatu kaikkiin vakinaisiin virkoihin, saati sitten sijaisuuksiin. Erityisesti sairaanhoitajista on pulaa. Siksi on syytä pohtia palkkaukseen ja henkilöstömitoitukseen liittyviä asioita yhdessä henkilöstön ja ammattijärjestöjen kanssa, jotta uupuminen työssä estetään ja vanhukset saavat asiallista hoitoa oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Palkkauksen nostaminen pääkaupunkiseudun kustannustasoa vastaavalle tasolle takaa pätevien työntekijöiden saamisen eläköityvien tilalle. Vihreiden mielestä Helsinki-lisä tai pääkaupunkiseutulisä on syytä ottaa käyttöön. Islannissa sairaanhoitajia saatiin tuntuvan palkankorotuksen jälkeen. Myös sairaanhoitajakoulutusta tulee lisätä.

Henkilöstömitoitus on vanhuspalveluohjelman pahin pullonkaula. Lisää koulutettuja ammattilaisia tarvitaan alalle, niin kotipalveluihin, palveluasumiseen kuin pitkäaikaisosastoillekin. Jos vanhainkodin aamuvuoroon mennessä ei tiedä, joutuuko jäämään myös iltavuoroon, ei työn houkuttavuus voi olla korkea. Oppilaitosyhteistyö ei auta, jos vanhusten hoitoon liittyvää tutkintoa opiskeleva oppii jo nuorena, että työmäärä on epäinhimillinen. Vanhusten laitoksissa on jatkossa yhä huonokuntoi-sempia vanhuksia.

Koulutettuja, hyvin vanhustyöhön perehdytettyjä maahanmuuttajataustaisia hoitajia ja muuta henkilökuntaa tarvitaan vanhustyöhön paljon lisää. Vain suvaitsevainen kaupunki voi olla houkutteleva asuin- ja työpaikka muualta tuleville.

Henkilöstö tarvitsee myös täydennyskoulutusta ja virkistystoimintaa jaksamisensa tueksi. Se on asiakkaiden, työntekijöiden ja myös kaikkien veronmaksajien etu. Myös kolmivuorotyötä tekevien lastenhoito pitää turvata.

Vihreiden mielestä vanhusten hoidon henkilöstömitoitus pitää saada Helsingissä valtakunnallisen suosituksen mukaiseksi sekä kotihoidossa, palveluasumisessa että laitoshoidossa. Tälle uudistukselle tarvitaan selkeä hintalappu, jotta valtuutetut tietäisivät tarkemmin oletettavissa olevista kustannusvaikutuksista.

Ponsi 3:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsinki pyrkii pikaisesti vanhustenhuollon mitoituksissa valtakunnallisiin suosituksiin henkilöstön saamiseksi ja hoidon laadun turvaamiseksi.

Palveluasumisessa pitää tarjota myös palvelua. Nykyään palveluasunnoissa asuvat voivat jatkaa palveluasunnossa, mutta jatkossa palveluasumiseen pääsevät lähinnä ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevat, joilla lähinnä fyysistä toimintakykyä mittaava ravaindeksi on ainakin 2,5. Onko rava riittävä mittari? Vai käytetäänkö tulevaisuudessa enemmän Kustaankartanossa kehitettyä kokonaisvaltaisempaa toimintakykyä mittaavaa rai-järjestelmää, joka selvittää myös psyykkisen tilan ja siihen liittyvän hoivan tarpeen? Kokonaisvaltainen arviointi edellyttää riittävää panostusta myös henkilöstön täydennyskoulutukseen.

Tämä vanhuspalveluohjelma ei vielä anna vastausta siihen, mitä palveluasuminen maksaa kaupungin omana toimintana ja ostopalveluna? Kannattaako tulevaisuudessa tukea palveluasumista tai jotain tiettyä hoivanosaa palvelusetelillä?

Vanhusasiamiestä tarvitaan valtakunnan tasolla. Kaupungin tasolla Vihreiden mielestä tarvitaan vanhusneuvoloita, aivan kuten lastenneuvoloitakin. Niin vanhukset kuin heidän omaisensakin tarvitsevat neuvontaa siitä, mitä ikääntyminen tuo tullessaan ja miten tarvittaessa apua ja hoitoa voi saada. Vanhusneuvoloiden kautta voisi järjestyä myös vertaistukiverkostoja. Vantaalla on Raha-automaattiyhdistyksen tukema vanhusneuvola. Tällaisen toimipisteen voisi sijoittaa palvelutalon tai terveysaseman yhteyteen.

Ponsi 4:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsinkiin kehitetään vanhusneuvolatoimintaa.

Yksinäisyys on Suomen kansan suuria ongelmia vauvasta vaariin. Yksinäisyydestä aiheutuu oireita, jotka pitkälle mennessään johtavat erilaisiin sairauksiin ja mielenterveysongelmiin. On korkea aika keksiä keinoja, miten yhteisöllisyyttä voidaan lisätä ja saada luonteva suhde eri sukupolvien välille. Sosiaalinen toimintakyky on tärkeää. Palvelutalojen tanssit tukevat parhaimmillaan sekä fyysistä kuntoa että sosiaalista toimintakykyä.

Naiset elävät pitempään ja miehet jäävät iän myötä vähemmistöksi vanhustyön asiakaskunnassa. Vanhustyössäkin on syytä kehittää sukupuolisensitiivistä työotetta eli tietoisuutta siitä, että ikäihmisilläkin on sukupuoli ja siihen liittyviä erityistarpeita ja toiveita. Riittävä turvallisuus arjessa ja sen ihmissuhteissa on osa Helsingin vanhuspalveluohjelmaa. Se edustaa sosiaalisesti kestävää kehitystä. Muuttovaltainen Helsinki tarvitsee tukitoimenpiteitä sosiaalisten verkostojen luomiseksi esimerkiksi asukastalojen, seniori- ja palvelutalojen sekä vertaisryhmätoimintojen avulla. On tärkeää, että kaiken ikäiset voivat tutustua toisiinsa. Vanhushoidon perustehtäviä ei voida laskea vapaaehtoistoiminnan varaan sen enempää kuin peruskouluja tai sairaaloitakaan. Vapaaehtoistoimijan jaksamisen perustana on, että pitää itsekin saada ainakin hyvä mieli. Vapaaehtoisia tarvitaan kuitenkin täydentämään palveluita. Todennäköisimpiä vapaaehtoisia ovat juuri eläkkeelle jääneet hyväkuntoiset ns. go-go - vanhukset. Muut ryhmät, kuten slow-go ja no-go -vanhukset tuskin jaksavat. Pätkätyöläiset pienten lasten vanhemmat eivät repeä vapaaehtoistoimijoiksi vanhusten huoltoon.

On tärkeää, että säästöpaineista huolimatta jokainen voi tuloistaan riippumatta luottaa saavansa tasavertaisesti apua ja hoitoa, kun sitä todella tarvitsee, pyytämällä, ei kerjäämällä. Tarpeenmukaisen hoidon tulee olla kansalaisoikeus. No-go -vanhusten palvelujen laadun takaaminen merkitsee huolehtimista toiminnallisen tasa-arvon toteutumisesta.

Heitteille ei saa jäädä kukaan. Kokemus siitä, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä, on tärkeää myös ikäihmisenä. On sivistysvaltion merkki, että myös vanhus, jolla ei ole tarmokasta omaista huolehtimassa lähipiirissä palvelujen saamisesta, saa silti välttämättömän avun oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Heikossakin kunnossa olevalle oman elämän hallinnasta syntyy ihmisarvoinen vanhuus. Varmaa on, että jokainen tarvitsee ainakin yhden hyvän ihmissuhteen kokeakseen elämänsä mielekkääksi. Aikaa, huomiota ja kunnioitusta ikä kaikki! Tämä on haaste meille kaikille ikään, sukupuoleen ja ihonväriin katsomatta.

Vihreä ryhmä tukee vanhuspalveluohjelman hyväksymistä edellä esitetyillä ponsilla terästettynä.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Valtuusto käsittelee tänään vanhuspalvelun strategiset linjaukset seuraavalle neljälle vuodelle. Linjaukset on valmisteltu hyvässä yhteistyössä sosiaali- ja terveyslautakunnassa, ja esitys pohjautuu lautakuntien yhteiseen näkemykseen. Oli jo aikakin saada vanhuspalvelujen linjaukset valtuustolle. Ja näiden linjausten lisäksi on valmisteltava sosiaali- ja terveyslautakunnassa toimenpideohjelma yhteistyössä vanhusneuvoston kanssa. Valmistelu on aloitettava välittömästi näitten linjausten hyväksymisen jälkeen.

Vanhusten palvelut ovat herättäneet paljon keskustelua. Palveluja on vaikea saada, mikä synnyttää huolta ja pelkoa tulevaisuudesta. Palvelujen laatu huolestuttaa ja moni kysyy, että arvostetaanko vanhuksia. Moni ikääntyvä pelkää, että saako hän hoitoa, kun hän sitä tarvitsee. Huoli on oikeutettua. Mutta on muistettava, että paljon on hyvää hoitoa ja valtaosa on näin. Parhaillaan jonottaa yli 200 vanhusta sairaalassa tai kotihoidossa sopivaa hoitopaikkaa. Noin kuukausi sitten odottajia oli yli 300. Mistä nämä jonot kertovat?

Helsingissä on vähennetty sairaalapaikkoja ja vanhainkoti- ja palveluasumispaikkoja ei ole ollut riittävästi. Laitospaikkojen vähentäminen on ollut sosiaali- ja terveysministeriön linjausten mukaista, mutta tämä ei ole toiminut Helsingin arjessa. Päinvastoin, Helsinki on maksanut kalliisti HUS:in sakkomaksuina ja kalliina sairaalapaikkamaksuina, koska sosiaalitoimessa ei ole ollut tarpeeksi sopivia hoitopaikkoja. Syynä tähän on - osin toiveajatteluksi osoittautunut linjaus - vanhusten kotona asumisesta mahdollisimman pitkään. Pienyhteisössä asuminen onnistuu, mutta mistä yksin asuva ja yksinäinen vanhus löytää itselleen turvaverkot? Ei mistään. Silloin on yhteiskunnan - meillä Helsingin kaupungin - taattava hoitopaikka tai hoivapaikka. Vanhuspalveluohjelman mukaan vanhainkoti- ja palveluasumispaikkoja on varattava hoidon tarpeen arvioinnin perusteella, kuten täällä aikaisemmin jo on todettu.

Haluan korostaa, että kynnystä hoitoon ei saa nostaa, kuten viime vuosina on tapahtunut. Yhä huonompikuntoiset vanhukset sinnittelevät tänä päivänä kotona, osa tuskin tietäen siitä, missä maailmassa he ovat.

Tavoitetta kotona asumisesta ei tule hyväksyä kritiikittömästi. On hyväksyttävä myös oikeus vanheta palvelutalossa, vanhainkodissa tai muussa hoivapaikassa. Itsemääräämisoikeutta ja ihmisarvoa on kunnioitettava viimeiseen saakka.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä painottaa, että vanhuspalveluihin taataan tarvittavat määrärahat eikä määrärahoja alibudjetoida. Palvelujen on joustettava vanhusten mukaan eikä vanhusten organisaation mukaan.

Vanhuksen kodin on oltava siellä, missä hän asuu, olipa se oma koti, palvelutalo tai vanhainkoti tai muu hoivapaikka.

Hyvät valtuutetut.

Ilman työntekijöitä ei ole hyvää vanhushoitoa. Tästä syystä nostan työntekijöiden riittävyyden huolilistallani kakkoseksi heti vanhusten hoivapaikkojen turvaamisen jälkeen.

Sosiaali- ja terveystoimessa vallitsee syvä huoli henkilöstön riittävyydestä. Tämä huoli koskee erityisesti sairaanhoitajia ja vanhustyöntekijöitä. Yhdistettynä lääkäripulaan ongelma on vakava ja uhkaa vanhusten hoitoa, ellemme tee tarvittavia toimenpiteitä.

Työntekijöiden rekrytointiin ja jaksamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Ylitse muiden asioiden nousevat työntekijöiden työolosuhteet ja palkkaus.

Työntekijämitoitusta on nostettava. Tähän on monta hyvää syytä. Hoitajat haluavat tehdä työnsä hyvin; he haluavat tarjota vanhuksen omaa toimintakykyä edistävää ja ylläpitävää hoivaa.

Työntekijöitä - käsipareja - on oltava riittävästi. Nyt näin ei ole. "Nykyiset mitoitukset ovat sellaiset, että niillä tehdään välttämätön perustyö", kertoo Kustaankartanon arjesta eräs esimiesasemassa oleva työntekijä.

Mitoitusta nostamalla voidaan luopua satunnaisista sijaisista, sillä sijaisuudet voidaan hoitaa tuolloin vakihenkilökunnalla. Nyt osastonhoitajien ja muiden esimiesten aika kuluu sijaisten metsästykseen valitettavan paljon.

Sosiaali- ja terveysministeriön hyvän hoidon tason määritys on 0,8 työntekijää vanhusta kohti, mikä sekin on alhaisempi kuin muissa Pohjoismaissa ympärivuorokautisessa laitoshoidossa.

Nyt esimerkiksi Kustaankartanon vanhustenkeskuksen vanhainkotiosastoilla henkilöstömitoitus on keskimäärin 0,61 vakanssia/asukas-paikka. Osastoittain mitoitus vaihtelee välillä 0,55 - 0,72. Esimerkiksi 0,55 mitoitus, elikkä reilu puolikas per vanhus, tarkoittaa 28 / 22 ? vanhuksen osastolla tarkoittaa sitä, että aamuvuorossa riittää 3 hoitajaa ja 1 hoitoapulainen ja iltavuorossa on yleensä kaksi hoitajaa ja yksi hoitoapulainen. Yövuorossa on 22 - suurinta osaa dementoituneita - kohti yksi hoitaja. Kuvitelkaa sitä menoa.

Teen 1. ponnen:

Vanhuspalvelujen mitoitus tulee nostaa 0,8 tasoon vanhankodeissa ja ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevien vanhusten hoitopaikoissa.

Hyvät valtuutetut.

Palkka on yksi arvostuksen mittari, ja palkkaus on surkeassa jamassa vanhuspalvelujen työntekijöillä.

Kuinka moni nuori on valmis tekemään töitä 30 vuotta, jonka jälkeen hän saa 2 230 euroa palkkaa 50 työntekijän johtajana palvelutalossa? Siis vähän yli 2 000 euroa ja 50 työntekijää, se on kohtuuton yhtälö.

Tulevaisuuden hoitajat eivät sitoudu pienellä palkalla kutsumusammattiinsa, kuten vielä nykyinen hoitajasukupolvi tekee ja tekee sen jopa oman terveytensä kustannuksella tekemällä ylitöitä ja paikkaamalla puuttuvia vuoroja.

Vanhustyöntekijöiden palkkaukseen tulee tehdä tasokorotus. Tähän on myös valtakunnallinen tarve. Syy on yksinkertainen: tämän päivän nuoria ei juuri kiinnosta hoitaa vanhuksia nykyisillä palkoilla.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä korostaa, että henkilöstön jaksamista on tuettava oikeilla henkilöstömitoituksilla ja nostamalla vanhustyöntekijöiden palkkausta työn vaativuutta vastaavaksi.

Teen 2. ponnen:

Vanhusten hoitohenkilöstön palkkaus tulee nostaa vastamaan työn vaativuutta ja Helsingin on toimittava aktiivisesti palkkauksen parantamiseksi.

Tulevaisuudessakin pääosa vanhusten palveluista on tuotettava kaupungin omina palveluina. Helsinki ei voi jäädä ostopalvelujen armoille. Ostopalvelujen hinnat kohoavat kohtuuttomasti ja syövät vanhuspalvelubudjettia. Haluamme siis korostaa omien palvelujen säilyttämistä ja kehittämistä.

Suuri haaste onkin saada Helsingin koko palvelurakenne ja toimintaympäristö vastamaan ikääntyvien tarpeita. Kuulimme jo täällä apulaiskaupunginjohtaja Kokkosen esittäminä luvut.

Ikääntyviä ihmisiä ei tule nähdä vain palvelujen kohteena, vaan aktiivisina kansalaisina, jotka toimivat esteettömässä kaupungissa, käyttävät kulttuuri-, taide- ja liikuntapalveluja, joita he ovat itse luomassa ja joista he ovat itse myös päättämässä.

Haluamme korostaa ennaltaehkäisevien palvelujen merkitystä, joihin kuuluvat edellä mainitsemieni palvelujen lisäksi myös vanhusten virkistys- ja palvelukeskusten vireä toiminta ja vapaaehtoistoiminta.

Vanhuus ja viisaus kuuluvat yhteen; yhtä lailla modernissa metropolissa vanhuuteen kuuluvat myös alkoholi- ja mielenterveysongelmat; yksinäisyys ja muistisairaudet yleistyvät huimaa vauhtia. Myös terveydelliset ongelmat ovat muuta maata vaikeampia. Näistä asioista ei pidä vaieta eikä niitä pidä siirtää siististi syrjään.

Ikääntymisen näkökulma on otettava huomioon palvelujen tuottamisessa ja koko kaupunkisuunnittelussa läpäisyperiaatteella.

Esteetön liikkuminen on oltava lähtökohtana kaikessa suunnittelussa, ratikasta museoon. Helsingin tulee tukea eri-ikäisten "sekoittumista", eikä rakentaa eri-ikäisten palveluja ja maailmoja eikä myöskään maahanmuuttajavanhusten suuntaan.

Teen 3. ponnen:

Ikääntyvien näkökulmaa pitää vahvistaa läpäisyperiaatteella kaupunkisuunnittelussa ja kaikkien julkisten palvelujen tuottamisessa.

Hyvät valtuutetut.

Haluan nostaa vielä esiin muutaman asian.

Omaishoitajien ja muistisairaiden määrä lisääntyy Helsingissä. Tätä esitteli valtuutettu Gartz täällä ansiokkaasti. Yhä useammin nämä asiat kohtaavat samassa taloudessa.

Uusi omaishoitajalaki houkuttelee omaishoitajaksi lupaamalla omaishoidontukea ja palveluja. Yhä useampi ottaa vastuun omaisensa hoidosta, ja usein vastuun ottaja on nainen.

Haluan korostaa, että omaishoitajasuhde ei saa syntyä pakosta tai siitä syystä, ettei yhteiskunta tarjoa hoivapalveluja.

Järjestöt ovat kolmannella sektorilla tehneet ansiokkaita selvityksiä omaishoidosta ja dementoitumisesta sekä kehittäneet hoivamalleja.

Teen 4. ponnen:

Järjestöjen osaaminen ja tutkimustyö on otettava huomioon, kun Helsingissä tehdään dementiaa sairastavien ikääntyvien hoidosta erillinen selvitys ja suunnitelma.

Lopuksi - hyvät valtuutetut - nostan esiin ajankohtaisen asian, joka ei varsinaisesti liity vanhuspalveluohjelmaan, mutta joka aiheuttaa hämmennystä ja kysymyksiä elikkä vanhusten ja vammaisten palvelut, kuljetuspalvelut. Tässä on sosiaalivirasto joutunut sangen merkilliseen rooliin. On perätty sitä, miksi sosiaalivirasto ei peri tuottajalta sopimuksen mukaisia sakkoja. Tätä täytyy ihmetellä, sillä sosiaalivirasto maksoi edelliselle kuljetuspalvelujen järjestäjälle 4,6 milj. euroa siitä, että palveluja ei käytetty. Nyt olisi aivan kohtuullista, että noudatetaan tältä puolelta sopimusta ja sakot peritään näiltä tuottajilta, vaikkakin on tällainen vaihe, jossa palvelujärjestelmää ajetaan sisään.

Hyvät valtuutetut.

Lopuksi vielä vanhuspalveluohjelman strategisista linjauksista.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä hyväksyy vanhuspalveluohjelman strategiset linjaukset, mutta korostaa sitä, että valtuuston on vuosittain varattava tarvittavat määrärahat vanhuspalveluohjelman toteuttamiseen.

Haluamme korostaa myös sitä, että vanhusten on voitava luottaa siihen, että he saavat palveluja tarvittaessa.

Ärade ordförande, bästa fullmäktige, hyvät valtuustokollegat.

Sfp:s fullmäktigegrupp vill ge de personer som berett stadens nya äldreomsorgsprogram för perioden 2006-2009 en eloge för ett gediget arbete. Bakgrundsmaterialet omfattar ett brett spektrum av problemställningar, utvecklingsbehov och konkreta åtgärdsförslag. De 65 år fyllda helsingforsarnas andel av befolkningen ökar enligt prognoserna inte så mycket fram till 2010 men därefter sker ökningen i snabbare takt. År 2030 har var femte helsingforsare redan fyllt 65. Det är viktigt att verka för att så få som möjligt skall vara i behov av anstaltsvård och att så många som möjligt skall kunna komma väl tillrätta med så lite utomstående hjälp som möjligt. Så vill också människor i allmänhet själva leva, bo tryggt i eget hem till livets slut med bibehållen värdighet och självbestämmanderätt. Men vi skall inte bli förblindade av mantran om hemmaboendets förträfflighet. En skröplig åldring som känner stor otrygghet måste erbjudas vårdplats. Annars kan vi sluta orda om OMSORG med stora bokstäver.

