Valo-ohjauksen parantaminen yöllä
Taustaa
Yöaikainen valo-ohjaus on jatkuvasti keskustelua herättävä asia. Vaikka
tilastollisesti on selkeästi osoitettu, että liikenneturvallisuuden kannalta
liikennevaloja kannattaa pitää toiminnassa myös vähäliikenteisinä aikoina
eli öisin, niin tämä tosiasia ei ole yleisesti tunnustettu tai edes
tunnettu.
Liikennevaloja koskeva liikenneministeriön asetus määrää (§17), että
Liikennevalojen tulee olla pääsääntöisesti aina toiminnassa. Jos liikenne on
hyvin vähäistä, voidaan liikennevalot kuitenkin esimerkiksi kello
24-06 välisenä aikana kytkeä pimeäksi, jollei siitä aiheudu vaaraa.
Tulkinta "ellei aiheudu vaaraa" on epämääräinen, mutta eräs lähtökohta on
ettei risteyksessä huolimatta valojen ollessa pois käytöstä aiheudu
onnettomuuksia.
Lisää tietoja liikennevalojen yöajan
ohjauksesta
Valo-ohjauksen parantaminen yöaikana vuonna 2008
Taksiautoilija MKa on liikennesuunnitteluosastolle lähettämässään
viestissään (syksyllä 2007) listannut Helsingin yöaikana huonoimmin toimivat
liikennevalot. Olemme ottaneet listan kärjestä 10 kohdetta, joiden toimintaa
selvitetään ja mahdollisuuksien mukaan myös parannetaan vuoden aikana.
- 87 Nordenskjöldinkatu / Pohjoinen Stadionintie
MKa: Risteyksessä ei iltakymmenen jälkeen ole juuri jalankulkijoita
ja myös risteävien katujen autoliikenne on vähäistä. Siihen nähden usein
toistuva yli puolen minuutin pysäytys on liioittelua. Voisi laittaa
yö-ohjaukseen 22- eteenpäin. ts. tunnistin sairaalan liikenteelle ja
jalankulkijoille painonapit.
Vastaus: Liikennevalojen ohjelmanvalintaa on
muutettu11.4.2008 alkaen. Normaaliautomatiikassa klo 18.00 alkaen
käynnistyy valo-ohjelma 1, jossa sivusuunnan autoliikenne sekä pääkadun
vasemmalle kääntyvä liikenne saa vihreän vain ajoitusikkunassa. Samoin
pääkadun ylittävän jalankulun on tämän ohjelman aikana painettava nappia
saadakseen vihreän valon.
- Koskelantie / Ratapihantie
- Teollisuuskatu / Ratapihantie
- 240 Mannerheimintie / Cygnaeuksenkatu
MKa: Öisin usein jalankulkuvalot vihreällä ja Mannerheimintien
liikenne seisoo vaikka jalankulkijoita ei ole mailla halmeilla.
Vastaus: Painonappivika on korjattu. Havaintojen mukaan yöllä
17.1.2008 klo 02-03 välisenä aikana risteyksen Mannerheimintien ylittävä
suojatie kävi yhden kerran vihreänä ja Gygnaeuksenkadun suunta viisi
kertaa vihreänä. Muuna aikana (96%) Mannerheimintien suunta oli vihreänä.
- 318 Kustaa Vaasan tie / Intiankatu
MKa: Kustaa Vaasan tie /Intiankatu
Sama juttu. Suojatielle
vihreää -ihmisiä ei näy missään?!
Vastaus: Valojen toiminta tarkistettu 8.4.2008 klo 00.24 -
00.53 autoliikenteen valot kävivät kahdesti punaisella, koska jalankulkija
oli painanut nappia ja saanut vihreän valon.
- Mäkelänkatu / Uimahalli
- 413, 415, 416 Sörnäisten Rantatie / Parrukatu / Hanasaarenkatu
MKa 7:Sörkän Rantatie/Risteävät kadut. Tämä on mielestäni yksi
pahimpia
esimerkkejä. Suuri määrä takseja ajaa S.Rantatietä matkalla itään ja
takaisin. Koko ajan ne joutuvat pysähtymään turhaan esim. Haapaniemenkadun
valoihin odottamaan tyhjää.! Eikö millään voisi olla toimivia tunnistimia
niitä satunnaisia sivukadulta tulijoita varten?
Vastaus: tulossa
- Kaupintie / Vihdintie
- Tullaajankuja / Hietalahdenranta
- 350 Mäkelänkatu / Koskelantie
MKa: Aina liikennettä joten varsin
perusteltua valojen yökäyttö. Mutta miksi Koskelantielle itään näytetään
niiiiiin pitkään vihreää, kun juuri siitä suunnasta liikenne on kaikkein
vähäisintä? Iltaisin/öisin idästä päin ei tule kuin murto-osa pääsuunnan
eli Mäkelänkadun liikenteestä. Voisiko Koskelantie itäsuunnasta toimia
tunnistimilla?
Vastaus: Viallinen ilmaisinvahvistin on korjattu.
Koskelantien läntisellä tulosuunnalla oli viallinen ilmaisinvahvistin,
joka aiheutti aika-ajoin turhia pyyntöjä ja vihreän pidentymisiä ja siten
häiritsi Mäkelänkadun
liikennettä tarpeettomasti. Vika oli poikkeuksellisen hankala, koska oma väki
ei sitä havainnut ja laitevalmistajaltakin meni vajaat kaksi kuukautta
vian paikallistamiseen. Valojen toiminta tarkistettu 8.4.2008 klo
00.32 - 1.08. valot toimivat normaalisti ja sivusuunnan vihreät olivat
joka kerta enintään 10 sekunnin pituiset.
|