|
lmoitus ja ilmoitaja |
ArabiankatPaikka ja ongelma |
Toimenpiteet ja palaute |
34
9.10.2008
JSe |
Mannerheimintie / Arkadiankatu
- Lisävaihe puuttuu
- Ruuhka-aikana muu liikenne ajaa risteyksen tukkoon, jolloin ratikka
ei mahdu ajamaan Arkadiankadulle |
13.10.2008
Raitiovaunulla ei ole ollut koskaan
välivaihetta. Sen sijaan ratikalla on oma vaihe ennen Arkadiankadulle
kääntymistä ja toinen oma vaihe Arkadiankadulle kääntymisen jälkeen.
Molemmat toimivat normaalisti.
Sen sijaan Arkadiankadulle mahtuminen on iso ongelma. Simonkadun ja
Rautatiekatujen liikennejärjestelyt aiheuttavat Arkadiankadulle
ruuhkaa. Lisäksi kaukoliikenteen bussien ulosajo Kampin terminaalista
on vähentänyt Arkadiankadun vihreän pituutta parin viime vuoden
aikana.
Ratikalla on Eläinmuseon liikennevaloissa etuus, mutta esimerkiksi
vihreän pidennys ei pääse käynnistymään, ellei ratikka pääse ensin
kääntymään Arkadiankadullle. Selvitetään, miten ratikan pyyntöilmaisu
saadaan toteutettua aikaisemmin, jolloin ratikka saa etuuden
käynnistymään nykyistä aikaisemmin.
14.10.2008
Linja 3 siirtyy vuodenvaihteen 2008/2009 jälkeen ajamaan Simonkadulle,
jolloin Arkadiankadulle ei jää enää ratikkalinjoja (S-l.P.) |
33
9.10.2008
JSe |
Mannerheimintie / Postikatu
Vain yksi vaunu pääsee kerralla pysäkiltä
ajosuunnassa maalle. |
13.10.2008
Suojatien kohdalla oleva VAROVA-valo-ohjaus
katkaisee ratikan ajoluvan, ellei seuraava ratikka ole valmis lähtöön.
Aikaisemmin suojatien kohdalla oli punainen valo jalankulkijoilla
vaikka yhtään ratikkaa ei ollut edes koko pysäkillä.
Suunnittelemme ratkaisun, jolla voimme parantaa tilannetta niissä
tilanteissa, joissa ratikka on pysäkillä, jotta sillä olisi valmius
lähteä liikkeelle vaikka se ei heti pääsisikään lähtemään
ensimmäisen ratikan perässä
|
32
9.10.2008
JSe |
Sturenkatu / Helsinginkatu
Suunnassa S1 (?)
- valopilkku ei toimi
- lisävaihe ei toteudu |
9.10.2008
Helsinginkadulta on rakennustyön takia ollut yksi ajokaista pois
käytöstä, mikä on vaikuttanut liikennevalojen toimintaan. Tämän takia
raitiovaunuetuudet ovat myös olleet pois käytöstä.
Rakennustyö on päättynyt ja laitevalmistajalle on 9.10.2008
tehty tilaus ratikkaetuuksien palauttamisesta |
31
9.10.2008
JSe |
Sturenkatu
/ Aleksis Kiven katu
Aleksis Kiven kadun eteläisen tulosuunnan vihreä
valo on liian lyhyt |
13.10.2008
Vika aiheutuu keskeneräisistä HELMI-ilmaisimista.
Kun HELMI-ilmaisimet on saatu rakennettua, ratikan vihreä valo tulee
jatkumaan siihen asti kunnes ratikka on varmasti päässyt risteyksen
läpi. Helmi-ilmaisimien toteutus on liikennelaitoksen tehtävä. |
30
26.3.2008
S-LP |
Liisankatu
- Snellmanninkatu
Ratikan lähtiessä pysäkiltä kääntymään Snellmanninkadulle se joutuu
koukkaamaan
vastaan tulevan liikenteen kaistalle. Voisiko näille laittaa punaista
hetkeksi, jotta autoilijat
havaitsisivat ratikan tulevan "eteen" ja hieman odottaisivat ennen
risteykseen tuloaan. (5 sek). |
26.3.2008 Liikennevalojen
ajoitus on muutettavissa siten, että se vastaa Snellmaninkadun suunnan
ajoa. Tämä merkitsee, että ennen ratikan ajolupaa Liisankadun vihreä
Pohjoisrannan suunnasta lopetetaan. Tällöin ratikan kääntymisen aikana
ei ole vastaantulevaa liikennettä.
27.3.2008 Raitioliikenneyksikkö toivoo
liikennevaloja muutettavan esitetyllä tavalla. Bussiliikenteen
edustajilla ei ole asiaan huomauttamista vaikka muutos jonkin verran
hidastaa Liisankadulta idästä tulevaa bussiliikennettä.