Strategin för äldreomsorgen stöder sig på åtta välmotiverade huvudpunkter, som baserar sig på befolkningsprognoser, ny lag - den s.k. omsorgsgarantin, nationella utvecklingsprojekt, nya kvalitetskriterier samt naturligtvis lokala socioekonomiska fakta. Därtill behandlas personalrekryterings problematik och investeringsbehoven. I handlingsprogrammet kommer målsättningens praktiska utformning fram. Det är säkert bra att strategiska program görs upp så här men föredragningen får inte snåla med texten. Vi måste ha en klar bild av hurudana beslut vi fattar i fullmäktige.

On aivan oikein, että vanhuspalveluohjelman ensimmäiseksi tukipilariksi on valittu toimintakyvyn ylläpitäminen ja vahvistaminen. Tähän tarvitaan kaikkien hallintokuntien yhteistyötä. Monet vanhukset potevat enemmän yksinäisyyttä kuin sairautta. Yksinäisyys voi joidenkin osalta johtaa masennukseen, sosiaaliseen invalidisoitumiseen ja syrjäytymiseen. Kaupungin tulisikin tarjota houkuttimia, kuten senioriliikuntaa eri muodossa, kulttuuria, kursseja ja käsityötä senioritaloilla tai työpajoissa. Kunnan palvelujen rajattomuus on hyvä asia.

Palveluja tarjottaisiin niin asiakkaiden koteihin, palvelukoteihin kuin sairaaloihinkin. Monet kotona asuvat voisivat palvelusetelin turvin itse hankkia tarvitsemansa palvelut. Lisäisihän tämä myös vanhuksen omatoimisuutta ja vastuunottoa. Rkp:n ryhmän mielestä on hyvä, että palveluseteliä kokeillaan valtion tuen turvin, vaikka kokeiluun mahtuu aivan lian pieni määrä vanhuksia. Itse asiassa koko pilotointi on ajan hukkaa. Lakihan on jo voimassa ja systeemi toimii mainiosti Ruotsissa.

De flesta över 65-åringar påpekar gärna att de klarar sig bra utan s.k. kommunala förmyndare eller beskäftiga vårdare men kommunen skall ändå i förebyggande syfte erbjuda äldre och nyss pensionerade ett hembesök, läkar- och laboratorieundersökningar mm. Enligt undersökningar lider mera än var femte person över 75 år av medelsvår demens. Demenssjukdomar kan vårdas och förloppet hejdas. Ju förr vården sätts in desto bättre är prognosen och livskvaliteten ökar. Detsamma gäller de psykiska problemen, 5-15 % av åldringarna lider av ångest. Ca 10 000 åldringar i Helsingfors behöver egentligen psykiatrisk vård. Den psykogeriatriska vården fyller dock inte behovet och det är allt skäl för staden att satsa mera på psykosocial öppenvård och rehabilitering. Det är också alldeles nödvändigt att vi har tillräckligt med psykogeriatriska sjukhusplatser samt dagcenterplatser, även på svenska. Det borde också vara en självklarhet, att staden snabbt kan ta över ansvaret för vården av dementa åldringar, som är aggressiva och farliga för de gamla på privata demenshem. Det är oförenligt med principerna om god omsorg och vård, att låta aggressiva patienter slå och skada andra patienter.

Kotona asumisen ehtona on hyvin osaava, kuntouttava ja luotettava kotihoito. On hyvä, että ohjelmassa ehdotetaan sekä kapasiteetin lisäämistä että työmenetelmien ja työolosuhteiden kehittämistä. Kunpa vielä voisimme keksiä, miten saisimme nuorempien ikäpolvien kiinnostusta kotihoitotyöhön kasvamaan! Koulutuspuolelta ei tule kovinkaan rohkaisevia raportteja. Palkka ei ole ainoa syy, vaan - aikamme eräitä muotitrendejä - ei haluta sitoutua ja sitoutumistahan kotihoitotyö nimenomaan vaatii, jotta vanhusten luottamus pysyy. Selkeä ja osaava työnohjaus sekä turvattu sijaisten saanti sairastapauksissa auttavat kotihoidon henkilökuntaa jaksamaan. Omaishoitajien raskasta taakkaa tulisi keventää tarjoamalla kuntouttavaa päivähoitoa - luonnollisesti aina asiakkaan äidinkielellä - jotta hoitava omainen saisi hieman aikaa itseään varten ja tärkeiden asioiden hoitamiseen.

I Helsingfors har det sedan gammalt existerat en privat sektor för seniorboende, i ålderdomshem som det hette förr, upprätthållna av stiftelser. Staden har köpt upp platser i dessa hem, i synnerhet för svenska åldringar eftersom staden inte själv har satsat på svenskspråkiga åldringshem. Nu har staden intagit en njuggare inställning till den typen av seniorboende och skurit ned antalet köpta platser. Detta kan leda till att välfungerande, och för staden billiga vård- eller serviceplatser går förlorade. Man bör minnas att åldringarna i de privata åldringshemmen i huvudsak själva har stått för alla sina kostnader. Staden har kommit in först i det skede då sjukhusplats eventuellt har blivit nödvändig. Sfp:s grupp tycker att staden skall uppmuntra privat social verksamhet och köpa platser i senior- och åldringshem i stället för att bara investera i nya kommunala platser. De svenska åldringarnas procentuella andel är just nu betydligt större än de svenska helsingforsarnas andel i övriga ålderskategorier men överrepresentationen minskar småningom. Att inrätta svenska moduler i större finska enheter är inte den bästa lösningen. Staden har redan nu mycket svårt att få svensktalande personal till sina fyra svenska långvårdsavdelningar. Personalen talar följaktligen finska med patienterna. Utan svensktalande vårdare - inga svenska moduler! Det planerade "svenska huset" på Gustavsgård däremot med "helsvensk vårdmiljö" är ett projekt där staden förstått att omsorgen om de gamla bör ske och sker bäst på deras modersmål.

Helsinki on määrätietoisesti vähentänyt pitkä-aikaishoidon osastopaikkoja. Ajatus sinänsä on aivan oikea. Henkilö, joka ei tarvitse sairaalahoitoa, ei kuulu vuosiksi makuuttavaan osastoon. Vanhainkotipaikkoja ja kodinomaisia hoitokotipaikkoja tulisi tarjota runsaammin. Nämäkin edellyttävät tarpeeksi hoitohenkilökuntaa, eli ei hoito näissäkään yksiköissä halvalla tule. Kotihoito toimii yksilön kannalta hyvin ja turvallisesti, silloin kuin sama tai samat tutut henkilöt astuvat ovesta sisään. Tiedämme, että viiden päivittäisen kotikäynnin jälkeen osastohoito tulee halvemmaksi. Kuitenkaan ei ketään saisi pakottaa kotoaan pelkästään taloudellisten seikkojen perusteella.

Missähän mättää, kun turvattomuutta ja dementiaa potevat yksinäiset vanhukset joutuvat jonottamaan loputtomiin inhimilliseen, eettiseen ja hyvään vanhustenhuoltomme paikoille? Ovatko RAVA-, RAI- ja SAS-arvioinnit liian karkeita seuloja? Jäävätkö vanhuksen todelliset tarpeet huomaamatta? Vai onko totuus yksinkertaisempi: me emme ole rakentaneet tarpeeksi kevyempiä hoitopaikkoja tai satsanneet turvalliseen senioriasumiseen. Joka tapauksessa pitkä-aikaispaikkojen vähennys ei saisi edetä nopeammin kuin kevyemmän hoidon paikkoja lisätään. Meidän ei ehkä myöskään pitäisi aina tuijottaa viiden suurimman kaupungin keskiarvoa, vaan verrata Helsinkiä myös pohjoismaisten pääkaupunkien keskiarvoon.

Kun pari vuotta sitten vähensimme runsaasti pitkä-aikaispaikkoja sairaaloissa, osastojen potilaiden kunto heikkeni keskimääräisesti - ei mitenkään yllättävää. Hoitajia potilasta kohden tulisi siis lisätä vastaamaan muuttunutta tilannetta. Sama ilmiö toistuu vanhainkodeissa ja palveluasumisessa, kun yhä heikompikuntoisten asiakkaiden oletetaan voivan asua siellä loppuun saakka.

Hyvä kuntoutus on vanhuksille A ja O, varsinkin vanhuksen kotiutuessa sairaalasta, ja siihen täytyy silloin varata tuplasti aikaa nuoriin potilaisiin verrattuna. Ilman sitä vanhukset ajautuvat helposti raskaamman hoitotarpeen laitoksiin. Kuntoutusta pitäisi voida järjestää myös kotona ja palvelutaloissa. Aivan toinen kysymys on sitten, mistä kunnat edes löytävät kaikki tarvittavat fysioterapeutit? Sosiaali- ja terveyslautakunnat tutustuivat äskettäin Tanskan vanhusten ennaltaehkäisevään toimintaan, joka muuten on lakisääteistä. Näkyyköhän matkan jälkiä ollenkaan uudessa ohjelmassa? Tiedotusta kuntoutumismahdollisuuksista pitäisi sisällyttää ennaltaehkäiseviin kotikäynteihin asiakkaiden luona. Kotikäyntien sisältöä pitää myös muutoin selkeyttää.

Den ökade konsumtionen av alkohol och andra rusmedel ger ett ökat vårdbehov även bland åldringar. Det är bra att förebyggande åtgärder och samarbete med frivilliga organisationer och tredje sektorn har kommit i gång. Livsstilen har förändrats, man lever längre och ofta gott och våra seniorer tar sig gärna ett glas eller flera. Äldre kan också dricka för att döva sin ångest om de inte får vård för sin depression. Det är bra att vårdpersonalen i Helsingfors utbildas i god depressionsvård.

Taustamateriaalista yli kaksi sivua koskee ruotsinkielisten vanhusten palvelujen kehittämistä. On hyvä, että vanhuspalvelujen karttaa luetaan vihdoinkin myös kielellisestä näkökulmasta. Palvelut pitää tarjota yhtä laadukkaina kummallekin kieliryhmälle. Tämä vaatii pragmaattista ajattelua ja hieman innovatiivisuuttakin. Läntisessä A-klinikassa todetaankin, että uusi ruotsinkielinen psykiatrinen vastaanotto Kivelässä on tuottanut uutta, toimivaa yhteistyötä, josta hyötyy koko kaupunki. Rkp:n ryhmä haluaa taas kerran muistuttaa siitä, että kun olemme löytäneet oikean tavan räätälöidä ruotsinkieliset palvelut toimiviksi ja kattaviksi, meille on samalla syntynyt toimiva malli, miten auttaa maahamme muuttaneita vanhuksia.

Gratisbiljett till kollektivtrafiken till åldringar med rätt till färdtjänst har minskat taxiresorna något. I dagsljus kan många med dålig syn klara sig i låggolvspårvagnar, metro och s.k. "nigande" bussar. Frontveteranernas gratisbiljett har lockar också många av våra allra äldsta ut till kultur- och andra aktiviteter utanför hemmet. Det är bra - muskelkraften hålls vid liv, livskvaliteten ökar och risken för isolering minskar.

Fru ordförande.

Jag gör följande hemställningsklämmar i anslutning till det nyss sagda:

Ponsi 1:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että palvelusetelit otetaan käyttöön mahdollisimman pian koko Helsingin alueella, jotta vanhuksilla olisi mahdollisuus itse tilata niitä kotipalveluja, joita heidän on todettu tarvitsevan.

Stadsfullmäktige förutsätter att servicesedlar så snabbt som möjligt införs i hela Helsingfors, så att åldringar har möjlighet att själva beställa den hemservice som de konstaterats vara i behov av.

Ponsi 2:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että psykogeriatristen hoitopaikkojen tarve selvitetään ja että kaupunki perustaa tarvittavan määrän näitä paikkoja ja ottaa tällöin huomioon myös ruotsinkielisten hoitopaikkojen tarpeen.

Stadsfullmäktige förutsätter att behovet av psykogeriatriska vårdplatser utreds och att staden upprättar det behövliga antalet sådana och därvid även beaktar behovet av svenska vårdplatser.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Keskustan valtuustoryhmä pitää ehdotusta vanhuspalveluohjelmaksi vuoteen 2009 hyvänä selvitystyönä. Ohjelma on huolella tehty ja monipuolinen. Myös tausta-aineisto on monipuolinen. Ohjelmasta kuitenkin jotenkin puuttuu kaupungin tahtotila. Olennaista on, että kaupungin tahtotila muodostuu siitä, miten nykytilaa muutetaan ja että joku ottaa ohjat käsiin. Miten vanhusten palvelut oikeasti organisoidaan siten, että meillä on yhteinen suunnittelu ja ideointi, jossa asukkaiden näkökulma tulee esille? Tämä on jo teoriassakin vaativa tehtävä.

Palvelutuotantoon kaivataan kumppanuutta.

Vanhusten palvelujen tarve tulee Keskustan valtuutettujen mielestä arvioida entistä kokonaisvaltaisemmin. Kaupungin vanhuspalveluohjelmasta puuttuu kumppanuus, vaikka palvelutuotannon tulee olla yhteistyötä. Tärkein rooli on kaupungilla, mutta myös läheisten, vapaaehtoisten, järjestöjen ja yksityisen sektorin toimijoiden rooli on merkittävä.

On tärkeää saada kaikki tahot mukaan. Kun palveluntarvetta arvioidaan sektoreittain, jää asiakkaan etu usein toissijaiseksi. Kaupungin sisällä toimijoiden välillä tuntuu olevan turhia raja-aitoja ja informaatiokatkoksia.

Keskustalaisten mukaan yhteistyö ja toimijoiden välinen koordinointi toisi myös kustannussäästöjä.

Meillä on vielä aikaa tehdä muutoksia. Vasta vuoden 2010 jälkeen alkaa iäkkäiden vanhusten osuus väestöstä hälyttävästi kasvaa. Ohjelman päälinjauksia muutokseksi ovat vanhusten toimintakyvyn ylläpitäminen kaikkien hallintokuntien yhteistyöllä. Siis on muistettava liikunta, liikenne, asunnot, painotus kotona asumiseen, palveluasumisen kehittäminen ja ympärivuorokautinen hoito. Kaupungin peruslinja on, että sairaanhoito vähenee ja kotihoito ja palveluasuminen lisääntyvät. Palveluasumisella tarkoitetaan nykyään entistä tehostettua palveluasumista, jossa hoitajavahvuus on 0,4. Uusien investointien tarve minimoidaan. Kustannusten hallinta tehdään avopalveluihin panostamalla ja sairaalatoiminnan vähennyksellä vanhustenhoidossa.

Nykyinen ongelma on se, että ikäihmiset ovat väärissä paikoissa hoidossa. Väärät paikat tarkoittavat sitä, että asiallinen hoito pitkittyy johtuen organisaatiosta. Hoito tapahtuu liian vaativissa paikoissa vanhainkodissa ja sairaalan vuodeosastolla. Akuuttiosastoilla ei ole aikaa nostaa potilaita ylös tai pukea heitä päivittäin. Lisäksi on hankalaa, että vanhainkodit ovat sosiaalitoimen piirissä ja sairaalat terveysviraston ja toisaalta palveluasuminen on sosiaaliviraston piirissä ja kotihoito terveysviraston.

Helsinki poikkeaa jyrkimmin laitoshoidon kalleudessa. Siihen ongelmaan on pureuduttava. Helsingin sosiaali- ja terveystoimen pitää pystyä rutistamaan arvio siitä, mitä säästetään laitoshoidosta, kun panostetaan kotihoitoon ja palveluasumiseen. Nyt ongelmana on se, että organisaatio jakautuu vanhusten osalta sosiaali- ja terveystoimeen, joiden on yhdessä koordinoitava. Tässä tarvitaan kahden organisaation yhtenäistä kulttuuria. Tarvitsemme tiedonhallintoa, keskijohdon foorumin, käytännön tason koordinointia. Nyt tapahtuu toimintojen osaoptimointia, mitä tulee välttää, sillä siitä ei seuraa toimintojen optimointia.

Tutkimusten mukaan 88 % vanhuksista haluaa asua kotona. Se on veronmaksajien kannalta hyvä asia. Kaupungin suunta on se, että ikäihmisten volyymi suunnataan asumaan kotiin ja hyvä näin. Kaupungin kannattaa luoda markkinat kotipalveluille. Julkinen sektori voi luoda markkinat hyvinvointiyrittäjyydelle.

Kaupungin on luotava näkemys siitä, miten hoito porrastetaan. Miten vanhainkoti ja palveluasuminen eroavat hoidollisesti? Koti on siis paras, sitten palveluasunto, vanhainkoti. Sairaala vain akuuttia tarvetta varten, ei välttämättä loppuelämäksi. Ikäihmisille kohdistuvat maksut eivät saa olla se, joka määrää, mille hoitoportaalle asiakas pyrkii. Perusteena tulee olla ikäihmisen hoidon tarve. Ympärivuorokautisen palveluasumisen hoitajavahvuus 0,4 on alakanttiin. Tulee miettiä henkilöstömitoitusta. Palveluasunnoissa voi olla myös dementiaan erikoistuneita yksikköjä. Nostamalla vähän palveluasumisen hoitajavahvuutta, luvut olisivat linjassa ohjelman kanssa ja nostettaisiin vanhainkotiin pyrkivien rajaa. Helsingissä saamamme luku on 2 344 vanhainkotipaikkaa. Huoneissa asuu 1 - 3 henkeä. Lääninhallituksen mukaan pitäisi olla vain 1 henkilö/huone.

Kotihoidon tehokkuudesta on paljon kiinni, miten koko hommaa johdetaan. Työntekijöiden sairauspoissaolot ovat uhka. Ja mikä on kotikäynnin hinta? Hyvä kotihoitaja tekee ja puhuu samaan aikaan. Logistiikan hallinta on hyödyksi. Tehostettu kotisairaanhoito voi olla ratkaisu, ettei tarvitse palata sairaalasta palveluasuntoon. Pääsääntöisesti hoitajan kannattaa käydä kotona neljäkin kertaa ja kotona asuminen tulee edullisemmaksi kuin palveluasuminen. Koko homma pitää miettiä, miten koplataan vapaaehtoiset työntekijät ja omaiset tähän kokonaispakettiin. Silloin ikäihminen voi asua kotona. Paljon tarvitaan apua raskaisiin taloustöihin eli lähinnä siivoukseen.

Tarvitsemme vanhuspalveluohjelman siitä, miten kotipalvelut ja palveluasunnot tuotetaan, miten kolmas sektori ja yksityinen sektori ovat mukana. On hyvä olla kaupungin omaa palvelua, jotta voidaan verrata palvelujen laatua ja hintaa. Ohjelma ei linjaa ostopalvelujen osuutta. Ohjelmaan voisi kirjata, että lisätarve kilpailutetaan ja ostetaan. Tähän ei ohjelma ota kantaa. Kuitenkin asian linjaus on tärkeä. Jos kaupungin itse tuottama palvelu on kalliimpaa kuin ostopalvelu, antaisi se aiheen tehdä johtopäätöksen, että entistä suurempi osa olemassa olevia kilpailutetaan ja kaikki lisätarve. Ohjelmasta puuttuu selvä tahtotila, mikä on palvelujen rakenne. Monia asioita sanotaan, mutta ei tehdä johtopäätöksiä siitä, mitä pitäisi tehdä. Keskustan valtuustoryhmän näkemys on, että sisäisiä rakenteita tulee uudistaa. Muuten vanhustenhoito vie yhä suuremman siivun budjetista. Laitoshoidon järjestää kaupunki. Sitä ei kilpailuteta ainakaan toistaiseksi. Siitäkin tulee olla linjaus ohjelmassa.

Keskustan valtuustoryhmän mielestä kokonaispalvelutuotanto on kumppanien yhteistyötä. Kaupungilla on tärkein rooli yhdistää läheiset, vapaaehtoiset, järjestöt ja yritykset yhteistyöhön. Kaikkien palveluntuottajakumppanien tulisi neuvotella yhdessä. Laadun mittaaminen on tärkeää. Helsingistä puuttuu kumppanuus. Se ei saa olla vain juhlapuheissa, vaan ihan aidosti. Tapa toimia voisi muuttua. On vanhaa kulttuuria puurtaa yksin.

Mikä ylläpitää vanhusten toimintakykyä: ennen kaikkea liikunta. Maan hallituksen terveyttä edistävän liikunnan ohjelmassa on laadittu mm. ikääntyneiden ohjatun terveysliikunnan laatusuositukset sekä käynnistetty viime vuonna valtakunnallinen Voimaa vanhuuteen -terveys-liikuntaohjelma. Tavoitteena on, että kunnat ja järjestöt toimisivat aktiivisesti ikäihmisten liikunnan edistäjinä. Liikuntareseptin käyttöönotto edellyttää lääkärikunnan kouluttamista.

