|
Kaupunginvaltuusto
käsitellessään 9.2.2000 valtuutettu Könkkölän
valtuustoaloitetta ääniopasteiden lisäämisestä
Helsingin kaikkiin liikennevaloihin päätti hyväksyä
valtuutettu Hentilän toivomusponnen (nro 30), jonka
mukaan kaupunginvaltuusto edellyttää, että
kaupunkisuunnitteluvirasto laatii suunnitelman
ääniopasteiden asentamisesta liikennevaloihin.
Kaupunginkanslia on pyytänyt
kaupunkisuunnittelulautakuntaa antamaan
kaupunginhallitukselle selvityksen ponnen johdosta
tehdyistä toimenpiteistä 31.5.2000 mennessä.
Taustaa
Helsingin 407 liikennevaloristeyksestä 185:ssä on
käytössä näkövammaisten ääniopasteet. Kaikkiaan
ääniopasteita on 227 suojatiellä.
Suurin osa ääniopasteista on asennettu sellaisiin
liikennevaloristeyksiin, joissa näkövammaiset
liikkuvat runsaasti kuten terminaalien läheisyyteen,
vilkkaille vaihtopysäkeille sekä näkövammaisten
järjestöjen kokoustilojen läheisyyteen.
Ääniopasteiden asentaminen Helsingissä on tapahtunut
kiinteässä yhteistyössä näkövammaisia edustavien
järjestöjen kanssa. Uusia ääniopasteita on viime
vuosina asennettu pääosin yksittäisten
näkövammaisten toivomiin kohteisiin.
Kaikille
suojateille ei ole mahdollista lisätä ääniopasteita:
Ääniopasteiden käyttö erityisesti ristikkäisillä
suojateillä, jotka ovat eri aikana vihreänä, on
osoittautunut näkevien kannalta sekavaksi. Näkevät
jalankulkijat kuvittelevat usein ääniopasteen ohjaavan
eri suojatietä kuin mille ääniopaste on tarkoitettu.
Näkövammaisille tilanne ei ole tuottanut samoja
vaikeuksia toisaalta heidän keskimääräistä paremman
äänen suunnanerotuskykynsä takia ja toisaalta heidän
sisäisen asiasta tiedottamisjärjestelmänsä takia.
Tästä huolimatta liikennesuunnitteluosasto on
suhtautunut pidättyen ääniopasteiden asentamiseen
ristikkäisille suojateillä.
Vähäisen liikenteen aikana ääniopasteiden jatkuva
piipitys saattaa häiritä liikennevalojen lähellä
asuvia ja estää heitä pitämästä ikkunoita avoinna
ilta- ja yöaikana. Ääniopastimista aiheutuvia
haittoja on vähennetty vaihtamalla häiritsevät
ääniopasteet uudenlaisiksi, liikenteen melun mukaan
säätyviksi ääniopasteiksi sekä säätämällä
opasteiden äänitaso riittävän hiljaiseksi. Tästä
huolimatta hankalimmissa paikoissa ääniopasteet on
vaiennettu yöajaksi siitä huolimatta, että tämä on
vastoin näkövammaisten tavoitteita.
Edellä esitetyistä syistä ääniopasteiden käyttö
ei ole ongelmatonta. Tästä syystä
liikennesuunnitteluosasto ei pidä hyvänä kaavamaista
käytäntöä lisätä ääniopasteet kaikille
valo-ohjatuille suojateille riippumatta siitä, miten
ääniopaste on kuultavissa. Epäselvistä ja huonosti
hahmotettavista ääniopasteista ei ole
näkövammaisille hyötyä.
Suunnitelmat
Ääniopasteiden asentaminen Helsingin liikennevaloihin
sisältyy kolmeen seuraavassa esitettyyn suunnitelmaan.
1. Ääniopasteiden
uusiminen.
Liikenneministeriön nykyinen päätös tieliikenteen
liikennevaloista edellyttää että vanhat
ääniopasteet on uusittava vuoden 2000 loppuun
mennessä.
Helsingissä ääniopasteiden vaihtotyö käynnistyi
vuonna 1999. Vaihtamatta on vielä (10.4.2000)
ääniopasteet 69 suojatiellä. Työ valmistuu kuluvan
vuoden loppuun mennessä. Ääniopasteiden vaihtotyön
kokonaiskustannukset tulevat olemaan noin 500 000 mk.
