Etusivu

 


Pelätty vieras

 

Aikajana

Ruotsin vallan aika
Vanha Helsinki
Vainoaikoja
Isoviha ja pikkuviha
Helsinki poltetaan 1713
Katkera kotiinpaluu
Kaikkivaltiaan suojeluksessa
Tuomio ja häpeä
Pelätty vieras

Kukoistava linnoituskaupunki

Venäjän vallan aika
Itsenäisyyden aika

 

Tarttuvat taudit herättivät pelkoa. Spitaali yleistyi Suomessa 1600-luvun alussa. Helsingin hospitaalissa hoidettiin spitaalisten ohella myös mielisairaita ja vanhuudenheikkoja. Tarttuvia tauteja sairastavat eivät saaneet asua muiden kanssa.

Suuren Pohjan sodan aikana Helsinkiin saapui pakolaisia Baltian alueelta. Heidän mukanaan kaupunkiin levisi paiserutto elokuussa 1710, joka muutamassa kuukaudessa surmasi puolet kaupungin henkikirjoitetusta väestöstä eli noin 650 henkeä. Lisäksi arviolta 500 muualta Helsinkiin tullutta kuoli tautiin.

Parannuskeinoa ruttoa vastaan ei tunnettu. Sitä koetettiin kuitenkin torjua, ja ihmisille annettiin ohjeita sen välttämiseksi. Kaupungin porteilla, toreilla ja kaduille poltettiin katajahakoja. Talot, joissa rutto oli vieraillut merkittiin mustalla ristillä. Lisäksi taloissa kulki tarkastajia, jotka seurasivat ruton etenemistä ja ilmoittivat sairastapauksista välskärille. Kuolleet piti haudata 12 tunnin kuluessa. Heidät haudattiin kaupungin ulkopuolelle Kamppiin, jonne oli jo nälkävuosina 1695-96 perustettu hautausmaa.

Ruttotohtori Horisontissa Helsinki -näyttelyssä. Kuva Erkki Salmela. HKM

Lue:
Kenraalikuvernööri Carl Nierothin kirje ruton vastustamisesta 29.10.1710. (Pauli Kruhsen kokoelma)
Sairaudet

 

Teemat
Tarinat
Opettajalle

 

Linkit

Kirjallisuus

Sivukartta

Tekijät