Tehtävä on otettu liikennevalotoimiston työlistalle 27.3.2008. |
29
26.3.2008
S-LP |
Kaivokatu -
Kaisaniemenkatu
Nuolivalojen pitäisi syttyä 5-10 sekuntia ennen autojen vihreää. Nyt
Mikonkadulle vasemmalle
kääntyvät autot ehtivät kääntymään aivan ratikan eteen |
28.3.2008 Risteyksen
liikennevalot uusiutuvat kesällä 2008 kun samalla kun rakennetaan
Mikonkadun ratikkakiskot. Samassa yhteydessä voidaan ajatuksen
toteuttamismahdollisuuksia tutkia tarkemmin. |
28
26.3.2008 S-LP |
Bulevardi -
Mannerheimintie
Ratikan päästessä Bulevardilta tulemaan se joutuu heti pysähtymään
joko "linjan 20"-valohin
tai viimeistään Lönkan valoihin. Ylioppilastalon pysäkille pitäisi
olla "sujuva" pääsy. Nyt ko. välillä seistään ja seistään. |
2.4.2008 Vuonna 2006 tehtyjen mittausten
mukaan ratikan keskimääräinen odotusaika Ruotsalaisen teatterin
suojatien valoissa oli 3 sekuntia. Vuonna 2008 vastaava tulos
oli xx sekuntia
Keskiarvoa parantaa se, että Erottajanmäen ratikat
pääsevät valoista yleensä pysähtymättä kun taas Bulevardilta tulevat
ratikat joutuvat pysähtymään valoihin.
Koska kohde ei kuitenkaan ole keskiarvolla mitattuna
huonoimmasta päästä, tässä vaiheessa ei ole aihetta ohjelmoida
suojatien tehokkaammalla tavalla. |
27
26.3.2008 S-LP |
Bulevardi -
Hietalahdenkatu
Jos autoja on ratikan edessä nuolivalon palaessa ei ratikka pääse
risteykseen. Autojen vihreän syttyessä autot pääsevät risteyksen läpi,
mutta ratikka jää S-valon taakse. Ratikan takana olevat autot eivät
pääse eteenpäin, vaikka niille on vihreä valo.
Uuden nuolivalon odottaminen kestää kauan. |
2.4.2008
Risteyksen etuudet eivät ole riittävän tehokkaat. Vuonna 2006 tehdyn
mittauksen mukaan ratikoiden keskimääräinen viivytys oli noin 10
sekuntia. Vuonna 2008 viivytys oli XXX sekuntia.
Viivytysten vähentämiseksi etuudet on ohjelmoitava kokonaan uudelleen
siten, että aina ratikan tulleessa käynnistetään myös Bulevardin
suunnan vihreä valo, jolloin ratikka pääsee vapaasti ajamaan
nuolivalolla suojatien ylitse. Otamme asian työohjelmaamme
Ensiapuna voidaan tutkia nuolivalon pikaista toistamista silloin kun
ratikka on myöhästynyt autojen takia ensimmäisestä nuolivalosta. |
26
26.3.2008 S-LP |
Mechelininkatu
Risteyksissä nuolivalot 5 - 10 sekuntia ennen autojen vihreää. Perhon
pysäkillä S-valon kesto ei ole tiedossa. |
26.3.2008
- Caloniuksenkadun risteyksessä ratikka saa ajoluvan eri aikaan
kuin autoliikenne
- Sammonkadun risteyksessä ratikka ja autoliikenne eivät kohtaa
- Arkadiankadun risteyksessä ratikka saa vihreän samaan aikaan
kuin autoliikenne. Aikaerolla ei kuitenkaan ole merkitystä, koska
Mechelininkadulta ei saa kääntyä vasemmalle.
- Hietaniemenkadun risteys rakennetaan pian uuteen uskoon,
jolloin ratikka saa oman kaistan. Vasemmalle kääntyvä liikenne
ohjataan eri aikaan kuin ratikat
Perhon pysäkin kohdalla S-valon kesto vaihtelee, mutta ilman
etuuksia se on yleensä 70-75 sekuntia.
- Rautatiekadun risteys rakennetaan myös pian uudestaan. Myös
tässä risteyksessä ratikka tulee saamaan oman kaistan ja vasemmalle
kääntyvä liikenne ohjataan eri aikaan kuin ratikat.
- Lapinlahdenkadun risteyksessä ratikka saa etelään ajettaessa vihreän valon 2-3
sekuntia ennen autoliikennettä. Autoliikenteelle näytetään samalla
keltaista vilkkuvaa huomiovaloa. Aikaero on aikanaan yhteisesti
sovittu ja sitä voidaan tarvittaessa lisätä. Käytännössä tällä ei ole
merkitystä, koska Mechelininkadun suunnassa valo on harvoin punainen.
- Porkkalankadun ramppien risteyksessä etelään
ajettaessa ratikka ja muu liikenne ovat samalla kaistalla, jolloin
ratikan aiemmasta vihreästä ei ole mitään. Pohjoiseen
ajettaessa ratikka ja muu liikenne saavat vihreän yhtä aikaa, mutta
autoliikenteelle näytetään keltaista vilkkuvaa huomiovaloa. Jos
ratikan vihreää aiennettaisiin 10 sekuntia, se merkitsisi kyseisen
liikennevalokierron aikana autoliikenteen vihreän lyhennystä
vastaavasti 10 sekunnilla eli 30%:lla. Muutos on tehtävissä, jos
siihen on tarvetta.
