|
Ajantasa 2000 |
|

|
Miksi
jalankulkija joutuu jäämään korokkeelle ylittäessään Pohjoisespaa
Kauppatorilta Kaupungintalolle
Kesäisin tuhannet turistit
kulkevat Kauppatorilta Sofiankadun kautta Senaatintorille.
Ylittäessään Pohjoisespan he joutuvat hetken odottamaan
välikorokkeella, koska suojatien eri osien liikennevalot ovat eri
aikaan vihreinä. Eikö liikennevaloja voisi ajoittaa siten, että
jalankulkijat pääsisivät kerralla kadun ylitse kuten lähes
kaikkialla muuallakin Helsingissä.
Liikennevalojen
ajoitus on sovittelua ristiriitaisten tavoitteiden välillä Ja niin on
tässäkin tapauksessa. Pohjoisespan ja Etelärannan risteyksen
liikennevaloissa vihreästä ajasta kilpailevat jalankulun lisäksi
Pohjoisespan vihreässä aallossa kulkeva liikenne sekä Etelärannasta
Pohjoisespalle kääntyvä liikenne.
Liikenteenohjauskeskus
selvitti mitä tapahtuu, jos liikennevalojen ajoitusta muutetaan siten,
että jalankulkijat pääsevät Pohjoisespan ylitse kerralla ilman
keskikorokkeelle jäämistä.
Analyysissä käytettiin amerikkalaista
liikennevalojen suunnitteluohjelmaa SYNCHRO. Sen avulla Amandan torin
ympäristön liikennevalojen ajoitus optimoitiin autoliikenteen kannalta
mahdollisimman sujuvaksi, mutta kuitenkin sellaiseksi, että Pohjoisespan
ylittävät jalankulkijat pääsivät kerralla kadun ylitse.
Analyysi osoitti, että:
-
Pohjoisespan
Katajanokan suunnasta tulevan liikenteen välityskyky alenee
ruuhka-aikana noin 30%. Tämä
lisää liikenteen odotusaikoja 65-85%.
-
Samoin
Pohjoisespan liikenteen
sujuvuus Unioninkadun suuntaan huononee, koska suurin osa autoista
joutuu pysähtymään uudelleen Unioninkadun liikennevaloihin
-
Myös
Etelärannasta Pohjoisespalle vasemmalle kääntyvän liikenteen sujuvuus
huononee, koska Eteläespan valoista ensimmäisenä lähtevät autot joutuvat pysähtymään
uudelleen Pohjoisespan ja Unioninkadun risteyksen
valoihin.
-
Karkeasti
laskien liikenteen polttoaineenkulutus Amandan torin ympäristön
valoissa kasvaa aamuruuhkan aikana 27 litraa tunnissa (9 %).
Samalla myös ilman saasteet kuten typen oksidit (NOx) kasvavat 0.10
kg/h (10 %).
Kokeiltiin
asiaa...
Vaikka liikenneanalyysin tulokset olivat masentavat, liikennevalojen uutta ajoitusta päätettiin silti kokeilla.
Maanantaina maaliskuun 27 päivänä uusi ajoitus kytkettiin käyttöön
päiväliikenteen ajaksi. Ja sitten katsottiin, mitä tapahtui.
Liikenteen sujuvuus (välityskyky) Pohjoisespan suunnassa huonontui 40%,
mikä johti liikenteen ruuhkautumiseen. Autojono kasvoi vähitellen
Presidentinlinnan edustalle asti. Normaalin valo-ohjauksen aikana jono
ulottuu yleensä vain Katariinankadun risteykseen.
Pohjoisespan
liikenne joutui pysähtymään uudelleen Unioninkadun valoihin,
jolloin risteysten väli täyttyi. Tämä haittasi usein myös
Etelärannasta vasempaan kääntyvää liikennettä. Etelärannasta
vasemmalle kääntyvän liikenteen vihreän vähentäminen puoleen
nykyisestä ei sen sijaan aiheuttanut vaikeuksia, koska liikenne tässä
suunnassa on autolauttojen saapumishetkiä lukuunottamatta varsin
vähäistä.
Mitä
opittiin
Kokeilu
vahvisti liikenneanalyysin tuloksen: nykyinen liikennejärjestely, jossa
liikenne kiertää toria monesta suunnasta samaan aikaan, on monimutkainen
kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Jalankulun suosiminen Kauppatorin ja Kaupungintalon välisellä
suojatiellä johtaa liikenteen ruuhkaantumiseen ja samalla torialueen
viihtyvyyden ja ilman laadun huonontumiseen, jos liikenne halutaan pitää
nykyisellä tasolla.
Nyt tehty liikenneanalyysi pitäytyi nykyisiin liikennejärjestelyihin. On
mahdollista, että liikennejärjestelyitä muuttamalla - esimerkiksi
nykyisiä ajosuuntia karsimalla tai liikennemääriä
vähentämällä liikennevalojen ajoitus saataisiin
sellaiseksi, että jalankulkijat pääsisivät myös tässä kohtaa
kerralla Pohjoisespan ylitse.
Lisätietoja: Jaakko
Tuominen
|