HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO

Päätöstiedote nro 13
Kokousaika: 20.6.2007 klo 14.00
Kokouspaikka: Vanha Raatihuone, Aleksanterinkatu 20

 

 

Asia

 Esityslistaan

 

 

PUHEENJOHTAJA

 

1

Nimenhuuto, laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Ehdotuksen mukaan

2

Pöytäkirjan tarkastajien valinta

 

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin valtuutetut Peltokorpi ja Leppä-aho, varalla valtuutetut Vehviläinen ja Kaunola

 

KAUPUNGINJOHTAJA

 

3

Terveyslautakunnan varajäsenen valinta

 

Ehdotuksen mukaan

4

Sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajan virkaan ottaminen

 

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti ottaa sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajan virkaan VM, sairaanhoitaja Tuula Haataisen.

 

TARKASTUSLAUTAKUNTA

 

5

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2006, vuoden 2006 tilintarkastuskertomus ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille vuodelta 2006

 

Ehdotuksen mukaan

 

Asian käsittelyn aikana tehtiin seuraavat toivomusponsiehdotukset:

 

Valtuutettu Puoskari valtuutettu Molanderin kannattamana:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus asettaa

omassa talousarvioesityksessään sitovia tavoitteita

kaupunkisuunnitteluvirastolle ja kiinteistövirastolle sosiaalisen

asuntotuotannon turvaamiseksi.

Ponsi sai äänestyksessä 31 ääntä, joten sitä ei hyväksytty.

 

Valtuutettu Puoskari valtuutettu Molanderin kannattamana:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus asettaa omassa talousarvioesityksessään ympäristöpolitiikan toteutumista seuraavia sitovia tavoitteita.

Ponsi sai äänestyksessä 42 ääntä, joten sitä ei hyväksytty.

 

Valtuutettu Molander:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että tilinpäätöksen toimintakertomuksen sisältöä kehitetään siten, että kaupungin toimintaa ja taloutta koskeva kokonaiskuva tulee selkeämmäksi.

Ponsiehdotus raukesi kannattamattomana.

 

Valtuutettu Hakanen valtuutettu Siimeksen kannattamana:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus tuo valtuuston käsittelyyn selvityksen sisäisten vuokrien kehityksestä verrattuna muihin kaupunkeihin ja selvityksen mahdollisuuksista kohtuullistaa sisäisiä vuokria kaupungin omista peruspalveluista.

Ponsi sai äänestyksessä 21 ääntä, joten sitä ei hyväksytty.

 

Valtuutettu Hakanen valtuutettu Siimeksen kannattamana:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus esittää Kunnalliselle työmarkkinalaitokselle ja valtioneuvostolle toimia, joilla edistetään kunta-alan palkkojen jälkeenjääneisyyden korjaamista valmisteilla olevissa työehtosopimuksissa. Lisäksi valtuusto edellyttää, että kaupunginhallitus varautuu palkkauksen parantamiseen Helsinki-lisällä.

Ponsi sai äänestyksessä 30 ääntä, joten sitä ei hyväksytty.

 

Valtuutettu Hakanen valtuutettu Moision kannattamana:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää

mahdollisuudet edistää joukkoliikenteen käyttöä lippujen hintoja

alentamalla ja muilla tavoilla.

Ponsi sai äänestyksessä 42 ääntä, joten sitä ei hyväksytty.

 

Valtuutettu Anttila valtuutettu Gartzin kannattamana:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus huolehtii henkilöstön saatavuudesta varaamalla riittävät määrärahat kilpailukykyisen palkkauksen ja työolojen kehittämiseksi. Näin turvataan tärkeät kunnan palvelutehtävät.

Ponsi sai äänestyksessä 33 ääntä, joten sitä ei hyväksytty.

 

 

 

KAUPUNGINJOHTAJA

 

6

Vuoden 2006 tilinpäätöksen hyväksyminen

 

Ehdotuksen mukaan

 

Asian käsittelyn aikana tehtiin seuraavat toivomusponsiehdotukset:

 

Valtuutettu Hakanen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus tuo valtuustoon esityksen lisätalousarviosta, jolla viime vuoden ylijäämistä ohjataan lisää varoja peruspalvelujen rahoitukseen ja henkilöstön palkkauksen jälkeenjääneisyyden korjaamiseen.