Itämerenkadun risteyksessä ratikka saa ajoluvan eri aikaan kuin
autoliikenne
Yhteenveto: Ehdotuksen mukaiseen
ajoitukseen on tarvetta vain kahdessa kohteessa. Toisessa kohteessa
muutos on helppo tehdä joskaan sillä ei ole mitään merkitystä ja toisessa se lisää jonkin verran autoliikenteen
ruuhkautumista. /kjs |
25
26.3.2008 S-LP |
Sturenkatu
- Aleksis Kiven katu
Nuolivalojen kestoa pidennettävä n. 5 sekuntia, koska siihen on tullut
ristikot, joissa on nopeusrajoitus 10 km/h. (linja1-1A sekä
hallireitit) |
27.3.2007 Risteyksessä
ajoluvan (nuolivalon) kesto on ratikoille täysin riittävä. Sen sijaan
ratikoiden ajoluvan päättymisen ja seuraavien suuntien vihreiden
alkamisen välistä suoja-aikaa on ristikon takia pidennettävä.
Muutos tehdään liikennevalojen ohjauskojeen uusinnan yhteydessä
viimeistään elokuun alussa ennen raitiovaunu 9 liikennöinnin alkua. |
24
26.3.2008 S-LP |
Sturenkatu
- Hämeentie
Sturenkadulta Hämeentielle käännyttäessä nuolivalo 5 sekuntia ennen
autojen vihreää |
26.3.2008
Sturenkadulta ei käänny Hämeentielle yhtään linjalla olevaa ratikkaa.
Ratikoilla on kääntymisen ajan oma kaista, joka on erotettu
autoliikenteen kaistasta suurelta osin korokkeella. Näillä perusteilla
ei ole aihetta muuttaa liikennevalojen ajoitusta. |
23
26.3.2008 S-LP |
Mannerheimintie - Aleksanterinkatu
Mannerheimintieltä käännyttäessä Aleksille valo ei ole "vakaa" vaan
vaunu ehtii joskus vain puoliväliin risteystä, kun autoille jo syttyy
vihreä |
26.3.2008 Liikennevalot
toimivat täysin vakaasti suunniteltujen ajoitusten mukaisesti.
A) Normaalisti HELMIN kuittausilmaisin katkaisee Aleksille
kääntyvän
suunnan nuolivalon vasta kun ratikka on ajanut risteyksen läpi.
Tästä hetkestä eteenpäin autoliikenne saa vihreän valon vasta
aikaisintaan 7 sekunnin kuluttua.
B) On myös mahdollista, että ratikka ajaa risteyksen läpi samalla
hetkellä kun Aleksille menevän suunnan vihreän maksimiaika on päättymässä ja
valot vaihtamassa vuoroa Mannerheimintien suunnalle.
Tällöin tilanne on seuraava:
- Aleksille kääntyvän suunnan vihreän loppumisesta kestää Mannerheimintien suunnan
vihreän alkuun aina vähintään 7 sekuntia
- Mannerheimintie suunnan autot lähtevät liikkeelle 28-32 metrin
päässä teoreettisesta törmäyspisteestä.
Näillä olettamuksilla voidaan arvioida, että jos ratikka on tänä
aikana ehtinyt vasta puoliväliin risteystä (ajanut vajaat 20 metriä
eteenpäin), niin
- raitiovaunu on lähtenyt paikaltaan liikkeelle vasta samalla hetkellä
kun valot ovat vaihtuneet viivavalosta S-valoksi tai
- raitiovaunu on ajanut pysähtymättä muutaman sekunnin vasten S-valoa.
Molemmissa tapauksissa ratikan kuljettaja on toiminut vasten
tieliikenneasetusta.
Vielä on kolmas ja samalla todennäköinen selitys: HELMIN
kuittausilmaisu on tullut liian aikaisin - selvästi jo ennen
risteykseen kääntymistä, jolloin tilanne muistuttaa B-kohdan asetelmaa eikä
kuljettaja enää halua pysähtyä vaikka havaitsee valojen vaihtuvan
viivavaloksi ja S-valoksi
27.3.2008 Liikennelaitos tarkisti HELMIN
linjadatassa olevan kuittausilmaisun toiminnan eikä havainnut
mitään erikoista. Näin ollen kyse on ollut yksittäistapauksista.
Jos kuljettaja noudattaa valo-ohjausta, niin liikennevalojen
ajoituksen osalta ei ole pienintäkään kolarivaaraa olemassa. /kjs |
22
26.3.2008 S-LP |
Mäkelänkatu
Risteyksissä pitäisi ratikalle tulla nuoli 5-10 sekuntia ennen
autoliikenteen vihreää |
Hämeentien
risteyksissä ratikalla on oma kaista, jolloin ratikan
nuolivalon aiemmasta aloituksesta ei ole ratikoille hyötyä
Vallilantien risteyksessä ratikkakiskot on erotettu muusta
liikenteestä, jolloin ratikan nuolivalon aiemmasta aloituksesta ei ole
ratikoille hyötyä
Päijänteentien risteyksessä...
