Lausunto Kaupunginhallitukselle

Asia: Valtuutettu Kauko Koskisen ym. aloite
Invalidiautopaikat

Valtuustoaloitteessa 31.5.2006 esitetään että,

  • Helsingin kaupunki ryhtyisi potentiaalisiin toimiin valvonnan tehostamiseksi, jotta invalidipaikat pysyvät vammaisten käytössä.
  • Ne on sijoitettu tarvetta palvelevasti.

Helsingin kaupungin vammaisneuvosto on käsitellyt asiaa kokouksessaan 21.9.2006 ja haluaa tuoda esiin seuraavaa:

Voimassa olevan lainsäädännön mukaan julkisten ja kaupallisten kiinteistöjen välittömään läheisyyteen tulee sijoittaa tietty määrä pysäköintipaikkoja liikkumisesteisiä henkilöitä varten.
On totta, että paikat ovat liian usein muiden kuin vammaisten henkilöiden käytössä. Kyseisiä pysäköintimahdollisuuksia on myös liian vähän.

Tieliikennelain mukaan pysäköinti yksityisellä alueella ilman kiinteistön omistajan tai haltijan lupaa on kielletty. Yksityisellä alueella pysäköidessään autoilijalla on lisäksi TLL 28 §:ssä säädetystä kiellosta johtuva velvollisuus selvittää alueella voimassa olevat pysäköintiehdot. Käytännössä siis kiinteistön omistaja tai haltija on vastuussa pysäköinninvalvonnasta.
Tämä koskee sekä kunnan hallinnassa olevia että yksityisomistuksessa olevia julkisia tiloja.

Vammaisneuvosto katsoo, että jokaisen julkisen tilan omistajan tai haltijan on huolehdittava nykyistä huolellisemmin varsinaiseen toimintaansa liittyvänä asiana liikkumisesteisille tarkoitettujen pysäköintipaikkojen ohjeiden mukaisesta käytöstä huolehtimalla pysäköinnin riittävästä ohjeistuksesta ja valvonnasta.

Valvonta on yleensä toteutettu poliisin toimesta, jolloin pysäköintivirheistä voidaan määrätä valtiolle tai kunnalle menevä pysäköintivirhemaksu. Pysäköintivirhemaksua koskeva lainsäädäntö ei kuitenkaan rajoita yksityisen alueen omistajan tai haltijan oikeutta tehdä sopimuksia alueelleen pysäköimisestä taikka sovittujen pysäköintiehtojen rikkomisesta aiheutuvista sopimussakon tyyppisistä maksuseuraamuksista.
Tehtävään voidaan siten käyttää myös yksityistä pysäköinninvalvontaa. Oikeus valvonnan suorittamiseen ja valvontamaksun perimiseen perustuu tällöin yksityisen pysäköintialueen omistajan tai haltijan kanssa solmittuun sopimukseen.

Tekemällä pysäköinninvalvontasopimuksen kiinteistön omistaja haltija valtuuttaa yksityisen yrityksen valvomaan tietyn alueen pysäköintiä tilaajan hallitsemalla alueella. Pysäköintialueille asennetaan opastintaulut, joissa kerrotaan pysäköinnin ehdot ja rajoitukset, jolloin autoilijan on noudatettava kylteissä olevia pysäköintiehtoja.

Liikkumisesteisille henkilöille tarkoitettujen pysäköintipaikkojen tulee olla helposti saavutettavissa, riittävän väljiä ja ne on yleensä tarkoituksenmukaisinta toteuttaa sisätiloihin. Pysäköintipaikat tulee sijoittaa päivittäistavaraliikkeiden sisäänkäyntien välittömään läheisyyteen siten, että palvelut ovat tosiasiassa liikkumisesteisten henkilöiden käytettävissä. Pysäköintihallissa niiden on oltava lähellä hissiä, joka vie vaivattomasti palvelupisteisiin. Esteetön reitti on osoitettava selkeillä opasteilla. Ulkona sijaitsevien pysäköintipaikkojen talvikunnossapidosta on huolehdittava hyvin.

Helsingin kaupungin tulee ennen kaikkea huolehtia siitä, että sekä kunnan hallinnassa olevissa että yksityisissä julkisissa tiloissa toimivat yrittäjät ja palveluntuottajat ovat toiminnassaan ottaneet huomioon myös liikkumisesteisten autoilijoiden erityiset tarpeet.
Ohjeistuksen asiasta on oltava yksiselitteinen.

Helsingin kaupungin vammaisneuvoston asiantuntemus on käytettävissä suunniteltaessa liikkumisesteisten autoilijoiden pysäköintipaikkoja ja julkisten tilojen pysäköinnin kehittämistä paremmin vammaisia henkilöitä palvelevaksi.

Helsingissä 21. syyskuuta 2006

Helsingin kaupungin vammaisneuvosto

Maija Könkkölä
vammaisneuvoston pj.

Reija Lampinen
vammaisneuvoston siht.
050 5614056