 |
Eläinten häiritsevä
käyttäytyminen
Kaupunkieläimet ovat tottuneet lähestymään ihmisiä helpommin, kuin
maaseudulla ja metsissä asuvat serkkunsa. Tämä on johtanut joihinkin
ongelmatilanteisiin, esimerkiksi toreilla. Ruokitut lokit uskaltavat
lähestyä ravintoloiden ulkotarjoilualueilla ja toreilla aterioivia
ihmisiä. Ne voivat siepata ruokaa lautasilta ja käsistä.
Poikasten puolustaminen voimakkaasti ääntelemällä ja valehyökkäyksiä
tekemällä kuuluu varisten ja lokkien luontaiseen käyttäytymiseen. Lokit
tyytyvät yleensä pyyhkäisemään siivellä tai jalalla, mutta varis saattaa
iskeä nokallaan päähän haavan. Jos näin pääsee käymään, haava on syytä
puhdistaa huolellisesti ja jäykkäkouristusrokotuksen voimassaolo
varmistaa, kuten minkä tahansa eläimen tekemän haavan hoitoon kuuluu.
Lintuemot ovat hyökkäävimmillään silloin, kun vielä lentokyvyttömät
poikaset liikkuvat maassa. Variksella vaihe kestää vain muutamia päiviä,
lokeilla sen sijaan useita viikkoja, joiden aikana poikue tosin yleensä
itse siirtyy rauhallisempaan ympäristöön. Jos lokin tai variksen
poikanen on asettunut kulkureitin varteen, on järkevää noudattaa
tiettyjä varotoimia. Poikastaan puolustavan variksen mahdollinen
noukkaisu ei tee haavaa, jos käytät päähinettä. Käden nosto pään
yläpuolelle estää koukkaamisen pään läheltä. Sateenvarjo on vielä
tehokkaampi suoja. Poikasten läsnäolo on pääteltävissä emolintujen
koukkailusta, vaikkei poikasia havaitsisikaan.
Kaupunkioloissa pitkittynyt poikasten puolustustilanne saattaa olla
stressaavaa sekä linnuille että ihmisille. Mikäli siirtoon päädytään, se
on syytä teettää sellaisella henkilöllä, jolla on tottumusta lintujen
käsittelyssä. Pääsääntö on edelleen, että eläinten poikasiin ei pidä
koskea.
|
 |