HEILI -  Henkilöliikenteen informaatio-ohjelma 2001 - 2004
Passenger Information Programme

  HELSINGIN HEILI

ETUSIVU    RADIOJÄRJESTELMÄ    LIIKENNEVALOT    PYSÄKKITAULUT    MATKUSTAJAINFO    TIETOHALLINTA    HEILI-PÄÄSIVU 

Johdanto eli
Helsingin HEILIN keskeiset tavoitteet

 
Radioverkko
 

 

HELMIN radioviestintä perustuu omaan tukiasemaverkkoon. Käytettävissä on 18 radiotaajuutta, jotka Viestintävirasto on myöntänyt HELMIN käyttöön. Radiotaajuudet on valittu siten, että ne ovat yhteensopivat Espoon joukkoliikenteen matkustajainformaatiojärjestelmän ELMIN kanssa.

Radiotaajuudet ovat varatut alueelta 450 – 462 MHz. Viestintäviraston ilmoituksen mukaan tältä alueelta uusien taajuuksien varaaminen HELMIN käyttöön on vaikeaa. Näin ollen HELMIN radioverkkoa on kehitettävä nykyisten radiotaajuuksien puitteissa.

Helsingin kaupunki on yhdessä HELMIN laitevalmistajan Thorebin kanssa kokeilemassa uutta radioviestintäperiaatetta. Uusi IT-radioksi kutsuttu radioviestintäjärjestelmä perustuu tapahtumajakoiseen radioliikenteeseen. Nykyinen HELMIN radioviestintä on sen sijaan aikajakoista, sillä jokaista bussia kutsutaan määrävälein jolloin samalla tarkistetaan bussin sijainti ja aikataulutilanne.

Selvitetään, voidaanko uutta IT-radiokonseptia käyttää HELMIN toimintoihin ja onko tämä radioviestijärjestelmä sovitettavissa koko pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen telematiikkajärjestelmän pohjaksi

 
Joukkoliikenteen liikennevaloetuudet
    Joukkoliikenteen liikennevaloetuuksien keskeinen tavoite on ylläpitää joukkoliikenteen liikennöinnin säännöllisyyttä. Tästä syystä etuajassa ajavat bussit eivät tarvitse liikennevaloetuuksia.

Joukkoliikenteen etuuksien yhdistäminen bussin aikatauluun on järjestelmän keskeisiä kehittämiskohteita. Etuus, joka annetaan aikataulusta edellä olevalle bussille tai ratikalle, on hyödytön. Tulevaisuudessa kun etuuksia saavia busseja ja ratikoita on nykyistä enemmän, niin niitä tulee myös nykyistä useammin risteyksiin yhtä aikaa eri suunnista. Silloin on entistä tärkeämpää, että hyödyttömät etuudet eivät toteudu.

Turhien etuuksien välttäminen on tärkeää myös joukkoliikenteen etuuksien hyväksyttävyyden takia. Henkilöautoilijat näyttävät hyväksyvän joukkoliikenteen etuudet edellyttäen, että ne koituvat vain myöhässä olevien bussien ja ratikoiden hyväksi silläkin varjolla, että etuudet aika ajoin voivat hidastaa heidän omaa kulkuaan.

Selvitetään, miten aikatauluun sidotut etuudet voidaan toteuttaa HELMISSÄ

Välittömästi pysäkin jälkeisissä liikennevaloissa etuuden toteuttaminen perinteisin keinoin on vaikeaa. Etuus toteutuu vasta kun ratikka tai bussi on liikkunut muutaman metrin eteenpäin pysäkin jälkeen. Kytkemällä ilmaisu ratikan tai bussin ovien sulkeutumiseen saadaan etuus käynnistymään ilman matkustajista tarpeettomalta tuntuvaa ja polttoaineenkulutusta lisäävää muutaman metrin ”nykäystä”.

Selvitetään, miten pysäkki-ilmaisu voidaan toteuttaa

 
Matkustajainformaatio
   
HELMIN matkustajainformaation kehittämisessä on kolme päälinjaa:
  1. Ajantasainen aikatauluinformaatio pysäkeillä
  2. Ajantasainen aikatauluinformaatio internetissä ja matkapuhelimissa 
  3. Poikkeustilanteiden matkustajainformaatio

Pysäkeillä ajantasaisen aikatauluinformaation parantaminen liittyy ensisijaisesti nykyisen näyttötaulun yksinkertaistamiseen ja kustannusten alentamiseen. Taulu liitetään saumattomasti pysäkkikatokseen ja samalla sen muuttuva informaatio rajoitetaan vain muuttuviin tietoihin.

Samalla informaatiota laajennetaan siten, että taulussa kerrotaan saapuvan vaunun lisäksi myös seuraavaksi saapuvan vaunun tuloon kuluva aika. Lisäksi aikatauluinformaation täsmällisyys paranee uuden tapahtumapainotteisen viestijärjestelmän ansioista – tieto seuraavasta bussista päivittyy heti edellisen bussin lähdettyä pysäkiltä eikä vasta 10-30 sekunnin kuluttua kuten nykyisessä järjestelmässä.

Selvitetään uusia mahdollisuuksia ajantasaisten aikataulunäyttöjen toteutustavoiksi. Lisäksi parannetaan taulujen toiminnan täsmällisyyttä erityisesti tilanteissa, joissa bussi tai ratikka on lähdössä pysäkiltä.

Valmiudet ajantasaisen internet- ja matkapuhelinpohjaisen aikatauluinformaation toteuttamiseen ovat olemassa. Järjestelmien tekninen käyttöönotto on mahdollista nopeallakin aikataululla, joskin on ilmeistä, että se vaatii hallinnollisia päätöksiä ja verkkojen suojaukseen liittyviä hankalia teknisiä ratkaisuja

Selvitetään mahdollisuudet laajentaa HELMIN matkustajainformaatiota Internet-palveluihin ja matkapuhelinviestintään

Poikkeustilanteiden matkustajainformaatio lienee tällä hetkellä käyttäjän kannalta HELMIN tärkein  kehittämiskohde. Se vaatii sekä henkilöstön toimintavalmiuksien kehittämistä että laitetekniikan parantamista. Toisaalta laitteiston helppokäyttöisyys alentaa ratkaisevasti tiedottamiskynnystä ja siten nopeuttaa poikkeustilanteiden matkustajainformaation yleistymistä.

Selvitetään HELMISTÄ saatavan informaation käyttömahdollisuudet bussi- ja ratikkaliikenteen häiriöinformaation jakamisessa

  
Helsingin kaupunki  ·  Liikennesuunnitteluosasto