Keskustan ajantasaisen pysäköintiopastuksen uudistaminen
Taustaa
Keskustan ajantasainen pysäköintiopastus on
ollut käytössä 20 vuotta. Opastuksen piiriin sisältyy nykyään 9
pysäköintilaitosta, joissa on yhteensä 5100 paikkaa. Järjestelmää
laajennettiin viimeksi 2002, jolloin mukaan tulivat Ruoholahden
pysäköintilaitos KAUPPAKESKUS ja sen yhteydessä oleva
liityntäpysäköintilaitos METRO. Edellisen kerran järjestelmää
laajennettiin vuonna 2000
Ajantasaisen
pysäköintiopastuksen toiminta on vakiintunut. Pari vuotta sitten tehdyn tutkimuksen mukaan käyttäjät tuntevat
järjestelmän toiminnan hyvin ja myös pitävät saamaansa opastusta verraten
luotettavana.
Vuoden 2005 aikana keskustassa on otettu käyttöön kaksi uutta
pysäköintilaitosta: KAMPPI ja KASARMITORI. Niiden yhteinen paikkamäärä on
650.
Opastuksen ylläpito on halpaa
Keskustan
ajantasainen pysäköintiopastus toteutettiin 1990-luvun alussa kaupungin
ja pysäköintilaitosten yhteistyönä. Pysäköintilaitokset osallistuivat
järjestelmän investointikustannuksiin noin 40%:lla. Järjestelmän
laitehankintojen alkuinvestointi oli 400 000 euroa. Myös järjestelmään
myöhemmin liittyneet pysäköintilaitokset ovat osallistuneet järjestelmän
laajentamiskustannuksiin.
Järjestelmän ylläpidosta on aikanaan solmittu sopimus kaupungin ja
pysäköintioperaattorien kesken. Pysäköintioperaattorit maksavat sopimuksen
mukaan hieman yli puolet järjestelmän käyttö- ja ylläpitokustannuksista.
Vuonna 2004 ylläpitokustannukset olivat kaikkiaan 19 000 €. Yhtä
pysäköintipaikkaa kohden kustannukset olivat 3.70 € vuodessa. Tästä
pysäköintioperaattorien osuus oli 2.10 € vuodessa eli 17 senttiä
kuukaudessa pysäköintipaikkaa kohden. Viimeisen viiden vuoden aikana
paikkakohtaiset kustannukset ovat vaihdelleet vuosittain 3.00 - 5.50 euron
välillä. Kustannusten vaihtelu on aiheutunut pääosin opastetaulujen
vauriokorjauksista.
Nykyinen järjestelmä on taitepisteessä
Nykyinen pysäköintiopastusjärjestelmä on teknisesti suhteellisen
hyvässä kunnossa. Järjestelmän keskuslaite on päivitetty muutama vuosi
sitten. Sen sijaan suurin osa ajantasaisista pysäköintiopasteista on jo 15
vuotta vanhoja ja ne ovat peruskorjauksen tarpeessa. Järjestelmän
ylläpidon suurin kustannuserä on kuituoptisten opastimien lamppujen
vaihto, joka tehdään vuosittain. Uudet LED-opastimet, joita on jo
Ruoholahdessa, kestävät ilman vaihtoa 10-20 vuotta.
Nykyisen
järjestelmän elinkaari on taitepisteessä: tästä eteenpäin olisi joka vuosi
uusittava 2-3 pysäköintiopastetta, jotta järjestelmä säilyisi
käyttökelpoisena seuraavat 15 vuotta. Toinen vaihtoehto olisi ajaa
nykyinen järjestelmä vähitellen alas ja korvata se kokonaan uudella
järjestelmällä.
Uusi hajautettu järjestelmä
Uusi ajantasainen pysäköintiopastusjärjestelmä on rakenteeltaan
hajautettu. Siihen ei sisälly nykyisenkaltaista keskuslaitetta, joka ohjaa
opastetauluja ja kerää sitä varten pysäköintitiedot kustakin
pysäköintilaitoksesta.
