 |
Eläinten pesintä
taloihin
Cityeläimet etsivät uusia pesäpaikkoja aktiivisesti. Lintujen
pesäpaikaksi kelpaavat parvekkeet, talojen katot tai vintit. Pesintä on
usein estettävissä, mutta se on tehtävä hyvissä ajoin.
Oravat
Oravat saattavat pesiytyä talojen rakenteisiin. Niiden pyydystäminen,
myös elävänä pyytävällä loukulla, vaatii riistanhoitopiirin
erityisluvan. Oravien oleskelu taloissa ei ole merkittävä hygieeninen
riski, mutta ne voivat vahingoittaa rakenteita, varsinkin
lämpöeristystä, ja häiritä yörauhaa. Avovintit ja kattokolmiot ovat
tyypillisiä oravien oleskelupaikkoja. Oravat järsivät harvoin
kulkureittejä ehjään ja terveeseen puuhun, mutta saattavat laajentaa
esimerkiksi seinälaudoituksen ja katon välistä tuuletusrakoa mahtuakseen
sisään.
Kulkureitit on syytä tukkia loppukesän ja kevättalven välisenä aikana
oravan poissa ollessa, päivisin se on tavallisesti ravinnonhaussa.
Loppukeväällä ja kesällä on muuten vaarana, että poikue nääntyy pesään,
kun emon kulku estetään. Tukkimisessa on syytä käyttää kyllin järeitä
materiaaleja, kuten peltilevyjä tai minkkiverkkoa. Esteet tulisi
kiinnittää esimerkiksi ruuvaamalla. Kanaverkon tai löysän naulauksen
irti vääntely sujuu oravalta helposti. Joidenkin havaintojen mukaan
rautakaupasta saatava kissankarkote tepsisi myös oravaan. Ihmisen nenään
miellyttävän tuoksuista bergamottiöljypohjaista valmistetta kannattaa
kokeilla parvekkeilla, vinteillä ja paikoissa jonne ei oravia halua.
Linnut
Linnut ja linnunpesät ovat rauhoitettuja pesimäaikoina. Pesiä ei saa
hävittää, mutta normaalia elämää voi viettää esimerkiksi pihalla,
pesästä huolimatta. Tahallaan tai tarpeettomasti pesintää ei saa
häiritä.
Pulun pesiessä parvekkeelle ei pesää saa lain mukaan ilman poikkeuslupaa
hävittää, mutta parvekkeen käyttö ei ole sinänsä kielletty.
Lokkien pesimäaikainen rauhoitus ei kiellä tekemästä katoilla
kunnostustöitä keväällä tai häiritsemästä pesäpaikkaa valitsevia
lintuja. Ensimmäisten pesärisujen poistaminen voidaan tulkita vielä
tähän kuuluvaksi, mutta pesä, johon on munittu, nauttii jo lain suojaa
ilman tulkinnanvaraa.
Koska pesimäkaudella lokit ovat rauhoitettuja, niiden pesinnän estäminen
ajoittuu parhaiten syksyyn. Vanhojen kivitalojen vinokatoilla lokit
etsivät tasaisia nurkkauksia pesilleen. Näille katoille voi laittaa
esteitä, kuten metalliverkkoa tai –puikkoja. Rakenteet eivät saa olla
teräviä eivätkä sellaisia, että linnut tarttuvat niihin kiinni.
Katoilla pesivät lokit ovat saaneet viime vuosina sellaisia poikasia,
jotka ovat todennäköisesti leimautuneet kuoriutumisympäristöönsä ja
pyrkivät sukukypsiksi tultuaan pesimään samantapaisissa paikoissa. Myös
varisten kaupunkipesinnät onnistuvat kohtalaisen hyvin.
|
 |