Aloitussivu
Tullit - Kuva 1/2  
Hakaniemi
Pitkäsilta
Tullit

 

 

Magnus von Wright, akvarelli 1837.
Hämeen tulli. Puomin takaa näkyy Kaisaniemi ja Unioninkadun rakennuksia sekä Observatorio.




     Kun Helsingistä 1812 tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki, se sai uuden asemankaavan. Kaupungin rajoilla oli tullit, joissa perittiin maksut myyntiin tuotavista tavaroista. Tullit siirrettiin kauemmaksi kaupungin keskustasta asutuksen levitessä. Espoon tulli siirrettiin nykyiselle Paasikiven aukiolle ja Hämeen tulli Pitkäsillan pohjoispäähän. Tullit varustettiin sulkupuomeilla

ja vartiokojuilla. Tulleja jouduttiin myöhemminkin siirtämään kaupungin kasvaessa. Espoon ja Hämeen maantiet päättyivät kaupungin rajalla portteihin, joiden pylväät ovat säilyneet Mannerheimintiellä ja Hämeentien tuntumassa. Helsingin nimistössä noista ajoista muistuttaa Tullinpuomi Meilahdessa.

Pitkäsilta - Kuva 1/2 Pitkäsilta - Kuva 2/2 Hämeentulli - Kuva 1/2 Hämeentulli - Kuva 2/2