|
|
||||
|
Eläintarhoja on ollut olemassa jo tuhansia vuosia. Aikoinaan ne kuuluivat yleensä hallitsijoille, jotka halusivat näyttää valtaansa. Jo muinaisessa Egyptissä yli 3500 vuotta sitten kuningatar Hapšepsut hankki eläintarhaansa apinoita, leopardeja ja norsuja. Myös Euroopassa oli eläintarhoja ja eläinkokoelmia. Kaukaisessa Suomessakin saattoi nähdä kaukomaiden eläimiä kiertävissä eläinnäyttelyissä. Marraskuussa 1847 Helsingissä vieraili eläinnäyttely, jossa oli mm. leopardi, karhu, piikkisika, paviaani, kuristajakäärme ja erilaisia papukaijoja. Korkeasaaren eläintarha 1889 perustettu Korkeasaaren eläintarha on maailman vanhimpia eläintarhoja. Se siirtyi Helsingin kaupungin hoitoon 1920. Sen tehtävä on muuttunut paljon yli sadassa vuodessa. Nykyään eläintarhoissa suojellaan uhanalaisia lajeja ja eläinten elinympäristö pyritään järjestämään mahdollisimman luonnonmukaiseksi. Siellä ei myöskään pidetä sellaisia lajeja, joita olisi mahdotonta hoitaa Suomen olosuhteissa. Niinpä siellä asuu nykyään monia kylmien alueiden eläimiä mutta myös Amazonian alueen ja Australian eläimiä. Katso kuvia muutamista Korkeasaaren eläimistä. Kuvat on otettu Museon kesäkurssin retkellä 2004. Korkeasaaren jääkarhut Ennen Korkeasaaressa oli jääkarhuja, ensimmäinen tuli sinne jo vuonna 1890 Norjasta. Sen nimi oli Finke. Enää niitä ei ole, koska elinolosuhteet eivät olisi niille suotuisia. Vielä 1970-luvulla jääkarhut polskivat jääkarhulinnassa. Mm. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen sai lahjaksi kaksi jääkarhua, jotka asuivat Korkeasaaressa. Klikkaa kuvia ja katso suurennoksia Korkeasaaren jääkarhuista. Tutustu!
|
|
|||