Sturenkadun risteyksessä etelästä tuleva liikenne ei saa
kääntyä vasemmalle ratikan eteen. Pohjoisesta tuleva liikenne lähtee
xx metrin päästä,
jolloin ratikan nuolivalon aiemmasta aloituksesta ei ole mitään
ratikoille mitään hyötyä
Ensikodintien risteyksessä...
Nokiankujan suojatien kohdalla ratikkakiskot on erotettu muusta
liikenteestä, jolloin ratikan nuolivalon aiemmasta aloituksesta ei ole
ratikoille hyötyä
Elimäenkadun risteyksessä..
Kumpulantien risteyksessä vasemmalle kääntyminen on kielletty,
jolloin ratikan nuolivalon aiemmasta aloituksesta ei ole ratikoille
hyötyä
Uimahallin risteyksessä vasemmalle kääntyminen on kielletty,
jolloin ratikan nuolivalon aiemmasta aloituksesta ei ole ratikoille
hyötyä
Isoniityntien risteyksessä vasemmalle kääntyminen on
kielletty, jolloin ratikan nuolivalon aiemmasta aloituksesta ei ole
ratikoille hyötyä
Koskelantien risteyksessä vasemmalle kääntyminen on kielletty,
jolloin ratikan nuolivalon aiemmasta aloituksesta ei ole ratikoille
hyötyä
Turjantien risteyksessä vasemmalle kääntyminen on kielletty,
jolloin ratikan nuolivalon aiemmasta aloituksesta ei ole ratikoille
hyötyä
Kimmontien ja Väinölänkadun risteyksissä ratikkakiskot on
erotettu muusta liikenteestä, jolloin ratikan nuolivalon aiemmasta
aloituksesta ei ole ratikoille hyötyä
Pohjolankadun risteyksessä vasemmalle kääntyminen on kielletty,
jolloin ratikan nuolivalon aiemmasta aloituksesta ei ole ratikoille
hyötyä |
21
26.3.2008 S-LP |
Arabiankatu
/ Hämeentie
Arabiankadulta Hämeentielle tulo
Raitiovaunun saadessa nuolen palaa maalta päin tuleville autoille myös
vihreä.
Nyt siinä on on vaarana kolaroida varsinkin isojen kuorma- ja
linja-autojen kanssa |
27.3.2008 Ei ole
liikennevalotekninen ongelma
Risteys on rakennettu siten, että raitiovaunu ja Hämeentieltä
pohjoisesta tuleva liikenne voivat saada samaan aikaan vihreän valon
eli ajaa yhtä aikaa risteykseen, koska molemmille suunnille on varattu
oma kaista. Kaistojen välissä on vielä liikennevalopylväs.
Jos molemmat osapuolet - ratikka ja isot kuorma-autot ja linja-autot
pysyvät omalla kaistallaan, niin kolarin mahdollisuutta ei ole.
Liikennelaitos ottaa yhteyttä katukunnossapitoon ja pyytää sitä
merkitsemään nykyistä tehokkaammin kaistojen välisen rajaviivan tai
käyttämään siihen muita erikoismerkintöjä. Tarvittaessa on myös
mahdollista oikaista reunakiveä, jotta Hämeentien liikenne pysyy
varmasti omalla kaistallaan /kjs |
20h
24.1.2008
NN/JSe |
Kaisaniemen ympyrä
Liisankadun valoetuisuuden palauttaminen entiselleen. Auttaa linjoja
1, 7B , 18. Ei anna enää valoetuutta kohti Unioninkatua |
27.3.2008
Ratikkailmaisimet eivät toimi oikein.
Liikennevaloetuutta ei ole poistettu. Raitiovaunun ajoaika
pysäkiltä risteykseen oli 32 sekuntia vuonna 2006. Tänään tehdyn
mittauksen mukaan se on täsmälleen saman verran.
Moitteen selite lienee kuitenkin se, että Liisankadulla
Unioninkadun suuntaan kulkevista ratikoista yli puolessa HELMI ei ole
ollut käytössä tai HELMIN linjadatassa on virheitä. Tästä syystä ei
ole ihme, että kuljettajista tuntuu siltä, että etuus on pois
käytöstä. Asiasta on ilmoitettu liikennelaitokselle, joka vastaa
HELMIN linja-datan oikeellisuudesta. /kjs |
20g
24.1.2008
NN/JSe |
Itämerenkatu / Länsisatamankatu
Seisottaa tällä hetkellä vaunuja molempiin suuntiin. Varsinkin
Salmisaareen tilaus puuttuu kokonaan. |
2.4.2008
Salmisaaren suunnan ratikat eivät lähetä ilmaisuja lainkaan. Vika
selvitetään - se on joko liikennevalolaitteissa tai HELMIN
linja-datassa. |
20f
24.1.2008
NN/JSe |
Mechelininkatu /
Sammonkatu
voisi olla ratikoille suosiollisempi. |
24.1.2008 Kiskoylityksen
valo-ohjaus on jalankulkijan turvallisuuden takia sidoksissa
ajoratojen ylittävien suojatieosien valo-ohjaukseen.
