|
Uusia kummituksia Suomenmaassa |
||||
|
|
Olette äsken jo kuulleet uusien tähtien ilmistymisestä, uusien ennen kuulemattomien tautien, ihmisissä niin kuin wiljoissaki, tännek joutumisesta - nyt tuloo tähen vielä uusien, hirmuluontoisten eläimien meijän maihin pyrkiminen. Kaikkipa tähne nyt yhtyywätki - mikähän wiimein tloo eteemme! Tästä kummasta, äsken tännek joutuneesta, meri-eläwästä on jo muutamia wiikkoja puhek käynyt kaupunkissa - hoastettuna niin ja näin. Woan nyt on Helsinkiläinen Wiikko-Sanoma, 81:ssä Numerossaan, peättänyt täyweksi toeksi, walallansa wahwistanna; waikka tunnetaanpa tuon puheita wanhuuestaan - pitkä tukka, lyhyt mieli. Hään lausuupi mitenkä torstaina 16 wiimeistä Syys-kuuta (niinpä torstaki onki, muista päiwistä pahoista, pahan henken liikku-aika, kummitusten kulku-wuoro) kaksi oivaa oppiwaista (Saurén ja Ignatius), kalamiesik Wahlberg, kolmaas - neljäs neittyki ihminen, wiijes 12 wuotias poika nallukka - läksiwätten kaikki, yksin seuroin, weneellä wesille, kalan kanssa kaikellaisen. Nuon puolen peninkuorman peästä kaupunnista, kuin läksiwätten Hirsisalon soaresta soutamaan Helsinkiin päin, niin tultuansa selällen, (Esbon Löfön ja Melkön soarien välillä) näkiwätten - kello 7 iltaisella, warsin tyynenä ja selkiänä ilmanan - jota kuta mustaa merellä, we'essäpä wtkistywän, pysywänä pyllyllänsä. Luultaissa jotakuta hoaksen rikosta olewan tuulen ajossa, souteliwat sinnek kahtoaksensa - mikä tässä makaa, liekö wenek kaatununna, waiko muuta mulkotteli? Kuta sitä likenivät, sitä pahaki pakeni, ulommalle uiskenteli. Kuin jo tultiin nuon 4 syltä likeellen, rupeis wanha wapisemaan, kalamiestä karwasteli. - Sanoi: "paras on paeta, wälleen tötö wälttäkäämme! Ei tämä hywällen näytäk, miellyk meille miehillemme. Tämä on pahan panema, laittamia, loihtumia." Läksiwätki jo pakoon, poisi suoraan souteliwat; woan kuin oliwat jo hywän matkan peähän peässeet, niin paisu mielet poikamiesten, uron mieltä uhkeemmaksi. Wakuuttaaksensa, jott' ei ollut silmät heiltä keäntynynnä, ketään kummaa keksinynnä, niin keänettiin takaisin, ja souwettiin uuestaan siihen "pilkkasoareen", niin kuin kalari oli sitä pilkan-peässä nimittänyt - wielä tarkeemmin tuota kahtellanksensa. Ja kuin toas tultiin tätä meri-kummoa nuon 4 syltä likelle, niin Sauréni siihen haulipyssyllänsä, ampua losautti. Kaikki jäi hetkeksi hiljaan, hiiskumatak, ja ruuinsawu oli je ennettänyt pois-hajahtua, kuin wesi yhtäkkiään rupeisi aaltomaan, ja tämä musta ruumis, jok' ei ensimäiltä näyttänyt liijan suureksi, kohois ylös weistä nuon 10 syltä pituueltaan, ja rupeis suilottamaan merelle päin, kohti Melkonnientä. Keikkui siinä weneen keula, kokka kowinnik kohisi. Hiljan kajahteliwat souto-miehet tämän kumman kulkemista, wein koiran wäistymistä, kuin nuon kuuenneksen tunnin peästä - seisahtui, ikeänkuin arwelluksissaan. Siitten kuin keänsiin sieltä takaisin, niin palaisi joutuisasti weneen luokse. Tottapa paniwat nyt pakoon, meijän miehet, minkä woan jaksoiwat - pyrkiessään Ådholman soarenpäin, johon wielä luettiin wirstan matka. Mutta jopa lempo läheni, liijoin hiisi likenteliin; kaikilla oli henken kauppa - peljestyiwät miesi-riewut. Kahtoessaan tätä hirmuista eläintä, rupeis poika parkumahan, nelin ryömin itkemään, weneen pohjalla poloinen, kussa peitti peätänsäkkin kaheksalla kauhtanalla, wiijellä willa-hameella. Woan nuon 4-5 sylen peähän likellen jo tultuansa, seisattui toas tämä outoinen otus - ajatellen asiaansak. Nyt nähtiinki jo hywän matkan peässä, hänen rumasta ruumihista, jotaik punaista kohoawan ylös weestä, joka lie ollut hänen purstonsak. Sillä wälin oli wene jo ennättänyt pakoon kiijätäksensä. Mutta wähän ajan peästä rupeisi pahalainen toas heitä takaa ajamaan, ja tuli toas niin lähellen kuin enneki; waan siihenpä toas pysähtyi. Tätä teki monta kertaa, kunneka wiimeiseltä peäsiwät ylös luuwolle, warsin Ådholman soaren kupeella, ,iittäin kuhik lykkyänsäk kuin woan raantaan peäsiwätten. Petoki jo hoksaisi tullesek mataloihin wesiin; ja kuohui kyllä - parskui wainenki wesi, hänen ympärillensäk, ikeän kuin ison höyrylaiwan kulkiissaan; nytki näkiwätten aika wesi-purskuja, kuin pirskuiwat ylös ilmohin tämän kieppaan kiasta. Siihen, luuwolle, täyttyiwät nyt pakolaiset jeähä kaikeks yöks; eiwätkä eneän uskaltana wesillen lähteä; ja joka kerta kuin aallot yöllä, pimään peässä, pieksiwätten kallioita, niin luuliwat tämän häjyn heitä wielä hätyyttelewän. Huomes aamuna soutiwat kaupuntiin, eiwätkä mitään outoa nähneet. Jokainen ymmerteä tästä jaarituksesta, muuan Walaskalan tulleen, Juutin salmesta, Pohjan-meriltä tännek Itä-mereen, ja sitäki tietä tähen Suomenki mereen. Sillä, niin kuin tunnetaan, niin Walaskalojen asunto on pohjoisimmissa meren wesissä, woan ajellessaan silli-paria, eneheksensä, owat usseen wajuneet, pitkin Norjan rantoja, etelämmäksiki. Eikä tämä ouk ens'kertana kuin owat joutuneet kuin katiskaan, Itä-mereen tultuansa. Olemme kuulleet, jollon kullon muulloinki tapahtuneen, heijän, meren lasketessa jeänneen - milloin Ruotin, milloin Saksan puolelle, - kuin lokki luuwolla, kuin kirri kiwi-karilla. Suomi nro 34, 18.9.1847 (lehdessä ilmeisen väärä
päiväys), Takaisin Vedenalaiseen maailmaan
|
Tutustu
|
||
