Sederholmin talo  Aleksanterinkatu 16-18  



ederholmin talo oli aikoinaan Helsingin edustavin yksityistalo. Sen suunnittelija oli luultavasti saksalaissyntyinen muurarimestari Samuel Berner. Kaksikerroksinen mansardikattoinen kivitalo valmistui 1757.
       Karoliinisen pohjakaavan mukaan keskellä oli sali ja sen molemmin puolin kamarit. Ne olivat Suurkadun varrella. Pääsisäänkäynti ja portaikko sijoittuivat sisäpihan puolelle. Länsipäässä oli kaksikerroksinen siipirakennus.
       Liiketoimia harjoitettiin alakerrassa ja yläkerrassa olivat asunto ja edustustilat. Rakennuksessa on myös laajat holvatut tiilikellarit, joita on käytetty varastoina.
       Eteisen, puodin ja makasiinien lattiat olivat Öölannista tuotua kalkkikiveä. Muualla oli lankkulattiat. Välipohjat tehtiin puusta. Toisen kerroksen katot olivat rapatut.
       Julkisivujen ulkonäkö on lähes alkuperäinen ikkunoita lukuunottamatta. Niitä suurennettiin 1866, jolloin rakennettiin myös yläkerran ikkunoiden balustradit. Seinien väri on alkujaan ollut vaalean siniharmaa.

Sederholmin talon julkisivu 1700-luvulla. Rekonstruktiopiirustus.

Helsingin kartta

Helsingin kartta noin vuodelta 1750.



Talon alkuperäinen 1700-luvun sisäovi. Oveen on jätetty näkyviin eri-ikäiset maalauskerrokset, vanhimpana tammipinta.
Yläaulan seinästä esiin otettu pala koristemaalausta lienee 1700-luvun lopulta tai 1800-luvun alusta. Sen päällä on useita myöhäisempiä maalauskerroksia.


Aloitussivu Johan Sederholm