Ponsiehdotus raukesi kannattamattomana.

 

Valtuutettu Koskinen valtuutettu Karhuvaaran kannattamana:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että virastojen ja laitosten kirjanpidosta vastuussa olevien henkilöiden talousosaamista vahvistetaan.

Ponsi hyväksyttiin äänestyksessä 49 äänellä.

 

7

Helsingin kaupungin 400-vuotiskotisäätiön takauspäätöksen muuttaminen

 

Ehdotuksen mukaan

8

Takauksen myöntäminen Sininauhasäätiölle

 

Ehdotuksen mukaan

9

Erään määrärahan siirto

 

Ehdotuksen mukaan

 

KAUPUNKISUUNNITTELU- JA KIINTEISTÖTOIMI

 

10

Sopimus Kiinteistö Oy Sompasaaren Tukoekan kanssa Kalasataman vuokra-alueen vuokra-ajan lyhentämisestä ja siihen liittyvistä järjestelyistä

 

Ehdotuksen mukaan

11

Osto-option sisällyttäminen sopimukseen Metsälän toimistotontin 28311/1 pitkäaikaisesta vuokraamisesta Kiinteistö Oy CTA:lle

 

Ehdotuksen mukaan

 

Valtuutettu Hakanen esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi niin, että pitkäaikaiseen vuokrasopimukseen ei sisälly osto-optiota. Kannattamattomana palautusehdotus raukesi.

 

12

Sörnäisten korttelin nro 10574 ym. alueiden asemakaavan hyväksyminen sekä korttelin nro 290 ym. alueiden (Sörnäisten rantatie ja rantapuisto) asemakaavan muuttaminen (nro 10960)

 

Ehdotuksen mukaan

13

Länsisataman tontin 20122/2 asemakaavan muuttaminen (nro 11663)

 

Ehdotuksen mukaan

14

Konalan tonttien 32013/16 ja 20 sekä katualueiden asemakaavan muuttaminen (nro 11613)

 

Ehdotuksen mukaan

 

15

Tuomarinkylän erityisalueen (Paloheinän jokamiesgolfkenttä) asemakaavan muuttaminen (nro 11519)

 

Ehdotuksen mukaan

 

Valtuutettu Helistö esitti valtuutettu Hakasen kannattamana kaavaehdotuksen hylkäämistä. Äänestyksessä hylkäysesitys kaatui äänin 64 -15.

 

Valtuutettu Enroth teki valtuutettu Sademiehen kannattamana seuraavan ponsiehdotuksen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että golf-alueen toteuttamiseen ei käytetä verovaroja.

Ponsiehdotus sai äänestyksessä 34 ääntä, joten sitä ei hyväksytty.

 

 

16

Vuosaaren korttelin 54287 ja tonttien 54288/5 ja 6 ym. alueiden (Solvik ja korttelitalo Kanava) asemakaavan muuttaminen (nro 11598)

 

Ehdotuksen mukaan

 

SIVISTYS- JA HENKILÖSTÖTOIMI

 

17

Käräjäoikeuden lautamiesten valinta

 

Ehdotuksen mukaan

18

Koulu- ja oppilaitosverkoston tarkistaminen vuosina 2008 - 2010

 

Ehdotuksen mukaan

 

Keskustelun aikana tehtiin seuraavat vastaehdotukset:

 

Valtuutettu Hakanen:

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä kaupunginhallituksen esityksen kohdat 1 ja 4. Kohdat 2, 3, 5 ja 6 hylätään.

Kannattamattomana vastaehdotus raukesi.

 

Valtuutettu Arhinmäki valtuutettu Siimeksen kannattamana:

Kaupunginvaltuuston päätösehdotuksesta poistetaan kohta 5, Pukinmäen ala-asteen koulun ja Pukinmäen peruskoulun yhdistäminen.

Äänestyksessä vastaehdotus kaatui äänin 67 – 11

 

Valtuutettu Arhinmäki valtuutettu Siimeksen kannattamana:

Kaupunginvaltuuston päätösehdotuksesta poistetaan kohta 2, Jakomäen ala-asteen ja ylä-asteen hallinnollinen yhdistäminen.

Äänestyksessä vastaehdotus kaatui äänin 69 – 11

 

Valtuutettu Kaunola valtuutettu Kajoksen kannattamana:

Kohta 6 hylätään.

