|
|
Päätöstiedote nro 16 |
|
Asia |
|
PUHEENJOHTAJA
|
1 |
Nimenhuuto, laillisuus ja päätösvaltaisuus Ehdotuksen mukaan |
|
2 |
Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin valtuutetut Outi Ojala ja Sture
Gadd, varalle valtuutetut Johanna Sumuvuori ja Jörn Donner. |
|
3 |
Kyselytunti Ehdotuksen mukaan |
KAUPUNGINJOHTAJA
|
4 |
Sosiaalilautakunnan lapsiperhejaoston lisäjäsenen valinta Ehdotuksen mukaan siten täydennettynä, että uudeksi lisäjäseneksi
sosiaalilautakunnan lapsiperhejaostoon vuoden 2008 lopussa päättyväksi
toimikaudeksi valittiin Pentti Mattila. |
|
5 |
Satamajärjestyksen muuttaminen Ehdotuksen mukaan |
|
6 |
Helsingin kaupungin taloushallintopalvelu -liikelaitoksen
toimitusjohtajan viran täyttäminen Helsingin
taloushallintopalvelu -liikelaitoksen toimitusjohtajan virkaan päätettiin
ehdotuksen mukaan ottaa kauppatieteiden maisteri Tuula Jäppinen. |
|
7 |
Eräiden vuoden 2008 talousarvioon merkittyjen määrärahojen ylittäminen Ehdotuksen mukaan |
|
8 |
Valtuutettujen tekemien eräiden aloitteiden käsitteleminen Ehdotuksen mukaan lukuun ottamatta aloitteita 1, 2 ja 28, jotka palautettiin
uudelleen valmisteltaviksi. Aloitteista keskusteltaessa esitettiin seuraavat ponnet ja palautusehdotukset: Aloite 1 Aloitteesta tehtiin kaksi palautusehdotusta: Puhakka+Sumuvuori Aloite palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Urho+Rautava Kaupunginvaltuusto päättää todeta, poiketen kaupunginhallituksen esityksestä, että sivulla 4 kappaleen 5 alku, joka alkaa: ”Khs katsoo, että Kaupungintalolla - - tulisi tarjota mahdollisuuksien mukaan vastaisuudessakin” tulisi kuulua: ”eettiset vaatimukset täyttävien tapojen mukaan tuotettuja tuotteita.” Ensimmäisessä äänestyksessä Puhakan palautusehdotus voitti Urhon
palautusehdotuksen äänin 44 – 32. Toisessa äänestyksessä Puhakan palautusehdotus hyväksyttiin äänin 44 –
37, ja aloite palautettiin kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi. Aloite 2 Tenkula+Peltokorpi Aloite palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Kaupunginvaltuusto päätti äänin 77 – 1 palauttaa asian kaupunginhallitukselle
uudelleen valmisteltavaksi. Aloite 23 Abdulla + Näre Aloite palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Kaupunginvaltuusto päätti äänin 43 - 38 jatkaa asian käsittelyä ja hyväksyi
kaupunginhallituksen esityksen. Abdulla +
Alanko-Kahiluoto Kaupunginvaltuusto edellyttää, että varmistetaan maahanmuuttajataustaisten lasten tuen ja ohjauksen riittävyys päivähoidossa. Ponsiehdotus sai 70 jaa-ääntä, ja se hyväksyttiin. Aloite 28 Näre+Ingervo Aloite palautetaan uudelleen valmisteltavaksi maksullisen välipalamahdollisuuden laajentamiseksi kaikille leikkipuistoissa käyville koululaisille. Kaupunginvaltuusto päätti äänin 62 - 18 palauttaa asian kaupunginhallitukselle
