Etusivu

Sirkus

Kaupunginmuseo

     

 

Sirkus Finlandia Auroran kentällä Helsingissä vuonna 2004. Kuva Erkki Salmela, Helsingin kaupunginmuseo.

Sirkuksen historia juontaa juurensa kaukaisiin aikoihin. Sirkuksessa on ollut monenlaisia temppujen tekijöitä ja akrobaatteja mutta myös eläimet ovat esiintyneet siellä. Sirkushevoset, -norsut, -koirat, -hylkeet ja monet muut ovat saaneet näyttää taitojaan ihmisille. Lisäksi eläintenkesyttäjät ovat esitelleet taitojaan villieläinten kuten tiikereiden, leijonien ja karhujen kanssa. Nykyään sirkuksissa näkee vähemmän eläimiä, varsinkin villieläimiä, kuin aikaisemmin, koska suhtautuminen eläinten temppuiluun on muuttunut ja sitä pidetään eläinten kiusaamisena. Suomessa on mm. norsujen, leijonien ja muiden suurten villieläinten pito sirkuksessa kielletty.

Sirkus Helsingissä

Taitoratsastaja Hubert Cooke seisoo valkean hevosen selässä Siltasaaren sirkusmaneesin pihalla 1900-luvun alkupuolella. Toinen mies pitää hevosta suistista. Kuvaaja tuntematon, Helsingin kaupunginmuseo.

Helsingissä on vieraillut säännöllisesti sirkuksia ainakin 1800-luvun alkupuolelta alkaen. Siltasaarella oli maneesi eli ratsastushalli, jota kiertävät sirkukset saattoivat vuokrata. 1900-luvun alkuvuosina Helsingissä vieraili kahteen otteeseen Nouveau Cirque, uusi sirkus, jonka englantilainen johtaja Hubert Cooke oli aikansa kuuluisin taitoratsastaja. Alla olevassa kuvassa näet hänet harjoittelemassa Siltasaaren sirkusmaneesin pihalla. Kuvaaja tuntematon, Helsingin kaupunginmuseo.

Karuselli

Karuselli on vanha keksintö. Kiertävissä tivoleissa, joissa esitetään sirkusnäytäntöjä on yleensä myös huvipuistolaitteita, ainakin karuselli. Tällaisen eläinkarusellin näet Lastenmuseossa.

 

Aikajana

Tietoa sivuista

Oma eläintarina

Eläinaiheisia linkkejä

Sivukartta