Opettajat voivat käyttää tekstejä oppimateriaalina tai koulumuseovierailujen tukimateriaalina. Koulun historiaa ja kysymyksiä 1500-luvulta nykypäivään saakka saa lisää klikkaamalla tästä.
Kansakoulun tulee parhaansa mukaan kasvattaa oppilaansa siveellisyyteen ja hyviin tapoihin sekä antaa elämää varten tarpeellisia tietoja ja taitoja. Laki kansakoulutoimen järjestysmuodon perusteista 18.5.1923.
Kansakoulun syntyvaiheessa koulukasvatuksen tavoitteeksi määriteltiin kristillissiveellisen ihmisen kehittäminen ja uskonto kuului kansakoulun tärkeimpiin oppiaineisiin. Myös Helsingin kansakouluissa uskonnolla oli kolmanneksi tai neljänneksi eniten viikkotunteja 1950 -luvulle asti. Viikkotuntimäärällä mitattuina kansakoulun tärkeimmät oppiaineet olivat äidinkieli, laskento ja uskonto.
Tyttöjen ja poikien sivistystarve oli kuitenkin arvioitu erilaiseksi. Tytöillä oli esimerkiksi v.1926 asti neljäsosa vähemmän laskennon viikkotunteja kuin pojilla. Nämä tunnit käytettiin käsityönopetukseen, joka katsottiin tytöille välttämättömäksi.
Äidinkieli jakautui lukemiseen, kirjoituksen, kirjallisuuden ja kaunokirjoituksen opetukseen. Kielioppia ei ole kansakoulussa painotettu.
Luku- ja laskutaidon sekä uskonnonopetuksen ohella ympäristöopilla on ollut merkittävä osa kansakouluopetuksessa. Uno Cygnaeuksen mukaan havainto-opin tuli tukea äidinkielen opetusta. 1920 -luvulla havainto-oppi itsenäistyi ja sen nimeksi vakiintui ympäristöoppi. Oppiaine tutustutti I ja II luokan oppilaat lähiympäristöönsä ja luontoon. Ympäristöopista on kehittynyt sisällöllisesti monipuolinen alaluokkien reaaliaine, josta muut reaaliaineet myöhemmin eriytyvät.
Oppikoulun opetusohjelman pääpaino oli kielissä ja matemaattisissa aineissa. Lisäksi opiskeltiin yleissivistäviä lukuaineita. Taide- ja taitoaineet olivat oppikoulussa yleensä vapaaehtoisia. Oppikoulun ja kansakoulun opetusohjelman suurimmat erot olivat juuri kielten sekä taide- ja taitoaineiden oppimäärissä.
Oppikoulu-uudistus vuonna 1914 toteutui keskiluokan vaatimuksesta. Muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittiin kansakoulua laajempi yleissivistävä koulutus. Uusi oppikoulu jakautui 5-luokkaiseen keskikouluun ja kolmevuotiseen lukioon. Keskikoulusta voi siirtyä suoraan työelämään tai ammatilliseen koulutukseen lukematta ylioppilaaksi. Klassillisen latinapainotteisen lyseon tehtävänä oli ollut valmistaa oppilaat yliopisto-opintoihin.
Latinan johtoasema klassillisessa lyseossa oli perustunut kielen loogisuudelle ja merkitykselle ajattelun kehittäjänä. Uudessa oppikoulussa saksa oli luetuin vieras kieli 1950 -luvulle asti, jolloin englannin suosio alkoi kasvaa. Oppikoulun laajaan kieliohjelmaan kuuluivat luonnollisesti myös äidinkieli ja toinen kotimainen kieli.
Oppikoulujen ja oppikoululaisten määrä kasvoi voimakkaasti 1910-luvulta 1930-luvulle, kun alempi keskiluokka alkoi lähettää lapsiaan oppikouluun. Työväestön lasten oppikoulunkäynti yleistyi vasta toisen maailmansodan jälkeen.