Liikennevalojen ohjauskoje uusiutuu vuonna 2008. Samalla varaudutaan
ratikoiden uuteen VAROVA-ohjaukseen. Se lyhentää ratikan viivytyksiä
nykyiseen verrattuna |
20e
24.1.2008
NN/JSe |
Mäkelänkatu / Kimmontie
valot keskustan suuntaan voisi ottaa
tilauksen aikaisemmin, että vaunu pääsisi pysähtymättä pysäkille. |
28.3.2008
Ratikkailmaisu tulee heti pysäkin jälkeen. Pyydämme liikennelaitosta
tarkistamaan, ettei HELMIN linjadatassa ole tässä kohdin virhettä
Lähivuosina liikennevalojen ohjauskoje uusiutuu, jolloin varaudutaan
uuteen VAROVA-ohjaukseen. Se lyhentää ratikan viivytyksiä nykyiseen
verrattuna |
20d
24.1.2008
NN/JSe |
Pasilan silta
7B:n tunnistin siten että pääsisi samoilla
valoilla Esterinportin pysäkille asti. |
2.4.2008 Ratikkailmaisu tulee heti
Ratapihantien ja Asemapäällikönkadun risteyksen liikennevalojen
jälkeen. Pyydämme liikennelaitosta tarkistamaan, ettei HELMIN
linjadatassa ole tässä kohdin virhettä.
Tästä huolimatta ei ole mahdollista taata, että ratikka pääsisi
pysähtymättä Esterinportin pysäkille, koska Esterinportin valoissa voi
olla käynnissä ratikka- tai bussietuus toisesta suunnasta.
Esterinportin valoihin ei ole enää mahdollista ohjelmoida uusia
lisävaiheita ratikalle, jotka joissakin tapauksissa kyllä voisivat
nopeuttaa ratikan kulkua risteyksen läpi. |
20c
24.1.2008
NN/JSe |
Linja 7A/B
Valoetuudet puuttuvat väliltä Vilhonvuori -
Pasilanasema
|
31.1.2008 Pasilan aseman ja Vilhovuoren välillä
on käytössä liikennevaloetuuksia seuraavissa risteyksissä (sulkeisiin
on merkitty kummassakin ajosuunnassa ratikan keskimääräiset
odotusajat - tavoite on alle 5 sekunnin keskimääräinen odotusaika)
Ratapihantie / Rautatieläisenkatu (1/5)
Mäkelänkatu / Uimahalli
(17/16)
Mäkelänkatu / Kumpulantie
(7 / 2)
Mäkelänkatu / Elimäenkatu
(3 / 6)
Mäkelänkatu / Nokiankujan suojatie (..)
Mäkelänkatu / Ensi kodin tie (..)
Mäkelänkatu / Sturenkatu (..)
Mäkelänkatu / Vallilankatu (..)
Mäkelänkatu / Päijänteentie (..)
Mäkelänkatu / Hämeentie (..)
Hämeentie / Pääskylänrinne (5/12)
Hämeentie / Vilhovuorenkatu (7/23)
(..) = liikennevalojen ohjauskojeesta ei ole mahdollista mitata
viivytyksiä
Huolestuttavaa kuitenkin oli, että nimenomaan ajosuunnassa Pasila -
Vilhovuori yli puolet ratikoista ei ole tietyissä risteyksissä
lähettänyt etuuspyyntöä eikä siten luonnollisesti saanut etuutta.
Kuljettajan käsitys on siten oikea ja myös tärkeä. Liikennelaitos
tulee ilmoittamaan asiasta HELMIN laitevalmistajalle. |
20b
24.1.2008
NN/JSe |
Mannerheimintie / Kytösuontie
Kytösuontien pysäkiltä Ruskeasuon pysäkille ( s II ) tunnistin voisi
pitää autoille valon niin pitkään että vaunu on päässyt Ruskeasuon
pysäkille. |
28.3.2008 Ehdotus
on käyttökelpoinen vain ruuhka-aikoina. Muina aikoina autoliikenne on
sen verran vähäistä, ettei Mannerheimintien liikennettä kannata
pysäyttää - ensin jotta liikenne saadaan pois ratikan tieltä ja toisen
kerran sen jälkeen kun ratikka on valmis lähtemään pysäkiltä.
