![]()
K O K O U S K U T S U Kaupunkisuunnittelulautakunnan ja joukkoliikennelautakunnan | |
Kokousaika |
Torstai 18.5.2006 klo 16.00 |
Paikka |
Kaupunkisuunnitteluviraston auditorio Kansakoulukatu 3 |
Lautakunnan puheenjohtaja | |
VIRASTOPÄÄLLIKKÖ
1 |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus |
2 |
Pöytäkirjan tarkastajien vaali |
LIIKENNESUUNNITTELUPÄÄLLIKKÖ
1 |
Valtuustokauden tärkeimmät joukkoliikennehankkeet |
2 |
Raitiolinjaston kehittämisen tilannekatsaus |
KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
EHDOTUS |
Kokous todettaneen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. |
PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI
VALTUUSTOKAUDEN TÄRKEIMMÄT JOUKKOLIIKENNEHANKKEET
Esitellään kokouksessa. |
EHDOTUS |
Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee merkitä asiasta saadun selostuksen tiedoksi. |
RAITIOLINJASTON KEHITTÄMISEN TILANNEKATSAUS
Liikennelaitoksen ja kaupunkisuunnitteluviraston yhteistyönä tehdään raitiolinjaston kehittämisselvitystä, jonka tavoitteellisena ohjevuotena on 2015. Selvityksen kuluessa on hahmoteltu ja muodostettu erilaisia tulevaisuuden linjastovaihtoehtoja, joissa yhteystarpeisiin vastataan joko tukeutuen pääosin nykyverkkoon tai rakentamalla koko linjasto uudelleen. Työn kuluessa on selvitetty sekä kantakaupungin tulevien uusien asunto- ja työpaikka-alueiden kytkemistä raitioverkkoon että muunlaisia raitioliikenteen laajenemismahdollisuuksia esimerkiksi bussiliikenteen korvaamista raitioliikenteellä. Lisäksi on tarkasteltu eri tahoilta tulleita linja- ja reitti-ideoita. Meneillään olevan selvitystyön on tarkoitus jatkua vuoden 2006 loppuun. Tekeillä olevan selvityksen ensisijaisena tarkoituksena on muodostaa käsitys raitioliikenteen tulevasta laajuudesta tarpeellisten kalustohankintojen vaunumäärän ja hankinta-aikataulun pohjaksi. Nykytilanteessa on kaluston osalta varauduttu ainoastaan raitiolinjan 9 perustamiseen, ja muut linjaston laajennukset edellyttävät uusien raitiovaunujen hankkimista. Kiireellistä kannanottoa edellyttää lähinnä Jätkäsaaren raitiolinjasto ja sen kytkentä nykyverkkoon, koska liikenne on tarkoitus aloittaa jo vuonna 2012, jolloin alueella järjestetään asuntomessut. Muilta osin tulevaisuuden linjaston ja yksittäisten linjojen suunnittelulle on enemmän aikaa. Oheiset kuusi linjastovaihtoehtoa ovat syntyneet kehittämisprosessin tuloksena niin, että alustavia minimi- ja maksimitason linjastovaihtoehtoja on kehitetty ja niiden lukumäärää karsittu linja- ja linjastoanalyysien perusteella. Toiminnan kannalta parhaita ominaisuuksia on pyritty säilyttämään ja tehottomuutta karsimaan. Eri vaihtoehtoihin on pyritty sisällyttämään selvästi toisistaan poikkeavia järjestelyjä, vaikka tavoitteena jokaisessa on hoitaa kaikki tarpeelliset yhteydet. Esillä olevien kolmen minimi- ja kolmen maksimitason vaihtoehdon katsotaan tarjoavan hyvän pohjan keskustelulle raitiolinjaston laajuudesta, linjaverkon tiheydestä ja ratavarauksista. Oheisia vaihtoehtoja ei siis ole tehty ehdotuksiksi, joista sellaisenaan pitäisi valita paras tavoitelinjasto vuodelle 2015. Lautakuntakäsittelyn tavoitteena on osaltaan selkeyttää jatkotyön tavoitteita raitiolinjaston kehittämisen suhteen niin, että kalustohankintojen valmistelu tulee mahdolliseksi ja että tulevaisuuden linjastovaihtoehtoja voidaan esitellä asukkaille. Minimivaihtoehtojen muodostamisessa on ollut seuraavia lähtökohtia: | ||