Oppikoulu päättyi ylioppilaskirjoituksiin. Ylioppilaiksi pääsi 19-vuotiaista vuonna 1940 vain 4 % ja 1968 16 %. Samana vuonna yli puolet ikäluokista kävi jo oppikoulua. Ylioppilaaksi pääsy oli edellytys opintojen jatkamiselle yliopistossa ja korkeakouluissa.
Oppikouluun oli pyrittävä pääsykokeiden kautta ja koulu oli maksullinen. Maksullisuus asetti köyhemmän väestön lasten osalta esteitä koulunkäynnin jatkamiselle. Vuoden 1958 kansakoululain jälkeen kansakoulun jatkoluokista tuli kansalaiskouluja, joissa opetus oli painottunut käytännön aineisiin. Kansalaiskouluista jatkettiin usein ammattikouluihin, jotka antoivat perusvalmiudet harjoittaa jotain käytännön ammattia.
Koulutoimen ylihallitus ryhtyi vuonna 1902 myöntämään valtionavustusta kansakoulujen opetusvälinehankintoihin. Opetusvälinekokoelmien laajeneminen 1900 -luvun alussa oli yhteydessä myös opetusmenetelmien ja oppisisältöjen uudistukseen.
Vuosisadan alussa Helsinkiin rakennettuihin uusiin, suuriin kansakouluihin saatiin heti monipuoliset opetusvälinekokoelmat. Pienissä kouluissa kokoelmat olivat suppeammat.
Opetustaulut ja havaintovälineet olivat ensin tuontitavaraa, joita tuotiin lähinnä Ruotsista ja Saksasta. Kotimainen tuotanto monipuolistui 1910 -luvulla. Koulutarpeiden keskusliike Oy ja Valistus Oy kasvoivat suurimmiksi suomalaisiksi alan yrityksiksi
Kansakoulun oppilaalle on annettava koulussa jokaisena työpäivänä riittävä ateria. Kansakoululaki 1.7.1957.
"Yhdistys ruokaa Helsingin köyhille kansakoululaisille" aloitti kouluruokailun järjestämisen kaupungin kansakouluissa vuonna 1908. Toiminta rahoitettiin Anniskeluyhtiön voittovaroilla. Maksuttomaan kouluateriaan olivat oikeutettuja vain varattomien perheiden lapset.
Tarkastaja Miina Sillanpää esitti jo vuonna 1925, että kaikille kansakoululaisille varattaisiin tilaisuus saada koulussa lämmin ateria. Ehdotus hylättiin kustannusten ja järjestelyvaikeuksien vuoksi.
Kaikille oppilaille tarjottava, maksuton kouluruokailu käynnistyi Helsingin kansakouluissa v. 1943, viisi vuotta ennen kuin kouluruokailu tuli lakisääteiseksi.
Ruokalistan runkona olivat pitkään keitot sekä puurot ja vellit. Ratkaiseva uudistus oli veitsien ja haarukoiden tulo Helsingin kansakouluihin 60 -luvun lopussa. Lusikkaruokien lisäksi ruokalistalle tulivat nyt esimerkiksi tilliliha ja lihaperunasosevuoka.
Kotitalous tuli kansakoulun pakolliseksi oppiaineeksi 1923. Kansakoulun kotitalous oli tietopuolinen oppiaine, joka painottui ravinto-oppiin ja kodinhoitoon. Käytännön kotitalousopetusta on annettu kansakoulun jatkoluokilla ja kansalaiskoulussa.
Kansakoulun tuli sivistystavoitteensa lisäksi kasvattaa lapsista terveitä ja työtä pelkäämättömiä kansalaisia. Helsingin kansakoulut saivat koululääkärin 1905 ja ensimmäiset kouluhoitajat palkattiin vuonna 1924 Mannerheimin lastensuojeluliiton aloitteesta. Vakavin uhka kansakoululaisten terveydelle on ollut tuberkuloosi, jota vastaan taisteltiin valistuksella ja säännöllisillä tuberkuliinikokeilla. Myös influenssa, lavantauti sekä tuhka- ja tulirokko ovat aiheuttaneet epidemioita helsinkiläiskouluissa.
