Antti Viren (YTV)

 

METROPOLIT JA KAUPUNKISEUDUT – MITÄ NE OVAT?

 

Metropolialue ja kaupunkiseutu käsitteinä

 

Käsitteet ”metropoli” (lat. mater + polis eli ”emokaupunki”), ”metropolialue” ja ”metropoliseutu” saavat monissa yhteyksissä eri merkityksiä.Yleisimmin metropoliin liitetyt piirteet ovat laajasti rajattu kaupunkialue, sen suuri väestö sekä sen kansainvälinen merkitys ja yhteydet. Koska metropolihallinto on toistaiseksi vakiintunut vain perin harvoilla kaupunkiseuduilla, käsitteet ovat kutakuinkin täsmällisessä käytössä lähinnä vain tutkimuksen, suunnittelun ja (alue)markkinoinnin piirissä.

 

Euroopan metropolialueiden verkosto on ottanut nimekseen ” Metrex - The Network of European Metropolitan Regions and Areas ”, joka kuvastaa erilaisia käytäntöjä nimetä suurkaupunkialueita. Germaanisissa kielissä käytetään yleisesti nimitystä ”Metropolregion” (joskus myös ”Metropolitangebiet”), mutta angloamerikkalaisissa ja romaanisissa kielissä tavallisesti termejä ”metropolitan area”, ”area metropolitana” jne. Suuren kaupunkiseudun ja metropolialueen käsitteellinen ero on toistaiseksi niin epäselvä, että erilaisia ilmauksia käytetään usein synonyymeinä.

 

Suomen kielessä metropolilla tarkoitetaan yleensä suurkaupunkiseutua tai –aluetta. ”Seutu” tuntuu viittaavan toiminnallisesti, kulttuurisesti ja/tai hallinnollisesti ainakin jossain määrin yhtenäiseen, tunnistettavaan kokonaisuuteen, joten tässä tekstissä käytetään kaupunkiseutua laajemmasta, toistaiseksi varsin kiteytymättömästä ilmiöstä käsitettä ”metropolialue”. Anssi Paasi (1986) onkin kuvannut seutuja sosiaalisina konstruktioina, joissa taloudelliset, poliittiset ja sosiaaliset prosessit luovat kulttuurisia identiteettejä ja institutionalisoivat seutuja.

 

Käsitteiden selkeyttämistä olisi syytä harkita seuraavan asetelman tapaan:

 

 

tiivis alue ja yhteydet

väljä alue ja yhteydet

teor./lask. määritetty alue

kaupunkimainen alue

urban area

metropolialue

metropolitan area

institutionalisoitu seutu

kaupunkiseutu

urban region (city region)

metropoliseutu

metropolitan region

 

Metropolialue muodostuu yhden tai usean lähekkäisen keskuskaupungin laajasti tulkitusta vaikutuspiiristä erotukseksi kaupunkiseudusta (city region), joka on suppeammin rajattu, usein hallinnollisestikin tunnustettu, keskuksen välitön vaikutusalue. Metropolialue kattaa yleensä urbaanien, pitkälle rakennettujen alueiden lisäksi myös syrjäisempiä vyöhykkeita, joilla kuitenkin on selkeät yhteydet alueen keskuksiin. Kaupunkiseutujen yhteistyön, merkityksen ja vertailujen lisääntyessä tuntuu selvästi olevan tarvetta käyttää tässä esitetyn kaltaisia, kaksitasoisia seutukäsitteitä. Näin voitaisiin osin välttää kansainvälisten vertailujen kovin kirjavia aluerajauksia.

 

Kaupunkiseutujen ja metropolialueiden määritykset

 

Yleinen tapa määrittää toiminnallisia kaupunkiseutuja (FUR, functional urban regions) ja metropolialueita  on pääosin työmatkasukkulointiin perustuva asunto- ja työmarkkina-alueen rajaus (esim. ESPON 2005, Urban Audit 2006). Sukkulointiin perustuvien aluerajausten perusratkaisuja ovat seudun ydinalueen (core area) määritys, sen vaikutusalueen (tilasto)aluejako ja sukkuloivan työvoimaosuuden kynnysarvot seudun eri vyöhykkeillä.

 

Helsingin vaikutusalue käy esimerkiksi kaupunkiseudun ja metropolialueen suhteesta ja rajauksista. Helsingin (kaupunki)seuduksi on päädytty aluksi tilastointia varten määrittelemään keskuskaupungin lähin vaikutusalue (12 kuntaa), joka ulottuu 40-50 km:n etäisyydelle seudun keskuksesta. Ydinseudulle (”pääkaupunkiseutu”) työhön sukkuloi nykyään yli 40 % sitä ympäröivän kehysalueen työvoimasta.

