|
Ajantasa 2001

® copyright 2001, Peek Traffic Oy, Finland
(Peek Traffic oy:n luvalla toistaiseksi)
Lasten koulutie turvalliseksi
Liikenteenohjauskeskus on ottanut käyttöön uuden tavan
turvata lasten koulutie. Kun lapset menevät vilkasliikenteisen Paciuksenkadun
ylitse urheilutunnilleen Meilahden kentälle, vihreä valo jatkuu tavallista
pitempään opettajalla olevan tunnistinkortin avulla. Pienet saavat pitkän ja
turvallisen vihreän.
|
Englantilaisen koulun oppilaat
käyvät urheilutunnilla Meilahden kentällä. Kentälle päästäkseen
lapset joutuvat ylittämään vilkasliikenteisen ja leveän
Paciuksenkadun. Vaikka liikennevalojen avulla jalankulkijat pääsevät
hyvin kadun ylitse, niin jonossa kulkeville lapsille normaalinmittainen
vihreä valo ei riitä.
|

Paciuksenkadun ja Meilahdentien risteys, jonka kautta kulkee päivittäin yli 50 000 ajoneuvoa
|
|
Niinpä liikenteenohjauskeskus joutui
miettimään kokonaan uusia keinoja lasten kadunylityksen turvaamiseksi.
Olihan Paciuksenkadulla raitiovaunukiskot mukaan luettuna yhteensä
kahdeksan kaistaa ja ylitysmatkaa peräti 36 metriä.
|
Kolme mahdollisuutta oli käytettävissä:
-
Ajoitetaan liikennevalot tiettyinä kiinteinä aikoina siten, että
jalankulkijoilla on tavallista pitempi vihreä valo. Näin on jo tehty eräissä
Helsingin liikennevaloissa.
Mutta koulu ei toimi kuin kello: joskus
urheilutunneille meno viivästyy ja toisinaan ohjelmassa on aivan jotain
muuta kuin urheilua. Silloin turhan pitkä vihreä valo aiheuttaa
ärtymystä punaisen valon takana odottavissa autoilijoissa.
-
Säädetään liikennevalojen painonappia siten, että sen painaminen
tietyllä tavalla tuottaa pitkän jalankulkijavihreän. Myös tämä tapa on
käytössä muutamissa liikennevaloissa Helsingissä.
Mutta onko varma,
että koulun henkilökunta muistaa aina painaa nappia oikealla tavalla tai
entä jos pikkupojat sattuvat keksimään tämän jännän tavan kiusata
autoilijoita.
-
Kerrotaan älykkäille liikennevaloille, että "täältä me nyt tulemme". Opettajalla on mukana tunnistekortti, joka ilmaisee
liikennevaloille, että nyt tarvitaan pitkä vihreä valo. Sen merkiksi punaisen opastimen alalaitaan syttyy pieni
valotäplä. Ja
kun vihreä sitten syttyy, se kestää tavallista kauemmin, jolloin lapsijono ehtii varmasti koko kadun ylitse.
|
Tämä viimeinen vaihtoehto valittiin turvaamaan
Englantilaisen koulun oppilaiden kulku Paciuksenkadun ylitse. Järjestelmään
liittyvä etätunnistuskortti on helppokäyttöinen - jo sen vilauttaminen liikennevalojen
suuntaan riittää kertomaan valoihin tulleesta koululuokasta. Lisäksi "pienten
pitkä vihreä" toteutuu vain siinä kävelysuunnassa,
jossa lapset ylittävät kadun. Näin pitkästä vihreästä muulle
liikenteelle koituvat haitat jäävät todella vähäisiksi. Aivan halpaa tällaisen
laitteiston toteuttaminen ei vielä ole: järjestelmän laitekustannukset ylittivät 60
000
markkaa, mikä on lähes 15% yhden keskimääräisen
liikennevaloristeyksen rakentamiskustannuksista. Mutta jospa tällaisten
laitteiden hinta tulevaisuudessa alenisi. Silloin niistä voisi
vähitellen tulla liikennevalojen vakioinstrumentteja - ihan niin kuin
jalankulkijoiden painonapit nykyään.
Järjestelmässä käytetyn Confident etätunnistuslaitteen on
toimittanut liikenteenohjauskeskukselle Elcoplast
Oy Kangasalta. Liikennevalojen ohjauskoje on tyyppiä ELC-2
ja sen on valmistanut
Peek
Traffic Oy. Pitkän vihreän osoittavan merkkivalon on toteuttanut TJ-yhtymä Espoosta. Järjestelmän
toiminnan suunnittelu, ohjelmointi ja asennus ovat sen sijaan
liikenteenohjauskeskuksen henkilökunnan oman kehittämistyön tuloksia.
Lisää tietoja Lennart
Långström (p 169 3494).
|
|

Opettajalla on
mukanaan tunnistin,
antenni havaitsee tunnistimen,

ja merkkivalo syttyy - pitkä vihreä on tulossa
|
|