|
Päätöstiedote nro 12 |
|
Asiakohtien otsikoiden jälkeen suluissa linkit niiden
esityslistateksteihin sekä pdf- että html-muodossa. |
|
PUHEENJOHTAJA
|
||
|
1 |
Nimenhuuto,
laillisuus ja päätösvaltaisuus (pdf)
(html) Ehdotuksen
mukaan |
|
|
2 |
Pöytäkirjan
tarkastajien valinta (pdf)
(html) Ehdotuksen
mukaan siten, että pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin valtuutetut Antti
Vuorela ja Maria Björnberg-Enckell, varalle valtuutetut Ville Ylikahri ja Terhi
Peltokorpi |
|
|
3 |
Ehdotuksen
mukaan |
|
|
|
Liite
1 |
|
|
KAUPUNGINJOHTAJA
|
||
|
4 |
13.5.2009
ja 27.5.2009 pöydälle pantu asia Kaupunginhallituksen
korjatun esityksen mukaan Käsiteltiin
pöydälle pantu aloite nro 53. Kaupunginhallitus
päätti kokouksessaan 8.6.2009 korjata aloitemietinnössä sivulla 89 olevan esittelytekstin
kuulumaan seuraavasti: "Khs toteaa, että Helsingin
käräjäoikeuden tuomiossa 18.8.2008 kaupunki velvoitettiin maksamaan
vahingonkorvausta oikeudenkäynnissä kantajina olleille 28:lle Asunto Oy Alakiventie
8:n entiselle osakkeenomistajalle. Kaupunki velvoitettiin samalla korvaamaan
osa kantajien oikeudenkäyntikuluista. Tuomiossa todettiin, että kaupunki oli
sinänsä maksanut kantajille käyvän kauppahinnan näiden asunto-osakkeista,
mutta että kantajille oli syntynyt muuta korvattavaa vahinkoa. Khs viittaa lisäksi saatuun lausuntoon ja toteaa, että
kaikilla Asunto Oy Alakiventie 8:n osakkeenomistajilla on ollut aikanaan
yhtäläinen mahdollisuus esittää lisävahingonkorvausvaatimuksia Helsingin
kaupunkia kohtaan ja vain osa heistä on päättänyt käyttää tätä oikeutta.
Velan vanhentumista koskevan lainsäädännön perusteella em. osakkeenomistajien
mahdollinen oikeus vahingonkorvaukseen on vanhentunut viimeistään 1.1.2007. Khs katsoo, ettei kaupungin tulisi ryhtyä omasta
aloitteestaan tekemään vapaaehtoisia vanhentuneiden saatavien suorituksia.
Vahingonkorvauksen maksamista ilman oikeusperustetta ja ilman, että sellaista
olisi edes vaadittu, ei voida pitää kunnan toimialan mukaisena. Tällaista
menettelyä ei voida pitää myöskään yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisena,
koska kaupunki ei yleensä maksa vanhentuneita saatavia eikä tällöin kohtelisi
kaikkia vastapuoliaan yksityisoikeudellisissa oikeussuhteissa samalla tavoin. Khs toteaa edelleen, että Myllypuron entisen kaatopaikan
alueelle 1960- ja 1970-luvulla rakennetut asuinrakennukset suunniteltiin ja
rakennettiin silloisen käytännön ja rakentamismääräysten mukaisesti.
Maaperästä löytyneiden haitta-aineiden laadun selvittyä kaupunki ryhtyi
välittömästi toimiin, jotka johtivat asuintalojen purkamiseen. Asuntokaupat
tehtiin vuosina 1999–2003 purettavassa talossa asuntoja omistaneiden osakkeenomistajien
kanssa. Nykyisin kaupungin alueella maaperän pilaantuneisuus ja
puhdistamistarve selvitetään ja arvioidaan järjestelmällisesti eri vaiheissa.