 

Vasta 2000-luvulla on aktualisoitunut tarve määrittää Helsingin metropolialueen rajausta, aluksi OECD:n aluekatsauksen (2002) yhteydessä, jolloin ”Greater Helsinki Region” rajattiin hallinnollisin perustein neljäksi lähimaakunnaksi. Asunto- ja työmarkkinaperusteinen, sukkulointiin pohjautuva rajaus tuottaa kaksi vaihtoehtoista metropolialuetta, joista tiukemmin rajattu (yli 10 % sukkulointi) suppea metropolialue ulottuu 70-80 km:n etäisyydelle ja väljemmin rajattu (yli 3 % sukkulointi) laaja metropolialue ulottuu noin 120 km:n etäisyydelle metropolin keskuksesta (kuva 1).

 

             

Kuva 1. Helsingin metropolialueen rajauksia sukkuloinnin perusteella (YTV 2007)

 

 

Laajan ESPON-tutkimusohjelman (European Spatial Observatory Network) aluerajausten lähtökohtana olivat työmarkkina-alueet. Tietojen saatavuuden vuoksi toiminnallisia kaupunkiseutuja (functional urban area, FUA) tyydyttiin mukailemaan eri seuduilla vakiintunein, hallinnollisin perustein tehdyin rajauksin. Määrityskäytännöt ja siten myös tulokset ovat kovin vaihtelevia. Esimerkiksi Tukholman ESPON-tiedot koskevat koko Tukholman lääniä, joka on pinta-alaltaan Helsingin seutua yli kaksi kertaa suurempi ja alueen toiminnallisen kiinteyden kannalta siten selvästi väljempi määritys.

 

EU:n tilastoviraston, Eurostatin kokoamassa Urban Audit tietokannassa käytetään vastaavaa käsitettä ”larger urban zones” (LUZ), joiden keskusalueeksi (core area) valittiin johtava hallinnollinen kaupunki (tai joskus useita lähekkäisiä) ja sen vaikutusalue määritettiin sekä paikallisen näkemyksen mukaisesti (lähinnä kuntarajoja seuraten) että sukkulointitietojen pohjalta (http://www.urbanaudit.org).

 

Molemmissa projekteissa tavoiteltu aluerajaus 15-20 % sukkuloivan työvoimaosuu-den pohjalta asettuu Helsingin seudulla hahmotetun sisemmän metropoliseudun ja vakiintuneen tilastollisen kaupunkiseudun sukkulointitasojen (10 % ja 40 %, kuva 1) väliin. Kansainvälisten vertailujen luotettavuutta voitaisiin parantaa pyrkimällä kaksitasoiseen aluemääritykseen ja -kuvaukseen väljästi rajatuilla metropolialueilla ja verraten yhtenäisillä kaupunkiseuduilla (ks. asetelma yllä) ja esittämällä kummankin kategorian vertailutiedot selkeästi erikseen. Näihin asti esitetyissä vertailuissa nämä eritasoisin perustein rajatut alueet ovat usein joutuneet samoille ranking-listoille.

 

Näiden kahdella tasolla rajattujen Euroopan yli miljoonan asukkaan kaupunkiseutujen pinta-alat vaihtelisivat niiden väestömäärän ja tiiveyden mukaan noin 500 neliökilometristä (Bilbao) kenties yli 5000 neliökilometriin ja metropolialueiden pinta-alat vastaavasti noin 5 000 neliökilometristä yli 10 000 neliökilometriin (Lontoo, Pariisi, Rhein-Ruhr). Helsingin seutu on noin 3 000 km2 ja Uudenmaan maakunta n. 6 000 km2.

 

Saksassa on nykyisin 11 liittovaltion tasolla nimettyä virallista metropolialuetta, joiden rajaukset perustuvat pääosin jo toimivien yhteistyöorganisaatioiden (suunnittelu, infra, elinkeinot, markkinointi) toimialueisiin. Metropolien väestö vaihtelee 2 -10 milj. asukasta ja pinta-ala 5 000 – 10 000 km2. Ranskalainen vastine metropolialueelle on ”aire urbaine”, joka on kuntarajojen yli suuntautuvan vähintään 40% työmatkasukkuloinnin tilastollinen alue.