Hajautetussa
järjestelmässä kukin pysäköintilaitos ohjaa omalla keskuslaitteella ja
siihen lisättävällä laitteella vain omia opastetaulujaan. Ohjaus tapahtuu
samanaikaisesti kaikissa pysäköintilaitokseen opastetauluissa. Nykyisessä
keskitetyssä järjestelmässä ohjaus tapahtuu portaittain – esimerkiksi
Täynnä -tieto näytetään ensin kaukana olevissa opasteissa ja
lähiopasteissa vasta sitten kun laitos on aivan täynnä. Tiedonsiirto
pysäköintilaitoksesta opastetaululle kulkee radioteitse, jolloin
kaapeliverkkoa taulujen ja pysäköintilaitosten välillä ei enää tarvita.
Järjestelmä on luonteeltaan laitoskohtainen ja tästä syystä kaupunki ei
enää osallistu järjestelmän hankintaan tai ylläpitoon. Kaupungin rooli on
- kuten tähänkin asti – määritellä pysäköintiopasteiden paikat sekä
taulujen ulkonäkö - koko, tekstit ja väritys. Järjestelmän investointi- ja
käyttökustannukset jäävät kunkin opastetaulun omistavalle
pysäköintioperaattorille.
Ajantasaisten
pysäköintiopasteiden lisäksi järjestelmään kuuluu myös kiinteitä viittoja,
jotka varmistavat, että pysäköintilaitokseen pyrkivä autoilija pysyy
oikealla reitillä. Myös kiinteän viitoituksen toteutuskustannukset
sisältyvät pysäköintioperaattoreille lankeaviin kustannuksiin, koska
kiinteät viitat ovat tarvittaessa korvattavissa muuttuvilla opasteilla ja
siten muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden
Suunnitelma keskustan pysäköintiopastuksesta
vuonna 2008
Liikennesuunnitteluosasto
on laatinut suunnitelman keskustan ajantasaisen pysäköintiopastuksen
uudistamisesta ja laajentamisesta.
Suunnitelma kuvaa keskustan pysäköintiopastuksen tavoitetilanteen
vuonna 2008. Siinä on otettu huomioon pysäköintilaitoksen CITY-CENTER
poistuminen Keskuskadulta, pysäköintilaitoksen Stockmann siirto sekä uudet
pysäköintilaitokset KAMPPI ja KASARMITORI. Samoin suunnitelmassa on otettu
huomioon myös pysäköintilaitoksien FORUM ja STOCKMANN uusi ajoyhteys
Ruoholahden-kadun ja keskustan huoltotunnelin kautta.
Suunnitelmassa
on esitetty sekä ajantasaiset pysäköintiopasteet että niitä täydentävä
kiinteät opasteviitat. Osa ajantasaisista pysäköintiopasteista voidaan
aluksi korvata kiinteillä opasteviitoilla.
Suunnitelma on periaatekuva eikä siinä ole esitetty välivaiheita, jotka
aiheutuvat pysäköintiopastetaulujen tai kiinteiden pysäköintiviittojen
vaiheittaisista lisäyksistä, poistoista tai siirroista. Tämänkaltaisista
suunnitelman tarkennuksista päättää liikennesuunnittelupäällikkö.
Suunnitelma on laadittu siten, että se mahdollistaa toisaalta
pysäköintioperaattoreiden ylläpitämän uuden hajautetun järjestelmän ja
toisaalta kaupungin ja nykyisen vanhan järjestelmän piiriin jäävien
pysäköintioperaattoreiden yhteisesti ylläpitämän vanhan järjestelmän
rinnakkaiskäytön. Rinnakkaiskäyttö on teknisesti mahdollista jopa yhden
opastetaulun tasolla, koska saman opastetaulun eri pysäköintilaitoksiin
viittaavat lamelliosat voivat kuulua eri järjestelmiin.
Nykyistä
järjestelmää on varauduttava pitämään yllä noin kymmenkunta vuotta, koska
Ruoholahden alueen pysäköintiopasteet ovat vasta elinkaarensa alussa eikä
niitä ole taloudellisesti järkevää liittää uuteen hajautettuun
järjestelmään. Nykyisen järjestelmän ylläpito Ruoholahden osalta tulee
kuitenkin olemaan verraten halpaa, koska taulut ovat hyväkuntoisia ja
keskuslaite päivitetty.
Suunnitelma ei velvoita pysäköintioperaattoreita liittymään
järjestelmään tai vielä vähemmän vaihtamaan järjestelmästä toiseen. Tältä
osin päätöksen tekee kukin pysäköintioperaattori itsenäisesti.
