|
Uutisia
15.7.2004
Jokerivalojen vilkkuva punainen valo
muuttuu kiinteäksi
Muutos tehdään 23.8.2004 Lue
lisää
Liikenne- ja viestintäministeriö on 17.6.2004 tieliikennelain 50§:n 2. momentin
nojalla päättänyt, että Helsingin kaupunki voi hakemuksensa mukaisesti vaihtaa
Jokerivaloissa käytetyn vilkkuvan punaisen valon kiinteäksi punaiseksi valoksi.
Samalla liikenneministeriö on edellyttänyt. että muutoksen vaikutuksia seurataan
ja aikanaan myös raportoidaan ministeriölle.
Lue liikennesuunnitteluosaston hakemus Liikenne- ja viestintäministeriölle
Jokerivalojen poikkeusluvan muutoksesta
tästä
Liikennesuunnitteluosasto toteuttaa muutoksen elokuun loppupuolella.
26.3.2004
Jokerivalot tulossa pian myös
Hernepellontielle
-
Valot tulleet käyttöön 1.7.2004 -
Liikennesuunnittelupäällikkö on 26.3.2004 tehnyt päätöksen Jokerivalojen
rakentamiseksi Hernepellontien ja Maaherrantien risteykseen. Samalla risteyksen
etuajo-oikeussuhteita tarkistetaan siten, että Maaherrantien suunta tulee
väistämisvelvolliseksi. Jokerivalot rakennetaan vielä kuluvan kevään aikana.
Hernepellontien
ja Maaherrantien liittymä on vaarallinen sekä ajoneuvoille, että kevyelle
liikenteelle. Liittymässä on tapahtunut "Jokeribusseille" neljä onnettomuutta ja
ainekset vakavampiin onnettomuuksiin ovat olemassa
Jokerivalojen vaikutuksista ja kuljettajien käsityksistä on
julkaistu teknillisen korkeakoulun liikennelaboratorion tutkimus.
Lue tiivistelmä tutkimuksesta.
Hernepellontien ja Maaherrantien risteyksen Jokerivalot
ovat tulleet käyttöön 1.7.2004
4.3.2004
Lasten
Pitkä Vihreä nyt myös Taivallahden leikkipuistolle
Taivallahden koulun oppilaat joutuvat iltapäivällä ylittämään vilkasliikenteisen
Mechelininkadun päästäkseen viereisen leikkipuiston iltapäivätoimintaan.
Pitkässä jonossa kulkeville lapsille normaali jalankulkuvihreä ei riitä.
Lapsia
varten Mechelininkadun ja Eteläisen Hesperiankadun risteykseen on asennettu
Lasten pitkä vihreä, joka käynnistyy lasten ohjaajalla olevalla
tunnistekortilla. Kortti kertoo älykkäille liikennevaloille että: "täältä me
tulemme - annatko meille pitkän vihreän valon". Liikennevalot vastaavat lapsille
vilkuttamalla pientä lamppua, valopilkkua, joka vahvistaa ohjaajalle,
että seuraava vihreä valo tulee olemaan tavallista pitempi. Sen aikana lapsijono
ehtii varmasti ylittää koko kadun.
Uusi laitteisto on yksinkertaisempi ja kustannuksiltaan kertaluokkaa edullisempi
kuin vanhempi Paciuksenkadulla
Englantilaisella koulun käytössä oleva laitteisto. Niinpä tällaisia
laitteita on nyt mahdollista asentaa sinne, missä niitä tarvitaan.
Lisätietoja
Lissu Vierikko Taivallahden leikkipuisto p. 310 44 643, 050-402
6014
Lennart Långström Liikenteenohjauskeskus
30.10.2003
Vapaa oikea käyttöön Vuotien ja
Kaivonkatsojantien risteyksen liikennevaloissa
Vuotieltä tulevan rampin ja Kaivonkatsojantien risteyksen
liikennevaloissa Vuosaaressa on otettu käyttöön vapaa oikea. Vuotieltä tulevalta
oikealle Kaivonkatsojantielle kääntyvältä liikenteeltä on poistettu valo-ohjaus.
Muutos lisää liikenteen sujuvuutta ei ainoastaan oikeaan kääntyvälle
liikenteelle vaan myös muulle liikenteelle, koska liikennevaloista jää yksi
vaihe kokonaan pois. Myös jalankulku hyötyy uudesta järjestelystä, koska odotus
rampin ylittävällä suojatiellä jää pois.

