|
|
||||||||
|
Ruotsin
vallan aika |
Yliopisto siirtyi Helsinkiin Turun palon jälkeen 1828. Sen tärkein tehtävä oli kouluttaa virkamiehiä, opettajia ja tiedemiehiä. Ylioppilaat, promootiot ja muut akateemiset juhlat toivat oman lisänsä kaupungin seuraelämään. Ylioppilaat seurasivat Euroopan kumouksellisia liikkeitä. He olivat innostuneita kansallisuusaatteesta, ja kansallistunne eli vahvana. He pysyivät kuitenkin uskollisina keisarille. Nikolai I halusi estää vaarallisina pitämiensä aatteiden leviämisen valtakuntaan. Ylioppilaat määrättiin pitämään univormua, jotta heitä voitaisiin valvoa paremmin. Floran päivänä 13. toukokuuta 1848 pidettiin ylioppilaiden kevätjuhla Kumtähden kentällä. Siitä tuli isänmaallinen, ei kumouksellinen juhla, jossa Fredrik Paciuksen Runebergin tekstiin säveltämä Maamme-laulu esitettiin ensi kerran.
|
|||||||