|
|
Päätöstiedote nro 8 |
|
Asia |
|
PUHEENJOHTAJA
|
1 |
Nimenhuuto, laillisuus ja päätösvaltaisuus Ehdotuksen mukaan |
|
2 |
Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin valtuutetut Björnberg-Enckell ja Rantanen, varalle valtuutetut Aarnipuu ja Ebeling
|
|
3 |
Kyselytunti Ehdotuksen mukaan |
KAUPUNGINJOHTAJA
|
4 |
Keskusvaalilautakunnan täydentäminen Ehdotuksen mukaan
|
|
5 |
Terveyslautakunnan jäsenen valinta Ehdotuksen mukaan siten, että Jari Haukalle myönnettiin ero terveyslautakunnan jäsenen luottamustoimesta ja uudeksi jäseneksi valittiin nykyinen varajäsen Juhani Johansson sekä Johanssonilta vapautuvalle paikalle lautakunnan puheenjohtajan varajäseneksi Michael Perukangas |
|
6 |
Savoy-yksikön vuoden 2008 tarkistettu talousarvio ja toiminnalliset tavoitteet Ehdotuksen mukaan
|
|
7 |
Äänestysaluejaon muuttaminen Ehdotuksen mukaan
|
|
8 |
Sopimuksen tekeminen pääkaupunkiseudun yhteishankinnoista Ehdotuksen mukaan
Keskustelun aikana tehtiin seuraavat toivomusponsiesitykset: Olli Salin Tiia Aarnipuun kannattamana: Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus tuo
yhteisen PKS-hankintastrategian valtuuston päätettäväksi. Olli Salin: Kaupunginvaltuusto
edellyttää, että yhteishankintojen valmistelussa ovat tiiviisti mukana
kaupungin hallintokunnat ja niiden luottamuselimet erityisesti palveluja
koskevissa hankinnoissa kunkin hallintokunnan oman palvelustrategian
mukaisesti.
|
SIVISTYS- JA HENKILÖSTÖTOIMI
|
9 |
Käräjäoikeuden lautamiehen valinta Ehdotuksen mukaan
|
|
10 |
Käräjäoikeuden lautamiehen valinta Ehdotuksen mukaan
|
KAUPUNKISUUNNITTELU- JA KIINTEISTÖTOIMI
|
11 |
Finlandia-talon uuden näyttelytilan hankesuunnitelman hyväksyminen
Ehdotuksen mukaan |
|
12 |
Vanhankaupungin hotellirakennusten ja muiden matkailua palvelevien majoitusrakennusten tontin 27932/1 vuokrausperusteet Ehdotuksen mukaan Yrjö Hakanen teki Pekka Saarnion kannattamana seuraavan toivomusponsiehdotuksen: Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus tuo vuokrasopimuksen uuteen käsittelyyn, mikäli tonttivuokrien määräytymisperusteita myöhemmin kohtuullistetaan. Ponsi sai äänestyksessä 24 jaa-ääntä, joten sitä ei hyväksytty. |
|
13 |
Tontinluovutuskilpailu korkealaatuisesta omistusasuntotuotannosta Viikinmäessä Ehdotuksen mukaan Yrjö Hakanen teki seuraavan palautusesityksen: Kaupunginvaltuusto päättää palauttaa esityksen uudelleen valmisteltavaksi niin, että tontteja ei myydä vaan niistä tehdään pitkäaikaiset vuokrasopimukset. Kannattamattomana esitys raukesi. Keskustelun aikana tehtiin seuraavat toivomusponsiesitykset: Kauko Koskinen Irmeli Wallden-Pauligin kannattamana: Kaupunginvaltuusto edellyttää, että tonttien kauppakirjoissa varmistetaan, että myös mahdolliset tonttikauppojen jälkeiset rakennusluvan saaneet hankkeet vastaavat kilpailun voittaneita ja lautakunnan valitsemia ratkaisuja. Ponsi hyväksyttiin 61 äänellä. Pekka Saarnio Tea Vikstedtin kannattamana: Kaupunginvaltuusto edellyttää, ettei kaupungin omistamia asuintontteja myytäisi enempää kuin tonttien myyntituloja on merkitty kaupungin talousarvioon. Ponsi sai äänestyksessä 33 jaa-ääntä, joten sitä ei hyväksytty..
|
|
14 |
Lauttasaaren tontin 31045/4 asemakaavan muuttaminen (nro 11728) Ehdotuksen mukaan
|
|
15 |
Vartiokylän kortteleiden 45195 ja 45198, tontin 45200/1, kortteleiden 45244, 45511 ja 45512 (Candela-kauppakeskus) sekä katualueiden asemakaavan muuttaminen (nro 11682) Ehdotuksen mukaan Mari Puoskari teki Kai Kaliman kannattamana seuraavan toivomusponsiesityksen: Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Candela-kauppakeskuksen piha- ja pysäköintialuetta toteutettaessa kiinnitetään erityistä huomiota jalankulun ja pyöräilyn tarpeisiin. Ponsi hyväksyttiin 77 äänellä.
|
|
16 |
Vartiokylän tontin 45492/1 ja muinaismuistoalueen asemakaavan muuttaminen (nro 11742) Ehdotuksen mukaan
|
Tarja Raivio, tiedottaja puh. 310 36107