Oikealle kääntyvän liikenteen on väistettävä suojatietä
käyttäviä jalankulkijoita ja pyöräilijöitä sekä vasemmalta Kallvikintien
suunnasta tulevaa liikennettä. Rampilta vasemmalle kääntyvä liikenne on edelleen
ohjattu liikennevaloilla.
Liikennevalojen muutos liittyy pari vuotta sitten sitten voimaan
tulleeseen liikenne- ja viestintäministeriön uuteen
liikennevaloasetukseen, jossa vapaa
oikea eli oikealle kääntyvän liikenteen jättäminen valo-ohjaamatta tuli
mahdolliseksi.
Asiasta käytiin aikanaan liikenteenohjauskeskuksen sivuilla vilkasta
keskustelua. Asetusmuutokseen liittyneeseen
kyselyyn
vastanneista 73% kannatti 'vapaa oikea -liikennejärjestelyä, sitä vastusti 9% ja
18%:lle asia oli samantekevä.
'Vapaa oikea' -tyyppisiä liikennejärjestelyjä on uuden asetuksen
voimaantulon jälkeen toteutettu kaikkialla Suomessa. Helsingissä ensimmäinen
vapaa oikea -järjestely tuli käyttöön Pitäjänmäen ja Konalantien risteyksessä
vuonna 1994.
Lisätietoja: Jaakko Tuominen
1.10.2003
Messukeskuksen sisäänajo Ratapihantieltä
entistä sujuvammaksi
Viikonvaihteen
Habitare-messuilla oli Messukeskuksen risteyksessä ensi kertaa käytössä uusi
ohjaava koroke. Sen avulla keskustan suunnasta tulevat autot voivat
kääntyä oikealle Messukeskukseen samaan aikaan kuin Hakamäentien suunnasta tulevat
autot kääntyvät vasemmalle. Oikeaan kääntyvän liikenteen nuoliopastin on "ikivihreä" eli se ei
vaihdu lainkaan koskaan punaiseksi.
Isokokoiset autot eivät kärsi uudesta korokkeesta, koska ne voivat ajaa korokkeen ylitse varovaisuutta noudattaen.
Tällaiset tilanteet rajoittuvat yleensä vain messuja edeltäviin tai jälkeisiin päiviin,
jolloin muu liikenne on hyvin vähäistä.
Autoilijoita on muistutettu
uudesta liikennevalojärjestelystä liikennevalopylvään taulussa olevalla tekstillä Liikennevalot muutettu.
Lisätietoja: Esa Sillman
18.9.2003
Teollisuuskadun liikennevalot ja uudet
ajokaistat valmiit
Vuoden
2003 tärkein liikennevalojen rakentamishanke - Teollisuuskadun liikennevalot
valmistui tällä viikolla. Hankkeeseen sisältyi kaksien uusien liikennevalojen
rakentaminen sekä kaksien vanhojen liikennevalojen uusinta. Liikennevalot alkaen
Vääksyntien risteyksestä päättyen Pääskylänkujan ramppiin asti toimivat
yhteenkytkettyinä liitettyinä FALCO-keskusohjaukseen, samaan, johon mm
Vihdintien liikennevalot
on kytketty.
Teollisuuskadun uudet liikennejärjestelyt toki parantavat liikenteen sujuvuutta
itse väylällä, mutta eivät itse väylälle saapumista. Vaikka Teollisuuskadun
ajokaistat lisääntyivät kahdesta neljään, niin väylän päissä kaistoja on yhä
yksi suuntaansa. Toisaalta myös Vallilan alueen jatkuva autoistuminen lisää
Teollisuuskadun liikennettä ja samalla vähitellen vähentää nyt rakennettujen
uusien kaistojen tuomaa liikenteen sujuvuutta.
Lisätietoja: Esa Sillman
28.8.2003
Sidekujan suojatievalot käyttöön
Tapaninkyläntien
ja Sidekujan risteyksen suojatievalot on otettu käyttöön. Käyttöönotto
viivästyi muutamalla viikolla koulujen aloituksesta katurakennustöiden
keskeneräisyyden takia.
Sidekujan valot ovat tyypillinen esimerkki Helsingissä viime vuosina
yleistyneistä suojatievaloista. Niissä valo-ohjaus koskee vain pääkatua ja
sen ylittävää suojatietä. Sivukadulta tulevaa liikennettä ei ohjata
liikennevaloilla vaan kärkikolmiolla, joka osoittaa sivukadun liikenteen
olevan väistämisvelvollinen pääkadun liikenteeseen nähden.
