Helsinki kehyksissä - Otsikko
Fennia - Kuva 1/2  
Kluuvi
Kluuvin kuivatus
Fennia

 

 

Greta Hällfors-Sipilä, akvarelli 1930.
Tulo Fenniaan.



      Hotel de Postin paikalle rakennettiin mannermaisten esikuvien mukaan hotelli Fennia. Sen rakennutti joukko helsinkiläisiä yrittäjiä. Talon avajaisia vietettiin 16.12.1899. Fennia ajautui konkurssiin jo muutaman vuoden jälkeen. Hotellin toiminta alkoi uudestaan kukoistaa 1909, jolloin se siirtyi uudelle omistajalle. Hotellin korjaustyöt aloitettiin. Sisäpihalle rakennettiin talvipuutarha, josta tuli Helsingin seurapiirien kohtauspaikka. Puutarhassa oli kahdeksan metriä korkea, valaistu suihkukaivo. Kahvilan kalusteet olivat afrikkalaista pähkinäpuuta. Rakennus sai uuden nimen Grand Hotel Fennia. Taiteilija Henry Ericsson

maalasi ravintolasaliin 1920–1930 lukujen taitteessa kiinalaisaiheiset seinämaalaukset.
     Ravintolanpitäjäksi tuli 1960-luvulla Osuusliike Elanto, joka nimesi paikan yksinkertaisesti Ravintola Fenniaksi. Maaliskuussa 1969 Fenniassa avattiin yksi Suomen ensimmäisistä ravintolaruleteista. Pelipanos oli 50 penniä. Seuraavina vuosikymmeninä ravintolan nimi vaihtui usein. Se tunnettiin nimillä Uusi Iloinen Fennia, Uusi Fennia, Cafe Metropol ja Dancing Fennia. Nykyään rakennuksessa toimii Casino Grand Helsinki.

Fennia - Kuva 1/2 Fennia - Kuva 2/2 Greta Hällfors-Sipilä - Kuva 1/2 Greta Hällfors-Sipilä - Kuva 2/2