Ehdotus otetaan työlistaan toteutettavaksi sen jälkeen kun liikennelaitos
on ensin selvittänyt ajankohdat, jolloin poikkeuksellista
valojen ohjaustapaa tarvitaan |
20a
24.1.2008
NN/JSe |
Mannerheimintie /
Sallinkatu
Mannerheimintie / Humalistonkatu
valoetuisuus tarkistettava / korjattava että vältyttäisiin turhalta
pysähdykseltä ko. risteyksessä molemmissa suunnissa, nyt lyö S-valon
vaunun eteen. |
24.1.2008 Risteyksen Helmi oli
vanhentunut eikä enää ottanut vastaan ratikkapyyntöjä. Liikennevalojen
ohjauskojeen uusinnan yhteydessä laite on purettu. Etuudet toteutetaan
uudelleen vasta HELMI-2 laitteilla ellei liikennelaitos erikseen halua
hankkia uutta (pian poistoon menevää) HELMI-laitetta. |
19
31.12.2005
MVä |
Munkkiniemen
aukio
HKL: Yöllä noin klo 24.00 jälkeen ei
tule etuisuutta yhtä hyvin kuin muina aikoina. Valopilkku kylläkin
vilkkuu, mutta tuntuu kuin joutuisi odottelemaan kauemmin yleensä kuin
normaalisti. Näin on ollut nyt jonkun aikaa. |
18.102006 Risteyksen HELMI-etuudet on
ohjelmoitu kokonaan uudelleen (nollaviive-etuudet) |
18
21.10.2005
MPo |
Mannerheimintie / Toivonkatu
HKL Onko
risteyksessä etuutta ja minkälainen se on? Mistä kohdalta lähtee
etuuspyyntö (liian aikaisin?). Lähtiessään Oopperan pysäkiltä vaunu ei
useimmiten ehdi normaalilla ajonopeudella risteystä ylittämään, joten
3 - 5 sek. pidennys olisi toivomuslistalla. |
24.10.2005
Risteyksessä ei ole kojeenvaihdon jälkeen ollut käytössä
liikennevaloetuuksia, Vain Toivokadulle menevät ja Toivonkadulta ulos
ajavat ratikat on otettu huomioon. Etuudet on palautettu kesällä 2006. |
17
21.2.2005
KS |
Mechelininkatu / Hietaniemen-katu
HKL
Ennen raitiovaunu sai jo pysäkille ajaessaan ilmaisun
ja Marian suuntaan lähdössä oleva vaunu sai yleensä valon ennen
autoja. Nyt valomuutoksen jälkeen ilmaisua ei tapahdu ja ovien
sulkemisen jälkeen vaunu odottaa seuraavaan kiertoon. |
21.2.2005.
Risteyksen liikennevaloihin ei ole tehty muutoksia.
Selvitetään, onko kyse laiteviasta tai
vastaavasta.
24.1.2008 Liikennevalot uusiutuvat
kesällä 2008. Asia voidaan ottaa huomioon viimeistään HELMI-2
ilmaisimen käyttöön siirryttäessä |
16
9.2.2005
SLP
|
Mäkelänkatu 142 suojatie
HKL: ei saa aina ajolupaa
(suullinen
ilmoitus, ei tarkempaa tietoa ajosuunnasta) |
16.2.2005.
Tulosuunnalla ei ole kelailmaisinta. Ohjauskojeen ohjelmointi on
Siemensin.
Selvitetään, onko edullisempaa rakentaa kelailmaisimet vai muuttaa
ohjelmointia siten, että ratikan vihreä toteutuu aina automaattisesti.
9.3.2005. Uudelleenohjelmointi siten,
että toiminta on samanlainen kuin muissa vastaavissa paikoissa
olevissa jalankulkuvaloissa. |
15
9.2.2005
SLP |
Mechelininkatu, Sammonkadun
suojatie
HKL: ei saa aina ajolupaa (suullinen ilmoitus, ei tarkempaa
tietoa ajosuunnasta) |
16.2.2005.
Tulosuunnalta puuttuvat kelailmaisimet. Ne rakennetaan keväällä ja
kytketään antamaan vihreän pyyntö silloin kun HELMIN tuottama ilmaisu
jää tulematta
24.1.2008: Keloja ei ole vielä rakennettu. Ohjauskoje uusiutuu vuonna
2008, jolloin kelat rakennetaan |
14
9.2.2005
SLP |
Mäkelänkatu, Kimmontie suojatie
HKL: ei saa aina ajolupaa (suullinen ilmoitus, ei tarkempaa
tietoa ajosuunnasta) |
16.2.2005.
Tulosuunnalla ei ole kelailmaisinta. Ohjauskojeen ohjelmointi on
Siemensin.
Selvitetään, onko edullisempaa rakentaa kelailmaisimet vai muuttaa
ohjelmointia siten, että ratikan vihreä toteutuu aina automaattisesti.
Ei toimenpiteitä (kustannukset liian korkeat suhteessa
ongelman laajuuteen) |
13
7.2.2005
KS
|
Mechelininkatu
/Caloniuksenkatu
HKL: Mechelininkadulta Caloniukselle kääntymisen
ajolupaa on pidennettävä. Nyt ajolupa on 2- 3 sekuntia. |
Tarkistettu 7.2.2005 ratikan ajoluvan pituus Se on
kiinteästi 6 sekuntia, mikä on kaksinkertainen mainittuun 2-3
sekuntiin verrattuna.
Ajolupaa ei pidennetä pysäkiltä lähtevälle ratikalle ellei
raitiovaunu ole lähtövalmis sillä hetkellä kun etuutta pyydetään.
