| Apua kriisitilanteisiin | |||
|
|
|||
|
Kun elämä murjoo ja mieli on maassa,
saa apua nopeasti ja maksutta Nuorten Kriisipisteestä.
Auttajia löytyy puhelimitsekin.
Itäkeskuksen metroaseman tuntumassa sijaitsevasta Nuorten Kriisipisteestä voi hakea apua nimettömästi elämän pattitilanteisiin. Palvelu on maksutonta ja avointa kaikille 12–25-vuotiaille sekä heidän perheenjäsenilleen ja läheisilleen. Kriisipuhelin auttaa niitä, jotka eivät pääse tai halua tulla paikan päälle. "Hakeuduin tänne, koska kärsin itkukohtauksista ja ahdistuksesta. Pidän niiden syynä vuoden takaista raiskauskokemusta, jonka olin yrittänyt poistaa tarkasti mielestäni. Kannatti kuitenkin kaivaa tapahtumat esiin ja käsitellä niitä työntekijän kanssa, vaikka se rankkaa olikin. Nyt on helpottunut ja onnellinen olo", kertoo parikymppinen Tiina. Hän on lopettelemassa Kriisipisteessä käymistä, mutta tietää voivansa tulla sinne tarvittaessa uudelleen. Avun hakeminen ei tunnu hänestä enää vaikealta. "Ajattelin aiemmin, että minun on selvittävä omin voimin kaikesta ja kauhistelin ammattiapua. Nykyään tajuan, ettei Kriisipisteeseen tullakseen tarvitse olla sekoamassa tai hyppäämässä katolta, vaan pienempikin murhe oikeuttaa avun pyytämiseen." Onkin totta, että Nuorten Kriisipisteestä haetaan ja saadaan apua mitä erilaisimpiin ongelmiin. Jokin pulma ratkeaa yhdellä käynnillä, toisen käsittely vie kymmenkertaisen ajan. "Nuoret tulevat tänne masennuksen, ihmissuhdeongelmien, koulukiusaamisen, syömishäiriöiden ja traumaattisten kokemusten takia. Aika suurella osalla kävijöistä on itsetuhoisuutta. Meille hakeutuu myös erityislukioissa opiskelevia tyttöjä, jotka ovat burnoutissa kovien paineiden takia", kertoo vastaava kriisityöntekijä Kirsi Saarela. Nuori voi tulla Kriisipisteeseen päivystysaikoina milloin vain tai varata ennalta ajan tapaamista varten. Tarjolla on yksilöterapian lisäksi pari- ja perheterapiaakin. |
"Yleensä ajan saa samalle tai seuraavalle päivälle ja aina viimeistään viikon päähän. Tapaamiset ovat 45 minuutin mittaisia ja niiden aikana puhutaan tarpeen mukaan nykyisyydestä, menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Välillä kutsumme paikalle samanaikaisesti useita nuoren kanssa toimivia ihmisiä perheenjäsenistä ystäviin ja viranomaisiin. Käynnit ovat aina vapaaehtoisia", Saarela painottaa. Nuorten kriisipisteeseen tulee nuoria paitsi omasta aloitteestaan, myös kouluterveydenhoitajien ja -kuraattoreiden sekä lastensuojelun työntekijöiden lähettämänä. Nuorten vanhemmat ja ystävätkin tekevät usein aloitteen avun hakemiseksi. "Kävijämäärämme kasvavat koko ajan. Koska haluamme päästä auttamaan nuorta heti, käyntien enimmäismäärä on rajattu kymmeneen, jotta jonoilta vältyttäisiin. Jos nuorella on tarvetta pidempään terapiaan, työntekijät auttavat häntä löytämään sellaista. Meillä on myös käytettävissä nuorisopsykiatrin palvelut", Kirsi Saarela kertoo. Apua jo yhdestä kerrasta Jokaisella Kriisipisteen neljällä päätoimisella työntekijällä on koulutus kriisityöhön, mutta lisäksi heistä kullakin on erityisosaamista eri terapiamuodoista sosiaalityöhön ja teologiaan. Kriisipisteessä työskentelee myös koulutettuja vapaaehtoisia kriisipäivystäjiä. Vaikka kriisipisteessä annettava apu on kestoltaan lyhyttä, ovat tulokset olleet ilahduttavia. "Meillä on myönteiset kokemukset antamastamme terapiasta ja vastaavasta lyhytaikaisesta terapiasta on saatu hyviä tutkimustuloksiakin. Esimerkiksi Sörnäisten Nuorten Kriisipisteen psykologin Misa Kokkosen tutkimus kertoo, että nuoren ahdistuneisuus ja masennus vähenivät ratkaisevasti jo toisen käyntikerran jälkeen", Kirsi Saarela kertoo. Itäkeskuksen Nuorten Kriisipistettä rahoittavat Helsingin kaupungin sosiaalivirasto ja Raha-automaattiyhdistys. Helsingin toisen Nuorten Kriisipisteen, joka toimii Hämeentie 64:ssä, toiminta on pitkälti samanlaista kuin Itäkeskuksen Kriisipisteen; vain vanhempi kohderyhmä 18–29-vuotiaat ja taustajärjestön eli Kaupunkilähetyksen suurempi panos toimintaan ovat paikkojen eroja. Nuorten kriisipiste, Turunlinnantie 1, Itäkeskus, Kulttuurikeskus Stoa (sillanpuoleinen sisäänkäynti). Avoinna ma-pe klo 8.15-20 ja to-pe klo 8.15-15. Puh. 328 41310. Nettisivut www.nuortenkriisipiste.com. Tiina Kotka |
||