2.
Täsmä-ääniopasteen kehittäminen
Liikennesuunnitteluosasto on hankkinut laitteen, jonka
avulla näkövammainen kuulee liikennevaloihin
tullessaan automaattisesti ääniopasteen tai sitten
olevan ääniopasteen kuuluvutta voidaan lisätä.
Laitteisto koekäytetään kuluvan kesän aikana ja sen
jälkeen se asennetaan näkövammaisten esittämään
liikennevaloristeykseen. Laitteen hankintakustannukset
ovat asennuksineen noin
70 000 mk
Laitteen korkea hinta estää vielä tällaisen ”täsmä-ääniopasteen”
laajamittaisen käytön Helsingissä. Tulevaisuudessa on
kuitenkin ilmeistä, että tämäntyyppinen laitteisto
tulee tarjoamaan näkövammaisille apua niin
liikennevaloissa kuin monessa muussakin liikkumiseen ja
paikantamiseen liittyvässä asiassa.
3. Ääniopasteiden
lisääminen
Vuonna 1999 otettiin käyttöön 7 suojatiellä
ääniopastimet
- Ympyrätalo; Siltasaarenkadun ylitys
- Tapaninkyläntie / Valimotie Vantaa (kaikki kolme
suojatietä)
- Professorintien suojatie Dosentintien kohdalla
- Tullivuorentien suojatie Pyrytien kohdalla
- Vuotie / Merirastilantie; Merirastilantien ylitys
Kuluvan vuoden aikana on otettu käyttöön
ääniopastimet 3 suojatiellä
- Mannerheimintie / Kiskontie, molemmat Mannerheimintien
ylitykset
- Kirkonkyläntie / Laulurastaantie, Kirkonkyläntien
eteläinen ylitys
- Kallvikintie / Lokitie, Kallvikintien pohjoinen ylitys
Uusia ääniopasteita on (10.4.2000) vielä asentamatta
kahteen seuraavaan liikennevaloristeykseen:
- Mäkelänkatu / Elimäenkatu, Elimäenkadun ylitys
(esitys tehty maaliskuussa 2000)
- Särkiniementie / Tallbergin Puistotie;
Särkiniementien eteläinen ylitys (esitys tehty
huhtikuussa 2000)
Uudet kohteet ovat pääosin yksittäisten
näkövammaisten esittämiä ja yhdessä heidän
kanssaan harkittuja. Muihin kohteisiin uusia
ääniopasteita ei ole esitetty asennettavaksi.
Edellä kuvattua ääniopasteiden asennussuunnitelmaa on
esitelty Helsingin vammaisneuvostolle 22.3.2000 sekä
Näkövammaisten keskusliiton sekä Helsingin ja
Uudenmaan näkövammaiset ry. edustajille 7.4.2000.
Suunnitelma sai myönteisen vastaanoton. Erityisesti
pidettiin tärkeänä, että uusia ääniopasteita
asennetaan kohteisiin, joita näkövammaiset itse
pitävät itselleen tarpeellisina ja lisäksi samalla
varmistetaan niiden synnyttämän ääniohjauksen
turvallisuus.
Liikennevalojen ääniopastuksen määrällisen
kehittämisen ohella näkövammaiset korostavat
erityisesti ääniopasteiden laadullista kehittämistä
– esimerkiksi tilaisuudessa esitettiin näkemyksiä,
jonka mukaan ääniopasteiden nykyisen äänitaajuuden
(noin 1000 – 2000 Hz) asemesta voitaisiin käyttää
myös muuttuvia äänitaajuuksia, jolloin
ääniopasteiden suuntavaikutus olisi nykyistä
olennaisesti parempi. Tällaisia ääniopasteita ei
vielä ole markkinoilla.
Liikennesuunnitteluosasto on ilmoittanut olevansa
halukas olemaan mukana tämäntyyppisten uusien
ääniopasteiden kehittämiseen tähtäävissä
kenttäkokeissa.
Kaupunkisuunnittelulautakunta
päätti
antaa asiasta kaupunginhallitukselle edellä olevan
mukaisen lausunnon.
Lisää
tietoja näkövammaisten ääniopasteista Helsingissä
|