8.2.2005 Korjattu.
Ovipyyntö / kaukopyyntö -toimintoon liittyvä väärinkäsitys
liikennevalotoimiston ja toimittajan kesken. |
12
7.2.2005
KS |
Hämeentie /
Helsinginkatu
HKL: Linjan 8 tilaus Helsinginkadulle jää päälle vaunun mentyä Helsinginkadulle. On kokeiltu vaihteesta
tilausta vasta ovien sulkemisen jälkeen ja vaihteesta tilausta ennen
ovien avausta ja sulkemista, mutta kummallakin menettelyllä kuittaus
jää AJOITTAIN tulematta ja led jatkaa vilkkumistaan.
Kuittausilmaisimen asentoa ei ole tarkistettu. Toiminta ei
ole riippuvainen vaunusta. |
Selvitetään, onko kuittaus-ilmaisimessa vikaa /7.2.2005
2.12.2005 Kuittausilmaisin toimii moitteetta. |
11
4.8.2004
KMu |
Mannerheimintie /
Helsinginkatu / Runeberginkatu
Linjan 3 kääntyvä raitiovaunu aiheuttaa HKL:n mielestä tarpeetonta
vihreän pidennystä Helsinginkadun ja Runeberginkadun suunnille |
Selvitetään ilmaisimien toiminta sekä vaihdeilmaisimien
toiminta sekä mahdollisuudet selkiyttää etuuksien toimintalogiikkaa.
Iso työkohde - toistaiseksi pöydälle |
10.
1.4.2004
KSa
|
Mannerheimintien
loppupään etuuksien palauttaminen
Osa etuuksista on poissa käytöstä
tietokoneuusinnan takia.
Etuudet on palautettava käyttöön mahdollisimman pian, koska niiden
puuttuminen on aiheuttanut raitioliikenteen kierrosaikojen kasvua |
Palautetaan etuudet huhtikuun aikana. /2.4.2004
Etuudet palautettu. |
9.
12.1.2004
KSa
|
Mannerheimintie,
Kisahallin suojatie.
Pysäkin jälkeisissä valoissa viiveet ovat
pidentyneet tai vihreä on jäänyt kokonaan tulematta |
Suojatien liikennevalojen
ohjauskoje on vaihdettu Töölön tietokoneen uusinnan takia.
Uusinnan aikana joukkoliikenteen etuudet ovat pois käytöstä, jolloin
raitiovaunu saa ajoluvan samassa tahdissa kuin autoliikennekin. Tältä
osin liikennevalojen toiminta on ollut virheellistä ja se on myös
korjattava. /15.1.2004
Liikennevalojen ohjelmointi korjattu 16.3. ja tarkastettu
liikennelaitoksen edustajan kanssa 1.4.2004
|
8.
2.1.2004
KSa |
Raitiovaunujen sisänäyttöjen
toiminta vähäisen liikenteen aikana
Kun raitiovaunun ovi ei avaudu kolmella peräkkäisellä pysäkillä,
sisänäyttö lakkaa toimimasta oikein.
|
Järjestelmä on alunperin
toiminut oikein. Virhe lienee syntynyt ohjelmapäivityksien yhteydessä.
Vika kuuluu toimittajan (Thoreb) korjattavaksi /2.1.2004
Havainto kuuluu liikennelaitoksen seurattaviin asioihin.
Liikennesuunnitteluosasto ei valvo raitiovaunulaitteiden kuntoa |
|
7.
19.12.2003
KSa
|
Tukholmankatu/
Topeliuksenkatu
Munkkiniemen suuntaan lähtevän raitiovaunun
ovipyyntö ei enää toimi sen jälkeen kun Töölön liikennevalojen
keskustietokone on vaihdettu
|
Risteyksessä ei ole
koskaan ollut käytössä ovipyyntöä joukkoliikenteen etuuden
toteuttamiseksi.
Risteyksen liikennevalojen ohjauskoje on vaihdettu Töölön tietokoneen uusinnan takia.
Samasta syystä joukkoliikenteen etuudet ovat toistaiseksi pois
käytöstä.
LOK: Etuudet tulevat takaisin käyttöön aikaisintaan helmikuussa
2004 kun tietokoneuusinta on edennyt pitemmälle. / 19.12.2003
|
6.
12.12.2003
KSa
|
Pasilankatu /
Esterinportti
Ruuhka-aikoina sillan suunnasta tuleva
raitiovaunu ei autojonon takia ehdi ensimmäisellä vihreällä risteyksen
läpi. Uutta vihreää ei tule.
|
Selvitetään, voidaanko vanhaan ohjauskojeeseen lisätä (Siemens
ohjelmoi) toiminto, joka
1) asettaa jalankulkuvihreän punaiseksi silloin kun se on kestänyt 30
sekuntia ja
2) toistaa ratikan ajoluvan, jos nykyinen 90 sekunnin aika ei ruuhkan
takia riitä. /12.12.2003
Pieni ajoitusmuutos on tehty
liikennevalojen ohjauskojeeseen, jolla parannetaan raitiovaunujen
kulkua. Suuremmat muutokset ovat mahdollisia vain, jos koje
ohjelmoidaan kokonaan uudelleen.
