Tiedote 22.5.2008
Helsingin tiedepalkinnon 2008 sai eläinlääketieteellisen mikrobiologian
professori Airi Palva
Helsingin kaupunki on tänään luovuttanut vuoden 2008 tiedepalkinnon professori Airi Palvalle.
Palkinto myönnetään tunnustuksena helsinkiläisen
tekemästä tai Helsingissä tehdystä merkittävästä tieteellisestä työstä.
Professori Airi Palva on lähtöisin Limingasta, ja tohtorintutkinnon hän suorittanut
Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 1985. Hän on toiminut muun muassa tutkijana Kansanterveyslaitoksella, Helsingin yliopiston virusopin laitoksella ja Orion Yhtymä Oy:ssä sekä erikoistutkijana Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa. Nykyiseen virkaansa, Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen mikrobiologian professoriksi, hänet nimitettiin vuonna 1998. Hän toimii peruseläinlääketieteen laitoksen johtajana, johtaa Helsingin yliopiston Viikin kampuksella toimivaa Suomen Akatemian kansallista
Mikrobiologisen elintarviketurvallisuuden huippuyksikköä ja vastaa yhdestä laajasta kansainvälisestä Tekesin hankkeesta.
Professori Airi Palva on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu tutkija, joka on tehnyt
uraauurtavaa työtä eri työympäristöissään tuomalla ja kehittämällä niihin uusia tutkimusalueita. Hänen laaja-alainen tutkimuskenttänsä on sisältänyt muun muassa innovatiivisen mikrobidiagnostiikan kehittämistä kliiniseen mikrobiologiaan, geeniteknologiaan pohjaavien proteiinituottojärjestelmien kehittämistä Gram-positiivisille bakteereille,
sekä elintarviketeollisuuden käyttämien maitohappobakteerien prosessiominaisuuksien
molekyyligeneettistä luonnehdintaa ja muokkausta.
Airi Palva on julkaissut yli 80 tieteellistä julkaisua kansainvälisissä sarjoissa sekä useita artikkeleita tutkimusalan keskeisissä kokoomateoksissa. Lisäksi hänen ohjauksessaan on valmistunut 11 väitöskirjaa. Hänen tutkimustuloksensa ovat olleet esillä yli 100 kansainvälisessä
kongressissa, ja hän on arvostettu asiantuntija kansainvälisissä tehtävissä.
Professori Palvan nykyinen tutkimusaktiviteetti kohdistuu eläinten ja ihmisten suolistomikrobistoihin ja niiden molekyylitason vuorovaikutuksiin isännän kanssa, sekä suolistosairauksiin ja niiden ennaltaehkäisyyn. Noin sadan henkilön muodostamaan Mikrobiologisen elintarviketurvallisuuden huippuyksikköön kuuluu Palvan ryhmän lisäksi neljä professorijohtoista tutkimusryhmää. Huippuyksikön tutkimus kohdistuu koko elintarvikeketjun keskeisiin mikrobiologisiin kysymyksiin ja ongelmiin sisältäen alkutuotantoon, elintarvikkeiden prosessointiin ja
kylmäketjusäilytykseen sekä ihmisten suolistoterveyteen liittyviä hankkeita.
Helsingin tiedepalkinto jaettiin jo perinteeksi muodostuneella tavalla. Tiedepalkinnon luovutti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Rakel Hiltunen. Palkintosumma on 10 000 euroa. Helsingin tiedepäivänä jaettiin
myös tutkimusapurahat 17 hankkeelle, yhteensä 73 000 euroa (erillinen tiedote).
Lisätiedot:
vs. tutkimusprofessori Markus Laine, puh.(09) 310 36522 tai sähköposti: markus.r.laine(at)hel.fi.