Tietoa maaperän tilasta on enemmän käytettävissä ja hallintokunnat toimivat
aktiivisesti tiiviissä yhteistyössä niin, että asukkaille aiheutuvat
omaisuusvahingot taikka terveys- tai muut riskit vältetään eikä
vastaavanlaisia tilanteita kuin Myllypuron Alakiventiellä enää pääsisi
syntymään. Khs katsoo edellä olevan riittäväksi selvitykseksi asiassa." Valtuutettu Koskinen teki valtuutettu Pakarisen kannattamana seuraavan palautusesityksen: Kaupunginvaltuusto päättää palauttaa aloitteen uudelleen valmistetavaksi. Tavoitteena on, että myös korvausoikeudenkäyntiin osallistumattomille asunnon omistajille maksetaan kohtuullinen korvaus heidän kärsimistään vahingoista. Äänestyksessä palautusesitys kaatui äänin 69 – 9. |
|
|
|
Liite
1 |
|
|
5 |
Suomenkielisen
työväenopiston johtokunnan jäsenen ja varajäsenen valinta (pdf)
(html) Ehdotuksen
mukaan |
|
|
RAKENNUS-
JA YMPÄRISTÖTOIMI |
||
|
6 |
Jätkäsaaren
raitiotieverkon perustamissuunnitelma (pdf)
(html) Ehdotuksen
mukaan |
|
|
|
Liite
1 |
|
|
|
Liite
2 |
Aiemmat
linjastokuvat (2025 vaihtoehdot 2 ja 2-S sekä välivaiheet) |
|
SOSIAALI-
JA TERVEYSTOIMI |
||
|
7 |
Suun
erikoishoidon yksikön muodostaminen pääkaupunkiseudulla (pdf)
(html) Ehdotuksen
mukaan |
|
|
|
Liite
1 |
Kuntien
välinen yhteistoimintasopimus suun erikoishoidon järjestämisestä |
|
|
Liite
2 |
|
|
|
Liite
3 |
|
|
|
Liite
4 |
|
|
SIVISTYS-
JA HENKILÖSTÖTOIMI |
||
|
8 |
Opetustoimen
johtosäännön muuttaminen (pdf)
(html) Ehdotuksen
mukaan |
|
|
9 |
Ruotsinkielisen
työväenopiston johtosäännön hyväksyminen (pdf)
(html) Ehdotuksen
mukaan |
|
|
|
Liite
1 |
Ruotsinkielisen
työväenopiston johtokunnan esitys viraston uudeksi johtosäännöksi |
|
|
Liite
2 |
|
|
|
Liite
3 |
|
|
KAUPUNKISUUNNITTELU-
JA KIINTEISTÖTOIMI |
||
|
10 |
Herttoniemen
ala-asteen perusparannuksen hankesuunnitelma (pdf)
(html) Ehdotuksen
mukaan Keskustelun
kuluessa tehtiin seuraavat toivomusponsiehdotukset: Pia Pakarinen + Outi Alanko-Kahiluoto Kaupunginvaltuusto edellyttää, että koulukiinteistön vuokraan neuvotellaan opetusviraston ja tilakeskuksen kesken asianmukainen alennus, kun kiinteistö todetaan huonokuntoisuutensa vuoksi kokonaan tai osittain käyttötarkoitukseensa sopimattomaksi tai huonosti soveltuvaksi. Ponsiehdotus sai äänestyksessä 49 jaa-ääntä ja se hyväksyttiin. Pia Pakarinen + Outi Alanko-Kahiluoto Kaupunginvaltuusto edellyttää, että perusparannuksen jälkeiselle vuokralle tulee asettaa kattohinta, joka ei saa ylittää yleistä markkinahintaa. Ponsiehdotus sai äänestyksessä 43 jaa-ääntä ja se hyväksyttiin. Pia Pakarinen + Outi Alanko-Kahiluoto Kaupunginvaltuusto
edellyttää, että kaikki koulurakennuksen peruskorjauksen ajalta aiheutuvat väistötiloihin
liittyvät kustannukset eli sekä ennen korjaustyön aloittamista vallinneen
vuokratason ylittävät väistötilojen vuokrat että muuttokustannukset
siirryttäessä väistötiloihin ja palattaessa niistä maksaa tilakeskus eikä opetusvirasto. Ponsiehdotus sai äänestyksessä 58 jaa-ääntä ja se hyväksyttiin. |
|
|
|
Liite
2 |
|
|
|
Liite
3 |
|
|
11 |
Ruskeasuon
tonttien 16740/3 ja 5 sekä katualueen asemakaavan muuttaminen (nro 11865) (pdf)
(html) Ehdotuksen
mukaan |
|
|
|
Liite
1 |
|
|
|
Liite
2 |
|
|
12 |
Pasilan
tontin 17040/3 ja katu- ym. alueiden (Messukeskus ja Käpylän liikuntapuisto)
asemakaavan muuttaminen (nro 11875) (pdf)
(html) Ehdotuksen
mukaan Valtuutettu Hakanen teki valtuutettu Peltolan kannattamana seuraavan palautusehdotuksen: Kaupunginvaltuusto päättää palauttaa asemakaavan muutosesityksen uudelleen valmisteltavaksi siten, että hotellin ja pysäköintilaitoksen korkeutta alennetaan. Äänestyksessä palautusehdotus kaatui äänin 80 - 3. |
|
|
|
Liite
1 |
Asemakaavakartta
nro 11875 (Messukeskus ja Käpylän liikuntapuisto) |
|
|
Liite
2 |
|
|
|
Liite
3 |
|
|
13 |
Vartiokylän
virkistys- ym. alueiden sekä Mellunkylän kortteleiden nro 47050 ja 47051 ym.
