Vapaaehtoistyötä tehdään Helsingissä vuosittain lukemattomia tunteja, vapaaehtoistyötä tekeviä järjestöjä on jo satoja. Vapaaehtoistyötä tehdään sosiaalialan, seurakunnan, liikunnan, kulttuurin ja muun kansalaistoiminnan parissa. Ilman vapaaehtoistyöntekijöiden voimia monet itsestään selvinä pitämistämme toiminnoista eivät olisi mahdollisia.
Tervetuloa mukaan vapaaehtoistoimintaan. Se tuo iloa ja sisältöä elämään: koulutusta, toimintaa, tapahtumia ja kerhoja. Ota yhteyttä vapaaehtoistyön koordinaattoriin tai suoraan järjestöihin. Tule mukaan toimimaan!
Vapaaehtoistoiminnan hyvät käytännöt - järjestäjän vinkkivihko (pdf)
Vapaaehtoistyön neuvottelukunta - esite (pdf)
Vapaaehtoistyön neuvottelukunnan palkinto
Vuoden 2009 vapaaehtoistyön kunniapalkinto luovutettiin Ikäväki -kansalaistoiminnalle. Palkitsijan mukaan oman asuinalueen aktiviteeteilla on tärkeä osuus helsinkiläisten viihtyvyyden ylläpitämisessä ja erityisesti ikäihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.