- |
linja 9 ulottuu Ilmalaan | |
- |
linjat 6 ja 8 on jatkettu Jätkäsaareen alkuvaiheen reitillä | |
- |
linja 1(A) ajaa nykyistä lyhyemmällä reitillä | |
- |
liikenteessä on noin 105-110 vaunua | |
- |
uusia rataosia on käytössä linjan 9 ratojen ja linjojen 6 ja 8 jatkeiden lisäksi ensisijaisesti Kampissa ja Mikonkadulla. | |
Maksimivaihtoehdoissa on lähtökohtana ollut runsaampi tarjonta laajemman verkon ja mahdollisesti tiheämpien vuorovälien ansiosta (liikenteessä noin 120-125 vaunua). Raitioliikenne voi siinä korvata bussiliikennettä, ja käytössä voi olla enemmän uusia rataosia. Maksimivaihtoehtoon sisältyy myös poikittaisyhteys Pasilaan joko osittaisena tai valmiina poikittaislinjana. Lisäksi kaupunkisuunnitteluvirastossa on menossa selvitys raitiotieyhteyden rakentamisesta Katajanokalta Kruunuvuorenrantaan. Yhteys Kruunuvuorenselän poikki rakennettaisiin Hylkysaaren laajennuksesta Kruunuvuorenrantaan noin kilometrin pituisena kolmiaukkoisena betonitunnelina, jossa olisi kaksi aukkoa raitiotietä ja yksi aukko kevyttä liikennettä varten. Katajanokan ja Hylkysaaren väli toteutettaisiin läppäsiltana. Yhteyden alustava kustannusennuste on noin 90 miljoonaa euroa. Myöhemmin tunneliosuus voitaisiin tarvittaessa muuttaa metroliikenteen käyttöön. Hankkeen alustava rakentamiskelpoisuus- ja kustannusselvitys valmistuu syyskuun loppuun mennessä. Alustavia keskeisiä tuloksia on käytettävissä kesäkuun puoliväliin mennessä. Tavoitteena on selvittää mahdollisuudet toteuttaa hanke jo Kruunuvuorenrannan rakentamisen alkuvuosien aikana. Nyt käytävän lautakuntakäsittelyn pohjalta asiasta käynnistetään keskustelu ja vuorovaikutus asukkaiden kanssa sekä suunnittelua ja vaihtoehtojen vertailua jatketaan Ratikka 2015 -selvitystyössä siten, että vuoden 2006 loppuun mennessä voidaan tehdä ratkaisu ainakin Jätkäsaaren liikenteen järjestämistavasta. Raitioliikenteen tulevaisuuden kehittämislinjauksia pohdittaessa ja niistä päätettäessä on huomioitava se, että raitioliikenteen tuotantokustannukset ovat varsin korkeat ja siksi on vaikeata löytää taloudellisesti edullisia ainakaan nykyistä selvästi laajempia raitiolinjastoratkaisuja lukuun ottamatta kantakaupungin uusien alueiden kytkemistä raitiotieverkostoon. Käytännössä kuljetusmuotojen työnjako kehittyy kantakaupungissa HKL:n tulostavoitteiden ohjaamana sellaiseksi, että taloudellisesti edullisimmat kuljetusmuodot lisäävät ja epäedullisimmat vähentävät osuuttaan koko palvelutuotannossa. Avaintekijä tuotantokustannusten muodostumisessa on nopeus. Tämän selvityksen lisäksi on tekeillä raitioliikenteen nopeuttamisselvitys sekä keskustan raitioliikenteen simulointiselvityksiä liikenteen solmukohtien toimivuuden varmistamiseksi. Lisäksi ollaan aloittelemassa pidemmän tähtäyksen kantakaupungin raideliikenneselvitystä, joka käsittäisi myös raskaan raideliikenteen kehittämisen 30 vuoden aikajänteellä. | ||
EHDOTUS |
Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee merkitä raitiolinjaston kehittämisen tilannekatsauksen tiedoksi. |
Lisätiedot:
Saivo-Kihlanki Hellevi, liikennesuunnittelija, puhelin 472 2299, HKL
Saransaari Leena, diplomi-insinööri, puhelin 169 4207, Ksv
LIITE |