Helsinki kehyksissä - Aloitussivu
Cajsa Wahlund - Kuva 1/1  
Kluuvi
Kluuvin kuivatus
Cajsa Wahlund

 

 

Kopio tuntemattoman taiteilijan maalauksesta.
Cajsa Wahlund.



     Kaisaniemen puisto on Helsingin vanhin julkinen puisto. Julkiseksi puistoksi se hahmottui jo 1810-luvulla. Puistosuunnitelmassa otettiin huomioon maaston muodot. Lounaiskulmaan tuli Joutsenlampi ja puiston keskiosaan pienempi lammikko. Alavaa, kosteaa maaperää kaivettiin, täytettiin ja ojitettiin, istutettiin puut ja pensaat. Joutsenlammesta laskevan puron yli rakennettiin puusilta
     Puistoa uudistettiin 1860-luvulla. Uudistustyöt alkoivat kaupunkilaisten kauhuksi puiden kaadolla. Kaadettujen puiden tilalle istutettiin uusia puita ja pensaita sekä lammet ja kanavat perattiin. Puiston avoin ruohokenttä muutettiin hiekkakentäksi. Elokuun 1890 kuuluisa

myrsky, ”Augustistormen” sai puistossa aikaan suurta tuhoa, sillä 886 puuta kaatui. Myrskyn tuhojen myötä puisto menetti suosiotaan. 1900-luvun alussa laadittiin puistolle useita kunnostussuunnitelmia. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen puisto sai nykyisen muotonsa.
     Mamselli Cajsa Wahlund rakennutti puistoon ravintolan omilla rahoillaan 1830-luvulla. Paikasta tuli pian yliopistoväen suosima ravintola, jonka ylioppilaat ristivät mamsellin mukaan Kaisaniemeksi. Mamselli Wahlundille hänen syntymäpäivänään 1. toukokuuta esitetyistä laulutervehdyksistä muodostui edelleen jatkuva vappuperinne.

Kaisaniemen puisto - Kuva 1/2 Kaisaniemen puisto - Kuva 2/2 Cajsa Wahlund - Kuva 1/1