Kansakoululaisten hammashoito alkoi Helsingissä v. 1909 yksityisellä hammaslääkäriklinikalla. Uusiin suuriin kansakouluihin rakennettiin yleensä oma hammasklinikka kuten 1933 valmistuneeseen Nilsiäntien kansakouluun. Kansakoululaisten hammashoito tuli lakisääteiseksi 1956.
Terveyskasvatusta on opetettu kansakouluissa ensin luonnontieteiden ja myöhemmin kansalaistaidon yhteydessä. Sekä raittiuskasvatus että sukupuolivalistus tulivat Helsingin kansakoulujen opetusohjelmaan jo vuonna1905.
Opettajayhdistys aloitti kesäsiirtolatoiminnan Helsingissä 1895. Oppilaat on valittu kesäsiirtolaan ensisijaisesti terveydellisin perustein. Laajimmillaan toiminta oli 1950 -luvulla, mutta supistui seuraavalla vuosikymmenellä koululaisten yleisen terveydentilan kohennuttua.
Rakennusten tulee olla tarkoituksenmukaisesti, taloudellisesti sekä laajuudeltaan kohtuullisiksi suunniteltuja sekä täyttää kauneuteen nähden kohtuulliset vaatimukset. Valtioneuvoston päätös kansakoulurakennusten piirustusten, työselitysten ja normaalihintojen perusteista 25.2.1960.
Kansakoulut toimivat Helsingissä aluksi pääosin vuokrahuoneistoissa. Koulujen rakentaminen vauhdittui 1880-luvun keskivaiheilla ja jatkui vilkkaana 1910-luvun puoliväliin asti. Kylmyys ja huono ilma olivat olleet koulutalojen suuria ongelmia. 1800-luvun puolivälin jälkeen hygieeniset ja tekniset näkökohdat nousivatkin suunnittelussa keskeiselle sijalle. Samalla koulurakennusten huoneohjelma sai pitkälti nykyisen muotonsa. Ulkoarkkitehtuuriltaan koulut olivat aikakauden ihanteiden mukaan kertaustyylisiä.
Ensimmäiseen maailmansotaan tyrehtynyt koulurakentaminen virisi jälleen 1920-luvun alussa. 1930-luvulla rakennettiin suuria ja hyvin varustettuja kouluja. Funktionalismi näkyi rakennusten pelkistetyssä arkkitehtuurissa, mutta myös tilojen tarkoituksenmukaisuudessa ja tehokkuudessa.
Maaltamuutto lisäsi helsinkiläisten koululaisten määrää 1940- ja 1950-luvulla merkittävästi. Kaksivuoroluku oli yhä yleisempää. Jälleenrakennuskauden jälkeen Helsinkiin rakennettiinkin 1950- ja 1960-luvun kuluessa yli 30 uutta koulurakennusta, suurin osa esikaupunkialueille. Tilaongelmaa helpottivat myös siirrettävät tilapäiskoulut.
Peruskoulun myötä kouluarkkitehtuuria ryhdyttiin uudistamaan, jotta entistä oppilaskeskeisemmälle opetustavalle pystyttiin tarjoamaan monipuoliset tilalliset edellytykset. Tämän periaatteen rinnalle on sittemmin nostettu koulun elämyksellisyys.
1. Punavuorenkadun kansakoulu
Arkkitehti Theodor Höijerin suunnittelema, Helsingin ensimmäinen kansakouluksi rakennettu koulutalo valmistui vuonna 1877. Rakennuksessa oli kolme luokkahuonetta ja kellarissa lisäksi vahtimestarin asunto. Rakennus siirrettiin uuden koulutalon tieltä Vaasankadulle ja on sittemmin purettu.
2. Annankadun kansakoulu
Arkkitehti Gustaf Nyströmin suunnittelema ruotsinkielinen kansakoulu valmistui vuonna 1886. Valmistuessaan rakennus oli Helsingin nykyaikaisin koulutalo, sillä kaikissa tiloissa oli sähkövalo ja vesijohto. Vuonna 1969 tiloihin muutti Kampin ammattikoulu ja nykyään rakennus palvelee Annantalon taidekeskuksena.