Kuntoutus on Helsingin vanhuspalveluohjelmassa käsitelty ylimalkaisesti. Toimintakykyä parantavaa ja ylläpitävää ehkäisevää työtä on kehitettävä ja laajennettava. Kunnissa on saatu hyviä kokemuksia kotona asuvien 75- tai 80-vuotiaiden ehkäisevistä kotikäynneistä. Vanhusväestön kuntoutuksen kehittäminen, apuvälinepalvelujen kehittäminen sekä kotipalvelun ja kotihoidon kehittäminen nousevat tärkeysjärjestyksessä ykkösiksi.

Liikenne ja viestintäpuolella on kiinnitettävä huomiota esteettömyyteen, samoin kaupunkisuunnittelussa ja rakentamisessa. Senioriasumisen tulee olla osa Helsingin asuntopolitiikkaa. Opetuspuolella tulee huomiota kiinnittää vanhusten tietoteknisten taitojen parantamiseen.

Yksinäisyys, turvattomuus, kotitapaturmat ym. tapaturmat, niiden ehkäisy ei näy olevan osana ohjelmaa. Jos ikäihminen ei uskalla liikkua tai mennä ulos, on se terveydelle ja toimintakyvylle tuhoisaa. Vanhuksiin kohdistuva väkivalta on ongelma, jonka havaitsemiseen on henkilökuntaa koulutettava näkemään tämä epäkohta. Ensi- ja turvakotien liiton selvitystä on hyödynnettävä.

Sosiaali- ja terveysministeriön sosiaalialan kehittämishankkeeseen sisältyy viisi erityisesti ikäihmisiä koskevaa osahanketta. Nämä ovat ikäihmisten oikeus palvelutarpeen arviointiin, palvelusetelin käyttöönotto kotipalvelussa, kotipalvelun ja kotihoidon kehittämishanke, omaishoidon kehittäminen ja ikäihmisten laitoshoidon kehittämishanke.

Omaishoitoa koskevassa ministeriön hankkeessa tavoitteena on uudistaa koko omaishoito ja parantaa omaishoitajien asemaa. Omaishoitoa koskeva uusi laki on tullut voimaan tänä vuonna ja ministeriö laati omaishoidon tukea koskevan oppaan. Kunnat voivat saada valtionapua omaishoidon kehittämishankkeisiin. Omaishoidon kehittämistä tulee jatkaa ja volyymiä lisättävä.

Sosiaalihuoltolain muutos, jolla täsmennettiin oikeutta palvelutarpeen arviointiin sosiaalihuollossa, tuli voimaan tämän kuun alussa. Sen tavoitteena on, että toimintakyvyn heikkenemiseen ja vaikeuksiin selviytyä kotona reagoidaan nopeasti ennen kuin ongelmat pahenevat. Samalla ehkäistään tarvetta turvautua raskaisiin ja kalliisiin palveluihin. Stakes laatii selvitystä toimintakykymittareista. Ministeriön tarkoituksena on antaa nyt keväällä kunnille suositus toimintakykymittareiden käytöstä osana palvelutarpeen arviointia.

Keskustan valtuustoryhmä on useita vuosia vaatinut palvelusetelin käyttöönottoa. Palvelusetelin käyttöönoton tueksi ministeriö laati oppaan viime vuonna. Kuntien palveluseteliä koskevia kehittämishankkeita on tuettu valtionavustuksin. Ministeriö teettää palveluseteliä koskevan lainsäädännön seuranta- ja arviointitutkimuksen. Palveluseteli voisi olla yksi tulevaisuuden näkymä, että yhä enemmän asiakkaat saavat itse valita.

Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa kuntien kotipalvelun ja kotihoidon kehittämishanketta tavoitteena parantaa palvelujen saatavuutta, laatua ja taloudellisuutta, aikaan saada pysyviä muutoksia palvelurakenteissa sekä turvata palvelujen rahoitus myös tulevaisuudessa. Hankkeen tulokset tulevat kuntien käyttöön ja Stakes laatii oppaan kotipalvelun ja kotihoidon hyvistä käytännöistä.

Arvoisa puheenjohtaja.

Esitän muutaman ponnen.

Ponsi 1:

Hyväksyessään vanhuspalveluohjelman 2006 - 2009 kaupunginvaltuusto edellyttää, että tutkitaan, voidaanko ympärivuorokautisen palveluasumisen hoitajavahvuus nostaa nykyisestä 0,4:stä korkeammaksi.

Ponsi 2:

Hyväksyessään vanhuspalveluohjelman 2006 - 2009 kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunki edistää vanhustyössä yhteistyötä virastojen kesken sekä yhteistyötä kaupungin, vanhusten omaisten, vapaaehtoisten, järjestöjen ja palveluyritysten kesken.

Ponsi 3:

Hyväksyessään vanhuspalveluohjelman 2006 - 2009 kaupunginvaltuusto edellyttää, että omaishoidontuen saajien määrää lisätään.

Ponsi 4:

Hyväksyessään vanhuspalveluohjelman 2006 - 2009 kaupunginvaltuusto edellyttää, että terveysvirasto aktiivisesti kouluttaa lääkärikuntaa käyttämään liikuntareseptiä.

Ja viimeinen ponsi, ponsi 5:

Hyväksyessään vanhuspalveluohjelman 2006 - 2009 kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunki edistää markkinoiden syntymistä hyvinvointiyrittäjyydelle.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kaupunginvaltuutetut.

Vanhuspalveluohjelmien merkittävä haaste on näinä aikoina väestön ikääntyminen ja sen mukanaan tuoma huoltosuhteen heikentyminen. Toisaalta tämä on seurausta siitä, että ihmiset elävät nykyään pitempään ja usein parempikuntoisina kuin aiemmin. Vaikka ilmeisesti alkoholiveron laskeminen on nyt väliaikaisesti pysäyttänyt tämän prosessin, niin pitkällä aikavälillä muutos on ollut selvä. Tämä on haasteen positiivinen puoli. Toisaalta tämä luo paineita eläkeiän nostamiselle, koska työntekijöistä uhkaa tulla huutava pula.

Huoltosuhteen huononeminen ei kuitenkaan johdu vain tästä, ihmisten eliniän pitenemisestä, vaan se on suurelta osin itse aiheutettua. Kun vuodesta 1950 tähän päivään mennessä Suomessa on surmattu noin 600 000 lasta jo ennen heidän syntymäänsä, niin olemme menettäneet nämä, jotka kaikki olisivat yhä alle eläkeikäisiä sekä heidän lapsensa. Hyvinkin kyse on miljoonasta puuttuvasta alle eläkeikäisestä suomalaisesta. Näin tämä valtaisa ihmisoikeusrikos on sivutuotteenaan merkittävästi heikentänyt huoltosuhdettamme.

Tässä tilanteessa, jossa on pyrittävä vähäisellä työntekijäjoukolla huolehtimaan kasvavasta ikäihmisten joukosta, vanhuspalveluohjelman peruslinjaukset ovat pääsääntöisesti hyviä ja kannatettavia. Toimintakyvyn ylläpitämiseen ja vahvistamiseen tähtäävät toimet ovat arvokkaita, sillä ne ovat antamassa ihmisille lisää terveitä vuosia. Näin on toimittava, sillä itse elämä on arvokasta.

Täysin oikea linjaus on myös kotona asumisen tukeminen. Tässä on syytä huomata se, että uudet ikäihmiset osaavat aiempia ikäihmisiä paremmin käyttää tietotekniikan suomia mahdollisuuksia ja tämä kehitys tulee jatkossa yhä vahvistumaan. Lisäksi tekniikkaa kehitetään yhä käyttäjäystävällisemmäksi eikä enää vain insinööreille. Puhutaan älytaloista. Kaikki tämä antaa meille pienen aavistuksen siitä, että tulevaisuudessa kotona asuminen tulee mahdolliseksi yhä huomattavasti pidemmäksi aikaa.

Kotona asumisen tukemisen kannalta on omaishoitajien aseman parantaminen keskeistä. Pelkkä taloudellisen tuen lisääminen ei riitä, vaan omaishoitajien jaksamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. On pyrittävä siihen, että omaisten hyvä tahto hoitaa sukulaistaan toteutuu mahdollisimman laajasti.

Syrjäytyminen, turvattomuus ja yksinäisyys ovat monen ikäihmisen arkipäivää. Monet vanhukset ovat leskiä, ja leskeksi jäämisen jälkeen juuri nämä asiat, syrjäytyminen, turvattomuus ja yksinäisyys ovat tulleet kuvaan. Kuitenkin moni vanhus on eronnut. Tämän johdosta turhan moni joutuu kokemaan tarpeettoman varhain edellä mainittuja ikäviä asioita. Tästäkin on valtavat kustannukset. Tämän näkökulman johdosta myös yhteiskunnan kannattaa tukea avioliittojen kestävyyttä.

Erittäin hyvä linjaus on se, että rakennuttajia ohjataan rakentamaan senioriasuntoja, joissa voi asua mahdollisimman pitkään. Tämä palvelee sekä ikäihmisten omia toiveita että yhteiskunnan resurssien taloudellista käyttämistä.

Kannatamme lämpimästi erillisen suunnitelman tekemistä dementiaa sairastavien ikääntyneiden hoidosta. Palveluasumisen järjestämiseen ei tule asennoitua dogmaattisesti, vaan pragmaattisesti. Olennaisinta ei ole, tuottaako kaupunki nämä palvelut itse vai ostaako se palvelut ostopalveluna. Kaupunginhallituksen linjaus onkin tältä osin kohdallaan. Erinomainen idea on se, että ettei vanhuksen hoidon tarpeen kasvaessa tarvitsisi siirtyä toiseen hoitopaikkaan, vaan hoitoresursseja voitaisiin lisätä yksilöllisen tarpeen mukaan. Juuri näin pitää menetellä.

Suuri haaste on henkilöstön pysyvyyden ja riittävyyden varmistamisessa. Työolosuhteiden ja työn sisällön kehittämisellä on oma merkityksensä. Mutta arvokasvatuksenkaan merkitystä ei tule unohtaa. Toisten palveleminen on itsensä toteuttamista arvokkaampaa.

Sairaanhoitajista on huutava pula. Jonkun sairastuessa on vaikea löytää halukasta tuuraajaa, koska työpaine on jo niin kova. Viitisen tuhatta suomalaista sairaanhoitajaa työskentelee ulkomailla, pääasiassa siitä syystä, että siellä maksetaan parempaa palkkaa. Ei ole Suomen eikä Helsinginkään etu, että kalliisti maksamamme koulutus menetetään. Meidän on saatava palkat kilpailukykyisiksi. Näin voisimme houkutella takaisin osan ulkomaille lähteneistä ja pitäisimme paremmin hoitohenkilökunnan kotimaassa.

Tämän johdosta teen seuraavan ponsiehdotuksen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää sairaanhoitajien palkkatason korjaamisen tarpeen.

Kristillisdemokraattinen valtuustoryhmä pitää pääkaupunkiseudun yhteistyötä vanhusten palvelujen kehittämisessä hyvänä. Toki kaupunkien yhdistäminen hoitaisi tämän paremmin, mutta yhteistyöstäkin on hyötyä.

Haluan vielä todeta sen, että kaavoituksella tulee pyrkiä huolehtimaan siitä, että riittävät palvelut löytyvät lähistöltä. Yksipuolinen automar-ketyhteiskunta ei ole etumme, sillä siellä ei voi asua yksinäinen vanhus kovin pitkään, jos palvelut ovat automatkan päässä eikä autoa ole enää käytettävissä.

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä kannattaa kaupunginhallituksen esittämien strategisten linjausten hyväksymistä.

Arvon puheenjohtaja, arvoisat kanssavaltuutetut, rakkaat naiset, hyvät herrat.

Olemme kuulleet ansiokkaita esityksiä vanhustenhuollon järjestämisestä. Virkamiehet ovat tehneet hyvää työtä ja asiassa on annettu lukuisia hyviä selvityksiä.

Itse ryhdyn pohtimaan tätä asiaa vanhasta tottumuksesta rikostutkijan "seitsemän ämmän" vaiheilta: mitä, missä, milloin, miksi, millä, miten ja kuka? Mitä on tehtävissä? Missä se tehdään? Milloin se tehdään? Miksi se tehdään? Millä keinoin se tehdään? Ja millä tavoin se tehdään? Ja viimeisenä, kuka on se tekijä? Kaikkiin näihin kysymyksiin tarvitaan vastaus, joka on kaikkia neljää osapuolta tyydyttävä.

Keitä nämä neljä osapuolta sitten ovat: tietysti itse vanhukset, toisena heidän omaisensa. Kolmantena seikkana on huomioitava vanhustentyön tekijät. Ja viimeisenä on tietenkin kaupungin rahakirstunvartija, joka antaa keppiä kaikille, jotka pyytävät rahaa.

Selvitellessäni lisää asiaa, kävin varastamassa naapuriltamme - kun en löytänyt oman organisaation tuotetta - Vantaan kaupungilta tällaisen kaavion, joka hienommalta nimeltään on vanhustenhuollon strategiakartta.

Tämä valaisee erinomaisesti sitä, kuinka laaja-alaisesta asiasta tässä on oikein kysymys. Tämä tehtävä olisi hirveän helposti hoidettavissa, jos käsittelisimme rautakauppa-alaa. Pultit ja mutterit on helppo heitellä. Mutta nyt ovat materiaalina ihmiset: hauraat, itsepäiset, dementoituneet, sairaat, päihdeongelmaiset, masentuneet, flegmaattiset, vilkkaat, liikuntarajoitteiset, halvaantuneet ja karkailevat vanhukset, aika laaja-alaista porukkaa.

Katsoessamme tätä kaaviota ja sijoittaessamme erityyppisiä ihmisiä tähän toimintamyllyyn, nousee mieleen väkisinkin kysymys: tehdäänkö tässä päällekkäistä työtä, toistetaanko samoja työrutiineja eri paikoissa vanhustenhuoltoa toimitettaessa? Luodaanko omilla toimenpiteillä uusia pulmia ratkaistavaksi? Näin varmasti tehdään.

Sitten ryhdyin pohtimaan ja selvittelemään, minkälaisia mittareita vanhustenhuollossa pitäisi käyttää, jotta siihen kohdistetut verovarat tulisivat mahdollisimman järkevästi käytettyä ja ennen kaikkea, kuinka karsia päällekkäisyyksiä toiminnasta ja ehkäistä tarpeetonta lisätyön muodostumista.

Elikkä siirrytään aiheeseen mittarit.

Löysin tällaisen Balanced Scorecard, joka tuo tasapainoa tulosohjaukseen, päästään selvemmille vesille. Silloin mittareina toimivat talous, asiakkaat, sisäiset prosessit ja toiminnan kehittyminen. Käyttöönoton seurauksena oikein tasapainotettu mittaristo saa kaikki organisaatiotasot tavoittelemaan yhteisiä päämääriä. Jopa yksilötasolle vietynä työntekijä tietää, mitä on tarkoitus tehdä ja mikä työn merkitys on.

Tulosohjauksessa käytettävien mittareiden on oltava puhtaasti strategialähtöisiä. Kovin suuren houkutuksen muodostaa tarve mitata ja takertua sellaiseen, mitä on helppoa mitata ja mihin mittaritiedot ovat jo olemassa. Se ei käy tässä tapauksessa. Niinpä nyt on pohdittava, mitkä ovat ne vanhustenhuollon mittarit, joita ei vielä ole olemassa, mutta strategisena asioina on otettava huomioon. Vasta silloin pystytään seuraamaan asetettujen strategisten päämäärien toteutumista.

Mittareiden löytämistä vaikeampaa on pitää kasassa ja tasapainossa kokonaisuus eri näkökulmineen ja jalkauttamaan se organisaation eri funktioihin ja sovittamaan se mahdollisimman pienellä kitkakertoimella maailmaa eri vinkkeleistä katsovien ammattilaisten käytännön työhön. Silloin tulosohjaukseen pystytään kytkemään kiinteästi myös pitemmän aikavälin strategiatarkastelua. Haluan korostaa näitä sanoja: pitemmän aikavälin strategiatarkastelua. Kaupungin hallintohan on tulosohjauksen osalta sidottu vahvasti vuosibudjettiin.

Operatiivista toimintaa on kaupungissamme ohjannut tulosohjauksen doktriini, jonka keskeisinä kulmakivinä ovat toimineet hallinnon vaikuttavuus, taloudellisuus ja tuottavuus. Tässä on se viitekehys, jonka ympärillä kaupungin virastojen välinen vuorovaikutus, tulossopimukset, raportointi ja muutkin asiat ovat pyörineet. Sopiiko tämä malli vanhustenhuollon palvelustrategiaan? Ei sovi, se ei kerta kaikkiaan sovi.

Inhimillisiin tekijöihin sisältyy myös tekijöitä, joihin sitoutuminen ja panostaminen ei tuota nyt, vaan mahdollisesti joskus tulevaisuudessa. Aivan liian herkästi vanhustenhuolto nähdään palvelurasitteena, välttämättömänä pahana, joka on hoidettava. Silloin liikutaankin jo vaarallisilla vesillä.

Nykyajan vanhukset ovat tietävämpiä, osaavampia ja vaativampia. Heidän omaisensa ovat sitäkin enemmän. Kunnalle tämä asettaa erityiset haasteet. Palvelusektorit on saatava toiminnallisella tasolla järkevään ja taloudelliseen yhteistyöhön. Siihen tarvitaan yhdistävä työkalu.

Tässä tarkoituksessa olen esittänyt jo aloitteena, että Helsingin kaupunki tutkisi Microsoft Office Business Scorecard Manager 2005:n soveltuvuuden vanhustenhuollon koordinoimiseksi järkevällä tavalla kaikille tasoille, ellei sitä nyt jo ole tehty.

Tämä Microsoft Office Business Scorecard Manager -menetelmä on uusi, palvelinpohjainen johdon tuloskortti, elikkä Balanced Scorecard -sovellutus, joka on ollut saatavilla 1. päivä marraskuusta lukien viime vuodesta. Se hyödyntää Microsoft Office Systemin vahvuuksia ja SQL Server ympäristöä, eli varsin yksinkertaista ohjelmaa. Organisaatiot pystyvät ottamaan laajasti käyttöön mukautettuja tulosmittareita toiminnan tunnuslukujen (key performance indicator) seurantaan ja niiden vertaamiseen tavoitteisiin, kaikki tämä intuitiivisessa ja yhteiskäyttöominaisuuksia sisältävässä ympäristössä. Business Scorecard Manager 2005 auttaa yhdistämään ihmiset, tehtävät ja strategian niin, että ohjelmiston käyttäjät saavat järjestellyn ja ennen kaikkea järjestelemättömän tiedon vapaasti käyttöönsä toiminnan analysointia varten ja voivat yhdessä käsitellä sekä toteuttaa erilaisia ratkaisuja siellä, missä vanhusten huoltotoimenpiteet käytännössä tehdään ja missä niistä viime kädessä päätetään.

Näillä saatesanoilla perussuomalaiset kannattavat vanhuspalveluiden edelleen kehittämistä.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat salissa ja kahvilan puolella.

Sanotaan, että "yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa". En ole laskenut, kuinka monta sanaa tässä vanhuspalveluohjelmassa on, mutta se yksi kuva on ohjelman liitteessä 1 sivulla 11.

Siinä esitetään yhteenveto ohjelman aiheuttamista kustannusmuutoksista. Lopputulema tässä yhteenvedossa on se, että vanhuspalveluohjelman toteuttamisesta kertyy ensi vuoden jälkeen kaupungille kustannussäästöjä aluksi puoli miljoonaa vuodessa, sen jälkeen lähes 2 milj. euroa ja tulevina vuosina vielä enemmän. Vaikka nämä summat eivät ole valtavan suuria, ne kertovat erittäin tärkeästä periaatteellisesta arvovalinnasta.

Suunnilleen samoihin aikoihin, kun kaupunginhallitus, tai sen enemmistö, oli valmis käynnistämään noin 350 milj. euron keskustatunneli -hankkeen edistääkseen keskustakiinteistöjen arvonnousua, tavaratalojen asiakasmäärää ja yksityisautoilua, samaan aikaan samainen kaupunginhallitus päätti tuoda valtuustolle esityksen, jossa esitetään, että vanhuspalveluihin käytetään tulevina vuosina nykyistä vähemmän rahaa, vaikka kaikki mittarit ja tilastot ohjelman liitteessä osoittavat, että vanhusten määrä kasvaa, että vanhusten tarpeet kasvavat, että ihmiset elävät entistä pidempään ja vaativat entistä useammanlaista hoivaa ja palvelua. Tämä on sitäkin kummallisempaa, kun jo lähtötaso Helsingin kaupungin vanhuspalvelujen määrärahoissa on alimitoitettu. Todellinen tarve on tietysti se, että kaupunginvaltuuston pitäisi linjata sellainen vanhuspalveluohjelma, jolla nostetaan vanhuspalvelujen määrärahojen tasoa nykyisestä.

