Etusivu

 


Vanhankaupungin kirkko

 

Aikajana

Ruotsin vallan aika
Vanha Helsinki
Helsinki perustetaan
Helsingin kuninkaankartano
Kalastusta ja merenkulkua
Kaupungin hallinto
Vanhankaupungin kirkko
Sota uhkaa
Opintielle
Elämää Helsingissä
Kaupunki muuttaa
Vainoaikoja
Kukoistava linnoituskaupunki

Venäjän vallan aika
Itsenäisyyden aika

 

Uskonpuhdistus omaksuttiin Ruotsin valtakunnassa 1500-luvun kuluessa. Helsingin ensimmäinen kirkko rakennettiin 1550-luvun alkupuolella. Seurakunta itsenäistyi Helsingin pitäjästä 1558. Kirkko oli suorakaiteen muotoinen hirsirakennus, jossa oli paanu- tai lautakatto. Kirkossa oli aluksi maalattia eikä lainkaan penkkejä. Kuorissa oli seitsemän hautakammiota. 1600-luvulla kirkossa oli jo penkit ja istumajärjestyksistä riideltiin. 

Kirkon irtaimistoon kuului soittopeli, ehtoollisastiasto ja pieni kirjasto. Varakkaat kaupunkilaiset lahjoittivat kirkkoon hopea- ja messinkikruunuja, alttarikankaita ja messukasukoita. Kirkkotarha oli ympäröity kiviaidalla. Kun kaupunki muutti nykyiselle paikalleen, kirkko siirtyi hospitaalin eli sairaalan käyttöön. 1670-luvulla se tuhoutui käyttökelvottomaksi.


Helsingin kirkko 1550-luvulla. Piirtänyt Tommi Teräväinen Markus Hiekkasen ja Markku Heikkisen ohjeiden mukaan. HKM

Lue:
Kirkot ja uskonto

 

Teemat
Tarinat
Opettajalle

 

Linkit

Kirjallisuus

Sivukartta

Tekijät