Oven molemmin puolin pystytettiin nuoret koivut, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla pihan keskellä saattoi olla juhannuskuusi, joka oli niin kuorittu, että vain ylimmät oksat olivat jäljellä. Kuusi sai seisoa pihamaalla jopa seuraavaan juhannukseen asti. Kaikilla näillä oksilla ja lehvillä haluttiin taata hyvä karjaonni. Kun ne olivat kuihtuneet, ne säästettiin ja annettiin karjan syötäväksi joko Pärttylinpäivänä, Mikonpäivänä, jouluna tai laskiaisena, jotta karja kasvaisi ja antaisi hyvän tuoton. Helsingissä raitiovaunut oli koristettu lehvin ja saaristolaivat, jotka kuljettivat kaupunkilaisia saariin, oli koristettu juhannuskoivuin.

Tärkeä osa Suomen ruotsinkielisillä alueilla juhannuksenvietossa on juhannussalko, "majstonki". Joiltakin seuduilta esim. Uudellamaalla tapa oli jo kauan sitten kuollut, mutta se on herätetty henkiin nuorisoseurayhdistysten synnyttyä 1900-luvun alussa. Toisin paikoin esim. Turunmaan saaristossa tapa on säilynyt hengissä ikiajoista lähtien. Muutama vuosi sitten alettiin Esplanadille pystyttää ahvenanmaalainen juhannussalko. Juhannussalot ovat erilaisia paikkakunnista riippuen, mutta ne kaikki muistuttavat purjelaivan mastoa ja Turunmaan salkojen yhteisenä piirteenä on niiden suuri korkeus, lähes 30 metriä. Ahvenanmaan salot ovat koreita raakojen päissä riippuvine seppeleineen tai lyhtyineen, jotka on koristettu erivärisin paperinauhoin. Turunmaan saaristossa käytetään enemmän metsä- ja niittykukkia. Saariston juhannussalkojen teko aloitetaan jo aattoa edeltävinä päivinä. Salko lasketaan alas tukien varaan ja siitä puhdistetaan vanhat kasvinjäänteet ja narunpätkät. Jokainen kylän talo vastaa jostain salon osasta. Joku huolehtii laivoista, joku viiristä, kolmas ehkä ukosta ja "Maijasta", jonka kädet viuhtovat viirin alla. Juhannusaaton iltapäivänä nämä kaikki osat palaavat paikoilleen korjattuina ja hienosti maalattuina. Samoihin aikoihin lähdetään hakemaan ruohoa köyttä varten ja lehviä purjeita varten. Lehvät ovat joko haavan tai pihlajan vuosikasvaimia. Illansuussa kyläläiset kokoontuvat mäelle, jolle salko pystytetään. Köysi tehdään ruohosta ja sillä reunustetaan purjeet. Naiset ja lapset sitovat "pitkää siimaa" narusta ja lehvistä, miehet kutovat niistä purjeita raakojen väliin, ja kun kaikki on valmista, juhannussalko nostetaan pystyyn valmistajien ja juhlaväen  yksiäänisen laulun kaikuessa. Salon pystyyn saaminen yön aikana on tärkeää, sillä muutoin oli onnettomuus uhkaamassa. Juhannussalon nostaminen oli todellakin aaton kohokohta. Backasin talon vanha emäntä (s. 1898) Houtskärin Björkössä kertoi, että entisaikaan väen oli tapana jäädä mäelle tanssimaan. "Ja sitten sytytettiin kokkotulia,  yleensä tervanelikoita tai pienempiä mäelle juhannussalon ympärille, ja sitten alkoi tanssi." Myöhemmin oli Björkön nuorisoseurantalo hyvin suosittu tanssipaikka, jonne kerääntyi väkeä naapurikunnista asti, kunnes tilaisuuksista tuli liian villejä ja tanssit oli pakko lopettaa.

Juhannussalkoja yleisempiä ovat olleet juhannuskokot, jotka nekin ovat vaihdelleen eri paikkakunnilla. 1650-luvulla kertoo värmlantilainen Turun akatemian ylioppilas Petrus Gyllenius päiväkirjassaan, miten kansa kokoontui juhannusaattona Kupittaan lähteelle, sytytti kokkoja, tanssi ja uhrasi rahaa lähteeseen. Lopulta viranomaisten oli pakko kieltää Kupittaan juhannusjuhlat kokonaan. Ennen vanhaan tulen paikaksi valittiin korkea mäki, jossa myös voitiin tanssia tulen ympärillä. Sittemmin tulia on sytytetty rannoille aivan vedenrajaan tai jopa tilaisuutta varten rakennetulle lautalle veteen. Tämän tavan taustalla oli palovaara. Helsingissä nuorison kokoontumispaikkana oli Juhannusvuori. Kokkoja sytytettiin kaupungin monille rannoille. Ne olivat joko kaupungin kokkoja, joihin kerättiin vanhat, hylätyt soutuveneet ja kaikenlaista roskaa, jotka sitten poltettiin, tai eri yhdistysten kokkotulia yhteisissä juhannusjuhlissa. Juhannustanssit lienevät olleet nuorison suosituin tapahtuma. Tanssilavoja oli monia, esim. Mustikkamaalla.

Seurasaaren juhannusjuhlat ovat Helsingissä houkutelleet eniten väkeä. Koko maa saattoi osallistua Seurasaaren juhannuksen viettoon suoran radiolähetyksen välityksellä. Karunan vanhassa kirkossa vihittiin myös juhannuksen hääpari. Aikaisemmin juhannus oli suosittu kesähäiden ajankohta. Nyttemmin tilanne on muuttunut. Monet lähtevät maalle, ja kansan kokoaminen juhannushäihin on mahdotonta.

Entisaikaan ruoalla oli tärkeä merkitys kaikessa juhlinnassa. Juhannuksen tienoilla saatiin taas tuoretta maitoa, sillä talvella umpeen menneet lehmät alkoivat taas lypsää. Sen vuoksi kaikki maitoruoat olivat erityisen suosittuja. Pohjanmaalla tehtiin monin paikoin juhannusjuustoa, jota keitettiin niin kauan, että siitä tuli punertavaa. Myös kaikenlaiset kalat kuuluivat juhannuspöytään. Nyttemmin vanhat ruokalajit ovat saaneet väistyä uusien perunoiden, sillin ja varhaismansikoiden tieltä. Metsä- ja puutarhamansikoista on Helsingissä aina pidetty aivan erityisesti. Tiedetään, että Charlotta Rotkirchin häissä 24. kesäkuuta 1826, siis juhannuspäivänä, tarjottiin väliruokana metsämansikoita kerman kera vasikanpaistin jälkeen mutta ennen parsaa ja kalaruokia. metsä- ja puutarhamansikoita saatettiin myös sekoittaa keskenään ruokalajin jatkamiseksi.

Juhannusyössä on jotain taianomaista. Lähdeveden uskottiin muuttuvan viiniksi lyhyen hetken ajaksi. Aarnivalkeiden nähtiin palavan valoisassa kesäyössä, ja kummallisinta kaikesta oli, jos näkin sananjalan kukkivan. Jos silloin sai sananjalan siemenen itselleen, saattoi tekeytyä näkymättömäksi ja koota itselleen suuria aarteita. Monet, jotka eivät usko taikoihin, keräävät uskollisesti seitsemän eri kukan kimpun ja kätkevät sen tyynyn alle toivoen unessa näkevänsä sydämensä valitun. (IS)