Vanhuspalveluohjelman valmistelu ei valitettavasti ole tapahtunut kovinkaan paljon ikäihmisten tarpeesta, vaan enemmänkin hallinnon ja kustannustehokkuuden lähtökohdista käsin.

Valmistelussa keskeisenä tavoitteena on ollut menojen alentaminen viiden seuraavaksi suuremman kaupungin tasolle. Tämä lähtökohta säilyi myös lautakuntavaiheessa ensisijaisena, vaikka sen lisäksi todettiinkin tarpeelliseksi vertailla kustannuksia muiden Pohjoismaiden metropolikaupunkeihin. Näistä vertailuista ei meille kerrota mitään johtopäätöksiä eikä näistä vertailuista ole tehty sitä johtopäätöstä, joka niistä pitäisi tehdä, eli että Helsingissä ei ole mahdollista, ei ole järkevää eikä ole missään tapauksessa oikeudenmukaista pyrkiä alentamaan kustannuksia viiden seuraavaksi suurimman kaupungin tasolle. Helsingissä pitää olla enemmän määrärahoja asukasta kohti ja vanhusväestöä kohti kuin pienimmissä kaupungeissa, koska meidän olosuhteemme ja kustannustasomme ovat erilaiset.

Kaupunginhallitus on itse asiassa kävellyt asiantuntijalautakuntien yli, tai pitäisikö sanoa ali, niissä kohdissa, joissa lautakunnat ovat suuntautuneet vähänkään konkreettisemmin sellaisiin linjauksiin, jotka edellyttäisivät määrärahojen lisäämistä. Lautakuntien lausunnoissa lähdettiin esimerkiksi siitä, että pitkäaikaissairaalapaikkoja ei pidä vähentää ennen kuin tilalle on tarjolla riittävästi muita hoivapaikkoja. Ohjelman liitteenä oleva taulukko kertoo kuitenkin myös sen, että pitkäaikaissairaalapaikkoja aiotaan vähentää vuoteen 2009 mennessä 250 paikalla ilman yhtä suurta lisäystä kaupungin omien vanhainkotipaikkojen ja palveluasumispaikkojen määrää. Laitospaikkojen vähentäminen on epärealistinen, suorastaan julma tavoite tilanteessa, jossa sadat ihmiset jonottavat näihin paikkoihin turhaan ja jossa vanhusväestön määrä ja keskimääräinen elinikä nousevat. Jo nyt pitäisi varautua vanhuspalveluohjelmassa 2010-luvulla entisestään lisääntyviin tarpeisiin, jotka koskevat kotipalvelujen ja erilaisten muiden palvelumuotojen ohella myöskin sairaala- ja muita laitospaikkoja.

Ohjelmassa on esitetty ensimmäiseksi tavoitteeksi ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitäminen ja vahvistaminen.

Tämän tavoitteen kanssa on täysin ristiriidassa se, että kotihoito on supistettu lähinnä terveydenhoidollisiin toimenpiteisiin Helsingissä. Karsimalla kotipalveluihin sosiaalihuoltolain perusteella kuuluneita tukitoimia, kuten siivousta, kaupassakäyntiä ja muuta sosiaalista tukea vaikeutetaan ikäihmisten selviytymistä kotona. Usein sillä aiheutetaan myös terveyspuolelle, vähän ajan kuluttua, lisää kustannuksia entistä raskaampiin palvelumuotoihin. Samalla tällaisella toimintamallilla on lisätty ja lisätään eriarvoisuutta ikäihmisten keskuudessa, kun sitä palvellaan, jolla on rahaa palvelusta maksaa ja se, jolla ei ole rahaa, jää vaille monia palveluja.

Kaupunginhallituksen esittämän ohjelman vakavana heikkoutena on myös lähipalvelujen merkityksen sivuuttaminen.

Esimerkiksi terveysasemien vähentäminen ja keskittäminen suuriin yksiköihin vie palveluja etäämmäs niiden tarvitsijoista ja vaikeuttaa varsinkin ikäihmisten elämää. Lääkäreiden liian suuret vastuuväestöt heikentävät palvelujen laatua ja vaikeuttavat myös ehkäisevän terveydenhoidon kehittämistä. Kaiken lisäksi Helsingissä käyttöön otettu, tai läpiajettava, terveysasemien uusi toimintamalli on osin tyhjän päällä, koska investointiohjelmissa ei ole varauduttu sen edellyttämiin kustannuksiin kuin aivan mitättömältä osin.

Vanhuspalveluohjelman valmistelijoiden asenteita kuvaa Kustaankartanossa jokin aika sitten pidetyssä tilaisuudessa annettu vastaus kysymykseeni siitä, miten kaupunki on varautunut vastaamaan maaliskuun alussa voimaan tulleeseen 80 vuotta täyttäneiden oikeuteen saada palvelujen tarpeen henkilökohtainen arvio. Asianomaisen johtavan virkamiehen mukaan tähän ei ole varattu minkäänlaisia lisäresursseja.

Jos vanhuspalveluohjelmaan esitetty ensimmäinen tavoite, ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitämisestä ja vahvistamisesta otetaan tosissaan, pitää 80 vuotta täyttäneiden ns. hoivatakuuta toteuttaa aktiivisesti tarjoamalla jokaiselle tietoa siitä, mahdollisuus hoidon tarpeen arvioon ja myös mahdollisuus sitten saada niitä palveluja, joiden tarve kartoituksessa tulee esille. Tarvitaan myös ennaltaehkäiseviä kotikäyntejä ja tarvitaan lisää tukea omaishoitajille.

Helsingillä on tähän kaikkeen varaa. Tekeehän kaupunkikonserni voittoa.

Velvollisuutta huolehtia vanhusväestön palveluista ei pidä siirtää palveluseteleillä, ostopalveluilla tai yksityistä senioriasumista suosimalla yhä enemmän vanhusten itsensä tai heidän läheistensä maksettavaksi. Tällainen linja lisää vain eriarvoisuutta ja jättää pahimmillaan, monet pitkän päivätyön tehneet vähävaraiset ihmiset oman onnensa nojaan, suorastaan heitteille, kuten esimerkiksi vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen kohdalla on valitettavasti nähty.

Oli hyvin nurinkurista kuunnella, kun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vapaavuori antoi täällä ymmärtää, että perheet ja lapset pyrkivät ulkoistamaan vanhusten hoivan vastuunsa. Siis sama mies, jonka johtama kaupunginhallitus on monen ratkaisun yhteydessä itse ulkoistanut sen vastuun, joka julkisella vallalla on pitää huolta lakisääteisten velvoitteiden kunnollisesta hoitamisesta Helsingissä vanhustenpalvelujen kohdalla.

Helsingillä on varaa ja välttämätön tarve lisätä vakansseja, varahenkilöiden määrää ja myös parantaa palkkausta vanhuspalveluissa toimivien työntekijöiden osalta. Tästä ovat täällä puhuneet - ja täytyy sanoa, minun hämmästyksekseni - kokoomuksen, sosialidemokraattien ja vihreiden edustajat ryhmäpuheenvuoroissaan, samat ryhmät, jotka äänestivät, kun käsiteltiin budjettia ja kun käsiteltiin henkilöstöstrategiaa, täällä kumoon esitykset siitä, että lisättäisiin vakansseja, varahenkilöiden määrää ja otettaisiin käyttöön Helsinki-lisä tai muita toimia henkilökunnan palkkauksen nostamiseksi. Mielestäni ryhmäpuheenvuorojen pitäjiltä olisi kohtuullista edellyttää jonkun näköistä johdonmukaisuutta. Henkilöstömitoitusten saaminen Helsingissä edes jollain tavalla kohtuulliselle tasolle edellyttää satojen työntekijöiden kiireellistä palkkaamista, ja se on mahdollista vain, jos samaan aikaan parannetaan palkkausta.

SKP:n ja asukaslistan ryhmän esittää vanhuspalveluohjelman palauttamista uudelleen valmisteltavaksi niin, että sosiaali- ja terveyslautakuntien lausunnoissa esitetyt linjaukset ja tarvittavat toimenpiteet niiden toteuttamiseksi sisällytetään ohjelmaan.

Tämä oli siis meidän esityksemme.

Lopuksi haluan korostaa sitä, että helsinkiläisillä ikäihmisillä on oikeus saada sellainen ohjelma, joka ei jää vain yleisiin strategioihin, vaan turvaa jokaiselle oikeuden ihmisarvoiseen vanhuuteen. Tätä julkisen vallan velvoitetta ei saa ulkoistaa eikä alistaa kaupallisten markkinoiden varaan. Vanhuspalveluja on kehitettävä yhteistyössä vanhusten ja heidän järjestöjensä kanssa ennen muuta kaupungin omana toimintana.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

On ilo keskustella vanhuspoliittisesta ohjelmasta täällä valtuustossa.

Mielestäni tämän prosessin aikana ja siitä lähtien, kun näitä ohjelmia on tehty, nämä ohjelmat ovat täsmentyneet, tarkentuneet ja muotoutuneet myös konkreettisemmiksi ja kun tulee konkretiaa, silloin myös helpottuu näiden strategioiden seuranta ja myös sen seuranta, että toimeenpano tapahtuu sen linjauksen mukaisesti kuin valtuusto täällä tänään ja seuraavassa kokouksessaan tahtoo.

Tähän ohjelmaan on otettu lähtökohdaksi se - niin kuin apulaiskaupunginjohtaja Kokkonen täällä totesi - että vanhuus ei ole sairaus, vaikkakin iän myötä tulee kaikenlaista vaivaa ja remppaa, jotka vaativat otetta ja ajoissa puuttumista. Mielestäni on hyvä, että tässä ohjelmassa nimenomaan on otettu tällainen lähtökohta, että pyritään siihen, että ikäihmisten toimintakykyä ylläpidetään ja vahvistetaan. Täällä on linjauksia senioriliikunnan vahvistamisesta, palvelukeskusten turvaamisesta. Pitää myös muistaa, että maksupolitiikassa pitää pitää mielessä se, että kannustetaan ikääntyneitä ihmisiä liikunnan pariin.

Ja se mikä täällä sisällä myös on hyvää, on se, että ikääntyneiden terveyttä edistävästä toiminnasta pidetään huolta ja kiinnitetään huomiota ikääntyneiden ihmisten kuntoutukseen. Työikäisen väestön kuntoutuksesta puhutaan paljon, mutta ikääntyneitten ja vanhusten kuntoutus on äärimmäisen tärkeä asia. Meillä on erittäin hyvää näyttöä siitä, että ikääntyneiden ihmisten oikea-aikainen kuntoutus, silloin kun toimintakyky on rajoittunut tai on tapahtunut esimerkiksi lonkkamurtuma, niin me voimme saada tuloksia, jotka ovat hyviä. Sillä pystymme taas sitten edes auttamaan sitä, että ihminen pärjää kotona mahdollisimman pitkään.

Omaishoitajakysymys on sellainen, josta paljon puhutaan.

Mielestäni on tärkeää se, että Helsingin kaupungissa kiinnitetään huomiota siihen - ja joka täällä ohjelmassakin mainitaan - että omaishoitajilla pitää olla riittävästi mahdollisuuksia myös lepoon. Se tarkoittaa silloin sitä, että on niitä paikkoja, jonne voi mennä lyhytaikaisesti hoitoon ja sillä välin hoitava omainen saa itselleen tarpeellisen levon. Yhä enemmän kuulee tällaisia tarinoita, että hoitaja alkaa olla uupunut. Minusta jollain tavalla tuntuu siltä, että omaishoitajien henkiseksi tueksi tarvittaisiin enemmän otetta, että he niissä perheen sisäisissä tilanteissa voisivat nämä vapaansa pitää ja rohkenisivat niitä vapaitaan pitää. Jos emme näistä ikääntyvistä omaishoitajista kanna ajoissa huolta, niin meillä on hyvin nopeasti tilanne, että yhden hoivattavan sijasta meillä onkin kaksi avun tarpeessa olevaa ikääntynyttä ihmistä.

Hoitoketju on asia, josta täällä olen varmaan aiemmin monta monituista kertaa puheenvuoroja käyttänyt.

Vaikkakaan ei niin pahana kuin aiempina vuosina, niin edelleenkin on ongelmana nämä erikoissairaanhoidon ikääntyneet potilaat, jotka eivät ole päässeet asianmukaiseen jatkohoitopaikkaan.

Tämä on sellainen asia, kun näitä lukuja katsoo, että minkälaisista luvuista puhutaan, niin eiväthän nämä nyt niin valtavan suuria, massiivisia lukuja ole, etteikö tätä ongelmaa pystyttäisi ratkaisemaan. Jollain tavalla pitäisi saada vihdoinkin erikoissairaanhoito ja jatkohoito erikoissairaanhoidon puolelle, parempi ote siihen, että siellä otetaan vastuu siitä, mihin tämä ihminen jatkoon, etsitään se jatkohoitopaikka. Tätä kokonaisuutta kannattaisi jatkotyössä edelleenkin vaan miettiä. Aikanaan pistettiin sakkomaksu. Olin HUSin hallituksessa, kun siitä päätettiin. Se oli pakko tehdä, koska sitä harrastettiin muuallakin Uudellamaalla. Se on tietysti kannustin. Mutta eihän se yksin auta, jos ei sitä käytännössä sitten järjestetä.

Henkilöstön pysyvyys ja riittävyys ja erityisesti rekrytointi on asia, johon kannattaa jatkossa ihan oikeasti sen kanssa työtä tehdä.

Näkisin myös niin, että koko tämä vanhusten hoidossa, hoitotyön kehittäminen ja hoitotyön arvostuksen nostaminen on yksi keskeinen tapa saada myös houkuteltua uusia työntekijöitä nimenomaan vanhustenhuoltoon. Niissä paikoissa, joissa hoitotyöntekoon on kiinnitetty huomiota, työn johtamiseen ja siihen, että se ammattilaisten itsearvostus on korkealla ja myös se motivaatiotaso on asetettu korkealle, niin näissä työpaikoissa viihdytään ja niihin myös halutaan tulla. Ja jotta tällainen innostava ja hyvä työyhteisö syntyy, niin siihen kannattaa siellä paikallistasolla kiinnittää huomiota ja erityisesti hoitotyön näkökulmasta.

Sitten tämä uusi lainsäädäntö, joka tulee tästä hoidon tarpeen arvioinnista.

Se on mielestäni erittäin hyvä instrumentti ja sitä pitää käyttää. Sillä me pystymme nostamaan esille, missä sitä tarvetta on.

Valtuutettu Gartz teki ehdotuksen siitä, että asetettaisiin erillinen riippumaton yksikkö, joka tekisi tämän palvelutarpeen ja sijoituksen arvioinnin.

Kannatan valtuutettu Gartzin tekemää pontta lämpimästi. Sitä kautta varmasti näinkin suuressa kaupungissa saadaan sellaista osaamista, jota siihen työhön tarvitaan.

Näillä sanoilla haluan toivottaa onnea tälle jatkotyölle. Tässä strategian jatkotyössä on olennaista pitää mielessä se, että yksin ei kaupunki pärjää näitten asioitten kanssa. Tässä täytyy olla mukana omaiset, kolmas sektori ja kaikki ne tahot, joiden hyvällä yhteistyöllä voimme tuottaa meidän ikääntyville ihmisillemme hyvän ja aktiivisen vanhuuden.

Arvoisa rouva puheenjohtaja.

Pidin erityisesti valtuutettu, ministeri Haataisen puheenvuorosta.

Mutta puolustaisin kyllä erikoissairaanhoitoa siinä, että siellä ei kerta kaikkiaan ole sairaansijoja tarpeeksi kuntouttaa esimerkiksi lonkkamurtumapotilaita. Eli kyllä meidän täytyy luoda sellainen hoitoketju, että kun lonkka on naulattu tai proteesi pantu, potilas pystyy parin päivän sisällä siirtymään asianmukaiseen kuntoutuspaikkaan. Hän ei kuntoudu siinä, että hän odottaa sitä paikkaa. Se vain pahentaa sitä tilannetta. Kyllä me olemme yrittäneet luoda näitä hoitoketjuja niin paljon kuin mahdollista.

Sitten:

Kyllä vähän arvostelisin esimerkiksi valtuutettu Ingervon ja monien muiden maalailua siitä, mitä kaikkea kaunista voidaan vanhuksille tarjota.

Kyllä varmasti voidaan tarjota ja Tanskassa tarjotaankin, mutta täytyy ottaa huomioon, että Tanska käyttää terveydenhuoltoon 9,5 % pkt:stä, kun Suomi käyttää 7,6, eli meiltä puuttuu 3 miljardia euroa terveydenhuollon kustannuksista. Ei tällä rahalla saa kaikkea sitä mitä tässä maalailtiin esille; viedään roskapussia, viedään ulos ja otetaan koira hoitoon ja sellaista. Se ei millään tällä rahalla ole mahdollista. Meillä ei kerta kaikkiaan tässä maassa ole sellaista rahoja, että me antaisimme kaikki nämä palvelut vanhuksille. Sen takia mielestäni on edesvastuutonta, että me lupailemme tällaista, kun se ei ole näillä rahoilla mahdollista.

Arvoisa puheenjohtaja.

Voidaanhan sanoa niin, että pelkästään se, kuinka paljon rahaa esimerkiksi käytetään terveydenhuoltoon, ei välttämättä kerro terveydenhuollon laadusta.

Yhdysvallat käyttävät tällä hetkellä bruttokansantuotteestaan 16 % - huom. 16 % - terveydenhuoltoon ja ei kukaan voi väittää, että siellä olisi terveyspalvelujärjestelmä, joka takaa kaikille kansalaisille palvelut. Meilläkin on valitettavasti vielä odotusaikoja. Mutta joka tapauksessa suomalainen järjestelmä - joka on huomattavasti paljon edullisempi - takaa paljon paremmin kansalaisille palvelut kuin mitä on Yhdysvalloissa, jossa 20 miljoonaa ihmistä on kokonaan terveyspalvelujärjestelmän ulkopuolella.

Tällä en suinkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi tyytyä esimerkiksi vanhusten terveydenhuollon osalta siihen mitä meillä on. Lisää rahaa tarvitaan. Ja itse asiassa kansalaiset ovat valmiit maksamaan enemmän, jos tietävät, että ne rahat ohjautuvat terveydenhuoltoon tai terveydenhuoltopalveluihin. Tämä on monissa tutkimuksissa selvitetty. Mutta valitettavasti meillä on erittäin tiukka talouskuri. Ja kun valtiokaan ei ole kunnille antanut niille kuuluvaa osuutta valtionosuuksista tai kustannusnousua vastaavista osuuksista, niin Helsinki joutuu nyt osittain tästä kärsimään.

Puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

On hyvä muistaa, että hoitamattomat asiat eivät välttämättä ole ilmaisia ja niillekin voi tulla hintalappu sen takia, että niitä ei ole hoidettu ja se voi olla kalliimpi. Ja mikä on se kokonaiskustannusvaikuttavuus, on kyllä hyvä olla tiedossa. Siksi nimenomaan on tärkeätä, että näille kaikille asioille on olemassa hintalaput. Käytännössä virkamiehethän ne laskevat eikä yksittäiset valtuutetut. Jos näillä visioilla ei ole hintalappuja, emme myöskään koskaan voi olla päättämässä niistä. Mielestäni on hyvin tärkeätä se, että katsomme kokonaisuutta laajasti eikä pienesti, kun voi ajatella isostikin.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Ryhmäpuheenvuoroissa ja valtuutettu, ministeri Haataisen puheessa olemme käsitelleet jo perusteellisesti tätä vanhuspalveluohjelmaa ja siihen liittyviä ongelmia ja haasteita.

Jäin miettimään kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vapaavuoren vetoomusta, että omaiset ottaisivat entistä suuremman vastuun heikkokuntoisista vanhuksista. Toki näin on. Vastuuta kannetaan perheissä.

Mutta tällainen pieni muistikuva Myllypuron kroonikkosairaalasta oli aika hurja. Hyvin heikkokuntoinen puoliso kantoi vastuuta Alzheimer -potilaasta. Seurauksena oli, että naista pidettiin alastomana kroonikkovaipoilla viltin alla. Tämä oli minulle sellainen järkytys, että minä näkisin, että tietyssä vaiheessa tarvitaan sitten jo yhteiskunnan ja mahdollisesti näitä laitospaikkoja apuun. Tähän uhkakuvaanhan puuttui myös ministeri Haatainen.

Meillä helsinkiläisillä valtuutetuilla on suorastaan velvollisuus varmistaa, että helsinkiläisillä pitkän päivätyön tehneillä, tätä maata rakentaneilla ikäihmisillä on mahdollisuus turvalliseen, arvokkaaseen ja kunnialliseen vanhenemiseen.

