Etusivu

 


Vainoaikoja

 

Aikajana

Ruotsin vallan aika
Vanha Helsinki
Vainoaikoja
Isoviha ja pikkuviha
Helsinki poltetaan 1713
Katkera kotiinpaluu
Kaikkivaltiaan suojeluksessa
Tuomio ja häpeä
Pelätty vieras

Kukoistava linnoituskaupunki

Venäjän vallan aika
Itsenäisyyden aika

 

1700-luvun alkupuoli oli koko Pohjois-Euroopassa levotonta aikaa. Suuri Pohjan sota riehui eri puolilla Eurooppaa. Ruotsin suurvaltakausi kääntyi kohti loppuaan. Venäjä vahvistui. Pietarin kaupunki perustettiin 1703 Suomenlahden pohjukkaan.

Sota-aika koetteli Suomea raskaasti. Venäjä miehitti Suomen kahdesti 1700-luvun kuluessa. Isonvihan aika kesti vuodesta 1713 Uudenkaupungin rauhaan 1721. Hattujen sodan aikana maa miehitettiin toistamiseen vuosina 1741-43. Pikkuvihana tunnettu aika päättyi Turun rauhaan. Ruotsin valtakunnan itäraja siirtyi Kymijoelle. Maa oli köyhtynyt entisestään.

Lue:
Sodat

 

 

Teemat
Tarinat
Opettajalle

 

Linkit

Kirjallisuus

Sivukartta

Tekijät