uudelleen valmisteltavaksi. Aloite 30 Näre+Moisio Ehdotan, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi, jotta laaditaan yhtenäinen ohjeistus häirinnän ja väkivallan ehkäisemiseksi sekä niihin puuttumiseksi. Ohjeet liitetään osaksi suunnitteilla olevaa lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa. Kaupunginvaltuusto päätti äänin 48 – 29 jatkaa asian käsittelyä ja hyväksyi
kaupunginhallituksen esityksen. Aloite 33 Irmeli
Wallden-Paulig + Koskinen Kaupunginvaltuusto edellyttää, että opetus- ja liikuntavirasto ryhtyvät pikaisesti kehittämään yhteistyössä koulujen ja liikuntaseurojen ja eri liikuntajärjestöjen kanssa sekä oppilas-/opiskelija- että koulukohtaisia hankkeita, joissa liikuntaa käytetään mm. syrjäytymistä ennaltaehkäisevänä toimintana, jolla parannetaan oppilaiden/opiskelijoiden minäkuvaa, itsetuntoa, arkirytmiä ja hyvinvointia kaikilla kouluasteilla sekä lisätään fyysistä kuntoa ja liikuntataitoja. Ponsiehdotus sai 75 jaa-ääntä, ja se hyväksyttiin. Aloite 35 Birgitta
Dahlberg + Maija Anttila Aloite palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Kaupunginvaltuusto päätti äänin 41 – 34 jatkaa asian käsittelyä ja hyväksyi
kaupunginhallituksen esityksen. Aloite 36 Outi
Alanko-Kahiluoto + Mari Puoskari Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Sipoon liitosalueen maankäytön suunnittelussa huomioidaan myös ympäristönäkökohdat ja että mukaan suunnitteluun otetaan myös Helsingin kaupungin ympäristökeskus, Metsähallitus sekä Uudenmaan ympäristökeskus. Ponsiehdotus sai 25 jaa-ääntä, joten sitä ei hyväksytty. Aloite 41 Anttila + Ojala Kaupunginvaltuusto edellyttää, että ennen tilakeskuksen muuttamista liikelaitokseksi valtuustolle varataan mahdollisuus käydä keskustelu sisäisen vuokrauksen määräytymisperusteista ja tilojen käyttölinjauksista. Ponsiehdotus sai 51 jaa-ääntä, ja se hyväksyttiin. |
RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖTOIMI
|
9 |
MetropoliLab-liikelaitoksen toimitusjohtajan viran täyttäminen MetropoliLab-liikelaitoksen toimitusjohtajan virkaan päätettiin ehdotuksen
mukaan ottaa filosofian maisteri Seija Kalso. |
SIVISTYS- JA HENKILÖSTÖTOIMI
|
10 |
Käräjäoikeuden lautamiehen valinta Ehdotuksen mukaan |
|
11 |
Helsingin kaupungin henkilöstön kehittämispalvelut -liikelaitoksen
toimitusjohtajan viran täyttäminen Helsingin kaupungin henkilöstön kehittämispalvelut -liikelaitoksen
toimitusjohtajan virkaan päätettiin ehdotuksen mukaan ottaa kauppatieteen
maisteri Mirja Heiskari. |
KAUPUNKISUUNNITTELU- JA KIINTEISTÖTOIMI
|
12 |
Taka-Töölön tontin 478/2 asemakaavan muuttaminen (nro 11736) Ehdotuksen mukaan |
|
13 |
Haagan, Munkkiniemen ja Pitäjänmäen urheilu- ja virkistyspalvelujen
alueen (Talin liikuntapuiston itäosa) asemakaavan muuttaminen (nro 11751) Ehdotuksen mukaan |
|
14 |
Tuomarinkylän tonttien 35166/5, 6, 11, 29 - 32, 34 - 36 ja 41 - 44 sekä
kortteleiden 35167 ja 35168 ym. alueiden (Torpparinmäen itäosa) asemakaavan
muuttaminen (nro 11625) Ehdotuksen mukaan |
|
15 |
Vuosaaren kortteleiden nro 54002, 54003 ja 54008 - 54010 sekä katualueen
(Retkeilijänkadun korttelit) asemakaavan muuttaminen (nro 11685) Ehdotuksen mukaan |