Yleisin petolintumme varpushaukka kuuluu sekä kesäisen että talvisen Helsingin linnustoon. Varpushaukka sietää paremmin ihmisten läheisyyttä ja kaupunkielämää kuin muut petolintumme, ja pienikin rauhallinen metsäkolkka voi riittää pesintään. Helsingin pesimäkanta on kuitenkin pieni, kymmenisen paria. Kesällä varpushaukkoja näkee harvoin, koska koiras saalistaa enimmäkseen metsässä ja naaras viettää pääosan ajastaan pesän tuntumassa. Osa varpushaukoista jää Suomeen talvehtimaan, ja silloin niitä on huomattavasti helpompi kohdata, koska ne hakeutuvat asutuksen tuntumaan saalistamaan pikkulintuja. Lisäksi talvisten ruokintojen lintukeskittymät vetävät puoleensa haukkoja moninkertaisen määrän kesään verrattuna. Varpushaukat suosivat erityisesti esikaupunkialueita, mutta näitä pieniä haukkoja voi kohdata keskikaupungillakin. Varpushaukkoja pääsee harvoin näkemään hyvin, useimmat havainnot ovat hetken välähdyksiä ohilentävistä linnuista.
Varpushaukka