alueiden (Myllypuron voimalaitoskortteli, Myllypuron keskuksen itäosa ja
Lallukantien - Ranckenintien alue) asemakaavan muuttaminen (nro 11810) (pdf)
(html) Ehdotuksen
mukaan Keskustelun aikana tehtiin seuraavat toivomusponsiehdotukset: Kauko Koskinen + Hannele Luukkainen Kaupunginvaltuusto edellyttää, että asemakaavan toteutumiseksi voimalaitoskorttelin maaperän puhdistaminen ja lämpövoimalan polttoaineiden varastointi- ja siirtojärjestelyt käynnistetään mahdollisimman pian. Ponsiehdotus sai äänestyksessä 71 jaa-ääntä ja se hyväksyttiin. Terhi
Mäki + Yrjö Hakanen Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Kehä I:n eritasoliittymän rakentamista kiirehditään ja että Kehä I:n ja Kontulantien liittymän eteläpuolelle rakennetaan kevyen liikenteen silta ja/tai alikulkutie samalla kun rakentaminen alueella aloitetaan. Ponsiehdotus sai äänestyksessä 77 jaa-ääntä ja se hyväksyttiin. Terhi
Mäki + Yrjö Hakanen Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuutta rakentaa kehitysvammaisten pienryhmäkoti alueelle ASU-hankkeen mukaisesti ja alueen päivähoitotarve kartoitetaan ennen rakentamisen aloittamista Ponsiehdotus sai äänestyksessä 79 jaa-ääntä ja se hyväksyttiin. Seija Muurinen + Yrjö Hakanen Kaupunginvaltuusto edellyttää, että 45. ja 47. kaupunginosien (Vartiokylä, Mellunkylä, Myllypuro) jatkosuunnittelussa huomioidaan iäkkäälle väestölle sopivien asuntojen rakentaminen ja helppojen kulku- ja liikenneyhteyksien varmistaminen asuinalueelta Kontulan vanhustenkeskukseen. Ponsiehdotus sai äänestyksessä 78 jaa-ääntä ja se hyväksyttiin. Yrjö Hakanen + Kimmo Helistö Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää mahdollisuudet siirtyä Myllypuron huippulämpökeskuksessa polttoöljyn käytöstä maakaasun tai muun vähemmän päästöjä aiheuttavan polttoaineen käyttöön. Ponsiehdotus sai äänestyksessä51 jaa-ääntä ja se hyväksyttiin. |
|
|
|
Liite
1 |
Asemakaavakartta
nro 11810, A-osa (Myllypuron voimalaitoskortteli ym. alueet) |
|
|
Liite
2 |
Asemakaavakartta
nro 11810, B-osa (Myllypuron voimalaitoskortteli ym. alueet) |
|
|
Liite
3 |
|
|
|
Liite
4 |
Ilmakuva,
nykytilanne (Myllypuron voimalaitoskortteli ym. alueet) |
|
|
Liite
5 |
Mallinnos
voimalaitoskorttelista kohti Myllypuron keskukseen suunniteltua
toimitila-aluetta |
|
|
Liite
6 |
|
|
|
Liite
7 |
|