|
Ajantasa
2004
Ääniopasteet
Helsingin
liikennevaloissa
Helsingissä
on ääniopasteita 205:ssä liikennevaloristeyksessä – lähes joka toisessa
risteyksessä. Ääniopastettuja suojateitä on kaikkiaan 257.
Ääniopasteita on eniten risteyksissä, joissa näkövammaiset
liikkuvat runsaasti kuten terminaalien läheisyydessä, vilkkailla
vaihtopysäkeillä sekä näkövammaisten järjestöjen toimitilojen
läheisyydessä.
Ääniopastusta laajennetaan yhdessä Helsingin ja Uudenmaan
näkövammaiset ry:n kanssa. Uusia ääniopasteita on asennettu myös
yksittäisten näkövammaisten esittämille suojateille.
Ääniopasteiden tulee olla
selvästi kuultavissa
Helsingissä on runsaasti moniosaisia suojateitä, joilla eri suojatieosien
jalankulkuopastimet näyttävät lyhyen hetken eri opastetta. Esimerkiksi
raitiovaunupysäkkien kohdalla pysäkille johtavan suojatien jalankulkijaopastimet voivat
olla vihreinä, vaikka ajoradan toisen puolen suojatiellä ne olisivat jo punaisina. Näin
pysäkille menevät ja sieltä poistuvat jalankulkijoiden välttyvät turhalta odotukselta
punaisen valon takana.
Moniosaiset suojatiet ovat näkövammaisille hankalia, sillä
näkövammaisen voi olla vaikea erottaa eri suojatieosien ääniopasteita toisistaan.
Ääniopastuksen selkeyttä voidaan kuitenkin parantaa esimerkiksi käyttämällä eri
suojatieosilla erilaisia äänen sävyjä.
Kulmittaisilla suojateillä ääniopasteiden erottaminen
toisistaan on yleensä vaikeaa, sillä eri suuntiin opastavat äänet sekoittuvat helposti
toisiinsa. Enemmän tästä tuntuvat kuitenkin kärsivän näkevät jalankulkijat, jotka
eivät samalla tavalla kykene tunnistamaan äänen suuntaa kuin näkövammaiset.
Kulmittaisilla suojateillä ääniopasteiden käyttö Helsingissä onkin ollut varsin
vähäistä.
Ääniopasteet eivät sovi kaikkialle
Ääniopasteet
eivät ole aivan harmittomia. Suurin osa ääniopasteisiin kohdistuvista valituksista
tulee henkilöiltä, jotka asuvat ääniopasteiden läheisyydessä. On selvää, että
ääniopasteiden jatkuva piipitys hiljaisena aikana häiritsee asukkaita ja
estää heitä pitämästä ikkunoita avoinna iltaisin ja öisin.
Ääniopasteista asukkaille aiheutuvia häiriöitä on saatu
vähennettyä korvaamalla vanhat ääniopasteet uusilla liikenteen melun mukaan
säätyvillä laitteilla. Tämäkään ei aina auta, vaan vaikeimmissa paikoissa
ääniopasteet on jouduttu vastoin näkövammaisten toivomuksia vaimentamaan yöajaksi.
|