|
Onnimanni 2
8. kokous
Aika: 26.4.2007 klo 9:30
Paikka: TKK:n liikennelaboratorio, Otaniemi
Paikalla:
Kari Sane, Helsingin kaupunki (pj)
Laura Sundell, Tiehallinto
Michael Rychlik, Swarco Finland
Juhani Koskinen, Swarco Finland
Iisakki Kosonen, Teknillinen korkeakoulu
Karel Capek, Teknillinen korkeakoulu
Mikko Lehmuskoski, WSP LT-Konsultit Oy (siht.)
1. Kokouksen
avaus
Edellisen kokouksen muistiosta ei huomautettavaa
2.
Tilanne
Lehmuskoski kertoi lyhyen tilanneraportin, jossa todettiin että
järjestelmän kaikki toiminnallisuus on nyt toteutettu, mutta
luotettavuudessa on vielä parannettavaa.
3. Projektihallinto:
- Hanke on muutaman kuukauden myöhässä, mutta kaikkien osapuolten
osalta budejetissa.
- K. Sane esittelee hanketta AINO-ohjelman kevättapaamisessa.
- K. Sane ja I. Kosonen esittelevät hankkeen tuloksia seminaarissa
Tukholmassa.
4. Kojeiden ja ilmaisinten tila
- Tullaajankadulla tulee pieniä muutoksia ilmaisinjärjestelyihin.
- Ilmaisinten toiminnan testaamiseksi kesän aikana tehdään testi,
jossa verrataan Onnimannin tuloksia ajoneuvolaskentaan ja ilmaisimien
omiin ilmoituksiin.
- Omnivue on toiminut Onnimanniin liittyvissä osioissa viime kokouksen
jälkeen.
5. Jabber-palvelin
- Palvelimen vakaudessa ollut suuria ongelmia.
- Swarcolla 2 osiota, XMPP-palvelin ja ns. Hutsim-client, joka
keräilee tietoa XMPP-palvelimelta.
- Kun yhteys menee poikki, XMPP rupeaa varastoimaan tavaraa puskuriin,
mikä kaataa lopulta järjestelmän.
- XMPP-palvelin voidaan päivittää siten, että puskurointia ei enää
tapahdu
- Päätettiin päivittää XMPP-palvelin maanantaina 30.4.
6. Simulointimalli
- K. Capek esitteli simulointimallia
- WSP tekee tarjouksen playback-ominaisuuden kehittämisestä
simuloinnin kalibroinnin tarpeisiin
7. Jatkotoimet
- Seuraavaksi keskustelu Infotriplan kanssa, K. Sane järjestää
- Seuraava kokous toukokuun lopulla, K. Sane kutsuu koolle
- Simulaatiosta tuotetaan tunnuslukuja liikennesuunnittelun tarpeisiin
- KSV:n investointiohjelmaan merkitty Onnimannin laajentaminen
tuleville vuosille
Muistion vakuudeksi Mikko Lehmuskoski
Muistion tarkistanut Kari Sane
|