Asukkaat tyytyväisiä
"Taidekulma on parasta tällä alueella"

  
Vesalan Taidekulmassa luodaan taidetta yhtä lailla saven, öljyvärien kuin tietokoneiden avulla. Maksuton toiminta synnyttää myös hyvää mieltä.

"Tämä on parasta, mitä minulle on tapahtunut! Heiluttelen täällä sutia aina kun mahdollista. Elämästä on jäänyt juttuja varastoon ja ne kuplivat ulos tauluihin. Tulkoonpahan mitä tulee, aina se rauhoittaa. Meni viisikymmentä vuotta, ennen kuin taas muistin, miten nautinnollista maalaaminen on", toteaa Toivo Pellikka pohjustaessaan öljyvärityötään.

On meneillään aikuisten taidetyöpaja Vesalan Taidekulmassa. Maalaustelineiden ja pöytien ääressä työskentelee joukko asukkaita – kuka itsekseen keskittyen, kuka toisten kanssa jutellen. Tunnelma on intensiivinen ja iloinen.

"Kuka tahansa voi astua ovesta sisään riippumatta ikä-, kaupunginosa- ja kielirajoista. Pohjatietoa ei tarvitse olla, sillä täällä oppii tekniikat ja materiaalien käytön. Taidekulma on osa EU-rahoitteista Urban II -ohjelmaa, joka jatkuu todennäköisesti vuoteen 2006. Voimme pitää EU-tuen ansiosta toiminnan maksuttomana", kertoo taidepajaa vetävä yhteisötaiteilija Martti Kukkonen.

Taidekulmaan on saatu houkuteltua monenlaisia asukkaita paitsi opetuksen ja materiaalien maksuttomuudella, myös monipuolisella kurssitarjonnalla. Lapsille on järjestetty kokeellisia taidekursseja. Aikuiset ovat dreijanneet savea ja maalanneet tusseilla sekä pastelli-, akryyli- ja öljyväreillä. Viime syksyn kuudella kurssilla oli 120 oppilasta ja tämän kevään viidelle kurssille osallistuu satakunta asukasta. Kaikkiaan kävijöitä on kuitenkin paljon enemmän, sillä moni käy ja työskentelee Taidekulmassa muulloinkin kuin kursseilla.

Yhteistyö ulottuu Harlemiin

Tärkeässä roolissa Taidekulmassa ovat tietokoneet, joilla voi tuottaa tekstiä ja surffata netissä. "Monilla ei ole tietokonetta kotona, joten täällä saa opetella ohjelmien käyttöä rauhassa ja lähettää sähköpostia. Apua on aina tarjolla", Martti kertoo.

Koneissa on myös äänen ja kuvan käsittelyyn tarkoitettuja ohjelmia. Taidekulmassa onkin jo tehty videoita, animaatioita ja kotisivuja mm. 3D-animaattori Pekka Airaksisen opastuksella. Hän opettaa myös digitaalikameran ja -videokameran käyttöä. Taidekulmassa lisätään tietokonetyöskentelyyn pohjautuvien kurssien määrää sitä mukaa kuin laitekanta monipuolistuu. Loppukeväällä on jo luvassa erilaisiin animaatiotekniikoihin keskittyvä kurssi.

>>

   
"Maalaaminen tuo hyvän mielen", toteavat Liisa Lalli, Martti Kukkonen ja Toivo Pellikka (oik.).

"Nettityöskentely avaa uusia mahdollisuuksia. Suunnittelemme esimerkiksi yhteistyötä Harlemissa käynnissä olevan yhteisöllisen projektin kanssa. Olemme keskustelleet sähköpostitse projektissa mukana olevan suomalaisen kuvataiteilijan Pia Lindmanin kanssa esimerkiksi netin kautta vaihdettavista videoista ja reaaliaikaisesta kuvasta", Martti Kukkonen kertoo.

Taidekulma tekee yhteistyötä Kiasmankin kanssa. Kiasma toteuttaa Taidekulmassa työpajoja osana SubUrb-tapahtumaa toukokuun lopun ja juhannuksen välisenä aikana.

Muutenkaan Taidekulma ei hiljene kesäksi, vaan avoin toiminta jatkuu. Juhannuksesta heinäkuun loppuun asti esillä on myös taidenäyttely, johon kaikki taidekulmalaiset voivat tuoda töitään.

Taidetta esille ympäristöön

Vesalan Taidekulma haluaa vaikuttaa alueen asukkaisiin omien tilojensa ulkopuolellakin. Taidekulma onkin tehnyt taidetta yhdessä lähialueensa toimijoiden, kuten koulujen ja leikkipuistojen kanssa. Ensi syksynä on suunnitteilla taiteilua Kontulan vanhustenkeskuksen asukkaiden kanssa. Kurssin jälkeen ikäihmisten ikkunoissa nähtäneen runsaasti kuultopaperisia töitä. Taidekulma on myös käynnistänyt ympäristötaidekilpailun saadakseen Rekipellontien puistoon taideteoksen.

"Vesalassa ei ole ainuttakaan julkista taideteosta, jos ei lasketa mukaan ortodoksisen kappelin lasimaalauksia. Taidekulma käynnistikin ympäristötaidekilpailun Kuvataideakatemian kanssa. Voittanut työ tullee puistoon. Kilpailu ratkeaa toukokuun lopussa", kertoo Martti ja jatkaa:

"Haluaisin taiteen osaksi asukkaiden arkipäivää ja olen yrittänyt aktivoida heitä monin tavoin. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluvat ateljeekäynnit. Galleriakierroksia olemme jo tehneet. Niiden taustalla oli ajatus, että kun asukas huomaa, ettei tarvitse olla taideasiantuntija pistäytyäkseen hakemaan piristystä päiväänsä galleriasta ja vieläpä maksutta, saattaa galleriakäynneistä tulla tapa."

Juuri niin on käynyt Liisa Lallille.

"Aloin käydä kierrosten jälkeen gallerioissa. Itse olen maalannut päivittäin sen jälkeen, kun sairastuin syöpään. Nyt olen sairaseläkkeellä, ja maalaaminen luo hyvää oloa ja parantaa elämänhallintaa", Liisa kertoilee maalatessaan kukka-aiheista taulua ja innostuu kehumaan Taidekulmaa:

"Taidekulma on parasta mitä tällä alueella on. Eikä se ole vain minun mielipiteeni, vaan useiden. Martti on taitava ja kannustava ope. On ollut ihanaa saada oppia eri tekniikoita, sillä niistä jokaisella saa eri asioita esiin. Sain Martin avulla näyttelyn Kivikon sosiaalikeskukseen, ja palaute oli hyvää. On hienoa, jos pystyy omilla maalauksillaan tuottamaan muillekin iloa."

*Vesalan Taidekulma, Rekipellontie 10 E. Avoinna arkisin kello 12-18 (tai 14-20 kursseista riippuen). Puh. 342 1431 tai Martti Kukkonen 050-329 3908. Nettisivut www.kolumbus.fi/taidekulma ja sähköpostiosoite taidekulma@kolumbus.fi.

Tiina Kotka
Kuva: Jukka Uotila

 

Etusivulle   Sivun alkuun