Ketulla on älykkään ja varovaisen maine. Se onkin nokkela ja monipuolinen saalistaja ja haasteellinen metsästettävä. Kaupunkioloissa kissan kokoinen kettu on suurpeto. Äärimmäisestä varovaisuudesta kaupunkilaisketun on kuitenkin luovuttava, minkä monet asukkaat ovat huomanneet. Kesyys voi olla pennun tai sairaan ketun ominaisuus, mutta myös merkki voimissaan olevan ketun oppimiskyvystä: ihmiset eivät ole niin vaarallisia, että niiden pitäisi antaa häiritä ravinnonhakua. Ketun saalislistalla ovat useimmat muut kaupunkieläimet, rusakon kokoisista pikkujyrsijöihin ja -lintuihin. Lisäksi sille kelpaavat monenlaiset ruoantähteet. Kettuja liikkuu isoissa puistoissa aivan kantakaupungin tuntumassa. Yksi yksilö voi liikkua laajallakin alueella, joten Helsingin kettujen määrästä on vaikea esittää arviota. Kaniinikannan todennäköinen levittäytyminen ja kasvu lähivuosina on hyödyksi kaupunkiketuille. Kettunaaras synnyttää pentunsa luolaan huhtikuussa. Sopivien pesäluolien puute rajoittaa täystiheän kettukannan syntymistä kaupunkiin.
Kettu