Erityisesti
on syytä huomata, että sivukadulta suojatien suuntaan kääntyvien
autoilijoiden on aina pysähdyttävä suojatien valoihin, jos nämä ovat
punaisina. Tätä asiaa täsmensi myös vuonna 2002 voimaan tullut liikenne-
ja viestintäministeriön uusi liikennevaloasetus, joka toteaa, että
ajoneuvo ei saa ohittaa pääopastinta ja että pääopastin on ensimmäinen
opastin oikealla puolella.
Lisätietoja: Esa Sillman
23.8.2003
Suunnistuksen Nuorten Jukola -
lasten pitkä vihreä Auroranportilla Nordenskiöldinkadulla.
Nuorten
Jukola keräsi lauantaina 23.8.2003 klo 9-16.30 välisenä aikana
pitkälti toista tuhatta nuorta suunnistajaa Helsingin keskuspuistoon
nuorisosuunnistuksen vuoden päätapahtumaan. Joukkueita saapui kaikkialta
Suomesta sekä Ruotsista, Virosta ja Venäjältä. Kilpailun
järjestäjä, maineikas helsinkiläinen suunnistusseura Helsingin
Suunnistajat juhli samalla 60-vuotista taivaltaan.
Kilpailukeskus
oli Laakson kentällä. Suuri joukko kilpailijoita oli
majoittunut kadun toiselle puolelle Jäähalliin, jossa myös oli
kilpailijoiden pesupaikka. Niinpä ennen ja jälkeen kilpailun
kuten myös kilpailun aikana jalankulku Nordenskiöldinkadun ylitse Auroranportin kohdalla
oli poikkeuksellisen vilkasta.
Liikenteenohjauskeskus käytti tapahtuman aikana
risteyksessä erityistä valo-ohjelmaa, jossa Nordenskiöldinkadun ylittävän
jalankulun vihreä valo oli tavallista pitempi. Sen avulla suurissa ryhmissä
liikkuvat lapset ja nuoret huoltajineen ehtivät turvallisesti kerralla kadun ylitse. Auroranportin lasten pitkä vihreä
oli toiminnassa koko
tapahtuman ajan päinvastoin kuin Paciuksenkadun
lasten pitkä vihreä, joka toteutuu vain silloin kun lapsiryhmä ylittää
kadun.
Lisätietoja: Kari Sane
18.8.2003
Jokerin vuorovalot Lahdentien ja
Vantaanjoen ylitse käyttöön
Bussilinja
550 eli Esijokeri Itäkeskuksesta Tapiolaan aloitti
liikennöintinsä tänään. Lahdentien ja Vantaanjoen ylittävien
yksikaistaisien siltojen kohdalla bussien kulkua ohjataan vuorovaloilla.
Alla on kuvasarja vuorovalojen toiminnasta bussin lähestyessä
Vantaanjoen ylittävää siltaa Oulunkylän suunnasta. Perustilassa
vuorovalot näyttävät punaista valoa. Hieman ennen yksikaistaisen
osuuden alkua vuorovalot vaihtuvat näyttämään vihreää valoa ja bussi
voi ajaa sillalle. Samaan aikaan vastakkaiselle suunnalle näytetään
punaista valoa, jolloin bussi voi ajaa sillalle
ilman pelkoa vastaantulevasta toisesta bussista
|

Bussi lähestyy,
vuorovalot näyttävät vielä
punaista valoa,
|

bussi havaitaan ilmaisimella, vuorovalot vaihtuvat
heti vihreiksi,
|

... ja tie sillalle on auki. Mahdollinen vastaan
tuleva bussi odottaa punaisissa valoissa
|
Jokerin muu liikennetelematiikka
on vasta suunnittelu-,
hankinta- ja rakennusvaiheessa. Se valmistuu viimeistään varsinaisen
Jokerin käyttöönottoon mennessä, mutta jo muutaman viikon kuluttua
saadaan Viikintien
ympyrän jokerivalot uusittuna käyttöön. Myös Oulunkylän aseman
ja Viilarintien jokerivalot valmistuvat syksyn aikana kuten myös useiden
reitin varrella olevien liikennevalojen bussietuudet.
Sen
sijaan Jokerin pysäkkitaulut ja muu matkustajainformaatio tulevat
HELMI-liikennetelematiikan laajennuksen myötä käyttöön vasta vuonna
2005. Koetaulu ilmaantuu jollekin pysäkille kuitenkin varmasti jo ennen
sitä.
Lisätietoja: Esa Sillman
|