3. Töölön kansakoulu
Epäsymmetrisine pohjakaavoineen ja sivukäytävineen koulu edusti kouluarkkitehtuurin uutta suuntausta, jonka tavoitteena oli saada valoisampia, ilmavampia ja tilavampia kouluja. Rakennuksen arkkitehtuurissa voidaan nähdä englantilaisten esikuvien vaikutusta. Arkkitehti Theodor Höijerin suunnittelema suomenkielinen kansakoulu valmistui vuonna 1905.
4. Kallion kansakoulu
Kallion kansakoulun suunnittelusta järjestettiin vuonna 1906 arkkitehtuurikilpailu, jonka voitti arkkitehti Bertel Jungin ehdotus. Aikaisempia koulutaloja huomattavasti suuremmassa rakennuksessa oli 30 luokkahuonetta, 8 muuta opetustilaa, koulukeittola ja peseytymistilat oppilaille. Tästä huolimatta vuonna 1910 valmistunut jugendtyylinen koulurakennus oli jo valmistuessaan ahdas.
5. Kaisaniemen kansakoulu
Keskustaan ryhdyttiin suunnittelemaan suomenkielistä kansakoulua vuonna 1922. Kaupunginarkkitehti Runar Eklund ja arkkitehti Einar Flinckenberg laativat suunnitelmat. Aikakauden tyyli-ihanteiden mukaisesti julkisivuissa heijastuvat uusklassimin, mutta myös barokin tyylipiirteet. 15 luokkahuonetta käsittänyt koulurakennus valmistui vuonna 1924.
6. Aleksis Kiven kansakoulu
Kaupunginarkkitehti Gunnar Taucherin suunnittelema Kallion uusi kansakoulu, sittemmin Aleksis Kiven kansakoulu valmistui vuonna 1934. Suuri koulurakennus oli funktionalismin ihanteiden mukaisesti suunniteltu mahdollisimman tehokkaaksi ja tarkoituksenmukaiseksi. Rakennuksessa oli 30 luokkahuoneen lisäksi runsaasti erikoisopetustiloja ja oppilashuoltoa palvelevia ratkaisuja sekä keskusradio. Esimerkillisenä pidetystä koulutalosta tehtiin elokuva ja esittelylehtinen.
7. Meilahden kansakoulu
Helsingin kaupunki järjesti vuonna 1949 Meilahden kansakoulusta ensimmäisen yleisen koulusuunnittelukilpailun. Arkkitehti Viljo Revellin ja Osmo Siparin voittaneen ehdotuksen pohjalta toteutettu koulurakennus valmistui vuonna 1953. Rakennuksen edustamaa kouluarkkitehtuurin uutta suuntausta oudoksuttiin, mutta rakennus sai myös tunnustusta niin kotimaassa kuin ulkomailla.
8. Kulosaaren kansakoulu
Koulurakennus toteutettiin vuonna 1963 järjestetyn yleisen arkkitehtuurikilpailun voittajaehdotuksen pohjalta. Mukaeltuun keskikäytäväratkaisuun perustuvan koulurakennuksen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu toinen, terveydenhuollon, päiväkodin ja nuorisotiloja sekä kirjaston käsittävä rakennus. Arkkitehti Osmo Lapon suunnittelemat rakennukset valmistuivat vuonna 1966.
9. Pelimannin ala-aste
Koulurakennuksen kantavana teemana on luokkien ryhmittely kolmeksi pienemmäksi yksiköksi, joissa on omat sisäänkäynnit ja lähipihat. Liikuntasaleineen ja auditorioineen koulu on myös alueen toimintakeskus. Samalla tontilla sijaitsevien koulun, päiväkodin ja asuinrakennuksen muodostama kokonaisuus otettiin käyttöön vuonna 1980. Suunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto Kari Järvinen ja Timo Airas.