Meillä on monipuolinen hoitojärjestelmä. Suuri muutos on ollut, näinä viime vuosina, kun olen ollut myös itse mukana valtuutettuna, panostaa kotihoitoon laitoshoitoa hiukkasen karsimalla. Tämä on tavallaan ollut hyvä suunta juuri sen takia, että useimmat ihmiset haluavat asua kotona ja haluavat saada sinne hoidon. Mutta sitten, niin kuin äsken kerroin tästä Alzheimer -potilaasta, jonka kohtasin, niin joku päivä voi tulla sellainen tilanne eteen, että yksin avustettunakaan siellä kotona puolison kanssa ei enää selviä. Tällöin kaupungin on osattava vastata myös tähän hoidon tarpeeseen.

Se mitä haluaisin erityisesti nostaa esille, on henkilökunnan jaksaminen.

Hoitohenkilökunta tekee palvelutaloissa ja kroonikkosairaaloissa erittäin tärkeätä työtä. Ongelmana tänä päivänä on se, että henkilöstömitoitukset eivät enää ihan vastaa nykypäivän tarpeita. Ne on tehty silloin, kun palvelutaloihin tuli paljon paremmassa kunnossa olevia vanhuksia. Eli tavallaan meidän pyrkimys Helsingissä kotihoidon laadun parantamiseen ja mahdollisimman pitkään kotona asumiseen on toiminut, mutta nyt on tilanne, että palvelutalojen henkilöstömitoitus on aivan liian pieni tämän päivän vaatimuksiin nähden ja myös se, että useat asukkaat tarvitsevat enemmän ympärivuorokautista apua.

Tästä ongelmasta, mikä on tapahtunut, on kaksi seurausta. Eli palvelutalojen entistä vaikeammin dementoituneet ja huonokuntoiset vanhukset ovat turvaa vailla. Toisekseen, henkilökunta on voimiensa äärirajoilla. Tämä on esimerkiksi näkynyt henkilöstön sairastamisen kasvuna.

Näistä tilastoista, mitä apulaiskaupunginjohtaja Kokkonen näytti.

Vanhusväestön määrä tulee kasvamaan. Se lisää haasteita terveydenhuollon ja sosiaalipuolen palveluihin ja menoihin.

On erittäin tärkeätä, että vanhusten parissa hoitotyötä tekeviä ja siihen erikoistuvia ammattiosaajia riittää jatkossakin. Tästä alasta on tehtävä houkutteleva ja kannustava. Nyt on mielestäni erittäin hyvä aika miettiä, miten rakennetaan tätä henkilökunnan työkuvaa ja sitä kannustuvuutta sinne alalle. Suurissa yrityksissä annetaan johtajistolle optioita, jotta he jaksaisivat tehdä vaativaa työtä firman osakkeenomistajien hyväksi. Mielestäni voisimme ajatella, että vanhustenhoidon henkilökunta on ansainnut omat kannustimensa. Tähän löytyy ilmeisesti yhteistä tahtoa.

Esitän kaksi pontta:

1. ponsi:

Palvelutalojen henkilökunnan riittävyys mitoitetaan uudelleen siten, että huomioidaan asukasrakenteen muutos entistä huonokuntoisempaan ja enemmän ympärivuorokautista apua tarvitseviin vanhuksiin.

2. ponsi:

Kroonikkovanhusten parissa hoitotyötä tekevän henkilöstön palkkausta, kouluttautumista ja työsuhde-etuja parannetaan, jotta henkilökunta saadaan pysymään työtehtävissään ja ala houkuttelisi tulevaisuudessakin ammattitaitoisia osaajia.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Aluksi kannatan valtuutettu Lipposen tekemiä ponsia.

Vanhuspalveluohjelma on tärkeä asiakirja Helsingin tulevassa sosiaali- ja terveystoimen suunnittelussa. Mutta sen ohjaava vaikutus toteutuu vain, jos strategiat pilkotaan toimiksi ja pannaan täytäntöön. Pelkästään strategia-asiakirjana sillä ei ole mitään sellaista käytännön merkitystä kuin silloin, kun se on konkretisoitu selviksi toimenpide-ehdotuksiksi.

Täällä on laajasti jo kuvattu tätä vanhuspalveluohjelman sisältöä, joten en käy puuttumaan suinkaan kaikkiin asioihin. Otan esille kolme asiaa.

Ensinnäkin kotona asumisen mahdollisuus:

Kaikissa sosiaali- ja terveystoimen suunnitelmissa nojaudutaan siihen, että ikäihmiset asuvat mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Mutta toteutuuko tämä? Siihen ei tässä asiakirjassa anneta riittävän selkeätä ja luotettavaa vastausta.

Kotona asumisen mahdollisuudet riippuvat monista asioista. Kotihoitoyksikön hyvä ja laadukas toiminta on ehdottomasti yksi kotona asumisen mahdollisuuden perusedellytys. Sen palvelujen saatavuus turvatusti ratkaisee yhden kotona asumisen mahdollisuuden. Lisäksi tulevat tietysti kodin rakenteelliset edellytykset, esteettömyys, kuntoutusmahdollisuudet ja erilaiset muut jokapäiväisen elämän mahdollistavat palvelut. Kotona asumisen mahdollisuus on monien eri hallintokuntien hyvin yhteen koottu kokonaisuus. Tämä pitää mielestäni ottaa vanhuspalveluohjelman strategioiden toteuttamisessa selkeästi ja konkreettisesti esiin.

Toinen tärkeä asia kotona asumisen ohella on tieto ikäihmisen elämäntilanteesta ja avun tarpeesta.

Ennaltaehkäisevien kotikäyntien merkitys palvelutarpeen arvioinnissa nousee tärkeäksi asiaksi. Tähän viittasi valtuutettu Haatainen viitatessaan tähän alan lainsäädäntöön. Kartoituksessa tulee ottaa mukaan myös omaisten näkemykset hoidon tarpeesta, koska se voi poiketa ikäihmisen omasta arviosta. Monien ikäihmisten kotihoito lepää nyt samanikäisten puolisoiden, lasten tai naapureiden varassa. Ikäihmisten hoitoturvallisuus on kuitenkin aivan keskeistä. Siksi ennaltaehkäisevien kotikäyntien yhteydessä on kartoitettava myös omaisten, lasten ja muiden läheisten hoitomahdollisuudet riittävän huolellisesti ja pitkällä aikavälillä. Etenkin Helsingissä kotona asumisen mahdollisuudet voivat poiketa muun maan oloista. Täällä puolet talouksista ja yksinäistalouksia, lapset voivat asua ulkomailla tai muualla, työikäisten työpaikat voivat olla aivan muualla kuin mitä Helsingissä ja useimmiten myös molemmat puolisot ovat työssä. Siksi ikäihmisten kotihoidon järjestämisessä ei saa olla liikaa sinisilmäisyyttä tai epärealistisia toiveita.

Kolmantena asiana puutun henkilöstön saatavuuteen. Se ratkaisee pitkälti ohjelman toteutumisen hyvin tai sen kangertelun.

Etenkin kotihoitoyksikön luotettava toiminta perustuu ammattitaitoisen henkilöstön turvattuun saantiin. Tässä on näkyvissä uhkia. Tälläkin hetkellä virkojen ja sijaisuuksien täytössä on selviä ongelmia. Valtuuston äskettäin hyväksymässä henkilöstöstrategiassa kuvattiin eri keinot henkilöstön saamiseksi ja sen palveluksessa pitämisessä. Vanhuspalveluohjelman strategioiden konkretisoinnissa on henkilöstöasioista tehtävä erilliset selkeät toimet, joiden toteutumista valvotaan osana jokapäiväistä johtamista ja kaupungin henkilöstöpolitiikkaa. Kaikkea palkkauksen ja työhyvinvoinnin mahdollisuuksia on käytettävä.

Edellä oleviin liittyen teen kolme ponsiesitystä.

1. ponsi:

Hyväksyessään vanhuspalveluohjelman kaupunginvaltuusto esittää, että ennaltaehkäisevissä kotikäynneissä kartoitetaan myös omaisten tai läheisten hoitomahdollisuudet ja kartoitustyöhön varataan riittävät resurssit.

2. ponsi:

Hyväksyessään vanhuspalveluohjelman kaupunginvaltuusto esittää, että henkilöstön saamiseksi ja työhyvinvoinnin ylläpitämiseksi laaditaan erillinen ns. työvoimapulan helpottamismalli.

Tällä tarkoitan sitä, että tähän liittyy nimenomaan alan vetovoiman lisääminen, palkkauksen parantamisasiat, työolot, työn arvostuksen nostaminen, työtehtävien vaihtomahdollisuudet ym. aktiiviset toimenpiteet.

3. ponsi:

Hyväksyessään vanhuspalveluohjelman kaupunginvaltuusto edellyttää, että lautakunnat ohjelman konkretisoimistyössä laativat selkeät toimenpide-ehdotukset, tekevät myös niiden toteuttamiseksi tarvittavat määrärahasuunnitelmat.

Ne puuttuivat kokonaan tästä ohjelmasta. Muuten emme voi tehdä riittävän konkreettisia ja realistisia budjetteja, elleivät vanhuspalveluohjelman määrärahaesitykset tule selkeästi näkyviin.

Lopuksi muutama sana ohjelman nimestä:

Olen toivonut, että lautakunnat olisivat keksineet ohjelmalle nykyistä modernimman nimen, esimerkiksi "terveyttä ja elämäniloa ikäihmisille" tai "ikäihmisten palvelut yksissä kansissa" tai "elämäniloa kaikille, palveluja sitä tarvitseville".

Mielestäni tämä vanhuspalveluohjelma ei suinkaan kuvaa tätä asiaa riittävän hyvin. Valtuutettu Asko-Seljavaarakin totesi, että vanhuus alkaa vasta 85-vuotiaana. Joten ohjelman kattavuus ei voi olla vain 85 vuodesta eteenpäin. Siksi mielestäni tämän ohjelman nimi pitää ehdottomasti olla jotain muuta. Toivottavasti seuraavalla kerralla, kun käsittelemme tätä vastaavaa ohjelmaa, meillä on ohjelman nimi vähän modernimpi ja huomattavasti elämää sykähdyttävämpi.

Arvoisa puheenjohtaja.

Kannatan kaikkia valtuutettu Ingervon tekemiä ponsiehdotuksia.

Se, mitä nyt itse puhun, puhun lähinnä sillä kokemuksella, mitä ryhmän vanhimpana olen näistä asioista saanut poliittisella urallani kokea kuin myös sillä kokemuksella, joka minulla on, kun olen 87 vuotiaan äitini, - joka on lähes sokea ja lähes liikuntakyvytön - kanssa seikkaillut tuolla sosiaali- ja terveystoimen viidakoissa ja myös sillä kokemuksella, jonka tarkastuslautakunnan puheenjohtajana olen saanut tästä parista kaudesta, kun olemme tutkineet näitä samoja asioita lautakunnan näkökulmasta.

Mielestäni tässä on kaksi kaikkein olennaisinta asiaa ja ne ovat ensinnäkin hoitoketjujen toimivuus ja toinen se, että sosiaali- ja terveystoimi saataisiin hitsattua yhteen, että miten ne toimivat yhdessä. Näillä kahdella asialla päästään jo hyvinkin pitkälle ja saadaan näitä kuvioita parannettua. Mutta haluan jakaa myös kiitoksia.

Olen päässyt hyvin läheltä katsomaan sitä käytännön mallia, sitä hyvää konseptia, joka on kehitetty vanhustenhoidon puolella, terveyspuolella. Esimerkiksi Laakson sairaalan osasto 6 ja monta muuta samantyyppistä osastoa, jotka ottavat vastaan vanhuksia erikoissairaanhoidon sairaaloista, arvioivat heidän kuntonsa ja parantavat ne mahdolliset pienemmät sairaudet, mitä siellä voidaan tehdä ja sitten katsovat sen, että mikä on heidän seuraava sijoituspaikkansa, että menevätkö he kotiin, menevätkö he jonnekin vanhainkotiin, menevätkö he palvelutaloon tai johonkin muuhun. Se on erittäin hyvä konsepti ja selvästikin hyvin inhimillinen ja hyvin kustannustehokas. Toivon, että tällaisia malleja kehitetään jatkossakin ja niille annetaan tukea. Yhtä hyvin myös Kustaankartanon kuntokartano -tyyppinen konsepti, joka on käytössä, on erittäin hyvä. Siinä annetaan vanhuksille aikaa toipua ja palautua siihen kuntoon, että on mahdollista sitten palata kotiin. Tietenkin - niin kuin täällä on käynyt esille monissa puheenvuoroissa - valtaosa vanhuksista haluaa asua kotona, mutta aina ei ole niin, että voidaan toimia niin kuin vanhus haluaa, jos he eivät kotona kerta kaikkiaan pärjää minkään tukihoidon avulla. Kaikkien yksilötahtoa ei aina pystytä toteuttamaan, jos siihen ei ole voimia ja edellytyksiä sillä henkilöllä itsellään.

Hoitoketjujen toimivuus ei ole vielä kunnossa. Meillä on se tilanne, että jatkuvasti erikoissairaanhoidossa hoidettuja potilaita, he joutuvat jonottamaan jatkohoitopaikkaa HUSissa, ja tästä kertyy kaupungille turhia lisäkustannuksia, jonain vuonna 5 milj. euroa ja jonain vuonna 2 milj. euroa. Se on ihan rahan heittämistä kankkulan kaivoon, koska sillä rahallahan voitaisiin jo rakentaa niitä hoitopaikkoja vanhainkodin ja sairaalan välille, jolloin ei maksettaisi turhasta. Kaikkihan sen tietävät, että HUS on Stadin kallein hotelli ja kustannustehokas toiminta edellyttää sitä, että potilaat eivät ole liian kalliilla paikalla, mitä heidän hoitonsa edellyttäisi. Elikkä täytyy rakentaa sellainen malli, että on optimi tilanne, jolloin potilaat ovat aina hoidossa juuri sillä tasolla, joita heidän terveydentilansa tai heidän hoidontarpeensa edellyttävät ja eivät siis yhtään alemmalla eli eivät yhtään halvemmalla, mutta eivät myöskään korkeammalla, eivätkä siis kalliimmalla. Tämä tilanne ei johdu siitä, että terveyskeskussairaalapaikkoja olisi liian vähän, vaan lähinnä siitä, että niillä paikoilla on sellaisia asiakkaita, joiden pitäisi olla sosiaalipuolen laitoksissa, ja kun siellä on tulppa, niin se johtaa siihen, että aina maksetaan sakkomaksuja HUSille, mikä ei ole kenenkään etu. Eli toivoisin, että näistä HUSille maksetuista turhista maksuista ne voitaisiin käyttää sen ketjun toiseen päähän ja saada hoitoketju toimimaan paremmin. Mutta niin kuin olen nyt ymmärtänyt, on perustettu tällainen erillinen jonoryhmä tai jonoja vahtiva henkilö tai toimi, jossa tätä asiaa yritetään hoitaa ja vahtia, että jatkossa ehkä tähän saadaan parempia ratkaisuja sitten toimimaan.

Eli kun mietitään sitä, hoidetaanko kotona vai laitoksessa, niin en ymmärrä sitä pakkomiellettä tai sitä ajatusta, että on ehdottomasti vähennettävä laitospaikkoja, kun ottaa huomioon ne apulaiskaupunginjohtaja Kokkosenkin esittämät kuviot ja numerot, että vanhusten määrä tulee kasvamaan eikä vanhusten kunto välttämättä tule olemaan parempi kuin aiemmin ja kun tiedetään kustannuksissa, että kolme käyntiä vuorokaudessa kotona on suunnilleen sama hinta kuin se laitospaikka. Ei siinä hirveästi säästöä synny, jos hoidetaan yhä enemmän yhä huonompikuntoisia henkilöitä kotona, jotka vaativat niin ja niin monta vuorokausikäyntiä.

Kun katsoin niitä apulaiskaupunginjohtaja Kokkosen pylväsdiagrammeja, joissa oli esitetty se, miten pitkällä aikavälillä nämä pitkäaikaislaitospaikkoja on vähennetty, niitä oli vähennetty noin 1 000 - 1 500 - jos oikein katsoin - ja sitten samanaikaisesti kotihoidon palveluita oli lisätty, niin siinähän on suuri ero, koska kotihoitoa ei oltu lisätty vastaavasti samalla summalla tai samalla kaltevuuskäyrällä kuin oli pitkäaikaislaitospaikkoja vähennetty, elikkä siinä oli jäänyt vielä käppiä. Tämähän ilmeisesti on juuri sitä, miksi ei tarpeeksi näitä tiettyjä kohdennettuja palveluja sitten löydy, kun laitospaikkoja on vähennetty enemmän kuin kotihoitopuolella on tarjontaa.

Vielä tästä kotihoidon hommasta:

Myös siinäkin on mielestäni virittämisen paikka, että vaikka jossakin paikassa käytäisiin viisi kertaa vuorokaudessa ja eri henkilöt tekevät näitä käyntejä eri osaamistasollaan, niin se ei välttämättä vielä ole se mitä asiakas tarvitsee. Ei ole mitään järkeä siinä, että kotona käydään pyörähtämässä ja kenelläkään ei ole aikaa sille ihmiselle, joka siellä kotona on ja odottaa niitä palveluja. Pikemminkin tarvittaisiin sellaisia monitoimiosaajia, jotka ehtisivät olla siellä perillä jonkun tunnin ja hoitaa montaa asiaa yhtä aikaa, että ei vain niin, että minun tehtäväni on vain laittaa lääkkeet ja toisen tehtävä on vain hoitaa pistokset ja kolmannen tehtävä on vain huolehtia puhtaudesta tai jotakin muuta, vaan että olisi monitoimiosaajia, jotka keskittyisivät siihen asiakkaaseen ja asiakas myös tuntisi sitten ne hoitajat paremmin.

Omaishoidosta sen verran, että jos yli 80-vuotias hoitaa puolisoaan omaishoitajana, niin tilanne on aika heikko. Se johtaa hyvin nopeasti sitten siihen, että he molemmat ovat laitoshoidon tarpeessa aika äkkiä. Kaksi tällaista tapausta olen nyt jo lähipiirissäni nähnyt. Kun omaishoito aloitetaan, toivoisin, että omaishoitajista pidettäisiin huolta ja käytäisiin useammin siellä kotona, vaikka kerran vuodessa katsomassa, onko se tilanne edelleen entinen vai onko se muuttunut. Molemmissa tapauksissa aina kummallekin tulee ikää lisää, sekä hoidettavalle että hoitajalle ja sitten ei enää loppupäässä varmaan pystytä takaamaan sitä omaishoitajankaan jaksamista.

Se mistä itse olen hyvin huolestunut, kun olen sairaaloita kiertänyt, on yksinäiset vanhukset, joilla ei ole omaisia joko ollenkaan tai läsnä tai he eivät piittaa vanhuksistaan, että miten he pärjäävät, miten he pystyvät hakemaan itselleen apua ja miten he pärjäävät täällä viidakossa, mihin sitten joutuvat, kun heillä ei sillä tavalla ole sitten edunvalvojaa tai tytärtä tai poikaa tai puolisoa siellä mukana.

Vielä yksi pointti, jos puheenjohtaja sallii.

Tässä maahanmuuttajakeskustelussa olen kuullut, että moni on haikaillut sitä, että pitää houkutella lisää maahanmuuttajia, että saadaan hoitajapula hoidetuksi, elikkä houkuteltaisiin maahanmuuttajia hoitamaan meitä, jotka täällä vanhenemme.

Mielestäni tässä asiassa on kaksi asiaa unohdettu. Ensiksi on se, että meillähän on jo kymmeniä tuhansia maahanmuuttajia, joita ei ole koulutettu tai joita ei ole työllistetty, eli meillä on jo työvoimaresurssi täällä, kun vain osattaisiin käyttää se hyväksi. Ja toinen seikka on se, että meillä on jo maahanmuuttajia, jotka ovat ikääntyneitä tai tulevat vielä ikääntymään ja myös he tarvitsevat palveluja. Täytyy nähdä myös se, että miten heidänkin palvelunsa pystytään järjestämään. Täällä on puhuttu paljon ruotsinkielisten vanhusten palveluista, mutta täysin unohdettu meidän maahanmuuttajiemme vanhustenpalvelut.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Sosiaali- ja terveyslautakunta ovat tehneet suuren ja arvokkaan teon vanhuspalveluohjelman valmistelussa vuosille 2006 - 2009. Lopputulematkin ovat varsin yhteneväiset.

Helsinkiläiset eläkejärjestöt ovat esittäneet huolensa siitä, että vanhusten määrän tulevasta voimakkaasta kasvusta huolimatta ikäihmisille ei ole esitetty omaa edushenkilöä.

Teen seuraavan toivomusponnen:

Hyväksyessään vanhuspalveluohjelman kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää vanhusasiamiehen viran perustamisen tarpeellisuuden.

