Helsingin kaupunginmuseo Uno Heikkisen toes Vanhan kirkon puisto vuodelta 1960. Helsingin kaupunginmuseo. Kuvaa on rajattu ja digitaalisesti manipuloitu.

Adventti

 
 
 
  
A

dventti on parin viime vuosisadan aikana saanut monia piirteitä, jotka ennen kuuluivat jouluun. Neljä adventtikynttilää, joista ensimmäinen sytytetään ensimmäisenä adventtina, kaksi seuraavana jne. ovat meillä hyvin nuori tulokas, vain ehkä parin viime vuosikymmenen tuotetta. Tapa on tullut meille Ruotsista, jossa 1870-luvulla Erstan diakonissalaitoksella alettiin polttaa ensimmäisenä adventtina 7 kynttilää ja jokaisena seuraavana 7 lisää. Nelikynttiläisestä joulukuusesta on ensimmäinen tieto Nathan Söderblomin kotoa 1800-luvun lopulta, kuusena tosin oli kataja. Nelikynttiläiset adventtikyntteliköt tulivat Ruotsissa käyttöön 1920-luvulla, ja tapa on alunperin kotoisin protestanttisesta Saksasta. Ensimmäinen adventti eli pikkujoulu antaa kuitenkin hiukan esimakua tulevasta suuresta juhlasta. Moni koristaa pienen kuusen, sytyttää kynttilät, ja jopa joululaulut kaikuvat perinteisen Hoosiannan jälkeen. (IS)