Etusivu

 


Kalastusta ja merenkulkua

 

Aikajana

Ruotsin vallan aika
Vanha Helsinki
Helsinki perustetaan
Helsingin kuninkaankartano
Kalastusta ja merenkulkua
Kaupungin hallinto
Vanhankaupungin kirkko
Sota uhkaa
Opintielle
Elämää Helsingissä
Kaupunki muuttaa

Vainoaikoja
Kukoistava linnoituskaupunki

Venäjän vallan aika
Itsenäisyyden aika

 

Helsingistä piti tulla menestyvä kauppapaikka maa- ja merireittien risteykseen. Se sijaitsi Vantaanjoen suussa lähellä sisämaan liikenneväyliä. Myös ulkomaankauppa oli tärkeää. Omilla laivoilla vietiin puutavaraa ja tervaa Tallinnaan ja Pohjois-Saksan kaupunkeihin laivanrakennuksen tarpeisiin. Muita vientituotteita olivat vilja, rasva, voi , nahat ja vuodat sekä rauta. Tuontitavaroita olivat suola ja kankaat, hamppu, viini, olut ja tupakka. 1600-luvulta alkaen vienti suuntautui aiempaa enemmän Alankomaihin.

Helsingissä toimi laivakartano, joka oli kruunun sotalaivaston tukikohta ja veistämö. Erikoistuneet ammattimiehet toivat laivanrakennustaitoa ja uusia työmenetelmiä maahan. 1600-luvulla laivanrakennus siirtyi enemmän Ruotsiin ja Pohjois-Saksaan, missä oli saatavana tammipuuta.

Vantaanjoessa ja merialueella on kalastettu ylimuistoisista ajoista. Hämäläiset erätalonpojat kalastivat rannikolla ennen ruotsalaisten uudisasukkaiden tuloa. Kuninkaankartanossa kalastus oli myös tärkeä elinkeino. Kala oli vaihdon väline. Vantaanjoessa oli kalapatoja, ja lohia lipottiin haavilla. Merikalastuksessa käytettiin verkkoja ja nuottaa. Lohi, turska ja silakka olivat tärkeimmät pyyntikalat. Kalaa syötiin kuivattuna, suolattuna ja tuoreena.

Tuontitavaroita olivat mm. astiat. Laivanrakennusta Tanskan salmissa 1500-luvun lopulla.

Lue:
Elinkeinot
Satamat

 

Teemat
Tarinat
Opettajalle

 

Linkit

Kirjallisuus

Sivukartta

Tekijät