HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTO

Päätöstiedote nro 9
Kokousaika: 23.4.2008 klo 18.00
Kokouspaikka: Vanha Raatihuone, Aleksanterinkatu 20

 

 

Esityslista

 

Asia

 

 

                 

PUHEENJOHTAJA

 

1

Nimenhuuto, laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Ehdotuksen mukaan

2

Pöytäkirjan tarkastajien valinta

 

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin valtuutetut Lea Saukkonen ja Tapio Havasto, varalle Sari Näre ja Stefan Johansson.

 

KAUPUNGINJOHTAJA

 

3

Sosiaalilautakunnan toisen aikuisjaoston lisäjäsenen valinta

 

Ehdotuksen mukaan

4

Kunnan asukkaan aloitteet vuodelta 2007

 

Ehdotuksen mukaan

 

Keskustelun aikana tehtiin seuraava toivomusponsiesitys:

 

Valtuutettu Johansson valtuutettu Asko-Seljavaaran kannattamana:

 

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuus kaupungin toimesta järjestää kotivanhemmille teemapäivä, jossa vanhemmille annettaisiin ajantasaista tietoa kaupungin palveluista lapsiperheille ja mahdollisuus keskustella palveluiden kehittämisestä vastuuhenkilöiden kanssa. Arvostuksen osoituksena kotona tehdylle työlle tilaisuuden yhteydessä voitaisiin myös valita ”vuoden kotivanhempi”.

 

Ponsi sai 36 ääntä ja sitä ei hyväksytty.

 

 

SIVISTYS- JA HENKILÖSTÖTOIMI

 

5

Käräjäoikeuden lautamiesten valinta

 

Ehdotuksen mukaan

6

Helsingin kaupungin leski- ja orpoeläkekassan selvitystilaan asettamisen vaatimat toimenpiteet

 

Ehdotuksen mukaan

 

KAUPUNKISUUNNITTELU- JA KIINTEISTÖTOIMI

 

7

Toukolan tonttien 23669/13 ja 14 sekä katualueen (Arabian taideteollisuuskeskuksen osa) asemakaavan muuttaminen (nro 11615)

 

Ehdotuksen mukaan

 

Keskustelun aikana tehtiin seuraavat toivomusponsi- ja palautusesitykset:

 

Toivomusponsi

Valtuutettu Irmeli Wallden-Paulig valtuutettu Koskisen kannattamana:

 

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus seuraa kaavamuutoksen toteutumista ja huolehtii siitä, että Iittala Oy Ab:n toimintaedellytykset alueella säilyvät.

Ponsi sai 46 ääntä ja se hyväksyttiin.

 

Palautusesitys

Valtuutettu Yrjö Hakanen:

 

Valtuusto palauttaa kaavaesityksen uudelleen valmisteltavaksi niin, että ympäristökeskuksen ja kaupunginmuseon lausunnot asuinympäristön terveellisyydestä ja kaupunkikuvan suojelusta otetaan paremmin huomioon.

 

Palautusesitystä ei kannatettu ja se raukesi .

 

 

 

8

Kulosaaren tontin 42041/9 ja puistoalueen asemakaavan muuttaminen (nro 11666)

 

Ehdotuksen mukaan

9

Pitäjänmäen tontin 46055/6 asemakaavan muuttaminen (nro 11734)

 

Ehdotuksen mukaan

 

 

 

Alkuun

 

 

Paula Katajamäki

tiedottaja

puh. 050 593 3426