Äänestyksessä vastaehdotus kaatui äänin 68 - 11

 

 

Keskustelun aikana tehtiin seuraavat toivomusponsiehdotukset:

 

Valtuutettu Luukkainen valtuutettu Alanko-Kahiluodon kannattamana:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet perustaa luontokoulu Santahaminan koulun yhteyteen.

Ponsi sai äänestyksessä 38 ääntä, joten sitä ei hyväksytty..

 

Valtuutettu Lohi valtuutettu Puuran kannattamana:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että tulevissa kouluverkkoratkaisuissa pyritään niille lukioille, jotka vielä toimivat yhdessä peruskoulun kanssa, järjestämään oma koulurakennus.

Ponsi sai äänestyksessä 23 ääntä, joten sitä ei hyväksytty.

 

Valtuutettu Miettinen valtuutettu Ingervon kannattamana:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kouluverkkotarkistuksen yhteydessä selvitetään mahdollisuutta varata asianmukaiset kerhotilat kaikille niille kouluille joissa toteutetaan aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Ponsiehdotus hyväksyttiin äänestyksessä 65 äänellä.

 

Valtuutettu Koskinen valtuutettu Tenkulan kannattamana:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että mikäli Malmin ala-asteen (Kirkonkyläntie 25) koulukäyttö päättyy, selvitetään mahdollisuus perustaa vapautuviin tiloihin mm. nuorisoasiankeskuksen alueellinen toimintakeskus.

Ponsiehdotus hyväksyttiin äänestyksessä 48 äänellä.

 

 

Valtuutettu Koskinen valtuutettu Tenkulan kannattamana:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että mikäli Pukinmäen ala-asteen koulukäyttö loppuu ja rakennus jää kaupunkisuunnitteluviraston ehdotuksen mukaan julkiseen käyttöön, tulee sen tiloja tarjota myös Pukinmäen taidetalolle ja paikallisille järjestöille.

Ponsiehdotus hyväksyttiin äänestyksessä 46 äänellä

 

Valtuutettu Koskinen valtuutettu Tenkulan kannattamana:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että ennen kuin Pukinmäen ja Malmin ala-asteen (Kirkonkyläntie 25) koulurakennuksista luovutaan, varmistetaan vielä niiden tarve koulukäytössä.

Ponsi sai äänestyksessä 25 ääntä, joten sitä ei hyväksytty.

 

Valtuutettu Sydänmaa valtuutettu Savolaisen kannattamana:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kouluverkkoa pyritään edelleen kehittämään koulutuspoliittisten linjausten mukaisesti niin, että toisen asteen oppilaitoksilla on mahdollisuus toimia omissa rakennuksissaan.

Ponsi sai äänestyksessä 21 ääntä, joten sitä ei hyväksytty.

 

Valtuutettu Rantanen valtuutettu Alanko-Kahiluodon kannattamana:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että erilaisia palveluverkkoja kehitettäessä selvitetään aina myös kaupungin kiinteistötaloudellinen kokonaisetu, etteivät yksittäisen hallintokunnan säästötavoitteet kannustaisi tekemään kaupungin kokonaisedun vastaisia päätöksiä.

Ponsiehdotus hyväksyttiin äänestyksessä 73 äänellä.

 

 

 

RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖTOIMI

 

19

Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan elintarvike-, vesi- ja ympäristönäytteiden tutkimuspalveluja koskevan yhteistyösopimuksen hyväksyminen

 

Ehdotuksen mukaan

 

Asian käsittelyn aikana valtuutettu Kajos esitti valtuutettu Aarnipuun kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että selvitetään tarkemmin vaihtoehto, jossa laboratoriotoimintaa jatketaan virastomallisessa organisaatiossa.

Äänestyksessä palautusesitys kaatui äänin 64 – 10.

 

20

Helsingin kaupungin ympäristöraportti vuodelta 2006

 

Ehdotuksen mukaan

 

Asian käsittelyn aikana valtuutettu Perkiö teki valtuutettu Puoskarin kannattamana seuraavan ponsiehdotuksen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että seuraavassa Helsingin kaupungin ympäristöraportissa esitetään myös Helsingin Energiaa koskevat toimenpiteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Ponsi sai äänestyksessä 38 ääntä, joten sitä ei hyväksytty.

 

 

 Alkuun