10. Metsolan ala-aste
Koulurakennuksen pyöreään pohjamuotoon vaikutti ratkaisevasti metsäinen ympäristö. Tontin puusto haluttiin säilyttää eikä rakennuksen haluttu olevan ympäristöään hallitseva tekijä. Julkisivu muodostuukin ikään kuin yhteenrakennetuista pienistä taloista. Rakennuksen tilallisena runkona on sisäpihaa kiertävä, polveileva ympyräkäytävä, josta päästään kaikkiin tiloihin. Paljon myönteistä palautetta saaneen koulun on suunnitellut arkkitehti Pirjo Manner. Koulu valmistui vuonna 1991 ja Helsingin kaupunki valitsi koulun saman vuoden rakennustyöksi.
Aina 1800-luvulle saakka kansanopetuksesta oli vastannut kirkko. Samoin kasvatustiede oli käytännössä osa teologiaa. Kasvatustieteellistä tietoa käytettiin lähinnä opettajankoulutuksen välineenä.
Valistusajan vaikutus alkoi näkyä epäilynä kirkon opetussisältöjen riittävyydestä. Perinteistä laajempaa kansanopetusta oli aiemmin pidetty poliittisesti vaarallisena ja tarpeettomana. Suomalaisen kansanopetuksen isänä tunnettu Uno Cygnaeus ammensi oppinsa keski-eurooppalaisilta pedagogeilta.
Kasvatustieteen opetus oli aluksi keskittynyt Helsinkiin, kunnes Suomen ensimmäinen kansakoulunopettajien seminaari aloitti toimintansa Jyväskylässä 1863. Helsingin yliopistoon perustettiin Pohjoismaiden ensimmäinen kasvatustieteiden professuuri 1855 .
Opetusmetodit ovat muuttuneet opettajajohtoisuudesta oppilaskeskeiseen opetukseen. Tavoitteena on, että oppilaat eivät enää ota vastaan valmista oppia vaan muokkaavat opettajan tarjoamista kokemuksista itselleen omat näkemyksensä, tietonsa ja taitonsa.
Lapsen ruumiin- ja sielunvoimia oli Uno Cygnaeuksen mukaan kehitettävä tasapainoisesti ja kansakoulussa tuli siksi opettaa kirjatiedon lisäksi taide- ja taitoaineita.
Leikkilaulut ja kansansävelmät tulivat kansakoulun laulutunneille virsien ja isänmaallisten laulujen rinnalle 1920 -luvulla. Opetettavat laulut oli pitkään määritelty opetussuunnitelmassa. Musiikinopetus monipuolistui 50-luvulla, jolloin Helsingin kansakouluihin hankittiin rytmisoittimia sekä äänilevyjä ja levysoittimia.
Taito- ja taideaineiden tunneilla opittua esitettiin koulun juhlissa muille luokille ja vanhemmille. Kansakoulu onkin osaltaan siirtänyt yläluokan juhlatapoja koko kansalle. Joulukuusi esimerkiksi on yleistynyt suomalaiskodeissa kansakoulun kuusijuhlan vaikutuksesta.
Opettaja sai uuden tavan elävöittää opetusta, kun audiovisuaaliset laitteet yleistyivät kansakouluissa 1930 - 1940 -luvuilla. Rainojen ja kuultokuvasarjojen valikoima monipuolistui nopeasti. Kuvanheittimiä Helsingin kansakouluissa oli ollut jo v. 1902 lähtien, jolloin ensimmäinen skioptikonkone ostettiin Annankadun ruotsinkieliseen kansakouluun. Laitteiden hyödyntäminen oli kuitenkin ollut vähäistä kuvamateriaalin puutteen vuoksi.
Helsingin kansakoulut saivat v. 1927 elokuvateatteriprojektorin, jonka sijoituspaikkana oli Kallion kansakoulu. Elokuvat olivat pääasiallisesti luonnontieteen, historian ja maantiedon alueilta. Vuoteen 1950 mennessä kaikki Helsingin kansakoulut saivat oman kaitafilmiprojektorin.
Yleisradio aloitti kouluradiolähetykset v.1934, vaikka kouluhallitus oli vielä neljä vuotta aiemmin epäillyt radionkuuntelun vaikuttavan haitallisesti opiskeluun.