 

Muissa Euroopan maissa on käytössä hyvin kirjavia metropolien määrityksiä. Esimerkiksi kolmen sektoriorganisaation yhteistyösopimuksella muodostettu ”Barcelonan metropolialue” (Area Metropolitana Barcelona, 3,2 milj.as., 633 km2) kattaa vain osan muihin Euroopan metropoleihin vertautuvasta alueesta (Region Urbain Barcelona, 5,3 milj.as., 4300 km2), joka määrittyy julkisen liikenteen yhteistyöalueen mukaan.

 

Metropolien asema ja merkitys

 

ESPON-tutkimusohjelma käyttää metropolien (Metropolitan European Growth Areas, MEGA) luokitukseen ja kuvaukseen neljää pääkriteeriä: massa (väestömäärä ja talouden koko), kilpailukyky (BKT/capita ja isot pääkonttorit), tietoperusta (korkeakoulutettujen osuus ja t&k-työlliset) sekä yhteydet (lentomatkustajat ja saavutettavuus). Näin jaettiin 76 Euroopan metropolia viiteen MEGA-ryhmään (kuva 2, ESPON 2005):

-                               kaksi globaalia solmua (global nodes): Lontoo ja Pariisi

-                               13 luokan 1 MEGAa: mm. Amsterdam, Barcelona, Kööpenhamina

-                               11 luokan 2 MEGAa: mm. Ateena, Helsinki, Tukholma

-                               26 luokan 3 MEGAa: mm. Praha, Budapest, Malmö, Lissabon, Torino

-                               24 luokan 4 MEGAa: mm. Krakova, Riika, Vilna, Tallinna, Turku (ei Tampere!)

 

Kuva 2. Euroopan ”metropolit”. MEGA luokitus (ESPON 2005)

 

 

EU:ssa on yli 60  ja koko Euroopassa noin 80 yli miljoonan asukkaan ”larger urban zonea” tai ”metropoliseutua” (vaihtelevin rajauksin), joiden joukossa Helsingin seutu (12 kuntaa) sijoittuu väestön suuruusjärjestyksessä viimeisen kolmanneksen alkuun (Urban Audit, 2006). Jos tähän listaan verrataan kuvassa 1 hahmotettua Helsingin sisempää metropolialuetta (1,5 milj. as.), Helsingin sijaluku nousee listan puoliväliin.

 

 

Euroopan metropoliseutujen määritys, niiden identiteettien vahvistaminen, niiden aseman tunnustaminen ja hallinnan järjestäminen ovat varsin keskeneräisiä ”projekteja” miltei kaikkialla. Pisimmällä tässä pitkässä marssissa ovat Saksan viralliset, yhteistyössä toimivat metropoliseudut, Ranskan Communautes Urbaine, Italian metropolit tunnustava lainsäädäntö, Englannin ja Skotlannin lait alueellisesta yhteistyöstä ja suunnittelusta sekä eräiden metropoliseutujen erityisjärjestelyt (Greater London Authority GLA, Regio Randstad, Öresund Region, Kööpenhaminan Hovedstadens Udviklingsråd HUR, Dublin Regional Authority, Regionaal Orgaan Amsterdam, Area Metropolitana Lisboa, Area Metropolitana Porto ja Istanbul Greater City Authority).

 

Metropolien edunvalvojat vetoavat suurten kaupunkiseutujen painoarvoon: Metrexin (2006) mukaan Euroopan 120 metropoliseudulla asuu yli 60 % maanosan ihmisistä ja niiden kansantuoteosuus on vielä tuntuvasti suurempi. Metropolialueet ovat ratkaisevan tärkeitä Euroopan keskeisten tavoitteiden kuten talouden ja kestävän kehityksen (Lissabonin ja Göteborgin strategiat), sosiaalisen ja taloudellisen koheesion  sekä alueellisen koheesion ja tasapainon kannalta. Myös Suomen tuoreeseen hallitusohjelmaan on otettu mukaan metropolipolitiikka.

 

Lähteet:

ESPON (2005). Potentials for polycentric development in Europe. Project report. Nordregio, Stockholm.

Metrex (2004). Metropolitan. A European Agenda for Metropolitan Regions and Areas. Discussion note (julkaisematon).

Metrex (2006). Metrex Impressions. The first 10 years 1996-2006.

Paasi A. (1986). The institutionalization of regions. Theory and comparative case studies. Joensuun yliopisto

Urban Audit (2006). Eurostatin Urban Audit tietokanta. http://www.urbanaudit.org