Pitkäaikaisen sairaanhoidon vuodeosastolla on jatkuva pula sekä lyhyt että pitkäaikaisista sijaisista. Tämä ja muutoin tiukka mitoitus hankaloittaa vanhusten hyvän hoidon toteuttamista ja rasittaa henkilökuntaa.

Teen seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että pitkäaikaisen sairaanhoidon osastoilla henkilökunnan mitoituksen tulee olla terveyskeskusten johtoryhmän päättämällä tasolla.

Vanhuspalveluohjelmassa todetaan, että jatkossa vanhuspalvelujen kokonaisuuden suunnittelussa otetaan entistä kiinteämmin huomioon myös yksityisten senioriasuntojen tuotanto. Keskeisinä keinoina esitetään asumismuodon valintaa ja asuntojen rakenteellisia järjestelyjä. Tärkeätä on myös, että yksityisille senioriasunnoille varataan riittävästi rakennuspaikkoja.

Teen seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että yksityiselle senioriasuntotuotannolle pyritään varaamaan tarvetta vastaavasti tontteja.

Arvoisa puheenjohtaja.

Kannatan valtuutettu Ebelingin tekemää toivomuspontta ja valtuutettu Koskisen tekemiä toivomusponsia.

Fru ordförande. Rouva puheenjohtaja.

Först skall jag understöda dom två klämmar som ledamoten Dahlberg ställde i sitt gruppanförande.

Haluan ensin kannattaa valtuutettu Dahlbergin tekemiä ponsiehdotuksia.

Ja siihen yhteyteen, kun valtuutettu Luukkainen mainitsi maahanmuuttajien tulevasta ikääntymisestä myöskin ja että he tulevat tarvitsemaan hoitoa, niin nimenomaan tämänkin asian valtuutettu Dahlberg ryhmäpuheenvuoronsa lopussa mainitsi, eli että jos luodaan malleja vaikka ruotsinkielisille, niin samanaikaisesti löydetään toimivia malleja siitä, miten voidaan auttaa maahamme muuttaneita vanhuksia, että ainakin siltä osin tämä tuli katettua.

Bästa fullmäktigeledamöter.

Vi har ju ett koncist och bra program. Det är ganska allmänt hållet och en sak som det har kritiserats för är ju att mycket av det som finns där kostar och att alltför mycket i programmet är beroende av ekonomin. Men därför är det viktigt att vi kommer också med förslag och idéer som inte kostar så mycket och särskilt när det gäller den här punkt 1 om att upprätthålla funktionsförmågan genom samarbete mellan olika grupper - frivilligt samarbete - så behövs det olika förslag.

Det här att många är ensamma har vi hört och i någon taltur så nämndes det också betydelsen av att dom äldre har kontakt med yngre personer, men något konkret förslag har vi inte hört och vi vet ju att det finns modeller vad gäller t.ex. då när äldre har varit aktiva själva, dvs. dom vill ställa upp som klassmormödrar eller klassfarfädrar i olika skolor och så finns det också modeller där äldre frivilligt, som har sina släktingar, yngre, som bor på helt annan ort, har ställt upp som reservmormor eller reservmorfar för helt främmande barn och på det sättet visat att dom vill ha kontakt över åldersgränserna. Det som vi inte ännu har, så är när initiativet borde komma från dom yngres håll och då borde vi sätta det i ett system där vi borde ha ett samarbete mellan social- och utbildningsverket för att kunna förmedla yngre personer, skolelever som är intresserade av att umgås i någon form med äldre personer och jag kommer att göra ett klämförslag i anslutning till det.

Meillä on siis tiivis, mutta myös hyvin yleinen ohjelma edessämme ja siitä sitä on osittain myös kritisoitu plus tietysti siitä, että suurin osa toimenpiteistä maksaa aika paljon ja jää jonkin verran epäselväksi, mitä kaikkea pystytään toteuttamaan. Varsinkin ohjelman kohta 1, jossa puhutaan toimintakyvyn ylläpitämisestä ja vapaaehtoistyön tärkeydestä, eri tahojen välisen yhteistyön tärkeydestä, niin ne kaipaavat myös konkreettisia ideoita, jotka eivät välttämättä maksa niin paljon.

Yksinäisyydestä täällä on puhuttu paljon ja mainittiin nuoretkin yhdessä puheenvuorossa, mutta näitä ei sitten sen enempää kytketty toisiinsa. Tiedämme, että on paljon vanhempia ihmisiä, joiden sukulaiset asuvat aivan muualla, joilla ei ole sen takia mitään kytkyä nuoriin ihmisiin tai kontakteja ja päinvastoin, on sitten nuoria, joiden omat vanhemmat sukulaiset asuvat aivan muualla. Sen takia olen aika varma, että tässä on mahdollisuus keksiä myös keinoja, jotta nämä saatetaan yhteen. Meillähän on jo esimerkkejä siitä, miten vanhemmat ovat olleet aktiivisia ja vapaaehtoisesti toimivat eri koulujen luokissa luokkamummoina ja -vaareina ja myös sellaisia tapauksia, joissa vanhemmat ihmiset toimivat jollakin paikkakunnalla - taisi olla Hämeenlinna, jos en väärin muista - ns. varavaareina ja varamummoina nuorille, joilla ei ole vanhempia sukulaisia ja joiden vanhemmat eivät aina ehdi niin paljon olla heidän kanssaan kuin pitäisi. Eli tarvittaisiin jonkinnäköinen järjestelmällinen juttu sen osalta, että miten nämä saatetaan yhteen. Silloin tarvitaan yhteistyötä mielestäni sosiaali- ja opetusviranomaisten kesken. Sosiaalipuolella tiedetään, mitkä vanhukset ovat sellaisia, jotka ehkä osittain saavat kaupungin palveluita, mutta olisivat kuitenkin kiinnostuneita vähän tällaisesta vapaamuotoisemmastakin yhdessäolosta ja nimenomaan nuorten ihmisten kanssa, ja opetusvirasto tietysti sen takia, että tästä pitäisi tehdä jonkinnäköinen järjestelmällinen homma, joka myös pystyy välittämään ja kenties, vaikka se olisi vapaaehtoinen, osittain myös laittaa nykyisen opetussuunnitelman, jossa puhutaan myös tästä paikallisesta otteesta.

Tämän takia - puheenjohtaja - teen yhden ponsiehdotuksen, joka kuuluu seuraavasti:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että sosiaali- ja opetusvirasto yhteistyössä selvittävät mahdollisuutta vapaaehtoisen ja mahdollisesti osittain opetukseen integroidun ystäväoppilaidenvälitysjärjestelmän luomiseksi yläasteen 9-luokan ja/tai lukion oppilaille, jotka säännöllisesti tapailisivat yksin asuvia vanhuksia.

Stadsfullmäktige förutsätter att social- och utbildningsverken i samarbete utreder möjligheten att skapa ett system - möjligen delvis integrerat i undervisningen - för förmedling av frivilliga vänelever från högstadiets 9nde klass och/eller gymnasiet, som regelbundet kunde träffa ensamstående äldre.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Aluksi kannatan valtuutettu Puhakan ponsiesityksiä.

Valtuutettu Puhakka esitti ryhmäpuheenvuorossaan, että ikääntymisen näkökulma on otettava huomioon palvelujen tuottamisessa ja kaupunkisuunnittelussa läpäisyperiaatteella. Hän totesi, että esteettömän liikkumisen on oltava lähtökohta kaikessa suunnittelussa ja että Helsingin tulee tukea eri-ikäisten "sekoittumista" eikä saa rakentaa erillisiä palveluja ja maailmoja eri-ikäisille helsinkiläisille.

Yksi tärkeimmistä keinoista tukea eri-ikäryhmien yhteiseloa yhdessä ja samassa maailmassa on esteettömän asumisen varmistaminen, josta täällä on tänäkin iltana paljon puhuttu. Strategisissa linjauksissakin todetaan kotona asumisen tukemisen yhteydessä, että esteetöntä asumista kehitetään kotona asumisen edistämiseksi.

Hyvät valtuutetut.

Esteettömyyteen on muistettava panostaa sekä kaupungin omissa vuokra-asunnoissa että kaikissa muissakin asuinrakennuksissa. Esteettömyys ei ole vain ikääntyvien tai vain ikääntyvien ja eri tavoin vammaisten ihmisten etu, vaan kaikkien asukkaiden, kaikkien kaupunkilaisten etu. Esimerkiksi riittävän suuresta ja helppokäyttöisestä ja hyvin suunnitellusta hissistä hyötyvät yhtälailla pienten kaksosten vanhemmat kuin pyörätuolilla liikkuvat ihmiset sekä ne, jotka asuvat talossa että ne, jotka siellä kyläilevät tai asioivat. Tällä hetkellä Helsingissä on luvattoman paljon vanhoja asuintaloja, joissa ei ole lainkaan hissiä.

Teen seuraavat kaksi toivomuspontta.

Ponsi 1:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsingin kaupunki parantaa omien vuokra-asuntojensa esteettömyyttä niin, että ikääntyvät vuokralaiset voivat asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.

Ponsi 2:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsingin kaupunki selvittää nykyistä tehokkaampia ja uusia tapoja tukea esteettömien hissien rakentamista Helsingin hissittömiin asuintaloihin.

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.

Vanhuspalveluohjelma ei mielestäni ole erinomainen, mutta sen kanssa voi elää. Se antaa suunnan seuraavien vuosien toiminnalle, luvaten helsinkiläisille ikäihmisille mahdollisuuden asua ja vanheta turvallisesti.

Olen sosiaalilautakunnan jäsenenä ollut itse mukana ohjelmaa tekemässä. Ohjelma on muuttunut hyvään suuntaan ensimmäisestä versiostaan. Ensimmäisessä versiossa ei esimerkiksi hoitohenkilökuntaa mainittu lainkaan, vaikka ammattitaitoinen henkilöstö on koko ohjelman selkäranka.

On myös erittäin valitettavaa, että ohjelmasta puuttuu kokonaan dementiaa sairastavien ikäihmisten hoidon selvitys ja suunnitelma. Sairastaahan helsinkiläisistä yli 65-vuotiaista ikäihmisistä dementiaa arvion mukaan vuonna 2004 6 000 - 7 900 henkilöä ja vuonna 2009 6 000 - 8 400 henkilöä. Dementoituneella vanhuksella saattaa dementia olla ainoa hallitseva sairaus ja hänen toimintakykynsä liikkumisen suhteen on kunnossa. Hän ei vain hallitse ympäristöään eikä aina tiedä, miten toimia, varsinkin vieraassa ympäristössä. Helsingissä on tällä hetkellä liian vähän dementiayksiköitä, eri pienryhmäkoteja. Sopivaa turvallista hoitopaikkaa odotetaan niin kotona, akuuttisairaaloiden vuodeosastoilla kuin pitkäaikaisosastoillakin.

Siksi esitän seuraavan ponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että terveyskeskus ja sosiaalivirasto kartoittavat yhdessä budjettikauden 2006 aikana dementiayksiköiden tarpeen ja ryhtyvät toimenpiteisiin riittävien ryhmäkotien ja palvelutalopaikkojen rakentamiseksi dementiaa sairastaville vanhuksille.

Hoitohenkilökunta on sosiaali- ja terveyssektorilla kovilla tänä päivänä. Henkilöstö ikääntyy, työ on henkisestä ja myös fyysisesti raskasta eikä sitä arvosteta. Myös henkilöstöpula näkyy ja tuntuu molemmilla sektoreilla.

Yleisessä keskustelussa arvostetaan tällä hetkellä huomattavasti enemmän sosiaalipuolen vanhuspalveluja. Tänä päivänä puhutaan terveyspuolen pitkäaikaissairaaloiden potilaiden makuuttamisesta.

Pitkäaikaissairaaloissa työskentelee tällä hetkellä kuitenkin noin 1 000 hoitajaa. Eivät he käy työpaikoillaan makuuttamassa vanhuksia, vaan tekevää hyvää ja kuntouttavaa työtä vanhusten parissa, kouluttaen itseään jatkuvasti. Vanhuspalvelujen työvoimapula pahenee eikä nuoria voi moittia siitä, ettei työ vanhusten parissa kiinnosta, jos työtä ei yleisesti arvosteta.

Tästä syystä esitän kaksi toivomuspontta tilanteen parantamiseksi.

Ponsi 1:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että sosiaali- ja terveyssektorin hoitohenkilöstön saatavuuden varmistamiseksi neuvotellaan ns. Helsinki-lisän maksamisesta hoitohenkilöstölle, koska matalan palkkatason takia eläminen, asuminen ja työssä käynti Helsingissä on hoitoalalla erittäin vaikeaa.

Ponsi 2:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupungin sisällä kartoitetaan mahdollisuudet vuokrata sekä sosiaali- että terveyssektorin hoitohenkilöstölle kohtuuhintaisia työsuhdeasuntoja jo alkaneen ja tulevaisuudessa kasvavan henkilöstöpulan ehkäisemiseksi.

Ikäihmisten turvallisen kotona asumisen tukemisessa on hyvän ja laadukkaan kotihoidon lisäksi erittäin keskeisellä sijalla omaishoito. On tärkeää, että omaishoitoa arvostetaan ja omaishoitajien jaksamista tuetaan riittävästi. Jaksamisen tukena tulee olla riittävä määrä vanhusten päiväpaikkoja ja mahdollisuus saada hoidettava lyhytaikaisjaksolle joko sairaalaosastoille, vanhainkotiin tai pienryhmäkoteihin.

Kaikki omaishoitajat ja hoidettavat eivät kuitenkaan voi tai halua viedä hoidettavaansa laitoshoitoon lakisääteisten vapaapäiviensä ajaksi. Siksi omaishoitajien jaksamista pitää tulevaisuudessa tukea monimuotoisia vaihtoehtoja tarjoten.

Tästä syystä esitän seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että omaishoitajien jaksamista tuetaan monimuotoisesti. Omaiset hoitavat kotioloissa hyvinkin vaikeasti sairaita henkilöitä. Tästä johtuen tulisi selvittää, onko mahdollista, että tietyissä tilanteissa voitaisiin hoito viedä kotiin esimerkiksi kolmivuorotyönä omaishoitajan lakisääteisten lomapäivien ajaksi.

Lopuksi kannatan valtuutettu Anttilan kaikkia ponsia.

Arvoisa puheenjohtaja.

Kannatan valtuutettu Molanderin tekemiä ponsiesityksiä.

Ja ihan muutama sana tästä vanhuspalveluohjelmasta ja tästä keskustelusta:

Sinänsä yhdyn niihin kiitoksiin, joita on esitetty tästä ohjelmasta. Kyllä tämä ohjelmaa kuitenkin tarjoaa ihan kelpo pohjan strategisine linjauksineen, minkä pohjalta vanhusten palveluita voidaan jatkokehittää.

Tätä keskustelua on ollut myös siksi mielenkiintoista seurata, että itselläni - niin kuin monella muullakin - on hyvinkin tuoreita kokemuksia lähisukulaisen kautta Helsingin vanhuspalvelutoiminnasta ja voi sanoa, että pelkästään positiivisia kokemuksia ei ole. Positiivista on ehkä se, että kyllä palveluita sitten lopuksi saa. Negatiivista on se, että se vaatii omaiselta aikalailla sinnikkyyttä ja jaksamista ja joskus vähän sitä nyrkin iskemistä pöytäänkin noin kuvaannollisesti. Tosiasia on kuitenkin se, että kaikilla Helsingin vanhuksilla ei niitä lähiomaisia ole ja sellaista lähipiiriä, joka on mukana hakemassa ja etsimässä niitä ratkaisuja ja sillä tavalla aktiivisesti tukena. Pidän hyvin keskeisenä, voi sanoa, että ongelmana ja haasteena meille täällä Helsingissä, että pystymme tasa-arvoiset palvelut ja tasa-arvoisen kohtelun kaikille vanhuksille tarjoamaan riippumatta siitä, löytyykö lähiomaisia ja asuuko vanhus yksin ja onko hänellä tukijoita ja auttajia tässä suhteessa.

Arvoisa rouva puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.

Väestön ikääntyessä fyysisen toimintakyvyn merkitys terveyden ja itsenäisen selviytymisen osana korostuu. Vähentynyt fyysinen aktiivisuus ennakoi liikuntakyvyn rajoittumista. Sydämen toiminnanvajaus, artroosit, Parkinsonin tauti ja ylipaino ovat esimerkiksi kaikki niitä diagnooseja ja vaivoja, jotka kuormittavat kaupungin terveydenhoitoa ja joihin kuntoutuksella voi erittäin hyvin vaikuttaa. Yksittäisistä kunto-ominaisuuksista selkeimmin toimintakykyä heikentävä tekijä on lihasmassan menetyksestä johtuva lihasvoiman heikkeneminen, johon tutkitusti voidaan vaikuttaa ravitsemuksella, vitamiinilisällä ja voimaharjoittelulla. Näitä kokeiluja meillä jo omissa vanhustenhuolto- tai hoitopaikoissamme tehdäänkin. Ongelma tällaisissa tapauksissa korostuu, mitä vanhempana joutuu esimerkiksi leikkauksen takia vuoteeseen.

Ikääntyvien ohjatulle terveysliikunnalle on jo olemassa sosiaali- ja terveysministeriön laatimat laatusuositukset. Ikäihmisten liikunnan laadun tunnusmerkkejä ovat mm. yksilöllisyys, turvallisuus ja hyvät arviointikäytännöt. Liikuntakykyä kohottava ja samalla toimintakyvyn alenemista ennaltaehkäisevät toimet kannattaakin suunnata jo 65 vuotta täyttäneisiin, jotka ovat vielä aktiivisessa iässä ja joiden määrä tulevina vuosina kasvaa eniten. Terveyskeskuksen tai liikuntatoimen lihasvoima-, tasapaino- ja kaatumisklinikat ym. terveysliikuntatoiminta voidaan toteuttaa myös hyvin yhteistyöllä kolmannen sektorin, esimerkiksi erilaisten potilasjärjestöjen kanssa. Pääasia, että liikuntapalvelut ja kuntoutuspalvelut ovat mahdollisimman helposti saavutettavissa ja tasapuolisesti kaikissa kaupunginosissa.

Tulevaisuudessa on saatava liikkeelle myös ne, jotka ovat liikunnallisesti passiivisia, eivätkä välttämättä tiedosta toimintakykynsä heikkenemistä. Heidän löytämisensä on haaste esimerkiksi ennaltaehkäiseville kotikäynneille, jotka ilokseni löysin kaupunginhallituksen ehdotuksesta sekä kotihoidon työntekijöille. Helposti toistettavat, riskitekijät tarpeeksi ajoissa näyttävät toimintakykymittarit, mm. 80-vuotiaiden sosiaalipalvelutakuun yhteydessä ovatkin valtakunnallisesti jo kehitteillä.

Vanhuspalveluohjelmassa esiin tuotu ehdotus kuntoutuksen tehostamiseksi myös pitkäaikaispaikoilla ja vanhainkodeissa on tärkeää myös henkilöstön työkyvyn säilymiselle. Mahdollisimman liikuntakykyinen hoidettava on myös fyysisesti helpompi hoidettava. Lyhytaikaiset hoitojaksot, vanhainkodit, pitkäaikaissairaalat tarvitsevat ehdottomasti lisää kuntoutusvirkoja ja liikkumiseen aktivoijia. Vapaaehtoishoidon vapaaehtoistyöllä voitaisiin sitäkin asiaa yrittää hieman parantaa.

Geriatrisen hoidon ammattirakennetta täytyy uskaltaa arvioida uudelleen ennen kuin 50 % työvoimasta jää eläkkeelle. Toimipaikka- ja oppisopimuskoulutuksella voimme kenties saada laadukasta työvoimaa vanhustyön ammattilaisiksi. Kotihoidon ja kotipalvelun työnkuvaa ja järjestämistä on edelleen kehitettävä niin, että asiakkaan luona ei juoksuteta monia eri työntekijöitä. Tarvittavien työtehtävien sisältö maksetun ajan puitteissa pitäisi olla asiakkaan tarpeista lähtevää. Jotenkin kaipaan vanhan ajan kotisisaria ja kodinhoitajia takaisin.

Heikkokuntoisille tarkoitetut kuljetuspalvelut yhdistettynä päiväkeskustoimintaan ja liikuntapalveluihin pääsyyn tukevat yhteisöllisyyttä, estävät yksinäisyyttä ja ennen kaikkea vähentävät mieliala- ja unilääkkeiden käyttöä.

Teenkin ponsiehdotuksen vanhuspalveluohjelmaan liittyen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että vanhainkotien ja pitkäaikaissairaaloiden fysioterapiahenkilöstöä lisätään seuraavilla budjettikausilla helpottamaan hoitohenkilöstön työtä parantamalla hoidettavien liikkumiskykyä.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Vanhuspalveluohjelman yksi visio on, että helsinkiläiset vanhukset luottavat saavansa palveluja tarvitessaan. Tämä on mielestäni hyvin tärkeä visio. Luottamus on se, joka tuo arkeen turvaa. Hyvä hoiva ei toteudu kuitenkaan ilman riittäviä määriä euroja.

