Vammaisilla kuntalaisilla on Helsingissä yhteiskunnallinen vaikuttamisfoorumi – Helsingin kaupungin vammaisneuvosto.
Neuvostossa eri vammaisjärjestöjen edustajat, kaupungin viranhalijat ja luottamushenkilöt etsivät yhdessä toimivia ratkaisuja esteettömään ja nykyistä yhdenvertaisempaan yhteiskuntaan.
Ajankohtaista
Henkilökohtainen apu
Vammaispalvelulain mukaisesta henkilökohtaisesta avusta tuli 1.9.2009 alkaen kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva maksuton sosiaalipalvelu.
Henkilökohtaista apua järjestetään vaikeavammaiselle henkilölle, joka pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden vuoksi päivittäisistä toiminnoista suoriutuakseen tarvitsee toisen henkilön apua välttämättä ja toistuvasti. Avun määrän ei silti tarvitse olla erityisen runsasta.
Henkilöä ei rajata henkilökohtaisen avun ulkopuolelle diagnoosin tai iän perusteella. Jos avuntarve perustuu pääasiassa hoitoon, hoivaan tai valvontaan, apu järjestetään muiden sosiaali- ja terveyspalvelujen kautta.
Henkilökohtaisen avun tarkoituksena on lisätä vaikeavammaisen henkilön yhdenvertaisuutta, itsenäisyyttä, itsenäistä toimintakykyä sekä parantaa hänen mahdollisuuksiaan osallistua aktiivisesti yhteiskunnan toimintaan.
Henkilökohtaisen avun käyttö edellyttää vaikeavammaiselta henkilöltä kykyä tehdä päätöksiä, jotka liittyvät hänen elämäänsä. Hänen pitää osata tiedostaa riskit tekemistään päätöksistä ja hänellä pitää olla kykyä ottaa vastuuta mahdollisista seurauksista.
Lisätietoja saa kunnan sosiaalitoimelta.
YK:n vammaisten oikeuksien sopimus
YK:n vammaisten oikeuksien sopimus hyväksyttiin joulukuussa 2006 ja se tuli voimaan toukokuussa 2008, jolloin yli 20 valtiota oli sen ratifioinut. Suomi on sopimuksen liiteasiakirjoineen jo allekirjoittanut. Siitä ei ole täällä kuitenkaan vielä ratifioitu, koska voimassa oleva lainsäädäntömme tällä hetkellä ei kaikilta osin vastaa sopimuksen edellyttämiä vammaisten yhdenvertaisia oikeuksia ja mahdollisuuksia.
Sopimus vaatii sen hyväksyneitä jäsenmaita kieltämään vammaisuuden perusteella tapahtuvan syrjinnän, taistelemaan ennakkoluuloja ja stereotypioita vastaan sekä edistämään tietoisuutta vammaisten ihmisten kyvyistä ja yhdenvertaisista mahdollisuuksista.