Olevien nuppi-ilmaisujen vaihtoa
Helmi-ilmaisuiksi ei toteutettu vielä vaan mahdollisesti myöhemmin sen
jälkeen kuin käynnissä olevat muut Helmi-hankkeet saadaan valmiiksi.
Liikennelaitosta on pyydetty seuraamaan muutettua toimintaa.
/21.5.2004
|
5.
17.11.2003 SLP
|
Kuusitien suojatievalot
Pysäkille pysähtynyt raitiovaunu ei ehdi valoista läpi 1 - 3 kertaa
päivässä |
Ennen suojatietä
rakennettu kelailmaisin toimii moitteetta.
Sovittu maalattavaksi viisi metriä ennen
suojatietä viiva, jonka kohdalle raitiovaunu pysähtyy. Raitiovaunu
ajaa viivan ylitse kelan päälle vasta kun se on valmis lähtemään
liikkeelle, jolloin kela havaitsee raitiovaunun. Samalla ilmaisun
merkkivalo syttyy /15.12.2003
Ovi-ilmaisin otetaan käyttöön kokeeksi
(loppiaisen jälkeen). Raitiovaunun oven sulkeutuminen pyytää ajoluvan
ja sen merkiksi syttyy myös opastimen ilmaisumerkkivalo. Ovi-ilmaisu
korvaa näin ilmaisinkelan kohdalle ajamisen. Ilmaisukela jää käyttöön
niitä tilanteita varten, joissa pysäkillä ei nouse tai poistu
matkustajia. /23.12.2003
Ovi-ilmaisun toiminta kokeiltu hkl:n edustajan (KSa) kanssa
19.2.2004. Toimii moitteetta |
| 4.
17.11.2003 SLP |
Kaisaniemenkatu/
Vilhonkatu Pohjoisen suojatien eteen
pysäkille pysähtynyt raitiovaunu ei ehdi valoista läpi 1 - 3 kertaa
päivässä |
Ennen suojatietä rakennettu
kelailmaisin toimii moitteetta.
Liikennelaitos on tarkistanut, ettei
ennen liikennevaloja olevia pysäkki-ilmaisimia voida käyttää uuden
ajoluvan toteuttamiseen. Pysäkkialueelle ei mahdu kahta raitiovaunua,
jos edellinen raitiovaunu ajaa pysäkki-ilmaisimen kohdalle vasta
sitten kun se on valmis lähtemään (vrt asia 5. Kuusitien
suojatievalot) /15.12.2003
Ohjelmoidaan liikennevaloihin uuden
ajoluvan toteuttava toistopyyntö tilanteisiin, joissa raitiovaunu ei
ehtinyt valojen läpi normaalilla ajoluvalla
Toistaiseksi ei toimenpiteitä |
3.
17.11.2003 SLP
|
Siltasaarenkatu /
Hakaniemenranta
Hämeentien suunnasta tuleva ratikka ei saa
vuoroa. |
LOK:
Korjattu vuoron toteutumisen osoittavien nuppivalojen toiminta.
Ilmaisimien toimintaan ei ole puututtu.
HKL: Nuppivalojen korjauksen jälkeen valot ovat toimineet nyt
pari viikkoa hyvin
LOK: Ilmaisimet ovat toimineet samalla tavalla ennen ja jälkeen
nuppivalojen korjauksen. Nuppivalon korjaaminen ei ole vaikuttanut
ilmaisimien toimintaan millään tavoin vaan kuljettajien käsitys
ilmaisinviasta on ollut kuviteltu. |
2.
17.11.2003 SLP
17.11.2003
SLP |
Snellmaninkatu /
Liisankatu Raitiovaunu ei ehdi läpi Snellmaninkadun
suunnasta nykyisellä vihreällä, koska autoja on edessä.
Snellmaninkadun suunnassa peräkkäin ajavista raitiovaunuista
jälkimmäinen ei saa ajolupaa. koska edellinen raitiovaunu kuittaa
ajoluvan pois. |
HKL
Vika aiheutuu siitä, etteivät edessä ajavat autot pääse ruuhkan takia ”pois alta”
Snellmaninkadun suunnan ilmaisimien laskurit toimivat oikein.
Ohjelmoidaan Snellmaninkadun suunnalle
ajoluvan toisto, joka toistaa ratikan vihreän luvan silloin kun
ratikka ei ruuhkan takia pääse ensimmäisellä vihreällä risteyksen läpi
/24.11.2003
24.1.2008 Ohjelmointia ei ole tehty,
koska ongelma on toistunut hyvin harvoin |
1.
17.11.2003 SLP |
Nordenskiöldinkatu
/Veturitie
Pysäkillä pysähtynyt raitiovaunu (7B) ei ehdi valoista läpi 1 - 3
kertaa päivässä |
HELMIN ovi-ilmaisin on kehitteillä
ja tulee aikanaan korvaamaan kelan päälle ajamisen. Veturitien pysäkki
on yksi neljästä kokeilukohteesta.
Ovi-ilmaisimen toimita tarkastettu 1.12.2005. Toimii moitteetta |