Toivon, että me kaikki valtuutetut muistamme tämän asian, kun päätämme ensi vuoden budjetista lopullisesti. Määrärahojen riittävyydessä on tärkeätä huomioida, että ennaltaehkäisevään työhön varataan riittävät määrärahat. On huolehdittava myös siitä, että paikkoja ei ruveta vähentämään, jos korvaavaa palvelua ei ole olemassa ja että uusia hoitopaikkoja voidaan luoda, jos niitä tarvitaan. Hyvä hoiva ei toteudu myöskään ilman riittävää määrää hoivaavia käsiä.

Henkilöstöpulan kanssa ollaan käsittääkseni jo hälyttävässä tilassa. Kyse ei ole niinkään vielä ainakaan siitä henkilöstöpulasta, jonka Suomea uhataan koittavan lähivuosina eläköitymisten tai alhaisen syntyvyyden johdosta. Kyse on enemmänkin työn houkuttavuudesta, työn raskaudesta ja kehnosta palkkauksesta. Työn raskauteen vaikuttaa paljon se, miten hyvin työssään kokee onnistuneensa, miten hyvin kykenee vastaamaan vanhuksen tarpeisiin, huolehtimaan vanhuksen päivittäisestä ravinnosta, puhtaudesta ja mahdollisuuksista ulkoilla ja seurustella muiden ihmisten kanssa. Hoivatyötä tekevät ovat usein hyvin sitoutuneita työhönsä. Hoivatyötä ei voi tehdä hutiloiden. Alhainen henkilöstömitoitus pakottaa työntekijät hoitamaan pelkästään välttämättömiä rutiinitehtäviä, ja henkilöstö kantaa tästä jatkuvaa huonoa omaatuntoa. Tämä seikka myös nakertaa työntekijöiden ammattiylpeyttä ja osalle henkilökuntaa se varmaan vaikuttaa siihen, että hakeudutaan muihin tehtäviin.

Työntekijöiden palkkauksen kohentamisen keinoja on selvitettävä laajasti. Selvittää tulee myös, miten Helsingin työsuhdeasuntojen määrää voidaan lisätä ja niiden vuokran tasoa alentaa.

Työllä pitää tulla toimeen. Työllä tulee voida myös elättää omaa perhettä ja rakentaa oman ja perheen tulevaisuutta.

Tutkijat heittivät äskettäin eräässä vanhuspalveluohjelmaa käsittelevässä tilaisuudessa, että nykyajan nuoret eivät ole edes kiinnostuneita vanhustyöstä. Eivät ole koskaan olleet, muistan erään kokeneen sosiaalipuolen entisen virkamiehen sanoneen. Myös tätä asiaa on vakavasti pohdittava.

Mistä helsinkiläiset saavat vanhuspalvelujen työntekijät, mikäli alaa ei onnistuta tekemään houkuttelevaksi nuorille? Vanhustyö alkaa yleensä kiinnostaa työntekijöitä siinä vaiheessa, kun he itsekin ovat vähän vanhempia ja elämänkokemus ja viisaus ovat karttuneet. Työntekijöiden olisi kuitenkin hyvä olla eri-ikäisiä, sillä vanhustyö on myös fyysisesti hyvin raskasta.

Vanhuspalveluohjelmassa kehotetaan valmistautumaan monikulttuuriseen vanhustyöhön. Tulevaisuudessa tulee varautua tarjoamaan hyvää hoivaa myös meidän ikääntyvälle maahanmuuttajataustaiselle väestölle. Suomalaiset maahanmuuttajat ovat keskimäärin varmasti melko nuoria, mutta aikanaan hekin tulevat vanhusikään. Valmiiksi iäkkäitä maahanmuuttajia tulee Suomeen myös perheiden yhdistämisien kautta.

Yksi tapa varautua monikulttuuriseen vanhustyöhön on tehdä vanhusten hoivatyötä tunnetuksi ja houkuttelevaksi myös maahanmuuttajataustaisten kansalaisten keskuudessa. Maahanmuuttajilla on sellaista kielitaitoa, mitä monellakaan suomalaisella ei ole. Maahanmuuttajataustaiset työntekijät voivat auttaa myös muita ymmärtämään erilaisten kulttuurien tapoja ja käytänteitä. Maahanmuuttajissa meillä on myös valmista potentiaalista työvoimaa. Toisen polven maahanmuuttajat ovat usein valmiiksi kielitaitoisia ja suomalainen kulttuurikin on heille tuttua. Tällä kielitaidolla tässä siis tarkoitan, että he puhuvat valmiiksi jo sujuvaa Suomea. Kiinnostusta mm. lähihoitajakoulutukseen on enemmän kuin maahanmuuttajille on tällä hetkellä varattu aloituspaikkoja.

Monikulttuuriseen vanhustyöhön varautuminen vaatii vuorovaikutusta ja hyvää yhteistyötä suomalaisten ja maahanmuuttajien kesken. Monikulttuurinen työ vaatii sopeutumista, ei ainoastaan uudelta tulokkaalta, vaan jo alalla valmiiksi olevilta.

Vanhuspalvelujen kehittäminen, hyvän hoivan turvaaminen ja työntekijöiden jaksamisen ja saatavuuden turvaaminen vaatii monenlaisia yhtäaikaisia toimenpiteitä.

Lopuksi haluan kannattaa kaikkia valtuutettu Aarnipuun ja valtuutettu Mäen tekemiä ponsiehdotuksia.

Kiitoksia tästä arvon noususta. Ajattelin vaatimattomasti puhua paikaltani. Mutta vaatimattomuus ylentää.

Puheenvuoroni on kooste seuraavista asioista:

Ilmoitan kannattavani valtuutettu Asko-Seljavaaran ponsia sekä valtuutettu Johanssonin pontta ja valtuutettu Karhuvaaran ponsia.

Arvoisa rouva puheenjohtaja, hyvät valtuustotoverit.

On myönteistä, että me käsittelemme täällä palveluohjelmaa. Mitä tuo sana "palveluohjelmat" kaiken kaikkiaan tarkoittaakin? Täällä vähän sitä arvosteltiin, kun siinä luki "vanhuspalveluohjelma". Mutta minun mielestäni se on myönteisesti kirjoitettu asia tähän. Ja kun puhutaan palveluista, niin se tietää sitä, että niitä tullaan kaikella tavalla saamaan ja me tulemme itse kukin, jos me niitä tarvitsemme, niin olemme varmasti onnellisia ja tyytyväisiä.

Täällä on tänään puhuttu paljon vanhuspalveluasiamiehen palkkaamisesta.

Todettakoon tähän, että se on hyvä asia ja tarpeellinen. Sitä todella tarvitaan. Ja miten siinä sitten menetellään, miten se saadaan, niin se olkoon sitten auki oleva asia. Itse olen tehnyt tästä asiasta talousarvioaloitteen. Sitä on täälläkin esitetty valittavaksi suoraan seuraavassa valtuuston kokouksessa, joka olisi tietysti helpotus, jos se menisi jo siinä vaiheessa lävitse. Mutta jos ei, niin sitten viimeistään silloin, kun talousarviota vuoden lopulla käsittelemme, niin tämä asia nousee uudelleen esiin. Toivon, että valtuutettu Koskisen ponsi tässä asiassa tuo tulosta jo seuraavassa kokouksessa.

Täällä on paljon puhuttu siitä, että tämä on hyvä ohjelma.

Se saattaa sitäkin olla. Mutta itseäni ainakin jää tässä raapimaan tai kaipaan sitä, että vanhusneuvostoa ja eri eläkeläisjärjestöjä ei ole riittävästi kuunneltu tämän asian valmistelun yhteydessä. Näihin asioihin, arvoisat paikalla olijat, toivoisin jatkossa selkeää parannusta. Koska meillä olisi asiantuntemusta näissäkin asioissa ihan ilmaiseksi saatavissa, niin miksi me emme käyttäisi sitä?

Erityisen tärkeää - niin kuin täällä on tänään monessa puheenvuorossa tullut esille - on turvallisuus.

Se on meille kaikille tärkeä asia, mutta erityisesti meille, jotka olemme jo iäkkäämpiä. Meille se on hyvinkin tärkeätä, että kun me olemme päivälenkillä, onko se sitten aamulla, päivällä tai illalla, niin se reitti, mitä me käytämme hyväksi, että se on tähän vuoden aikaan hyvin aurattu, hiekoitettu, siellä pitää olla valaistusta ja siellä täällä penkkejä, jossa voimme sitä kipeää selkää tai lonkkaa - niin kuin tänäänkin on tullut esille - lepuuttaa ja tätä kautta saada taas jatkomatkalle niitä voimia lisää. Elikkä turvallisuuteen liittyy monia asioita. Siihen liittyy koti ja siinä kodissa on se kodin henki ja lämpö. Ne ovat meille monelle tärkeitä asioita, että kotimme, jossa asumme, on riittävästi lämmöllä turvattu.

Naapurikunnissa, tai naapurikunnassa - ei voi puhua kuin yhdestä kunnasta - on monessa asiassa nimitetty vastuuhenkilö. Toivoisin, että tässä asiassa nimittäisimme jonkun vastuuhenkilöksi, jota voisimme kiittää ja jos sellainen tilanne tulee eteen, että on moittimista, voisimme osoittaa häntä sormella ja sanoa, miksi et ole tätä asiaa hoitanut kuntoon. Se olisi mielestäni paikallaan oleva asia tässä asiayhteydessä. Monen muunkin asian kohdalla meillä saisi tällainen vastuuhenkilö olla, ettei käy niin kuin usein käy, että sanomme, että kyllähän minä, mutta kun se lautakunta ja lautakunta sanoo, että kyllähän me, mutta kun se kaupunginhallitus ja kaupunginhallitus sanoo, että kyllähän me, mutta kun se valtuusto on näin päättänyt asioista. Olisi hyvä, että olisi vastuuhenkilö, joka kunkin asian kohdalla olisi se henkilö, joka sitten hoitaisi niin, että tuo asia juoksee oikealla tavalla eteenpäin.

Tämänkaltaisia ajatuksia tähän palveluohjelmaan - tähdennän sanaa "palvelu" - toivoisin vielä parannuksia ja että jatkossa huomioisimme nuo näkemykset, jotka toin esille, että käyttäisimme organisaatioomme valittua vanhusneuvostoa hyväksi ja muita Helsingissä toimivia eläkeläisjärjestöjä. Näin, arvoisa puheenjohtaja.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja arvoisa edellinen puhuja.

Kyllä tässä asiassa vanhusneuvostoa on aika paljon kuultu ohjelman valmisteluvaiheessa.

Mielestäni tätä ohjelmaa - tai strategiapaperia - on käsitelty varsin perinpohjaisesti sekä sosiaalilautakunnassa, vanhusneuvostossa että myöskin terveyslautakunnassa. Tekivätpä kyseiset lautakunnat yhteisen matkan Tanskaan tutustumaan sen maan vanhuspalveluihin ja siihen, miten niitä on järjestetty. Sitä on kovasti täällä tänään kyselty, että näkyykö sen matkan jälki jotenkin tässä ohjelmassa. Kyllä ainakin minun mielestäni se näkyy oikein hyvin.

Jos vetää yhteen niitä puheenvuoroja, mitä täällä tänään on käytetty ja toisaalta ajattelee omaa mielipidettään tästä asiasta, niin kyllähän tämä vanhuspalveluohjelma on melkoisen hyvä. Jotain kritiikkiä toki on esitetty, mutta kokonaisuutena voi sanoa, että lautakunnat tässä mielestäni aivan hyvin ovat onnistuneet.

Sitten muutamia huomioita vanhuspalveluohjelmasta ja helsinkiläisten vanhusten nykytilasta ja toisaalta myöskin tulevaisuudesta.

Kuten tämän vanhuspalveluohjelman tausta-aineistosta käy ilmi, tulee kuluvien vuosien aikana nimenomaan niiden nuorten vanhusten määrä Helsingissä kasvamaan. Tämän käsillä olevan ohjelman painopiste onkin siten oikeutetusti kuntouttavassa toiminnassa, kotipalveluissa ja kotona asumisen tukemisessa. Todellinen haaste on lisätä ikäihmisten hyvinvointia, terveyttä ja arjen askareissa selviytymistä siten, että sen ympärivuorokautisen hoivan tarve vähenee.

Tämän käsittelyssä olevan ohjelman tiimoilta on sosiaali- ja terveyslautakunta pitänyt yhteisiä iltakouluja, kuullut vanhusneuvostoa ja tehnyt jopa sen matkankin, josta jo äsken mainitsin. Hallinnollista yhteistyötä ohjelman valmistelussa on siis tehty runsaasti ja varmasti enemmän kuin aikaisemmin. Yhteistyön ylettyminen käytännön työhön on usein kuitenkin mielestäni vielä vajavaista. Sosiaali- ja terveysviraston arkipäivän toiminnassa tulisi muistaa ajatus yhteisistä vanhuksista.

Vanhuspolitiikkaa on Helsingissä pitkään leimannut paradoksaalinen ajatus vanhuksista väärillä paikoilla. On olemassa terveyskeskuksen paikkoja, sosiaalitoimen paikkoja ja sitten on olemassa niitä kaikkein kalleimpia siinä kaikkein kalleimpia siinä kaikkein kalleimmassa hotellissa eli HUSin paikkoja.

Viimeistään tämän vanhuspalveluohjelman myötä on mielestäni päästävä eroon mittavista sakkomaksuista ja vuodeosastolla paikkaa jonottavista vanhuksista. Oleellista vanhusten hoidossa ei ole se, onko paikka sosiaali- vai terveystoimen järjestämä, vaan se, että jokaisella vanhuksella on tarkoituksenmukainen ja hänelle sopiva palvelumuoto. Tarkoituksenmukainen paikkojen järjestäminen on kokonaistaloudellisesti edullisempaa kuin väärässä paikassa jonottaminen tai väärässä paikassa makaaminen. Terveyskeskusvuodeosaston sängyssä halvemman ja kevyemmän paikan jonottaminen on sanalla sanoen typerää. Makuuttamalla vanhuksia huononnamme heidän kuntoaan, laitostamme ja lisäksi altistamme infektioille ja kaikkea muuta sellaista. Kuten jo aikaisemmin on todettu, vanhukset ovat yhteisiä hallintokuntaan katsomatta.

Tämä vanhuspalveluohjelma on mielestäni inhimillinen paperi, jos nyt paperi voi inhimillinen olla. Lähtökohtana on kotona asuminen, ja kotona myös vanhukset haluavat asua. Tutkimuksen mukaan suurin osa vanhuksista toivoo ikääntyvänsä kotona ja saavansa sinne myös tarvitsemiansa palveluita. Tämän vanhuspalveluohjelman sisältö ja suuntaviivat on asetettu vanhusten omien toiveiden ja tarpeiden mukaisiksi. Kiitos siitä valmistelijoille, jotka heitä ovat paljon kuulleet.

Kuten muidenkin ihmisten, on vanhusten kotien oltava tarkoituksenmukaisia ja elämiseen hyvin soveltuvia. Kannatan lämpimästi valtuutettu Asko-Seljavaaran ajatusta vanhuuden kodeista.

Haluankin tässä yhteydessä kannattaa molempia valtuutettu Asko-Seljavaaran ponsia.

Kun kotona asuminen käy mahdottomaksi palvelutarpeen ja turvattomuuden lisääntyessä, on tärkeää, että pystymme tarjoamaan vanhuksille ympärivuorokautista hoivaa sairaaloiden ulkopuolella.

Mielestäni on epäinhimillistä asua sairaalassa. Kukaan meistä ei varmasti haluaisi asua sairaalan vuodeosastolla. Tämän ohjelman asettamaa suuntaviivaa seuraten on mielestäni luovuttava osastoterveyskeskuksen vuodeosastopaikoista, vahvistettava kotihoitoa, palveluasumista ja vanhainkoteja. Uudenlaisten vanhustenkeskusten pilotointi on lähitulevaisuudessa tärkeää. Kannatan lämpimästi sitä ajatusta palvelukeskuksesta, jossa ikäihmiset voisivat asua palvelutarpeestaan riippumatta. Keskuksessa hoivan määrä lisääntyisi ihmisen ikääntyessä ja palvelutarpeen lisääntyessä jopa ympärivuorokautiseen hoivaan saakka. Se olisi siis vanhuksen koti eikä mikään keskus, jossa vierailtaisiin. Tärkeintä ikäihmisten palveluita kehitettäessä on muistaa, että vanhuksen koti ei ole sairaalassa.

Vanhusten yksinäisyys on suuri haaste, jota ei tässä salissa ratkaista, vaikka kuinka yritettäisiin. Yksinäisyyttä ei voi ratkaista poliittisilla päätöksillä tai poliittisilla puheilla eikä myöskään hallinnollisilla ratkaisuilla. Siihen tarvitaan muutos yksittäisten ihmisten ajattelussa ja tavoissa toimia. Tarvitaan lisää yhteiskunnallista keskustelua aiheesta.

Arvoisa puheenjohtaja.

Sen verran valtuutettu Rädylle, että tämä vanhusneuvoston kuulemattomuus ei ollut omaa keksintöäni, vaan se tuli aivan muualta taholta. Uskoisin, että se tuli niin varmalta taholta, että se pitää myös paikkansa.

Mutta äsken kun puhuin, unohtui mainita nämä palveluasumiset.

Niihin tulisi erityisesti kiinnittää, myönteisessä mielessä huomio. Mielestäni kaupungin taholta on kiinnitetty kyllä huomiota, mutta on kiinnitetty niitä tarvitsevien ihmisten kannalta kielteisesti. Elikkä niitä voitaisiin rakentaa lisää. Moni ihminen haluaisi siltä alueella, missä on ikänsä asunut tai pitkään asunut, palvelutalon, palveluasumisen ja haluaisi olla tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Sen vuoksi niitä tarvitaan ympäri kaupunkia ja yhä enempi. Ne eivät - tässä vaiheessa ainakaan - yhteiskunnalle kuitenkaan maksaisi yhtään mitään. Niille löytyisi rakentajia monelta eri taholta.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Vanhuspalvelut ovat luonteeltaan universaaleja eli ne on tarkoitettu kaikille apua tarvitseville vanhuksille. Tarve on siis ratkaiseva, ei vanhuksen taloudellinen asema. Vaikka vanhuspalvelut ovat kuntien vastuulla, ne ovat määrärahasidonnaisia. Oikeus saada palveluja vaihtelee kunnasta toiseen eikä ole välittömästi riippuvainen apua tarvitsevan ikäihmisen toimintakyvystä. Selvästikin edellytykset säätää lailla uusia vahvoja subjektiivisia palveluoikeuksia vanhuksille ovat vähäiset. Mitä siis pitäisi tehdä? Ainakin pitäisi vahvistaa oikeudellisesti apua tarvitsevien vanhusten mahdollisuuksia saada asiansa arvioitavaksi. Näin on onneksi tehtykin, kun 1.3.2006 astui voimaan uusi vanhustenhoitolaki, johon täällä on jossakin kohtaa jo viitattu.

Pidän hyvänä tätä valtuutettu Kaunolan esittämää ajatusta vanhusasiamiehen tai vanhusasiavaltuutetun viran perustamisesta, josta itsekin olen tehnyt aloitteen.

Olen sitä mieltä, että tällainen vanhusasiamies pitäisi saada valtakunnalliselle tasolle samaan tapaan kuin meillä on potilasasiamies tai lapsiasiavaltuutettu, jollei sitä Helsinkiin saada.

Väestön ikääntyessä dementoituneiden vanhusten osuus vanhusten joukossa lisääntyy. Suomessa on tällä hetkellä 113 000 dementoitunutta ihmistä. Heistä reilut puolet asuu kotona. Vuosittain noin 13 200 suomalaista sairastuu johonkin dementoivaan sairauteen.

Tutkija Ulla Eloniemi-Sulkava Vanhustyön Keskusliitosta kirjoittaa, että dementoituneiden kotihoidon kehittämistä voidaan perustella kolmesta eri näkökulmasta: yhtäältä dementoituneen oikeudella asua kotona. Toisaalta perheen toiveella saada pitää dementiaan sairastunut kotona ja kolmanneksi yhteiskunnan hyödyn näkökulmalla.

Dementoituneiden määrän lisääntymisellä on huomattavia taloudellisia vaikutuksia. Stakesin tuore tutkimus "Suomalaisten hyvinvointi 2006" osoittaa, että suurin osa suomalaisista vanhuksista haluaa edelleen elää vanhuutensa omassa kodissaan. Näin on myös dementiaa sairastavien laita. Samaan aikaan myös kustannuslaskelmat osoittavat, että dementoituneen avohoito ja kotona asumisen pidentäminen on yhteiskunnan edun mukaista.

Kun Helsingissä pyritään vähentämään laitoshoitoa, niin olennainen kysymys onkin se, miten dementoituneen vanhuksen kotona asumista voidaan turvallisesti kannattaa, miten sitä voidaan laadukkaasti pidentää?