Ensimmäisen televisionsa monet Helsingin kansakouluista saivat oppilaiden osallistuessa Kuvaruutu meidänkin kouluun -paperinkeräykseen v. 1966. Koulutelevision säännölliset lähetykset olivat käynnistyneet v. 1963. Liikkuva kuva sekä värit toivat opetukseen uudenlaisen mahdollisuuden lähestyviä opittavia asioita. Peruskoulun tulo loi edelleen paineita uusien opetusmuotojen kehittämiseen
Kasvatustehtävänsä lisäksi kansakoulun tuli antaa oppilaille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Taitoaineilla olikin kansakoulujen opetusohjelmassa huomattavasti suurempi osuus kuin oppikouluissa. Voimistelu oli kaupunkien alakansakoulujen oppiaineena jo kansakouluasetuksessa 1866. Oppiaineen nimeksi tuli voimistelu ja urheilu 1958.
Kansakouluihin rakennettiin voimistelusaleja jo 1800 -luvulla, silti kaikissa kouluissa ei ollut kunnon liikuntatiloja. Alkuun voimistelutuntien ohjelma oli opettajien omalla vastuulla, vuodesta 1919 liikunnanneuvojat alkoivat pitää opettajille näytetunteja.
1900 -luvun alussa poikien voimistelutuntien kaavaksi vakiintui 1) järjestysharjoituksia, 2) vapaaliikkeitä, 3) telineharjoituksia ja 4) ottelu tai leikki. Vapaaliikkeet olivat puhdasta asentovoimistelua 1930 -luvulle, jolloin ohjelmiin alkoi tulla rytmiliikuntaa ja muokkausvoimistelua. Tyttöjen voimisteluun rytmiliikunta tuli jo varhemmin eikä vapaaliikkeiltä vaadittu yhtä suurta täsmällisyyttä ja puhtautta.
Kiinnostus ulkoliikuntaan kasvoi Suomen olympiamenestyksen myötä. 1890-1920 -luvuilla uimaseurat vastasivat uintiopetuksesta, Helsingin ensimmäinen uimahalli avattiin 1928. Luistelemassa käytiin alan seurojen ylläpitämillä radoilla. Innostus jalkapalloon oli suurimmillaan 1920 -luvulla, 1930 -luvulla pesäpallosta tuli suosituin urheilulaji. Yleisurheilu monipuolistui.
Urheiluintoa nostatettiin urheilukilpailuilla ja urheilumerkkien suorittamisella 1900 -luvun alkupuolelta lähtien.
Kansakoululaitoksen syntyessä käsityöllä oli jo kansanopetuksessa pitkät perinteet Työn, erityisesti käsityön opetuksella oli merkittävä sija lähes kaikissa 1800-luvun pedagogisissa suunnitelmissa ja niiden sovelluksissa. Kansakouluasetus 1866 määräsi, että "tyttöjä pitää harjoitettaman naisväen käsitöihin". Pojille käsityö oli pakollista maalaiskansakouluissa, Helsingissä poikien käsityönopetus alkoi 1887.
Kansakoulun käsityönopetuksen mallisarjat valmistuivat 1886 pojille ja 1892 tytöille. Vuonna 1896 helsinkiläiset veistonopettajat saivat valmiiksi oman, paremmin kaupunkioloihin soveltuvan sarjansa. Vuonna 1915 koko maassa siirryttiin kaavamaisista mallisarjoista ns. työharjoitussarjoihin. Tyttöjen käsityönopetuksen tärkein tavoite, oppia valmistamaan kaikki naisen pukuun kuuluvat vaatekappaleet, sivuutti työharjoitussarjan.
I ja II luokalla käsityönopetus on ollut tekstiilityötä sekä pojilla että tytöillä. 1950-luvulta ylemmillä luokilla voitiin Helsingissäkin vaihtaa "kerran pari lukukaudessa pojat tyttöjen ja tytöt poikien käsitöihin 3-6 tunniksi kerrallaan".