Kahden järjestelmän eriyttäminen mahdollistaa kullekin
pysäköintioperaattorille joustavan siirtymisen uuteen hajautettuun
järjestelmään. On todennäköistä, että Ruoholahden KAUPPAKESKUS
-pysäköintilaitoksen lisäksi osa muista pysäköintioperaattoreista lykkää
siirtymistä uuteen järjestelmään pitkälle tulevaisuuteen uuden
järjestelmän aiheuttamien investointikulujen takia.
Suunnitelmassa
on pysäköintilaitosten nimeämisessä noudatettu vakiintunutta käytäntöä,
jonka mukaan opastuksessa käytetään pysäköintilaitoksen itse ehdottamaa
nimeä – yksikielistä lyhyttä liikenimeä - edellyttäen, että nimi kuvaa
pysäköintilaitoksen toimintapiiriä.
Tämän takia nimi EROTTAJA-SKILLNADEN
on korvattu nimellä EROTTAJA, jolloin se vastaa luonteeltaan nimiä KAMPPI,
KASARMITORi ja KLUUVI. Nämä nimet viittaavat asiallisesti kaupunginosan
tai muun kohteen mukaisiin yksikielisiin pysäköintilaitosnimiin eivätkä
kaksikielisiin paikannimiin.
Pysäköintilaitosten kaksikieliset nimet ovat
erityisen hankalia hajautetussa opastusjärjestelmässä, koska niitä varten
opastetaulun lamelliosan on oltava kaksirivinen. Tämä vaikeuttaa
järjestelmän vaiheittaista toteutusta ja samalla lisää taulun pinta-alaa
ja kustannuksia.
Arviointia
Nyt laadittu suunnitelma sekä näkemys erillisestä pysäköintilaitosten
itse hallitsemasta ja ylläpitämästä pysäköintiopastusjärjestelmästä
perustuu liikenne-suunnitteluosaston kevään 2005 aikana käymiin
keskusteluihin pysäköintioperaattorien kanssa. Keskustelujen alkuperäinen
tarkoitus oli tarkastella nykyisen pysäköintiopastusjärjestelmän
peruskorjausta, mutta varsin pian osoittautui, että pysäköintioperaattorit
asettivat etusijalle kokonaan uuden järjestelmän.
Kaupungin
kannalta uusi hajautettu pysäköinti-opastusjärjestelmä on edullinen, koska
kaupunki vapautuu aikaa myöten ajantasaisen pysäköintiopastuksen
ylläpidosta.
Kaupungilla säilyy luonnollisesti yhä päätösvalta
ajantasaisten pysäköintiopasteiden ja kiinteiden viittojen paikkaa ja
ulkonäköä koskevissa asioissa eli tilanne vastaa täysin muihin
liikennemerkkeihin ja muuhun liikenteenohjaukseen liittyvää käytäntöä.
Kaupungin näkökulmasta ainoa varjopuoli on pysäköintilaitosten
autopaikkojen käyttötietojen katoaminen – nykyinen keskitetty järjestelmä
näyttää ajantasaisesti sekä myös tallettaa lokitietoina vuoden ajan kunkin
pysäköintilaitoksen paikkatilanteen sekä sisäänajo- ja ulosajoliikenteen
15 minuutin tarkkuudella. Näitä tietoja on käytetty yksinomaan
tutkimustarkoituksiin.
Päätösehdotus
Kslk hyväksyi liikennesuunnitteluosaston piirustuksen nro
5396-7 mukaisen suunnitelman Keskustan ajantasainen pysäköintiopastus,
tavoitetilanne vuonna 2008 jatkosuunnittelun ja toteutuksen pohjaksi
siten muutettuna, että operaattori voi halutessaan käyttää opastetaulussa
myös pysäköintilaitoksen kaksikielistä nimeä.
Tilanne 2008:
Vuoden 2008 loppuun mennessä ajantasaista pysäköintiopastusta ei ole
laajennettu tai uusittu. Operaattorit ovat asettaneet etusijalle
hajautetun opastustavan, jota sitäkään ei ole operaattorien toimesta
lähdetty toteuttamaan.
Ajantasaisen pysäköintiopastuksen
pääsivulle
|