Dementoituneet ovat hoitoa tarvitsevien vanhusten joukossa kokonaan oma ryhmänsä, joiden kotihoito pitäisi suunnitella kokonaan erikseen. Kaikki dementoituneet eivät tarvitse laitoshoitoa.

Julkisen sektorin palvelun tarjonnassa ei ole kattavasti huomioitu dementoituneiden kotihoidon aiheuttamia erityistarpeita. Sama puute vaivaa valitettavasti myös Helsingin kaupungin uutta vanhuspalveluohjelmaa, josta täällä tänään on puhuttu. Tämä siitä huolimatta, että dementiahoidon tarpeen kasvu ja sen aiheuttamat kustannukset on tulevan vanhuspolitiikan vaikein ja kenties ratkaisevin haaste myös hoidon laadun turvaamisen kannalta. Ottaen huomioon dementoituneiden vanhusten osuuden kasvamisen vanhusten joukossa, Helsingissä tulisi alkaa kehittää dementoituneiden kotona asumista edistävää tukijärjestelmää.

Suomen Dementiahoitoyhdistys on - viimeksi vuonna 2003 - lähettänyt kaikkiin Suomen kuntiin kannanoton dementoituneiden kotona asumisen kehittämisestä. Tämä kannanotto pohjautuu olemassa oleviin dementiatutkimuksiin, minkä lisäksi siinä on hyödynnetty paras mahdollinen käytännön kokemus dementoituneiden hoidosta. Dementoituneiden kotihoitoa olisikin viisasta kehittää juuri tämän kannanoton pohjalta.

Teenkin seuraavan ponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsingissä kehitetään dementoituneiden kotona asumista edistävää tukijärjestelmää.

Hyvä puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Omaishoitaja yleensä mahdollistaa myös dementoituneen kotona asumisen, vaikka avun tarve lisääntyisikin.

Tämän vuoden alussa tuli voimaan omaishoitajien asemaa hoidettavien oikeusturvaa ja kuntien yhtäläistä menettelyä koskien omaishoitajien palkkausta koskeva laki. Laissa jätettiin kuitenkin varsin väljät mahdollisuudet kunnille järjestää omaishoitajien tukeminen, koska uusia subjektiivisia oikeuksia vanhuksille ei tässäkään laissa haluttu.

Lähes 30 000 omaista hoitaa kotona läheistään. Omaishoitajan työ on hyvin raskasta, kuten kaikki tiedämme. Tämän vuoksi omaishoitajia tulisikin ohjata järjestöjen tarjoamien, mm. vertaistuen, lomien ja kuntoutuksen piiriin auttaaksemme heidän jaksamistaan. Samoin omaishoitajan työtä tulisi helpottaa erilaisin tukivälinein, ja omaisia pitäisi ohjata turvallisen kotiympäristön luomiseen.

Lyhytnäköinen omaishoitajien jättäminen vaille riittävää tukea kostautuu työuupumisena ja kuntien kasvavina kustannuksina sekä työvoiman saatavuuden ongelmina.

Teenkin toisen ponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsinki tukee omaishoitajien jaksamista helpottamalla heidän fyysisesti raskasta työtään erilaisin tukivälinein.

Arvoisa puheenjohtaja.

Ilta on jo pitkällä ja tuntuu, että lähes kaikki on sanottu. Mutta muutamaan asiaan haluaisin vielä kiinnittää huomiota.

Ensinnäkin:

Minustakin sekä sosiaali- että terveyslautakunta ovat tehneet erittäin arvokasta työtä tämän ohjelman valmistelussa. Tietenkin lopulta toimeenpano on se, joka ratkaisee, miten onnistumme tämän ohjelman ja nämä strategiset linjaukset sitten käytännössä toteuttamaan. Tietysti täällä käydyt puheenvuorot osaltaan siivittävät varmasti sitten sitä jatkotyötä.

Kiinnittäisin myös huomiota siihen, että täällä keskustelussa on vahvasti noussut esille sosiaali- ja terveyslautakunnan roolit tässä jatkotyössä. Listalta käy ilmi myös se, että kaupunginhallituksen tarkoituksena on päätöksen täytäntöönpanon yhteydessä lähettää tämä päätös tiedoksi kaikille lauta- ja johtokunnille sekä kehottaa niitä jatkamaan ikäihmisten aktiivisuutta ja toimintakykyä edistäviä toimenpiteitään ja toiseksi kehottaa kaikkia lauta- ja johtokuntia edistämään toiminnassaan helsinkiläisten yhteisöllisyyttä.

Mielestäni on hyvin tärkeä asia, että vaikka päävastuu tämän ohjelman toteuttamisesta on sosiaalilautakunnalla ja terveyslautakunnalla, niin tämä nähdään kuitenkin niin, että kasvavaan vanhusväestön haasteisiin vastaaminen edellyttää poikkihallinnollista yhteistyötä ja nämä haasteet pitää ottaa huomioon kaikessa kaupunkisuunnittelutoiminnassa, liikennejärjestelyissä ja eri sektoreilla, kulttuuripuolella jne. Elikkä tämä on silloin kaikkien yhteinen hanke. Tämä ei ole yhden tai kahden viraston tai laitoksen hanke. Jotta tämä voi edetä, on tärkeää, että myöskin vanhusneuvosto ja vanhusväestöä edustavat tahot voivat olla aktiivisesti mukana tässä jatkotyöskentelyssä.

Mutta sitten muutamaan asiaan vielä - arvoisa puheenjohtaja - haluaisin kiinnittää huomiota.

Täällä on aika vähän puhuttu siitä, mitä esimerkiksi puutteellinen lääkkeiden käytön seuranta voi aiheuttaa.

Me tiedämme monista tutkimuksista, että lääkkeitä saatetaan määrätä iäkkäille potilaille niin paljon, ettei ole ehditty tarkistaa, tuleeko päällekkäislääkitystä esimerkiksi ja mitä lääkkeiden yhteisvaikutus aiheuttaa. Itse asiassa saattaa olla niin, että tällainen yhteisvaikutus päinvastoin heikentää potilaan tai vanhuksen elämäntilannetta ja voi aiheuttaa tapaturmia ja muutoinkin elämän hallintakyvyn heikkenemistä. Eli tämä mielestäni on erittäin suuri haaste. Siihen pitäisi erityisesti kiinnittää huomiota.

Haluaisin myös kiinnittää huomiota siihen, että täällä on puhuttu paljon omaishoidosta ja omaishoitajien tukemisesta.

Mielestäni se on aivan a ja o, että tähän suhtaudutaan vakavasti ja että huolehditaan siitä. Täällä todetaan, että Helsingissä kokeillaan omaishoidon toimintakeskuksen toimintamallia ja pyritään järjestämään koulutusta, ohjausta ja neuvontaa ja omaishoidettavien lyhytkestoisia - siis joitakin tunteja kestäviä - hoitoja, jotta voi hoitaa asioita, omaishoitaja pääsee myöskin virkistäytymään ja että tätä toimintamallin vakiinnuttamista arvioidaan projektin kestäessä.

Toivon, että samalla varmistutaan myös siitä, että omaishoitajat todella voivat käyttää heille lakisääteisesti kuuluvat vapaapäivänsä - ainakin se palaute, jonka itse olen saanut, viittaa pikemminkin sen suuntaisesti, että vapaapäiviä ei päästä käyttämään - ja että omaishoitajille annettaisiin mahdollisuus aika-ajoin kunnolliseen lomaan siten, että omaishoidettava pääsisi intervallihoitoon viikoksi tai kahdeksi, jolloin voisi vetää henkeä, jotta jaksaa paremmin. Monet omaishoitajat tekevät 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemän päivää viikossa töitä, ja monilla alkaa olla tilanne se, että he eivät yksinkertaisesti jaksa. Silloin ainoana vaihtoehtona on monasti laitoshoito ja se ei varmaan ole, sen paremmin hoidettavan kuin yhteiskunnankaan kannalta järkevää, jos vaihtoehtona olisi kuitenkin hyvin järjestetty omaishoito.

Sitten, kaiken kaikkiaan:

Me olemme useasti keskustelleet täällä valtuustossa laitospaikkojen tarpeellisuudesta. Ja se suunta, että me pyrimme tietysti niin pitkään kuin mahdollista, hoitamaan vanhuksia kotona, koska me tiedämme, että he itse myös haluavat olla. Mutta minä uskallan nyt - jälleen kerran - todeta, että mielestäni meillä on liian epärealistiset odotukset siihen nähden, millä laitospaikkamäärällä me tulevaisuudessa tulemme pärjäämään. Mutta tärkeintä on kuitenkin, että pystymme reagoimaan. Mielestäni oli erittäin hyvä, että esimerkiksi tämän vuoden budjetin osalta pystyttiin tekemään korjausliikkeitä eikä lähdetty supistamaan hoitopaikkoja siten kuin alun perin suunniteltiin. Monien omaishoitajien kohdalla se suurin pelko liittyy juuri siihen, että kun tilanne entisestään vaikeutuu eikä enää kotona pärjää, niin sitä laitospaikkaa ei ole tarjolla.

Lopuksi vielä sananen tästä palveluseteliasiasta:

Sitähän puolustellaan hyvin vahvasti sillä, että lisätään valinnan vapautta. Täytyy muistaa se, että käytettävä rahamäärä ei siitä kasva. Osa vanhuksista pystyy varmasti itse valvomaan palvelujen laatua, jos palveluseteli otetaan käyttöön. Mutta on hyvin paljon sellaisia vanhuksia, jotka jäävät sitten palvelujen tarjoajien armoille ja eivät pysty itse valvomaan palvelujen laatua. Meillä on valitettavasti kokemuksia viime ajoilta näitten ostopalvelujen osalta siitä, miten valvonta voi olla vaikeaa, tarkemmin nyt nimiä mainitsematta. Mutta julkisuudessa näitä on ollut esillä.

Yksinäisyydestä valtuutettu Rädylle sen verran, että monilla ihmisillä yksinäisyys ei ole suinkaan itse valittu. Ja totean, ettei ole myöskään yhteiskunnalla mitään yhtä lääkettä siihen, miten yksinäisyyttä voitaisiin helpottaa. Kyllä yhteiskunnan joka tapauksessa pitää pyrkiä pitämään huoli ja vastuu siitä, että kukaan ei joudu peloissaan olemaan yksinään kotona ja pelkäämään, että joutuu olemaan viikkokausia kotona niin, että kukaan ei tule apuun. Se vastuu meillä on, ja yksinäisyyteen meidän täytyy löytää lääkkeet.

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.

Valtuuston roolin kannalta on tietenkin tärkeää voida ohjata palvelujen kehittämistä laaja-alaisesti ja pitkäjänteisesti. Tällaisessa ohjelmassa ei voida mennä kaikkiin yksityiskohtiin eikä tämä ohjelma voi olla talousarvion kirjoittamista.

Yhtälailla on tärkeää, että vanhuspalveluohjelman kaltaiset asiakirjat eivät jää vain yleiselle linjausten tasolle, vaan että esitetyt strategiset linjanvedot sidotaan konkreettisin tavoin keinoihin, resursseihin, jonkinlaisen toteuttamisen ohjelmaan. Sitä jäin tästä ehdotuksesta kaipaamaan. Se oli keskeinen syy, minkä takia ryhmämme esitti ohjelman palauttamista uudelleen valmisteltavaksi niin, että terveys- ja sosiaalilautakunnan lausunnoissa esitetyt linjaukset saisivat lisää vastinetta itse valtuuston päätöksessä.

Kun nyt tässä vaiheessa uskallan jo ennakoida, että tämä palautusesitys ei valtuustossa saa kannatusta, vedän sen esityksen pois ja ehdotan hyväksyttäväksi neljä ponsiesitystä. Niistä ensimmäinen liittyy kotihoidon ongelmiin, joista täällä on ollut tänään ja aikaisemminkin paljon puhetta.

Mielestäni on tärkeää, että tämän kokeilun aikana, jo ennen vuonna 2008 päättyvän kokeilukauden loppua, yritetään tehdä arviota siitä, mitkä ovat ongelmia ja mitä niille tämän kokeilukauden aikana voitaisiin tehdä, että kotihoidon palvelut paranisivat. Eräs ongelma kotihoidossa on ollut se, että sosiaaliset tukipalvelut ovat jääneet sivuun tai vähälle sen myötä, kun palvelut on keskitetty terveyskeskuksen alaisuuteen.

Sen takia ehdotan ensimmäiseksi ponneksi:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus tuo valtuuston käsittelyyn väliarvion kotihoitokokeilun kokemuksista ja esitykset toimista, joilla kokeilukauden aikana järjestetään kaupungin toimesta nykyistä laajemmin sosiaalihuoltolain mukaiseen kotipalveluun liittyviä tukitoimia.

Toiseksi ehdotan hyväksyttäväksi pontta, joka kuuluu seuraavasti:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus ryhtyy toimiin vanhusasiamiehen viran perustamiseksi yhä laajemman vanhusväestön etujen valvomisen tehostamiseksi.

Kolmanneksi esitän pontta, joka kuuluu näin:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että sosiaali- ja terveyslautakuntien vanhuspalveluohjelmasta esittämien lausuntojen linjaukset otetaan huomioon seuraavan talousarvion ja -suunnitelman valmistelussa.

Ja neljänneksi pontta:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus ryhtyy toimiin ns. hoivatakuun toteuttamiseksi siten, että palvelutarpeen kartoittamisen mahdollisuudesta tiedotetaan kaikille 80 vuotta täyttäneille ja heille tarjotaan mahdollisuutta siihen.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, toverit ja hyvät kuulijat.

Ilta ei ole enää nuori. Haluaisin vaan jatkaa siitä puheenvuorosta, että vain suvaitsevainen kaupunki voi olla houkutteleva asuin- ja työpaikka muualta tuleville.

Rakkaat ystävät.

Täytyy muistaa, että tässä kaupungissa on maahanmuuttajia, jotka ovat asuneet täällä jo pitkään, eivätkä työllisty kunnolla, vaikka ammattikin olisi. Ammatillinen maahanmuuttaja tekee yhtä hyvää työtä kuin muutkin. Tässä tarvitaan vain ennakkoluulottomuutta ja oikeaa asennetta työyhteisössä. Välttämätöntä on myös oikea ajoitettu perehtyminen ja avoin asenne. Monella maahanmuuttajalla on vaikea työskennellä sellaisessa työyhteisössä, jossa on tulehtunut ilmapiiri tai valtava kiire eikä kukaan kuuntele eikä kukaan auta eikä kukaan vastaa, kun sinä kysyt. Varmasti monella aloittajalla on sama tilanne, miksi ei tällä hetkellä kiinnosta vanhushoitoala. Vanhustenhoitoalalla nuorella se ei ole pelkästään kiinni rahasta minun mielestäni. Rahakin on mukana jutussa, mutta ei pelkästään. Monet hoitoalan ihmiset tekevät hoitoalan työtä muustakin syystä kuin pelkästään taloudellisista syistä. He haluavat auttaa. Tämä on Suomen yhteiskunnassa jo nähty. Mutta liika on liikaa tässä vaiheessa.

Helsingin kaupungin alueella on kalliit vuokra-asunnot. Ja tämä yhtälö, menojen kasvaminen ja tulojen vähentäminen, aiheuttaa vanhustenhoitopuolelta nuoria pois ja myöskin työkiire, hirvittävä työkiire ja kun muut ovat siellä työpaikalla jo stressaantuneita, vuorottelevat ja sairastelevat, niin se ei houkuttele nuoria. Voin sanoa teille, että ei yhtään naurata, jos tulet iltavuoroon ja siellä on kaksi tyttöä ja yli 30 potilasta ja sinun pitää kaikki hoitaa ennen kuin yövuorolaiset tulevat ja kun jotkut ovat painavia - yli 100-kiloisia - väännät, käännät, syötät, jaat lääkkeet ja vielä lisäksi jaat iltalääkettä ja sitten iltamenot, kaikki hoidat ja sinulta vielä puuttuu raportti. Klo 19 jälkeen tulevat yövuorolaiset ja sinä et saanut kaikkia valmiiksi ja teet ylityötä ? klo 23 saakka ja näpyttelet tietokonetta. Tätä minä olen tehnyt rouvahenkilönä. Minä olen tehnyt näin. Siis klo 23 yöllä sinä olet siellä. Ei yhtään naurata. Minun mielestäni se on yksi kannattava syy, miksi vanhustenhoitoalalla on työvajetta. Täytyy miettiä, mitä lääkkeitä siellä nyt sitten parannetaan, että ihmiset saavat oikeata apua.

Haluaisin sanoa, että pienillä panoksilla saadaan paljon aikaan, kun autetaan ihmisiä, että on pysyvää työtä, työyhteisö on hyvä ja on hyvä ilmapiiri. Se on minun ykkösasia tässä asiassa.

Toinen asia, mikä minua huolestuttaa ja muutenkin, täällä on mainittu muutamassa puheenvuorossa tämä esteettömän liikkumisen mahdollisuus.

Täällä Helsingissä, kaupungilla kun olen kotipalvelussa kierrellyt, tiedän, että vuokra-asuntoja on pieniä, ne ovat pienissä taloissa ja on hissittömyyttä. Vanhukset ovat korkealla 4-kerroksessa eivätkä ikinä pääse minnekään, on hissittömät talot. Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista suuri osa on hissittömiä ja osassa vaikka olisi hissi, niin ne ovat niin pieniä koppeja, ettei pyörällä voi liikkua. Tämä on tällainen päivittäinen käytännön ongelma, että vanhusten kanssa liikkuminen ulkona on vaikeaa.

Toinen probleema lisäksi on se, että kun vanhukset pääsevät sairaalasta pois ja mennään kotiin ja monet sitten - miksi sitä kutsutaan? - kuntoutetaan, niin ei voi kuntoutua, kun asunnossa on pieni koppi vessa, pieni käytävä, painava ovi, siis ihan kerta kaikkiaan, se on ihan ... En tiedä, millä on mietitty, kun tällaisia taloja rakennettiin. Hirveän vaikea on tämä huono yhtälö, että kun ihmiset ikääntyvät ja enemmän ikääntyvät ja samaan aikaan liikkumismahdollisuudet ovat huonot eikä niitä paranneta, niin se on aikamoinen ongelma.

Tämän vain jätän, miettimistä kaupungin henkilöstölle, jättää vain muhimista heidän päähänsä, että miten tämä liikkumisesteettömyys ratkotaan, että ihmiset voisivat liikkua vapaasti pyörällä, rollaattorilla, kepeillä, miten tahansa he liikkuvatkin, että on mahdollisuus liikkua tässä kaupungissa.

En tee pontta. Mutta toivon, että korjausta tulee ja että te mietitte. Minä jätän teille.

Kolmas asia on se, mitä halusin tässä yhteydessä ottaa esille, että on kääntyneitä maahanmuuttajaihmisiä. Muutama hyvä puheenvuoro on tullut. Varsinkin ruotsinkielisiltä ainakin tulee hyviä juttuja.

Ikääntyneitten maahanmuuttajien erityistarpeita tulee joskus vastaan.

Tästä asiasta olen ajatellut, että jätän yhden toivomusponnen, että

kehitetään vanhustentyötä ikääntyville maahanmuuttajille.

Eli tämä on se ponsi.

Tässä yhteydessä haluaisin vielä kannattaa valtuutettu Hakasen ensimmäistä pontta.

Puheenjohtaja.

Kannatan valtuutettu Abdullan pontta, valtuutettu Alanko-Kahiluodon molempia ponsia sekä valtuutettu Hakasen ponsia 2, 3 ja 4.

Keskustelun aikana on varmaankin suurimmaksi osaksi tuotu esiin ne näkökulmat, joita olisin ottanut itsekin esiin.

Loppuun haluaisin lisätä, että sukupolvien välisessä hoivassa on olennaista se, millainen on elämäntapamme. Tällä hetkellä tämä hoiva on pitkälti institutionalisoitu, mutta jos elämäntapamme olisi inhimillisempi ja verkkaisempi, läheisten hoito arjessa helpottuisi, oli sitten kyse vanhusten omaishoidosta tai lastenhoidosta.

Sukupolvien välisen hoivan järjestäminen olisi helpompaa 6 tunnin työajan puitteissa. Työajan lyhentäminen edistäisi täälläkin toivotun yhteisöllisyyden kehittymistä ja sen myötä ikäihmisten tarpeisiin vastaamista luontevammin osana arkea.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Arvelen, etten tuota pettymystä valtuutetuille, vaikka en kommentoisikaan jokaista puheenvuoroa erikseen.

Kiitän asiallisesta keskustelusta. Totean samalla, että meillä on täällä 11 alan virkamiestä istunut ja kuunnellut koko keskustelun, joten arvelen, että valtuutetut ymmärtävät, että sitoutumista alalla on.

HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO

Rakel Hiltunen Hannu Hakala

puheenjohtaja osastopäällikkö

Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty:

Terhi Mäki Pauli Leppä-aho

kaupunginvaltuutettu kaupunginvaltuutettu